Mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy

Tiistai 1.10.2024 klo 8.50 - Kauko Niemi

Mielenkiintoinen aukioloaika

tässä putiikissa etenkin kun 

toimijat asuvat samassa

rakennuksessa

Muutaman kerran Italiassa vierailleena hermo petti, kun koskaan ei tiennyt tarkalleen milloin mitäkin tapahtui. Usein miten piti odottaa. Joskus taas korvaa lotkauttamatta liittyä täyteen menoon mukaan.

Nyt kuitenkin murehdin ja mietin miten voisin vapauttaa itseni puoliksi italialaiseksi. Mitä hiton väliä sillä on, olenko ajoissa vai myöhässä – siis kohtuullisesti. Pitäisikö aavistaa tai ymmärtää mikä on sopivaa. Ja jopa ikuisen myöhästyjän kanssa voisi myönteisesti kohdata toisenkin kerran.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun asiasta paasaan, mutta nyt tuli taas kelattua pari kierrosta, joissa vaikutus kasvoi aivan tolkuttoman suureksi. Kohta pitää mennä terapeutille.

Minulla oli aamutapaaminen kello 09.30. Kyse oli vaan tarpeesta päästä ovesta sisään, johon minulla ei ole avainta. Aamuvirkkuudesta huolimatta laitoin herätyskellon päälle 07.00, jotta varmasti en myöhästyisi. Herätyskellohan en elämäni aikana juurikaan ole käyttänyt. Sisäinen kelloni on kovin tarkka.

Kuinkas sitten kävikään. Herään ”varmuuden vuoksi” sisäisen kellon rytmittämänä 04.10, eikä tietoakaan uudelleen nukahtamisesti. Oura ja muut vimpaimet todistivat, ettei yö ollut levon ja palautumisen kannalta kaksinen. Ominaisuuksiini kun kuuluu, ettei torkkuvaihe kytkeydy päälle, ennen kuin illalla.

Pari oikein hyvin mennyttä yötä ja sama toistui taas, kun aamulla oli kokous ja hyvin ehdin ajoissa paikalle, mutta yönaikainen palutuminen ja siitä seurannut virkeys eivät montaa pistettä saaneet.

Kummassakaan tapauksessa ei olisi tapahtunut mitään katastrofia, vaikka olisin jopa hieman italialaiseen tyyliin ”myöhästynyt.”

Muistan kun kerran kuoron keikalla meidät vietiin johonkin korkean mäen päälle konserttiin laulamaan. Olimme, tai ainakin minä olin hermostuksissa, kun konsertin alkamisajaksi oli ilmoitettu 19.30. Bussi pääsi perille vasta tuohon samaan aikaan. Salissa istui suomalaisittain ajateltuna enää neljä ihmistä.

Meille kerrottiin, ettei mitään hätää valmistautukaan ihan rauhassa ja sitten astuimme 25 minuuttia ”myöhässä” stagelle ja suomalaiselle yllätys - sali oli viimeistä istumapaikkaa myöten täynnä.

Kyllä eläkeläisen jännittämiselle pitäisi joku raja löytyä, mutta miten alitajuntaan voisi istuttaa selkeän viestin – so what tai suomeksi jotenkin – entäs sitten.

 

Lisää aiheesta:

Iän myötä moni kadottaa erään nukkumiseen liittyvän taidon

Supervanhuksen salat

 

 

 

Myöhästyminen johtaa minut paniikkiin

Perjantai 20.10.2023 klo 18.54

Nyt olen elänyt liki viikon ilman ranteessa olevaa aikarautaa, vai liekö muovia tai nykyään titaania. En ole aikoihin noteerannut kuinka tiheään vilkuilenkaan aikaa ja erityisesti silloin kun on sovittu, varattu tai suunniteltu jotakin johonkin aikaan. Ja mitäänhän en tee, jos en ole suunnitellut ja ajastanut.

Myöhästyminen olisi minulle täysin anteeksi antamatonta, enkä varmaan keksisi siihen mitään valkoisia valheita selitykseksi. Nyt kun ryhdyin kiinnittämään huomiotani asiaan, niin menneisyydestä muistan vain lukuisia tilanteita, missä käämini ovat palaneet, kun joku ei ole minuutilleen noudattanut sovittua aikaa. Enkä juurikaan muista tilanteita, missä naputetaan kellon tarkkuudella.

Joku voisi toki suositella minulle aikatauluterapiaa. Ehkä se olisikin paikallaan ja helpottaisi päivittäisiä rutiineja tai sitten se sekoittaisi päivärytmini ja loisi saamattomuuden sekamelskan.

Kuinkahan monta sataa odotusvuotta on muodostunut  vuonna 1932 valmistuneen Stockan kellon alla. 

Sisäinen kelloni on myös trimmaantunut varsin tarkaksi. Ouran mittausten mukaan uneni noudattaa melko tarkasti luontaista kronotyyppiäni. Herätyskelloa olen käyttänyt aniharvoin. Vain silloin kun varmistan aikaisen aamutapahtuman. Herätyskellon herätys jää aikeeksi, sillä sisäinen kelloni herättää minut viimeistään kuusi minuuttia ennen asetettua herätystä.

Taustalla voi toki vaikuttaa sekin, että viimeiset 20 työvuottani elin tiukoissa deadline kehyksissä. Muutama vuosi jopa niin, että joka päivä oli kaksi deadlineä, joista ensimmäinen aamulla 7.20, jolloin 8 päivän uutista lähti paikalliselle radiolle.

Kyse on myös kulttuurillisesta asenteesta. Tuskin pystyisin viettämään kovinkaan rauhallista elämää vaikkapa Italiassa. Maa missä mitään ei tapahdu sovitusti, mutta kaikki järjestyy aikanaan. Pressimatkoilla kun ilmoitettiin, että kuljetus lähtee hotellilta seitsemältä, niin Pohjoismaiset toimittajat olivat seitsemältä bussissa. Keski-eurooppalaiset 7.15, espanjalaiset 7,25 ja italialaiset 7.40.

Minulla oli kerran tapaaminen ystäväni kanssa Helsingin rautatieasemalla ja olin siellä niin kuin normaalisti reilut 5 minuuttia etuajassa. Puhelimeni soi kolme minuuttia ennen sovittua aikaa ja kaveri halusi tarkistaa kohtaamispaikan ja ilmoitti samalla ihan pokkana lähtevänsä nyt kotoa. Hän liikkui julkisella liikenteellä ja koti oli 10 km päässä.        

Olen jo aiemminkin kertonut Nokian tiedotustilaisuudesta aamulla klo 09.00. Tilaisuuden isäntä kysyi viestintähenkilöltä tasan yhdeksältä, että voidaanko aloittaa? Vastaus oli, että odotetaan hetki, yksi ilmoittautunut puuttuu. Silloin aukaisin suuni – miksi meitä rangaistaan, kun yksi myöhästyy – tilaisuus alkoi heti.

Nettikauppojen toimituksilla on vielä tosi pitkämatka hallittuun ajastukseen. Viime viikolla minulle ilmoitettiin toimituksen tapahtuvan klo 16.30 – 22.00 välisenä aikana.

Ajankäytön hallitsijasta nostan malliksi kaverini Jannen. En muista, että hän olisi kertaakaan myöhästynyt menneiden vuosikymmenten aikana. Ei edes silloin kun olemme vaan menossa räkäkelillä metsään vaeltamaan. Jannen täsmällisyyden kruunaa vakio kysymys muille sählääjille – kestääkö vielä kauan?

Joskus olen toki miettinyt, että kuinka monta vuotta elämästäni olen tuhlannut, kun olen kulman takana varmistellut ja odotellut sitä minuutilleen oikeaa hetkeä. Varmaan aika monta, mutta säilyttänyt mielenrauhani. Tunnustan ne pari tapausta, jolloin on tullut ”este” osallistua johonkin tilaisuuteen. Oikea, rehellinen este oli häpeä mennä myöhässä ja häiritä tilaisuutta.

Jos nyt joku tietää hyvän tavan kouluttautua pois plus/miinus minuutin tarkkuudesta tai tuntee hyvän terapeutin, niin mielelläni otan vinkin vastaan.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantain 23.10.2023 klo 08.00 ja 16.00

 

Matkustamisen täydellinen epävarmuus

Maanantai 27.6.2022 klo 13.48 - Kauko Niemi

Millähän aikataululla turismi tai matkustaminen kaiken kaikkiaan palaa entiselleen vai palaakohan koskaan. Se on suuri kysymysmerkki monelle maalle ja yritykselle, jotka elävät ja ovat vuosia eläneet turismin varassa.

Kohenemisen pitäisi käynnistyä ensimmäiseksi matkustuspalveluista, mutta kovin vaikuttaa vaisulta. Juhannusaattona ilmoitin tuttavalleni, että noudan hänet Helsinki-Vantaan kentältä ja kuljetan hänet majoituspaikkaan. Näin sitten tapahtuikin, mutta 5,5 tuntia myöhässä.

Hänen viivästyksensä kehittyi vaihtokentällä Muchenissä. Vajaa tunti ennen siirrettyä aikaa ollut varmuutta, jotta lennetäänkö tätä lentoa lainkaan. Peruutus toistamiseen. Lufthansa oli onnistunut saamaan töihin tuolloin lentojen solmukentälle kaiken kaikkiaan kolme virkailijaa.

Uteliaana olen seurannut muutaman päivän Helsinki-Vantaan saapuvaa liikennettä. Paljoa en erehdy, jos teen yhteenvedon, että noin 30 prosenttia lennoista on peruttu tai myöhässä.

Lähtisinkö matkalle, jos en voisi luottaa, että lento olisi edes suurin piirtein aikataulussaan. Monet päästä päähän yhteydet ovat lisäksi vaihtojen varassa ja riski tuplaantuu jostain ylimääräisestä yöstä jossakin ennalta arvaamattomassa, vieraassa paikassa.

Lentoyhtiöiden täysi uudelleenjärjestely ei tule olemaan mikään päivän tai viikon ilmoitusasia, saati markkinointilupaus. Faktat näkyvät joka hetki lentoasemien ilmoitustauluilla ja edelleen nettisivuilla punaisena.

Kalusto on mahdollisesti käytössä muualla, vuokralla pitkillä sopimuksilla, eikä ole sopivaa kalustoa juuri tähän hätään. Epävarmuus edellyttäisi parempaa palvelua, mitä olisi tarjolla myöhästymisien, peruutusten tilalle. Sitä ei pystytä tarjoamaan henkilökunnan vajeen ja lakkoilujen takia.

Lentoliikennettä varjostaa myös se, ettei voi olla varma minkä maan ilmatilassa saa milloinkin lentää. Suomesta rakennettiin huikeaa solmukohtaa Aasian lennoille ja päästiinkin jo pitkälle. Tuskin kukaan arvasi, että pian Venäjän ilmatilan käyttö loppuu. Avautumista on turha odottaa tähän hätään.

Korona aika opetti ja rohkaisi epävarmuuden sietämiseen. Ihmiset sanoutuvat irti rohkeammin kuin vakaana aikana. Tämä näkyy ja tuntuu lentoasemien kaikissa pisteissä ja jopa tuntien jonotuksissa. Samoin se näkyy ja tuntuu lentoyhtiöiden työjärjestelyissä. Sama juurisyy kuin terveydenhoito- ja ravintola-alalla.

Epävarmuus kasvaa myös lentolippujen samoin kun junalippujen hinnoitteluissa. Uusia asioita keksitään ja vanhoja kierretään. Juhannuksen uutiset varoittelivat matkakustannuksista ja mitä kaikkea niin saattaa nyt sisältyä.

Saksanrautatiet ovat ajaneet itsensä myös hankalaan tilanteeseen myydessään hetkessä 7 miljoonaa alennuslippua. Nyt kapasiteetti ei riitä todellisessa tilanteessa. Ei des seisomapaikkoihin. Tilannetta hankaloittaa vielä sekin että monet lentoyhteydet ovat rautatie-etäisyydellä. Kun juna on kaksi tuntia myöhässä, niin millehän lennolle sitä sitten ehtiikään.

Suomen rautatiet takkusi jopa 13 tunnin viiveellä juhannuksen paluuliikenteessä myös Suomessa, mutta syyksi selitettiin ratatyöt. Entä jos oli jatkomatkalla lentäen johonkin pidemmälle.

Nyt taitaa olla niin, että koronan rajoitukset matkustamiselle ovat enää muinainen jälkijäänne Aasiaa lukuun ottamatta. Paluu luotettavalle matkustustasolle vie vielä paljon aikaa, jopa vuosia. Siis sille, että tiedän varmasti illalla olevani varatussa majapaikassani, kun aamulla lähdet laukkujesi kanssa liikkeelle.

Matkalle tuskin kannattaa lähteä ennen kuin on selvittänyt matkavakuutukset ja niiden korvaukset silloin kun matka ei onnistu ovelta ovelle sovitussa aikataulussa ja kovasti kiinnostaisi myös ennakkoon tarkka tieto paljonko matkani loppusumma tulee lopulta olemaan.

Tämän blogin ääniversio on kuultavissa Finnradio.fm sivulla 28.6.2022 alkaen

 

 

 

 

 

Asia jota en ole oppinut vaikka olen koko elinikäni opetellut

Lauantai 23.2.2019 klo 12.56 - Kauko Niemi

Luen todella helpottavaa uutista, kuinka 74 pendelöijää vetoaa VR:lle: Meidän lisäksemme jatkuvasta myöhästelystä kärsivät perheemme, työn­antajamme, työ­toverimme, lastemme hoitajat ja harrastusten vetäjät.

Uutinen on minulle helpottava, kun olen koko elämäni yrittänyt opetella, ettei se muutama minuutti sinne tai tänne maailmaa kaada. Tämä asia on jossain niin syvällä minussa, etteivät mitkään opit ole asiaa pystyneet korjaamaan, eikä edes helpottamaan.

Aikataulussa pysyminen on niin keskeinen asia, että lukuisista menneistä tapahtumista muistan vain ovatko ne olleet aikataulussaan, mutten muista itse tapahtuman sisällöstä mitään.

Vaikkapa aikoinaan aamu yhdeksältä oli Nokian lehdistötilaisuus. Tilaisuuden isäntä kysyi tiedotusvastaavalta tasan yhdeksältä, että voidaanko aloittaa. Hänelle vastattiin, että yksi ennakkoilmoittautunut on tulematta. Silloin kysyin, että miksi meitä rangaistaan, jos yksi on myöhässä ja tilaisuus alkoi heti.

Tähän sisäiseen kellottamiseen on varmaan osaltaan vaikuttanut myös se, että työelämässä on ollut jatkuvia toimituksellisia deadlineja, joista ei voinut millään lipsua. Eikä koskaan lipsuttukaan.

Muistan senkin dealinen, kun taitot piti olla painossa aamulla kahdeksalta ja ne valmistuivat hyvissä ajoin 06:10 läpi yön puurtamisen jälkeen. Ja vain sen takia, että avustajat olivat myöhässä.

Sisäistä kelloa viriteltiin niinäkin vuosina, kun jokaisen päivän ensimmäinen deadline oli 07:20 ja seuraava 12:30.

Tietenkin elämässä olen tuhlannut melkoisen paljon aikaa, varautuessani siihen etten varmasti myöhästy. Olen nurkan takana odottamassa oikeaa hetkeä 10-15 minuuttia. Tosin silloin on toki voinut kirkastaa viimeiset ajatukset itse h-hetkeen.

Toisaalta on tapahtunut muutaman kerran niinkin, että olen jättänyt tilaisuuden kokonaan väliin, koska en ole kehdannut mennä sisään myöhästyneenä.

Entäs sitten ihan arkinen siviilielämä. Sielläkin olen 99,9 prosenttisesti ajoissa. Minulla on pari hyvää ystävää, joiden elämää ei kovinkaan tarkasti kellon ajat rytmitä. Toinen saattaa soittaa silloin kun olen jo paikalla, että olethan tulossa. Hänelle olen vakuuttanut, että luota. Minä soitan silloin, jos olen yli 3 minuuttia myöhässä.

Huikein ja eniten hikikarpaloita pukkaa kun on tekemisissä muiden kulttuurien kanssa. Italiassa ja Espanjassa mikään ei suomalaisittain tapahdu sovitussa aikataulussa, mutta kaikki kuitenkin järjestyy.

Tyypillinen esimerkki entisestä elämästä oli vaikkapa eurooppalainen lehdistötapahtuma, jonne matkustettiin edellisenä päivänä ja illalla mentiin yhteiselle illalliselle. Ilmoitettiin, että kuljetus lähtee hotellilta klo 19:00.

Skandinaaviset toimittajat tulivat klo 19:00. Saksalaiset ja muut keskieurooppalaiset 19:10, espanjalaiset 19:25 ja italialaiset 19:40 ja sitten päästiin lähtemään.

Toista se oli Japanissa, missä päivän aikataulu alkoi 07:30 ja ohjelman mukaan päättyi 21:30. Kellään ei tuntunut olevan mitään paniikkia, vaikka meidän pyynnöstä ohjelmaa muutettiin isostikin kolmeen kertaan päivän aikana. Palasimme hotellille 21:32 ja isäntä pyysi anteeksi pientä viivästymistä. Pienenä yksityiskohtana ohjelman jokaisen vierailupaikan yhteydessä oli aikataulutettu kaksi minuuttia muistokuvausta ja sitten ryhmässä hymyiltiin.

Tuttavani asui jonkin aikaa Milanossa ja sikäläinen ystävä meni naimisiin. Juhlaväelle ilmoitettiin, että kuljetus hotellilta kirkkoon on 14:00. Hotellin pihalla juhlaväki odotteli kuljetuksen saapumista ja siihen pölähtikin morsian klo 13:50 – voi kun kiva että olette jo täällä. Nähdään kirkolla, käyn ensi kampaajalla.

Samaa sanoo Suomessa, järvenpääläinen, juhlia järjestävä Mari Mattila. Hän hoitaa suomalaisia häätapahtumia Toscanaan. Mattila kommentoi, että kauhu valtaa italialaisen pitopalvelun, kun pöytään istuu hääseurue Suomesta.

Tein aika monta opintomatkaa kuoron kanssa Italiaan. Ja voin vakuuttaa, ettei siihen totu, että konsertti alkaa ilmoitetusta ajasta 40 minuuttia myöhässä ja koskaan ei oikein tiedä milloin se sitten alkaakaan.

Ja sitten toisin päin, kun italialainen ystäväkuoro vieraili Helsingissä, niin moneen kertaan piti vakuutella, että Temppeliaukion konsertti alkaa tasan 19:00 tai ihmiset lähtevät kotiin viimeistään klo 19:10 kun kirkossa ei tapahtunutkaan mitään.

Aika on mielenkiintoinen käsite. Onko se rahaa, nautintoa tai jotain muuta? Sitä kuitenkin on vuorokaudessa tasa-arvoisesti jokaisella yhtä paljon.  Minulle ensivaikutelma toisesta ihmisestä syntyy aikataulujen kautta.

 

 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 25.2.2019 klo 08:00 ja uusintoina viikon aikana (Espanjan aikaa).

 

 

Miksi minua rangaistaan, kun joku on myöhässä

Keskiviikko 17.8.2011 - Kauko Niemi

Muutamia vuosia sitten lehdistötilaisuuden isäntä kysyi tiedotuspäälliköltä tasan yhdeksältä. Aloitammeko? Vastaukseksi hän sai, että yksi ilmoittautunut on tulematta, odotellaan hetki.

Seuraavaksi minä kysyin, että miksi meitä rangaistaan, että joku on myöhässä ja tilaisuus alkoi välittömästi.

Suurin uutinen eilen oli, että Rihanna aloitti konserttinsa tunnin myöhässä, eikä syytä ilmoitettu. Konsertti oli Suomessa ja todennäköisesti maailmantähti Rihanna ei edes huomannut mitään myöhästymistä. Helsingin Hietaniemessä kuultiin jo aaltoina edenneitä buuauksia. Ja Helsingin ulkopuolelta konserttiin tulleet kuulivat vain pari laulua laskettuaan minuutteja suunnitellessaan konserttimatkaansa.

Monesti olen miettinyt kuinka monta kuukautta, jopa vuotta olen elämässäni tuhlannut olemalla ajoissa sovitussa paikassa. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, niin 5-10 minuuttia etuajassa. Joskus olen opettelemalla opetellut, että menisin tilaisuuteen reilusti myöhässä. Tämä kouluttautuminen ei ole tuottanut minkäänlaisia tuloksia. Kerrankin jätin tilaisuuteen menemättä, kun en kehdannutkaan mennä 5 minuuttia myöhässä.

Kulttuureissa on valtavia eroja, vaan minulle ei ole koskaan paljastunut se koodisto, jolla esimerkiksi kansainvälisissä  lehdistötapahtumissa toimitaan. Kun on ilmoitettu, että kuljetus lähtee klo 19:00, bussissa istuvat pohjoismaiset toimittajat. Klo 19:10 tulevat saksalaiset, klo 19:15 muut keskieurooppalaiset, klo 19:25 espanjalaiset ja klo 19:40 italialaiset. Odottavan aika on pitkää.

Japanissa ohjelman mukaan kuljetus lähtee 07:30 ja se todella lähti. Päivän ohjelmaan on merkattu 12:04 muistokuvausta (2 minuuttia). Meidän ohjelmaa muutettiin kahdesti päivän aikana. Meidän, ei isäntien toiveesta. Ohjelmaan oli merkattu, että paluu hotellille 21:30. Todellisuudessa se tapahtui 21:32. Tämä kahden minuutin myöhästyminen olikin sitten suurin poikkeama liki viikon reissulla.

Silvio Berlusconi oli puolestaan virallisella vierailulla Saksassa. Angela Merkel odotti punaisen maton päässä valmiina viralliseen vastaanottoon. Berlusconi käveli kännykkä korvallaan kauempana pihalla muina miehinä ja Merkel poistui 20 minuutin odottelun jälkeen sisälle. No odottelihan Katainenkin Putinia tunnin juuri tapahtuneella Shotsin vierailulla.

Kuoron kanssa olen laulanut yli 10 konserttia Italiassa. Kirjaa en ole pitänyt, mutta lyhin ”myöhästyminen” on ollut noin 20 minuuttia. Ja tuossakin konsertissa isäntäkuoro oli jo ohjelmistonsa laulanut kun yleisöä valui sisään. Ja toki sellainenkin konsertti on ollut, joka alkoi puolitoista tuntia myöhässä.

No eipähän Veronan oopperajuhlillakaan ilmoiteta alkamisaikaa sen tarkemmin kuin näytös alkaa auringon laskettua.

Vastavuoroisesti italialaisten vierailut Suomeen aiheuttavat suuria paineita, kuinka saadaan porukka aloittamaan täsmällisesti. Veikkaan, että Suomessa salit olisivat tyhjiä 20 minuutin päästä, jos mitään ei tapahtuisi.

Vaihteleva aikakäsitys on mielenkiintoinen. Kuinka paljon tuhlataan yrityksissä, suomalaisissakin, kokousten alkaessa 5-15 minuuttia myöhässä. Olisi syytä täsmentää alkaako kokous 09:00 vai kokoonnutaanko 09:00 aloittamaan kokousta.

Olipa aikakäsitys mikä tahansa, niin myöhästyminen on asia, joka aina vaan saa minut pois tolaltaan.