Kaikki koirakouluunLauantai 31.3.2018 klo 10:37 - Kauko Niemi Hän joka on yhtäkään koiraa kouluttanut, tietää että koiralle pitää antaa palaute välittömästi. Et voi mennä kolmen vuoden kuluttua torumaan, että tänään et saa herkkua, kun söit minun rakkaan sandaalin eteisen nurkassa. Ei tehoa! Näinhän se on ihmisten kohdallakin. Ihminen ymmärtää huomattavasti paremmin, jos saa palautteen heti. Ja se palaute ei pidä olla henkilöön kohdistuva – kun sinä olet kuulemma aika vittumoinen kaveri, niin voisitko nyt pitää turpasi kiinni. Vaan oletko nyt aivan varma ja mihin perustuu, että tässä tapauksessa päästäisiin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen näillä metodeilla. Sama koskee kiitosta niin koiralla kuin ihmisellä. Jos kiität koiraa puolen vuoden kuluttua rotuyhdistyksen vuosikokouksessa, ei koira tiedä miksi hän saa juuri nyt nakkeja. Eikä yksikään sankarikoira osaa yhdistää joulukuussa messukeskuksen lavalla sitä tunnetta, kun haistoi ja löysi naapurin mummon paleltuneena metsästä. No toki sankariudessa kunnia kuuluu aina myös koiraohjaajalle. Muodolliset kiitokset firman pikkujouluissa tai vuosijuhlissa ovat myös kovin väljähtyneitä. Monissa tapauksessa kiitettävä on jo ehtinyt töpeksiä välillä, joka sekin kuuluu jokaisen kehittyvän ihmisen elämään ja etenkin työelämään. Virheiden kautta kun oppii eniten. En todellakaan aliarvio tätä kulttuurin puhdistusta, minkä #metoo on käynnistänyt. Pitää myös muistaa, että moni syytetty on ehkä tehnyt jotain hyvääkin ennen pahantekoa tai sen jälkeen. Toki joukkoomme mahtuu aina muutama psykopaatti. Asioista pitää keskustella heti, eikä vuosikymmenten jälkeen, kun ei edes varmuudella muisteta mitä tapahtui ja miten tapahtui. Aika ja ajanhenkikin on ehtinyt tällä välin muuttua. Tässähän on nyt käsillä kaksi kulttuurillista perusongelmaa. Ei osata eikä kyetä keskustelemaan asioista menemättä henkilökohtaisuuksiin. Toiseksi pahaa pelkään, että nyt synnytetään nopeassa tahdissa myös kulttuuria missä ihmiset kyttäävät toisiaan ja paljastavat toisiaan ja pahimmassa tapauksessa kostavat menneitä ilman faktoja. Itä-Saksan kulttuurissahan jokaisella henkilöllä oli kolme ilmiantajaa. Meistä jokainen tekee hyvää ja jokainen tekee pahaa, jokainen onnistuu jossain ja epäonnistuu toisessa. Ihminen tarvitsee kehittyäkseen epäonnistumisia tekemisissään, jotka eivät tarkoita, että hän olisi ihmisenä epäonnistunut. Todennäköisesti entistä vahvempi, sillä ehdolla, että on ottanut opikseen. Huolestuttavaa on, niin kuin monissa media jutuissa on jo todettukin, että samaan aikaan syyllistetään, tutkitaan ja tuomitaan. Kyse ei ole enää mielipiteestä, kun tähän ketjuun osallistuu tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Jätetään elinkautinen merkki ihmiseen. Karjalatalon Evakkoäiti-patsaan kiista kärjistyy Helsingin Käpylässä. Patsaan tekijä kuvanveistäjä Juhani Honkanen vaatii tekijänoikeuksiinsa vedoten elokuvaohjaaja Lauri Törhösen mietelausetta takaisin näkyviin patsaan jalustassa. Veistoksen tilaaja Karjalan Liitto peitti Törhösen mietelauseen erillisellä laatalla helmikuun lopulla. Metoo innoittamina ja ilman seksuaalista häirintää hätkähdyttävin seuraus tulee Ruotsista, missä huonon johtamisen painostuksesta eronnut teatterinjohtaja teki itsemurhan. On tärkeä pohtia, onko julkisesta keskustelusta muodostumassa jonkinlainen kansantribunaali eli kansan tuomioistuin, kuten Pekka Aula omassa anteeksiantoa koskevassa jutussaan toteaa. Mitäs jos keskusteltaisiin asioista heti. Nimenomaan asioista, eikä siitä oletko sinä ylipäätään aina väärässä tai oikeassa. Annetaan tilaa ja kunnioitetaan erilaisia ajatuksia se avartaa ja puhkoo omia kupliamme, joissa niin helposti viihdymme. Vähin mitä voi toivoa ja pyytää, ettei myöskään kasvateta ja hyväksytä ilmiantamisen juorukulttuuria. Jokainen kantakoon vastuun itsestään. Tämä on kuultavissa myös podcastina maanantain 2.4.2018 klo 21:30 Finnradion kavavalla
Lue myös https://yle.fi/uutiset/3-10130716 https://www.suurkeuruu.fi/puheenvuoro/kolumni-ohjeita-anteeksipyytajalle-200835940 https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005617401.html?ref=rss
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #metoo, koira, koirakoulu, keskustelukulttuuri, palaute |
Huijaaminen osa yrityskulttuuriaLauantai 30.1.2016 klo 22:04 - Kauko Niemi Tuore ruotsalainen Hunger-lehti valitsi Valion maitotempun vuoden ruokahuijaukseksi. Hunger-lehti paljasti, että Valio myy täsmälleen samaa laktoositonta kefiiriä ja jogurttia eri pakkauksissa eri hinnoin. Asiakkaat ovat maksaneet noin 70 senttiä enemmän tuotteista, jotka on merkitty laktoosittomiksi. Volkkarin tietoisesti tehdyt päästöhuijaukset ovat asettaneet kyseisen yrityksen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kummankin yrityksen kohdalla olen ryhtynyt miettimään oman kokemuksen kautta, että huijauksen täytyy kuulua näiden kahden yrityksen kulttuuriin. Huijaaminen on sisäisesti, hiljaisesti hyväksyttyä – periaatteena keinolla millä hyvänsä. Ja kun sitä ei koskaan ole kunnolla kitketty pois, niin se jatkuu ja jatkuu ja muodostuu toimintatavaksi, yrityskulttuuriksi. Olen ostanut tai valinnut käyttööni reilusti toistakymmentä autoa. Autonostajana olen ehdottomasti enemmän kokeileva kuin merkki- tai malliuskollinen. Koskaan ei ole ollut kahta kertaa peräkkäin samaa merkkiä tai mallia. Lähes joka kerta valinnoissa on ollut myös Volkswagen. En ole jostain syystä uskonut niitä tuttavien puheita teknisistä ongelmista ja kuinka Volkkari ei ota vastuuta vaikkapa reilun tuhat euroa maksavan jakohihnan vaihdosta alle 60 000 kilometrin jälkeen. Omissa hankintavertailuissani tuli aina pettynyt olo. Lähtöhinta oli kutakuinkin kohillaan, mutta kun ryhtyi vertaamaan mitä sillä hinnalla todellisuudessa saa, olisi Volkkarille pitänyt maksaa tuhansia euroja lisää saadakseen samat ominaisuudet kuin muilla vakiona. Valio on lajissaan vielä monin verroin härskimpi. Etenkin kun tuotteiden muokkauksissa on aina kyse ihmisten terveydestä. Ja vaikka kuinka rimaa hipoen vältetään väärät terveysväittämät. Väärien mielikuvien rakentaminen terveysvaikutuksista ja ravintoaineiden aitoudesta, kuten nyt Ruotsissa, ovat anteeksiantamatonta huijausta. Itse olen toimittajana muutamaan kertaan tehnyt juttua Valiosta ja jokaisen jutun julkaisun jälkeen olen saanut vääntää kättä. En vääristä faktoista vaan siitä, ettei juttu vastannut Valion markkinaviestin henkeä. Moni muistaa sen metelin jonka Valio nosti kun Arla saapui Suomeen. Kotimaisen puhtaiden maitotuotteiden asema oli uhattuna. Kuitenkin Valio toi itse samaan aikaan maitoa Virosta. Itse henkilökohtaisesti en ole kovin herkkä boikotoimaan mitään. Ja boikottilistani on melko lyhyt. Siellä on tällä hetkellä yksi nimi ja se on Valio. Ja luulen, että seuraavassa autonvaihtotilanteessa lisään listalle toisenkin nimen. Virheitä pitää tehdä ja erityisesti sietää, jotta tapahtuisi kehitystä. Vahinkojakin sattuu, mutta tietoista huijaamista en siedä.
|
2 kommenttia . Avainsanat: yrityskulttuuri, huijaaminen, Valio, Volkswagen, |
Joustavuutta vai jääräpäisyyttäSunnuntai 20.12.2015 klo 12:36 - Kauko Niemi Poliittisen kulttuurin ja työtapojen muutos tuottaa hankaluuksia. Sipilän työtavat kohtaavat vastarintaa ja aiheuttavat melkoista hämminkiä poliittisessa kentässä. Asia mikä on aivan varma nykymaailmassa ei voi tehdä kiveen hakattuja suunnitelmia neljäksi vuodeksi kerrallaan. Siinä ajassa maailman meno on muuttunut niin moneen kertaan, että ollaan auttamattomasti pudottu kyydistä. Tämä on hyvin selkeästi nähtävissä nyt. Erityisen selkeästi putoaminen konkretisoitui edellisen hallituksen aikana, joka teki hyvin yksityiskohtaisen ohjelman ja piti siitä kiinni kynsin hampain. Se näytti poliittisesti topakalta, näinhän tehtiin Kekkosen aikanakin, mutta maailma muuttui tuona aikana moneen kertaan ja Suomi jäkätti paikallaan. Muutokset eivät ole politiikassa hyväksyttäviä, koska leimaudutaan takinkääntäjiksi. Ehkä paras vaalilupaus olisikin luvata muuttua nopeammin kuin muu maailma. Pääsääntöisesti kaikkia asiat luvataan tehdä eri tavalla kuin aikaisemmin ja nokkelammin sekä tehokkaammin kuin yksikään muu valtio tällä planeetalla. Juha Sipilä on kyllä melko selkeästi ilmoittanut, että suunnitelmia muutetaan, jos ja kun parempia vaihtoehtoja ehdotetaan tilalle. Tämä on kyllä viisautta ja peräisin yritysmaailmasta, mutta ei näköjään sovi poliittiseen kenttään ainakaan vielä. Opetus, jota amerikkalaiset esimieheni opettivat jo 80-luvun alussa. On parempi tehdä ja kokeilla kymmentä asiaa, vaikka niistä kahdeksan epäonnistuisi. Silti tuloksena on kaksi onnistumista – puolen enemmän kuin vatvoa yhtä asiaa loputtomiin, niin että se varmasti on oikein. Politiikassa tosin asiat ovat vaikutukseltaan kovin monimutkaisia tai ainakin ne on nyt sellaisiksi tehty ennen normien purkuja. Muutosten valmistelut näyttäisivät tällä hetkellä ontuvan jonkin verran. Aina ei tiedetä, mitä kaikkea todella seuraa, paitsi hallituksen pisteiden laskua, niin kuin tämän päiväinen Helsingin Sanomien selvitys osoittaa. Tilanne ei voi jatkua neljää vuotta kerrallaan muuttumattomana. Toisaalta se ei voi jatkua niinkään, että lonkalta heitetään ilmaan asioita niin kauan kuin suomalaiset eivät osaa minkään idean pohjalta jatkojalostaa asioita, vaan ainoa osaamistaso on ampua kaikki liikkuva alas. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, hallitus, muutos, poliittinen kulttuuri |
Tietoinen ja suunniteltu epärehellisyys näyttää olevan Volkkarin kulttuuriMaanantai 9.11.2015 klo 10:20 - Kauko Niemi Virheitä sattuu ja pitääkin sattua, jos ja kun paljon tehdään asioita. Mutta kun virheet kirjataan epärehellisyyden piikkiin, niin se on anteeksiantamatonta. Volkswagen-konsernin yrityskulttuuri näyttääkin olevan epärehellisyys. Kusetetaan kaikessa ja tietoisesti tehden. Nyt ei ole millään lailla kyse vahingoista tai yksittäisten ihmisten arviointikyvyn puutteesta. Tällaisella yrityskulttuurilla tehtyihin tuotteisiin on enää vaikea luottaa, kun alkaa epäillä kaikkea. Volkkarin tapauksessa on ollut tavallaan takuumiehenä saksalaisuus. Laatu, tarkkuus, täsmällisyys jne. Jos ja kun vastaavia kusetuksia löytyisi italialaisista autoista, niin suhtautuminen olisi jonkin verran väljempää. Tiedämmehän, ettei Italiassa mikään toimi, mutta kaikki järjestyy. Tällainen toistuvien tapahtumien paljastuminen muuttaa ihmismieltä mielenkiintoisella tavalla ja suhtautumista yritykseen. Itse olen ostanut tai valinnut elämäni aikana ainakin 15 kertaa auton. Kertaakaan en ole ostanut samaa merkkiä ja mallia kahta kertaa peräkkäin. Jotenkin olen vaihtelunhaluinen, avoin kaikelle uudelle. Volkkari on varmaan ollut lähes joka kerta aloituslistalla. Joka kerta se on kuitenkin karsiutunut pois samasta syystä. Hinnoittelun takia. Volkkari pärjää hyvin lähtöhinnalla, mutta kun listataan kaikki halutut ominaisuudet, niin yllättäen sen hinta nouseekin omaan luokkaansa saman kokoisiin kilpailijoihin verrattuna. Nyt kun lueskelee näitä huijaustarinoita, niin tämäkin kokemus kääntyy huijauksen piikkiin. Ollaan muka samassa hintaluokassa kilpailijoiden kanssa ja sitten ei kuitenkaan olla. Hintamielikuvahuijausta. Ilman tämän päivän volkkaritarinoita kyse olisi ollut vain hinnoittelusta, johon on suhtauduttava poikkeuksellisen tarkkaavaisesti.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yrityskulttuuri, viestintä, Volkswagen, saksalaisuus |
Työ tekijäänsä opettaaKeskiviikko 20.5.2015 klo 22:09 - Kauko Niemi Yleensä en menneitä haikaile, mutta kun näitä työelämän muutoksia joka päivä seuraa, niin jotenkin tulee mieleen mitkä asiat ovat työelämässä opettaneet eniten. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämä, viestintä, työkulttuuri |
Meitä opetetaan uusavuttomiksi kasakoiksiTorstai 27.11.2014 klo 13:02 - Kauko Niemi Suomalaiset ovat 30 – 50 vuoden kuluttua uusavuttomia kasakoita. Ainoa tarpeellinen ajatus päässämme on kuinka kierretään byrokratian millin tarkkoja määräyksiä ja vedetään välistä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastuu, byrokratia, kasakka, Sauli Niinistö, kulttuuri |
Kiitos Hesari ennakkojutusta - saa tehdä useamminkinSunnuntai 11.11.2012 klo 10:10 - Kauko Niemi Kulttuurin suurkuluttajana,osin jopa tuottajana pysähdyin jo ties monennenko kerran pohtimaan median kulttuuripalveluja. Sysäyksen tähän purkaukseen antoi Hesarin laaja ennakkojuttu Berliinin Filharmonikkojen ja Sr Simon Rattlen vierailusta Helsingin Musiikkitaloon ensi lauantaina. Lue myös: Menisin Juliuksen konserttiin, jos tietäisin sellaisen olevan |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kulttuuri, kriitikko, arvostelu |
Menisin Juliuksen konserttiin jos tietäisin sellaisen olevanMaanantai 19.12.2011 - Kauko Niemi Tänä jouluna ja aika usein muulloinkin olen karttanut takuuvarmoja esityksiä. Mitäs jännää siinä on jos etukäteen tietää tasan tarkkaan mitä suurella rahalla kuulee. Samaa perusajatusta olen soveltanut myös ravintoloiden suhteen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Julius Koskinen, Uinuu valkoinen maa, kulttuuri, tapahtumakalenteri |