Paljonko kulttuuri vaikuttaa nettipalveluihin

Perjantai 12.4.2024 klo 20.03 - Kauko Niemi

Kuinka usein maan tavat ja kulttuurit näkyvät ja tuntuvat valmistettavissa tuotteissa tai palveluissa?

Ihmisethän niitä tuotteita ja palveluita suunnittelevat ja tekevät ja jossain taustalla melko varmasti vaikuttavat tyylilajit, joissa on totuttu elämään. Mielikuvatasolla saavutetaan jo usein päätöksiä, ettei tuon maalaista autoa osta tai tuon maalaiset tuotteet ovat kaikki epäluotettavia.

Pysähdyn miettimään kyseistä asiaa, kun olen käyttänyt japanilaista Canon kameraa ja sen eri versioita vuosikymmenten ajan. Huomasin juuri, että kameraan on tullut uusi ohjelmistopäivitys uusine ominaisuuksineen muutama kuukausi sitten.

Canon ei vaan vaivaudu ilmoittamaan uusista ominaisuuksista mitään. Kuuliaisesti olen rekisteröinyt aina joka ikisen kameran ja kakkulan. Heillä pitäisi olla oikotie asiakkaan tyydyttämiseen, mutta ei kun tuputetaan tietoa uusista tuotteista.

Näiden monien käyttövuosien jälkeen minulla ei ole mitään ahaa elämyksellisiä pikkusovelluksia Canonin kuvien käsittelyn joustavoittamiseksi tietokoneella. Kytken vanhanaikaisesti vain muistikorttia koneeseen. Ja juuri sain ilmoituksen, että syksyllä loppuu heidän ilmainen 10 G pilvipalvelu. No sinnehän mahtuisi minun ja kenen tahansa ammattilaisen tyylillä noin 450 otosta, eli ahkeran päivän otokset.

Pysytäänpä vielä japanilaisella taustalla. Omistan Toyota auton, tosin sen verran iäkkään, ettei siinä varmaankaan ole kaikkia hienouksia kuskin houkuttelemiseksi. Olen pariin kertaan yrittänyt päivittää sitä, muttei taitoni ole siihen riittäneet.

MyToyota palvelu tarjoaa ensimmäiseksi auton sijaintia. Jos ja kun olen auton ainoa käyttäjä, niin ehkä kuitenkin muistan mihin olen milloinkin autoni jättänyt.

Hyvänä esimerkkinä vaikkapa se miksi en käytä autoni navigointia. Se aloitetaan kirjoittamalla hierarkkisesti maa, kaupunki, katu ja sen numero. Ja tämän jälkeen minut on ohjattu ainakin kolmasti väärään paikkaan. Yleensä annetaan katuosoite ja kone tarkistaa onko Möttösentie 4 useita ja antaa sinulle valittavaksi se oikea.

Ehkä sitten seuraavassa Toyotassani ollaan jo helpommalla tasolla, jopa päivityksissä. Päivityksiin en pystynyt tälläkään viikolla, vaikka katselin useita ohjevideoita ja chättäilin asiantuntijoiden kanssa.

Esimerkkini ovat kaksi suurta kansainvälistä japanilaista yritystä, joissa varmasti vältetään kaikin mahdollisin keinoin sitoutumista mihinkään paikallisuuteen, uskontoon, aatteellisuuteen tai kulttuuriin. Japanilaiseen kulttuurin olen pariin otteeseen tutustunut ja ihastunut kuinka reilun viikon työreissulla suurin aikatauluheitto oli kaksi minuuttia.

Amerikkalaisuudessa taas huomaat, ettei asiakkaan mielipiteellä ole mitään väliä eikä merkitystä, kunhan saadaan bisnes pyörimään keinolla millä tahansa. Facebook, X, Instagram ja Youtube etunenässä.

Mitä pienempiin palveluihin mennään tai jopa yksittäisten ihmisten sivuihin alkaa näkyä mitä ihmeellisempiä ratkaisuja, joita on vaikea tulkita ja käyttää. Afrikkalaisilla, arabeilla ja aasialaisilla on ajattelussa selkeitä eroja sekä hyvässä että pahassa ja ymmärrys saattaa joutua tiukille.

Kokonaan oma maailma on taas virkamiesten ja poliittisesti ohjattujen palvelujen tarjonta. Yleensä hankalan monimutkaisesti käytettäviä. Kokonaan oma maailmansa on sitten ne osin valheelliset sisällöt houkuttelevasti tarjoiltua. Tuskinpa luottaisin yhteenkään venäläiseen sivustoon.

Kannattaa oppia tulkitsemaan tarjontaa myös näistä näkökulmista ja olla hereillä muutenkin kuin yksittäisten sanojen ja lauseiden suhteen.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 15.4.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

 

 

 

 

Asia jota en ole oppinut vaikka olen koko elinikäni opetellut

Lauantai 23.2.2019 klo 12.56 - Kauko Niemi

Luen todella helpottavaa uutista, kuinka 74 pendelöijää vetoaa VR:lle: Meidän lisäksemme jatkuvasta myöhästelystä kärsivät perheemme, työn­antajamme, työ­toverimme, lastemme hoitajat ja harrastusten vetäjät.

Uutinen on minulle helpottava, kun olen koko elämäni yrittänyt opetella, ettei se muutama minuutti sinne tai tänne maailmaa kaada. Tämä asia on jossain niin syvällä minussa, etteivät mitkään opit ole asiaa pystyneet korjaamaan, eikä edes helpottamaan.

Aikataulussa pysyminen on niin keskeinen asia, että lukuisista menneistä tapahtumista muistan vain ovatko ne olleet aikataulussaan, mutten muista itse tapahtuman sisällöstä mitään.

Vaikkapa aikoinaan aamu yhdeksältä oli Nokian lehdistötilaisuus. Tilaisuuden isäntä kysyi tiedotusvastaavalta tasan yhdeksältä, että voidaanko aloittaa. Hänelle vastattiin, että yksi ennakkoilmoittautunut on tulematta. Silloin kysyin, että miksi meitä rangaistaan, jos yksi on myöhässä ja tilaisuus alkoi heti.

Tähän sisäiseen kellottamiseen on varmaan osaltaan vaikuttanut myös se, että työelämässä on ollut jatkuvia toimituksellisia deadlineja, joista ei voinut millään lipsua. Eikä koskaan lipsuttukaan.

Muistan senkin dealinen, kun taitot piti olla painossa aamulla kahdeksalta ja ne valmistuivat hyvissä ajoin 06:10 läpi yön puurtamisen jälkeen. Ja vain sen takia, että avustajat olivat myöhässä.

Sisäistä kelloa viriteltiin niinäkin vuosina, kun jokaisen päivän ensimmäinen deadline oli 07:20 ja seuraava 12:30.

Tietenkin elämässä olen tuhlannut melkoisen paljon aikaa, varautuessani siihen etten varmasti myöhästy. Olen nurkan takana odottamassa oikeaa hetkeä 10-15 minuuttia. Tosin silloin on toki voinut kirkastaa viimeiset ajatukset itse h-hetkeen.

Toisaalta on tapahtunut muutaman kerran niinkin, että olen jättänyt tilaisuuden kokonaan väliin, koska en ole kehdannut mennä sisään myöhästyneenä.

Entäs sitten ihan arkinen siviilielämä. Sielläkin olen 99,9 prosenttisesti ajoissa. Minulla on pari hyvää ystävää, joiden elämää ei kovinkaan tarkasti kellon ajat rytmitä. Toinen saattaa soittaa silloin kun olen jo paikalla, että olethan tulossa. Hänelle olen vakuuttanut, että luota. Minä soitan silloin, jos olen yli 3 minuuttia myöhässä.

Huikein ja eniten hikikarpaloita pukkaa kun on tekemisissä muiden kulttuurien kanssa. Italiassa ja Espanjassa mikään ei suomalaisittain tapahdu sovitussa aikataulussa, mutta kaikki kuitenkin järjestyy.

Tyypillinen esimerkki entisestä elämästä oli vaikkapa eurooppalainen lehdistötapahtuma, jonne matkustettiin edellisenä päivänä ja illalla mentiin yhteiselle illalliselle. Ilmoitettiin, että kuljetus lähtee hotellilta klo 19:00.

Skandinaaviset toimittajat tulivat klo 19:00. Saksalaiset ja muut keskieurooppalaiset 19:10, espanjalaiset 19:25 ja italialaiset 19:40 ja sitten päästiin lähtemään.

Toista se oli Japanissa, missä päivän aikataulu alkoi 07:30 ja ohjelman mukaan päättyi 21:30. Kellään ei tuntunut olevan mitään paniikkia, vaikka meidän pyynnöstä ohjelmaa muutettiin isostikin kolmeen kertaan päivän aikana. Palasimme hotellille 21:32 ja isäntä pyysi anteeksi pientä viivästymistä. Pienenä yksityiskohtana ohjelman jokaisen vierailupaikan yhteydessä oli aikataulutettu kaksi minuuttia muistokuvausta ja sitten ryhmässä hymyiltiin.

Tuttavani asui jonkin aikaa Milanossa ja sikäläinen ystävä meni naimisiin. Juhlaväelle ilmoitettiin, että kuljetus hotellilta kirkkoon on 14:00. Hotellin pihalla juhlaväki odotteli kuljetuksen saapumista ja siihen pölähtikin morsian klo 13:50 – voi kun kiva että olette jo täällä. Nähdään kirkolla, käyn ensi kampaajalla.

Samaa sanoo Suomessa, järvenpääläinen, juhlia järjestävä Mari Mattila. Hän hoitaa suomalaisia häätapahtumia Toscanaan. Mattila kommentoi, että kauhu valtaa italialaisen pitopalvelun, kun pöytään istuu hääseurue Suomesta.

Tein aika monta opintomatkaa kuoron kanssa Italiaan. Ja voin vakuuttaa, ettei siihen totu, että konsertti alkaa ilmoitetusta ajasta 40 minuuttia myöhässä ja koskaan ei oikein tiedä milloin se sitten alkaakaan.

Ja sitten toisin päin, kun italialainen ystäväkuoro vieraili Helsingissä, niin moneen kertaan piti vakuutella, että Temppeliaukion konsertti alkaa tasan 19:00 tai ihmiset lähtevät kotiin viimeistään klo 19:10 kun kirkossa ei tapahtunutkaan mitään.

Aika on mielenkiintoinen käsite. Onko se rahaa, nautintoa tai jotain muuta? Sitä kuitenkin on vuorokaudessa tasa-arvoisesti jokaisella yhtä paljon.  Minulle ensivaikutelma toisesta ihmisestä syntyy aikataulujen kautta.

 

 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 25.2.2019 klo 08:00 ja uusintoina viikon aikana (Espanjan aikaa).

 

 

Olenko nyt futisfani?

Sunnuntai 15.7.2018 klo 10.12 - Kauko Niemi

Ilmoittauduin kesäkuussa jalkapallokoulun nettietäopetukseen. Päätin tutustua sellaiseen vieraslajiin kuin jalkapallo maailman huipputasolla.  Viime viikkojen aikana olen seurannut jalkapalloa monia tunteja enemmän kuin koko aiemmassa elämässäni yhteensä. Nyt pohdin jalkapallon olemusta ja mietin tuliko minusta aito futisfani?

Pakko tunnustaa, että jokin rupesi hieman jopa koukuttamaan. Se jokin lienee halu olla ennakkosuosikkeja vastaan ja voitinkin yllättävän usein kannustaessani altavastaajia.

Oppitunneilla minulle tuli monta uutta nimeä vastaan, jotka eivät siis olleetkaan kansainvälisiä miljoonasijoittajia eikä kansainvälisiä filmitähtejä, vaikka lehtiotsikoita skannatessa voisi niin luullakin. Oliskohan ollut niin, että miljoonia käärivä Kristian Ronaldo oli nimi, jonka ainoastaan tiesin satavarmasti jalkapalloilijaksi.

Itse asiassa tunnustettakoon tasoni. Olen elämässäni kerran vuonna 1974 Lontoossa nähnyt yhden live jalkapallo-ottelun ja siitä jäi mieleeni hullun kova huuto. En edes muista minkä väriset paidat heillä oli. Saati kuka voitti.

Kaikkein eniten minua häiritsee tuo tolkuton näytteleminen. Ja nyt en tarkoita miljoona-timantteja korvissa, enkä joka ikisessä eri pelissä olevaa uutta kampausta tai muuta miljonääri koristelua.

Jalkapallokentällä taidetaan näytellä enemmän kuin Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä. Ainakin Kansallisteatterin jokainen kiinnitetty näyttelijä häviää näyttelytaidoissa Brasilian Neymarille. Hänen käyttäytyminen oli sitä tasoa, ettei Brassien viimeistä ottelua enää halunnut edes seurata. Etenkin kun minun taidoilla ei pystynyt ymmärtämään onko Neymar todella jotenkin erikoisen hyvä pelaaja. Minun mielestäni ei.

Kun tuossa nyt vertasin MM-pelejä teatterin näyttämöihin, niin selvennän senkin. En ole juurikaan käynyt viimeaikoina puheteattereissaan, kun ylinäytteleminen on ärsyttänyt aivan liikaa.

Venäjän kisoissa oli kuvaustekniikka todellakin sellaisella tasolla, että kaikki filmaamiset olivat erittäin selkeästi todettavissa useasta eri näkökulmasta. Tässä turneessa videotuomarit katsoivat tilanteet vain siltä kantilta oliko kaatumisissa käytetty vääriä tönimisiä ja tarjotaanko keltaista tai punaista korttia tämän takia.

Videotuomarit olisivat voineet arvioida, kuinka paljon kussakin kolarissa oli filmaamista ja pelin tahallista viivyttämistä ja jaella filmaajalle myös värikortteja.

Opiskelujaksooni kuului tietenkin tutustuminen pelin sääntöihin. Löysin sääntöjen kohdasta 12, että tuomareilla olisi täysi oikeus puuttua filmaamiseen. Mutta mikseivät tuomarit noudata sääntöjä ja siisti pelejä jakamalla kortteja filmaajille.

Muutaman vuoden vanhassa saksalaisessa tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että filmaajat selviytyvät voittajiksi useammin kuin pelkät pelaajat. Kysymys kuuluu - onko Neymarin menestyminen enempi filmaamista kuin pelaamista.

Erityistä mielihyvää tuotti se, ettei yksikään niin sanottu supersankari selviytynyt kovinkaan pitkälle. Tämän turnauksen positiivisuus korostuu joukkuepelinä. Ne jotka pelasivat yhteen pärjäsivät paremmin ilman miljoonapotkijoita.  Ehkä ne miljoonapotkijoiden ego on niin iso, etteivät he pysty riittävään yhteistyöhön. Siltä tuo MM-kisojen tuloslista nyt vahvasti vaikuttaa.

Vaikka tuo sunnuntainen finaaliottelu kuinka väittäisi toista, niin näiden kisojen ylivoimainen voittaja minulle on Japani. Japanin joukkueen peli oli kauniin siistiä, taidokasta touhua. Ja puhettakaan Japanin käyttäytymisestä pelin jälkeen. Sellaiseksi kuvittelin jalkapallon olevan eikä mitään potkupalloa ja pelivälineenä toinen pelaaja. Minuun vaikuttaa kaunis, sulava ja rehti toiminta, ilman tahallisia toisten vahingoittamisyrityksiä ja ilman filmaamista.

Päästötodistus tästä nettikurssista osoittaa, ettei minusta tullut aitoa futisfania.

Tämä on kuultavissa podcastina 16.7.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaan) Finnradion 104,8 taajuudella Espanjan Aurinkorannikolla tai nettiradiosta - www.finnradio.fm