Käytännön kokemukseni eivät kääntäneet sairaudenhoitoa terveydenhoidoksi

Sunnuntai 18.2.2018 klo 13.21 - Kauko Niemi


Elämäni ensimmäinen kokemus sairaalahoidosta ei tuonut tullessaan juurikaan mitään uutta kokemusperäistä, joka olisi kääntänyt sitkeät ajatukseni siihen suuntaan, että Suomessa olisi jotenkin erinomaisen hyvä terveydenhoito.

Sen sijaan meillä on varmasti erittäin hyvä sairaudenhoito, joskin täynnä kummallista byrokratiaa. Olen valmis vaihtamaan terveyskeskuksen nimen sairauskeskuksesti, mutta sairaala on jo sinänsä hyvä nimi laitokselle, missä hoidetaan sairaita.

Ihmisen pitää ottaa vastuu omasta terveydestään omin avuin. Tosin sekin on vaikeaa, kun viranomaiset luokittelevat sinut tasan tarkkaan sen mukaan, kuinka hyvin noudatat yleisiä viranomaissuosituksia elämässäsi, vaikka oletkin ainutkertainen yksilö.

Viime perjantaisessa Helsingin Sanomien kolumnissa Jaana Savolainen on asian ytimessä – Oi jospa saisin valita oman lääkärin. 

Tuohon tekee mieli jatkaa, että aika monihan valitsee hyväksi kokemansa, luotettavan parturin tai autokauppiaan niin miksei lääkäriä. Soten valinnanvapaus ei tätä ongelmaa poista, voit vain valita se oven, josta menet sisään aina vain uuden ja taas uuden ja vieraan lääkärin pakeille.

Lääkärillä on toki käytössään labratuloksia sinun sairauksista, muttei paljoakaan tietoa sinun terveydestä, jota pitäisi hoitaa.

Savolainen kirjoittaa osuvasti, että yleislääkärin työn idea on Suomessa kadonnut. Terveyskeskuksissa hoidetaan yksittäisiä vaivoja kuin sairaaloissa, sen sijaan, että potilaan oma lääkäri hoitaisi ihmisen hyvinvointia kokonaisuutena. Lääkäri saa saman palkan riippumatta siitä hoitaako hän 10:tä vai 30:tä potilasta päivässä.

Savolainen paljastaa parikymmentä vuotta sitten tehdyn ja hyväksi havaitun kokeilun, jossa 40 000 suomalaista listautui seitsemän vuoden ajan ammatinharjoittajalääkäreille. Kokeilun jälkeen todettiin, että homma toimii ja on lisäksi taloudellista. Lääkärit ja potilaat olivat tyytyväisiä. Loppu­raportti suositteli mallin käyttöönottoa koko maassa. Raportti haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.

Mutta takaisin tuohon viikon sisäpiirikokemukseeni sairaalassa, joka paljasti monia kummallisuuksia ja patabyrokraattisuutta.

Homma tietty eteni niin että heti kättelyssä Sairaalassa otettiin kärrillinen verinäytteitä, kolme erilaista kuvausta, jotta löydetään sairaus, johon lääkäri määrää kemialliset lääkkeet, joita lääketehtaat lääkärille suosittelevat. Muu ei sitten tunnu kiinnostavan.

Yhtenä aamuna taas otettiin verinäytteitä ja kysäisin veriarvojani. Vastaus kuului, ettei hän saa niitä sanoa. Tosin hän vinkkasi silmää ja sanoi, että kun lääkäri tulee kertomaan, että kaikki tulokset ovat hyviä, niin muista tingata, että mitkä kaikki tulokset ja täsmällisesti kuinka hyviä. Erinomainen neuvo.

Tosin muistutukseksi haluan mainita, että koetulokseni voin katsoa netistä. Omakannasta pääsen niitä katsomaan. Näin tietosuoja kääntyy vain sairaalan byrokratiaksi. Juurihan näytteenottaja tarkisti henkilötunnukseni ja varmisti, että olen oikea henkilö.

Samaan hengenvetoon muistan, kun piipahdin muutama vuosi sitten Mehiläisessä ja vanhempi herrasmieslääkäri kysyi tulenko hakemaan tuloksia vai lähetetäänkö ne postitse? Kerroin etten tarvitse kumpaakaan, sillä näen ne netistä, Omamehiläisestä. Silmänräpäyksessä lääkäri lehahti täysin punaiseksi ja kysyi mitä kaikkea te sieltä netistä näette?

Sairaalakeikalla päätin hieman keskustella lääkärin kanssa terveydestä. Keskustelu loppui ensimmäiseen lääkärin vastaukseen. Teillä on huonot ruokatottumukset, jotka näkyvät kolestroliarvoissa. Päässäni pyörähti ajatus, jonka pystyi onneksi pitämään sisälläni – kiitti vaan vitusti.

Teenhän kaiken suuhunpanemani ruuan itse ja senkin vain ja ainoastaan terveyskriteerein.

Sairaalan käytävällä vilisee ihmisiä menen tullen ja minulle ei avaudu mistä pienestä osa-alueesta kukin vastaa. Kertaakaan en viikon aikana onnistu kysymään mitään oikealta henkilöltä. Tosin saan vastauksen keneltä pitää kysyä, mutta kun kaikilla on valkoiset takit.

Joka päivä yksi henkilö käy tarkistamassa huoneen tarvikelaatikot, vaikkei niitä kukaan ole avannut. Joka päivä joku vaihtaa mustat jätepussukat uusiin mustiin pusukoihin vaikkei niissä ole yhtään roskaa. Näin se sote pyörii päivästä toiseen.

Kotiin lähtiessäni saan vihreäkantisen painotuotteen, jossa muutamalta sivulta voi lukea virallisen suosituksen mukaisesta terveydestä.

 – Positiivista, että olen kuitenkin hengissä.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion nettilähetyksessä maanantaina 19.2.2018 

 

 

 

Avainsanat: terveyskeskus, sairaala, terveydenhoito, Sote,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini