Suojelen itseäni

Sunnuntai 10.6.2018 klo 9:05 - Kauko Niemi


Kuinka vakava uutinen on se, että miljoonat Facebook-käyttäjät ovat saattaneet ohjelmistovirheen takia tietämättään julkaista esimerkiksi vain ystävilleen tarkoitettuja tietoja julkisina. Tämähän on Facebookin viimeisin tunnustettu moka muutama päivä sitten.

Kummalle se on vakavampi minulle vai Facebookille? Veikkaukseni on, että Facebookille, koska näitä epäonnistumisia on ilmestynyt melko tiheään viime aikoina.

BBC:n mukaan Facebookin ohjelmistovirhe aiheutti sen, että käyttäjän tekemät julkaisut näkyivät kaikille, vaikka käyttäjä oli aiemmin valinnut asetuksista, että hänen julkaisunsa näkyvät vain esimerkiksi ystäville.

BBC:n mukaan Facebook on arvioinut, että arviolta 14 miljoonaa käyttäjää teki tietämättään julkisia päivityksiä. Ohjelmistovirheestä torstaina kertonut Facebook sanoo tiedotteessa olevansa yhteydessä kaikkiin niihin käyttäjiin, joihin virhe on vaikuttanut.

Vika ei vaikuttanut siihen, mitä ihmiset olivat julkaisseet aiemmin. Haluamme pahoitella tätä virhettä, Facebookin edustaja sanoi tiedotteessa.

Vielä vuosi sitten Facebookin mählimisestä ei tihkunut tietoja. Nyt se on joutunut tavallisten joukkoon, jotka tekevät virheitä, joiden toiminta ei ole kaikilta osin puhtoista. Salailu ja omahyväisyys ei enää toimi. Uskottavuutta ja luottamusta nakerretaan kerta toisensa jälkeen.

Mitä tällainen ohjelmistovirhe tarkoittaa tavalliselle käyttäjälle. Mielestäni ei yhtään mitään. Se että julkaisetko yleiseen jakoon tai vain kavereille tuskin merkitsee yhtään mitään. Tietosi ovat netissä ja pysyy. Sinusta muodostettu algoritmi tietää ja tuntee joka tapauksessa tekemisesi ja ajattelusi.

Ehdottomasti parempi tapa on julkaista kaikki julkiseen jakeluun ja sitten hillitä itseään. Se mitä et halua julkiseksi, sen jätät kokonaan julkaisematta. Rajanveto on paljon selkeämpi. Kaveriviestintä tapahtuu sitten kokonaan suljetuissa kanavissa tai henkilökohtaisesti.

Itse olen yliaktiivinen Facebook-käyttäjä ja kaikki menevät julkisen jakelun kautta. Enkä yhtään epäile, etteivätkö kaikki tiedä, että harrastan valokuvausta, pyrin elämään luonnon ehdoilla, suhtaudun myönteisesti maahanmuuttoon jakamatta ihmisiä heidän taustojensa mukaan. Julkaisuni paljastaa helposti poliittisen suuntautumiseni, eikä sekään ole vaarallista. Eikä ole vaarallista sekään tieto, että tykkään klassisesta musiikista. Jokaisen on helppo päätellä päivityksistäni, että en ymmärrä suomalaista sairaudenhoitoa, missä yhden labratuloksen pohjalta määrätään lääkeitä unohtaen kokonaisuus ja hoidetaan vain seurausta eikä syytä. Miksi käyttäisin vain kaverijakelua ja kuvittelisin olevani jotenkin enempi turvassa.

Kun olen päivitysteni suhteen julkisesti avoin, niin sitten rajanveto tietyissä asioissa on ehdoton. En koskaan julkaise tietoja tai kuvia toisesta ihmisestä, siis sellaisista arkisista tulemisista ja menemisistä ja tekemisistä. En edes perheenjäsenistä. Toinen ehdoton rajoitus on paikkatiedon käyttö. Paikkatiedon perusteella saadaan ihmisestä valtavasti tietoa ja se on myös erittäin suuri turvallisuusriski. Ja paljon on harkintaa muissakin asioissa.

Kaikissa laitteissani paikannukset on kytketty pois päältä. Vain muutamissa sovelluksissa se on toiminnan kannalta pakko käyttää edes hetkellisesti, vaikkapa auton paikoituksessa tai tankkauksessa. Ja vihonviimeinen tilanne olisi se, että kadulla kävellessä puhelin piippaisi tämän tästä, kuinka lähistöllä olisi erikoistarjouksia.

Ole vaan aina vastuullisesti avoin ja kun haluat jotakin tietoa rajoittaa, rajoita se sitten kokonaan.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai finnradio.fm nettiradiossa maanantaina 11.6.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

Avainsanat: Facebook, algoritmi, tietosuoja, julkisuus, ohjelmistovirhe


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini