Täysin uusi tuttavuus Lemmy

Perjantai 8.1.2016 klo 21.41 - Kauko Niemi

Viestinnän näkökulmasta tuntuu lähes utopistiselta, että kuulin tai tunnistin ensimmäisen kerran elämässäni sanan Lemmy, kun uutinen hän kuolemastaan levisi mediassa ja somessa.

Ihmiset muistelivat kuinka olivat hänet kohdanneet. Kuka konsertissa kuka hampurilaisbaarissa. Mitä hän oli tehnyt missäkin. Ja itselläni ei ainuttakaan mielikuvaa. Jos minulle olisi sanottu ennen kuolemaa sana Lemmy en olisi tiennyt oliko kyseessä ihminen vai ravihevonen.

Nyt mietin kuinka oikeesti voi tapahtua näin ja voiko minulla oikeesti olla niin valikoiva kuulo ja muisti. Näköjään voi. Lupaan että vielä kuuntelen yhden hänen biisinsä ja sivistän itseäni sen verran, että pääsen samalle aaltopituudelle maailman kanssa. Ehkä teen sen lauantai ja sunnuntain välisenä yönä, kun hänen hautajaisensa pidetään Hollywoodissa.

Voin sanoa, että olen kuunnellut radiota useita tuntia päivässä kymmeniä vuosia. Varmasti olen tämänkin herran musiikkia kuulut useampaan kertaan. Siis uutisnarkomaanina kuuntelen kanavia, joissa on uutisia ja ajankohtaisia päivän asioita.

Ihmisen valikoiva mekanismi on todella mielenkiintoinen. Kuinka olisi mahdollista saada viesti perille, joka ei pätkääkään kiinnosta vastaanottajaa? Varmaan tuttu tilanne ihan perhepiirissäkin. Silloin kun neuvot ja ohjeet menevät kuuroille korville tai ajatukset mielipiteet eivät saa mitään solua värähtämään. Organisaatioissakin löytyy aina joku, joka on täysin ulkona, vaikka asiasta on tiedotettu moneen kertaan.

Mielilauseeni onkin, että sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Siksi viestijän kannattaakin aina unohtaa sovinnolla omat kantansa asioihin ja pyrkiä luomaan viestille ja sisällölle vastaanottajaa houkutteleva sisältö sekä viitekehys.

Kun sanot sanan ihminen lääkärille, ryhtyy hän miettimään terve vai sairas. Pappi miettii uskovainen vai ateisti. Poliisi konna vai rehellinen.

Seuraavan kerran kun ihmettelet miten asiat saavat noin kummallisen merkityksen kuten vaikka Laura Huhtasaari. Älä etsi virheitä ihmisten tyhmyydestä tai tietämättömyydestä, vaan omasta viestistäsi. Mitkä asiat, esitystavat, puuttuva informaatio, väärä ajoitus aiheuttavat väärinymmärryksen tai miksi ei kiinnosta ja viesti menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos aiheuttamatta mitään reaktiota.

Kyllä minä mieleni pahoitin

Keskiviikko 10.10.2012 klo 15.38 - Kauko Niemi

Viime viikonloppu oli taas mitä mahtavin koirakansan esiinmarssi. Viikonloppuna järjestettiin kaksi suurta maailmanlaajuista tapahtumaa ja ties kuinka monta pientä. En matkustanut fyysisesti Tsekkeihin, enkä Romaniaan. Mutta matkustin netissä kumpaankin paikkaan monta kertaa päivässä koko viikonlopun ajan.

Tässä vaiheessa tuo otsikkolainaus on paikoillaan. Kyllä minä mieleni pahoitin koirakansan puolesta. Siis suurta sääliä, kun molemmat tilaisuudet hassattiin tiedotuksellisesti samalla tavalla kuin lähes kaikki muutkin tilaisuudet.

Tämä vuodatus tulee pahasti jälkijunassa – vasta keskiviikkona, sillä yritin varmistaa, josko näiden tapahtumien sivuille ilmestyisi jälkikäteen jotakin arvokasta tietoa – mutta ei.

Koirauutisoinnista yleisessä mediassa 80 prosenttia on sitä kuinka koira puri tai kuinka koiraa kohdeltiin kaltoin. Kuinka huijarit jymäyttivät hyväuskoisia. Nämä ovat niitä uutisia, joihin on saatavissa faktatietoa, raaka-ainetta poliisilta ja tuomioistuimilta juuri silloin kun jotakin on tapahtunut tässä ja nyt. Näistä raaka-aineista syntyy uutinen mediassa. Jos ei ole raaka-ainetta, ei kovin helposti synny uutista.

Olen vuosikymmenet ansainnut leipäni toimittaja, mutta näin mykkää ja sisäänpäin lämpiävää ”toimialaa” en ole aiemmin kohdannut. Minua oikeasti säälittää, että näin hieno ja ihmisille hyvää oloa tuottava harrastus näkyy ulospäin tiedon puutteen takia vääristyneenä.

Bugarestin näyttelyn ennakkotiedoissa oli sentään mukana muutama fakta koirien kokonaismäärästä roduittain ja maittain. Sivulla press ainoastaan akreditointi ohjeet. Ei ainuttakaan tiedotetta tai taustatietojuttua.

Agilityn MM-kisoissa tilanne oli jonkin verran parempi suomalaisten aktiivisuuden takia useammalla eri kanavalla. Tosin sekin viestintä oli suunnattu vain sisäpiirille ja oikeiden palikoiden asettaminen kohdilleen oli varsin työlästä.

Virallinen kisaorganisaatio muun muassa pudotti yksilökisojen tuloslistoilta osallistujien maatunnukset pois saati, että olisi kertonut menestyjien taustatietoja.

Mitä tahansa muuta kilpailua pystyy nykyisin seuraamaan netissä jopa ajantasaisena ja riittävine taustatietoineen.

Jos koiramaailmasta halutaan rakentaa avoimempaa ja hyväksyttävämpää kuvaa, kannattaisi erilaiset tilaisuuden hyödyntää myös tiedotuksellisesti. Ruokkia mediaa hyödyllisellä raaka-aineella.

Missä meneekään komentelun ja informoinnin raja

Tiistai 29.7.2008 - Kauko Niemi

Olen jo monta vuotta pohtinut miksi Helsingin uimastadionin saunojen ovissa on kyltit, ettei saunaan saa mennä uimahousut jalassa. 

Lapussa vain komennetaan saunaan ilman housuja. Sama komento taitaa olla kyllä ihan kaikissa muissakin uimahalleissa.

Mietin, että mahtaako kyseessä olla jokin hygieeninen asia, että ihmisillä on niin likaisia uimahousuja, että niiden bakteeriviljelmät eivät olisi terveellisiä. Toisaalta sekään ei tunnu loogiselta, sillä lauteille valutetaan kaikenmaailman hikeä mitä erilaisimmista, hyvä ja huonokuntoisista bodeista.

Tämä mysteeri selvisi vihdoinkin viime viikolla kun välisiivousta tekevä naishenkilö, rupesi pitämään uimastadionilla jöötä ja riisututti kaikilta uima-asut pois.

Uima-asujen vienti saunaan kädessä ei myöskään tullut kysymykseen, vaan simmarit oli jätettävä saunan ulkopuolelle.

Tilanteessa syntyi erilaista suukopua puolin jos toisin ja lopulta tuli myös todellinen selvyys asiaan.

Altaassa oleva ja sitä myöden myös uima-asuissa oleva kloori haihtuu kuumassa saunassa ilmaan ja voi aiheuttaa herkimmille ihmisille erilaisia, allergia- ja hengityselinongelmia.

Eikös tällaisesta vaarasta tulisi informoida, eikä vain käskyttää housuja pois?

Jos ovessa lukisi, että saunassa on kloorivaara, mikäli joku on tuonut uima-asun kuumaan saunaan tai jotain vastaavaan. Veikkaan että silloin myös ryhmäkuri toimisi erittäin hyvin.

Tai jos todellista vaaraa ei ole olemassa niin otetaan kaikki liput ja laput pois.

Missä siis menee informoinnin ja käskytyksen raja. Melko varmasti informointi toimisi monin verroin paremmin. Ja lukutaidottomille voisi yleisellä kuuluttaa asiasta aika ajoin, niin varmasti kysyisi kanttia mennä uima-asu päällä saunaan.