Hyvän kokemuksen myötä mieli muuttuu täysin vajaassa tunnissa

Tiistai 25.7.2017 klo 9.49 - Kuva ja teksti - Kauko Niemi

Vanhanaikainen kun olen, niin itsepalvelupesulan käyttö ei ole kuulunut palvelukokemuksiini. Minulla on ollut tunne, että pitää vähintään olla sukankutimet mukana, kun sinne menee aikaansa tuhlaamaan.

Kotona pesukoneeni on pieni ja hajoaa ihan millä seuraavalla pesukerralla tahansa. Eikä sillä voisi muutoinkaan pesaista mattoja. Toki mattojen pesu yleisillä pesupaikoilla on kauniina kesäpäivänä mukavaa puuhaa, etenkin jos kantti kestää jättämään matot valumaan ja kuivumaan muutamaksi tunniksi.

Kun sitä kaunista kesäpäivää on nyt saanut odottaa jo liian pitkään, niin päätin kokeilla Suomen ensimmäistä tasopesuria Konalan 24.pesulassa. Samalla otin pari muutakin hankalaa mattoa matkaan, josko nekin saisi pestyä samalla.

Hoover_WP_20170720_18_21_27_Raw__highres1.jpg

Hooverilla ei kuitenkaan tarvinnut vääntää

Nopea silmäys elämäni ensimmäiseen itsepalvelupesulaan. Kaikkihan näytti aivan loogiselta, kuivuri, eri kokoisia koneita, mattokoneita, mattojen kuivauskaappeja, ja sitten tuo kovapohjaisille matoille tarkoitettu tasopesuri.

Kanssapesijäni tiesi kertoa, että kaikki kestävät puolituntia. Hups mullahan tulee kiire tehdä kauppaostokset seinän takana olevassa k-kaupassa.

Toisen koneellisen maksoin puhelimella ja toisen kortilla lähimaksuna. Kolikoita ei tietenkään ole käytössä.

Minun suurikokoinen sisalmatto ei liene niin kovapohjainen, kun tasokone sen haluaisi olevan. Sainkin sitten koetestata palvelukonseptin ihan viimeisen päälle. Matto jäi koneeseen ja luukku/seinä kiinni. Soitin päivystysnumeroon.

Pääsin nopeasti ohjeiden mukaan yhteisymmärrykseen koneessa olevan yhden nappulan kanssa. Ja näyttö paljasti, että taustalla on jokin windows härpäke, joka saattoi koneen alkutilaan.

Toisella yrittämällä asetin maton huolellisemmin rullalle ja samoin huolellisemmin koneen mitattavaksi. Mittaus on sikäli tärkeä, että pesun hinta määräytyy maton koon mukaan. Nyt kone teki niin kuin pitikin

Kaikki matot olivat kuivuusasteeltaan sylissä autoon kannettavia ja parvekkeella loppukuivattavavia.

Reilussa tunnissa ihmisen mieli muuttuu täysin. Enkä edelleenkään tarvitse sukankutimia pesureissulleni. Palvelukokemus ei todellakaan ole kytketty ihmiseen. Kassaan, joka opetellusti toistaa ilman mitään tunnetta jo 268 kertaa – hyvää päivänjatkoa.

2 kommenttia . Avainsanat: Itsepalvelu, pesula, mattopesu