Ontuvat selitykset Ylellä

Perjantai 11.2.2022 klo 14:48 - Kauko Niemi

 Yle_2.JPG

Kas kun en huomannut viime viikolla samaa kuin mitä Yle huomasi. Tekijänoikeuksissa ilmeisesti tapahtui todella suuria muutoksia, kun Yle päätti sulkea Areenan kautta välitettävät suorat uutislähetykset vedoten tekijänoikeuksiin.

Tätä ongelmaa ei ole ollut ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen, kun olen Ylen ajankohtaislähetyksiä katsellut tai pääsääntöisesti kuunnellut tietokoneen tai tabletin kautta. Nyt minulla on ollut korona-aikana tasan yhden kerran auki se ”tavallinen televisio.”

Yle otti selvästi toimintamallia Meta-konsernista. Ei turhia selittelyjä käyttäjille – ota tai jätä – ihan miten haluut, me tehdään niin kuin meille parhaiten/helpoimmin sopii.

Ruudulle ilmestyi musta kieltomerkki ja teksti – Jotain meni pieleen, yritä hetken kuluttua uudestaan. Viesti ei kerro käyttäjälle muuta kuin Ylellä ehkä on jotakin teknistä häikkää, kokeillaan kohta. Selvittelyjen jälkeen minusta siinä pitäisi olla teksti – valitettavasti emme pysty paikantamaan sinua.

MTV3:n, Maikkarin viesti on selkeä. Virhe ladattaessa mainoksia. Kytkethän mainonnanesto-ohjelman (adblockerin) pois päältä, jotta voit katsella videoita. Sisältömme ovat maksuttomia mainonnan ansiosta. 

Ensimmäinen vastaus Yleltä oli - Hei, kiitos yhteydenotosta. Jos teillä on käytössä VPN palvelu, esim. F-securen Freedome, ottakaa se pois päältä.

Omalla kohdallani vpn on estänyt 113000 seurantayritystä ja estänyt 2265 epäluotettavaa sivustoa. Vaihtaisinko nämä tietoturvaluvut Ylen uutisiin - no en! Oman tietoturvan on syytä olla sata kertaa tärkeämpi kuin yhdenkään uutisen.

Paikannus on minulle aivan keskeinen tietoturva-asia, kuten nuo luvutkin jo osoittavat. Olen todella huolellisesti käynyt kaikki sovellukseni läpi mikä sovellus voi käyttää ja mikä sovellus saa käyttää paikannustietojani ja missä tilanteessa. Joskus voi sitten jälkikäteen julkisesti kertoa käyneensä Kälviän kirkolla.

Lisäkyselyihin Yle vastaa. Sisältöjen jakelua rajoittavat tekijänoikeussopimukset, jotka sitovat Yleä. Maarajattujen sisältöjen tekijänoikeuksien haltijat edellyttävät, että Yle valvoo tehtyjen jakelusopimusten toteutumista.

Areena pyrkii estämään VPN käyttöä koska sen avulla voidaan kiertää Areenan  tekijänoikeuksia ulkomailla.

Teknisesti ei ole mahdollista erottaa välityspalvelimien käyttäjiä toisistaan eikä tunnistaa, mistä maasta VPN-palvelun käyttäjä Areenaan saapuu. Siksi Areenan käyttö VPN-palvelun kautta ei lähtökohtaisesti ole mahdollista.

Se miksi suorat eivät nyt näy mutta tallenteet näkyvät johtuu Ylen mukaan siitä, että vpn esto ei pysty kaikkea käyttöä tunnistamaan. Suorat ja tallenteet ovat Yle:llä omissa järjestelmissään ja nyt tuo suorien lähetysten tekniikka päivitettiin ja VPN esto parani.

Miten tämä oikotie nyt palvelee lainpykäliä. Väärät temput oikeaan asiaan.

 

* * * *

 

Voi te rakkaat ulkosuomalaiset ja maailmalla matkustavat suomalaiset Espanjassa, Italiassa, Briteissä, jenkkilässä ja ties missä. Oletteko todella kiertänyt lakia haitaksi asti.

Tottakai Ylen pitää noudattaa lakia ja valoa tekijänoikeuksia. Siitä ei ole epäillystäkään. Nyt jää miettimään millaista tekijänoikeutta rikon, jos loman loppuessa katsoisin millaista säätä Anniina Valtonen lupaa minun paluupäiväksi.

Tämä tulkintani tarkoittaa, että onko vpn-blokkaus lähelläkään oikea tapa toteuttaa tekijänoikeussäännöksiä vai onko se teknisesti yksinkertaisin ja halvin pistää toimeksi tuosta vain, yhtenä perjantaina. Entäs sitten, kun Anniinan ennusteet voi kuitenkin katsoa myöhemmin. Kuinka ja missä menevät tekijänoikeuksien tulkinnat.

Nyt eivät Ylen keinovalikoima ja lain noudattaminen tainneet ihan kohdata.

Ja kuten tuossa aiemmin mainitsin, niin Ylen tyylilajin valinta muistuttaa uhkaavasti Metan viestinnällistä tyylilajia ainakin tässä tapauksessa. Ota tai jätä. Meta Facebookeineen nousi huimaan menestykseen, kun ei asettunut minkäänlaiseen ruotuun asiakkaiden huomioimisessa. Nyt on Metan kohdalla kuitenkin ilmassa sietorajan uudelleen asetuksia.

Meta uhoaa nyt, ettei se rupea muokkaamaan palvelujaan Euroopan unionin esittämällä tavalla, vaan lopettaa ainakin Facebookin ja Instagramin palvelut Euroopassa. Eli jos se ei saa täysin vapaasti touhuta omien ehtojensa mukaan.

Tiukka uho tuskin toteutuu, sillä Eurooppa toi Metalle viime vuonna neljäsosan koko yhtiön liikevaihdosta, yli 29 miljardia dollaria. Palvelut Facebook ja Instagram kyllä jatkavat toimintaansa Euroopassa – tavalla tai toisella.

Viime tiistaina allekirjoitettiin viiden miljoonan sopimus, jolla Suomessa kehitetään verkkoturvallisuuden kansalaistaitojen koulutuspaketti kaikkiin EU jäsenmaihin. Medialukutaito on tärkeä, ettet ole kenenkään vietävissä. Tehtiin sitten niin tai näin verkkoturvallisuudesta ja luottamuksesta ei pidä antaa periksi missään tilanteessa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 14.2.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 Lisää aiheesta:

Otteluraportti matsista Yle vs. poistetut videot – mitä kriisiviestinnän opit sanovat?

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, Yle, vpn, tietosuoja, Meta, tekijänoikeudet, Freedom. F-Secure, MTV3, adbocker

Suojelen itseäni

Sunnuntai 10.6.2018 klo 9:05 - Kauko Niemi

Kuinka vakava uutinen on se, että miljoonat Facebook-käyttäjät ovat saattaneet ohjelmistovirheen takia tietämättään julkaista esimerkiksi vain ystävilleen tarkoitettuja tietoja julkisina. Tämähän on Facebookin viimeisin tunnustettu moka muutama päivä sitten.

Kummalle se on vakavampi minulle vai Facebookille? Veikkaukseni on, että Facebookille, koska näitä epäonnistumisia on ilmestynyt melko tiheään viime aikoina.

BBC:n mukaan Facebookin ohjelmistovirhe aiheutti sen, että käyttäjän tekemät julkaisut näkyivät kaikille, vaikka käyttäjä oli aiemmin valinnut asetuksista, että hänen julkaisunsa näkyvät vain esimerkiksi ystäville.

BBC:n mukaan Facebook on arvioinut, että arviolta 14 miljoonaa käyttäjää teki tietämättään julkisia päivityksiä. Ohjelmistovirheestä torstaina kertonut Facebook sanoo tiedotteessa olevansa yhteydessä kaikkiin niihin käyttäjiin, joihin virhe on vaikuttanut.

Vika ei vaikuttanut siihen, mitä ihmiset olivat julkaisseet aiemmin. Haluamme pahoitella tätä virhettä, Facebookin edustaja sanoi tiedotteessa.

Vielä vuosi sitten Facebookin mählimisestä ei tihkunut tietoja. Nyt se on joutunut tavallisten joukkoon, jotka tekevät virheitä, joiden toiminta ei ole kaikilta osin puhtoista. Salailu ja omahyväisyys ei enää toimi. Uskottavuutta ja luottamusta nakerretaan kerta toisensa jälkeen.

Mitä tällainen ohjelmistovirhe tarkoittaa tavalliselle käyttäjälle. Mielestäni ei yhtään mitään. Se että julkaisetko yleiseen jakoon tai vain kavereille tuskin merkitsee yhtään mitään. Tietosi ovat netissä ja pysyy. Sinusta muodostettu algoritmi tietää ja tuntee joka tapauksessa tekemisesi ja ajattelusi.

Ehdottomasti parempi tapa on julkaista kaikki julkiseen jakeluun ja sitten hillitä itseään. Se mitä et halua julkiseksi, sen jätät kokonaan julkaisematta. Rajanveto on paljon selkeämpi. Kaveriviestintä tapahtuu sitten kokonaan suljetuissa kanavissa tai henkilökohtaisesti.

Itse olen yliaktiivinen Facebook-käyttäjä ja kaikki menevät julkisen jakelun kautta. Enkä yhtään epäile, etteivätkö kaikki tiedä, että harrastan valokuvausta, pyrin elämään luonnon ehdoilla, suhtaudun myönteisesti maahanmuuttoon jakamatta ihmisiä heidän taustojensa mukaan. Julkaisuni paljastaa helposti poliittisen suuntautumiseni, eikä sekään ole vaarallista. Eikä ole vaarallista sekään tieto, että tykkään klassisesta musiikista. Jokaisen on helppo päätellä päivityksistäni, että en ymmärrä suomalaista sairaudenhoitoa, missä yhden labratuloksen pohjalta määrätään lääkeitä unohtaen kokonaisuus ja hoidetaan vain seurausta eikä syytä. Miksi käyttäisin vain kaverijakelua ja kuvittelisin olevani jotenkin enempi turvassa.

Kun olen päivitysteni suhteen julkisesti avoin, niin sitten rajanveto tietyissä asioissa on ehdoton. En koskaan julkaise tietoja tai kuvia toisesta ihmisestä, siis sellaisista arkisista tulemisista ja menemisistä ja tekemisistä. En edes perheenjäsenistä. Toinen ehdoton rajoitus on paikkatiedon käyttö. Paikkatiedon perusteella saadaan ihmisestä valtavasti tietoa ja se on myös erittäin suuri turvallisuusriski. Ja paljon on harkintaa muissakin asioissa.

Kaikissa laitteissani paikannukset on kytketty pois päältä. Vain muutamissa sovelluksissa se on toiminnan kannalta pakko käyttää edes hetkellisesti, vaikkapa auton paikoituksessa tai tankkauksessa. Ja vihonviimeinen tilanne olisi se, että kadulla kävellessä puhelin piippaisi tämän tästä, kuinka lähistöllä olisi erikoistarjouksia.

Ole vaan aina vastuullisesti avoin ja kun haluat jotakin tietoa rajoittaa, rajoita se sitten kokonaan.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai finnradio.fm nettiradiossa maanantaina 11.6.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Facebook, algoritmi, tietosuoja, julkisuus, ohjelmistovirhe

Luovuta tietojasi tietoisesti

Maanantai 6.11.2017 klo 19:26 - Kauko Niemi

Viikon sisällä olen joutunut säätämään aika monta täppiä ja miettimään millaisia tietoja sinusta kerätään, kuka kerää ja kuinka niitä käytetään.

Teen nyt heti selväksi, että kyse ei ole mistään tietokoneen hakkeroinnista ja tietojen varastamisesta, vaan siitä mitä tietoja sinä omalla toiminnallasi paljastat itsestäsi. Mitä tietoja tietoisesti tai tietämättäsi jaat.

Asia, johon kannattaa paneutua ainakin jollain tasolla. Kaikkea ei pysty edes arvaamaan.

Yhden yksittäisen tiedon paljastamisella ei todennäköisesti ole suurtakaan merkitystä. mutta kun toimintaasi seurataan netissä ja yhdistetään kymmeniä jopa satoja eri tiedonpalasia ja liikkeitäsi, niin koneet pystyvät päättelemään sinusta paljonkin erilaisia asioita.

Kyseessä on siis hyvää tarkoittava toiminta. Näiden tietojen mukaan sinulle pyritään näyttämään sellaisten tuotteiden mainoksia, joista olet mahdollisesti kiinnostunut.

En minä ainakaan haluaisi jatkuvasti saada huulipunamainoksia tai lastenvaippamainoksia, enkä kovin paljoa muutakaan. Niin kauan kuin mainonta on valehtelua ja tuputtamista.

Tällä hetkellä kovin ongelmalliselta tuntuu se, ettei tietokoneiden laskenta ja niin sanottut algoritmit eivät kykene kovin tarkkaan tulkitsemaan mielihalujasi, eikä etenkään tunnistamaan, että olet jonkun tarvikkeen jo hankkinut. Mutta kehityssuunta on kuitenkin tämä.

Ehkä voimakkain esimerkki toiminnasta on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, jonka kampanja tavoitti hyvinkin pieniä ryhmiä, joita pystyttiin puhuttelemaan hyvin henkilökohtaisesti.

Itse hankin viime viikolla uuden matkapuhelimen, jonka asetusten säätämiseen on nyt mennyt viikko. Tehdasvalmiilla asetuksilla se olisi esimerkiksi seurannut kaikkea missä ja kuinka paljon aikaa kulutan jossakin paikassa. Sen mukaan puhelimen tuottamasta tiedosta olisi päätelty missä minä asun ja missä käyn töissä. Entäs kun käynkin sellaisessa paikassa, jota en halua paljastaa.

Toinen esimerkki oli talvirenkaiden osto. Rengaskaupan verkkosivuilla senkun syöttää auton rekisterinumeron. Palvelu hakee Autorekisterikeskuksen, Trafin tiedostoista kaikki autoni tiedot ja antaa oikeankokoiset rengasehdotukset. Olen kuitenkin tehnyt tietojen luovutuskiellon ja minun auton tietoja ei anneta yleisinä tietoina. Kielto toki haittasi hieman elämää tässä tapauksessa.

En kuitenkaan kaipaa jatkuvaa postia autotarvikkeista tai vielä vähemmän uusista autoista. Ja kaikkein vähiten haluan, että kuka tahansa kadulla voin auton rekisterin perusteella katsoa Trafin sivulta kuka auton omistaa, missä minä asun ja jopa mikä on puhelinnumeroni.

Maailmalla on kaksi yhtiötä ylitse muiden, jotka osaavat yhdistää käyttäytymistietojasi ja myydä näitä mainostajille. Google ja Facebook. Kumpikin tahkoaa miljardeja näiden tietojen myynnillä.

Näistä kerätyistä tiedoistasi siis voi olla paljon helpottavaa toimintaa netissä. On hyvä tiedostaa mitä tietoja kerätään ja kuinka se tapahtuu, sekä vetää omat rajat kuinka auliisti omaa tietoa päästää julkisuuteen.

Jos esimerkiksi sinulla on android puhelin, Google tilin kautta käytät kaikkeen sähköpostittamiseen gmail-sähköpostia ja nettiselaimena käytät Cromea, sekä pikaviestimenä Whatsuppia, niin kaikki nettikäyttäytymisesi on periaatteessa Googlen hallussa. Ja kun vastaan Facebookin hauskoihin testeihin paljastat paljon itsestäsi ja kavereistasi, jopa luonteestasi ja ajattelustasi,

Pankin sijoitusneuvoja sanoisi tässä vaiheessa että kannattaa hajauttaa sijoituksia.

Erittäin hyödyllistä luettavaa Yle

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tietosuoja, tiedonkeruu, Facebook, Google