Tabletti ja työkalulaukku kuuluvat yhteen kuin paita ja peppu

Perjantai 19.11.2021 klo 10.19 - Kauko Niemi

Rumpu_IMG_E09851.jpg

 

Parin viime viikon uutisia on hallinnut Suomen historian toiseksi suurin yrityskauppa. Woltin siirtyminen yhdysvaltalaiseen omistukseen seitsemällä miljardilla eurolla. Todellista rahaahan ei kukaan tiedä, sillä rahaa ei kaupassa siirtynyt, vaan osakkeita.

Tosin ostajan Doordashin osake ampaisi heti yli 12 prosentin nousuun, vaikka New Yorkin pörssi oli muutoin alavireinen.

Airbnb on hotelliyhtiö, jolla ei ole ensimmäistäkään hotellia. Uber on taksiyhtiö ilman takseja. Wolt toimittaa ravintolaruokaa kotiovelle, vaikka yhtiöllä ei ole ravintoloita eikä lähettejä.

Moni vanhoilla ajatuksilla varustettu kommentoija on ihmetellyt, että miten joku reppuselässä fillaroiva tyyppi voi tehdä noin arvokasta työtä. Mikä tuollaisen touhun arvoa voi oikeesti kasvattaa?

Samaa asiaa sivuten jo muutama viikko sitten kirjoitin, että erilaisia alihankintaketjuja rakennellaan ja suunnitellaan kun toimitellaan nettikauppapaketteja silloin kun ehditään. Mutta tilaisinko vaikka hiivaa nettikaupasta kesken leipomisten, kun huomaisin unohtaneeni sen edellisellä kauppareissullani ja saisin sen ehkä ylihuomenna – no en tilaisi.

Voisin tilata hiivani woltin kautta ja saada sen puolentunnin kuluttua. Veikkaukseni on, että koronan hiljennettyä sitten joskus, ravintoloden ruoka-annokset eivät ehkä olekaan kuljetuksen keskiössä. Viime viikolla Turussa K-kaupat ja Wolt aloittivat yhteistyön. Toisaalta hämeenlinnalainen ravintola irtisanoi yhteistyön, koska kokee koko ravintolan toiminnan bulkkiutuvan.

Kehityksen ytimessä onkin se informaatio ja viestintä, minkä tilaaja kokee oikeana ja täsmällisenä. Toisaalta systeemi kerää tietoja käyttäjistä ja osaa tarjota palveluaan parhaalla mahdollisella tavalla. Siis paljon muuta ja syvempää kuin millainen fillarikuski tilausta toimittaa.

Tuttavani ilmalämpöpumppu pitää naksetta ja räminää ja takuu on vielä voimassa. Erinäisten selvittelyjen jälkeen päästään sopuun, että tietyn osan vaihto auttanee asiaa. Osan vaihtopäiväksi sovitaan parin viikon päästä oleva perjantai.

Perjantai tuli ja mitään ei kuulunut. Soitto huoltomiehelle – ai sorry unohdin ilmoittaa, että tarvittava osa ei olekaan vielä tullut. Ehkä aika tyypillistä ja normaalia asiakkaan unohtamista, kun taustalla ei ole minkään valtakunnan alustajärjestelmää.

Sen sijaan oma kokemukseni parin viikon takaa, kun kuivausrumpuni jätti vaatteet kuivaamatta ja vesisäiliöön ei ilmestynyt tippaakaan vettä.

Tein perjantaina huoltotilauksen tietenkin netissä Siemensin kodinkonehuoltoon. Netissä sen takia tietysti, että siellä olivat kaikki tarpeelliset tekstikentät, mitä huollon yhteydessä tarvitaan. Ja olihan siellä toivottu huoltoajankohtakin.

Tuotapikaa tulee vahvistus tilaukselle, mutta huoltoajankohdaksi esitetään haluamani päivän seuraavaa aamua klo 07:00 – 12:00 ja luvataan täsmentää ajankohta myöhemmin. Tässä vaiheessa olisi ollut vielä mahdollisuus muuttaa ajankohtaa.

Sunnuntai-iltana tulee viesti, että tiistaiaamuinen huoltokäynti tarkentuu 07:00 – 09:00 välille. Maantantaina tulee viesti, että huoltomies Kari soittaa huomenaamulla ja tarkentaa ajan ja minun koneeni on Karin aamun ensimmäinen huoltokohde.

Puhelin soi tiistaiaamuna 07:20 ja Kari tarkentaa, että voiko pian tulla. Hän saapui 07:40 ja homma oli valmis 08:10. Lähtiessään huoltomies tarkistaa tabletistaan tiedot ja kysyy voiko laskun lähettää sähköpostilla. Karin lähettyä noin 10 minuutin kuluttua sähköpostiini kilahtaa lasku.

Kokonaan eri asia on sitten Siemensin markkinointilupaus, ettei kone tarvitse muuta putsausta kuin nukkasihtien siivoamisen.

Veikkaukseni on, että kohtuullisen pitkälle kehitetty alustajärjestelmä piti minut erittäin tietoisena ja ajantasalla tapahtumien kulusta. Toinen veikkaukseni on, ettei Kari ole Siemensin palkkalistoilla, vaan käyttää Siemensin alustajärjestelmää. Kolmas veikkaukseni on, että toivotun ajankohdan siirto takasi Karille useamman keikan Kantakaupungin alueella, eikä aikaa kuluisi turhiin ajeluihin ympäri pääkaupunkiseutua. Huom näille ajatuksilleni ei ole faktista taustatietoa.

Missä kaikessa muussa toiminnassa olisikaan syytä rakentaa vastaavaa. Huoltotoiminnan wolt pienille huoltoyhtiöille tai yksittäsille kodinkonekorjaajille tai vaikkapa sille fillarikorjaajalle, joka autosssaan päivystää Uimastadikalla ja korjaa fillarit sillä aikaa kun on uimassa. Vain kekseliäisyydestä kiinni. Maailma on täynnä asioita, joita nykyihminen ei välttämättä halua tehdä itse alusta loppuun.


 Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 22.11.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Lisää aiheesta:

Pienille kahviloille yhteinen alusta

Ruokalähetin toiminta ja tienestit

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, alustatalous, Siemens, Wolt, Doordash, Uber, Airbnb,