YLE:n kysely on hyvä pohja tiedotusvälineiden mittaamiseen

Keskiviikko 25.11.2015 klo 15.32 - Kauko Niemi

YLE julkisti mittauksensa median luotettavuudesta, missä heidän uutisensa arvostettiin luotettaviksi.

”Myrskyisät ajat ovat saaneet ihmiset miettimään, mistä löytyy luotettavin tieto. Uutisarvostus 2015 -tutkimuksen perusteella Yle on selvästi Suomen luotetuin uutislähde.”

YLE voisi nostaa luotettavuuttaan hyvin helposti kahdella pienellä muutoksella. Ensiksi lopettaa kokonaan klikkijournalismi ja sitä kautta kilpailu iltapäivälehtien kanssa. YLE:llä ei käsittääkseni ole mitään syytä samaistua iltapäivälehtiin.

Toinen pieni muutos, jolla uskottavuutta voisi edelleen kohottaa, on toimittajien kaikkivoipainen, omakohtainen kokemus asiasta kuin asiasta. Tällä tyylillä ikään kuin niitataan mikä tahansa asia. ”Kun itse kävin eilen siellä, niin . . . .”

Nämä olivat vain vinkkejä YLE:lle. Tämä selvitys luotettavuudesta olisi paljon parempi pohja median arviointiin kuin nykyiset sivulatausluvut. Sivulataukset eivät kerro totuutta ja suhdetta kyseiseen mediaan.

Ja onhan sillä iso merkitys myös mainostajalle, millaisessa ympäristössä esiintyy. Onko ympärillä hömppää vai luotettavaa asiaa.

YLE:n selvitys ei vain riitä tällaisenaan. Mikään ei estä kehittämästä sitä ja toistamasta riittävän usein – myös ihan koneellisena versiona. Pääasia, että mitattaisiin oikeaa asiaa. Se loisi uutta järjestystä journalismiin ja tulevaisuuteen. Ilman luotettavaa tiedonvälitystä demokratiakin on pulassa. Luotettavuusvaatimus kasvaa tässä somemaailmassa arvoon arvaamattomaan.

 

Nämä jutut Pariisin terroristihyökkäyksestä eivät olleet totta

#kukka - so what

Sunnuntai 15.11.2015 klo 22.13 - Kauko Niemi

Kävin tänään kahdessa valokuvausnäyttelyssä, kummassakin näyttelyssä välittyi erittäin voimakas tarina.

Juha Törmälän 12 miestä Helsingin Lasipalatsissa. Näyttely esitteli Movenberin  kunniaksi 12 henkilöä, jotka ovat kohdanneet eturauhassyövän.

Toinen näyttely Ateneumissa, missä maailmankuulun kuvaajan Henri Cartier-Bressonin kuvista on koostettu erittäin laaja näyttely.

Vähintäinkin näiden kahden näyttelyn jälkeen vahvistui se mielessä pyörityt asia, jota olen jo pitkään  harmitellut kuinka köyhää on sosiaalisen median, somen kuvakerronta. Sellaista kukan kuvaa ei ole olemassakaan, jonka saatteeksi riittäisi #kukka.

Cartier-Bressonilla tosin on montakin kuvaa, jotka taitavalla valon ja varjon käytöllä ja sommittelulla rakentavat tarinan katsojan päässä.

Veikkaan, että monella, lähes aina on mielessä jokin näkökulma, kun kameran kaivaa esille tai kännykän käynnistää. Miksei tätä tarinaa sitten välitetä kavereille. Ei siihen riitä #kukka tai . . . nyt ollaan asian ytimessä.

Minua katsoja tai siis viestin vastaanottajana harmittaa joka kerta harmittaa, kun ei tiedä mikä on se tarina, jota kukalla yritetään välittää.

Viestinhän voi avata monellakin eri tavalla. Törmälän näyttelyssä kuvat olivat pysähdyttäviä, mutta varsinainen asia yksityiskohtineen aukeni kirjoitetulla tekstillä. Cartier-Bresson kehitti käsitteen ratkaiseva hetki. Hän usein sommitteli kuvan etukäteen ja odotti, että jotain tapahtuu ja laukaisi kameran. Kolmas ja ehkä helpoin tapa on saada kuvakerronta aktiiviseksi oikealla ajoituksella. Tämän viikonlopun tapahtumat Pariisissa tuotti monta pysäyttävää tarinaa, jopa vanhoillakin kuvilla.

Itsekin julkaisin väriltään sopivan, ennen julkaisemattoman kuvan Pariisista, jonka otin vuonna 2005 helmikuussa. Kuvan pelkkä värimaailma ei ole antanut aihetta kymmeneen vuoteen käyttää kyseistä kuvaa vain se takia että tuli käytyä Pariisissa.

Sitten kun siirrytään muistokuvista uutis-, dokumentti-, mainos-, blogi- tai pr-kuviin, nousevat kuvatarinoiden vaatimustaso moninkertaiseksi.

Pariisi 8.2.2005 aamulla

Hankalaa kun moraali ja boonukset ovat vastakkain

Perjantai 13.11.2015 klo 22.08 - Kauko Niemi

Tuttavani kerrostalossa tehtiin tietoliikenneremontti. Tuttavani huolestu josko melkoisen vanha televisio toimisi uudessa verkossa.

Tuttavani alkoi varmistaa tilannetta, josko pitää vaihtaa televisio. Hän kävi tv-kaupassa selvittääkseen yhteensopivuutta. Kaupan vastaus oli selvä. Televisio pitää vaihtaa, koska se ei toimisi uudessa antenniverkossa.

Ystäväni päätti kuitenkin siirtää vaihtoa tuonnemmaksi, jahka tilanne tulee ajankohtaiseksi.

Hän kuitenkin onneksi unohti koko vanhan verkon romuttamisen deadlinen. Avasi televisionsa ja huomasi, etteivät kaikki kanavat näkyneet. Ne kuitenkin virittäytyivät kohilleen ja vanha televisio toimii uudessa verkossa.

Toinen tapaus Stockmannin alakerrassa. Iäkäs rouva ja myyntimies keskustelivat pitkään ja hartaasti. Todennäköisesti ainoa yhteisymmärrys oli valkoinen väri kun mustaa ei ollut hyllyssä.

Kaksi ihmistä keskustelee, muttei keskustelun sisältö kohtaa edes sen vertaa, että asiakas olisi tajunnut, ettei hän asioi Stockmannilla vaan Expertissä.

Kolmas tapaus, kun istun Itäkeskuksen Prisman kahviossa ja seuraan teleyrityksen käytäväkauppiaiden, salskeiden nuorten miesten toimintaa. Asiakkaiksi valikoituu enimmäkseen keski-ikäisiä naisia. Ei yhtään nuorta kännykkäänsä räpläävää nuorta miestä.

Myyntipuheita en kuule, mutta jään ihmettelemään tämän ja kahden ensimmäisen esimerkin jälkeen, kuinka hyvin mahtavatkaan olla asiakasmoraali ja myyntibonukset tasapainossa.

Tilanne ei ole helppo varmasti myyjällekään ja erityisen vaikeaa se on asiakkaalle, joka ei ymmärrä lainkaan laitteista tai palveluista. Ei edes sitä mitä hän oikeasti tarvitsee.

Varmasti aika moni on kuullut tapauksista, joissa vanhemmille ihmisille on myyty jotain sellaista tele- tai viihdelaitetta tai palvelua, jota hän oikeasti tarvitse ja sitten lapset ja lapsenlapset yrittävät purkaa kauppaa. Luojankiitos monivuotiset kytkykaupat ovat jo likimain historiaa.

Lue myös

Tietokoneen korjauksesta pyydettiin 748 euroa, maksoin 126 euroa

Tietoinen ja suunniteltu epärehellisyys näyttää olevan Volkkarin kulttuuri

Maanantai 9.11.2015 klo 10.20 - Kauko Niemi

Virheitä sattuu ja pitääkin sattua, jos ja kun paljon tehdään asioita. Mutta kun virheet kirjataan epärehellisyyden piikkiin, niin se on anteeksiantamatonta.

Volkswagen-konsernin yrityskulttuuri näyttääkin olevan epärehellisyys. Kusetetaan kaikessa ja tietoisesti tehden. Nyt ei ole millään lailla kyse vahingoista tai yksittäisten ihmisten arviointikyvyn puutteesta.

Tällaisella yrityskulttuurilla tehtyihin tuotteisiin on enää vaikea luottaa, kun alkaa epäillä kaikkea. Volkkarin tapauksessa on ollut tavallaan takuumiehenä saksalaisuus. Laatu, tarkkuus, täsmällisyys jne.

Jos ja kun vastaavia kusetuksia löytyisi italialaisista autoista, niin suhtautuminen olisi jonkin verran väljempää. Tiedämmehän, ettei Italiassa mikään toimi, mutta kaikki järjestyy.

Tällainen toistuvien tapahtumien paljastuminen muuttaa ihmismieltä mielenkiintoisella tavalla ja suhtautumista yritykseen.

Itse olen ostanut tai valinnut elämäni aikana ainakin 15 kertaa auton. Kertaakaan en ole ostanut samaa merkkiä ja mallia kahta kertaa peräkkäin. Jotenkin olen vaihtelunhaluinen, avoin kaikelle uudelle.

Volkkari on varmaan ollut lähes joka kerta aloituslistalla. Joka kerta se on kuitenkin karsiutunut pois samasta syystä. Hinnoittelun takia.

Volkkari pärjää hyvin lähtöhinnalla, mutta kun listataan kaikki halutut ominaisuudet, niin yllättäen sen hinta nouseekin omaan luokkaansa saman kokoisiin kilpailijoihin verrattuna.

Nyt kun lueskelee näitä huijaustarinoita, niin tämäkin kokemus kääntyy huijauksen piikkiin. Ollaan muka samassa hintaluokassa kilpailijoiden kanssa ja sitten ei kuitenkaan olla. Hintamielikuvahuijausta.

Ilman tämän päivän volkkaritarinoita kyse olisi ollut vain hinnoittelusta, johon on suhtauduttava poikkeuksellisen tarkkaavaisesti.

 

 

 

Kuka tässä sote-näytelmässä oli uskottava

Lauantai 7.11.2015 klo 10.45 - Kauko Niemi

Tällaisten poliittisten sote-kiemuroiden jälkeen jää miettimään kuka puhui totta ja kuka ei. Ja nyt en ota kantaa mitä agendaa kukakin ajoi tässä teatterissa. Sisällöllisesti tässä näytelmässä taitaa potilas kuolla ennen kuin lääkärit pääsevät sitä hoitamaan.

Aleksander Stubbin tyylilaji on menettänyt uskottavuutensa jo jonkin aikaa sitten. Puheautomaatti, puppusanageneraattori tuottaa jokaiseen tilanteeseen saman sisältöisen viestin. Meillä on monta hyvää vaihtoehtoa valittavana. Kaikki on hyvin ja mikään ei tee kipeää. Todellisuushan ei näin mene.

Pääministeri Juha Sipilä meni taas toiseen laitaan. Hänen uhkaileva tyylilajinsa ei myöskään ollut oikeassa suhteessa sisältöön. Mutta se ei vesittänyt niin paljon uskottavuutta kuin Stubbin tyhjä höttö, jossa oli selvästi vääristelyä mukana.

Kokoomuksen twiittailua en pidä pahana, paitsi kun sitä vakavassa asiassa käytetään propaganda-aseena. Kyllä neuvottelujen kulusta pitää kertoa – asiallisesti.

Tämän näytelmän jälkeen arvioni on, että keskustan kannatus ei juurikaan muutu, kokoomus menettää kannatustaan ja Soinin täysin väsähtänyt viestintä ei pysäytä Perussuomalaisten alamäkeä.

Veikkaukseni on myös, että Aleksander Stubb saa seuraavassa puheenjohtajavaalissa hyviä kilpailevia vaihtoehtoja. Miehen sanat ja aikaansaannokset eivät ole oikeassa suhteessa.

Stubb on kohdannut hyvän puhujan dilemman. Ensin innostutaan suunnattomasti ja kun puhe jatkuu vaikka ajatus katkeaa, niin silloin alkaa uskottavuus karista.

Kadonneita, hyviä esiintyjiä olen kohdannut paljon monikansallisissa organisaatioissa. Lavalle tulla tupsahtaa tähtiesiintyjä ja saa kuulijat ekstaasiin sanomatta mitään todellista. Jonkin ajan kuluttua miehestä tai naisesta ei kuulu mitään. Hän on tehtävänsä suorittanut.

Organisaation näkökulmasta tehtävä oli vain herättää ja innostaa porukka ruusujen unesta.

Kun seuraavan kerran kuuntelet vaikkapa jonkun henkilön lausumia kiitoksia. Kysy itseltäsi ketä hän oikeasti kiittää ja mistä konkreettisesta asiasta. Jos ei saa vastausta, niin kiitoksilla ei ole sisältöä eikä tarkoitusta. Kyllä me olemme hyviä!