Brändäämisen voimaa

Perjantai 30.12.2022 klo 10:08 - Kauko Niemi


Kassit.jpg

Pysähdyin miettimään kuinka minua hyödynnetään ilmaiseksi liikkuvana mainoksena ja myyntimiehenä. Käytän erästä tuotetta ja nyt valmistaja tarjoaa omalla nimellään varustettuja vaatteita, jos houkuttelen viisi ihmistä hankkimaan samanlaisen tuotteen.

Ei niin kun mahdu ajatus- eikä arvomaailmaani ryhtyä myyntimieheksi ja saada kamppeita, joissa edelleen toimisin yrityksen liikkuvana mainosmaskottina ilman palkkaa. Mihin ihmeeseen perustuu tällainen ajattelu. Selvennettäköön vielä, että olen erittäin tyytyväinen käyttämääni tuotteeseen.

Seuratessani kirppispalstoja niin siellä myydään vaikkapa Marimekon kangaskasseja 20 – 25 eurolla. Minulla on hieman yli 20 kangaskassia, joista en ole maksanut senttiäkään ja pärjään oikein hyvin päivittäisillä kauppareissuilla ja muissakin asioinnissa, eikä tarvitse ostaa edes 25 sentin muovipussakoita.

Automaailmastani löytyy tähän brändi-aiheeseen myös esimerkkejä. Aikoinaan oli muotia brändätä autokauppoja liimaamalla kaupan tarra takaikkunaan ja sitten rekisterikilven pidikkeeseen autokaupan nimi.

Vuosikymmeniä sitten menin vastaanottamaan uutta autoani ja kaupassa ilmoitin etten vastaanota autoa, ennen kuin tuo teippi on poistettu takaikkunasta. Siitä viisastuneena sen jälkeen olen ennakkoon ilmoittanut, että kaikista ylimääräisistä mainoksista laskutan kilometrien mukaan. Ei ole tyrkytetty.

Vajaa vuosi sitten tein kohtuullisen suuren kamerainvestoinnin. Teknisesti viimeistä huutoa. Mutta kameran mukana tulleessa mustassa kaulahihnassa koreilee suurilla valkoisilla kirjaimilla kameran tyyppimerkintä. Tyhmempikin pystyy heti katsomaan minkä hintaisella kameralla kuvaan. Ensitöikseni ennen kuin ehdin ottamaan ensimmäistäkään koeotosta, kaivoin mustan tussin ja töhersin mallinumerot mustiksi piiloon.

Jos tuo tussi sitten alkaa jollakin sateella mustaamaan vaatteitani, niin pitää vain mennä ostamaan väritön ja hajuton hihna, kun ei ole tarvetta esiintyä mannekiinina. Noin kalliilla kameralla noin surkeita kuvia.

Sehän on tietty täysin ymmärrettävää, että urheilijan hihassa tai puntissa loistaa erilaisia bränditunnuksia. Urheilijathan saavat siitä sievoisia sopimuksen mukaisia summia. Siis osan toimeentuloistaan, kun palkintorahoilla ei kuitenkaan pärjäisi.

Tavallisen kaduntallaajan vaatteiden kohdalla asia on jo hieman mutkikkaampaa, kun brändinimet on kudottu, neulottu osaksi itse tuotetta. Jälkikäteen neulotut lippulaput pystyy sentään saksimaan irti.

Sen sijaan, että juoksisin brändien perässä putiikista toiseen, niin nykyisin valikoituukin käyttövaatteiden hankinta yhä useammin Lidl:n harvakseltaan pyöriviin tarjouksiin tai sitten Kampin ostarilla olevaan Muji-liikkeeseen. Siellä oikein käyttömukavia vaatteita, ilman ainuttakaan brändiviestiä.

Ymmärrän toki, että brändin rakentaminen yritykselle, tuotteelle tai palvelulle on mielekästä ja jotkut ovat jopa onnistuneet ylihinnoittelemaan tuotteitaan brändin varjolla, mutta miksi näin tapahtuu? Kait joillakin ihmisillä on vain niin polttava tarve osoittaa omat mieltymyksensä julkisesti. Kait siihen nyt kuitenkin some riittäisi.

Onhan minullakin ollut kaksi saman merkkistä polkupyörää. Ne vain ovat kestäneet ja toimineet moitteettomasta. Onhan minulla nyt toinen saman merkkinen ja mallinen auto, mutta kun en ole 17 vuoden aikana senttiäkään maksanut korjauskuluja – ainoastaan kerran vuodessa tehty vuosihuolto on riittänyt. Ei ole kyse brändistä vaan toimivasta ja taloudellisesta siirtymästä paikasta A paikkaan B.

Kameramaailmassakin olen pysynyt samassa merkissä omaa laiskuuttani, kun ei ole viitsinyt merkkiä vaihtaessa opetella kymmeniä ja taas kymmeniä säätöjä. Ja onhan kameramaailman valinnoissa aina mukana myös yhteensopivuus olemassa olevan kaman kanssa.

Windows-puhelinten jälkeen valitsin iPhonen. Senkin valinta perustui niihin moniin teknisiin teksteihin ja juttuihin, joiden pohjalta kyseenalaistin android-puhelinten tietorvan.

Kun nyt tähyilen keittiöni koneistusta, niin sieltä löytyy seitsemän konetta, joista neljä on saman merkkistä, mutta siis täysin eri toimintoisia. Siinäpä varmaan minun alitajuntaista brändi-valintaa. Mutta en niidenkään kohdalla odota, että joku vierailija alkaisi kehua, että onpas sinulla tyylikäs astianpesukone.

Enkä muista, että olisiko koskaan ollut jonkun hankinnan yhteydessä voimakkaita mielihaluja ostaa jonkun tietyn merkkisiä tuotteita, siitäkin huolimatta, ettei niiden toiminta täysin vastaisikaan minun tarpeitani.

 

Tämä on kuultavissa Finnradion kanavilla 2.1.2023 alkaen:

www.finnradio.fm

https://livetaajuus.fi/radio/finnradiofm/

https://www.radio-suomi.com/finnradiofm

https://mytuner-radio.com/fi/radio/finnradiofm-461841/

 

Lisää aiheestaa:

Brändi

Ulkonäkö vaikuttaa kouluarvosanoihin

Kun nuori meni politiikkaan alkoi keskustelu hänen pukeutumisestaan

Somejulkkis Andrew Tate leveili Greta Thunbergille suuripäästöisillä autoillaan

Ansioluettelon koristelua

 

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: FinnRadio.fm, Brändi,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini