Myykää hiljaisuutta, älkää kansallispukuja

Lauantai 12.1.2008 - Kauko Niemi

Matkamessujen Suomi-halli sai surun puseroon. Aivan kuin ei olisi elänyt tätä päivää tai kaikki näytteilleasettajat olisivat tulleet Kalevalasta. Missä on tämän päivän viesti.

Tiedän tosi tarkkaan kun menen mihin maahan tahansa, niin kansallispukuiset ihmiset esittävät jotakin menneestä maailmasta. Ja minä kun matkustan, haluan kokea tätä päivää tässä ja nyt ja mieluusti vielä sellaista, jota ei ole tarjottu samassa muotissa viimeiset 15 vuotta.

Ensinnäkin suomalainen on pelottava ulkomaalaiselle ihmiselle. Ulkomaalaisella kestää viikkoja, kuukausia ennen kuin hän ymmärtää, että suomalainen ei ole vihainen, eikä tarkoita mitään pahaa istuessa myrttinä, suupielet alaspäin junassa, bussissa, lentokoneessa. Yksi lomaviikko ei siihen riitä.

Jokaisessa kylässä pitää olla huvipuisto, tuhottomasti äksöniä ja kilpailla ikään kuin disneylandien kanssa ja hävitä jokaisessa käänteessä menneisyyden symboli, suomalainen kansallispuku päällä. Tällainen mielikuva syntyi, kun messujen käytäviä käveli.

Seychellit oli omalla osastollaan esittelemässä paratiisisaarien ihanuutta, jossa vuosittain vierailee noin 500 suomalaistakin. Osasto oli varsin simppeli, ja Seychellien edustaja sai hyvälle mielelle omalla käytöksellään. Mies ei tyrkyttänyt mitään, mutta hymyilevä vastaus tuli kaikille bonus pistein. Hän myi kaunista luontoa ja hyvää oloa.

Välttämättä tuli myös mieleeni muutamat kokemukset maassamme vierailevista tuttavistani. Toissa kesänä lähdin intialaisen tuttavani kanssa pyöräilemään Lieksaan. Patvinsuolta pohjoiseen, karhunpolku-reittiä pitkin. Reittiä on mainostettu maailman kauneimmaksi pyöräreitiksi. Sitähän se varmaan onkin. Mutta vasta tuolla metsässä tajusin mistä on kyse, kun olimme kolme päivää kulkeneet emmekä nähneet yhtään ihmistä. Ja kun vieraani pysähtyi monta kertaa päivässä ja käski kuuntelemaan hiljaisuutta.

Suomalaisen on vaikea ymmärtää että hän ei ole koskaan aikaisemmin voinut ylipäätään mennä metsään. Kotimaassaan Intiassa metsät ovat täynnä käärmeitä ja erilaisia ötököitä ja villieläimiä. Siellä ei voi nauttia vaeltamisesta. Ennen Suomeen tuloaan hän asui Yhdysvalloissa, missä ei ole jokamiehen oikeutta. Yksityiset metsät ovat pääosin aidattu ja luonnonpuistoissa pahimmillaan jaetaan vuoronumeroita vierailua varten.

Muutama vuosi sitten radiossa haastateltiin saksalaista turistia. Mikä on mieleenpainuvinta Suomessa. Vastaus oli, että olemme ajaneet 46 kilometriä pikitietä, eikä yhtään autoa ole tullut vastaan.

Hiljaisuus on monelle extreame-laji. Muutama vuosi sitten en saanut japanilaiselle vieraalle hotellimajoitusta ja sijoitin hänet syksyisenä, tuulisen yönä yksinäiseen, hienoon ja kalliiseen majataloon luonnon keskelle.

Aamulla noutaessani tajusin mitä olin tehnyt. Ihminen, joka koskaan ei elämässään ollut kokenut pimeyttä, yksinäisyyttä saati syksyisen tuulen epämääräistä ääntä, oli aamulla liki shokissa pelosta.

Tällaista hiljaisuutta, luontoa, yksinäisyyttä ja extreame-matkailua en huomannut tarjottavan lainkaan messukeskuksessa. Siinä olisi tuotteistettavia ideoita.

 

Verkkokaupan ahneus

Keskiviikko 9.1.2008 - Kauko Niemi

Verkkokaupan kehityksessä on omituisia piirteitä. Jos verkkokauppa on helppoa niin tavarantoimitus on kaukana siitä.

Tänään uteliaisuus ylitti harkintakyvyn. Päätin kokeilla Huutopakettia, kun huuto.netissa syntyi kaupat työkalupakista. Huutopakettia esitellään selkeästi postin tiskiä edullisemmaksi. Tosin tässä tapauksessa perikummallisuus syntyy siitä, kun pakin huudettu hinta oli viisi euroa ja Postin pakettihinta vuodenvaihteen jälkeen 7,90 euroa. Vuodenvaihteessa tulla tupsahti taas 50 senttiä hintaa lisää.

Houkutus syntyy, sillä onhan se niin helppoa kun pakettikorttikin syntyy valmiiksi tulostettavaksi. Rahan käsittely bitteinä on tietty aina mukavampaa kuin kolikoina tai kahisevana. Ja kun omistaa tulostimen, niin valmiin pakettikortin saa jo kotona kiinnittää työkalupakin kupeeseen.

Aiemmin en ollut Huutopakettia käyttänyt vaikka palvelu esiteltiin suurena uutisena melkein vuosi sitten.

Ensin pitää tunnistautua, vaikka olen kirjautuneena palveluun. Se ei riitä, vaan tunnistautuminen tapahtuu pankkin kautta tai kännykällä. Tässä kohtaa virallisella henkilökortilla ei ollut mitään roolia.

Tunnistaudun / pankin tunnus ja salasana sekä kertakäyttöinen tunnus avainlukulistalta.

Hups! tunnistautuminen pitääkin ostaa. Myyjänä on Iltasanomat. Erkon konserni kanavoi rahojaan näköjään tarpeen mukaan.  No kun olen kerta pankissa ja palvelussa niin ostetaan tunnistautumista 12 kuukaudeksi.

Maksan tunnistautumisen / kierros alkaa alusta – pankin tunnus ja salasana sekä kertakäyttöinen tunnus avainlukulistalta.

Minua ei nyt palautetakaan kaupantekosivulle, vaan kirjaudun uudelleen Huuto.nettiin. Onneksi työkalupakin sivu on noteerannut, että tunnistautuminen on maksettu. Nyt päästään asiaan ostamaan työkalupakille kuljetuspalvelu.

Kuljetustuksen ostaminen vaatii kirjautumisen verkkopankkiin rahansiirtoa varten. Ja kierros alkaa jälleen alusta – pankin tunnus ja salasana sekä kertakäyttöinen tunnus avainlukulistalta.

Hups! Summaan lisätään 35 senttiä pankin käsittelykuluja. Postitushinta on jo 7,30 eurossa + tunnistautumismaksu.

Taaskaan en palaudu kauppasivulle vaan kierrän Huuto.netin etuoven kautta sivulle. Toimenpiteeni on noteerattu ja kehotetaan tulostamaan pakettikortti ja liimaamaan se työkalupakin kylkeen. Näin teen.

Kuljetan työkalupakin postiin, missä tarkistetaan, että ilmoittamani paino on kutakuinkin oikea. Virkailija pyörittää hetken pakkia ja ihmettelee mistä on kyse ja vie kiltisti lähtevien lavalle.

Suuri alennus hupeni välikäsiin ja tein kaikki työt, pankissa ja postissa itse, todella mutkikkaasti . Nyt minun pitää lähettää neljä Huuto-pakettia tämän vuoden aikana ennen kuin olen edes omillani.

Ei ole verkkokaupalla tulevaisuutta tällä bisnes-mallilla.

Mutta seuraavalla mallilla sitä vastoin on hieno tulevaisuus.

Ostin tietokoneohjelmistopaketin maailmanlaajuiselta Adobelta. Heidän kansainvälisiltä sivuiltaan. Koska hinta oli hieman jälleenmyyjiä edullisempi. Halusin ohjelmalevykkeet, vaikka linjani olisikin imuroinut ohjelmat melko vikkelään.

Tilaus tapahtui keskiviikkona kello 14.30. Tilausvahvistus ja UPS:n seurantakoodi tuli puolen tunnin kuluttua sähköpostilla. Ovikello soi perjantaina kymmeneltä ja paketti oli kädessä. Eikä hintaa ollu lisätty toimituskuluja.

Tuossa ajassa en olisi ehtinyt edes Ruoholahteen. Tosin siellä toimitus olisi ollut kaksi viikkoa.

ps.

edellisessä blogissani ihmettelin Canonin markkinointia. Väliaikatietona mainittakoon, että tänään tuli sähköpostitse ilmoitus raha-anomuksen vastaanotosta. Siis kirjeeni mennyt oikeaan osoitteeseen ja pian sitä aletaan käsittelemään. Ja jos oikein menee putkeen, niin rahaa on luvassa 20 työpäivän kuluttua.

Canonin markkinointi luottaa laiskuuteen

Maanantai 31.12.2007 - Kauko Niemi

Canonilla oli jo ainakin toistamiseen markkinointikampanja, missä ostetun tuotteen hinnasta sai ”kassa-alennuksen.” Canon maksaa ilmoitetun summan suoraan ostajan tilille. 

Tämä verrattain monimutkainen järjestelmä kysyy asiakkaalta hermoja, osaamista ja ahkeruutta. Minun henkilökohtainen veikkaukseni onkin, että kampanjalla on tarkoituksensa. Olisi todella kiva tietää kuinka monelta jää raha saamatta.

Se on varmasti niin suuri osuus, että Canonin kannattaa tehdä kampanja mutkan kautta. Jos se olisi suoraan kauppiaiden tehtävissä, niin jokainen kassa-alennus tulisi varmasti hoidettua jokaisesta kampanjan piiriin kuuluvasta laitteesta.

1) etsi verkosta osoite, jossa voit anomuksen tehdä. 2) valitse mistä maasta tuote on ostettu. 3) Valitse kampanjatuote. Tämä antaa viitteen siitä, että jokaisesta tuotteesta käydään koko rumba läpi yksi kerrallaan. 4) välisivu, jossa voit tarkastella erillisen selainsivun kautta ohjeita tai jatkaa umpimähkää eteenpäin. 5) suoraankin jatkettaessa tulee ohjesivu. Se kertoo, että sinun pitää kopioida kaupan kassakuitti, leikata pakkauksen viivakoodi, täyttää lomake, tulostaa lomake ja postittaa se fyysisen postin kautta Canonin markkinointikampanjaa hallinnoivaan yksikköön Irlantiin.

6) lomakkeen voi yllätys yllätys täyttää kuitenkin tietokoneella. Lomakkeessa on paljon kohtia, joiden ylihyppinen antaa Canonin punaisen virheilmoituksen, eikä anna jatkaa prosessia.

7) lomakkeen täytössä menee viimeistään sormi suuhun kun kansainvälistä pankkiliikennettä varten sinun pitää täyttää omat kansainvälisen pankkimaailman IBAN ja SWIFT tunnuksesi. Muutenhan rahaliikenne ei Suomen rajaa ylitä kumpaankaan suuntaa.

Jotta saat täytetyn lomakkeen hyötykäyttöön eli kirjepostiin, pitää sinulla olla tulostin. Kaikillahan sitä kotona ei ole, mutta Canon mielellään sellaisen varmaan myy. Sen verran yhteensopiva maailma kuitenkin oli, että sain tämän arvokkaan Canonin lomakkeen tulostettua HP:n tulostimella.

Koko prosessi kesti toista tuntia, vaikken olekaan eilisen teeren poikia tietotekniikassa. Suomalaisella sisulla vein homman läpi. Jos olisin tehnyt tuon ajan laskutettavaa työtä, olisin voinut tienata hieman enemmän kuin Canonin kassa-alennuksen.

Sitäkin olen aina ihmetellyt, muidenkin kuin Canonin kohdalla, että miksei esimerkiksi sarjanumero voisi olla yksiselitteinen serial No. Laitteiden pohjissa on erilaisia numerosarjoja ja sitten täytyy vain päätellä ja kokeilla mikä kelpaisi.

Varmuuden vuoksi myös Canonin kameran pakkauslaatikkoon oli laitettu kaksi erilaista viivakoodia. Leikkelin molemmat Irlantiin lähtevään postilähetykseen. Ehkä sieltä tulee kahden kuukauden kuluttua huomautus, etteivät voi käsitellä asiaa, kun eivät tiedä kumpaa viivakoodia olen heille tarjoamassa.

Joka tapauksessa rahoja ei toistaiseksi ole tililläni näkynyt, mutta vastahan on kulunut reilu parisen viikkoa. Irlannissa joku aukoo kirjettäni, joku näpyttelee tietoni koneelle, joku hyväksyy rahapalautuksen ja joku panee palautuksen toimeksi.

Kansainvälinen pankkiverkko pihtaa rahoja jokaisessa solmussa ja hyödyntää summan täysimääräisesti, vaikka bittiraha voisi liikkua sekunnin murto-osassa. Google olisi jo ilmoittanut, että prosessi kesti 0,59 sekuntia ja he kiersivät sentään koko maailman.

Tällainen markkinointi ei voi perustua mihinkään muuhun kuin siihen, että valtaosalta jää kassa-alennus saamatta syystä tai toisesta. Kaupantekotilanteessa kukaan ei tingi, sillä Canon on ikään kuin tinkinyt valmiiksi.

ps.

tuotteessa ei ole valittamisen varaa. Kamera on aina parempi kuin kuvaaja ja kuvaaja oppii kaiken aikaa.

ps2

Enää ei kannata kampanjan perään murehtia. Kampanja päättyi tänään.

Jungerilta kannatettava ehdotus

Torstai 27.12.2007 - Kauko Niemi

Jungerin ehdotus on erittäin kannatettava, mutta jatkojalostettuna.

YLE haluaisi maksu-tv katsojarekisterit avoimiksi, jotta voisi tarkistaa ketkä katsovat luvatta televisiota.

Kaikille reilua ja tasapuolista olisi se, että kaikki kanavat ja ohjelmat pannaan kortin taakse yksitellen ilman kanavapaketteja.

Ja sitten kaikkein tärkein – jokainen maksaa vain katsomastaan kanavasta ja käyttämästään ajasta.

Pian alkaisi hahmottua mitä se digi-ajan todellinen tarjonta on mistä ihmiset haluavat maksaa. Veikkaan, että todellisuus olisi toisenlainen kuin mitä nyt annetaan ymmärtää.

Se olisi reilua myös mainostajille. Mainostajat tietäisivät pian, kumpi puoli budjetista menee hukkaan. Tähän mennessä tiedetään vain että puolet menee hukkaan.

YLE voisi hinnoitella ohjelmansa kaupallisin tai julkisenpalvelun perustein. Hyvään kauppatapaan kuuluu myös, että vanha tavara myydään halvemmalla kuin uusi. YLE:n kanavillahan varmaan kohta puolet on pika uusintoja ja nyt on innostuttu toistamaan myös lähihistoriaan, pyörittämään Elävää arkistoa.

Sen verran juonisti tämän vanhan materiaalin pyöritys tapahtuu, että ensi vaikutelmana ikään kuin kyse olisi jostain tärkeästä dokumentista, siitä mitä Tarva tai Spede ovat aikoinaan sanoneet. Lopputulos on erittäin sisäsiittoista. Joka tapauksessa erittäin halpaa ohjelmasisältöä näin säästökaudella.

YLE ei saa lähettää mainoksia, mutta ohjelma-aikaa saadaan tapettua myös pitkillä mainoskatkoilla. Ohjelmien välissä tulee tavattoman monta ennakkomainosta tulevista ohjelmista. Mikähän mahtaa olla suhteellinen ohjelma-aika täysin ennen näkemättömälle tuotannolle?

Voisi myös kysyä, että lähetysverkon digitalisoinnista piti syntyä suuria säästöjä, joilla pystytään parantamaan ohjelmasisältöä. Tietääkö kukaan, kenen taskuun nämä säästöt ovat päätyneet. Ei ainakaan kustannustalkoissa poispotkittujen toimittajien taskuun.

Vieläkin halvemmalla ohjelma-aikaa täyttävät maksukanavat. Erilaisia puoli- tai kokoautomaattisia chatti- ja peliohjelmia. Mutta nehän tulevat kaupanpäällisiksi ohjelmapaketissa.

Jos viestintäministeriössä oltaisiin oikeasti huolestuneita ohjelmasisällöstä, niin siellä ryhdyttäisiin valmistelemaan lupatarkastajien ja lupatarkastusbyrokratian vaihtoa kortinlukijoihin.

Vaihto ei sulkisi pois sitä, etteikö kortilla voisi katsoa myös ilmaiseksi julkisen palvelun tarjontaa, jos poliitikot niin haluavat ja päättävät.

Viestintäministeri Suvi Linden on tainnut unohtua etätöihin Kärsämäelle

Tiistai 27.11.2007 - Kauko Niemi

Viestintäministeri Suvi Linden on tainnut unohtua etätöihin Kärsämäelle, kun tuntuu olevan niin kaukana reaalielämästä.

Hän lupasi palauttaa Suomen tietoyhteiskuntien kärkikastiin.

Linden sanoo, että Suomi on pudonnut kärjestä kansainvälisissä tietoyhteiskuntavertailuissa niin Euroopassa kuin erityisesti Pohjoismaisessa vertailussa. Meneillään olevalla tietoyhteiskuntatyöllä meillä on mahdollisuus nostaa Suomi uudelleen kärkeen.

Viestintäministeri Suvi Lindén puhui kotikaupunkinsa, Oulun Puhelimen 125-vuotisjuhlassa 12. marraskuuta.

Linden ei varmaan ymmärrä, että Suomella ei ole nykyisillä malleilla asiaa kärkeen. Maassamme ei ole enää yhtään kaupallista veturia asiaa kiihdyttämässä. Ja digi-tv-jupakasta olisi jo pitänyt oppia, että hallinnollisella komentelulla ei hyvää seuraa.

Helsingin Puhelinyhdistys, kuten sitä toiminnallisesti voidaan edelleen kutsua, on selvää pässin lihaa. Islantilaisilla sijoittajilla ei ole minkään valtakunnan kiinnostusta kehittää suomalaista tietoyhteiskuntaa. Elisa on tammikuun 21. päivänä kohtalonsa paalulla.

Telia-Soneran tytäryhtiö-talous on leikannut Suomessa yli puolet porukasta poista ja nyt vain kiinnostaa miten bitti kulkee kaikkein kustannustehokkaammin piuhassa. Ruotsalaisetkaan eivät ole sen kiinnostuneempia suomalaisesta tietoyhteiskunnasta ja sen kehittämisestä.

Nokia on puolestaan jo niin iso, että kotimaan markkinat eivät juurikaan hetkauta kun pitää miettiä viiden miljoonan suomalaisen tai yli miljardin intialaisen välillä.

Pankit ovat osansa tehneet ja ruotsalaisia Nordeassa ja tanskalaisia Sampopankissa ei suuremmin myöskään kiinnosta muu kuin kerätä palvelumaksuja asiakkailtaan. Pankkien kiinnostus on palaamassa fyysisen konttoriverkon kasvattamiseen.

Suomessa ei ole yhtään niin sanottua veturia, joka puskisi, kehittäisi ja kokeilisi tietoyhteiskunnan palveluita. Viimeiset peliyrityksetkin siirtyvät aina sopivassa vaiheessa, perustajien pussia lihottaen kansainväliseen omistukseen.

90-luvun teleklusteri toimi tehokkaasti ja sen jäsenet kehittivät merkittäviä innovaatioita, tosin pitkälti tekniikkapainotteisesti. Pankit opettivat puolestaan suomalaiset nettitavoille.

Jos Linden tarkoittaa paluulla tietoyhteiskunnan kärkeen julkista sektoria, niin tavoite tuntuu vieläkin kaukaisemmalta. Julkisen sektorin kehitysresurssit ovat varsin rajalliset, eikä sen tarve innovoida ole kovin painava niin kauan kun rakenteisiin ei puututa.

Ongelmallistahan on se, etteivät julkiset palvelut ole käyttäjien kannalta seksikkäitä. Niitä käytetään kun ei haluta tavata mörttiä virkahenkilöä. Niihin ei myöskään synny riippuvuutta, sillä palveluita käytetään vain muutaman kerran vuodessa.

Pahaa pelkään, että Lindenin lausahdukset ovat nyt pahasti ylioptimistisia.

 

Kirjoitin nimeni Jokelan adressiin

Torstai 22.11.2007 - Kauko Niemi

Median toimintaa Jokelan katastrofissa moittinut adressi oli asiallinen toimenpide. Se nostaa esiin mikä median toiminnassa on kohtuullista ja mikä ei. Siksi kirjoitin adressin, vaikka media-alalla toimittajana toiminkin.

Tässä tapauksessa tulee esiin rajanveto siitä onko media välittämässä todellista tietoa vai tyydyttämässä ihmisten uteliaisuutta. Uteliaisuuden luomalla tilanteella kasvatetaan vain katsoja ja kuuntelijalukuja sekä nettiklikkauksia omien tavoitteittensa saavuttamiseksi.

Jokelan tapauksessa kyse oli ihmisten uteliaisuuden tyydyttämisestä.

Osin siellä oli kyse jopa viranomaisten häirinnästä. Matkapuhelinliikenne oli niin suurta, että se tukki osittain jopa verkon.

Tällaisessa tapauksessa olisi ollut syytä välttää turhia puheluita, jotta viranomaiset ja omaiset olisivat saaneet yhteyksiä komeroissa ja luokissa olleisiin oppilaisiin.

Omaisten hädällä mässääminen ei ole tyylikästä missään tilanteessa. Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon saanut Marja Manninen oli tänään Aamu-tv:n haastattelussa samaa mieltä.

Manninen sanoi, että Konginkankaan jälkeen jo keskusteltiin ja ”sovittiin” missä hyvän journalistisen tavat ja rajat kulkevat. ”Valitettavasti nuo keskustelut ehtivät jo muutamassa vuodessa unohtua”, Manninen sanoi.

Jos itse olisin joutunut juttukeikalle Jokelaan, niin toki olisin kaivellut tietoja tavalla tai toisella. Siis hoitanut annettua tehtävää varmaan samalla tavalla kuin nyt yksittäiset toimittajat hoitivat heille annettua tehtävää.

En olisi kuitenkaan kokenut tehtävää omakseni. Ja jos tällaisia tehtäviä tulisi jatkuvasti, ei työn sisältö vastaisi omia arvojani. Lopputulemana olisi varmaan työn vaihtaminen tai vähintään hakeutuminen toisenlaisten juttujen pariin.

Toivottavasti Jokelan adressi muistuttaisi toimituksia siitä, että rajansa kaikilla. Omien raadollisten lukijamäärien seuranta, ilman inhimillistä tulkintaa, ilman minkäänlaista sensuuria, ei voi olla oikea tie.

Usko, Toivo, Rakkaus

Keskiviikko 14.11.2007 - Kauko Niemi

Usko, Toivo, Rakkaus - Siinä kokonaista kolme sanaa, joita Helsingin seurakunnat käärivät nyt mitä erilaisimpiin paketteihin homopaidoista lähtien. Ensi lauantaina käynnistyy kampanja, jonka puhuttelukielenä on niin sanottu nuorison kieli, sillä kohderyhmähän on nuoret aikuiset. He jotka eroavat pikavauhtia kirkosta.

Onnistuneen markkinoinnin perusajatuksia on, että mainosta vain sitä mitä on todellisuudessa myytävänä. Liian suuret toleranssit aiheuttavat pettymyksiä. Kirkon kampanjassa liikutaan kyllä uskottavuuden rajamailla.

T-paidalla tuskin muutetaan suhdetta homoihin tai naispappeuteen. Ja sen tietää kohderyhmään kuuluva jokainen nuori aikuinen.

Itse olen moneen otteeseen miettinyt missä oikein mättää. Kampanjan kaikki kolme sanaa ovat ainakin minulle keskeisiä elämän arvoja. Ilman rakkautta olemme enemmän tai vähemmän epätasapainossa. Silloin kun toivo on kadonnut ovat myös sisäiset voimat kadonneet. Usko johonkin, vaikkapa johonkin suurempaan kuten maailman kaikkeuteen, Jumalaan tai mihin tahansa esimerkiksi ystäviin, luo tanakkaa pohjaa elämälle.

Kirkko on rakennuksena minulle aina mielenkiintoinen ja sen ilmapiiri rauhoittaa kummasti. Kaikilla matkoillani poikkean vähintäänkin kirkoissa.

Musiikinharrastajana kirkollisessa musiikissa ei ole mitään vikaa. Urut soittimena ovat kertakaikkisen hienot ja saa käymään urkukonserteissa tämän tästä. Tämän tästä käyn myös kirkoissa laulamassa harrastuksen puitteissa, myös jumalanpalveluksissa.

Kaikki puitteet ovat kunnossa päällisin puolin, eikä sekään ole harvinaista, että rukoilen. Maksan kiltisti kirkollisveroa.

Kirkoissa saarnattavat viestit eivät kuitenkaan tavoita, eikä jatkuva samojen kaavojen toisto viikosta viikkoon ja vuodesta toiseen innosta.

Kyllä minä tavallaan uskon Jumalaan ja uskon, ettei hän kaikkitietävänä tee virheitä. Ei hän ole vahingossa luonut mitään tähän maailmaan, ei edes homoja. Eikä sellaisia naisia, joilla on kutsumus lähimmäisen rakkaudesta. Kyllä kirkonkin se pitää tajuta.

Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää miksi viestit eivät kohtaa. Se johtuu kohdallani pitkälti raamatusta. Se on kirja muiden kirjojen joukossa, jonka todenperäisyydestä kukaan ei voi sanoa yhtään mitään. Pappi raukat joutuvat väen väkisin sovittamaan sanansa kullekin ajankohdalle valitun tekstin mukaan.

Kirkon viesteihin otetaan muutama ajankohtainen asia ja yritetään yhdistää se raamatun tekstiin. Ei siinä kömpelyydessä synny mitään uskottavaa ja ymmärrettävää sanomaa. Suomen lakikirja on demokraattisesti tuotettu eepos ja jos lakia vastaan rikkoon, niin siitä seuraa rangaistus. Sen ymmärtää jokainen.

Lopputulos on aivan sama, jos päätetäänkin, että tästä lähtien tulkitsemme Kalevalaa, juuri uuden suomennoksen saanutta Peppi Pitkätossua tai Tuntematontasotilasta täytetä totuutena. Siis tässä kohdin ainakin minun uskoni horjuu, eikä se muutu uusilla t-paidoilla.

Pari viikkoa sitten radiossa haastateltiin Samuli Edelmania uuden virsilevyn tekemisestä ja virsien tulkinnasta. Samulin uskonnollisuus ja suhde uskontoon antoi ajattelemista. Alan kääntyä aivan samalle linjalle. Usko on minulle sitä, että elää ihmisiksi.

 

Minä itellatan kirjeen sinulle huomenna. MITÄ?

Tiistai 13.11.2007 - Kauko Niemi

Minä itellatan tämän kirjeen sinulle huomenna. MITÄ h..vettiä sinä hourit? 

Agricola-vuoden kunniaksi TV1:n yksi mielenkiintoisimpia ohjelmia on sanakirja. Sanakirjassa erilaiset ihmiset valitsevat sanan ja kertovat suhteestaan siihen.

Ja niin kuin kaikessa viestinnässä sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Sanakirja on kiinnostava siinä mielessä, että varmaan yhdelläkään sanan sanojalla ei ole samaa merkitystä valitsemalleen sanalle kuin minulla.

Tai löytyi juuri yksi. Tutkija Janne Saarikivi oli valinnut sanan posti. Saarikivi ihmetteli tätä täysin universaalia ja globaalia sanaa ja systeemiä. Kuinka tällainen toiminta kuin posti on ylipäätään voinut tähän maailmaan syntyä.

Posti kuljettaa kirjeen postimerkin hinnalla paikasta toiseen mukisematta, jopa pahimpaan vihollisvaltioon. Aivan uskomaton järjestelmä.

Posti on myös ainoa sana maailmassa, joka merkitsee kaikilla kielillä samaa.

Ja mitä ihmettä tapahtuikaan. Luottokorttilaskussani joku Itella haluaa sievoisen summan rahaa. Kun kaikkia aivonystyröitä oikein kunnolla hieroi niin tosiaan olin ostanut yhden työtuolin postiennakolla. Huomioitavaa on erityisesti, etten ostanut sitä itellaennakolla.

Mikä on se ihmeellinen viisaus, että Suomen Posti vaihtaa nimensä. Nimen jonka kaikki maapallon ihmiset olisivat ymmärtäneet. Nimeen, joka ei kerro kenellekään mitään, ei edes vielä sadan vuoden ja sukupolvenkaan kuluttua.

Jotta asia olisi vieläkin sekavampi, niin Posti, eikun Itella, vain kummin päin se nyt olikaan käyttää sekaisin kahta nimeä, eikä rajanveto ole ainakaan yritysasiakkaissa ja yksityisasiakkaissa. Minäkin asioin Postissa, mutta papereissa lukee Itella.

Kuvittelin jo tämän mitäänsanomattoman villityksen laantuneen kun kaikki koulutuslaitokset yrittävät olla fiinimpiä kuin ovatkaan ollessaan arbisia, stadioita, evtekejä, metropolizeja, helioita, ja ties mitä. Yhdenkään tarjonnasta tai sisällöstä en nimen perusteella pysty päättelemään mitään. Ja tuon lista teossa auttoi ystävällisesti Google.

Ainoa johtopäätös Postin kohdalla on se, että Suomen Postilla on jotain niin suuria luurankoja kaapissa, ettei tuota maailman ainutlaatuisinta sanaa uskalla enää käyttää.

Minä ainakin postitan, enkä itellata kirjeeni ja korttini vielä seuraavat 30 vuotta, jos Elämä Pelissä testin tulokseen on uskomista.

TV-menu häviää Kotipizzallekin

Keskiviikko 31.10.2007 - Kauko Niemi

TV:n menu häviää Kotipizallekin

Sinun pitää tykätä tv-elokuvista, urheilusta ja saippuasarjoista, jotta olisit oikea ihminen suomalaisessa yhteiskunnassa – ainakin kun sinua mitataan tv-katsojana.

Et voi ostaa televisio-ohjelmia kuin pakettina, jotka perustuvat yllä mainittuun sisältöön. Paketissa saattaa olla yksi asia- tai dokumenttikanava. Ostoksesi sisältää siis 95 prosenttia tuotetta, jota et koskaan käytä.

Kotipizzastakin saa pizzan valitsemillaan täytteillä. Miksei sitten ohjelmapakettia voisi ostaa tiettyyn hintaan ja valita ne viisi haluamaansa kanavaa.

Tänään julkaistu liikenneministeriön tutkimus suitsuttaa kuinka kanavat lähettivät viime vuonna yli 136 tuntia televisio-ohjelmaa joka päivä. Kymmenen kanavan paketti tarjosi paljon katseluvaihtoehtoja.

Kanavien yhteenlaskettu monipuolisuus kuitenkin hieman laski; se oli vuonna 2006 vähäisempi kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. Urheilukanavan ja The Voicen kaltaiset erikoistuneet kanavat alensivat omalta osaltaan kokonaistarjonnan monipuolisuutta.

Toivottavasti arviossa ei lasketa ohjelmaksi jokaisella kanavalla seisovia ”taitopelejä.”

Selvityksen mukaan ohjelmistossa oli eniten viihdettä, urheilua, ulkomaista fiktiota sekä ajankohtais- ja asiaohjelmia. Ohjelmistosta 65 prosenttia oli kotimaista tuotantoa. Sarjamuotoisia ohjelmia oli noin 80 prosenttia kokonaistarjonnasta.

Tunnustan, että olen kerran sortunut ostamaan ohjelmaa televisiooni, yhden maksullisen kanavan siis. Tuntui houkuttelevalta saada 24 tuntia vuorokaudessa classista musiikkia ja oopperaa.

Avasin Mezzon maanantaina ja sieltä tuli ihastuttava pianokonsertto. Avasin tv:n keskiviikkona ja Mezzo lähetti saman pianokonserton kuin myös lauantaina. Siis sielläkin pyöri soittolista eli samat ohjelmat ainakin kolmasti viikossa. Palautin ohjelmakortin.

Onnittelen niitä 26.000 tuhatta kotitaloutta, jotka ovat luopuneet tv-orjuudesta. Itse olen tosi nössö, kun en ole tehnyt samaa. Onnittelut myös Petteri Järviselle, joka on pystynyt luomaan realistista maailmankuvaa nilkuttavasta tekniikasta. Perustelen itselleni, että täytyyhän minun käytännössä omakohtaisesti kokea mitä haukkuu.

Ai että kuinka käytän televisiota. Tiedän, että aamuisin kuudelta alkaa YLE 1:n aamuohjelma. Se on vakiokatseltavaa sen aikaa kun kerkeää. Illan tarjonnasta tiedän yhden kelloajan, 20.30 tulee uutiset. Sitten muutaman kerran viikossa avaan hienon koneeni, scannaan kanavia läpi. Ehkä kerran viikossa juutun johonkin ohjelmaan tai sitten suljen koneen. Ainakaan 15 vuoteen en ole seurannut ohjelmatietoja yhdestäkään lehdestä tai ruudusta.

Ministeriön selvitys antaa kuvan monipuolisesta tarjonnasta. Ehkä se sitä on joillekin. Valinnan vaihtoehdot ovat tosi kaposet, jos ei satu kuulumaan keskivertomassaan.