Tietokoneen korjauksesta pyydettiin 748 - maksoin 126 euroa

Perjantai 9.10.2015 klo 8.52 - Kauko Niemi

Tapoihini ei kuulu historiakirjoitella monen viikon takaisia asioita, mutta nyt teen poikkeuksen. Halusin varmistua asioiden oikeellisuudesta. Eli toimiiko koneeni tämän hinnaltaan edullisemman vaihtoehdon mukaan.

Dell pc-pöytäkoneeni, työjuhtani rupesi kiukuttelemaan kesällä. Käynnistyminen kesti ja kesti, kunnes ei sitten yhtenä päivän ei käynnistynyt lainkaan. Takuu oli umpeutunut neljä kuukautta aiemmin ja olin siis omalla vastuullani liikkeellä.

Tässä vaiheessa, kun kone kerran kyykähti kokonaan, päätin asentaa itse SSD levyn ja remontin yhteydessä ottaa nopeamman käynnistyslevyn käyttöön.

Aiemmilta vuosilta oli kokemusta vain yhdestä pc-huollosta Infocaresta ja sinnehän sitten kiikutin pakettini tälläkin kertaa. 60 euroa maksava kustannusarvio oli murskaava. Pitää vaihtaa emolevy ja huollon loppusumma on 748 euroa.

Varoituskellot rupesivat soimaan. Olen kolmasti käyttänyt samaista yritystä aiemmin. Kaikki aiemmat tapaukset olivat takuukorjauksia, enkä niiden hintoja ja tekemisiä tiennyt muuta kuin joka kerta kuuleman vaihdettiin emolevy.

Voihan emot! Kaikkein kallein emolevy, mitä netistä löytyi oli tuolloin kesäkuun puolivälissä 237 euron hintainen. Vastaavan emolevyn olisi saanut myös 85 eurolla. Mihin tarvittiin loput 511 euroa tai enemmän. Ja toki takaraivossa oli käsitys, että noin tonnilla saisin saman tasoisen uuden koneen 2 vuoden takuulla.

Muutamien soittokierrosten jälkeen päädyin Carrata-nimiseen huoltoyhtiöön, josta ongelmakuvailun jälkeen jo puhelimessa Anders Nylander vahvasti epäili, ettei vika olisi emolevyssä.

Carrata totesi konetta tutkiessaan ettei virtalähde riitä konetta pyörittämään. Virtalähteen vaihtaminen ja työ maksoivat 126 euroa ja kone on toiminut siitä lähtien. Tein reklamaation Infocarelle, että 60 tarkistussumma pitää palautta, koska analyysinne oli väärä. Vastauksena tuli vain selitys miten tarkistus oli muka tehty. Sain vikarapotin myös Carratalta ja se oli kaikin puolin loogisempi selitys koneen toimimattomuudelle.

Mielenkiintoni heräsi aivan uudelle tasolle, kun juttelin Carratan taustoista. Anders Nylander kertoo, että koko firman historia perustuu siihen, että hän korjaili kavereiden koneita, joilla huoltoyhtiöt yrittivät kusettaa tai eivät osanneet mitään muuta kuin vaihdella emolevyjä.

Nylander mainitsee kaverin koneen, jota ei voinut kuuleman korjata ja tilalle tarjottiin reilun 900 euron uutta konetta. Kuitenkin korjaukseen riitti 9 euroa maksava liitin. Vastaavia tilanteita on matkan varrella vaikka kuinka paljon.

Tässä vaiheessa voin pyytää anteeksi Hewlett-Packardilta, jos aikoinaan haukuin julkisesti koneen huonoa laatua, kun Infocare oli kahdesti vaihtanut emolevyn samaan koneeseen. Vika taisikin paikallistua Vantaalle.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pc huolto, tietokonehuolto, Carrata, Infocare, emolevy, HP, Dell

Kohtasin ensimmäisen puhetta ymmärtävän koneen kotonani

Tiistai 24.3.2015 klo 20.02 - Kauko Niemi

En ole ollut tietoinen, että työjuhtana toimiva Dell pöytäkoneeni ymmärtää puhetta. Eilen iltapäivällä näet tapahtui jotain, kun käynnistin koneen torkkutilasta. Mikään kolmesta selaimesta ei päästänyt internetiin paitsi niille sivuille, joiden tunnus alkoi https://. Siis kaikki http:// -osoitteet jäivät pimentoon.

Mitään päivityksiä ei ollut tietääkseni tehty. Sillä en anna koneen automaattisesti päivittää, sillä päivitysten jälkeen liian usein tulee jotain häikkää ja haluan tietää mistä häikkä mahdollisesti johtuu.

Tuntitolkulla tutkin koneen sielunelää yksin ja ääneti. Mitä nyt muutama vi**u pääsi sujahtamaan vahingossa kuin torstaisen hernekeiton jälkimainingeissa.

Seuraavaksi tabletti esiin ja siinä kaikki oli kunnossa. Pääsin YLE:n sivuille, Amppareihin jne lukemaan uutisia. Seuraavaksi vertasin koneiden internet-asetuksia. Ero oli vain siinä, että tabletti käyttää windowsin palomuuria ja virustorjuntaan ja pöytäkone käyttää Norman vastaavia kilkkeitä.

Poistin palomuurin käytöstä, ei mitään vaikutusta, paitsi kyllästyin koko hommaan ja suljin koneet.

Tänä aamuna soitan Norman tekniseen tukeen ja haukuin koneen kuullen mitä kaikkea koneeni pihistääkään. Tuen kanssa keskustelun lopputulema on, että varminta on asentaa koko Security-paketti uudestaan. Ystävällinen tukihenkilö löysi järjestelmästään aktivointiavaimeni ja lupasi lähettää loputkin ohjeen sähköpostilla 2-3 minuutin kuluttua.

Jäin odottamaan sähköpostia – 3 min, 5 min ei kuulu. Jatkan sellaisia hommia, joissa ei tarvitse suojaamattomia sivuja. Ja kas kaikki internet-sivut alkoivatkin aueta yks kaks yllättäen. Odottelin ohjeita ja tulivathan ne 45 minuutin kuluttua, joita en tietenkään toteuttanut.

Soitin tukihenkilölle uudelleen ja hän vakuutti, ettei Norman päässä ole tehty mitään päivityksiä tai muutakaan aktiviteettia.

Lopputulema on vain yksinkertaisesti se, että koneeni kuuli minun uhoni puhelimeen ja päätti lopettaa kiusaamisen? Koneeni ymmärtää siis puhetta!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietoturva, viestintä, Norman, Dell, tekninen tuki,