Medialukutaitoa hämmentää itse mediaLauantai 20.2.2021 klo 18.17 - Kauko Niemi Iltalehden pääuutinen lauantaina 20.2.2021, siis poliisitutkinta valmistunut vuoden takaisesta onnettomuudesta
Medialla tulisi olla tällä hetkellä yksinkertaisen selkeänä tavoitteena erottautua täysin sekä teknisesti että etenkin sisällöllisesti somen välittämistä viesteistä. Eikä kenelläkään olisi epäselvää, kuinka luettuun, kuultuun tai katsottuun viestiin tulisi suhtautua. Olipa sitten oma viitekehys mikä tahansa. Siinäkään ei enää näytä olevan suurta eroa, kun somessa joku juttu kiertää jaossa ties kuinka monetta kierrosta ja kuinka monetta vuotta. Medialla raflaavat ostikot ja sitten lopussa kerrotaan, että tämä julkaistu aiemmin silloin ja silloin. Radiossa ja tv:ssä uusintoja on ollut pitkään, mutta onhan ne kuitenkin reilusti kerrottu uusinnoiksi. Onhan se jotenkin työlästä ensin selvittää, milloin asia on tapahtunut. Kun on 20 vuoden toimittajakokemuksella tottunut siihen, että uutinen on aina aikaan ja paikkaan sidottu. Medialukutaitoa sekin, kun tuttava kertoo innoissaan jostakin, vaikkapa ”uudesta” terveysuutisesta ja sitten pitää toppuutella – olethan nyt varmasti huomannut, että tämä on julkaistu jo 2016. Sen jälkeen kaikki alan tutkimukset ovat jo muuttuneet ja muuttaneet käsitystä vaikkapa D-vitamiinista. Tämän päivän teknologia mahdollistaa paljon ja pitääkin mahdollistaa kaikkea uutta. Se ovat osoittaneet mm. Facebook, Google ja muut somejätit omine algoritmeineen. Niiden toimintamallit ovat täysin erilaiset kuin journalistiset periaatteet ja siksi niitä ei kannattaisi suoraan matkia, jos todella haluaa erottautua somesta. Siinä missä facebook tyrkyttää kuplaasi eniten tykättyä, niin median pitää tyrkyttää tuoreinta. Tekniikkaa toki pitää mediankin hyödyntää ja sillä saa paljon aikaiseksi, muttei mallintaa somejättejä. Tai sisällön kustannuksella vain jahdata klikkejä ja pelata voittajaa pelkällä statistiikalla. Itse käyn painia parhaillaan esimerkiksi Hesarin tilauksen kanssa. Lähes joka päivä v-käyrä nousee, kun kokee tulleensa petetyksi. Esimerkkinä vaikkapa - Kaikki muuttui hetkessä – ja itse jutussa mikään ei muuttunut. Varsin tuore kirja on oikeutetusti varoittava sormi pystyssä. Taloustoimittaja, tietokirjailija Juha-Pekka Raeste on kirjoittanut Ylen MOT:n toimittajan Hannu Sokalan kanssa kirjan - 50 maailman vaarallisinta yritystä. Kirja tuo esille kuinka teknojätit saavat käyttää valtaansa lähes miten haluaa. Maailman suurimpia vaikuttajia ja niiden seuraamuksia ei oikein kukaan seuraa ja pysty rehellisesti raportoimaan. Putinistakin tiedetään tarkemmin. Ylen kehityspäällikkö Kari Haakanan mukaan riippuvuus ulkoisista alustoista on todella ongelmallista. Facebook voisi esimerkiksi rajoittaa sille kriittisen jutun leviämistä, ja ulkopuoliset eivät koskaan saisi tietää sitä. Lisäksi toimitus ei hakukoneissa tai sosiaalisen median alustoilla pysty vaikuttamaan jutun jatkokäyttöön tai julkaisukontekstiin, mikä Haakanan mukaan lähestyy jo toimituksellisen päätösvallan luovuttamista ulkopuoliselle yritykselle.
Todella osuvan ja suorasanaisen kritiikin esittää Tuija Siltamäki Ylen viime viikkoisessa kolumnissaan - Pyydän, lakataan lässyttämästä sananvapaudesta ja aletaan vaahdota mediakritiikistä. Siltamäki on Ylioppilaslehden päätoimittaja, jota hävettää olla töissä näin typerällä alalla. Kuten hän itsensä esittelee kolumninsa lopussa. No vähän hävettää minuakin kehityksen suunta 20 vuoden toimittajakokemuksella. Siltamäki aloittaa kolumninsa - Suomalaisessa journalismissa on jokunen hauska erityispiirre. Yksi niistä on moraalinen omahyväisyys. Sananvapauden mallimaa, sanotaan. Siis Suomi. Jatkossa hän kuvaa konkreettisesti kuinka media-ala syö itseään sisältä käsin. Tilanne ei tietenkään ole helppo tässä taloudellisessa tilanteessa, mutta se ei tule paranemaan ainakaan sillä, että ollaan amerikkalaisten teknologiayritysten armoilla niitä matkien. Arvostus syntyy olemalla selkeästi parempi ja luotettavampi suomalaisen tiedon ja suomalaisen näkökulman tuottajana ja jakelijana. Siltamäki kiteyttää kolumnissaan - Mitä vähemmän on lehtiä ja toimittajia, sitä vähemmän on moniäänisyyttä ja erilaisia näkökulmia. Mitä useampaa lehteä yhä pienempi porukka väsää, sitä vähemmän on persoonallisia näkökulmia ja luovuutta. Pakkoyrittäjä-freelancereiden taas ei kannata nähdä "sisältöjen" eteen yhtään enemmän vaivaa kuin on pakko, koska palkkio ei kuitenkaan kompensoi vaivannäköä. Lopputuloksena syntyy huonoja juttuja. Ketään ei kiinnosta lukea huonoja juttuja, joten tilaajamäärät laskevat, talous menee kuralle ja taas on aika vahvistaa toimintaa leikkaamalla. Näin Siltamäki, johon näkemykseen on helppo yhtyä. Jos minä nyt tällä hetkellä tekisin epätieteellisen kokeen ja keräisin samasta aiheesta tekstejä mediasta ja somesta, niin veikkaukseni on, että harva ihminen pystyy erittelemään niitä juoruiksi ja jornalistisiksi tuotteiksi. Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 21.2.2021 su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)
Esimerkkejä huijatuksi tulemisesta Helsinkiläisellä lähiöllä on salaa rakennettu identiteetti, joka valkenee vain ilmasta katsottuna – Nyt arkkitehti kertoo, miksi päätyi ratkaisuun, jota kukaan ei maan tasalta näe Maailman supertähdet matkaavat syrjäisen metsätien päähän tapaamaan suomalaista gurua, jonka ”taikanäpit” tekevät ihmeitä Kuluttaako sinunkin ilmalämpöpumppusi piilosähköä, vaikkei olisi päällä? Tämä kikka voi säästää kymmeniä euroja
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnrdio, medialukutaito, Juha-Pekka Raeste, Hannu Sokala, Kari Haakan, 50 maailman vaarallisinta yritystä, Tuija Siltamäki |
Hyvin käsikirjoitettu ja näyteltyTiistai 2.5.2017 klo 15.58 - Kauko Niemi Ihminen menee elokuviin tai teatteriin. Katsoo ja kuuntelee kiltisti, eikä mesoa edes leffan jälkeen vaikka esittäjien viesteissä ei ole mitään totuuden siementäkään. Arvostellaan vain roolisuorituksia. Hänellä on medianlukutaito hallussa tässä kohtaa. Politiikkojen kohdalla ihmisten medialukutaito horjuu jo melkoisesti. Poliitikko vetää puolueensa roolia pahimmillaan sotkee keskenään puolueen ja oman roolinsa. Ihmiset eivät osaa tulkita mikä osa politiikasta on aitoa ja mikä roolia. Vaalihässäkässä SDP:n Antti Rinne ei osannut vetää rooliaan uskottavasti ja houkuttelevalla tavalla, vaikka hän on ollut itse kirjoittamassa käsikirjoitusta. Panithan merkille, että Trumpin kahden viikon takaiset esiintymiset, joiden jälkeen ei noussut suurta älämölöä. Miksi? Kumpikin esiintyminen oli käsikirjoitettu. Ei sooloillut, eikä sanonut mitä sylki suuhun tuo. Trump luki puheensa paperista eikä juurikaan katsonut yleisöönsä. Siis ei osannut käyttää edes lukulaitetta. Toista oli taas vappuna, kun Trumpille olisi suuri kunnia tavata Pohjois-Korean presidentti. Medialukutaito on koetuksella, kun perinteinen lehdistö sotkee nykyisin rooleja. Suurin sotkija on kuitenkin some missä totuudet ja roolit menevät täysin sekaisin. Lukijat eivät ymmärrä asettaa sisäistä medialukumoodiaan sen mukaan lukevatko he uutista, pääkirjoitusta, kolumnia, blogia, klikkien keräilyä vai asiaa. Viime viikkoisessa keskustelussa minulle ihmeteltiin, että mitä eroa siinä blogissa ja uutisessa on, eikö niitä muka voi julkaista yhdessä ja samassa pötkössä. Suomen kielen tekstiä kumpikin. Siis uskomuksia, mielipiteitä ja faktaa sikin sokin. Siis piti saada visuaalisesti yhtenäinen verkkosivu. Medialukutaitoa on ymmärtää millaista viestiä ja tekstiä olet lukemassa. Tuo on virallisesti kolumni, joten siinä on jopa oikeutettua esittää omia näkemyksiään ja lukijan pitää lukea se kolumnina, ei totuutena. Pääkirjoitus on lehden virallinen näkökulma ajan asioihin. Se on erilainen samasta asiastakin oikeistolaisella ja vasemmistolaisella lehdellä. Sekin kannattaa ymmärtää Blogistakin on tullut pikkuhiljaa yleinen mielipidekirjoitus asiasta kuin asiasta, vaikka alkuperäinen idea on ollut blogata jostakin tietystä aiheesta omia näkemyksiä ja kokemuksia. Jos olet kiinnostunut kokkaamisesta niin, seuraat ruokablogeja ja jos olet kiinnostunut valokuvaamisesta, niin seuraat kuvausblogeja jne. etkä oletakaan, että blogissa tulisi vastaan virkkaus- tai koirankasvatusneuvoja. Monisatakertaistunut informaationmäärä vaatisi selkeämpää jäsentelyä ja sen ymmärtämistä, kuinka asiasisältöä pitää lukea. Lehdet elävät vanhassa jäsentelyssään, joka ei istu täydellisesti nykyisessä informaatiotulvassa. Median perinteinen jäsentelymalli ja nykyinen informaatiotulva sometettuna opettaa huonosti ihmisten medialukutaitoa. Kautta aikain on vaalittu etteivät toimitukselliset jutut ja mainokset menisi sekaisin, niin ettei lukija pystyisi erottamaan mikä on mitäkin. Oikein pitää kirjoitta teksti – mainos – jos teksti ei ollut toimituksellista aineistoa. Valvottiin tarkasti, ettei syntynyt tekstimainontaa. Ei olisi pahitteeksi, jos kouluissa edistettäisiin medialukutaitoa. Kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, vai pitäisikö jo sanoa, että harva asia on niin kuin se on käsikirjoitettu ja näytelty.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Medialukutaito |
Medialukutaito ja viitseliäisyys hukassaSunnuntai 12.10.2014 klo 18.49 - Kauko Niemi
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsimorsian, viski, holhous, medialukutaito, luotettavuus |
Loistavaa oppimateriaalia medianlukutaidon opettamiseenPerjantai 26.8.2011 - Kauko Niemi Liven keskiviikkona aloittama ohjelma Kiinteistökuningatar Kaisa ja pitkään kanavilla pyörinyt Koirakuiskaaja ovat molemmat parasta mahdollista oppimateriaalia medialukutaidon opetukseen. |
4 kommenttia . Avainsanat: kiinteistönvälittäjä, koira, koirakuiskaaja, tv-formaatti, medialukutaito |
Miten käy ranskalaisten medialukutaidon?Torstai 27.3.2008 - Kauko Niemi Ranskalainen luottaa täydellisesti verbaaliin ilmaisuun. Eikä vähiten presidentti Nicolas Sarkozy, joka on jo moneen otteeseen osoittanut puheen ja sanan voiman. Ranskan televisiokanavat paljastaa nopeasti pariisin murteesta johtuvat puutteet. Ei edes uutisissa saa mitään tukea faktoille. Uutis- ja ajankohtaistoimituksissa ei taida olla töissä yhtään graafikkoa. Uutiset ovat pelkkää puhuttua Ranskaa. Urheilu-uutisissakaan ei näytetä edes tuloslistauksia. Yhden kanavan teksti-tv:ssä oli sentään yhden lauseen uutinen, että Hamilton voitti Australian F1 osakilpailun. Muista ei puhuttu mitään, saati olisi näytetty lopputuloslistaa. Pääsiäisviikolla pidetyt aluevaalit ei tilannetta muuttanut millään tavalla. Ranskalaisilla kanavilla ei grafiikkaa näkynyt. Suomalaiset kanavat esittelevät jo viikkoja ennen vaaligrafiikkaansa ja seurannan kohokohta on kun toimittaja painaa nappia ja pilarit ja pallukat ilmestyvät ruutuun. Sanan voima korostuu myös erilaisissa keskusteluohjelmissa, joita ei myöskään koristella millään turhanpäiväisillä visualisoinneilla. Eikä juontaja jaa puheenvuoroja yksi kerrallaan. Kaikki, joilla on jotakin asiaa, sanoo sen ja normaalia on, että viisi ihmistä puhuu samaan aikaan päällekkäin. Kaikki ulkomaiset ohjelmat ovat dupattuja, eikä nekään anna armoa. Tosin se ei ole pelkästään ranskalaisten käyttämä tapa. Seuraavaksi on ryhdyttävä seuraamaan ranskalaisia nettisaitteja, kuinka ne toteutetaan ilman puhetta, vai toteutetaanko? Ranskalaiselle visuaalisuus merkitsee ihmisen itsensä pääroolia, itsensä esittelemistä. Väistämättä jää miettimään kuinka ranskalainen kuuro esimerkiksi pärjää tällaisessa yhteiskunnassa. Hän ei saa mitään visuaalista tukea mistään. Hän ei voi edes lukea huulilta, sillä puheella ja huulisynkalla ei ole mitään yhteistä dupatuissa ohjelmissa. Mielenkiintoista tulee olemaan myös se, kuinka ranskalaisten uusmedian lukutaito kehittyy. Kannattaa varmasti seurata ranskalaisia verkkopalveluja, joissa varmasti tehdään mielenkiintoisia ratkaisuja - joko parempia tai huonompia. Täytyy myös muistaa, että Citikka on ottanut lusikan kauniiseen käteen ja asettanut ohjausviikset samaan järjestykseen kuin muissakin autoissa ja siirtynyt H-vaihdekaavaan. Jopa Wall Street Journal lisää visuaalisuutta uudessa omistuksessa ja antaa periksi menneelle maailmalle. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: medialukutaito, ranska |