Kaikki koirakouluun

Lauantai 31.3.2018 klo 10.37 - Kauko Niemi

Hän joka on yhtäkään koiraa kouluttanut, tietää että koiralle pitää antaa palaute välittömästi. Et voi mennä kolmen vuoden kuluttua torumaan, että tänään et saa herkkua, kun söit minun rakkaan sandaalin eteisen nurkassa. Ei tehoa!

Näinhän se on ihmisten kohdallakin. Ihminen ymmärtää huomattavasti paremmin, jos saa palautteen heti. Ja se palaute ei pidä olla henkilöön kohdistuva – kun sinä olet kuulemma aika vittumoinen kaveri, niin voisitko nyt pitää turpasi kiinni. Vaan oletko nyt aivan varma ja mihin perustuu, että tässä tapauksessa päästäisiin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen näillä metodeilla.

Sama koskee kiitosta niin koiralla kuin ihmisellä. Jos kiität koiraa puolen vuoden kuluttua rotuyhdistyksen vuosikokouksessa, ei koira tiedä miksi hän saa juuri nyt nakkeja. Eikä yksikään sankarikoira osaa yhdistää joulukuussa messukeskuksen lavalla sitä tunnetta, kun haistoi ja löysi naapurin mummon paleltuneena metsästä. No toki sankariudessa kunnia kuuluu aina myös koiraohjaajalle.

Muodolliset kiitokset firman pikkujouluissa tai vuosijuhlissa ovat myös kovin väljähtyneitä. Monissa tapauksessa kiitettävä on jo ehtinyt töpeksiä välillä, joka sekin kuuluu jokaisen kehittyvän ihmisen elämään ja etenkin työelämään. Virheiden kautta kun oppii eniten.

En todellakaan aliarvio tätä kulttuurin puhdistusta, minkä #metoo on käynnistänyt. Pitää myös muistaa, että moni syytetty on ehkä tehnyt jotain hyvääkin ennen pahantekoa tai sen jälkeen. Toki joukkoomme mahtuu aina muutama psykopaatti. Asioista pitää keskustella heti, eikä vuosikymmenten jälkeen, kun ei edes varmuudella muisteta mitä tapahtui ja miten tapahtui. Aika ja ajanhenkikin on ehtinyt tällä välin muuttua.

Tässähän on nyt käsillä kaksi kulttuurillista perusongelmaa. Ei osata eikä kyetä keskustelemaan asioista menemättä henkilökohtaisuuksiin. Toiseksi pahaa pelkään, että nyt synnytetään nopeassa tahdissa myös kulttuuria missä ihmiset kyttäävät toisiaan ja paljastavat toisiaan ja pahimmassa tapauksessa kostavat menneitä ilman faktoja. Itä-Saksan kulttuurissahan jokaisella henkilöllä oli kolme ilmiantajaa.

Meistä jokainen tekee hyvää ja jokainen tekee pahaa, jokainen onnistuu jossain ja epäonnistuu toisessa. Ihminen tarvitsee kehittyäkseen epäonnistumisia tekemisissään, jotka eivät tarkoita, että hän olisi ihmisenä epäonnistunut. Todennäköisesti entistä vahvempi, sillä ehdolla, että on ottanut opikseen.

Huolestuttavaa on, niin kuin monissa media jutuissa on jo todettukin, että samaan aikaan syyllistetään, tutkitaan ja tuomitaan. Kyse ei ole enää mielipiteestä, kun tähän ketjuun osallistuu tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Jätetään elinkautinen merkki ihmiseen.

Karjalatalon Evakkoäiti-patsaan kiista kärjistyy Helsingin Käpylässä. Patsaan tekijä kuvanveistäjä Juhani Honkanen vaatii tekijänoikeuksiinsa vedoten elokuvaohjaaja Lauri Törhösen mietelausetta takaisin näkyviin patsaan jalustassa.

Veistoksen tilaaja Karjalan Liitto peitti Törhösen mietelauseen erillisellä laatalla helmikuun lopulla.

Metoo innoittamina ja ilman seksuaalista häirintää hätkähdyttävin seuraus tulee Ruotsista, missä huonon johtamisen painostuksesta eronnut teatterinjohtaja teki itsemurhan.

On tärkeä pohtia, onko julkisesta keskustelusta muodostumassa jonkinlainen kansantribunaali eli kansan tuomioistuin, kuten Pekka Aula omassa anteeksiantoa koskevassa jutussaan toteaa. 

Mitäs jos keskusteltaisiin asioista heti. Nimenomaan asioista, eikä siitä oletko sinä ylipäätään aina väärässä tai oikeassa. Annetaan tilaa ja kunnioitetaan erilaisia ajatuksia se avartaa ja puhkoo omia kupliamme, joissa niin helposti viihdymme.

Vähin mitä voi toivoa ja pyytää, ettei myöskään kasvateta ja hyväksytä ilmiantamisen juorukulttuuria. Jokainen kantakoon vastuun itsestään.

Tämä on kuultavissa myös podcastina maanantain 2.4.2018  klo 21:30 Finnradion kavavalla

 

Lue myös

https://yle.fi/uutiset/3-10130716

https://www.suurkeuruu.fi/puheenvuoro/kolumni-ohjeita-anteeksipyytajalle-200835940

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005617401.html?ref=rss

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #metoo, koira, koirakoulu, keskustelukulttuuri, palaute