Some on osoittanut konkreettisesti vaarallisen kehityksensä

Lauantai 27.8.2022 klo 11:29 - Kauko Niemi

Heti kättelyyn painotan, että olen kyllä muodostanut itselleni selkeän kannan Sanna Marinista ihmisenä, Sanna Marinista pääministerinä, pääministeri-instituutiosta ja niihin en nyt ota kantaa tässä blogissani. Eikä sinun kannata yrittää tulkita minun kantoja, mutta tapaukset ja niiden ympärillä jatkuva kuohunta on syytä ottaa opiksi. Tosin menemällä faceeni ja katsomalla päivityksiäni, niin asiasta ei ole tulkinnanvaraa.

Se, mitä voimme muuttaa on oma asenteemme. Elämässä 10 prosenttia on sitä mikä tapahtuu meille. 90 prosenttia on sitä, miten me reagoimme siihen.

En yhtään ihmettele, että on yhä enemmän tilaisuuksia, joiden kutsuissa ilmoitetaan, ettei tilaisuudesta saa somettaa. Enkä yhtään ihmettele, vaikka jonkun ajan kuluttua tilaisuuksiin ilmestyisi kännykkänarikka. Ihmisiin kun ei valitettavasti voi täysillä luottaa.

Itsekin opettelen joka päivä kuvankäsittelyä ja nyt minulla on jo käsitys siitä, kuinka tavattoman helppoa kuvien manipulointi on ihan tavalliselle tallaajallekin. Itse olen pyrkinyt pitäytymään kuitenkin melkolailla totuudessa.

Koskaan ei voi arvata mitä kuville tapahtuu. Kuinka ne irrotetaan alkuperäisestä kontekstista ja mikä onkaan sitten lopulta täysin vinksallaan oleva visuaalinen kerronta yhtä kuvaa väärin käytettynä. Yksi kuva valehtelee tässä tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa.

Maailma on pullollaan julkkistyrkkyjä ja muitakin tyrkkyjä, jotka hinnalla millä hyvänsä haluaa olla esillä keinoja kaihtamatta. Kaikkein ikävintähän tässä on huomata, että media lähtee täysillä tällaiseen mukaan. Some ja media sekoittuvat keskivertoihmisen silmissä ja ajtuksissa. Katleena Kortesuon tuore kirja juuri ennen Marin-kohuja – Median kuolema – on täynnä vakavasti otettavaa pohdintaa. Medialukutaitoa on peräänkuulutettu jo vuosia, mutta nyt se vasta tosi tärkeää onkin.

Oma periaatteeni on ollut, etten julkaise somessa kuvia muista ihmisistä. Minulla on facessa noin 5000 kuvaa ja montaakaan kuvaa siellä ei ole bileistä, tuttavista tai kavereista. Kaikki kuvat enemmän ja vähemmän tietoisesti harkittuja. Minulle ei ole lainkaan tärkeää kenen seurassa olen milloinkin ollut. Enkä halua itse tulla tyrkylle kenenkään sivuille – en edes pääministerin.

Mitäs kun lapsesi tai lapsenlapsesi on vuosien päästä jossakin merkittävässä asemassa ja media kaivaa kuinka hänellä oli jo lapsena omituinen tapa olla potalla. Entä kun kaverisi lähipiirille paljastuu asioita, joista et itse mitenkään ole tietoinen tai ymmärtänyt. Olen julkaissut toki muutaman vaikkapa kuorokuvan konserttipaikalta ja olettanut, että kuorolaisen lähipiiri on tietoinen kyseisestä konsertista ja tietää että Ville laulaa basso-rivissä. Siis julkaissut selvittämättä jokaiselta kuorolaiselta erikseen kuvan mahdollisesti aiheuttamaa reaktiota.

Herkkä asia on myös paikantaminen kaikissa eri muodoissaan. Sinuahan ja tekemisiäsi seurataan, jos sen sallit, metrin tarkkuudella kaiken aikaa ja paikkakin vaikuttaa algoritmiisi. Itse käytän tietyssä määrin tekniikkaa, joka on estänyt reilusti yli 100 000 seurantayritystä. Osin myös hankaloittanut elämää, vaikkapa niin, etten näe Ylen suoria uutislähetyksiä tietokoneen ruudulta. Mutta eihän se hirveästi haittaa, kun muutaman minuutin kuluttua näen ne Areenasta, jos enää kiinnostaa.

Bilekuvat tai jopa synttärikuvat voivat paljastaa aivan vääriä asioita. Kaverisi lähipiiri voi hyvin ryhtyä ihmettelemään miten sinä olet kuvassa Klippanilla vaikka sanoit olevasi Talissa keilaamassa. Siis älä koskaan julkaise kaveristasi kuvia, joista selviää kuvauspaikka. Tai olet päämisterin vessassa Kesärannassa vaikka piti olla luontoa kuvaamassa Kirkkonummella.

Kuvista pitää miettiä muutakin, kuin onko huulet hyvin ja näytänkö nuorelta vai vanhalta. Kokonaan oma tarinansa on sitten ne tyrkyt, jotka tietoisesti käyttävät jokaisen tilanteen hyväkseen toisten kustannuksella keinoja kaihtamatta. Aina kun sellaisen mahdollisuuden tarjoat kaikista tekijänoikeuksista huolimatta.

Näitähän nyt tulevaisuudessa vaanii jokaisella nurkalla. Lyöttäydytkö porukkaan, vaikka olisi pääministeri vai ei, on harkinnan arvoinen asia. Jo tapahtuneen painoarvo muuttuu ajan myötä ja sitä et hevin pysty muuttamaan, oikomaan tai saamaan anteeksi.

Kaiken kaikkiaan viimeaikaisista tapahtumista kannattaa ottaa opiksi. Sabina Särkän tissit eivät ihan heti maailmaa mullista. Ympärillämme satavarmasti pyörii jatkuvasti viestejä, joita on muokattu ja mukaeltu Putinin pajassa. Niihin höyrähtäminen on jo kokonaan toista luokkaa. Niin sanottu vaikuttajamarkkinointi on kova sana tuotteissa, politiikassa ja eiköhän sitä ole jo aikoja testattu erilaisissa uskonnollisissa ryhmissä ja somekuplissa.

Tervettä epäilyä nyt peliin ja laajempaa näkemystä ja ymmärrystä kuin - onks mun huulet hyvin - omiin tekemisiin. Äläkä pakahduta toisia omilla luuloillasi.

Tämän blogin ääniversio on kuultavissa Finnradio.fm kanavalla  29.8.2022 klo 10:00 ja 19:00 alkaen

Kännykällä otetusta kuvasta voi jäljentää kotiavaimesi

Pääministeri Marin ja Sabina Särkän rinnat – tätä on uuden ajan politiikka

LASITALOSSA EI OLE MITÄÄN VIKAA (polemis.fi)

Mediatutkija pääministeri Marinista

Anni Vuohijoki pitää Sanna Marinin bileporukkaa huolestuttavana

Kännykkäkielto ravintoloihin

Vallan vahtikoira ei ole erehtymätön

 

Kaiken minkä ihminen rakentaa, se on rikottavissaa

Lauantai 18.6.2022 klo 12:48 - Kauko Niemi

 Porrassiivojalta Helsingissä varastettiin kolmasti ilmurikärryt, kunnes hän kiinnitti ihmisten tiedoksi, ettei niitä saa ottaa. Varkaudet loppuivat.

Pysähdyin miettimään laajan somekeskustelun jälkeen kuinka kummallista välistä vetäjien aikaa elämmekään. Ihminen ei oikeastaan ota omaehtoista vastuuta mistään tekemisistään – ainoastaan oma näkökulma ja oma hyöty ratkaisevat.

Onko aina ollut näin – ei ole. Onko sääntö-Suomi vuosien saatossa kasvattanut meidät siihen, että jos joku asia ei ole kielletty niin se on sallittu. Kuinkahan paljon menee turhaa aikaa ja rahaa uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Uusi toiminta syntynee helposti, mutta väärinkäytösten minimointi onkin jo oma kokonaisuutensa.

Somessa käytiin myös mielenkiintoista keskustelua luutalukoista ja kuinka sitä aikoinaan käytettiin. Luutalukon käyttö oli aikoinaan maaseudulla melko yleistä. Kun talo jäi tyhjäksi ulko-ovelle laitettiin merkiksi pönkä, joka yleisesti oli luuta tai harja.

Minäkin olin siinä onnellisessa tilanteessa, etteivät avaimet unohtuneet koskaan kotiin. Minulla ei vain ollut koskaan kodin avaimia. Taisihan lapsuudenkodissani olla pääovessa kuitenkin toimiva lukko, mutta hankalaahan se olisi ollut, jos jokaiselle olisi pitänyt monistaa avain. Siis käytössä oli luutalukko. Ilman luutaa joku oli kotona ja luuta ovella talo oli tyhjä. Ja siihen luotettiin.

Eikä se ollut suurikaan yllätys, joku koditon kiertolainen vaikkapa Kiiskisen Tauno oli nukkumassa aamulla tuvan lattialla. Tauno kutsuttiin aamukahville ja hän saattoi jäädä ruokapalkalla useammaksi päiväksi töihin ja jatkoi sen jälkeen matkaansa.

Tuota luottamusta ei ole nyt olemassa. Minun asunnon ovessa tietysti viimeistä huutoa oleva lukko ja samalla avaimella toimiva toinen eli turvalukko. Siis asunnon ja porrashuoneen välillä. Asunnossani on kaksi turvakameraa, joiden tulkintoja voin tarkistaa puhelimellani. Porraskäytävän ulko- ja pihaovet ovat aina lukittuina samoin kun sisäpihalle johtavan porttikongin portti.

Näin ovat siis turvallisuusnormit ja käytännöt muuttuneet muutamassa vuosikymmenessä. Veikkaan kuitenkin, että perustietämys siitä, ettei toisen omaisuutta saa ottaa omaan käyttöön ei ole juurikaan muuttunut vaan muutos on tapahtunut vastuunkantokyvyssämme.

Parhaillaan jumissa on ajokorttilaki, joka sallisi ajokortin 17-vuotiaille. Nuorison vastuunottokyky näyttäisi olevan kuitenkin melko huono ja nyt halutaan saada lisää tietoa 17-vuotiaiden onnettomuusalttiudesta, ennen kuin asia etenee. Näyttää myös siltä. että vastuu kortista ja sen käytöstä siirtyisi Traficomilta perheille. Siirto olisi erittäin suositeltavaa.

Siitäkin nuorison vastuullisuus on kovin kaukana, kun jengi kadulla hyökkää kimppuun ja varastaa toiselta jonkin kovasti halutun merkkivaatteen.

Vastuullisuus on pelkkää sanahelinää esimerkiksi yritysten viestinnässä. Se kasvattaa meidät myös siihen, ettei sitä vastuuta tarvitse niin kovin tarkkaan tulkita, saati miettiä. Kyllähän se sitten lakituvassa nähdään, kuka on syyllinen - tuskin ainakaan minä. Tai jos olen, on lakia tulkittu väärin.

Lain mukaan minä olen vastuussa omasta terveydestäni ja hyvinvoinnistani. Ei minun tarvitse napsia lääkärin määräämiä statiineja tai muitakaan pillereitä. Siis niitä, joita lääkäri on käypähoitosuosituksen perusteella luulon ja tiiedon ristiriidassa reseptiin kirjoittanut.

Kuinka moni oikeesti on ottanut vastuun hyvinvoinnistaan liikkumalla, oikealla ravinnolla ja hyvillä unilla ja palautumisella – siis lääkkettömällä elämällä - aniharva kunhan vain seurataan muotidieettejä, lääketehtaiden maksettuja tutkimuksia ja sorrutaan ruokateollisuuden synnyttämään riippuvuuteen.

Vastuun ja luottamuksen kasvattaminen ei ole yhden yön juttuja. 50-60 vuodessa luutalukko on vaihtunut moninkertaiseen huipputekniseen lukitukseen. Jos ei asiaan kiinnitetä huomiota perheissä varhaiskasvatuksessa, kouluissa tilanne vain pahenee ja vastuuttomuus tulee kasvamaan hankaliin mittasuhteisiin.

Hyvän parisuhteen tunnistaa kahdesta asiasta: tavasta olla vuorovaikutuksessa ja tavasta riidellä. Näin tiivistää psykoterapeutti Niina Niemeläinen.

– Parisuhde on kuin yhteisyritys, jossa katsotaan samaan suuntaan, mutta kuitenkin muistetaan, että meistä jokainen voi olla vastuussa vain itsestämme ja omista tekemisistämme. Emme voi muuttaa toista.

Näistä ajatuksista ja itsestään on kunkin hyvä aloittaa, äläkä missään tapauksessa odota ministeriöiden piperrettyjä määrityksiä vastuullisuudesta, joita sitten Valvira vahtii.

Tämän blogin äänimersio on kuultavissa Finnradio.fm sivulla 19.6.2022 alkaen

 

 Lisää aiheesta:

New Yorkin sydän on rikki

Vihapuheen salliminen on tien alku – sen päässä odottaa väkivalta

Nainen vedätti 700 000 eroa yhteiskunnalta

Koronakauden osavuosikatsaukseni

Lauantai 7.8.2021 klo 11:06 - Kauko Niemi

Meistä ihan jokainen kokee covidin ihan omalla tavallaan ja ottaa vastuun sen mukaan. Tämä blogi on tasan minun kokemus, eikä se ole yhtään huonompi tai parempi kuin kenenkään muunkaan. Tämä on minun kokemusperäinen korona-ajan puolivälikatsaus.

Siis puolivälikatsaus. Itse olen henkisesti varautunut, että tilanne jatkunee vielä noin puolitoista vuotta monine eri versioineen ja laimenee pikkuhiljaa normaaliksi sairaudeksi muiden joukkoon, josta ei enää kannata pitää päivittäistä kirjanpitoa.

Merkittävä syy tämän hetkiseen huolestuttavan ärhäkkään leviämiseen on se, että deltavariantin aiheuttamaan koronatautiin sairastunut kantaa nenänielussaan jopa tuhat kertaa enemmän viruksia kuin alkuperäiseen Wuhanin koronavirukseen sairastunut ja kymmenen kertaa enemmän kuin alfamuunnoksen aiheuttaman taudin saanut. Alfamuunnos tunnettiin aiemmin brittivarianttina. Toinen merkittävä asia on se, että tällä hetkellä sairaalahoitoa vaativista tapauksista on 80 prosenttia rokottamattomia.

Deltamuunnos ei varmaankaan ole viimeisin versio, tai kuten Ruotsin ja Suomen asiantuntijat uskovat sitä ei saada koskaan hävitettyä. Luonto on aina viisaampi kuin ihminen sekä hyvässä että pahassa (siis pahassa ihmisen mielestä).

Puolitoista vuotta on sen verran pitkä aika, että ihminenkin omaksuu tällaisen pakon edessä uusia asioita, kun on pakko. Erittäin positiivinen asia on esimerkiksi etätyö. Käytäntö on nyt osoittanut varmana, että ihminen tekee pääsääntöisesti vastuullisesti etätöitä. Positiivista siinä on, että etätyö pienentää kuluja monella eri tavalla ja pienentää jopa maapallon saastuttamista. Etätyö rauhoittaa monissa tapauksissa työtä ja elämänrytmiä. Positiivista on myös vastuunottamisen taidon kehittyminen muulloinkin, kun esimiehen hengittäessä niskaan.

Etätyön monet yksityiskohdat vaativat vielä hiomista jopa työlainsäädännön tasolla, mutta muutoksille on nyt osoitettu tukeva tarve ja pohja.

Henkilökohtaisesti yksilönä ja uutisnarkomaanina olen seurannut uutisointia päivittäin sekä kotimaisista lehdistä että kansainvälisistä medioista. Seurannut viranomaisten ohjeistuksia, joista aina ei ole ottanut tolkkua missä menee suosituksen ja lain noudattamisen raja. Kovasti ihmettelen, kun ihmiset vaativat oikeuksiaan pilkun tarkasti, mutta vastuusta ei välitetä piirun vertaa. Ehdotan kaikille ajattelun pohjaksi omaa vastuullisuutta eikä viikoittain vaihtuvia suosituksia.

Olen siinä onnellisessa tilanteessa, ettei eläke- eikä muutkaan tuloni ole muuttuneet koronan seurauksena kuten vaikka monella taiteen ja viihdealan freelancereilla ja muuten itsensä työllistäjillä.

Olen myös onnellisessa tilanteessa, ettei yksikään läheinen, eikä edes tuttu ole kuollut koronaan, eikä saanut pitkäaikaisia vakavia vaurioita. Ikävät uutiset eivät ole muokanneet ajatteluani.

Laadin itselleni omasta mielestäni vastuullisen käytösmallit vallitsevaan tilanteeseen, joka on näköjään toiminut ainakin toistaiseksi. Käytösmallin, jota ei ole tarvinnut muuttaa harvase päivä. Nyt delta tosin pistää miettimään.

”Vältän kaikkia sellaisia sisäkontakteja, joiden taustaa ja tilannetta ei tunne. Vältän myös ulkotiloja, missä on paljon ihmisiä. Maski kuuluu vakiovarusteisiini aina valmiina käytettäväksi.”

Tällä ajatuksella karsiutuivat pois kaikki sisätilat paitsi ruokakaupat. Ei tuottanut mitään ongelmia – päinvastoin. Ravintoloissa olen käynyt ennen koronaa vain olosuhteiden pakosta. Vakio kulttuurin kuluttajana netti ja olemassa oleva levykokoelma on herännyt henkiin. Viikoittainen etätyörupeama on sekin toteutunut kuin itsestään pakottamatta.

Toisaalta olen oppinut entistä enemmän nauttimaan hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta, jopa niin paljon, että esimerkiksi tv on ollut auki vain yhden kerran puolentoista vuoden aikana.

Ulkoreitit olen tietoisesti suunnitellut ja ajoittanut niin että kohtaan mahdollisimman vähän ihmisiä. Kuitenkin olen ulkoillut paljon ja joka päivä. Esimerkkinä vaikkapa yksi vakiolenkkini Töölönlahden ympäri. Aamupäivällä kymmeneltä ja iltapäivällä kahdelta siellä saa olla liki yksin.

Ylivoimaisesti parasta mitä korona toi tullessaan on kamerani jatkuva ulkoiluttaminen. En ole koskaan oppinut kuvaamisesta ja kuvankäsittelystä niin paljon kuin koronan aikana. Luonnosta nauttivana kameran kaverina on todellista laatuaikaa luovuuteen.

Erittäin myönteistä on myös se, ettei tule vaakuiltua missään kaupoissa. Ei synny mitään mielihaluja ja kun olen tietoisesti mainoskaranteenissa niin hankinnat syntyvät vain todellisen tarpeen mukaan ja nekin sitten pääsääntöisesti nettikaupoista. Ja sikäli mikäli jossakin tapahtuu jotakin, niin kaikki tapahtumakalenterit jää lukematta eikä tule turhia houkutuksia.

Tämä korona-ajan katsaus osoittaa minulle enemmän positiivisuutta, rauhaa kuin paskoja fiiliksiä. Olen liikkunut paljon maaseuduilla kohtaamatta ihmisiä ihailemassa ja kuvaamassa luontoa. Viime syksynä ruska-matka Leville näytti täydellisen ruskan, jota en ole edes osannut koskaan kuvitella. Ja sekin yksityisessä ja viihtyisässä mökissä.

Koronasaldoni on tällä hetkellä positiivinen ja testit (toistaiseksi) negatiiviset.

 

 Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 9.8.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

Älä ota

Lauantai 3.4.2021 klo 10:33 - Kauko Niemi

Pysähdyin eräänä aamuna juttelemaan porrassiivoojan kanssa. Hän kulkee ison ja painavan teollisuusimurin kanssa sekä muiden siivoustarpeiden kanssa porraskäytävästä toiseen. Välineet kulkevat varta vasten tehdyissä kärryissä ja odottavat kärryssä omaa käyttövuoroaan.

Sitten yhtenä varhaisaamuna kärryihin oli lisätty teksti – ÄLÄ OTA. Siis ei syytetty ketään varkaaksi tai muuksikaan. Siinä oli vain käyttäytymisohje jokaiselle harkittavaksi.

Kysyi siivoojalta, että tarvitaanko todella tuollaista informaatiota. Vastaus oli yllättävä. Kyllä tarvitaan. Häneltä on viety imuri jo kahdesti ja nyt ohjeen jälkeen ei kertaakaan.

Ihmisten oman ajattelun kieltäminen tai ainakin rajoittaminen on vakava kehityskulku. Se johtaa vastuuttomuuteen ja pienikin hetki, kun joku ei ole vahtimassa sääntöjen noudattamista käytetään täysimääräisesti hyväksi.

Minulla on nyt hieman paha olo siitä tyylilajista, jolla koronaa torjutaan tällä hetkellä. Näperrellään liuta pieniä yksityiskohtia, joita sitten lain voimalla ja auktoriteettisella asenteella väitetään ainoiksi oikeiksi.

Älä siis ajattele äläkä toimi omien ajatustesi pohjalta, vaan niin kuin me käsketään. Tällä en missään nimessä kannata vastuutonta vapautta, vaan jokaisen oman ajattelun kautta syntyvää parasta mahdollista toimintaa omissa vaihtelevissa tilanteissa, jotta tauti saataisiin lopulta torjuttua.

Tällaiseen vastuuttomaan toimintaanhan meidät on valitettavasti opetettu koko elämän ajan. Tai ainakin kolmisenkymmentä ekaa vuottamme kokonaisuutena vähättelee omaa vastuullista ajattelua.

Kotona vanhemmat tietävät sataprosenttisen tarkasti mitä ja miten lapsen pitää toimia (siis heidän mielestään) missäkin tilanteessa jopa fyysisen väkivallan uhalla. Kuinka usein vanhemmat sopivan tilanteen tullen eivät anna valmista ”oikeaa” ratkaisua, vaan kehottavat lasta miettimään vaihtoehtoja ja tiedostamaan vastuun lopullisesta ratkaisusta. Voi jälkeenkin päin jopa kysäistä miltä se nyt tuntuu ja kehua.

Tässäkään en tarkoita, että lapselle työnnetään kaikki päätösvalta ja vastuu, eli hylätään hänet. Kuitenkin se tunne, että minä tein näin ja nyt se tuntuu aika huonolta. Seuraavalla kerralla lisään harkintaa – kasvattaa erittäin paljon.

Seuraavaksi siirrymme kouluun. Jokainen tunteen nahoissaan sen eron, kun auktoriteettiasemaan ripustautunut opettaja määrää pilkun tarkasti ja myös arvostelee pilkun tarkasti, onko kaikki hänen vaateensa toteutuneet pilkulleen.

Entäs se toinen opettaja, joka antaa erikoismaininnan, jopa paremman numeron oivalluksistasi, vaikkei ne olisikaan täsmälleen oppikirjan ja byrokratian vaatimusten mukaisia, mutta muuten perusteltuja ja oivaltavia. Vain harvat asiat tässä maailmassa ovat joko tai.

Vaihtoehdottomat säännöt jatkuvat rippikoulussa ja etenkin armeijassa. Emmekä koskaan ole päässeet, jaksaneet, viitsineet, innostuneet ajattelemaan asioita useammalta eri kantilta ja tekemään omaehtoisia päätöksiä, joista otamme vastuu, eikä tarvitse etsiä jälkikäteen syyllisiä tapahtumiin.

Työelämässä se pilkun tarkka sääntöjen noudattaminen tappaa kaiken luovuuden. Yritysmaailmassa onkin jo vaihtelukirjo huomattavasti laajempi. Toki sielläkin löytyy niitä missä mutterin kiertämiseen on luotu yksi ja ainoa työtapa ja sitten niitä, joissa tavoitteet on luotu yhdessä sopien ja keinot sallittu yrityksen perusarvojen mukaan.

Toki sääntöjä pitää olla. Tuntuisihan se sekavalta, jos vaikka maantiellä saisi huristella oman mielensä mukaan vasemmalla tai oikealla tai keskellä. Tietenkin tämä listaukseni tuntuu pikalukuna itsestään selvyydeltä, mutta ajatellaanpa ihmisen 30 ensimmäistä elinvuotta yhtenä kokonaisuutena ja kuinka se rakentuu. Tavattoman paljon hukataan huikeaa, piilevää voimavaraa pelkällä pikkutarkalla säätämisellä, joka ei lopputulosta kuitenkaan paranna.

25 - 30 vuotta ahtaissa pihdeissä elänyt ihminen on kuin vasikka keväällä päästessään omalle vapaalle laitumelle. Joku päästää harkiten luovuutensa valloilleen, joku ei tunnista rajoja ja päätyy poliisin saattelemana selittämään tekosiaan.

Joillekin kaikki auktoriteetit ovat muodostuneet vihamiehiksi ja heitä pitää vastustaa, vaikka olisivat tällä kertaa oikeassakin. Tämä on juuri nyt korostuneesti esillä, kun koronatoimenpiteen halutaan kumoon hengenmenon uhallakin, uskoen satuihin kuten pikkulapsena. Mikä on muuttunut?

Toivoa sopii, etteivät viranomaiset ruokkisi ahdistusta pikkupiperryksillään, vaan rakentaisivat yhteistä ymmärrystä.

Omalta kohdalta muistan elävästi, kuinka äiti Hellän suupielet menivät mutruun, kun hän oli eri mieltä tekemisistäni sanaakaan sanomatta. Vahva näytönpaikka minulle, että hoidan homman kunnialla loppuun.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 4.4.2021 alkaen su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Vastuullisuus on menettämässä merkityksensä

Lauantai 20.3.2021 klo 10:00 - Kauko Niemi

 

 

Olisi niin mielenkiintoista tietää mitä on liikkunut niiden ihmisten päissä, joiden on ollut pakko järjestää bileitä ja muita joukkotapaamisia viime aikoina. Ja vielä mielenkiintoisempaa olisi kuulla nyt heidän ajatuksiaan saavutetuista tuloksista.

Ainoa, joka on edes hiukan raottanut tuntojaan, on vaihto-opiskelijoiden epäonnisen Lapin reissun järjestäjä: "Harmittaa vietävästi" – ketjussa jo parikymmentä tartuntaa, vaikka muka kaikki suojatoimet olivat harkittuja.

Harkinnasta ei ole tietoakaan Levin isossa, 6000 euroa per viikko maksavassa mökissä järjestetyistä monipäiväisistä bileistä. Ainakin kymmenkunta tartuntaa ja alun toistakymmentä altistusta. Kait meillä oli kuitenkin hauskaa, mitäs muista.

Entäs kun pärskityttää, niin ei muuta kun ilman maskia linja-autoon ja saaliiksi on muodostunut ketjut, joissa on ainakin 64 tartuntaa ja selvittely on aiheuttanut sairaanhoitopiirille 50 000 euron lisälaskun.

Hämeenlinnalaiset abit näkivät tarpeelliseksi bilettää juuri ennen tähän astisen elämän tärkeintä hetkeä, kirjoituksia. Nyt nuoriso on jakautunut kahteen leiriin ja julkaisevat bilettäjien nimiä ja koulut joutuivat hankaliin järjestelyihin, kun altistuneet pitää sijoittaa eri tiloihin ylioppilaskirjoituksissa. Suositus oli kahden viikon kotikaranteeni. Turun opiskelijapiirissä sairastuneita 71 ja altistuneita luokka tuhat.

Mitäs nyt tuosta pikkuflunssasta. Kuolleita on Suomessa noin 800 ja noin kolmannes sairastuneista kärsii pitkäaikaisista ongelmista. Iltalehdessä 40 vuotias Ville kertoo kuinka mitä ihmeellisemmät oireet ovat jatkuneet jo 10 kuukautta.

Millainen on ihmisten vastuunottokyky ja syyllisyydentunne. Vastuuta voi kantaa sekä suurissa että pienissä asioissa. Ihminen on vastuussa sanomisistaan vaikkapa somessa. Sananvapaus on aina kytkettynä vastuuseen mitä sanoo. Et voi ajatella, että sananvapauden nimissä saat sanoa mitä sylki suuhusi tuo.

Monta astetta vakavammassa vastuunmäärittelyssä ollaan jo koronan kanssa, kun ollaan mukana levittämässä virusta, joka on johtanut kuolemaan tai työkyvyn menetykseen. Kukaan suhailija ei voi itse määritellä kuinka vakavaa menoa hän on edistämässä jopa hyvinkin pienellä tekemisellään, vaikkapa sisätiloissa maskittomuudellaan ihmisjoukoissa.

Viranomaiset ovat olleet uuden asian edessä ja heidän vastuunjakonsa on ollut osittain ihmetyksen keskellä. Suomen mediassa on julkaistu kolmen viikon aikana 2075 juttua, jossa on mainittu sana vastuullisuus. Tuntuu kuin vastuu-sanan merkitys olisi hiipunut. Yksi merkityksetön hieno sana puppusageneraattorista. Sanominen ja tekeminen eivät kohtaa.

Mitä se vastuu sitten oikeasti on meille oikeusvaltiossa asuville. Wikipedian mukaan vastuu (vanhahtavasti myös edesvastuu) merkitsee oikeus­tieteellisenä käsitteenä erityistä velvollisuutta, joka henkilölle aiheutuu hänen tekemisensä tai tekemättä jäämisensä vuoksi.

Yleisten oikeus­periaatteiden mukaan jokainen on vastuussa eli korvaus­velvollinen aiheuttamastaan vahingosta. Korvattava vahinko saattaa aiheutua rikoksesta, mutta myös siviilioikeudellisesta sopimuksen rikkomisesta. Vastuu edellyttää yleensä, että teko on tahallinen tai tuottamuksellinen, mutta se voi perustua myös tehtyyn sopimukseen, missä tapauksessa puhutaan sopimusvastuusta.

Vastuu ja vastuullisuus on hieno ja arvokas sana, paitsi ettemme oikein näköjään sisäistä sen todellista merkitystä. Ei taida olla montaakaan yritystäkään, jotka eivät olisi laatineet itselleen määritystä vastuullisuudestaan.

Vastuullisuus elinkeinoelämässä tarkoittaa, että yritys huomioi toimintansa taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset. Vastuulliset yritykset toimivat mahdollisimman kestävällä tavalla ja huomioivat sidosryhmien edut ja odotukset tähdäten samalla kannattavaan liiketoimintaan.

Tietysti minä voin puhua omasta sisäisestä vastuun kokemuksestani, en muiden, jotka ovat aina erilaiset. Vastuullisuushan kulkee kaikkien ihmisten kaikessa tekemisessä. Itselläni ei tulisi mieleenikään, että menisin istuskelemaan mihinkään ravintolaan tai hengailemaan paikkoihin, missä on ihmisiä, edes kävelemään Helsingin vilkkaimmille kaduille, saati johonkin kauppaan vaan katsemaan mitähän olisi tarjolla. Ja vielä ilman maskia.

Olen harkitsemassa jonkinlaista valokuvauskaluston vaihtoa. Olen jo tarkistuttanut ammattilaisella vaihtoon menevät laitteet omalla kustannuksellani. Haluan olla vastuullinen, että myyn sitä mitä sanon enkä sitä mitä luulen.

Onneksi aika moni muukin ajattelee samoin ja tuoreen puhelindatan mukaan Helsingin keskustassa liikkuu vain kolmannes siitä ihmismäärästä, joka liikkui ennen koronaa.

 

Lopuksi ehdotan, että tekisimme jokainen oman ajatusharjoituksen, ettemme ajattelemattomuuttamme tekisi vääriä asioita. Ajattele miltä tuntuu, kun olet omalla toiminnallasi ollut edesauttamassa sukulaisesi, jopa lähimmäisesi tai hyvän kaverin sairastumista koronaan. Ja jos hän on jäänyt henkiin, miltä tuntuu tavata ja todeta mitä minä tein, kun tilanne karkasi käsistä. Voinko saada tyhmyyteni anteeksi.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 21.3.2021 alkaen su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Vastuullisuudella vatulointia

Sunnuntai 15.9.2019 klo 11:43 - Kauko Niemi

Tunsin itseni vastuulliseksi viime viikolla. Käytin heinä-elokuun vaihteessa majoitusta Ähtärissä. Poikkeuksellisesti lasku luvattiin lähettää jälkikäteen sähköpostilla. Majoituksessa kun ei ollut vastaanottoa. Avain oli koodin takana.

Laskua ei kuitenkaan kuulunut, niin soitin nyt puolentoista kuukauden kuluttua ja kyselin laskua. Majoittaja oli kirjoittanut sähköpostiosoitteeni väärin. Asia selvisi, lasku on maksettu ja lisäbonuksena vastaanotin kiitokset rehellisyydestä, siis vastuullisuudestani. Ainakin omasta mielestäni.

Vastuullisuus tulee vastaan joka käänteessä. Mitä se sitten oikein tarkoittaakaan, kun yritys tai ihminen viestii vastuullisuudesta. Yritys on vastuullinen jossakin asiassa ja sama yritys on toisessa asiassa vastuuton. Tai sitten kuten Jokipiin Pellava, joka ei ole koskaan käyttänyt tuotannossaan kemikaaleja, vaan ollut vesihöyryn varassa vuodesta 1920 lähtien. Juuri pyörineen Habitare-messujen teemana oli vastuullisuus. Vaikkapa huonekaluja, joissa ei käytetä liimaa.

Ylen kolumnissa Pekka Seppänen ihmettelee osuvasti samaa asiaa. Jos vastuullisuus on yhteiskunnassa tärkeää, yhteiskunnan pitäisi määritellä mitä vastuullisuus on. Yhteiskunnan tulisi siinä tapauksessa myös laatia pelisäännöt ja valvoa niiden noudattamista. Itsesääntely on kaunis ajatus, mutta ehkä silti on parempi, että kukaan ei ole tuomari omassa asiassaan.

Keskustelin viime viikolla sijoitustustoiminnan vastuullisuudesta Elite Alfred Bergin toimitusjohtaja Daniel Pasternackin kanssa. Sijoittamisen näkökulmasta tuntuu tuon keskustelun jälkeen huomattavasti järkevämmältä ohjata rahoja yritykseen, joka kehittää vaikkapa aurinkoenergiaa, kuin ostaa puhdasta omaatuntoa jollain lentopäästöjen korvauksilla tai vastaavilla.

Pasternackin arvion mukaan tällä hetkellä vielä vähemmistönä oleva vastuullisuus sijoittamisessa nousee merkittävään rooliin nopeammin kuin osaamme arvioidakaan. Eli rahoja kanavoidaan ainakin sijoittajan omasta mielestä hyvän edistämiseen mieluummin kuin maksellaan oman tunnon tuskissa jotain tilapäisiä kertamaksuja.

Vastuullisuuden määrittäminen sijoittamisessa on tietysti jokaisen sijoittajan arvopohjaan sidottu. Omakohtainen tilanne olkoon tässäkin esimerkkinä, koska haluan päästä eroon Kemiran muutamista osakkeista. Luonnon ja luomun ystävänä en todellakaan halua olla mukana lannoiteteollisuudessa, enkä muutenkaan edistää kemianteollisuutta.

Meistä jokainen on sijoittaja.  Halusimme tai emme, olemme kaikki sijoittajia. Oma asunto on sijoitus. Eläkkeemme maksetaan sijoitustuotoilla. Pankki sijoittaa tilillä olevat varamme uudelleen. Töiden vähentäminen on sijoittamista vapaa-aikaan. Huoli omasta tulevaisuudesta, mutta myös maapallosta voi olla motiivi aloittaa vastuullinen osakesijoittaminen. Näin lohdullisesti todetaan sijoittaja.fi sivulla.

Kuinka moni asunnonostaja miettii elämänsä suurinta sijoitusta, rakennusyhtiön vastuullisuuden näkökulmasta. Rakentamisen laatuongelmat ovat jokapäiväisiä. Onneksi ei vielä kovin usein asunnon rakentaminen jää kokonaan kesken ja ostaja menettäisi rahojaan.

Itselläni on tällä hetkellä kaksi rakennusyhtiötä sulkulistalla, joiden asuntojen ostoja pidän liian suurena riskinä. Yritysten toiminta ja kytkökset eivät ole minun kriteereiden mukaan vastuullisia.

Otetaanpa tähän ajatusleikki vastuullisuudesta, siitä kuinka suomalaiset ihmiset lihovat ja sairastuvat enemmän ja enemmän. Toimivatko silloin elintarviketeollisuus ja kauppa tässä asiassa vastuullisesti, kun yrittävät myydä vain mahdollisimman paljon epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa?

Jos yksittäisen ihmisen pitäisi valita sijoituskohteeksi tässä tilanteessa vastuullisesti toimiva kauppaketju, niin sen kassoilla ei olisi makeisia. Sen päivittäisissä tarjouksissa ei olisi huikeita houkutuksia sokeroiduilla virvoitusjuomilla. Vaan parhaille myyntipaikoille olisi sijoitettu tutkitusti terveellisiä tuotteita. Se olisi kaupan vastuullisuuden suunta.

Toki lihavuusongelman poistamista ei tulisi sälyttää kokonaan ruokateollisuuden ja kaupan vastuulle. Yhteiskunnan lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin voisi kuulua vaikkapa huomattavan reilu, koukuttavan lisätyn sokerin verotus.

Seurauksena suomalaisissa kodeissa heitetään sekä vastuullista että vastuutonta ruokaa roskiin 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä selvisi viime viikon hävikkiviikon raporteissa.

Se tarkoittaa jokaista suomalaista kohti 20–25 kiloa vuodessa. Roskiin päätyvän ruuan päästöt vastaavat noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Vastuullisuus ei ole koskaan yksittäinen teko silloin tällöin, vaan sen pitää olla luotettavasti läsnä kaikessa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 16.9.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Meitä opetetaan uusavuttomiksi kasakoiksi

Torstai 27.11.2014 klo 13:02 - Kauko Niemi

Suomalaiset ovat 30 – 50 vuoden kuluttua uusavuttomia kasakoita. Ainoa tarpeellinen ajatus päässämme on kuinka kierretään byrokratian millin tarkkoja määräyksiä ja vedetään välistä.

Jokaisesta asiasta löytyy laki ja sitä tulkitaan monella eri tavalla. Ihmisen ei tarvitse omilla pienillä aivoillaan miettiä mitään, puntaroida mitään kuinka arvottaa asioita ja asettaa niitä hyvän, pahan, hyväksyttävän kehyksiin.

Meillä on erinomainen tulevaisuudenkuva tuossa naapurissa, missä omat mielipiteet, ajattelu ja tekeminen ovat historian saatossa olleet kiellettyä ja on seurattu yhtä totuutta. Se on kulttuuri, johon meitä nyt saatellaan vaivihkaa.

Meistä tulee uusavuttomia, kun oma tulkinta on rajattu minimiin. Meistä tulee niitä presidentti Niinistön mainitsemia kasakoita, jotka vetävät välistä, ottavat sen mikä on huonosti kiinni.

Byrokratia näyttää lyhyellä tähtäimellä suurelta ja hienolta ahkeroinnilta. Kiirettä pitää kun pitää niin ja niin monta lakia säätää. Kiirettä pitää virkamiesportaassa, kun pitää pilkkuja vahtia. Halvemmalla päästäisiin, kun kopioitaisiin Itä-Saksan malli, jossa kaikki vahtivat kaikkia, niin ei tarvittaisi näin suurta virkamiesarmeijaa.

Onko kukaan arvioinut sitä kulttuurillista muutosta vuosien saatossa, mikä tapahtuu tällä tiellä, kun ihmisten oma vastuu ja vapaus ulkoistetaan hallinnolle. Voisiko joku selvittää vaikka vuodesta 1930 lähtien kuinka monta lakia vuosittain Suomeen on säädetty.

Omasta lapsuudestani en muista enkä tiedosta yhtään lakia, jolla olisi leikkejäni määritelty mikä on turvallista ja mikä ei. Silti olen edelleen hengissä.

Minulle opetettiin tai ainakin opin kaksi asiaa, jotka ovat voimakkaasti elämääni ohjanneet – älä tee pahaa ja älä valehtele. Sitten käytännön tilanteissa olen kulloisenkin tapauksen kohdalla oman ajattelun kautta joutunut päättelemään pahantekemisen ja valehtelun rajat ja joutunut ottamaan vastuun tekemisistäni.

Omistaja luikki paikalta

Perjantai 15.6.2012 - Kauko Niemi

Kuukauden sisällä on ollut jo kolme koiran purematapausta, josta koiran omistaja on luikkinut tiehensä. Tuntuu käsittämättömältä.

Käsitys siitä, että koiran omistaja olisi keskimääräistä vastuullisempi henkilö alkaa tuntua kovin väärältä luulolta. Ihminen joka ottaa koiran sitoutuu siihen 10 – 15 vuodeksi. Ottaa vastuu eläimen jokapäiväisestä hyvinvoinnista ja sitten yks kaks yllättäen ei otakaan vastuuta siitä mitä lemmikki tekee.

Viimeisin tapaus Vantaalla, missä vapaana ollut koira puri 8-vuotiasta poikaa ja koiran omistaja poistui paikalta purreen koiran ja muiden koiriensa kanssa. Virhe on jo siinä, ettei koiraan voi koskaan luottaa niin paljon, että sitä voisi pitää vapaana. Siksi siihen on säädetty oikein lakikin, jotta asia olisi täysin selvä kaikille koiranomistajille.

Tällä hetkellä luonto on täynnä erilaisia poikasia, jotka herättävät koiran vainut. Siis ei tarvitse olla edes lapsi tai isompi ihminen, kun rakas lemmikki äkkiarvaamatta tekee omia vaistonvaraisia ratkaisujaan, joita ei koirakoulussa opeteta eikä opita. Ne ovat verenperintönä siltä ajalta kun kaikki koirat ovat olleet enemmän tai vähemmän saalistajia. Joillakin nykyroduilla ja yksilöillä ominaisuuden esiintyvät useammin ja herkemmin kuin toisilla.

Vahinkoja tapahtuu kaikissa asioissa ja kaikissa toiminnoissa, niin liikenteessä, harrastuksissa kuin koiran kanssa. Vahingon sattuessa se viimeisin keino pitäisi olla vahinkopaikalta karkaaminen. Voihan kyseessä olla sellainenkin vahinko, jonka uhri tarvitsee apua. Uhrien heitteillejättö on vastuutonta.

Monesti on mietityttänyt, että mikä tällaiseen tilanteeseen ajaa. Onko kyse silloinkin kun koira on ollut kytkettynä oma häpeä, ettei pysty koiraansa hallitsemaan. Onko kyse jopa koiran menettämisen pelko.

Ostetaan yhteisvastuurahoilla koiranpentuja

Keskiviikko 23.2.2011 - Kauko Niemi

Apua yksinäisille nuorille ”Joka kymmenes suomalainen nuori kokee itsensä yksinäiseksi. Joka viidennellä yläasteikäisistä pojista ei oman arvionsa mukaan ole yhtään todellista ystävää. Yksinäisyys on Suomessa eri-ikäisten ihmisten todellinen, vakava ongelma”, sanoi tasavallanpresidentti Tarja Halonen avatessaan yhteisvastuukeräyksen.

Tämän vuoden yhteisvastuukeräys pureutuu yksinäisyyteen. Suomessa Yhteisvastuun tuella tarjotaan yläkoululaisille uudenlaista tukioppilastoimintaa, jossa vanhemmat tukioppilaat auttavat nuorempia koululaisia vahvistamaan ystävyyssuhteita. Nuorten turvatalojen yksinäisille asiakkaille koulutetaan ja välitetään ystäviä. 13-20-vuotiaille nuorille järjestetään vertaistukiryhmiä, joissa yksinäisyyttä opitaan käsittelemään. Hankkeen toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Mielenterveysseura yhdessä seurakuntien kanssa.

Monet tutkimukset todistelevat koiran vaikutuksen terveyteen monin eri tavoin, eikä vähiten yksinäisyyteen. Koiran omistajat tietävät kuinka helppoa on aloittaa keskustelut lenkkipolulla, koirapuistoissa ja kaduilla. Onhan kummallakin yhteinen intressi reilusti esillä hihnan päässä. Lupa pysähtyä. Siinä koirat haistelevat toisiaan ja taluttajat vaihtavat päivän kuulumisia.

Olisiko löydettävissä niitä yksinäisyydestä kärsiviä, jotka haaveilevat koirasta, mutta joilla ei ole varaa siihen tai perheissä pannaan hanttiin koiran hankintaa?

Koira avaisi ovia monenlaisiin harrastuksiin, leireihin ja yhdessäoloon. Koira on hyvä silta sosiaalisempaan elämään, kun ei tarvitse esitellä itseään, vaan yhteinen kiinnostus kanavoituu koirien kautta.

Sosiaalista kanssakäymistä voi hyvin tukea myös tukemalla kaverikoiratoimintaa. Kaverikoirille löytyisi huomattavasti enemmän käyttöä, mitä nyt pystytään toteuttamaan.

Tässäkään tapauksessa koira ei voi olla lyhytaikaista lääkettä oireisiin. Tarkalla seulalla olisi varmasti löydettävissä aitoja eläinystävällisiä tapauksia, jotka pystyisivät sitoutumaan lemmikkiin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Koiran ikä on loppujen lopuksi aika sopiva jakso ihmisen muutokselle. Ei yksinäisyyttä karkoteta ja sosiaalisuutta rakenneta yhdessä yössä, eikä muutamassa vuodessakaan. Muutos ja kehittyminen vaatii ihmiseltä vuosien mittaisen matkan, jota koira hyvin tukisi.