Puhelinnumerot piiloon

Sunnuntai 23.2.2025 klo 12.56 - Kauko Niemi

Puhelimet2.jpg

Maailma on muuttunut

Digihuijaukset lisääntyivät viime vuonna reippaasti, kertoo Finanssiala. Joko alkaisi olla aika tehdä reippaita muutoksia ja asettaa puhelinnumero samaan turvaluokkaan kuin sosiaaliturvatunnus.

Finanssialan selvityksen mukaan eniten rahaa menetettiin tietojenkalasteluhuijauksissa, joissa verkkorikollisten haaviin päätyi vajaat 32 miljoonaa euroa. Summa kasvoi 160 prosenttia. Yrityksiä tehtiin lähes 110 miljoonan arvosta, missä on kasvua edellisvuodesta lähes 40 prosenttia.

Parhaillaan on menossa ainakin kaksi isoa huijausta. Saat viestin, jonka lähettäjätunnuksena on ”Ulosotto”. Viestissä on linkki, jonka kautta pyydetään kirjautumaan ja maksamaan lasku.

Linkki ei vie Ulosottolaitoksen sähköisen asioinnin verkkosivulle, vaan huijaussivustolle. Ja tämän tyyppiset väärät linkit ovat todella yleisiä huijauksissa tänään.

40 vuodessa rikolliset ovat muuttuneet aiempaa ammattimaisemmiksi ja ahneemmiksi. Näin ajattelee Antero Rytkölä, Ylen haastattelussa. Isona muutoksena hän näkee kyberrikollisuuden syntymisen.

Kärjistäen hän toteaa, että konnat eivät enää ”viitsi” tehdä kilikalikeikkaa, eli kaupan ikkuna rikki ja varastetaan. Nyt osa rikoksista tehdään tietokoneella kotisohvalla istuen.

Uusimmat huijaukset alkavat puhelinsoitolla. Soittaja ei kuitenkaan ole aito ihminen, vaan tekoäly, joka imitoi ihmisen puhetta uskottavasti ja jaksaa soittaa vaikka minuutin välein. Aiemmin on kerrottu, että puhelut ovat hyvin ammattimaisia ja sävyltään kohteliaita, mikä on omiaan hälventämään uhrin epäluuloja. Näistä puheluista varoitetaan nyt ympäri maailmaa.

Nykyisin ei alkuunkaan riitä vanhanaikaisesti ajateltuna puhelinnumeron salaaminen. Aivan liian yleistä on toimittaa asioita tai liittyä kanta-asiakkaaksi ja siinä yhteydessä edellytetään puhelinnumerokentän pakollista täyttöä. Miksi? Itse jo muutaman vuoden olen jättänyt asiat hoitamatta, jos puhelinnumero on pakollinen ilman että siihen olisi jokin looginen toiminnallinen syy.

Selitykseksi ei sitten riitä, ettei numeroa käytetä väärin. Jonakin päivänä se on hakkeroitu tai vuotanut huijareiden aseeksi.

Aikoinaan hyvä esimerkki vaikkapa Traficomin kaikkien saatavilla olevat tiedot. Jopa niin pitkälle vietynä, että lentoaseman parkkihalleista tarkistettiin ketkä olivat matkoilla ja sitten Traficomilta osoitetiedot rekisterinumeron perusteella ja toimeksi.

Seuraavaksi itse varmaan käyn läpi kaikki asiakkuudet ja jäsenyydet ja poistan niistä kaikki turhat tiedot. Jos ei voi poistaa, niin sitten eroan.

Puhelinnumero on erittäin tärkeä ja käyttökelpoinen monessakin tapauksessa, erityisesti hätätilanteissa ja perheen kontaktoinnissa. Nyt olisi oikea hetki rajoittaa sen turhaa julkista käyttöä jopa lakisääteisesti. Samoin kuten sosiaaliturvatunnuksen kohdalla. En halua pelotella vaan lisätä tietoisuutta.

Lisää aiheesta:

Osaatko tunnistaa huijausviestejä

Tekstiviestihuijarit taas liikkeellä

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puhelinnumero, salaus, huijari, salainennumero,

Erakoitumiseni edistyy hyvin

Perjantai 13.10.2023 klo 11.16 - Kauko Niemi

Olen selvinnyt harvinaisen vähillä huijausviesteillä. Viime maanantaina kuitenkin sellainen tekstiviesti ilmestyi, missä Oikeus.fi osoitelinkin kautta pitäisi allekirjoittaa jotakin. Monille muille on luvattu veronpalautuksia. Erilaiset huijausviestit ovatkin onneksi kohdallani käyneet viime aikoina vähiin.

huijaus.JPG

Kaikkein eniten tuossa harmittaa, että aito puhelinnumeroni oli tällaisen tekstiviestin käytössä. Olenhan jo viitisen vuotta tehnyt ”täysipäiväisesti” työtä piilottaakseni puhelinnumeroni. Eli poistanut sen kaikista mahdollisista paikoista. Suhtautunut numerooni samalla tavalla kuin sosiaaliturvatunnukseeni tai pankkitilitietoihini. En ole vuosiin vastannut numeroihin, jotka eivät ole osoitekirjassani.

Ja kun puhun aidosta numerosta se tarkoittaa, että minulla on toinenkin numero, jota käytän pakottavissa tilanteissa. On näet edelleen ymmärtämättömiä yrityksiä ja palveluita, jotka vaativat pakollisena tietona puhelinnumeroa. Tämän toisen numeroni sim-kortille ei tällä hetkellä tosin ole edes toista fyysistä puhelinta.

Toinen pyhä tieto, jonka paljastamista varon viimeiseen asti on paikkatieto. Sitä lupaa ei hevin heltiä. Käytän häppäsvärkeissäni vpn-ohjelmaa. Se hävittää sijaintini ja se, että jos eksyn metsään, niin viranomaiset eivät ole tämän varassa olenko sallinut kännykkäni ja sen sovellusten käyttävän paikkatietoa.

Facebook tarkistaa minulta jokaisen istunnon alussa olenko se tosiaan minä. Yli kymmenellä klikkauksella tarkistetaan mitä viimeiski kommentoin ja paikassa Helsinki, aika usein Pori tai joku muu paikka – joo joo se olin minä jossakin päin Suomea.

Erakoitumistani edistää voimallisesti Yle. Vaikka kiltisti maksan yle-veron ja olen virallisesti kirjautuneena Ylen palveluun, ei minulle näytetä netissä suoria uutislähetyksiä, eikä vaalikeskusteluja sen takia, ettei sijaintini ole tarkasti tiedossa.

Suomen kansalainen ja hyvä tuttavani asuu Suomen rajojen ulkopuolella ja maksaa veroja Suomeen ja myös Yle-veroa, muttei pääse katsomaan suoria tv-uutisia.

Yleisradio muhittaa parhaillaan jotakin muutosta ainakin Yle Areena -sovellukseen. Palveluun on jatkossa kirjauduttava, mutta verkkoversiota muutos ei tiettävästi koske. Yle hyödyntää erinomaista vpn-tekniikkaa aivan väärällä tavalla.

Erakoitumisprosessissani on vahva asema myös Add-blogger ohjelmilla. Niiden käyttö estää ymmärrettävistä syistä vaikkapa MTV3:n ohjelmien seuraamisen. Enkä juurikaan tiedä mistään muistakaan tapahtumista tai kampanjoista. Hullut päivät ja vastaavat eivät ole näyttäytyneet missään muodossa. Sitten kun jotakin satun tosissani tarvitsemaan, niin pianhan ne löytyvät netistä.

Kuinka tietoja vaihdetaan tai myydään eri palveluiden välillä, vaikkapa eri selainten välillä. Siinä onkin suuri kysymysmerkki, josta sain vain pientä osviittaa tyhjentäessäni selainten välimuisteja. Roskikseeni kertyi hetkessä 1968 tiedostoa poistettavaksi.

Minä käytän viittä eri selainta ja esimerkiksi pankkiasioita käyttävällä selaimella en tee mitään muuta. Facebookia käytän samalla selaimella kaikissa laitteissa, enkä tee sillä mitään muuta.

Microsoft on ilmoittanut, että sen ilmainen sähköposti uusiutuu ensi vuoden aikana. Testasin uutta versiota ja kuinka ollakaan postiohjelman avatessa heti kärkeen ilmestyy mainos. Sen saa kyllä asetuksista poistettua, mutta silloin posti muuttuukin maksulliseksi. Ja taas miettimisen paikka.

Tämän kuun alussa vihdoin ja viimein astui voimaan kauan odotettu määräys, joka velvoittaa suomalaiset teleoperaattorit puuttumaan vuosikausia vaivanneeseen ongelmaan. Siinä ulkomailla toimivat rikolliset ovat pystyneet soittamaan huijauspuheluita väärentämällä numerokseen suomalaisen matkapuhelinnumeron. Huijausyritysten lisäksi väärennetyillä numeroilla on tehty häirintää. Iso askel parempaan suuntaan.

Erakoitumisprosessini on nyt kestänyt useamman vuoden. Tietojani on ajan mittaan levinnyt niin moneen paikkaan ja moneen eri tarkoitukseen. Niiden hallitseminen ei hoidu sormia napsauttamalla. Nyt tulee roskapostia enää noin 2-3 kappaletta kuukaudessa.

Tähän kun lisätään vielä, etteivät mainostenjakajat pääse porraskäytävään ja Posti tottelee kylttiä – ei ilmaisjakelua. Fyysisestä luukusta tulee kaksi painettua lehteä, eikä kummassakaan ole mainoksia.

No niin pitäisiköhän katsoa jostain tapahtumakalenterista olisiko tänään mitään kivaa konserttia missään.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla 16.10.2023 klo 08:00 ja 16:00

 

Lisää aiheesta:

Salakavala hyökkäys yleistyy Suomessa

Suomalaisia yrityksiä pommitetaan verkossa

Google ottamassa pääsyavainta käyttöön

Kohta voi Facebookin maksaa

Kaikkien pitäisi muistaa, että yhdenkään pankin, valtion, poliisin, verottajan tai muun virallisen tahon lähettämässä sähköpostissa ei ole linkkejä. Niissä posteissa on vain ilmoitus, että pitää kirjautua palveluun ja käydä tarkistamassa viestit. Ei ole linkkiä edes siihen kirjautumiseen.

Tämä blogini kertoo tavallisen tallaajan arkisesta suojauksesta, mutta jos halut tietää mitä tuleman pitää, niin suosittelen Petteri Järvisen kirjaa Tekoäly ja minä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, huijaus, tietoturva, vpn, addblocker, facebook, paikannus, aito puhelinnumero, Yle, MTV3, Tekoäly jaminä, Petteri Järvinen

Julkinen sisäänpääsy hämärtyy

Maanantai 19.6.2023 klo 13.10 - Kauko Niemi

Haipyvakanny.jpg

Viiden vuoden kuluttua meillä ei ole kännyköitä, puhelimia, joihin kuka tahansa voi soittaa koska tahansa. Tämän ennusteeni heikoin kohta on tuo aika, joka voi olla huomattavasti lyhyempikin. Ensimmäinen siirtymähän oli jo aikoinaan. kun julkiset puhelinluettelot numeroineen ja osoitteineen loppuivat.

Nykypäivänä on myös syytä huomioida, että asioinnista on syytä jäädä mustaa valkoisella. Pelkät puheet ja lupaukset ovat heikoilla tositilanteissa.

Omalla kohdallani asia on jo melko pitkällä. Lähtökohtaisesti puhelinnumeroni on saman arvoinen kuin pankkitunnukset tai sote-tunnus. Minun puhelimeni ei enää hälytä numeroille, jotka eivät ole osoitekirjassani. Näen ne kyllä, jos kiinnostaa katsoa.

Viime viikolla meinasin liittyä yhden organisaation kanta-asiakkaaksi. Luotin organisaatioon ja annoin jostain syystä oikean puhelinnumeroni. Hetkessä kaksi sähköpostiviestiä ja yksi tarjous sms-viestinä jostain naisten ihotuotteesta. Sitten olisi pitänyt vielä täyttää liuta pakollisia kenttiä – mm syntymäaika.

Oikealla puhelinnumerolla tarkoitan sitä numeroa mihin osoitekirjassani olevat ihmiset voivat soittaa ja minä vastaan, kun olen tilaisuudessa vastaamaan. Vastaajani kyllä kertoo, etten vastaa tuntemattomiin numeroihin ja kehotan jättämään viestin. En nyt muista olisiko yksikään haamusoittaja tai puhelinmyyjä jättänyt viestiä. Olen juuri hankkinut virallisesti toisen numeron, jota ryhdyn käyttämään näissä kaiken maailman rekisteröinneissä, jotta voisi saada edes jonkinmoista palvelua.

Toki olisin voinut keksiä vaikka minkälaisen puhelinnumeron täyttääkseni pakollisen kentän. Todennäköisesti joku numeron oikea omistaja olisi hermostunut ja enhän minä viitsi aiheuttaa turhaa harmia tuntemattomille ihmiselle, vaikka tämä rehellisempi versio maksaakin minulle.

Ilmeisesti en ollut ensimmäinen henkilö, joka hankki tällaisen kakkosnumeron. Operaattorin edustaja oli sekunnissa kartalla, mikä oli minun tarpeeni.

Annan kymmenen pistettä ja papukaijamerkin sille toimijalle, joka ottaa käyttöönsä ”lottokoneen”, joka arpoo minulle asiakastunnuksen ja tällä numerosarjalla ei sitten maanpäällä ole mitään muuta käyttötarkoitusta.

Ja toisin päin perinteisen puhelimen saattohoidossa – kuinka usein saat puhelinpalvelua, joltakin organisaatiolta. Tekninen chattikone muka vastaa ja neuvoo sinut sivulle, missä vastataan yleisimpiin kysymyksiin. Sitten kun on ihan oikeasti ihminen langan päässä, niin tunninkaan odotusaika ei ole harvinaisuus. Siis siihenkään ei puhelinta enää tarvita.

Juuri julkaistun tilaston mukaan suomalaisten sosiaalisen median tileille tehdyt tietomurrot ovat lisääntyneet rajusti touko-kesäkuussa. Tilaston laatija on Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Toukokuussa ihmisten ilmoitusmäärä murroista kasvoi 300 prosenttia alkuvuoden keskiarvoon nähden. Kaiken kaikkiaan joka viides suomalainen on joutunut jonkinlaisen nettipetoksen kohteeksi.

Eniten kaapataan Facebook-tilejä, ja motiivina on mikäs muu kuin raha. Some-tilin kaappaaminen tapahtuu usein huijausviestin avulla. Facebookissa on nähty tänä vuonna tietojenkalastelukampanjoita, joissa kysytään puhelinnumeroa toisen henkilön nimissä. Numeron saatuaan verkkorikollinen lähettää koodin väittäen sitä kilpailukoodiksi. Todellisuudessa some-tilin voi ottaa haltuunsa koodin avulla.

Pienikin epäilys esimerkiksi Facebookissa kannattaa aina tehdä julkiseksi omassa piirissä, ja tietysti Traficomiin sekä häirintäilmoitus Facebookille. Itselläni oli juuri muutaman viikon työrupeama, missä ylläpitämäni ryhmän naiset saivat vokotteluviestejä. Tein jokaisesta häirintäilmoituksen ja siirsin häiritsijät takavasemmalle. Nyt tilanne on rauhoittunut.

Ulkomailta tulevat huijauspuhelut ovat suomalaisille jo niin tuttu ilmiö, että harva enää vastaa oudoista ulkomaalaisista numeroista tuleviin puheluihin. Rikolliset pystyvät kuitenkin väärentämään käyttämänsä numeron. Suomeen soitetaan edelleen ulkomailta, mutta puhelimen ruudulla numero näyttää tavalliselta suomalaiselta kännykkänumerolta. Rikolliset voivat siis kaapata kenen tahansa numeron käyttöönsä.

Alle viidessä vuodessa kohtaamme tilanteita, joissa pääroolia näyttelee tekoäly. Esimerkiksi erilaisia kuvan ja videon syväväärennöksiä on jo nähty.

Suuri huoli on, että tekoälyllä pystytään tekemään todella ikäviä etenkin ikääntyviin kansalaisiin kohdistuvia puhelinhuijauksia, jossa viikkotolkulla tekoäly keskustelee puhelimessa valitsemiensa uhrien kanssa. Jossain vaiheessa otetaan esille talousasiat ja urkitaan kiinni pankkitiedot. Tekoäly pystyy keskustelemaan myös lapsesi tai tuttavasi äänellä.

Kypsyttelepä ajatusta, kuinka avoimena pidät puhelinnumeroasi. Itsellä sen piilottaminen on vienyt reilut viisi vuotta ja saan enää muutaman puhelun kuukaudessa, joihin en siis tietenkään vastaa.

Tämä on kuultavissa ääniversiossa Finnradio.fm kavanalla 21.6.2023 alkaen

Lisää aiheesta:

Lomaturva

Puhelinnumero kaapaattiin

Rikolliset voivat kaapata kenen tahansa puhelinnumeron

Tekoälyhuijaukset lähtevät liikkeelle

Tietomurrot yleistyneet nopeasti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, kännykkä, puhelinnumero suojaan, hijaus, tilin kaappaus, rikos,