Olen vastuullinen, käytän maskia

Torstai 2.4.2020 klo 7.21 - Kauko Niemi


Maskien käyttäminen on herättänyt paljonkin keskustelua. Ainakin kolmea eri rintamaa on liikkeellä.

Nyt heti alkuun painotan, ettei tämä blogini ole millään lailla tieteellinen totuus, niin kuin ei mikään muukaan koronavirukseen liittyvä asia tällä hetkellä. Olen vain lukenut kymmeniä artikkeleita ja tutkimuksia asiasta. Minulla useita oikein hyviä aasialaisia tuttavia, jotka valistavat maskikulttuurista, mikä on Euroopassa kokolailla päinvastaista kuin Aasiassa. Euroopassa kuvitellaan maskin suojaavan itseään, kun taas Aasiassa maskia käytetään toisten suojelemiseen omilta pöpöiltä, siis muiltakin kuin vain koronalta

Vaikuttaa kuin viranomaisten vähättelevä asenne olisi peittelyä huonosta valmistautumisesta. Maskit loppuivat alta aikayksikön ja huoli heräsi, etteivät maskit riitä terveydenhuollon henkilöstölle.

Viranomaisten kanta on jotenkin kaksijakoinen. Jos maskista ei ole hyötyä, niin miksi sitten huolestua terveydenhoitohenkilöiden maskien riittävyydestä.

Länsimaiset viranomaiset ovat myös jakaneet tietoa, että maskista voi olla haittaa väärin käytettynä. Toki näin voi olla, mutta lähes kaikesta on haittaa väärinkäytettynä. Sähköliedestäkin voi olla haittaa, jos se jätetään täysillä päälle kahdeksi viikoksi.

Viranomaisten haittapuheet ovat ontuvia ja näiden puheiden sijaan olisi kerrottava kuinka maskia käytetään oikein. Koronan jälkeen olisi syytä käynnistää laajat maskitreenit ja rakentaa oikea maksikulttuuri länsimaihin. Mallia voi ottaa Kiinasta ja muista Aasian maista.

Vaikka korona häviäisi lopullisesti niin pian tulee seuraava virus ja sen jälkeen seuraava virus ja näiden välillä on vuosittaiset influenssat ja lukuisat muut räkätaudit.

Lehdet ovat täynnä juttuja maskeista puolesta ja vastaan, jopa useita niin sanottuja  ”tutkimuksia” joissa statistiikalla todistellaan maskien roolia koronatartunnoissa, jopa kuolleisuudessa. Totuutta ei vielä tiedä kukaan.

Lähes kaikkien maskia käsittelevien väittämien puolesta ja vastaa rakentuu jonkinmoiseen insinööritieteeseen, lääkinnälliseen tutkimustyöhön. Mikä on koronan koko, kuinka pitkälle se lentää, mikä on oltava turvaväli. Kaikki ratkaistaan paino ja pituusmitoilla, tai kappalemäärillä sekä minuuteilla.

Länsimaisten tutkijoiden mukaan maskilla ei yksinään ole suurta merkitystä, mutta yhdessä muiden keinojen kanssa se voi olla hyödyllinen.

Kiinan tartuntatautiviraston pääjohtaja George Gao antoi viime viikolla haastattelun Science-lehdelle. Hän vastasi muun muassa kysymykseen siitä, mitä virheitä muut maat ovat tehneet epidemian torjunnassa.

Hänen mukaansa paha virhe Yhdysvalloissa ja Euroopassa on ollut se, etteivät ihmiset käytä maskeja. Tämä virus leviää pieninä pisaroina ja lähikontaktissa. Pisaroilla on hyvin tärkeä rooli. Pitää käyttää maskia, koska suusta lentää puhuessa aina ulos pisaroita.

Tässä onkin se ratkaiseva kulttuurillinen ero. Länsimaissa ihminen näkee maskiasian vain siinä valossa – suojeleeko se minua. Aasialainen ottaa vastuun itselleen, ettei tartuta toista. Ettei vaan olisi länsimaissa pelkkä ulkonäkökysymys?

Meidän jokaisen suusta ja nenästä lentää hengitettäessä todella kauas mitä milloinkin 0,5 - 2 m - röhimisestä puhettakaan. Yskäsyssä bakteereita ja viruksia lentää yli 100 km/t nopeudella ja riippuu pisaran ominaisuudesta kuinka kauas.

Helsingin Musiikkitalon konsertissa levisi koronaa useisiin ihmisiin muutamalla yskäisyllä. Oikealla maskikulttuurilla valtaosa lentävistä viruksista olisi pysähtynyt. eivät varmaankaan kaikki mutta valtaosa.

Et voi keskustella kenenkään kanssa, etteikö suustasi lentäisi aina jotain. Olemme täysin vastuuttomia sillä hetkellä, kun vaikkapa neuvotteluhuoneessa ääneen valitamme kuinka on ollut nuhaa, mutta nyt se on jo menossa ohitse. Aasialaisessa kulttuurissa tällainen henkilö käyttää maskia, kunnes on varmistunut, ettei levitä tautiaan muihin. Olkoonkin se korona tai mikä tahansa flunssa.

Sitten kun kävelen portaita tai kannan painavia ostoskasseja niin huohotuksen voimalla suusta lähtevien virusten matka moninkertaistuu. Olet aina vastuussa mitä levität ja kuinka paljon ja kuinka pitkälle.

Maski on myös normaalissa oloissa ja hyvässä kulttuurissa erinomainen yleinen varoitusmerkki, kuinka lähelle kannattaa toista mennä. Maski on myös erinomainen mekaaninen muistutus, etten koskettele kasvojani.

Ja jos joku sairas maskiton tulee ja aivastaa päin näköä, niin siihen ei tosiaan minunkaan maski silloin auta, vaan todennäköisesti sairastun. Koronaisia ihmisiä on nyt paljon, jotka eivät tiedä kantavansa virusta ja levittävät sitä.

Korona saisi nyt opettaa uutta kulttuuria myös itsekeskeisille länsimaisille ihmisille ja kääntää ajatus täysin ympäri. Olen vastuullinen ja suojaan tartuttamasta muita. Toivottavasti näemme maskeja jokaisen kausi-influessan aikana.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 6.4.2020  alkaen ma ja ke ja pe klo 08:00 sekä ti ja to klo 15:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

Avainsanat: Finnradio, korona, maski, virus,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini