Koira on fiksumpi kuin insinööri, muttei silti saa virallista asemaa

Perjantai 8.11.2019 klo 14.40 - Kauko Niemi

Tutkijat ovat hyvin kiinnostuneita muun muassa kipukoirista. Tutkimuksissa on selvinnyt, että koira tunnistaa hajun vain kymmenen hajumolekyylin perusteella. Tarkimmatkin insinöörin kehittämät laitteet tarvitsevat tunnistamiseen yli miljardi molekyyliä.

Taas on se aika vuodesta, kun liki parisenkymmenlle hauvelille myönnetään sankarikoiran arvonimi.

Kennelliitto myöntää Sankarikoira-arvoja koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Koira voi saada Kennelliiton kunniamaininnan myös muista sankariteoista.

Nämä sankarit astuvat estradille joulukuun alussa. Todennäköisesti heistä ei kovinkaan moni tiedä miksi pitää kävellä salamavalojen räiskeessä. Ehkä joku saa herkkupalan palkkioksi.

Joka tapauksessa he ovat olleet aloitteentekijöinä onnettomuuksien etkoilla ja pelastaneet reilun 20 ihmisen hengen. Fakta on kuitenkin se, ettei heillä kellään ole tästä kunniasta huolimatta virallista asemaa.

Sitten kun itse epäilen sisäilmaongelmien johtuvan kosteuden synnyttämästä homeesta, en ala hajottamaan koko huushollia vaikka se vakuutusyhtiölle sopisikin paremmin kuin rajaaminen tietylle alueelle.

Tämän rajauksen tekee homekoira paremmin kuin yksikään insinöörin kehittämä mittari. Tässäkään tapauksessa koiralla ei ole virallista asemaa ongelmakohdan määrittelyssä.

Ehkä kaikkein virallisin ja tunnustetuin asema koiralla on opaskoiraroolissa. Suomessa on tällä hetkellä noin 200 opaskoiraa auttamassa näkövammaisten elämää. Opaskoirat koulutetaan Opaskoirakoulussa. Tällä hetkellä koirajono on noin puolisen vuotta.

Poliisi ja Tulli eivät tulisi toimeen päivääkään ilman koiraa. Tullilla on huumekoirien lisäksi ruokakoiria ja rahakoiria. Monen rattijuopon karkumatka metsään kiven taakse poliisia piiloon on naurettavaa. Koiralle se on helppo nakki, kun se jäljittää muutamassa minuutissa piiloutujan.

Tullin koiratoiminta täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Tulli koulutti ja otti käyttöön ensimmäiset neljä huumausainekoiraa vuonna 1969. Ne saivat heti runsaasti tehtävää, sillä huumausaineiden tuonti oli tuolloin kasvussa. Koirien määrä kasvoi tämän jälkeen. Tällä hetkellä koiria on Tullilla noin 50.

Suomen poliisilla on näitä kuonotyöskentelijöitä noin 260, jotka ovat 210 koiranohjaajan hallussa. Poliisilla on sekä partiokoiria että erikoiskoiria.

Partiokoirat ovat monikäyttökoiria: ne saavat koulutuksen hallittavuuteen, voimankäyttöön, jäljestämiseen, henkilöetsintään sekä esine- ja rikospaikkaetsintään. Erikoiskoirista tuoreinta ajatusta edustaa rahakoirat. Ne on opetettu tunnistamaan setelien hajun, ja ne etsivät rahakätköjä rakennuksista ja maastosta.

Pahimmin vastakkain iskevät insinöörit ja koirat terveydenhuollossa. Terveydenhuollossa koira pystyy moniin sellaisiin asioihin, joihin mikään mittari ei kykene.

Koira pystyy reagoimaan diabetes-potilaan tilaan, kun verensokerin arvot heittelevät liikaa. Yhtään ihmisen keksimää mittaria ei ole olemassa, joka pystyisi tulkitsemaan onko ihmisellä syöpää. Koira pystyy siihenkin.

Varsin mielenkiintoinen tapaus missä koira haistaa ihmisen kehosta kivusta kieliviä välittäjäaineita – kipukoira on kroonisen kivun kanssa elävälle todellinen hengenpelastaja.

Vantaalla koira oppi nopeasti, ja kävi ilmi, että se tunnistaa tulevan kivun hajun perusteella. Koulutuksen jatkuessa kipukohtausta ennakoivat varoitukset alkoivat tulla yhä aikaisemmin.

Kipukohtaus on koirillekin hyvin stressaava tilanne, ja ne tekevät kaikkensa, että sitä ei tulisi. Kun koirat haistavat kivun, ne varoittavat, kunnes tapahtuu riittävästi kivun estämiseksi.

Välillä koiralle riittää pelkkä asennon korjaaminen. Toisinaan tarvitaan lämpötyynyä tai kipulääkettä. Kivun ennakoitavuuden ansiosta lääkkeiden käyttö on vähentynyt.

Kun koira varoittaa kivun tulosta, lääkkeitä ei tarvitse enää syödä varmuuden vuoksi.

Koirien hajuaistin hyödyntämisessä vain mielikuvitus ja asenne ovat rajana.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 11.11.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, koira, tulli, poliisi, poliisikoira, opaskoira, tullikoira, kipukoira, kennelliitto, sankarikoira,