Lauantai 1.1.2011 - Kauko Niemi
Tämä olkoon minun uuden vuoden puheeni tai aatokseni heti Tarjan jälkeen. Paljoa en Tarjalta lainaa, vaikka asiallisia pointteja hänkin pudotteli mietittäväksi.
Viime viikkoina olen moneen otteeseen pysähtynyt miettimään mikä oli Kari Tapion menestyksen salaisuus. Ennen hänen kuolemaansa Kari Tapio oli vain pirun rehellinen mies, josta hän ansaitsi minulta täydet kymmenen pinnaa. Viinan kanssa läträämisessä oli ainut positiivinen asia jälleen rehellisyys. Ei hän sitä juurikaan kieltänyt eikä julistanut, että on ollut viikon selvin päin.
Hänen musiikkinsa oli miellyttävää, vaikken hevidiggari ollutkaan. Hänen äänensä soi kauniisti ja hänen ylärekisterinsä oli oikeinkin hyvä. Korvani eivät panneet hanttiin jos kohdalle osui. Livenä en koskaan kuullut.
Mutta nyt hän on osunut kohdalle melkein harvase päivä jonkin muotoisessa muistokonsertissa tai muisto-ohjelmassa. Omantiensä kulkijaksi jopa sotapäälliköksi nimetyn mestarin tuotanto on avautunut riittävän laajasti saadakseen aivojumpan käyntiin ja arviot alulle, mikä siinä viehättää minua ja ennen kaikkea muita ihmisiä.
Olen melko vakuuttunut että se on melodia. Oman tiensä kulkijana Kari Tapiolla oli varaa valita esittämänsä musiikki siltä pohjalta mikä häntä itseään miellytti, pääsi sisään kappaleisiin mikä kuului myös lopputuloksessa. ja yhteinen nimittäjä on melodia.
En ole toistaiseksi törmännyt yhteenkään hänen esittämäänsä lauluun, jossa melodialla ei olisi ollut ensisijaista tehtävää. Peruutuspeiliin on helppo katsoa ja tulkita mikä oli Abban suuren menestyksen salaisuus. Lauluissa oli omaksuttavat melodiat.
Miksi Beatlesit nousivat suosioon. Biiseissä oli omaksuttavia melodioita. Miksi Mozartin musiikki on kestänyt vuosisadat ja valloittanut koko maailman ja Kaija Saariahon musiikkia sietää vain kourallinen itsensä musiikkiasiantuntijoiksi itsensä nostaneita ihmisiä. Mozartin musiikissa tempaavat melodiat yllättävät jatkuvasti.
Nykymuusikot itkevät menestyksen puutettaan, kun teknokombin päälle räpätään joitakin sanoja, eikä anneta kuulijan sielulle voiteluainetta. Musiikin historia on osoittanut, ettei suosikkeja tai vielä vähemmän kestosuosikkeja synny tällä kaavalla.
Näin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä jäin miettimään, että millaista on elämä ilman melodiaa, ilman kauniita linjoja tahdista toiseen, ilman legatoa. Se on räppiä tässä ja nyt – tuosta poikki ja pinoon. Pohjattomia pettymyksiä ja rahalla hankittuja lyhytkestoisia hyvänolontuntemuksia.
Millainenkohan se hyvä elämän melodia olisikaan tai ainakin kannattaa etsiä niitä tekniikoita ja ajatuksia, joilla sellaisen voi itselleen säveltää ja olla itse kapellimestarina tulkitsemassa kestäviä ja mieluusti kauniisti soljuvia melodisia linjoja. Sellaisia joita kehtaa esittää toisenkin kerran ensi-illan jälkeen.