Miksi pitää hymyillä vaikka olisi paskat housuissa

Lauantai 7.12.2019 klo 10.16 - Kauko Niemi

Viime päivinä on jouduttu tulkitsemaan monellakin taholla varsin epämääräistä viestintää, kehon kieltä ja arvioimaan viestien uskottavuutta ja luotettavuutta.

Keskeisin henkilö tällä hetkellä tietysti on ollut pääministeri Antti Rinne ja hänen ympärillään koko hallitus ja erityisesti Keskustapuolueen suhmurointi.

Painotan ettei minulla ole mitään puoluepoliittista tarkoitusperää, koska en ole millään tavalla sitoutunut poliittisesti mihinkään suuntaan. Omat päätökseni olen tehnyt aina asioiden pohjalta en puolueen tai henkilön kannatuksen pohjalta. Ja otan tähän viestintäpohdinnalliseen ajatteluun myös muita tahoja.

Antti Rinteen kohdalla viestintä on aina ollut tavattoman epämääräistä ja vaikeasti ymmärrettävaä ja vähemmän kiinnostavaa. Viestintää, joka jättää miettimään, jos ylipäätään jaksaa – usein miten ei – kuinka asia pitäisi tulkita ja onko se totta.

Viime tammikuussa monen koukeron ja pihtailun jälkeen selvisi, ettei Rinteellä ollutkaan van pelkkää flunssaa. Siinä vaiheessa luottamuspeli oli jo hävitty. Sellaista oliota ei maapallolla olekaan, joka kahden kuukauden kuluttua pystyy ilmoittamaan olevansa täysin terve ja ottamaan vastaa puolueen puheenjohtajuuden lisäksi pääministeriyden.

Rinne pystyi, mutta kuka sellaiseen oikeasti uskoo. Samaan aikaan televisiossa esiintyy kalpea ja erittäin väsyneen näköinen mies. Se mitä todellisuudessa tapahtuu ja mitä poliittisissa kulisseissa tapahtuu, selviää sitten joskus, jos avoin, luotettava ja johdonmukainen viestintä pääsee esiin.

Pääministeri Rinteen viestejä sekoitti myös se ymmärtämättömyys, ettei pääministeri voi ajatella ääneen. Tässä maailmassa usein on tärkeämpää se kuka sanoo kuin mitä sanoo. Kun rivipolitiikko aukaisee suunsa niin se on joku viesti. Pääministerin viesti on itseasiassa aina jo teko.

Ylen juuri tekemän kyselyn mukaan suomlaisista enemmistö ajattelee, että hallituskriisi ja siitä seurannut ero ovat Rinteen oma syy.

Kun pysytään politiikan viestinnän parissa ja katsotaan juuri ilmestyneitä Ylen mittaustuloksia, niin miksi Jussi Halla-aho vetää rakoa muihin. Halla-aholla on hyvin opetellut läksyt hallussa. Siinä missä Petteri Orpo räksyttää kaiken aikaa ja huutelee väliin, Halla-aho on vakuuttavasti hiljaa ja vastaa sivistyneesti, kun kysytään. Moneen se tekee vaikutuksen, vaikka juuri nyt olisikin eri mieltä itse asiasta. Huomenna gallupeissa ja äänestyksissä astuu esiin mielikuva asiansa osaavasta henkilöstä. Niin mikähän se asia oikein olikaan?

Ulkoinen esiintyminen luo viestille kehyksen. Jos kehys on tehty jotakin tiettyä yksittäistä asiaa varten, sitä on harvinaisen työlästä näytellä koko loppuelämän uskottavasti yötä päivää. Siksi kannattaakin muodostaa luonnollinen kehys, jota ei tarvitse näytellä, vaan se muodostuu sisäsyntyisesti tilanteen ja tunteiden mukaan aitona voimana itse asialle.

Hyppään ajankohtaiseen viihdemaailmaan. Miksi Antti Tuisku myi stadionin täyteen puolessa tunnissa ja toinen kattauskin on täyttymässä hyvää vauhtia.

Tuiskua en sinänsä tunne enkä hänen musiikkiaan juurikaan tunne, mutta nyt stadionkeikan promootio haastattelut antoivat rehellisen ja vilpittömän kehyksen hänen toiminnastaan. ”Kyllä mie tosissani pelkäsin tätä päätöstä.”

Saara Aaltoa pidän lauluteknisesti parempana artistina ja häntä olen kahdesti kuullut ihan livenä. Minulle Saara ei ole mitenkään ulkoisesti vakuuttava. Sama hymy, opeteltu tai aito, tilanteesta riippumatta. Kellään ihmisellä esiintymisessä tai haastatteluissa ei voi aina olla sisällöstä ja tilanteesta riippumatta täydellistä. Se ei ole uskottavaa.

Itsellänikin on ihan käytännön kokemusta yli 20 vuotta kuorosta. Kuoro jos mikä on vaikea instrumentti, kun muutaman kymmenen henkilön pitäisi välittää yhtenäistä viestiä ulkoisella olemuksellaan ja omalla stemmallaan ja laulun sanomalla.

Kait kuorojen yleisin visuaalinen ohje onkin, että pitää hymyillä ja olla iloisen näköinen. Hymyillä vaikka olisi paskat housuissa.

Itse mietin monesti mikä olisi lopputulos, jos kuoro rakentaisi selkeän mielikuvatarinan laulusta ja jokainen sisäistäisi sen vaikka yhteisessä työpajassa. Tarkka yhteinen mielikuva millaisesta punatukkaisesta tytöstä me oikein lauletaan. Varmasti välittyisi yhtenäisempi kehys laulettavalle viestille.

Jokainen henkilökohtaisesti esitetty viesti saa aina kehyksensä haluisitpa sitä tai et. Somessa kehys rakentuu jopa tietämättäsi siitä millaisia päivityksiä teet ja millaisista päivityksistä tykkäät niin kutsuttu henkilökohtainen algoritmisi.

 

 Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 9.12.2019  alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 Lue myös

Elämää ei voi näytellä

Formaatti vai aito ihminen

Maanantai 18.9.2017 klo 19.48 - Kauko Niemi

Aidon ihmisen tunnistaa helpoimmin siitä, ettei hänellä ole muodollista vastustettavaa, vaan hyväksyy ja sietää erilaisia ihmisiä.

Some on erinomainen keino toteuttaa muodikasta formaattia ja lievemmässä muodossa omaa kuplaansa.

Jo lapsi joutuu koulussa kouluformaatin kynsiin. Jos sinulle ei ole tiettyjä tai tietyn brändin vaatteita tai sinulla on väärän merkkinen kännykkä, et saa roolia formaatissa.

Mahtaakohan Laura Huhtasaarella olla minkään valtakunnan omia ajatuksia. Hän toteuttaa joko ostettua tai  kopioitua formaattia Sarah Palinin ja Marine Le Penin perässä.

Ihmisiä on vain niin helppo huijata muutamalla lauseella jopa yhdellä sanalla. Tällaisenakin aikana, jolloin asioita on varsin helppo tarkistaa. Tietoa on saatavissa runsaasti. Formaattiin kuuluu, että ihminen on laiska ja pakenee omaa sisäistä pahoinvointia viihteeseen.

Populistin formaatti vie politiikassa pitkälle, muttei aina maaliin asti. No miksen sitten liittänyt tuohon listaan Donald Trumpia? Siksi, että hän on aidosti tuollainen, eikä näy muuksi muuttuvan. Hulluhan saa olla jos on sitä aidosti.

Viime päivinä on noussut esiin myös Idols-formaatti, jota Antti Tuisku toteutti monta vuotta melko menestyksekkäästi. Helsingin Sanomien haastattelussa Tuisku sanoo, että hän päätti pari vuotta sitten ottaa riskin ja ottaa ohjat omiin käsiin. Hypätä ulos formaatista. Sitä ennen hänen formaatistaan olivat päättäneet muut.

Keväällä 2015 hailakkaa teinipoppia luritteleva laulaja muuttui omaksi itsekseen, siksi riettaaksi ja iloluontoiseksi Lapin pojaksi, joka hän on oikeasti.

Vuosien pohdintojen, terapioiden ja taisteluiden jälkeen Tuisku tietää nyt: kukaan ei enää sanele, millaista formaattia hänen pitäisi toteuttaa ja miten elämäänsä elää.

Elävässä elämässä formaatille käy samoin kun televisiossa. Se elää hetken ja hiipuu. Kukaan ei jaksa seurata, saati elää kaksoiselämää ja olla kaiken aikaa epärehellinen itselleen.