Tyrkkyä tuutin täydeltäTiistai 4.2.2025 klo 20.43 - Kauko Niemi
Nyt onkin taas algoritmeissä pitelemistä. Ollaanpas varovaisia, ettei klikata vahingossakaan jotain poliittista veijaria. Tämän jälkeen ruutusi on tulvillaan poliittisia pyrkyreitä. Algoritmien opettaminen on tavalliselle nettikäyttäjälle todella hankalaa, kun ei oikein tiedä mikä milloinkin toimii ja mikä ei. Vuosia sitten kun päätin, etten halua nähdä yhtään ravintolan ruoka-annosta, enkä yhtään viina-annosta. En edes onnittelumaljoja. Siinä ei kulunut kuin pari kolme viikkoa, kun torjuin sellaiset tyrkyt, enkä vahingossakaan klikannut tai tykännyt näistä aiheista, ne hävisivät syötteestäni käyttäessäni ihan normaaleja acebookin tavalliselle käyttäjälle tarjoamia työkaluja. Nyt olen yrittänyt samaa metodia hallinnoimassani Facebook-ryhmässä – kaikkikoirista – hauva. Ryhmä saavuttaa paljon väkeä. Viime vuonnakin kahdesti kuukauden aikana näkijöitä oli 1,5 miljoonaa. Mielelläni siis seuraisin koira- ja lemmikkiaiheisia julkaisuja. Hauvan uutisvirrassa näytetään kaikkea muuta kuin koirajuttuja. Valtava määrä ”lonkkavikaisia” puolialastomia naisia. Viime syksystä lähtien olen blogannut niitä pos ja ilmoittanut ettei kiinnosta. Tosin heikolla ja tavattoman hitaalla tuloksella. Nyt viisi kuukautta kulunut, eikä ainuttakaan lonkkaviatonta päivää ole ollut. Paljoa en erehdy, jos sanon tällaisten estämäni sivujen määrä on nyt noin tuhat. Hiipumaan päin kuitenkin, ei enää kymmeniä päivässä ja tilalle on onneksi siunaantunut enemmän koira-aiheita. Suurella mielenkiinnolla seuraan nyt poliittista kampanjahuumaa. Poliitikkojen kommentit lisääntyvät somessa parhaillaan huimaa vauhtia. En ole toistaiseksi yrittänyt rajoittaa tätä tyrkyttämistä. Sehän loppuu keväällä joka tapauksessa kuin seinään. Mutta en toisaalta ole julkaissut ainuttakaan juttua, missä poliitikon koira on kakannut väärään paikkaan. Seuraavat viikot kyllä paljastaa somen vaikutuksen poliitikkojen kannatuksen kasvuun. Tosin juuri julkaistiin tutkimus, jonka mukaan sanomalehtien koetaan olevan tärkein tietolähde äänestyspäätöksen tueksi kevään kunta- ja aluevaaleissa. Tutkimus on tehty Uutismedian liiton toimeksiannosta. Kuntavaalien osalta kolme neljästä suomalaisesta uskoo olevansa erittäin tai melko hyvin perillä siitä, mistä vaaleissa on kysymys. Aluevaalien osalta näin uskoo vain reilu puolet. Mitä nuorempi äänioikeutettu on, sitä vähemmän hän kokee olevansa perillä siitä, mistä näissä vaaleissa äänestetään. Nähtäväksi jää menemmekö suomalaisittain entiseen malliin lehdet ja ulkotaulut edellä, vai tuleeko kevään keinovalikoimaan trumppi-voittajamalleja. Kymmenen vuotta pyörinyt yleinen huolestuminen algoritmin vaikuttamisesta: FB on melkein lakannut näyttämästä mitään muuta paitsi mainoksia ja ilmoituksia.
- Kiitos vinkistä lähettää Facebook-viesti. Toimii!!
Näen taas julkaisuja ihmisiltä, joita en enää nähnyt. Facebookin uusi algoritmi valitsee samat ihmiset - noin 25 - jotka näkevät julkaisusi. Laita sormesi johonkin tähän postaukseen ja klikkaa "kopioi". Mene mitä mietit -sivullesi ja klikkaa ja liitä. Tämä laukaisee järjestelmän.
Katsotaan toimiiko, viime aikoina fb ollut mainoksia ja omituista soopaa
|
Avainsanat: algoritmit, vaalit, naiset, koira, |