Rakastatko vahtia ihmisiä, että he varmasti noudattavat byrokratian luomia sääntöjä

Perjantai 28.10.2022 klo 13.03 - Kauko Niemi

Oma_terassi_laki_IMG_40181.jpg

Sääntösuomessa näyttää olevan lukuisia haluttuja ammatteja, missä intohimon kohteena näyttäisi olevan toisten ihmisen vahtiminen ja olla päällepäsmärinä. Oman työelämä aikana suurimman nautinnon toivat hommat, missä sai luoda ja keksiä jotain uutta, jopa löytää uutisia. Edelleenkin nautintoa tuottaa löytäessäni uusia ja yllättäviä näkö- ja kuvakulmia valokuvausharrastuksessani.

Julkisessa hallinnossa ja politiikassa näyttäisi nykyään olevan varsin sekavaa kuka vahtii ja ketä ja kuinka kauan. Ehkä siinä päällepäsmäämisessä tuntee olevansa selkeästi toisten yläpuolella, vaikka asioita pitäisi hoitaa mieluummin yhdessä ja yhteisymmärryksessä hyvään lopputulemaan.

Korona kiehautti valtavan sääntö tsunamin, josta ei oikein kukaan ottanut tolkkua. Jotkut oikein miettivät omaa vastuutaan taudin levittämisessä.

Oulussa pelataan omituista peliä, kun nykyinen kaupunginjohtaja Päivi Laajala ei hakenut jatkoa nykyiselle pestilleen. Hakuajan päätyttyä hän julisti suostuvansa, jos häntä pyydettäisiin virkaan ja kun toinen hakukierros alkoi Laajala ilmoitti virallisesti hakevansa virkaa.

Oulusta ei ole pitkääkään matkaa Kittilään, missä vuosia taisteltiin kuka saa päättää ja mistä. Kisaa käytiin myös oikeussalissa.

Rautalammin kunnanjohtaja valittiin Ruokolahden kunnanjohtajaksi. Anu Sepponen sai loppulliset potkut tehtävästä reilun kahden vuoden jälkeen olematta päivääkään uudessa tehtävässään Ruokolahdella.

Mitenkäs se menikään Lohjalla. Lohjan kaupunginjohtajan valinta sai uuden käänteen sen jälkeen, kun keväällä kaupunginjohtajaksi valittu, S-ryhmän hotelliketju Sokotelia aiemmin johtanut Jarkko Härmälä ilmoitti yllättäen erostaan neljän kuukauden jälkeen. Härmälän lisäksi Lohjan kaupunginjohtajan virkaa oli hakenut keväällä muun muassa entinen pääministeri Antti Rinne.

Rakentavan yhteistyön voimaan ei päästy Helsingissäkään Jan Vapaavuoren aikana, eikä näytetä pääsevän nykyisin Olympiakomiteassakaan.

Byrokratian voittokulkua ei ole ainoastaan kunta ja kaupunkisektoreilla. Tulemme näkemään aivan varmasti melkoista vahtimista uusilla aloittavilla hyvinvointialueilla. Koko terveydenhoitoala on tarkkaakin tarkempaa vahtimista, kuka saa tehdä ja mitä.

Uudet sote-alueet ovat tulossa voimaan muutaman kuukauden päästä. Tuoreessa Mediuutisissa Tapani Kyrki epäilee toteutuviksi parin viime vuoden aikana sotesta kuuluneet useat varoitukset: vastuut ovat epäselviä ja ohjeistukset ovat levällään. Lisämausteen soppaan heittää alan tulehtuneet työmarkkinat.

Olen itse juuri lukenut kaksi hyvinvointiartikkelia, joissa kummassakin oli onnellinen loppu ja terveys palannut arkeen. Kummassakin artikkelissa mainittiin kuinka lääkäri vihjaisi kokeilemaan tiettyjä muutoksia.

Lääkäri voi siis vain vihjata sellaisistakin hoidoista, jolla ei ole lääketieteellistä näyttöä, mutta hänellä itsellään on kokemusperäistä näyttöä jopa tuhansista potilaista. Jos lääkäri olisi virallisesti lääkärin oikeuksilla ”määrännyt”, niin ei aikaakaan, kun vahtimestarit THL:stä ja Valvirasta olisivat puuttuneet asiaan byrokratian vallalla täysin piittaamatta onnistuneesta lopputulemasta.

Politiikan kentällä saamme ensi kevääseen mennessä nähdä mitä kummallisempia välistävetoja ja toisten sanomisien ja tekemisten vahtaamista, kun omien tekemisten voima ei muuten riitä seuraavissa vaaleissa.

Ylen kolumnissa Raisa Omaheimon ihmettelee osuvasti: Miksi kansanedustajat vastustavat argumentteja, joita kukaan ei ole edes esittänyt? Mediassa ja eduskunnan lehterillä keskustelua translaista on leimanneet vääristely, väärinymmärrykset ja tutkitun tiedon paikkansapitävyyden kieltäminen. 

Vastuu ja vapaus taistelussa pahasti häviölle on jäämässä vastuu. Vastuu sanomisista ja tekemisistä. Kaikilla pitää olla vapaus sanoa ja tehdä mitä tahna ilman että ottaisi vastuuta omasta käytöksestään.

Mitä enemmän rakennamme byrokratiaa ja sääntöjä kuinka saa puhua ja kuinka saa kohdata asioita ja kanssaihmisiä sitä vähemmän tarvitsee miettiä inhimillistä vastuuta tekemisistään. Saati että tehtäisiin asioita yhdessä, rakentavassa ja positiivisessa hengessä yhteiseksi hyväksi.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavall 31.10.2021 alkaen

Lisää aiheesta

Näin woke-hulluus levisi yliopistoihin

Kansanedustaja Mikko Kärnä sai tuomion kunnianloukkauksesta

Kunnianloukkausten poliisitutkinta on epäjohdonmukaista, kertoo tutkimus

Maalittaminen halutaan rikoslakiin - karu totuus on, ettei vastaavia rikoksia tutkita nytkään

Olli Soraista epällään lahjuksen vastaanottamisesta ja esitetään vangittavaksi.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Olen biohakkeri

Perjantai 21.10.2022 klo 11.22 - Kauko Niemi

IMG_E41041.JPG

 

Kyllä ihan varmasti olen biohakkeri. Muutamat ovat kysyneet suoraan miksi sinun pitää mitata kaikkea ja toiset vihjailevat kysymyksillään mitä järkeä noissa mittaamisissa on, vaikka hyvin tietävät minun olevan vekotinhullu ja mututiedon vihaajana.

Usein mietin ihmisten elämää millaista se olisi esimerkiksi liikenteessä, missä ei mitattaisi jatkuvasti esimerkiksi nopeutta. Kuinka moni luulisi ajavansa nopeusrajoitusten mukaan. Kuinka moni luulee elävänsä terveellisesti mittaamatta terveyttään. Sillä on valtava ero, jos lääkäri etsii mittaamalla sairautta, jotta voisi sitä varten määrätä pillereitä tai sinä mittaat terveyttä ja seuraamalla teet elämäsi valintoja elääksesi lääkkeetöntä elämää.

Jokainen voi toteuttaa biohakkerointia terveyden ja suorituskyvyn edistämiseksi ja sairauksien ennaltaehkäisemiseksi tavalla, jossa käytetään itsensä mittaamista ja erilaisia teknologisia välineitä. Ajattelun täydellistä vääristymää on se, että muutamat tahot nimittelevät tällaista jopa puoskaroinniksi.

Eiköhän meistä lähes jokainen ole biohakkeroinut joskus, kun on mitannut kuumetta työntämällä mittarin kainaloonsa, tehnyt koronatestejä, käyttänyt vaakaa ja jopa 30 prosenttia suomalaisista kärsii korkeasta verenpaineesta ja olisi syytä seurata jatkuvasti painettaan mittaamalla ja tehdä jotakin muuta kuin popsia pillereitä tietämättä missä mennään.

Meidän julkinen terveydenhoitokin tekee biohakkerointia valtavan hyvällä menestyksellä organisoidessaan rintasyöpäseulontoja, suolistosyövän seulontoja, kohdun kaulaosan syövän seulontoja. Ei voi olla mitään pahaa, jos ihminen omalla kustannuksellaan seuraa terveyttään ja oppii muuttamaan terveyttään parempaan suuntaan.  Jos terveydenhoitobyrokratia olisi säästäväinen se lyöttäytyisi biohakkereiden kaveriksi jopa rahoittaen ihmisten terveyden mittaamista.

Biohakkerointiin kuuluu ruokavalion optimointia, lisäravinteiden käyttöä ja joskus esimerkiksi pätkäpaastoa. Stressiä biohakkeroinnissa pyritään tietoisesti vähentämään esimerkiksi meditoimalla ja liikkumalla luonnossa. Biohakkeroinnissa voidaan kiinnittää huomiota myös työpaikan ilmanlaatuun, valaistukseen ja ergonomiaan.

Biohakkeri kerää ruokailustaan, unestaan ja liikkumisestaan dataa ja toistaa mittauksia saadakseen tietoa toimenpiteidensä ja niiden hienosäädön vaikutuksia.

Kaikkein tärkeintä on nimenomaan seurata muutosta, eikä kytätä yhden suorituksen tai yön yksittäisiä lukuja. Esimerkiksi käyttämäni laitevalmistajat Oura ja Withtings tuottaa hyviä pitkän välin trenditietoja. Oura-sovelluksen aloituksessa ovat kolmen tärkeimmän asian 8 viikon trendit heti näkyvissä (aloituskuva). Yleensä voit myös tehdä muistiinpanoja ohjelmaan – mikä meni pieleen suurien heittojen kohdalla. Trendit ovat kuitenkin tärkeämpiä, kuin yksittäiset poikkeamat. Oura tekee myös yhteenvedon kolmen kuukauden välein.

Biohakkerit myös tutkituttavat esimerkiksi D-vitamiinitasoaan, B12-vitamiinitasoaan, matala-asteisen tulehduksen tasojaan ja geeniperimäänsä. Laboratoriotestejä biohakkerit teettävät usein yksityisesti ilman lääkärin lähetettä. Esimerkiksi Puhti tarjoaa sopuhintaan 30 erilaista markkeria. Hieman kalliimmalla löydät vaikkapa Biohakkerit.fi sivuilta kattavan paketin ja nettikurssin tulosten tulkintaan.

Itse olen nyt vasta vuosikymmeniä pahasti myöhässä herännyt, kuinka tärkeää on sellainen yö, jolloin palaudun. Omalla kohdallani nukkumista ohjasi enempi ajatus, että vain laiskat nukkuvat 8 tuntisia öitä. Ouran sormus vasta paljasti, ettei minulla ole koskaan palautumisen kannalta tärkeää syvää unta klo 02:00 jälkeen, ei sitten koskaan. Siis ainoa vaihtoehto saada riittävästi palauttavaa syvää unta, on mennä aikaisemmin nukkumaan. Ouran suositus kahden vuoden kokemuksella on nukkumaanmenoaikani tällä hetkellä 21:15 – 22:15 ja tämä hakkerointitieto toimii ja on käytössä.

Suurin osa meistä on jonkinlaisella dietillä elämänsä aikana. Pahin virhe painonpudotuksessa on, että panoa putoaa lihaksista. Ja ihanne se, että dietin aikana paino ei putoaisi lainkaan. Rasva lähtisi ja painavaa, terveellistä lihasta tulisi tilalle. Ja pelkällä mittanauhalla et myöskään saa hakkeroitua nestetasapainoasi. Näitäkin voit hakkeroida jo koti mittauksilla tai sitten vaikkapa Bodymajan tarkalla kehon koostumusanalyysillä ilman ajanvarauksi tai jonotuksia ihan kohtuuhinnalla.

Biohakkerointiin käytettävät laitteet kannattaa myös miettiä kohtuu huolellisesti. kilpaurheilijoille suunnitellut kellot eivät välttämättä ole parhaita tavalliselle tallaajalle. Ennen kaikkea tutki sovellusta, kuinka se kerää ja mitä tietoa ja kuinka se esittää trendit ja muutokset.

Biohakkereiden ja viranomaisten yhteistyöllä saataisiin paljon hyvää aikaan keräämällä tarkkoja trenditietoja, joita ei ikinä saada millään kyselytutkimuksilla.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaista 24-10.2022 alkaen

 

Lisää aiheesta:

Mittaaminen on ainut tapa verenpaineen selvittämiseen, sillä paineen kohoaminen ei yleensä tunnu voinnissa miltään

Julkisin varoin tehtävää biohakkerointia

Näin tapahtuu kun hakkeroit itsellesi enemmän unta

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, biohakkeri, Oura, Withings, Bodymaja, puoskari,

Nettiturvallisuuteen ei tarvita insinööritutkintoa

Lauantai 15.10.2022 klo 13.59 - Kauko Niemi

leka.jpg

Jos sinua lyödään lekalla päähän, huomaat se melko nopeasti. Tietoverkoissa olet seurannassa ja vaikuttaminen ja hyökkääminen tapahtuu huomaamattasi vakavin seurauksen.

Suomessa tuskin on montaakaan netinkäyttäjää, joka ei olisi joutunut jonkinlaisen häiriköinnin kohteeksi. Tässäkin pätee vanha totuus – kaiken mitä ihminen rakentaa sen pystyy särkemään. Siis yhtään täysin luotettavaa tietotekniikkajärjestelmää ei maailmassa ole, eikä tule olemaan.

Kenenkään ei pidä hävetä tätä normaalia tilannetta ja vaieta asiasta - No kun minä olen niin avuton ja huono näissä nettihommissa. Näin kasvatat kaiken maailman hakkereille aina vaan lisää mahdollisuuksia ja annat heille lisää aikaa inhottavaan ja rikolliseen puuhasteluun. Tai rehellisyyden nimissä saattaa olla näitä nettirakkaushuijauksia, joista tapauskohtaisesti voi olla parempi rajoittaa tiedon jakelua.

Heitä heti häpeä nurkkaan ja kerro ja varoita heti ystäviäsi ja tuttujasi, millaista soopaa on liikkeellä ja tee huijareiden tie hankalammaksi. Tälläkin hetkellä on melko paljon erilaisia huonolla Suomen kielellä liikkuvia viestejä, joiden linkkien avaaminen johtaa nopeasti ties mihin. Pahimmassa tauksessa jopa raha liikahtaa paikasta toiseen. Suomalaiset ovat menettäneet virallisten arvioiden mukaan ainakin 13 miljoonaa euroa vääriin käsiin todellisuudessa paljon enemmän. Tuore uutinen kertoo pariskunnasta, joka menetti 45.000 euroa. Ja toinen uutinen viikolta, missä 83 vuotias meni pankin nimissä tehtyyn huijaukseen ja menetti 64.000 euroa.

Niin kuin jo mainitsin kaikissa ohjelmissa ja systeemeissä on vikoja ja hakkerin mentäviä reikiä. Sinun ei tarvitse olla it-ammattilainen, kun saat tosi paljon aikaiseksi ihan vaan päivittämällä käyttämäsi koneet ja sovellukset. Itse olen päivittänyt tällä viikolla 32 sovellusta ja kolme konetta. Vähintäänkin yhtä monta tirtoturvareikää olen siis tukkinut.

Jos haluat edes pikkuisen lisää turvaa, niin sitäkin voi hankkia ilman it-tutkintoa. Tietoturvaohjelmat koneellasi kuntoon ja ajan tasalle. Minulle Adblocker ilmoitti tällä viikolla, että ohjelma on estänyt 10.000 mainoksen näyttämisen minulle. Vaikkeivat mainokset nyt suoranaisesti olekaan vahingollisia paitsi lompakollesi. Ne palvelevat tietojen kalastajia ymmärtämään kuinka sinua voi helpoiten vedättää.

Tietoturvaohjelmistoni (F-secure) statistiikka näyttää, että se on estänyt koneideni pääsyn 2377 haitalliselle sivustolle ja estänyt noin 120.000 seurantayritystä. Isoja lukuja muutaman vuoden ajalta yhdeltä ihmiseltä.

Sinuahan siis seurataan ja paikannetaan jatkuvasti missä menet ja keitä tapaat ja sitten tekoäly muodostaa sen niin sanotun algoritmin ja tietojenkalastajatkin tietävät mitkä asiat sinuun vetoavat ja syöttävät sellaisia ansoja. Ei suinkaan ole pakko antaa ohjelmien paikantaa sijaitiasi. Asetuksista vaan paikannukset pois ja sitten niille lupa vain käytettäessä, joita todella tarvitset, vaikkapa löytääksesi Pihtiputaalle.

Selaimilla on taipumus tallentaa muistiinsa mitä olet selaillut – muka helpottaakseen seuraavia hakuja. Itse olen tehnyt sellaisen ratkaisun, että Facebookia käytän vain yhdellä selaimella, enkä samalla selaimella tee mitään muuta. Googlen Chrome selainta en käytä lainkaan, koska en luota Googleen sen enempää kuin Metaverseenkään  ja pankkiinkin menen selaimella, jolla ei sitten tehdä yhtään mitään muuta.

Kaiken tämän jälkeen en missään tapauksessa vannota, ettenkö voisi mennä halpaan ja joutua hakkereiden uhriksi. Se on ihan yhtä todennäköistä kuin korona-tartunta. Tälläkin viikolla olen saanut ainakin kolme viestiä, joiden taustalla ei ollut puhtaita jauhoja.

Suuret kiitokset tuttavalleni, joka avoimesti kertoi menneensä halpaan. Tämä Facebook-päivitys keräsi lukuisia kommentteja erilaisista muiden kokemista tapauksista. Todella hyvää valistusta ja häpeän heittämistä nurkkaan.

Tuttavani sai kaveripyynnön ihailemaltaan taiteilijalta. Hyväksynnän jälkeen taiteilijalta alkoikin tulla ystävällisiä viestejä, joihin tuttavani vastaili. Viestien sävy alkoi kuitenkin vähitellen muuttua asiallisesta kovin tuttavalliseksi, suorastaan äiteläksi. Seuraavaksi tuli videopuhelu, jossa hän näki taiteilijan kasvot, mutta puhelu katkesi nopeasti. Tämä toistui muutaman kerran. Viestit näyttivätkin tulleen Puolasta.

Seuraavaan Puolan-viestiin tuttavani vastasi vain, että olen nyt keskustellut oikean taiteilijan kanssa ja tämä hulluus loppuu nyt tähän.

Potkin (kuvaannollisesti) itseäni takamukseen, miksen reagoinut varoituskellojen kilinään nopeammin ja katkaisssut viestittelyä alkuunsa. Kuulunko aikuisena naisena huijareiden lempikohderyhmään?

Jälkiviisauden kajossa tuttavani teki itselleen ja meille kaikille ohjeet vastaisen varalle. Nämä esimerkiksi ovat varoitussignaaleja:

1. Lähestyminen tuntuu epätodennäköiseltä.

2. Et ole kuullut ihmisestä vuosiin tai olette lähinnä hyvänpäivän tuttuja ja yhtäkkiä tulee ylen tuttavallinen viesti.

3. Tuntemasi ihmisen kirjoitus/puhe/tyyli vaikuttaa oudolta.

4. Sinulta pyydetään puhelinnumeroa tai osallistumaan joihinkin ihmearpajaisiin.

5. Jos et ole varma, onko viestittelijä oikea henkilö, soita tai ota muuten selvää. Lopeta viestittely.

Tähän hyvään listaan lisäisin vielä sen, että ”tarjous” on ainutkertainen, jos tekee päätöksen per heti.

 

Viime torstaina Traficomin Cyperturvallisuuskeskus järjesti tunnin keskustelutilaisuuden, missä pohdittiin monestakin näkökulmasta näitä tietoturva-asioita ja jopa melko kansantajuisesti. Tuo tunti kannatta uhrata ja katsoa opiksi ja ojennukseksi. Jätä vaikka seuraavat sohvaperunat katsomatta.

Tuossa bodcastissa todettiin todella myönteisenä kehityksenä, että asioista on ryhdytty keskustelemaan ja varoittelemaan. Se vie asioita eteenpäin ja vaikka kaikkien ohjeiden mukaan teet heti ilmoituksen omalle pankillesi tai rikosilmoituksen poliisille, niin kannatta ilmoittaa myös Traficomin Cyberturvallisuuskeskukselle ja tuttaville sekä ystäville. Muiden varoittaminen on joukkovoimaa, jolla pidetään nettiturvallisuutta paremmin aisoissa.

Yksityiset henkilöt, yritykset ja organisaatiot voivat ilmoittaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskukselle niihin kohdistuneista tietoturvaloukkauksista, kuten tietojen kalastelusta tai palvelunestohyökkäyksistä, sekä näiden loukkausten yrityksistä.

Tämä blogi on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla 17.10.2022 alkaen

Traficomin  Ilmoituslomake häiriöiden ilmoittamiseen

Traficomin Cyberturvallisuuskeskuksen tunnin kestävä tietoturvapaketti 

( nähtävissä myös Youtube-kanavalla)

 

Lisää aiheesta;

Neuvoja salasanan hallintasovelluksen käyttöönottoon | Kyberturvallisuuskeskus

Rikollisten salainen ase

Tunnista digihuijaus

Neuvoja salasanan hallintasovelluksen käyttöönottoon

Tarkkana +44- ja +49-numeroiden kanssa – näin suomalaisia huijataan nyt

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FinnRadio.fm, tietoturva, nettiseuranta, Traficom, Cyberturvallisuuskeskus, selain,

Tyrkyttäminen yleistyy holtittomasti

Perjantai 7.10.2022 klo 11.13 - Kauko Niemi

Tyrkky.jpg

Olen hyvin herkkä ja allerginen tyrkyttämiselle. Joku on allerginen pajulle tai lepälle, minä en, joten olemme hyvin erilaisia näissä asioissa. Jopa niin erilaisia, että joku ostaa puhelinmyyjältä melkein mitä vaan. Minun puhelin ei tällä hetkellä edes hälytä soittajaa, jonka numeroa ei ole osoitekirjassani. Tyrkky-puheluista saisin todella äärimmäisen vakavan allergiakohtauksen.

Tyrkyttää haulle google antaa sekunnissa 152.000 tulosta, joten paljon on asiaa suomen kielelläkin pohdittu ja puitu. Juttuja löytyy puolesta ja vastaan. Suomalaiset ovat vaan niin huonoja tyrkyttämään itseään – näyttäisi olevan yksi menestyksen kulmakiviä.

Sivityssanakirja valaisee asiaa näin - tarjota itsepäisesti, innokkaasti, tuputtaa.

Esimerkiksi: Otin ryypyn, kun tyrkyttämällä tyrkyttivät. Henkivakuutusta tyrkyttävä asiamies. Hän on aina tyrkyttämässä mielipiteitään.

Mikä nyt laukaisi tällaisen monille niin itsestään selvän asian pohdinnan? No Siemensin vaatteiden kuivausrummun nikottelu. Rumpu ei saanutkaan kosteutta tiivistettyä ja poistettua vetenä. Se kun oli saanut tarpeekseen minun muodista niin kaukana olevista nukkavierukuteistani. Tosin tämä tapahtui jo toisen kerran parin vuoden sisällä lauhduttimen nukkaantuminen, jota ei käyttäjä itse pääse avaamaan.

Ilmoitin sähköpostitse ongelmasta BSH Kodinkoneet Oy:lle. Pian tuli selvitys eli vataus sähköpostiini. Oli kyllä yritetty soittaakin, mutta puhelimeni ei siis hälyttänyt. Sitten kilahti tekstiviesti ja sähköpostiini viesti, että tekisin huoltovarauksen. Ja ei aikaakaan, kun en reakoinut, tuli viesti, että minun koneelleni on varattu huoltoaika.

En pistänyt rikkaakaan ristiin, kunnes ehdotetun päivän edellisenä iltana tuli viesti, että Aku tulee hoitamaan homman ja linkki mistä voin seurata Akun liikkeitä. Tosin illalla en testannut linkkiä, olisinko nähnyt josko Aku olisi ollut jossakin kaljalla.

No miksi en tulkinnut tätä aktiivisuutta tyrkyttämiseksi? Siksi että jokaisen viestin heti alussa minulle tarjottiin päätösvalta selkeästi ja näkyvästi, eikä missään muutaman klikkauksen jälkeen pienellä jossakin alakulmassa – perumuuta vaihtoehdot olivat kaikkien viestien ensimmäiset rivit ja linkit ennen kuin mitään muuta asiaa alettiin selvittää. Tyylilaji ratkaisi palveluksi eikä tyrkyttämiseksi.

Minun tyrkkylistalle nousevat myös sellaiset tuotteet, joiden nimi on läpeensä tyrkytetty adjektiiveillä. Vaikka vitamiini, josta normaali saimaan sällikään pysty tietämään onko tuotteessa todella jotakin erikoista muihin tuotteisiin verrattuna. Nimi väännetään tupla-, super- , tripla-, vaikka vaikuttavan aineen määrä olisi ihan sama kuin muidenkin tuotteissa.

Tyrkkyjulkkikset ovatkin sitten jo kokonaan oma heimonsa. Tuossa alussa mainitsin, etteivät suomalaiset osaa tuoda itseään esiin. Mikä ero on sitten itsensä markkinoinnilla ja tyrkyttämisellä. Jos tuo esiin omaa osaamistaan ja taitoja, niin ollaan ihan reilulla tiellä. Sitten kun ollaan esillä keinolla millä hyvänsä, ollaankin jo tyrkyn puolella.

Minulla on tuolla facessa hauva-ryhmä, missä on noin 10 000 asiallista koiraihmistä. Kolmesta viiteen päivitystä päivässä vaatii melkoisen paljon uutisten, tiedotteiden ja tapahtumien selaamista. Muutaman vuoden takaiseen verrattuna uutisvirta valitettavasti painottuu tyrkkyjulkkiksiin. Kun eivät olilla ominaisuuksillaan pääse julkisuuteen, niin otetaan koira avuksi – kuinka hänen koiransa pissasi ties mihin. Näitä riittää, vaikka ihan tavallistenkin ihmisten koirat tekevät ihan samoja hauskoja ja arkisia temppuja.

Facebook onkin ihan niitä pahimpia tyrkyttäjiä. Sinulle tyrkytetään niitä päivityksiä, joista on eniten tykätty. Facen perussäädöillä näet aina vain niitä samoja kerta toisensa jälkeen. Sinulla on mahdollisuus ottaa käyttöön kaksi täysin erilaista facea. Itselläni, selaimella käytettäessä on kirjamerkkinä aina viimeisimmät. Silloin näytetään todella aikajärjestyksessä viimeisimmät päivitykset, eikä tyrkytetä niitä mistä muut tykkäävät.

Valitettavasti muutamat yrittävät muka matkia facea – vaikkapa Yle. Yle ottaa ja suosittelee, eli tyrkyttää minulle Areenasta jotakin. Yksikään suositus ei ole vielä onnistunut ja tuskin Ylellä on mitään algoritmia, millä se voisi tietää minun milloisenkin kiinnostuksen.

Tyylilaji ratkaisee, jokaisen markkinamiehen ja -naisen pitää ymmärtää, ettei ole hyväksyttävää ottaa kohteelta päätösvaltaa pois tai jopa tunkeutua toisen kotiin – ei edes pitäisi yrittää.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla 10.10.2022 alkaen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, tyrkyttäminen, Yle, BSH Kodinkoneet,

Olen kateellinen virolaisten digielämän tunnistautumiselle

Lauantai 1.10.2022 klo 17.04 - Kauko Niemi

Passi.jpg

 

Suomen viranomaiset kertoi pari viikkoa sitten luovansa pohjan uudelle digitaaliselle henkilöllisyystodistukselle. Digitaalinen henkilöllisyystodistus tulee passin ja henkilökortin rinnalle ja sen uskotan parantavan kansalaisen omien tietojen hallintaa.

Henkilöllisyystodistus vaatii uutta lainsäädäntöä, jotka koskevat uusia viranomaisen tuottamia digitaalisen asioinnin palveluita ja näiden tuottamiseen sekä käyttöön liittyviä muutoksia. Nämä olisivat uusia henkilöllisyyden ja henkilötietojen osoittamiseen sekä sähköiseen tunnistamiseen tarkoitettuja ratkaisuja.

Käytännössä kyse on älypuhelimeen ladattavasta sovelluksesta, jolla henkilö voi todistaa ikänsä kaupan kassalla tai bubin ovella, henkilöllisyytensä postin pakettipisteellä tai tunnistautua sähköisesti kirjautuessaan verkkopalveluihin. Sovellus on määrä ottaa käyttöön vuoden kuluttua, syyskuussa 2023.

Käytännössä digitaalisen henkilöllisyystodistuksen voi ottaa käyttöön henkilö, jolla on poliisin myöntämä passi tai henkilökortti. Digitaalinen henkilöllisyystodistus ei kuitenkaan korvaa edellä mainittuja analogisia henkilöllisyystodistuksia eikä digitaalista henkilöllisyystodistusta ole kenenkään pakko ottaa käyttöön.

Lainsäädäntö lähtee siitä, että digitaalinen henkilöllisyystodistus on vapaaehtoinen eikä ketään velvoiteta sen käyttöön – ei yksilöitä eikä palveluntarjoajia.

Mutta miksi ihmeessä sitä nyt tarvitaan kaikkien muiden lisäksi. Minulla on nyt ajokortti, jolla aikoinaan selvisi kokolailla pitkälle, mutta nykyisin se käytännössä kelpaa vain poliisille, joka tarkistaa minun ajokelpoisuuden. Minulla on poliisin myöntämä virallinen henkilökortti, jolla selviää aika pitkälle. Tosin jokin aika sitten siitäkin otettiin pois Kelaominaisuus, joten tarvitset nykyisin fyysisesti erillisen kelakortin.

Minulla on myös passi, tosin juuri vanhentunut ja en ole jaksanut jonottaa uusimista useita kuukausia, eikä ole suunnitelmia matkustaa henkilökortin kelpaavuusalueen ulkopuolelle. Vai olisikohan todellinen syy yksinkertaisesti haluttomuus lähteä etsimään koronaa Suomen rajojen ulkopuolelta ja saastuttamaan maapalloamme. Ja olenhan sittenkin tyypillinen, keskiverto suomalainen, jolle ihanne lämpötila on + 14 astetta.

Digitaalinen henkilöllisyystodistus ja ulkomaalaisen digitaalinen asiointiväline eivät korvaa passia tai henkilökorttia vaan tulevat asioinnissa niiden rinnalle. Ulkomaalaisen asiointiväline on käytettävissä vain sähköisissä asioinnissa. Luonnollisen henkilön tunnistusvälineellä puolestaan tarkoitetaan laitetta, jonka avulla mahdollistetaan digitaalinen tunnistautuminen niille, jotka eivät halua tai joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta käyttää digitaalista henkilöllisyystodistusta. Ota tästä nyt selvää.

Olen kahden pankin asiakas ja voinen käyttää pankkivarmennusta sähköisen asioinnin yhteydessä. Tosin pankkien varmennusta en ole juurikaan käyttänyt, vaikka niitä on ollut reilu 20 vuotta käytössä. Paitsi tietysti silloin kun asioin omassa pankissani. Pääsääntöisesti käytän mobiilivarmennetta.

Uudessa systeemissä puhelinsovelluksen lisäksi mahdollistettaisiin vaihtoehtoinen tunnistusväline sellaisille henkilöille, jotka eivät voi tai halua käyttää mobiilisovellusta.

Uuden henkilöllisyystodistus-sovelluksen taustajärjestelmä on integroitu väestötietojärjestelmään sekä poliisin henkilökortti- ja passirekisteriin ja se käyttää Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluita.

Pientä odotuksen toivoa on ilmassa, josko kyseinen menetelmä otettaisiin käyttöön EU alueella, niin silloin asioinnit vaikkapa Italiassa, Espanjassa ja muissa EU-maissa helpottuisivat. Ilmeisesti edelleenkään en pysty sähköisiin allekirjoituksiin muuten kuin erillisen palvelun kautta. Näinhän joudun tekemään vaikkapa taloyhtiön hallituksen kokousten pöytäkirjojen kanssa.

Päämääränä on siis tilanne, jossa palveluissa asioivilla henkilöillä olisi mahdollisuus esittää viranomaisen vahvistama henkilöllisyys sekä henkilöllisyyteen liittyviä vahvistettuja tietoja erilaisissa asiointitilanteissa ja hallita itse omia tietojaan myös digitaalisessa ympäristössä.

 

Mutta palaanpa tuohon otsikkoon. Suomessa sähköisen henkilökortin käyttö on jäänyt lapsipuolen asemaan. Lähes puolella miljoonalla suomalaisella ei ole myöskään verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, joiden avulla vahva tunnistautuminen ylipäätään onnistuisi.

Suomessa kehitetystä sähköisestä henkilökortista luotiin Virossa arkea helpottava menestystarina. Virossa pärjää ilman pankkitunnuksia, koska siellä sähköinen henkilökortti toimii varmennekorttina ja porttina digitaalisiin palveluihin. Sikäläisellä id-kortilla ja sen mobiiliversioilla voi sekä tunnistautua että tehdä digitaalisen allekirjoituksen. Korttia käyttää 99 prosenttia täysi-ikäisistä virolaisista.

Suomessa syntynyt sähköinen henkilökortti kopioitiin Virossa id-kortiksi ja siitä tehtiin heti pakollinen. Virossa kortittomat eivät joudu maksamaan sakkoja, mutta he ovat käytännössä kädettömiä. 1,3 miljoonan asukkaan Virossa id-kortilla hoidetaan lähes kaikki, myös äänestäminen. Lähinnä häät ja avioero vaativat käynnin virastossa. Korttiin voi liittää myös monia kaupallisia palveluja ja se on voimassa kerrallaan viisi vuotta. Uusiminen maksaa 25 euroa.

Vuoden kuluttua Suomeen tuleva henkilöllisyystodistus on yksi lisä monien joukossa. Vaikka ihmiset sitä lataisivatkin, niin mikään ei pakota palveluntarjoajia ottamaan sitä käyttöön. Veikkaan ettei digitaalinen asiointi mullistu vuoden kuluttua.

Hyvältä kuitenkin vaikuttaa, että asiointitilanteessa henkilö voi entistä paremmin itse päättää, mitä tietoja jakaa. Esimerkiksi kaupassa ikää tarkistettaessa olisi mahdollista näyttää vain ikä koko henkilötunnuksen sijaan. Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen myöntäjän ei olisi mahdollista seurata, miten sitä käytetään.

 

 Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantainaista 3.10.2022 alkaen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, passi, digitaalinen henkilöllisyystodistus, henkilökortti. ,