Onko Teillä kiire

Lauantai 23.5.2020 klo 14.33 - Kauko Niemi

Tähän vastaan heti kättelyssä, ettei todellista kiirettä ole kuin ani harvoin, kun tuli on valloillaan talosi nurkan alla tai kun sydän pettää, on hyvä kutsua palokunta sekä päästä asianmukaiseen hoitoon.

Itse olin muutama viikko sitten ostamassa netistä tuotetta, jonka ostamista olin pohtinut jo kuukausia. Olin siis hyvin tietoinen yleisestä hintatasosta, eri vaihtoehtojen ominaisuuksista. Olin jopa testannut tuotteita livenä.

Siis valmis tekemään päätöksen lähes millä hetkellä hyvänsä, kun sopiva hetki ilmestyy tuolle 200 – 300 euroa maksavalle tuotteelle. Toisaalta olin vannottanut itselleni, että tulen oikein hyvin toimeen ilman tätä tuotetta. Siis minulla ei ollut todellista kiirettä tehdä kauppoja.

Pienenä sivuloikkana tuosta otsikosta sen verran, että viimeisessä vakituisessa työpaikassani oli sisälähettinä vanhempi herra, jota kutsuttiin paroniksi. Paronin keskustelutaidot rajoittuivat käytännössä vain yhteen asiaan. Hän käytävällä vastaantullessa kysyi aina saman kysymyksen – onko teillä kiire. Se oli jonkinlainen muistutus päivittäin – onko ihan tosissaan kiire. Vain onko kiireen näytteleminen vain henkilökohtaisen brändin rakentamista.

Palaan tuohon nettiostokseeni vielä. Huomasin eräänä päivänä, että kahdesta loppusuoralle valikoidusta tuotteesta toista myytiin 30 euron ”alennuksella”. Kyseinen putiikki, oli vain kävelyetäisyydellä, mutta tarjosi mahdollisuutta ostaa netissä ja noutaa myymälästä. Sopi oikein hyvin Korona-aikaan.

Sivuilla oli myös chat-palvelu, jonka kanssa vielä tarkistin asiallisesti muutaman asian toimitustavasta eli noudosta. Aloin tehdä tilausta, kunnes harra chat, nimenä oli Harri, pomppaa ruutuun ja ilmoittaa, että tähän hintaan tuotteita on vain muutama kappale.

Tässä vaiheessa lopetin tilauksen teon. Jos yrityksellä on varaa kampanjoita jotakin tuotetta, niin kampanjaa ei varmasti rakenneta kolmen tai viiden myytävän tuotteen takia. Minulle rakennettiin mielikuvaa, että tilaus pitää tehdä kiireesti, jos meinaa saada tuotteen. Kuitenkaan missä ei mainittu rajoitettu erä tai vastaavaa.

Netissä kiire tarkoittaa lähes poikkeuksetta huijausta tai vähintään perusteetonta hoputusta. Siihen ei kenenkään pidä sortua. Kaikki suuret huijaukset rakentuvat kiireeseen. Silloin kun vielä siedettiin puhelinmyyjiä, niin lähes poikkeuksetta tarjous oli voimassa vain kyseisen puhelun ajan. Sinulla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta tarkistaa tai verrata todellista hintatasoa, saati vastaavia tuotteita.

Yhtenä kesänä varasin yöpymistä Savonlinnan Oopperajuhlille, koska matka jatkui seuraavana päivänä eteenpäin. Jokainen majoitusta, jonkin nettipalvelun kautta varannut on törmännyt siihen, että palvelu näyttää jäljellä olevan vain yhden huoneen tai korkeintaan kaksi. Siis jos meinaat saada majoituksen, on se varattava kiireesti per heti.

No minäkin varasin ja kun saavuin sitten viikkojen kuluttua majoituspaikkaan, minulta kysyttiin, haluaisinko huoneen pihanpuolelta vai tuolta metsän puolelta. Huoneita oli edelleen useampia tarjolla. Kiireellä oli saatu minut tekemään varaus siltä istumalta.

Miksi huijarit hyödyntävät kiirettä. Kiire termille on viime vuosikymmenten aikaan rakentunut positiivin mielikuva ihmisestä, joka on aina tehokas ja aikaansaava. Ja etenkin ihminen itse korostaa itseään kiireellä. Todellisuudessa aina kiireinen ihminen on huono ajan ja toiminnan suunnittelija ja samalla myrkyttää omaa sisintään. Hänen ei pitäisi kehua itseään kiireellä, eikä tuntea positiivisuutta, kun huijarit hivelevät häntä kiireellä.

Näin kuvaa Wikipedia kiirettä. Kiire on jännitteinen tila. Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia. Mikäli kiire saa aikaan unenpuutetta tai ravinnonpuutetta, kiire voi aiheuttaa välittömiä ruumiillisia vahinkoja esimerkiksi aivoihin.

Merkittävä osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin stressitilanteisiin. Kiireinen ihminen on jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka tämä stressitila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.

Jokaisen kannattaa lopettaa oman itsensä kiireellä manipulointi. Parasta olisi poistaa ajatuksistaan koko sana.

Kiireellä on näköjään ollut kysyntää 2000-luvun alussa. Tuolloin on ilmestynyt ainakin kuusi kirjaa, kiireen hallintaan. Nyt moni on kokenut kiireen koronan takia eri tavalla, ja toivottavasti se havahduttaa miettimään mitä kiire oikeasti on.

 

 Sebastian Siukonen: KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA - Tarinoita työelämän paradokseista (Books on Demand GmbH, 2009)

 Anja Kulovesi: Kesytä kiire! (Avain, 2007)

 Pertti Puronen: Irti kiireestä (WSOY, 2005)

 Helena Ahonen: Kuka komentaa kelloasi (Kirjapaja 2004)

 Thomas Hylland Eriksen: Hetken tyrannia (Johnny Kniga, 2003)

 Owe Wikström: Läsnäolon taito - johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja, 2002)

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 25.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, kiire, huijaus, netissä ei ole kiirettä,

Lapsen suusta kuulee totuuden - Onko kiire tuhma sana

Perjantai 9.3.2018 klo 13.20 - Kauko Niemi

Jokunen aika sitten FB-tuttavani päivitti sivulleen, kuinka lapsi oli kysynyt - onko kiire tuhma sana. Pysähdyin heti miettimään, että sehän on todella tuhma ja ruma sana. Selkeästi pahempi kuin vittu, perkele, paska ja monet muut.

Todennäköisesti lapsi oli kuullut toistettavan kiire sanaa samalla tavoin kuin muitakin tuhmia sanoja ja veti siitä johtopäätöksensä. Tosin monet muut tuhmat sanat ovat lähes merkityksettömiä ja niiden hokeminen ei paljoa mieliä tai maailmoja muuta. Tuossa pari päivää sitten kävelin kotiin ja melko siistin näköinen nainen huusi puhelimeensa liki joka toiseksi sanaksi vittu. Kuulin ainakin 30 ehkä 50 metrin päähän, että en mä vittu tiedä missä vitussa mä oon.

Kiire on kuitenkin sana, joka vaikuttaa sinun tapaasi toimia ja suhtautua asioihin. Itse uskon alitajuntamme voimakkaaseen manipulointiin. Melkein mitä tahansa toistamme riittävän uskottavasti ja riittävän usein, alitajuntamme alkaa toteuttamaan sitä. Pian sinulla on niin kiire, ettet ehdi tekemään muuta kuin kiirettä.

Minulla on kiire - sopii alitajunnallemme oikein hyvin. Alitajunta ei ymmärrä kieltomuotoa ja kiireen hokeminen uppoaa tehokkaasti perusajatteluumme, jos emme hallitse sitä.

Kuin taivaan lahjana tätä pohtiessani, tällä viikolla julkaistiin oikein kirjakin Hoppu on hanurista. Kirjassa, jota en vielä ole ehtinyt lukea, on haastateltu toistatuhatta ihmistä ja tutkittu kiireen syitä, seurauksia ja kitkentäkonsteja.

”Tuntuu, että kaikki kyllä teoriassa tietävät temput hopun kitkemiseksi ja osaavat ajanhallinnan perusteet, priorisoinnit, ei:n sanomisen merkityksen ja stressihormonien vaikutusjuuret ja seuraukset”, kertoo yksi kirjan kirjoittajista Kissconsultingin toimitusjohtaja Maarika Maury.

”Tiedon puutteesta ei siis tosiaankaan ole kyse, mutta silti moni tosiasiallisesti kärsii kiireestä ja silloin hoppuoireet, harmit ja hässäkät ujuttautuvat arkeen – työpaikalla ja kotona. Kiire tosiasiassa syö myös laadun sekä ahmaisee rahaa ja saa äkäiseksi." Kiire on siis tosiasiallinen kiusa ja tuhma sana.

Viime viikolla keskusteltiin Ylen Aamu-tv:ssä myös muotisanasta – pöhinä. Se ei siis ole synonyymi kiireelle, vaan siihen on koulukunnasta riippuen kaksikin tulkintaa. Tv:ssä startup-toimintaa edustavat nuoret pitää pöhinää jatkuvan kokeilun ja testaamisen kautta uuden hakemista. Siis juurikin kiireeseen juuttuneen vastakohta. Tosin vanhempi koulukunta pitää pöhinää lähinnä hosumisena ja sähläämisenä, missä ei synny mitään valmista.

Kadulla tulee vastaani tuttava, joka kanssa olemme osin samassa projektissa. Moikkaamisen jälkeen kysäisen projektin yhden pienen vaiheen tilannetta. Ystäväni alkaa hosumaan, kuinka hänellä on ollut niin kiire.

Hänellä on monta minuuttia aikaa sättiä kiirettään ilman mitään kiirettä. Vastaus tuohon pieneen kysymykseeni olisi vienyt puolet vähemmän aikaa, kuin kiireessä rypeminen ilman todellista kiirettä. Itseään manipuloiden.

Nopeasti tekeminen ei ole kiirettä. Toimittajan työssäni olen kokenut niin monesti, että huono taustatyö tuottaa kiirettä, kun pitää tehdä jotakin nopeasti. Kun perusasiat ovat kristallinkirkkaana päässä, niin sopivaa tietoa tulvii sinua vastaa joka nurkalla senkun napsit niitä talteen ja toteutukseen.

Jos et tiedä mitä tarvitset, niin elämä on kiirettä ja yllätyksiä täynnä. Teet kiireessä samoja asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin, vaikka kaiken aikaa pitäisi tehdä eri tavalla paremmin.

Tee pohja- ja taustatyö huolella, niin pystyt hyödyntämään ympärilläsi olevat asiat ja tiedon ilman paniikkia. H-hetkellä pystyt toimimaan nopeasti ilman kiirettä ja rutiinien hidasteita. Rutiinitkin pitää olla hallussa.

Se että kalenterisi on täynnä ei automaattisesti tarkoita kiirettä. Mieluummin, että asiat ovat järjestyksessä. Ja jälleen kerran tiedossa oleviin asioihin löytyy helpommin ratkaisu, kun ne ovat jo muhimassa.

Toki realisti pitää olla. Kaikella on rajansa. Ja toisaalta en usko siihenkään, että pystyt rakentamaan positiivisen tehokasta mielikuvaa itsestäsi kiireellä. Jokainen kun tietää kuinka hankala yhteistyökumppani on kiireinen ihminen. Erityisen hankala hän on työryhmän jäsenenä.

Kirjan kirjoittajat neuvovat, että muiden ihmisten kanssa kannattaa ottaa puheeksi sellaiset asiat, jotka tuottavat kerrasta toiseen kiirettä. Jos joku tekee sovitut asiat aina myöhässä tai antaa jatkuvasti epäselviä ohjeita, paine kasautuu muille. Aina ihmiset eivät itse tajua, mitä vaikutuksia heidän käytöksellään on.

Otetaan tuo lapsen kysymys tosissaan. Kiire on kirosana ja emmehän me sivistyneet ihmiset kiroile.

Tämä on kuultavissa puhuttuna varsiona maanantaina 12.3 klo 21:30 (Suomen aikaa) espanjalaisen Finnradion nettiradiossa 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiire, manipulointi, tuhma sana, kiroilu, pöhinä,

Kyllä on kiire

Lauantai 14.11.2009 - Kauko Niemi

Otetaan pikavippiä tai pikalainaa toistaiseksi vaikka keskellä yötä.


Oulun tuomiokirkkoseurakunta alkaa ensi vuoden alusta järjestää pikavihkimisiä kerran kuukaudessa, johon parit voivat tulla vihittäväksi ilman ennakkoilmoittautumista.

Sitten vaan pikapanot päälle ja siinäpä se koko juttu.

Ompas meillä kiire. Kaikki halutaan tässä ja nyt. Vain pikavoitot kelpaavat.

1 kommentti . Avainsanat: kiire, pikapano