Yhteinen hyvä on kadoksissa

Lauantai 1.2.2020 klo 12.53 - Kauko Niemi

Jos minun nyt pitää valita suomenmestarit vastakkainasettelussa, niin valintani melko helppo. Työmarkkinaosapuolet saisivat tämän tittelin.

Neuvotteluja ei käydä lainkaan vaan pelkkää ylikärjistettyä riitelyä minuuteista ja centeistä. Arvovaltataistelua, jonka tavoitteena ei ole löytää yhteistä voittoa ja edistymistä. Syyllisiä ovat molemmat osapuolet omissa poterooissaan. Ikään kuin toisiinsa täysin kyllästynyt pariskunta, joka nalkuttaa pikkuasioista päivästä toiseen ja vetää välistä aina kun mahdollista.

Jokaisella on myös oikeus kuulua liittoihin tai olla kuulumatta – sekä työntekijöillä että yrityksillä. Olla lakossa tai tehdä töitä. Tämäkin näyttää nyt kärjistyvän entistä enemmän tässä vastakkainasettelussa ja ideologisessa taistelussa. Uhkailu ei ole tätä päivää sen enempää yritysmaailmassa kuin junioriurheilussakaan.

Kuka ylipäätään voisi kuvitella, että päähän potkimalla muka löytyisi yhteinen huippuinnostus ja tekemisen meininki ja halu? Vuosien varrella nokkapokka on vain kiivastunut ja tämän palauttaminen vie vuosia, ennen kuin oltaisiin tilanteessa missä maamme tuottavuus oikeasti ja innostavasti kasvaisi, eikä vain exeliä pyörittämällä näyttäisi tilastollisesti kasvavan.

Nyt pitää kehittää mittareita, joilla työn laatua ja tuloksellisuutta mitataan, eikä käytettyjä minuutteja. Ja kaikki se on huonoa johtamista, mikä ei näy tekijöiden arvostuksessa.

Ymmärrän oikein hyvin vaikkapa Kotkamillsin huumaa muovittoman kuppikartongin menestyksen. Tehtaanjohtaja sanoo, että meillä työtahti on niin kova, että jos alkaisimme lukea kikyn pykäliä, työn tuottavuus heikkenisi.

Miksi ja millä kokemuksella sitten näin pahasti hermostun tämän hetkisestä menosta?  Enkä näe juurikaan valoa tunnelin päässä.

Elämäni ensimmäinen työpaikka opetti kahdeksassa kuukaudessa shokkina päin näköä mitä on ammattiyhdistys käytännössä. Eikä se näytä kovin paljon muuttuneen.

Maalaispoikana toimin maalaisjärjellä. Sokerijuurikkaat piti harventaa silloin kun kasvusto oli harvennuskunnossa. Missään ei ollut määritelty ennakkoon, milloin heinähommat tehdään. Luonto hoiti asian jonakin vuonna aikaisemmin jonakin vuonna myöhemmin muttei koskaan sateella. Hommat hoidettiin silloin kun niiden aika kulloinkin oli ja muodostui otollinen hetki. Tämä pinttymä on kasvanut tiukasti selkärankaani.

Koulujen jälkeen aloitin hommat Helsingissä. Ensimmäisessä työpaikassa vastuullani oli tietyömailla käytettävien varoitusvilkkujen toiminnan tarkistus ja loppuviritys sekä pakkaaminen toimituskuntoon. Edeltäjäni oli saanut potkut, kun oli pistänyt tyhjiä laatikoita Norjan toimitukseen - ”tehokkuuden nimissä”, eikä urakat kussut.

Olin ollut noin neljä päivää töissä, kun kahvitauko ei keskeyttänyt juuri valmistuvaa vilkkua, vaan viritin loppuun ja ajattelin pitää sen jälkeen kahvitauon. Viiden hengen lähetystö tuli ilmoittamaan, ettei kahvitunnilla sopinut tehdä töitä. Samalla he ilmoittivat, että työpäivä loppuu klo 16:00 ja käsienpesuaika alkaa 15:56. Ruuvimeisselit tippuvat kädestä ja siitäkin tulee pitää kiinni.

Meitä oli kaksi kaveria samassa huoneessa ja tämä vanha mies opetti minua tavoille sekä- työ että elämäntavoille. Hän muisti toistaa moneen kertaan, kuinka hän ei ole antanut pojalleen rahaa koulutukseen. Silloinhan hänestä tulisi herra. Muutoinkin herraviha tuntui olevan vallalla ja sen kautta olemiseni alkoi käydä aika tukalaksi.

Lupauduin näet menemään työkeikalle Kemiöön. Saman projektin takia yrityksen teknologiajohtaja vieraili siellä samaan aikaan. Asioiden helpottamiseksi lyöttäydyin hänen Saabinsa kyytiin. Tämä sitten tulkittiin herrojen kanssa vehkeilyksi ja montaa juttukaveria ei tämän jälkeen työmaalta löytynyt. Asiaa vauhditti, etten liittynyt mihinkään liittoon. Näin alkoi minun elämäni työmarkkinatuntemus kantapään kautta.

Tämän kokemuksen jälkeen seurasikin 20 vuoden työelämä, missä ei tullut vastaan ainuttakaan ammattiyhdistysajatusta suunnasta eikä toisesta. Enkä myöskään itse kuulunut mihinkään liittoon. Parhaimmillaan tekemisiäni mitattiin työn laadulla ja palkkaneuvottelut kytkeytyivät kehitys- ja arviointikeskusteluin. Jos työn tulokset ylittivät tavoitteet niin siitä seurasi pyytämättä palkankorotus, eikä siitä tarvinnut neuvotella missään pöydässä.

Ensimmäisen kerran siis jouduin, pääsin, what ever, puntaroimaan ammatillisesti järjestäytymistäni 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Tuolloin liityin alan työntekijäliittoon käytännön toimien helpottamiseksi. Minkäänlaisia aatteellisia intohimoja ei tuolloin ollut puoleen eikä toiseen.

Käytännössä tämä merkitsi, että palkkakehitykseni pysähtyi seuraaviksi 20 vuodeksi liiton määräämälle kulloisellekin tasolle, eikä sillä ollut juurikaan mitään kytköstä työn määrään tai laadullisiin tuloksiin.

Muistaakseni en koskaan ole ollut lakossa, mutta lomautettuna kylläkin.

Tulevaisuus osoittaa kuinka millenium-ikäluokka suhtautuu tilanteeseen, koska heille oma kehitys ja arvostus ovat tärkeämpiä kuin kiky-minuutit.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 3.2.2020  alkaen ma ja ke ja pe klo 08:00 sekä ti ja to klo 15:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Pakko on paras opettaja

Sunnuntai 17.11.2019 klo 11.32 - Kauko Niemi

Vaikka suurta muotia ovatkin erilaiset muutoskurssit ja -koulutukset, niin keskiverto ihminen taitaa muuttua ja muuttaa käytöstään vasta pakon edessä.

Kun ihminen on selkä seinää vasten, niin aika yllättäen hänestä löytyy kekseliäisyyttä ja ennen kaikkea rohkeutta tehdä ja kokeilla uutta selvitäkseen tilanteesta. Toki luontainen laiskuus on hyvä lahja, kun osaa sitä oikein käyttää,

Näin sitä maailmaa muutetaan tänään. Olevien ja tulevien Postin lakkoviikkojen aikana loputkin paperipostin käyttäjät miettivät tosissaan mihin niitä paperikirjeitä tarvitaan - no ei välttämättä mihinkään. Suuri osa rohkaistuu ja kokeilee ja jos kokeilu onnistuu, niin muutosvastarinta on murrettu.

Kun suuri määrä kokeilee, osa onnistuu ja muuttaa käytäntöjään pakon edessä.  Tämän jälkeen ei ole töitä sen enempää Postille kuin Postin henkilökunnallekaan.

Mitään suurta digiloikkaa tuskin nytkään tapahtuu muualla kuin iltapäivälehtien otsikoissa. Muutosvirta kuitenkin voimistuu ja joka tapauksessa verkossa asiointi on paljon paljon helpompaa, kun antaa itselleen periksi. Erityisesti jos on periaatteessa nettiasiointia vastaan.

Varma-yhtiön asiakaskysely paljastaa, että kolmannes 80–85-vuotiaista käyttää verkkopalveluita. Sehän tuossa ikäryhmässä jo melkoisen hyvä määrä.

Varma selvitti 80–85-vuotiaiden eläkkeensaajien näkemyksiä asiakaspalvelusta sekä älylaitteiden käytöstä. Tulosten mukaan tämä ikäryhmä on älylaitteiden ja verkkopalveluiden käytössä vahvasti jakautunut ryhmä.

Vastaajista 60 prosenttia ilmoitti, että ei käytä internettiä tai verkkopalveluja, 34 prosenttia käyttää ja 7 prosenttia vastasi, että voisi ajatella käyttävänsä. Naisista 28 prosenttia käyttää tai voisi käyttää verkkopalveluja ja miehistä 41 prosenttia.

Verkkopalveluista erilainen asiointi, kuten laskujen maksaminen nousi merkittävimpänä esille. Siis kukapa haluaisi enää paperilaskuja edes ikäihmisistä.

Toisena vastaajat mainitsivat erilaisia harrastuksia, kuten kirjojen ja lehtien lukeminen tai kuuntelu, musiikin kuuntelu ja pelaaminen. Verkkopalveluita käytetään myös yhteyden pitämiseen läheisiin.

Toisaalta vastauksissa näkyi, että jokin harrastus voi johdattaa aktiiviseksi verkkopalvelujen käyttäjäksi. Kysymyksessä ovat siis yli kasikymppiset.

Totuuden nimissä on sitten niitäkin ihmisiä, joilla ei ole tekniikkaa riittävästi asioiden hoitoon, vaikka melkein puhelimella kuin puhelimella pääsee asioitansa hoitamaan. Kirjastoissa on vapaasti käytettävää tekniikkaa kunhan hoitaa tietoturvan julkisissa laitteissa.

Yksi suurimpia nettiasioinnin pakkokouluttajia tässä lakkotilanteessa on Kela. Ennen Postilakon alkamista Kelan edustaja vakuutteli, että lakon aikainen asiointi heidän kanssaan onnistuu kaikkein parhaiten netin kautta. Puhelinpalvelu tulee ruuhkautumaan ja kaikkia tarvittavia dokumentteja ei ole siirrettävissä. Toimipisteet ovat toki auki ja jonotusajat tavattoman pitkiä.

Tuoreessa digitaalista kyvykkyyttä mitanneessa tutkimuksessa Kelan nettipalvelut kuuluu viiden parhaan julkisen toimijan joukkoon.

Verohallinto ja Väestörekisterikeskus aloittivat Kansallinen ekoteko -kampanjan Suomi.fi-viestien markkinoimiseksi.

Nyt on hyvä hetki siirtyä sähköiseen viestintään, ne toteavat tiedotteessaan, mutta eivät suinkaan vetoa postilakkoon vaan ympäristöasioihin.

Kun ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön marraskuun loppuun mennessä, ensi vuoden verokortti ei enää tule paperipostissa kotiin vaan verokortista saa ilmoituksen omaan sähköpostiinsa heti, kun se on OmaVero-palvelussa.

Postilakon ehkä suurimman asiointiongelman muodostaa terveydenhuolto, jonka nettipalvelut toimivat vain osittain. Itse käytän Kantaa varsin joustavasti. Kaikki varaukset terveyskeskukseen hoituu hyvin. Samoin kun erilaiset konsultaatiokyselyt ja tarkistukset. Mutta sitten kun siirrytään HUS:n palveluiden pariin, niin samalla siirrytään paperipostiin, vaikka monet paperilla olevat asiat näkyvät aikanaan Kannassakin.

Digiaikaan siirtyminen tulee kiihtymään myös median kautta. Useat näköislehdet ovat nyt luettavissa vapaasti. Tosin näköislehti on vain digiaikaan siirtymisen totutteluvaihe paperin välttämiseksi.

Ennustajaksi en rupea, mutta uskon tuhansien, jopa kymmenientuhansien saavan potkua tästä lakosta ja löytävän itsensä digimaailmasta.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 18.11.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

Työmarkkinasaldoni on fifty sixty

Maanantai 15.10.2018 klo 16.39 - Kauko Niemi

Elämäni ensimmäinen työpaikka opetti kahdeksassa kuukaudessa shokkina päin näköä mitä on ammattiyhdistys käytännössä. Ehkä se on tänään jotain muuta tai sitten kun seuraa päivän uutisia, niin voi olla jopa vielä raadollisempaa.

Maalaispoikana toimin maalaisjärjellä. Sokerijuurikkaat piti harventaa silloin kun kasvusto oli harvennuskunnossa. Missään ei ollut määritelty ennakkoon, milloin heinähommat tehdään. Luonto hoiti asian jonakin vuonna aikaisemmin jonakin vuonna myöhemmin muttei koskaan sateella. Hommat hoidettiin silloin kun niiden aika kulloinkin oli ja muodostui otollinen hetki. Tämä pinttymä on kasvanut tiukasti selkärankaani.

Koulujen jälkeen aloitin hommat Helsingissä. Ensimmäisessä työpaikassa vastuullani oli tietyömailla käytettävien varoitusvilkkujen toiminnan tarkistus ja loppuviritys sekä pakkaaminen toimituskuntoon. Edeltäjäni oli saanut potkut, kun oli pistänyt tyhjiä laatikoita Norjan toimitukseen - ”tehokkuuden nimissä”, eikä urakat kussut.

Olin ollut noin neljä päivää töissä, kun kahvitauko ei keskeyttänyt juuri valmistuvaa vilkkua, vaan viritin loppuun ja ajattelin pitää sen jälkeen kahvitauon. Viiden hengen lähetystö tuli ilmoittamaan, ettei kahvitunnilla sopinut tehdä töitä. Samalla he ilmoittivat, että työpäivä loppuu klo 16:00 ja käsienpesuaika alkaa 15:56. Ruuvimeisselit tippuvat kädestä ja siitäkin tulee pitää kiinni.

Meitä oli kaksi kaveria samassa huoneessa ja tämä vanha mies opetti minua tavoille sekä- työ että elämäntavoille. Hän muisti toistaa moneen kertaan, kuinka hän ei ole antanut pojalleen rahaa koulutukseen. Silloinhan hänestä tulisi herra. Muutoinkin herraviha tuntui olevan vallalla ja sen kautta olemiseni alkoi käydä aika tukalaksi.

Lupauduin näet menemään työkeikalle Kemiöön. Saman projektin takia yrityksen teknologiajohtaja vieraili siellä samaan aikaan. Asioiden helpottamiseksi lyöttäydyin hänen Saabinsa kyytiin. Tämä sitten tulkittiin herrojen kanssa vehkeilyksi ja montaa juttukaveria ei tämän jälkeen työmaalta löytynyt. Asiaa vauhditti, etten liittynyt mihinkään liittoon. Näin alkoi minun elämäni työmarkkinatuntemus kantapään kautta.

Tämän kokemuksen jälkeen seurasikin 20 vuoden työelämä, missä ei tullut vastaan ainuttakaan ammattiyhdistysajatusta suunnasta eikä toisesta. Enkä myöskään itse kuulunut mihinkään liittoon. Parhaimmillaan tekemisiäni mitattiin työn laadulla ja palkkaneuvottelut kytkeytyivät kehitys- ja arviointikeskusteluin. Jos työn tulokset ylittivät tavoitteet niin siitä seurasi pyytämättä palkankorotus, eikä siitä tarvinnut neuvotella missään pöydässä.

Ensimmäisen kerran siis jouduin, pääsin, what ever, puntaroimaan ammatillisesti järjestäytymistäni 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Tuolloin liityin alan työntekijäliittoon käytännön toimien helpottamiseksi. Minkäänlaisia aatteellisia intohimoja ei tuolloin ollut puoleen eikä toiseen.

Käytännössä tämä merkitsi, että palkkakehitykseni pysähtyi seuraaviksi 20 vuodeksi liiton määräämälle kulloisellekin tasolle, eikä sillä ollut juurikaan mitään kytköstä työn määrään tai laadullisiin tuloksiin.

Muistaakseni en koskaan ole ollut lakossa, mutta lomautettuna kylläkin.

Näillä kokemuksilla ja taustatiedoilla on kokolailla vaikeaa ymmärtää näiden viime päivien työmarkkinateatterin syvällisintä olemusta, saati ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Järjestäytyminen toi minulle henkilökohtaisesti kuitenkin pysähtyneisyyden ajan koko työuraani ajatellen.

Katsotaan nyt sitten huomenna tiistaina ja keskiviikkona, kuinka teatterin esiriippu sulkeutuu ja missä tunnelmissa siirrytään väliaikakuohareille.

Tämän päiväisen tuoreen kyselyn mukaan Hallituksen esitystä vastustaa 46 prosenttia, ja sitä kannattaa 41 prosenttia Suomen kansasta. 

 

 

Suomenkieleen syntyi uusi sana - tikkataululakko

Tiistai 19.1.2010 klo 18.43 - Kauko Niemi

Helsinki-Vantaalla heitetään tikkaa. Kukaan ei tosin tunnusta, että laukkuhihnojen takana olisi ollut tikkatauluja. Tikkataulujen etsinnässä oli mukana jopa Baronan toimitusjohtajakin, joka tosin ei ehtinyt työntekijöilleen näyttäytyä.

Nyt ovat siis tikkataulut löytyneet. Ne ovatkin henkisiä tikkatauluja, jotka pantiin piiloon päivässä ja taas laulut kulkevat entiseen malliin. 

Toivottavasti lopetamme italialaisten parjaamisen kun meillä on nyt ihan ikioma suomalainen sana – tikkataululakko.

Tikkataulut siirtyivät kakkosterminaalista ykkösterminaaliin, eikä se ollut Baronan syytä. Tikkataululakko siirtyy sujuvasti yhtiöstä toiseen. Milloinkahan minun vesihanasta tulee vettä tipoittain kuin eturauhasvaivoista kärsivältä vanhalta mieheltä. Silloin kun tikkataululakko on levinnyt Helsingin Veteen.

Kieltämättä tikkataululakko on kiduttavaa ainakin sen kohteeksi joutuvalle, joka on joku muu kuin itse työnantaja. Helsinki-Vantaan tapauksessa matkustajat. Ikään kuin kaikki olisi kunnossa, mutta ei sittenkään.

Naurettavinta asiassa on se, että tilannetta vääristellään ja keksitään ihmeellisiä selityksiä suurista matkustajamääristä ja huonoista keleistä. Ja kirkkain silmin väitetään, että tehdään yhtä ahkerasti niin kuin ennenkin. Tikkataululakko on vain niin ovela, ettei kukaan pysty osoittamaan yksiselitteisesti ongelmaa.

Mielenkiinnolla nyt odottelemaan, mihin toiminta leviää Helsinki-Vantaalta ja millaisia muotoja se tulee saamaan. Siinä riittääkin tuottavuus-exelin pyörittäjille miettimistä.

 

 

Mikä pankkilakko

Torstai 17.12.2009 - Kauko Niemi

Tänään siis päättyi pankkilakko. Tosin en kyllä millään tavalla huomannut kyseistä mielenilmaisua. Ei taida tehota vanhanaikaiset temput uudenaikaisissa verkoissa.

Jouduin todellisuudessa asioimaan fyysisesti viimeiksi viisi vuotta sitten, kun selvittelin perikunnan tilejä. Sen jälkeen fyysiseen konttoriin ei ole ollut asiaa.

Nykytilannetta en tunne tarkkaa, miten käy lainojen allekirjoitukset, kun OP lopetti kansalaskortin käyttämisen. Se olisi muutoinkin ollut käyttökelpoinen, ettei olisi tarvinnut salasanalistoja. Takapakkia mentiin.

Nykyään en tee mitää pitempiaikaisia sopimuksia sellaisen yrityksen kanssa, joka ei lähetä e-laskuja.

Kaikesta voi päätellä, että minun puolestani H&M voisi perustaa myymälänsä muihinkin pankkisaleihin kuin Helsingin Aleksanterinkadulle.