Keskiviikko 23.2.2011 - Kauko Niemi
Apua yksinäisille nuorille ”Joka kymmenes suomalainen nuori kokee itsensä yksinäiseksi. Joka viidennellä yläasteikäisistä pojista ei oman arvionsa mukaan ole yhtään todellista ystävää. Yksinäisyys on Suomessa eri-ikäisten ihmisten todellinen, vakava ongelma”, sanoi tasavallanpresidentti Tarja Halonen avatessaan yhteisvastuukeräyksen.
Tämän vuoden yhteisvastuukeräys pureutuu yksinäisyyteen. Suomessa Yhteisvastuun tuella tarjotaan yläkoululaisille uudenlaista tukioppilastoimintaa, jossa vanhemmat tukioppilaat auttavat nuorempia koululaisia vahvistamaan ystävyyssuhteita. Nuorten turvatalojen yksinäisille asiakkaille koulutetaan ja välitetään ystäviä. 13-20-vuotiaille nuorille järjestetään vertaistukiryhmiä, joissa yksinäisyyttä opitaan käsittelemään. Hankkeen toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Mielenterveysseura yhdessä seurakuntien kanssa.
Monet tutkimukset todistelevat koiran vaikutuksen terveyteen monin eri tavoin, eikä vähiten yksinäisyyteen. Koiran omistajat tietävät kuinka helppoa on aloittaa keskustelut lenkkipolulla, koirapuistoissa ja kaduilla. Onhan kummallakin yhteinen intressi reilusti esillä hihnan päässä. Lupa pysähtyä. Siinä koirat haistelevat toisiaan ja taluttajat vaihtavat päivän kuulumisia.
Olisiko löydettävissä niitä yksinäisyydestä kärsiviä, jotka haaveilevat koirasta, mutta joilla ei ole varaa siihen tai perheissä pannaan hanttiin koiran hankintaa?
Koira avaisi ovia monenlaisiin harrastuksiin, leireihin ja yhdessäoloon. Koira on hyvä silta sosiaalisempaan elämään, kun ei tarvitse esitellä itseään, vaan yhteinen kiinnostus kanavoituu koirien kautta.
Sosiaalista kanssakäymistä voi hyvin tukea myös tukemalla kaverikoiratoimintaa. Kaverikoirille löytyisi huomattavasti enemmän käyttöä, mitä nyt pystytään toteuttamaan.
Tässäkään tapauksessa koira ei voi olla lyhytaikaista lääkettä oireisiin. Tarkalla seulalla olisi varmasti löydettävissä aitoja eläinystävällisiä tapauksia, jotka pystyisivät sitoutumaan lemmikkiin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Koiran ikä on loppujen lopuksi aika sopiva jakso ihmisen muutokselle. Ei yksinäisyyttä karkoteta ja sosiaalisuutta rakenneta yhdessä yössä, eikä muutamassa vuodessakaan. Muutos ja kehittyminen vaatii ihmiseltä vuosien mittaisen matkan, jota koira hyvin tukisi.
|
|
2 kommenttia
.
Avainsanat:
koira,
yhteisvastuu,
yksinäisyys
|
Sunnuntai 20.2.2011 - Kauko Niemi
Arja Suominen jättää Nokian ja siirtyy Finnairin leipiin. Suominen tulee varmasti paremmin toimeen entisen työkaverinsa Mika Vehviläisen kanssa kuin Stephen Elopin kanssa. Elop on jo tuonut uutta eloa Nokian esiintymiseen. Elopin kohdalla merkittävin oli hänen ensi esiintymisensä.
Ainakin Nokian käytävillä iloittiin huhusta, että Elop puhui omilla sanoillaan, eikä viestinnän määräämillä sanoilla. Hän sanoi kirjoittavansa puheensa itse.
Suominen onnistui vetämään vuosien varrella hihnat aina vaan kireämmälle. Viime aikoina ilman viestinnän lupaa ei suuta pahemmin aukaistu ja jos aukaistiin, niin viestinnän edustaja oli aina korppina paikalla.
Nokian viestintä määrittää kuinka monta kertaa jonkun avainsanan on oltava puheessa. Täytyy olla melkoinen verbaalivirtuoosi, joka oikeita sanoja oikean määrän kulloisessakin puheessaan pystyy pudottelemaan.
Kyllähän merkittävä osa viestintää on myös esittäjän persoona hyvässä ja pahassa. Jos ja kun persoona riisutaan pois ja jäljelle jää vain ennalta määritelty nokialainen kylmän tarkkaan harkittu ja matemaattisesti laskettu viestintä, lopputulos ei voi olla paras mahdollinen, ainakaan kiinnostavuudessaan.
Veikkaan, että jos Kallasvuo olisi saanut olla Kallasvuo, eikä vain Nokian toimitusjohtaja, mielikuva sekä Kallasvuosta että Nokiasta olisivat olleet inhimillisempiä ja kiinnostavampia.
Tiedän toki, että tässä vaiheessa puolustaudutaan pörssiyhtiön säännöillä ja käytännöillä. Ne ovat kuitenkin säälittävän heikkoja selityksiä.
Kuinka paljon tästä kiinalaistyyppisestä propagandasta ja sen valvonnasta on suoraan Suomisen keksimää, siihen en ota kantaa, mutta hän on joka tapauksesta ollut vastuussa ja hallinnoinut asiaa.
Jottei tämä tuntuisi pelkältä puskasta ampumiselta, muutama esimerkki todistakoon asiaa.
Yksi omakohtaisista kokemuksistani päätyi surkuhupaisaan lopputulokseen. Kaverini Nokialla kutsui aamukahveille Nokia-taloon. Sovittiin aika, kun kumpikin puuhasteli saman asian ympärillä, joten tulisi päivitettyä paitsi menneitä yhteisiä vuosi, niin myös mitä ajassa liikkuu.
Pian aikataulutuksen jälkeen sainkin soiton Nokian viestinnästä. Tiukkasävyiset kysymykset kartoittivat aionko toimittajana kirjoittaa tapaamisen pohjalta juttua. Tietenkään en voinut vastata sitovasti tällaiseen tiedusteluun. Eihän toimittaja voi etukäteen tietää saako tarpeeksi ja mielenkiintoista tietoa jutuksi asti.
Tämä ei sitten riittänyt vastaukseksi ja minulle tehtiin selväksi, että jos tapaan kaverini vain aamukahvin merkeissä, niin saamme juoda aamukahvit kahdestaan, mutta jos aion kirjoittaa jotakin, niin viestinnän edustaja tulee paikalle meitä vahtimaan.
Vastaavan kohtelun olen saanut vain Yhdysvaltain maahantulovirkailijalta, joka tivasi millaisia juttuja aion kirjoittaa tapahtumasta, johon olin matkalla. Hänelle riitti kaksi nimeä, joita mahdollisesti tapaan.
Nokian tapauksessa annoin periksi. Lupasin, etten kirjoita tästä tapaamisesta mitään. Mutta sitä en tiedä kuinka Nokian viestintä seurasi kirjoitteluani, josko olisin kirjoittanut joitakin trendejä mainitsematta lähteitä suoraan.
Toinen esimerkki kertoo Nokian tiukasta otteesta, kun kaverini meni Nokialle töihin melkoisen korkeaan asemaan ja antoi lehdelle pari ympäri pyöreää kommenttia nimityksestään ennen ensimmäistä työpäiväänsä. Ensimmäisenä työpäivänä hän sitten joutuikin puhutteluun moisesta vallattomuudesta.
Kolmannen esimerkin välitän kollegaltani YLE:stä. Hän kuvaili haastattelu ja kuvausmatkaansa Nokia-taloon pahemmaksi kuin raastuvassa käyntiä tuntien itsensä suorastaan rikolliseksi. Asiat olivat niin hankalia saada purkkiin Nokian mieleisellä tavalla, että Nokia oli pakko pudottaa pois ohjelman kahdesta seuraavasta jaksosta. Näinhän oli toki parasta molemmille, silloin kun ei löydy yhteistä intressiä.
Kirjoittajalla on vuosikymmenten aikana ollut kymmeniä tuttavia Nokialla töissä sekä seurannut it-alan toimittajana Nokian virallista esiintymistä reilun parin vuosikymmenen ajan. Olen myös tutustunut Nokian sisäiseen valmennusohjelmaan, "kuinka kohdataan toimittaja".
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Nokia,
viestintä,
Arja Suominen
|
Lauantai 12.2.2011 klo 22.20 - Kauko Niemi
Nyt voin jatkaa viime kesäkuussa kirjoittamiani arvioita Nokiasta – Nokiasta tuli vain iso yritys.
Nokia Microsoft kumppanuus on aika ajoin vuosien varrella pompannut esiin. Kalpene Nokia oli ensireaktiot silloin kun Microsoft kehitti windows käyttiksen matkapuhelimeen.
Tuolloin Nokian asenne oli kylmän viileä. Matkapuhelimen käyttöjärjestelmä on jotain aivan muuta kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Puhelimen käyttöjärjestelmän pitää osata tehdä puhelun aikana sellaisia asioita, joihin pc:n käyttöjärjestelmä ei ikinä pysty. Siis ei syytä huoleen.
Puhumiseen tehdyn käyttöjärjestelmän piti olla perin helppoa laajentaa muihin toimintoihin ja tietokoneen käyttöjärjestelmää ei koskaan saataisi kunnolliseksi puhelimen käyttöjärjestelmäksi. Siis ei edelleenkään syytä huoleen.
Nämä kaksi yritystä olivat lähtökohdiltaan niin erilaiset, että milloin Jorma Ollila kumosi yhteistyöhuhut ja milloin taas Bill Gates teki samoin. Ei löytynyt aitoa synergiaa, vaikka Ollila ja Gates nähtiinkin jo muutaman kerran kaveeraamassa.
Markkinakehitys on toki liikkunut nopeammin tietokoneista puhelimiin kuin puhelimista tietokoneisiin. Tässä on syntynyt se rako Androidille ja Applelle. Tehdä sellainen käyttöjärjestelmä, joka taipuu nykyisiin tarpeisiin ilman vanhoja rasitteita. Apple on lisäksi aina osannut intuitiivisen käytettävyyden salat.
Historia toistaa itseään. IBM oli tietotekniikan mahtivaltias, kunnes se joutui 90-luvun alussa muuttamaan koko toimintansa syvän notkahduksen kautta. Uusi aika osoitti, että tietohallintojohtaja ei aina ollutkaan oikeassa, eikä varmistanut selustaansa ostamalla tuotteita kuin tuotteita, kunhan ne olivat vain IBM-merkkisiä. Niin kuin nyt käy Nokialle 20 vuotta myöhemmin.
En muista juurikaan yhtään menestystarinaa, missä kaksi isoa tietotekniikka organisaatiota olisivat onnistuneet tekemään jotain suurta. Pahaa pelkään, että ei tule olemaan helppoa tässäkään tapauksessa. Ja jos pitää jotain veikata, niin veikkaan, että Nokian vaarana on, että siitä muodostuu tehokas tuotantolinja Mikrosoftille.
Välttämättä nousee myös ajatus, että joitain oli tehtävä ja nopeasti. Stephen Elopilla ei ollut aikaa juuri muuhun kuin valmiiden kanavien ja kavereiden hyödyntämiseen. Tosin Elop väitti, että kaikki vaihtoehdot tutkittiin.
Onnistumisen mahdollisuuksiakin toki on. Strategian olisi syytä olla lähempänä kuinka integroidutaan maailman kanssa kuin se, että saako puhelimeen ladattua musiikkia. Teinitytön musiikin lataaminen Afrikan savannilla sopii ihan hyvin hetkelliseksi markkinointi tempuksi, jolla boostataan seuraavan kvartaalin lukuja kuntoon, mutta ei sen varaan voi laskea tuon kokoisten yritysten pitkän aikavälin kehitystä.
Kirjoittaja on integroinut puhelimen ja tietokoneen yhteen jo 1993 – ensin Palmin kanssa ja myöhemmin nokialaisten kanssa. Lopettanut 15 vuotisen Applen käytön, kun hermo petti jatkuvien integraatio-ongelmien takia. Oli Apple-maailma ja muu maailma. Kirjoittaja on tietoisesti lopettanut yhteistyön sellaisten palveluntuottajien kanssa, jotka eivät tarjoa sähköistä integraatiota palveluunsa. E-laskun puuttuminen on jo täysi syy vaihtaa kumppania. Kirjoittaja on vaihtanut pankkia jo 1990-luvun alusta lähtien sen mukaan millaisia sähköisiä palveluita on tarjolla.
|
|
2 kommenttia
.
Avainsanat:
Nokia,
Microsoft,
matkapuhelin,
|
Lauantai 12.2.2011 - Kauko Niemi
Hyvä ystävä Roomasta tuli Suomen vierailullaan seuraamaan kuoromme harjoituksia viime torstaina. Suomalaisena hän ymmärtää suomikuvaa ja ilmastolliset olosuhteet. Nyt tuo roomalainen kuoro on rohkaistunut ja suunnittelee vierailua Suomeen toistamiseen.
Edellinen vierailu tapahtui kesällä. Nyt halutaan kokea talvi ja matkaa suunnitellaan Joensuuhun. Keskustelu käy jo nyt kuumana ja jännitys valtaa roomalaisten kuorotreenit - kuinka kylmä ja pimeä Joensuussa voikaan olla.
Ystäväämme, ainoaa suomalaista kuorossa laulavaa henkilöä vaaditaan jo pukeutumaan kuoron harjoituksiin malliksi juuri sellaiseen asuun, jolla voi pärjätä Joensuussa vuoden 2012 joulukuussa.
Pari viikkoa sitten Irlannissa asuva ja töitä tekevä portugalinen ystäväni visiteerasi Helsingissä ja käväisin hänen kanssaan päiväristeilyllä Tallinnassa. Tallinna ei tuntunut niinkään kummalliselta kuin Helsingin rannikon jäinen meri, jossa laiva pääsi eteenpäin.
Pian matkan jälkeen hän päivitti FaceBookiaan laittamalla kuvia Töölönlahdesta ja laivalta otetusta Pihlajasaaresta – siis meri eikä pelto. Jonka päällä voisi jopa kävellä.
Päivityksestä syntyi mielenkiintoista keskustelua Suomesta. Eräs kommentti kertoo kuinka on tehnyt mieli talvella Helsinkiin. Nähdä eksoottinen luminen kaupunki. Ongelmaksi oli vain muodostunut se, että löytyykö Helsingistä talvella kasvissyöjälle ruokaa. Pohjoisen asukkaat kun syövät talvisin vain raskasta ja rasvaista ruokaa selvitäkseen kylmän talven yli hengissä.
Onneksi vieraani oli myös kasvissyöjä ja vein hänet Silvople-ravintolaan syömään, joten hän lohdutti epäilijää, että Helsingistä saa talvellakin loistavaa kasvisruokaa.
Kolmas tapaus tulee mieleen reilun vuoden takaa. Tuolloin maailman metropolista Suomeen tullut tuttava kysyi Mäkelänkadun päässä lentokentältä tultaessa, että mitä täällä tapahtuu? Onko teillä joku erikoistilanne? Ulkonaliikkumiskielto? Vain muutama auto liikenteessä, eikä ihmisiä näy missään.
Siis kello 18:00 ja suurin piirtein paikassa mihin suunnitellaan miljoonia maksavaa ruuhkamaksuseurantaa. Itse en tullut ajatelleeksi muutamia muita hänen kommentteja liikenteestä. Miksi teillä on liikennevalot öisin tai mihin te ylipäätään tarvitsette liikennevaloja, kun ei ole autojakaan liikenteessä.
Kävin ostamassa hänelle Helsingin muistoksi töölöläisestä Mentalware-kaupasta t-paidan, jossa rintaan oli painettu Helsingin metrokartta ja teksti Lost in Helsinki.
Suomessa asuva globaali henkilö on neljäs esimerkkini, joka nyt kuuden vuoden asumisen jälkeen on oppinut hieman ymmärtämään, että suomalainen ei aina olekaan vihainen hänelle, vaikka suupielet ovatkin alaspäin ja naama kurtussa. Sitä hän ei voi vieläkään tajuta, että ihmiset eivät tervehdi, jopa työpaikoilla kulkee muumioita, joilla ei ilmekään värähdä.
Neljä vuotta sitten juttelin thaimaalaisen henkilön kanssa, joka oli viikon kurssilla Helsingissä. Hänen havaintonsa oli se, että kuinka on mahdollista, etten ole viikon aikana nähnyt yhtään poliisia. Helsingin täytyy olla huippu turvallinen kaupunki.
Kaikki edelliset esimerkit kuvaavat omalla tavallaan maailmalla olevaa Suomi-kuvaa. Jään vaan miettimään millaisilla ohjelmilla Suomi-brandiä pyritään nyt hallitsemaan. Vai olisiko syytä houkutella ihmisiä Suomeen kokemaan jäätäviä tunteita.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
suomi imago,
turisti,
helsinki,
|
Keskiviikko 9.2.2011 - Kauko Niemi
Koira palaa kotiin viiden vuoden kateissaolon jälkeen. Tällä välin perhe oli muuttanut useamman kerran.
Toisessa tapauksessa koira löytyi hyväkuntoisena 600 kilometrin päästä kotoaan. Eräässä tapauksessa koira löytyi kotikylän raitilta kolme vuotta katoamisen jälkeen ja sirusta löytyi omistajan tiedot.
Tai jo kolmeen kertaa elokuvaksikin taipunut japanilainen Hachi-koira, joka tuli juna-asemalle aina samaan aikaan isäntäänsä vastaan kymmenen vuotta sen jälkeen kun isäntä oli kuollut.
Koira herättää usein suuria tunteita ja sitä myöten myös koiratarinat kertautuvat moninkertaisiksi. Koirista syntyy yli-inhimillisiä otuksia. Näin ainakin halutaan uskoa ja tarina sen kun kasvaa entisestään.
Koira toimii vaistollaan, eikä kukaan ole pystynyt tarkasti ratkomaan käyttäytymismalleja. Olen muutamaan kertaan kirjoittanut ja yrittänyt arvioida kuinka pitkä on koiran ikävä. Omista kokemuksistani löydän ainakin kahdeksan kuukauden pituisen ikävän, jolloin koira vielä reagoi.
Voisiko näihin mystisiin tarinoihin liittyä ihmisen nykyajan tunteetonta ja raadollista käyttäytymistä. En halua olla ilon pilaaja mutta kuitenkin.
Seuraan kansainvälistä lehdistöä, joissa on kaksi uutisaihetta ylitse muiden. Koiran puremat ja koirien varastaminen. Näitä uutisia on myös omissa uutisvälineissämme. Viimeksi viime viikolla koira varastettiin Vihdissä keskellä päivää pihalta juoksunarusta.
Jos koira on viisi vuotta kateissa ja löytää perheen kotioven taakse viiden muutonkin jälkeen, eikä kukaan ole näiden vuosien aikana tarkistanut mitä mahdollisessa sirussa kerrotaan. Helposti tulee mieleen toisenlainenkin karkuretki. Koira on varastettu ja siihen on kyllästytty ja tullut muunlaista ”koira-allergiaa.” Koira on palautettu vaivihkaa omistajien oven taakse. Tai lasketaan karkuteille ja vihdoin viimein irrallisen koiran sirusta löytyy omistajan tietoja.
Jos maailma muuttuu sellaiseksi, ettei koiraa voi kytkeä kauppareissun ajaksi kaupan eteen tai mihinkään muuhunkaan paikkaan muutamaksi minuutiksi varastamisen pelossa, niin hankalaksi menee.
Eläinsuojelulaki muuttuu ensi kuun alusta. Valitettavasti koira on edelleen esineeseen verrattavaa omaisuutta ja siksi koiravarkauksista ei puhuta kidnappauksena vaan omaisuuden varkautena. Toivoisi kuitenkin, että koiravarkauksien yhteydessä voitaisiin puhua myös eläinsuojelusta. Koiralle äkillinen muutos on joka tapauksessa kova paikka.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
koira,
taru,
koiravarkaus
|
|
|
