Mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy

Mielenkiintoinen aukioloaika

tässä putiikissa etenkin kun 

toimijat asuvat samassa

rakennuksessa

Muutaman kerran Italiassa vierailleena hermo petti, kun koskaan ei tiennyt tarkalleen milloin mitäkin tapahtui. Usein miten piti odottaa. Joskus taas korvaa lotkauttamatta liittyä täyteen menoon mukaan.

Nyt kuitenkin murehdin ja mietin miten voisin vapauttaa itseni puoliksi italialaiseksi. Mitä hiton väliä sillä on, olenko ajoissa vai myöhässä – siis kohtuullisesti. Pitäisikö aavistaa tai ymmärtää mikä on sopivaa. Ja jopa ikuisen myöhästyjän kanssa voisi myönteisesti kohdata toisenkin kerran.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun asiasta paasaan, mutta nyt tuli taas kelattua pari kierrosta, joissa vaikutus kasvoi aivan tolkuttoman suureksi. Kohta pitää mennä terapeutille.

Minulla oli aamutapaaminen kello 09.30. Kyse oli vaan tarpeesta päästä ovesta sisään, johon minulla ei ole avainta. Aamuvirkkuudesta huolimatta laitoin herätyskellon päälle 07.00, jotta varmasti en myöhästyisi. Herätyskellohan en elämäni aikana juurikaan ole käyttänyt. Sisäinen kelloni on kovin tarkka.

Kuinkas sitten kävikään. Herään ”varmuuden vuoksi” sisäisen kellon rytmittämänä 04.10, eikä tietoakaan uudelleen nukahtamisesti. Oura ja muut vimpaimet todistivat, ettei yö ollut levon ja palautumisen kannalta kaksinen. Ominaisuuksiini kun kuuluu, ettei torkkuvaihe kytkeydy päälle, ennen kuin illalla.

Pari oikein hyvin mennyttä yötä ja sama toistui taas, kun aamulla oli kokous ja hyvin ehdin ajoissa paikalle, mutta yönaikainen palutuminen ja siitä seurannut virkeys eivät montaa pistettä saaneet.

Kummassakaan tapauksessa ei olisi tapahtunut mitään katastrofia, vaikka olisin jopa hieman italialaiseen tyyliin ”myöhästynyt.”

Muistan kun kerran kuoron keikalla meidät vietiin johonkin korkean mäen päälle konserttiin laulamaan. Olimme, tai ainakin minä olin hermostuksissa, kun konsertin alkamisajaksi oli ilmoitettu 19.30. Bussi pääsi perille vasta tuohon samaan aikaan. Salissa istui suomalaisittain ajateltuna enää neljä ihmistä.

Meille kerrottiin, ettei mitään hätää valmistautukaan ihan rauhassa ja sitten astuimme 25 minuuttia ”myöhässä” stagelle ja suomalaiselle yllätys - sali oli viimeistä istumapaikkaa myöten täynnä.

Kyllä eläkeläisen jännittämiselle pitäisi joku raja löytyä, mutta miten alitajuntaan voisi istuttaa selkeän viestin – so what tai suomeksi jotenkin – entäs sitten.

 

Lisää aiheesta:

Iän myötä moni kadottaa erään nukkumiseen liittyvän taidon

Supervanhuksen salat