Ajattelemme yhtä asiaa kerrallaan

Lauantai 6.6.2020 klo 21.27 - Kauko Niemi

Viime päivien suurin huoli on ollut terassit ja kun ne nyt ovat auenneet niin suurin huoli on, että kaljanmyynti loppuu jo klo 22:00. Kuitenkin korona pyörii entistä vauhtia ympärillämme, ehkä hiukan vaientuneena, mutta kovin helposti tarttuvana.

Minun suurin huoleni on, ettei ajatuksiimme mahdu nykyisin kuin yksi asia kerrallaan ja näin emme ota, osaa ottaa vastuuta kokonaisuuksista, saati tulevaisuudestamme.

Asia tulee esiin joka ainut päivä somessa. Aivan sama millaista asiaa kerrot, perustelet tai rakennat kokonaisuutta asian ympärille, niin hetkessä ollaan aivan sivuraiteilla.

Suurin osa lukijoista ei hahmota tarjottua kokonaisuutta (toki taitamattomuutta on silloin myös viestijässä). Lukija pysähtyy itselleen miellyttävään tai epämiellyttävään kohtaan tai jopa yksittäiseen sanaan ja alkaa posmittamaan omaa agendaansa asian vierestä.

Kun päivityksessä on mainittu vaikkapa sana perussuomalainen ihan neutraalissa merkityksessä, johan alkaa rönsyillä vaikka mitä. Asioita, jotka eivät millään tavoin liity siihen kokonaisuuteen, josta itse päivitys kertoo.

Terveydenhuoltomme on erinomainen esimerkki, missä kokonaisuus on kadonnut. Kun puhumme terveydenhuollosta, niin ensimmäisenä pitäisi hoitaa kokonaisuutta eli usein miten todellakin terveyttä ja vastustuskykyä. Nyt koronan aikana jopa kielletään puhumasta luontaistuotteiden ja vitamiinien merkityksestä kokonaisuuteen eli vastustuskykyymme. Kuitenkin on vahvoja näyttöjä C- ja D-vitamiinien vaikutuksesta vastustuskykyymme.

D-vitamiini suositukset Suomessa perustuvat vain yhteen ikivanhaan asiaan eli luuston kuntoon, muttei kokonaisuuteen. Jotta kokonaisuus toimisi ja vastustuskyky kehittyisi, D-vitamiinimäärät pitäisi olla jotain muuta kuin vain ja ainoastaan yhden asian, luuston tarpeisiin sopivia määriä.

Kemikalisoituminen on niitä pahimpia asioita maailmassa, missä yksittäiset, irralliset tekemiset aiheuttavat suurta tuhoa vuosien ja vuosikymmenten kuluttua.

Kukaan ei tiedä mitä todella tapahtuu, kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat lähivuosikymmeninä jopa enemmän kuolemaa kuin syöpä. Mitä enemmän antibiootteja käytetään, sitä enemmän niille vastustuskykyisiä bakteereita syntyy. Ja tässäkin tapauksessa kokonaisuus unohtuu, kun karjan ja kalan kasvatuksessa antibiootit ovat ihan yksittäistä käypää tuotannon tehokkuutta. Yli puolet maailman antibiooteista annetaan näet eläimille.

Italia, Espanja ja muut Etelä-Euroopan maat ovat Euroopan suurimpia antibioottien käyttäjiä. Epäilyt antibioottiresistenssin osuudesta suuriin koronakuolemiin näissä maissa saanevat vahvistuksen myöhemmin.

Yksittäinen ihminen unohtaa helposti oman kokonaisuutensa. Pieneenkin päänsärkyyn napsitaan jonkinlaisia buranoita, vaikka tilapäinen särky häviää venyttelyillä ja raikkaalla ulkoilmalla. Jokainen yksittäinen burana tappaa sekä huonoja että hyviä bakteereita ja heikentää merkittävästi luontaista vastustuskykyä. Itse päätin lopettaa kaikki käsikaupan särkylääkkeiden käytön 12 vuotta sitten. Voin todistaa, että ilmankin tulee toimeen erinomaisesti.

Kemikalisaation kokonaisvaikutus luontoon on myös uhkaava. Erilaiset kemikaalit hävittävät jatkuvasti pölyttäviä hyönteisiä. Entäs sitten, jos muutama pörriäinen häviää sehän vain tekee tämänkin, toivottavasti kauniin kesän mukavammaksi, kun ei tarvitse hätistellä niin paljon, kun nautiskelen auringosta.

Pölyttäjien määrä on laskenut 30 vuodessa radikaalisti, ja jos kokonaisajattelun suunta ei käänny, voi maailmaa uhata vakava ruokakriisi ja hintojen kova nousu.

Kolme neljäsosaa maailman viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä. YK:n vetämässä tutkimuksessa arvioitiin 2016, että 40 prosenttia selkärangattomista pölyttäjistä, kuten mehiläisistä ja perhosista, oli uhassa hävitä kokonaan. Saksassa todettiin 2017, että eri luonnonsuojelualueilla lentävistä hyönteisistä oli kadonnut 75 prosenttia 27 vuodessa.

Hyönteisten katoamisesta syytetään hyönteismyrkkyjä, viruksia, sieniä ja punkkeja tai näiden tekijöiden yhteisvaikutusta. Ilmastonmuutos ja kaupungistuminen ovat nipistäneet pölyttäjien luontaista elintilaa, joten hyönteiset kaipaavat nyt kokonaisuuden kannalta ihmisten apua majapaikan löytämiseksi.

Niin ilmastomuutos on suurena kokonaisuutena puhuttanut jo vuosia, mutta teot ovat olleet yksittäisiä ja riittämättömiä. Ihminen kun tässäkin asiassa keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan ja eihän ne nyt minun pienet tekoset tätä maailmaa paremmaksi tai huonommaksi muuta.

No miksi nyt tässä iässä ryhdyn tällaisia miettimään. Minun kuolinpäiväksi on laskettu 31.10.2031. Eihän nämä kokonaisuuksien romahdukset siihen mennessä täysimääräisesti tapahdu. Tosin uusia ja erilaisia koronoita tulee useitakin. Minulla on kuitenkin monia sukulaisia ja ystäviä, joiden toivoisin nauttivan monimuotoisesta elämästä kokonaisuus hallinnassa.

 

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 8.6.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, kokonaisuus, yksi asia kerrallaan,

Ruotsi on taitava

Sunnuntai 24.5.2015 klo 12.58 - Kauko Niemi

Yhtään tahtia en osaa Ruotsin Eurovisio-laulusta näin yhden katselukerran jälkeen. Musiikissa ei minulle ollut mitään vaikuttavasti mieleenpainuvaa.

Ruotsi on kuitenkin älyttömän taitava käärimään kokoispaketin, joka puree laajaan joukkoon ketään ärsyttämättä. Ruotsi osaa tämän muussakin kuin viidhebisneksessä.

Todelliset sankarit eivät korosta itseään. Suomen TV-kommentaattori yritti useampaankin kertaan haukkua ruotsalaisen Månsin esiintymisasua salipaidaksi. Asu oli aivan varmasti testattu, tutkittu, mietitty ja kokonaisuuteen koko kisojen parhaiten sovitettu. Asu ei ole erillinen elementti ja vielä vähemmän se on yksittäinen mielipidekysymys, kun rakennetaan kokonaisuutta.

Esityksen viestin on oltava kokonaisuus ja tämän ruotsalainen viihdeteollisuus osaa erittäin hyvin ja voittonsa ansaitsee kilpailussa, missä itse musiikki ja laulu ovat vain osatekijöitä. Yksittäiset palaset tai kikkailut eivät varasta huomiota kokonaisuudelta. Etenkään sellaiset, joilla jaetaan jyrkästi mielipiteitä.

Viime öisen kilpailun positiivista antia oli järjestäjien antama tila viime vuotiselle voittajalle  Conchita Wurstille. Sujuvasti esiintynyt Conchita rakensi hyvin jatkuvuutta Guinessin ennätysten kirjaankin nyt päässeelle maailman vanhimmalle musiikkiohjelmalle.

Wien selvitti illan tyylikkäästi muutamaa tietoliikenne häikkää lukuunottamatta. Isäntämaalle olisi suonut edes yhden armopisteen, kun muutenkin pisteet näyttivät menevän enemmän tai vähemmän naapureille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinointi, konseptointi, viestinnän kokonaisuus