Auton katsastus herätti monta mietettä

Lauantai 30.1.2010 - Kauko Niemi

Auton katsastus tällä viikolla herätti monenlaisia mietteitä. Aivan tarkkaa kuvaa minulla ei ollut mitä se jupina katsastuksen ympärillä oikein on, paitsi että tämä maksoi 90 euroa ja Ruotsissa sama homma kuulopuheiden mukaan 25 euroa. Mikähän mahtaa olla yhden katsastuksen omakustannushinta? Ei kovinkaan korkea.

Onko raha kuinka ratkaisevaa? Tämä oli kolme vuotta vanhan auton ensimmäinen katsastus ja seuraava tulee kahden vuoden kuluttua. 180 euroa viidessä vuodessa. Sehän on 36 euroa vuodessa minun kohdallani.

Katsastajien markkinoinnissa kohderyhmä löytyy tasan tarkkaan autorekisterikeskuksen tietokannasta. Varmaan yksi harvoista toimialoista, missä ei tarvitse tehdä yhtään hukkamarkkinointia. En tiedä yhtään autoilijaa, joka mielijohteesta haluaisi katsastuttaa autonsa.

Markkinointi alkoi heti syksyllä kun katsastuksen aikaikkuna avautui ja viimeiset liput ja laput tulivat luukusta pari viikkoa ennen viimeistä katsastuspäivää. Katsastusajankohtani jäi viime metreille, niin kuin moni muukin inhimillinen asia. Oli kyllä oikeakin syy. Toinen takavalo oli nuukahtanut.

Polttimon kyllä kävin jo ostamassa, mutta odottelin lämpöisempiä kelejä sen vaihtoon. Merkkihuollosta ostettu varaosa oli tähän asti pienin autokaupassa maksettu lasku 3,5 euroa. Polttimonvaihdossa osoittautui, ettei polttimo ollutkaan palanut vaan vähän löysällä tai hapettunut.

Katsastajien markkinointi oli sen verran ärsyttävää, että loppujen lopuksi valitsin sellaisen, jolta en ollut saanut yhtään lippulappua. Toinen valintakriteeri oli, että ajanvarauksen voi hoitaa nettipalveluna.

Jään miettimään milloin olen viimeksi käynyt katsastuksessa. En todella muista. Tämä on myös selkeä mittari elintason putoamisesta. Työsuhdeautolla ajaessani katsastus ei ollut ajankohtainen asia ja jos oli, niin joku leasingyhtiö hoiti homman.

Katsastusmuistot ovat siis siltä ajalta , kun itse ajoin autoa pukille ja heiluttelin rattia oikealle ja vasemmalle ja sadistisen tärkeä herrahenkilö mutrusteli kulmiaan.

Nyt kassalla pyydettiin avaimet ja käskettiin istuutumaan kahvikoneen viereen ja odottelemaan. Ilmeisesti naisetkin käyvät nykyisin katsastamassa autojaan, kun lehtihyllyssä oli kaksi Tekniikan Maailmaa ja kaksi Me Naiset –lehteä.

Ajan olin varannut kello 12:00 ja 12:07 tulikin mukavan oloinen mieshenkilö avaimien kanssa ja kehui, että oikein hyvässä kunnossa on auto.

Se kehuminen ja kehumisen sävy ei ollut ihan tavallinen viran puolesta tehty. Se kosketti, vaikka mitäpä muuta kolme vuotta ja 31000 km ajettu auto voisi ollakaan.

Palautteen antaminen ja sen sävy on siis melkoinen taitolaji. Olisihan sen voinut antaa kielteisesti suomalaisittainkin. Ei siinä mitään vikaa ollut.

Hyvä palaute pysyy pitkään mielessä pitempään kuin yksikään kampanjakirje. Itse muistan vieläkin sen palautteen kun 18-vuotiaana ajoin ajokortin. Kysyin ajon jälkeen heti hädissäni, että saanko ajokortin – kukas sen sitten saa jos et sinä – oli rauhallinen vastaus. No olinhan jo 12-vuotiaana ajanut mummoani kirkkoon kaksi tyynyä takapuolen alla, jotta näin ratin puolien välistä eteenpäin.

Annetaan koiralle koiruus ja lapselle lapsuus

Sunnuntai 24.1.2010 - Kauko Niemi

Suomen Kennelliiton luonnetyöryhmän rotujärjestöillä teettämä kysely toi esiin, miten kokeneetkin koiraihmiset kuvailevat koiriensa luonnetta ihmismäisillä termeillä. Koirien liiallisesta inhimillistämisestä seuraa vain vääriä tulkintoja ja ongelmia.

Mikähän ihmeen tarve meillä ihmisillä on säätää toisten elämää mieleiseksemme?

Oikeastaan kenelläkään ei ole oikeutta saati velvollisuutta muuttaa toista mieleisekseen ja omia tarkoitusperiä palvelevaksi. Eniten tästä käytännössä kärsivät lapset ja koirat. Annetaan lapsille lapsuus ja koirille koiruus.

Koira on luontokappale ja ihminen tulkitsee lemmikkiään väärin silloin kun hän käyttää inhimillisiä termejä tulkitessaan koiransa käyttäytymistä. Saati, että ihminen ryhtyy kouluttamaan koiraa ihmisen tavoille. Koira ei esimerkiksi osaa katua tekemisiään tai ymmärtää tekojensa seurauksia. Eikä koiralle voi selittää asioita, vaikka moni sitä yrittää.

Eläinnäyttelijöiden kouluttaja ja tietokirjailija Tuire Kaimio kuuluu myös Kennelliiton luonnetyöryhmään. Hän on vakuuttunut, että myös koiralla on tunteita. Ongelma on vain se, että ihminen ei tiedä, miltä koirasta oikeasti tuntuu. Koira elää tässä ja nyt luonnon vaistojensa mukaan.

Koira saa usein perheessä lapsen aseman ja silloin ovat jo roolit ja käyttäytymismallit melko sekaisin.

Mitähän jos annettaisiin eläimen elää eläimen elämää. Voisihan sitä vaikka kouluttaa itseään ajattelemaan oman koiransa kohdalla kyseessä olevan villieläimen  ja hyväksyä koiran käyttäytyminen sitä kautta. Pikkuhiljaa voi sitten pudottaa etuliitteen villi pois, mutta jättää käsitteen eläin eikä ihminen.

Koiraa voi rakastaa koiran eikä ihmisen tavoin. Todennäköisesti monet epäluulot ja väärät olettamukset jäisivät syrjään. Monet ongelmat jäisivät syntymättä.

Työpöydän huoltopäivä

Perjantai 22.1.2010 - Kauko Niemi

Koneen avautuessa se kertoo, että kaksi tärkeää päivitystä saatavissa. Tämän ei sinänsä ollut uutta, kun liki joka aamu on sama ilmoitus. Tässäkin niin kuin monessa muussakin asiassa haluan itse päättää viimekädessä mitä omaisuudelleni tapahtuu. En käytä pankkien suoraveloituksia enkä käytä täysin automaattista päivitystä. Aika ajoin kun tapahtuu, että kone alkaakin käyttäytyä uudella tavalla, niin silloin osaan epäillä, että kyse saattaa olla Microsoftin päivityksistä.

Enkä oikein hyväksy sitäkään, että jotakin tapahtuu työpöydälläni, jota en ymmärrä miksi ja miten. Joskus tämä on työläs tapa elää, kun pitää opiskella ja oppia ymmärtämään asioita, joita ei ehkä tarvitsisi.

Seuraavana oli vuorossa lupaava päivitys selaimesta. Mozzilla julkaisi Firefoxista uuden, kuulemma nopeamman version selaimestaan. Totuuden nimissä en pysty nyt sanomaan syntyykö selaimesta ylimääräistä nopeutta. Nettiyhteyteni on kuulemma 20 megaa. Sitäkään en pysty käytännössä toteamaan muuten kuin, että vikkelästi kaikki tapahtuu. Nettiyhteyteni oli 10 megaa, kunnes pari viikkoa sitten Welhon edustaja soitti ja kysyi sopiiko, että nopeus nostetaan huomen aamusta 20 megaan – eikä maksa lisää. Ketunhäntänä kainalossa toki oli, että sopimus jatkuu seuraavat 1,5 vuotta.

Firefox on kirinyt hyvin asemiaan. Esimerkiksi www.hauva.com –palvelun viime viikon tilastot osoittavat, että viikko oli ensimmäinen viikko palvelun historiassa, kun sitä selattiin enemmän Firefoxilla kuin Internet Explorerilla. Niin se maailma muuttuu.

Mutta mikäs onkaan puhelimeni tilanne. Haluaisin ne Nokian eilen julkistetut ilmaiset kartat, eikä N97 näkynyt listalla. Josko ohjelmistopäivityksestä olisi apua?Yritän tarkistaa puhelimen ohjelman versiota ja mikä on uusin tarjolla oleva versiota. Vertailu onnistuu minun taidoillani vasta päivitysprosessin noin kymmenennen vaiheen jälkeen. Puhelimessani onkin uusin ohjelmaversio. No tulihan tehtyä puhelimesta ja sen sisuksista varmuuskopio. Edellinen oli syyskuulta.

Miksi sitten pitäisi puhelimen sielunelämää päivittää? Ainakin Nokian N97 minun tapauksessani alkoi toimia siedettävästi vasta kolmannen ohjelmaversion jälkeen.

Entäs sitten? Kameran muistikorteilla on taltioimattomia kuvia seitsemän gigan verran. Ja koneen syövereiden noin 25.000 kuvasta on noin 95 prosenttia kopioituna kahdelle ulkoiselle kovalevylle. Nyt on aika siirtää kuvat muistikorteilta ja kopioida loputkin ulkoisille levyille.

Pitää varmaan tämän bittiviidakon jälkeen huoltaa itseään ja lähteä hiihtämään.

Suomenkieleen syntyi uusi sana - tikkataululakko

Tiistai 19.1.2010 klo 18.43 - Kauko Niemi

Helsinki-Vantaalla heitetään tikkaa. Kukaan ei tosin tunnusta, että laukkuhihnojen takana olisi ollut tikkatauluja. Tikkataulujen etsinnässä oli mukana jopa Baronan toimitusjohtajakin, joka tosin ei ehtinyt työntekijöilleen näyttäytyä.

Nyt ovat siis tikkataulut löytyneet. Ne ovatkin henkisiä tikkatauluja, jotka pantiin piiloon päivässä ja taas laulut kulkevat entiseen malliin. 

Toivottavasti lopetamme italialaisten parjaamisen kun meillä on nyt ihan ikioma suomalainen sana – tikkataululakko.

Tikkataulut siirtyivät kakkosterminaalista ykkösterminaaliin, eikä se ollut Baronan syytä. Tikkataululakko siirtyy sujuvasti yhtiöstä toiseen. Milloinkahan minun vesihanasta tulee vettä tipoittain kuin eturauhasvaivoista kärsivältä vanhalta mieheltä. Silloin kun tikkataululakko on levinnyt Helsingin Veteen.

Kieltämättä tikkataululakko on kiduttavaa ainakin sen kohteeksi joutuvalle, joka on joku muu kuin itse työnantaja. Helsinki-Vantaan tapauksessa matkustajat. Ikään kuin kaikki olisi kunnossa, mutta ei sittenkään.

Naurettavinta asiassa on se, että tilannetta vääristellään ja keksitään ihmeellisiä selityksiä suurista matkustajamääristä ja huonoista keleistä. Ja kirkkain silmin väitetään, että tehdään yhtä ahkerasti niin kuin ennenkin. Tikkataululakko on vain niin ovela, ettei kukaan pysty osoittamaan yksiselitteisesti ongelmaa.

Mielenkiinnolla nyt odottelemaan, mihin toiminta leviää Helsinki-Vantaalta ja millaisia muotoja se tulee saamaan. Siinä riittääkin tuottavuus-exelin pyörittäjille miettimistä.

Nyt on millä mällätä

Lauantai 16.1.2010 klo 19.45 - Kauko Niemi

Tällä kertaa en tarkoita rahaa vaan lunta. Tosin tunnin kuluttua voin olla toista mieltä myös rahan suhteen, kun kolmen miljoonan lottopotti on jaettu.

Taitaa olla kolme tai neljä vuotta kun viimeksi olen ollut murtsikoilla liikkeellä ja liki 10 vuotta kun oikein tosissani keräsin hiihtokilometrejä.

Syykin on varsin selvä, sillä kun ei ole ollut lunta niin mitenkäs hiihdät. Tosin Kekkosen mielestä aikoinaan kaikki syyt ovat tekosyitä, jotka estävät liikunnan.

Niin ehkä 50-100 kilometriä rannikolta pohjoiseen olisi edellisinä vuosina tuonut ladut vastaan.

Tänään kuitenkin valitsin varman päälle ja suuntasin sivakat kohti Paloheinän hiihtokeskusta.

Valmistelut eivät olleet kovinkaan kaksiset. Sukset, sauvat ja monot löytyivät vintiltä. Suoraan autoon ja ajo Paloheinään. Olin muistavinaan, että viimeiksi oli juuri samanlainen keli kuin tänään. Mitäpä turhaan voiteita vaihtelemaan.

Suksien voiteluista on erikoisia kokemuksia. Edesmennyt appiukko teki sen niin ammattitaidolla, että vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja suksia ei sen koommin ole vastaan tullut.

Siinä oli ainoana ongelmana, että operaatio kesti kolmekin tuntia. Puolen tunnin välein mitattiin lumen lämpötilaa ja taas paistettiin suksia, kaavittiin jotakin ja tilalle laitettiin jotakin ja taas paistettiin.

Welldone vaikka joskus yritin mainita, että minulle maistuisi paremmin kypsyysaste medium.

Tänään ei siis suksia paistettu. Pohjassa oli muutaman vuoden vanhat laiskanmiehen voideteipit.

Ongelmallisinta olikin koko hiihtourakassa löytää parkkipaikka. Pari kertaa pyörähti mielessä, että olkoon koko homma.

Luojan kiitos etten antanut periksi. Vaikka pitoa oli monin verroin enemmän kuin luistoa, oli kokemus runsaslumisessa metsässä valloittava.

Automäärä ei ollut missään suhteessa ladulla olleiden hiihtäjien määrään. Ehkä ihmiset olivatkin hiihtokeskuksen mökillä paistamassa suksiaan eivätkä ehtineen ladulle lainkaan.

Taatusti ei ollut tämän talven ensimmäinen ja viimeinen kerta suksilla. Vaikea on muuten saada näillä keleillä hikeä irti kuin hiihtämällä.

Ainoa asia mikä pikkasen kismitti, kun vanhat mummotkin heittivät vauhdilla ylämäissä ohitse. Heillä ehkä oli oikein paistetut sukset.

Tavataan laduilla!

Maailman paras bisnesmalli?

Lauantai 9.1.2010 klo 12.01 - Kauko Niemi

Helsingin asukaspysäköinti on varmasti yksi maailman parhaimmista bisnes malleista. Asiakas ostaa tuotteen, jonka saannista ei anneta mitään takuuta. Moni lentoyhtiö on kateudesta kalpeena. Nekin ovat yrittäneet ylibookata koneitaan ja kun kaikki eivät ole koneeseen mahtuneet, niin lentoyhtiöt ovat sovinnolla maksaneet aivan kohtuullisia korvauksia.

Asukaspysäköintikyltti autossa ei anna mitään takuuta siitä, että löydät paikan autollesi siltä alueelta, johon kyltti oikeuttaa auton jättämään. Minkähän kannan kuluttajaviranomainen tähän ottaisi. Ehkä sitäkin pitää jonain päivänä kysyä.

Kaupunki myy kaikille paikkaan oikeutetulle pysäköintitunnuksen riippumatta siitä onko alueella paikkoja vai ei.

Asukaspysäköintiä tarjoava taho, Helsingin kaupunki, kasaa parhaillaan lumikasoja asukaspysäköintipaikoille. Yhdessäkään lumikassa en ole nähnyt asukaspysäköinti kylttiä saati pysäköintivirhemaksua, vaikka lumikasat ovat pysäköity väärin.

Kilpailua ei myöskään ole. Kaupunki korotti vuoden vaihteessa maksun 36 eurosta 100 euroon. Ei mikään pieni yksipuolinen korotus vaihtoehdottomassa tilanteessa. Tosin kaupungin kassa karttuu yhdestä 2,7 miljoonaan euroon.

Rahahan tässä ei kuitenkaan ole ydinkysymys vaan se, että jos jotain ostaa, niin tuote tai palvelu pitäisi myös saada. Muutoinhan se täyttää petoksen tunnusmerkit.

Nyt vedotaan, että kadun varret ovat kesäautojen säilytyspaikkoina. Eikö silloin olisi järkevämpää tarjota kesäautoille talvisäilytyspaikka jossakin tattarinsuolla. Onhan veneillekin osoitettu talvisäilytysalueita, jopa Helsingin paraatipaikalla.

Asukaspysäköinnin erikoisuuksiin kuuluu myös yrityspysäköinti. Esimerkiksi toimisto, jossa työskentelee viisi ihmistä samassa tilassa, samalla alalla. Heistä, jokaisella on oma yhtiönsä. Rakennusviraston mukaan heillä kaikilla on oikeus kolmeen yrityspysäköintipaikkaan. Näin ollen pikku toimistolla on oikeus viiteentoista pysäköintipaikkaan.

Vallan vahtikoirat

Torstai 7.1.2010 klo 23.28 - Kauko Niemi

Viime aikaisilla, normaalia runsaimmilla uutisilla Ruotsin hovissa nostatetaan häähumua. Kruununprinsessa Victorian ja kuntosaliyrittäjä Daniel Westlingin liikkeistä saadaan normaalia enemmän ja normaalia avoimempaa tietoa.

Nuorenparin menemisistä kerrottiin vastikään maamme ykköslehdessä ja kuvituksena oli kuinkas muuten kuin menevä nuoripari koiran kanssa. Sama kaava kuin lähes kaikilla merkittävillä valtioiden päämiehillä ja muilla merkittävillä vaikuttajilla.

Koira on tarkoin harkittu työkalu inhimillisemmän henkilökuvan luonnissa. Suomen politiikassa lemmikillä ei ole toistaiseksi näyttävästi ratsastettu. Jokohan se aika koittaa seuraavissa vaaleissa?

Televisiossa tuli uutena vuonna höysteinen ohjelma vallan vahtikoirista. Vaikka ohjelman ote olikin kevyehkö, niin siinä selkeästi oivallettiin ja todistettiin lemmikkien merkitys imagon rakentajana. Jopa niin, että osa oli muuttunut lemmikkinsä kaltaiseksi.

Sattumaa ei ole sekään, että Victoriasta levitetään virallisia lehdistökuvia koiran kanssa. Koira on selvästi rekvisiittaa, sillä toistaiseksi ei ole tullut vastaani artikkelia, jossa kerrottaisiin tulevan kuningattaren koiraharrastuksesta saati suhde koiriin, ei edes sitä onko kuvien koira edes hänen omansa.

Sattumaa ei ollut sekään, että Venäjän presidentti Dmitri Medvedev  esitteli uuden koiransa videoblogissaan. Koiralle on mitä ilmeisimmin kaavailtu tärkeää pr-roolia Putinin Koni-koiran tapaan. Kremlin nettisivuille ilmestyneellä videolla Medvedev kertoo, kuinka hän valmistelee puhettaan maan parlamentille. Kesken kaiken kuviin ilmestyy kuitenkin otos, jossa Medvedev kävelee perheen lemmikin, englanninsetterin kanssa.

Yhdysvalloissa mitataan kaikki mahdollinen. Siellä viime vaaleissa John McCain johti vaalikampanjaa kaiken aikaa todella selvästi koiranomistajien keskuudessa. McCainilla oli kaikkiaan 26 eläintä ja Barac Obamalla ei yhtään. Tosin Obama lupasi hankkia perheeseen koiran riippumatta vaalien tuloksesta. Yhdysvalloissa Presidentin koira on yhtä itsestään selvyys kuin Valkoinen talo virka-asuntona.

Suomessakin on noin 600.000 koiraa siis melkoinen joukko äänestäjiä, joille voisi taitavasti viestittää inhimillisempää elämänotetta.

Kuinka paljon inhimillisempi on ministeri Risikko kuin ministeri Stubb, jää kunkin itsensä pääteltäväksi. Stubb juoksee vain itsensä kanssa ja Risikko koiransa kanssa. Risikko on minun asteikolla aito koiraihminen ja Stubb ei ole koskaan omistanut koiraa.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja, jos lupaa koirien ilmestyvän seuraaviin vaalikampanjoihin inhimillistämään isäntänsä tai emäntänsä imagoa. Eiköhän se kovuus ja politiikassa ryvettyneisyys ole jo tapissa.

Ei päivää ettei mitään oppisi

Lauantai 2.1.2010 - Kauko Niemi

Tänään olen opppinut paljon valokuvaamisesta. Ensinnäkin löysin jokin aika sitten erinomaisen valokuvauskirjan, jossa on 101 hyvää neuvoa. Nyt olen neuvon 22 kohdalla.

Kirjassa ei kerrota, että pitää painaa vasenta nappia, vaan siinä kerrotaan miksi pitää painaa vasenta nappia ja mitä siitä seuraa.

Toki olen kuvia saanut aikaiseksi ennenkin ja yhtään käytäntöä ei ole tarvinnut heittää roskikseen tämän päivän jälkeen, vaan paljon tuli uutta.

Ja käyttöopastakin piti välillä vastahankaisesti lukea. Yleensä etenen kokeilemalla ja testaamalla.

On se mielenkiintoinen tämä valokuvausmaailma. Ja pitää muistaa, että oli millainen kamera tahansa, niin kamera on parempi kuin kuvaaja. Jo nuoruudessa istuin illat pitkät pimiössä.Kuvaamisen perusfilosofia on ymmärryksessä ja kyse on siitä kuinka tätä ymmärrystä soveltaa eri tilanteissa.

Uusi kukoistus alkoi digijärjestelmään siirtyessäni. Siinä toinen ulottovuus tulee kuvien käsittelyssä tietokoneella. Kamera-tietokoneyhdistelmällä saa paljon aikaan, mutta sillä saa myös paljon huonoa tulosta.

En laskenut tänään ruutujen määrää, mutta otin varmaan noin 500 kuvaa kuudessa tunnissa etsien erilaisia vaihtoehtoja ja valintoja.

Tämä on sitä elinikäistä oppimista.

Prisman hyvän huomenen toivotus

Perjantai 1.1.2010 - Kauko Niemi

Eipä arvannut HOK-Elanto eilen aamulla kuinka kuuroille korville sen hyvän huomenen toivotus kaikui Sellon Prismassa.

Koko etusivun ilmoitus Helsingin Sanomissa kertoo, että hyvä huomen rakennetaan teoilla, ei puheilla.

Tietenkään mainoksen tekijät eivät tarkoittaneet tällaista tekoa mitä muutamaa tuntia lehden ilmestymisen jälkeen tapahtui Leppävaaran HOK-Elannon Prismassa.

Toisaalta ilmoituksen lista oli pitkä, joiden puolesta HOK-Elanto on toiminut pitkään. Nyt hyvän huomenen merkitys sai uutta sisältöä ja painoarvoa, vaikka kyseessä olikin yhden ihmisen epätoivoinen elämäntaistelu.

Yhden ihmisen epätoivo ei saa nostaa rasismia pintaan Kovin syvällä pinnan alla se ei näytä olevan, kun lueskelee ihmisten kannanottoja erilaisilla keskustelusivuilla. Jokaiselle suomalaiselle on terveellistä tuntea syvällisesti ainakin yksi ihminen toisesta kulttuurista. Se avartaa maailmankuvaa enemmän kuin sata ryhmämatkaa maailmalle.

Vastaavia yhteensattumia on tapahtunut ennenkin. Ollessani Tietoverkko-lehden päätoimittajana, oli lehden takasivulla erään yrityksen merikaapelimainos. Mainoksessa kaksi ihmistä pulputtivat toisilleen merenpohjassa.

Lehti oli jo poissa käsistäni, painossa, kun Estonia-onnettomuus tapahtui. Tuolloin asiakas soitti hädissään ja halusi, ettei ilmoitusta julkaistaisi. Painoprosessi saatiin pysäytettyä ja merikaapeli-ilmoitus poistettua. Tuskin monikaan olisi ymmärtänyt tätä yhteensattumaa yli 800 ihmisen hukkumisen jälkeen.