Sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä

Lauantai 2.2.2019 klo 11.08 - Kauko Niemi

Lempikommenttini on saanut havainnollisia esimerkkejä, kuinka yhtä ja samaa sanaa tulkitaan eri tavoin ja annetaan erilaisia merkityksiä. Kuinka jokaisella sanalla on oma tunnelatauksensa kunkin ajattelusta ja taustasta riippuen.

Meillä on ollut nyt kaksi tavallista suurempaa kuohuntaa – seksuaaliset rikokset ja vanhusten hoivapalvelut. Siis vauvasta vaariin, vaikka kumpikaan asia ei ole mitenkään äkillisiä suuria yllätyksiä. Molemmat ovat uinuneet pinnan alla ja mitä todennäköisemmin ponnahtavat nyt pintaan vaalien lähestyessä. Läpikuultaa politiikkojen tekopyhyys ja irtopisteiden keruu aina Sipilää myöten.

Olipa syy kuohuntoihin mikä tahansa, niin on erinomainen asia, että ongelmat avautuvat. Kun molemmissa tapauksissa liikutaan erittäin syvällä tunnetasolla, niin ilmaisujen muoto ja yksittäiset sanat saavat hyvinkin erilaisia merkityksiä.

"Olen tuntenut äärimmäistä surua, katkeruutta ja vihaa" – Isän 13-vuotias lapsi jäi kiinni huumeista Oulussa, ja samaa tapahtuu myös muualla.

Näin otsikoi Yle juttuaan huumeista, jossa isä haluaa tuoda esille ongelman, joka saattaa kohdata kenet tahansa.

Syytteen nostaminen seitsemänvuotiaan pojan murhasta siirtyy – epäilty mielentilatutkimuksessa.
Näin puolestaan otsikoi Päivänlehti Arabianrannassa tapahtuneen murhan jatkoselvittelyä.

Ja seuraava esimerkkiotsikko - Lapsiporno leviää sipoolaiskoululaisten keskuudessa – Videoita välitetty somessa - näin asian ilmaisee Uusimaa-lehti.

Seksisuhde lapseen vei oululaismiehen vuosiksi vankilaan.

13-vuotias lapsi, 7-vuotias poika, koululainen, alaikäinen, seksisuhde lapseen (tässä tapauksessa lapsi oli 14 vuotias)

Käytetyt sanat antavat tahallaan tai tarkoituksellisesti monenlaisia merkityksiä. Etenkin kun niitä ei yhdistetä mihinkään todellisuuskuvaan. 13-vuotias lapsi käyttää huumeita, voi olla aika yleistäkin. 13-16 vuotiaat teinit, nuoret, koululaiset ovat todennäköisesti kokeilleet seksiä tavalla tai toisella, eikä se ole arkielämässä mitenkään kummallista.

Lain mukaan lapsen seksuaalinen suojaikäraja on 16 vuotta. Perhepiirissä tapahtuvassa lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä suojaikäraja on 18 vuotta. Mikäli seksuaalinen hyväksikäyttö kohdistuu alle 16-vuotiaaseen tai perheessä alle 18-vuotiaaseen lapseen, on kysymyksessä rikos. Aina vakava teko.

Sitten kun noihin edellä mainittuihin sanoihin yhdistetään tavalla tai toisella sana ulkomaalaistaustainen, kaikki sulakkeet paukkuvat välittömästi. Kaikki eduskuntaryhmät kokoontuvat välittömästi yhteiseen neuvonpitoon ja aktivoitumaan ja torumaan asiassa. Asiassa, joka on jo pidemmän aikaa ollut työn alla ja kokoontumisella ei ollut kuin symbolinen merkitys. Tilaisuus vaalitaistoon on hyödynnetty.

Sama sana ulkomaalaistaustainen ei kuulosta yhtään niin pahalta merkitykseltään, kun ulkomaalaistaustainen sijoitusyhtiö lypsää suomalaisen vanhusten hoivapalvelun rahat ulkomaalaistaustaiseen rahanpesuyritykseen. Itse tuotteet eli voimattomat vanhukset jäävät hunningolle ja kakkosiksi koko bisneksessä.

Vanhusten heitteillejättö kuulostaa pääministerin suulla lausuttuna vaan valvontaongelmalta. Oletetuille seksuaalirikollisille, eli ulkomaalistaustaisille ollaan pääministerin suulla valmiit toteuttamaan testi.

Nyt vaalikamppailu on jo siinä pisteessä, että eduskuntaryhmistä hoivaskandaalin kohdalla kokoontuu vain oppositiopuolueet muotoilemaan välikysymystä hallituksen toiminnasta.

Tuntuuhan se joskus turhauttavalta, kun käyttämilläsi sanoilla on niin monta merkitystä ja jokaiselle sanalle lisäksi oma vivahteensa tarkoitusperistä riippuen. Ei ihme että sanomisesti tulkitaan jopa päinvastoin kun itse olet asiasta ajatellut ja tarkoittanut.

 

 
 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 4.2.2019 klo 08:00 ja 20:00 (Espanjan aikaa).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, viestintä, Juha Sipilä, pääministeri, ulkomaalaistaustainen, seksi

Työmarkkinasaldoni on fifty sixty

Maanantai 15.10.2018 klo 16.39 - Kauko Niemi

Elämäni ensimmäinen työpaikka opetti kahdeksassa kuukaudessa shokkina päin näköä mitä on ammattiyhdistys käytännössä. Ehkä se on tänään jotain muuta tai sitten kun seuraa päivän uutisia, niin voi olla jopa vielä raadollisempaa.

Maalaispoikana toimin maalaisjärjellä. Sokerijuurikkaat piti harventaa silloin kun kasvusto oli harvennuskunnossa. Missään ei ollut määritelty ennakkoon, milloin heinähommat tehdään. Luonto hoiti asian jonakin vuonna aikaisemmin jonakin vuonna myöhemmin muttei koskaan sateella. Hommat hoidettiin silloin kun niiden aika kulloinkin oli ja muodostui otollinen hetki. Tämä pinttymä on kasvanut tiukasti selkärankaani.

Koulujen jälkeen aloitin hommat Helsingissä. Ensimmäisessä työpaikassa vastuullani oli tietyömailla käytettävien varoitusvilkkujen toiminnan tarkistus ja loppuviritys sekä pakkaaminen toimituskuntoon. Edeltäjäni oli saanut potkut, kun oli pistänyt tyhjiä laatikoita Norjan toimitukseen - ”tehokkuuden nimissä”, eikä urakat kussut.

Olin ollut noin neljä päivää töissä, kun kahvitauko ei keskeyttänyt juuri valmistuvaa vilkkua, vaan viritin loppuun ja ajattelin pitää sen jälkeen kahvitauon. Viiden hengen lähetystö tuli ilmoittamaan, ettei kahvitunnilla sopinut tehdä töitä. Samalla he ilmoittivat, että työpäivä loppuu klo 16:00 ja käsienpesuaika alkaa 15:56. Ruuvimeisselit tippuvat kädestä ja siitäkin tulee pitää kiinni.

Meitä oli kaksi kaveria samassa huoneessa ja tämä vanha mies opetti minua tavoille sekä- työ että elämäntavoille. Hän muisti toistaa moneen kertaan, kuinka hän ei ole antanut pojalleen rahaa koulutukseen. Silloinhan hänestä tulisi herra. Muutoinkin herraviha tuntui olevan vallalla ja sen kautta olemiseni alkoi käydä aika tukalaksi.

Lupauduin näet menemään työkeikalle Kemiöön. Saman projektin takia yrityksen teknologiajohtaja vieraili siellä samaan aikaan. Asioiden helpottamiseksi lyöttäydyin hänen Saabinsa kyytiin. Tämä sitten tulkittiin herrojen kanssa vehkeilyksi ja montaa juttukaveria ei tämän jälkeen työmaalta löytynyt. Asiaa vauhditti, etten liittynyt mihinkään liittoon. Näin alkoi minun elämäni työmarkkinatuntemus kantapään kautta.

Tämän kokemuksen jälkeen seurasikin 20 vuoden työelämä, missä ei tullut vastaan ainuttakaan ammattiyhdistysajatusta suunnasta eikä toisesta. Enkä myöskään itse kuulunut mihinkään liittoon. Parhaimmillaan tekemisiäni mitattiin työn laadulla ja palkkaneuvottelut kytkeytyivät kehitys- ja arviointikeskusteluin. Jos työn tulokset ylittivät tavoitteet niin siitä seurasi pyytämättä palkankorotus, eikä siitä tarvinnut neuvotella missään pöydässä.

Ensimmäisen kerran siis jouduin, pääsin, what ever, puntaroimaan ammatillisesti järjestäytymistäni 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Tuolloin liityin alan työntekijäliittoon käytännön toimien helpottamiseksi. Minkäänlaisia aatteellisia intohimoja ei tuolloin ollut puoleen eikä toiseen.

Käytännössä tämä merkitsi, että palkkakehitykseni pysähtyi seuraaviksi 20 vuodeksi liiton määräämälle kulloisellekin tasolle, eikä sillä ollut juurikaan mitään kytköstä työn määrään tai laadullisiin tuloksiin.

Muistaakseni en koskaan ole ollut lakossa, mutta lomautettuna kylläkin.

Näillä kokemuksilla ja taustatiedoilla on kokolailla vaikeaa ymmärtää näiden viime päivien työmarkkinateatterin syvällisintä olemusta, saati ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Järjestäytyminen toi minulle henkilökohtaisesti kuitenkin pysähtyneisyyden ajan koko työuraani ajatellen.

Katsotaan nyt sitten huomenna tiistaina ja keskiviikkona, kuinka teatterin esiriippu sulkeutuu ja missä tunnelmissa siirrytään väliaikakuohareille.

Tämän päiväisen tuoreen kyselyn mukaan Hallituksen esitystä vastustaa 46 prosenttia, ja sitä kannattaa 41 prosenttia Suomen kansasta. 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työmarkkinat, Sipilän hallitus, lakko, työsopimus

Joustavuutta vai jääräpäisyyttä

Sunnuntai 20.12.2015 klo 12.36 - Kauko Niemi

Poliittisen kulttuurin ja työtapojen muutos tuottaa hankaluuksia. Sipilän työtavat kohtaavat vastarintaa ja aiheuttavat melkoista hämminkiä poliittisessa kentässä.

Asia mikä on aivan varma nykymaailmassa ei voi tehdä kiveen hakattuja suunnitelmia neljäksi vuodeksi kerrallaan. Siinä ajassa maailman meno on muuttunut niin moneen kertaan, että ollaan auttamattomasti pudottu kyydistä. Tämä on hyvin selkeästi nähtävissä nyt.

Erityisen selkeästi putoaminen konkretisoitui edellisen hallituksen aikana, joka teki hyvin yksityiskohtaisen ohjelman ja piti siitä kiinni kynsin hampain. Se näytti poliittisesti topakalta, näinhän tehtiin Kekkosen aikanakin, mutta maailma muuttui tuona aikana moneen kertaan ja Suomi jäkätti paikallaan.

Muutokset eivät ole politiikassa hyväksyttäviä, koska leimaudutaan takinkääntäjiksi. Ehkä paras vaalilupaus olisikin luvata muuttua nopeammin kuin muu maailma. Pääsääntöisesti kaikkia asiat luvataan tehdä eri tavalla kuin aikaisemmin ja nokkelammin sekä tehokkaammin kuin yksikään muu valtio tällä planeetalla.

Juha Sipilä on kyllä melko selkeästi ilmoittanut, että suunnitelmia muutetaan, jos ja kun parempia vaihtoehtoja ehdotetaan tilalle. Tämä on kyllä viisautta ja peräisin yritysmaailmasta, mutta ei näköjään sovi poliittiseen kenttään ainakaan vielä.

Opetus, jota amerikkalaiset esimieheni opettivat jo 80-luvun alussa. On parempi tehdä ja kokeilla kymmentä asiaa, vaikka niistä kahdeksan epäonnistuisi. Silti tuloksena on kaksi onnistumista – puolen enemmän kuin vatvoa yhtä asiaa loputtomiin, niin että se varmasti on oikein.

Politiikassa tosin asiat ovat vaikutukseltaan kovin monimutkaisia tai ainakin ne on nyt sellaisiksi tehty ennen normien purkuja. Muutosten valmistelut näyttäisivät tällä hetkellä ontuvan jonkin verran. Aina ei tiedetä, mitä kaikkea todella seuraa, paitsi hallituksen pisteiden laskua, niin kuin tämän päiväinen Helsingin Sanomien selvitys osoittaa.

Tilanne ei voi jatkua neljää vuotta kerrallaan muuttumattomana. Toisaalta se ei voi jatkua niinkään, että lonkalta heitetään ilmaan asioita niin kauan kuin suomalaiset eivät osaa minkään idean pohjalta jatkojalostaa asioita, vaan ainoa osaamistaso on ampua kaikki liikkuva alas.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, hallitus, muutos, poliittinen kulttuuri

Kuka tässä sote-näytelmässä oli uskottava

Lauantai 7.11.2015 klo 10.45 - Kauko Niemi

Tällaisten poliittisten sote-kiemuroiden jälkeen jää miettimään kuka puhui totta ja kuka ei. Ja nyt en ota kantaa mitä agendaa kukakin ajoi tässä teatterissa. Sisällöllisesti tässä näytelmässä taitaa potilas kuolla ennen kuin lääkärit pääsevät sitä hoitamaan.

Aleksander Stubbin tyylilaji on menettänyt uskottavuutensa jo jonkin aikaa sitten. Puheautomaatti, puppusanageneraattori tuottaa jokaiseen tilanteeseen saman sisältöisen viestin. Meillä on monta hyvää vaihtoehtoa valittavana. Kaikki on hyvin ja mikään ei tee kipeää. Todellisuushan ei näin mene.

Pääministeri Juha Sipilä meni taas toiseen laitaan. Hänen uhkaileva tyylilajinsa ei myöskään ollut oikeassa suhteessa sisältöön. Mutta se ei vesittänyt niin paljon uskottavuutta kuin Stubbin tyhjä höttö, jossa oli selvästi vääristelyä mukana.

Kokoomuksen twiittailua en pidä pahana, paitsi kun sitä vakavassa asiassa käytetään propaganda-aseena. Kyllä neuvottelujen kulusta pitää kertoa – asiallisesti.

Tämän näytelmän jälkeen arvioni on, että keskustan kannatus ei juurikaan muutu, kokoomus menettää kannatustaan ja Soinin täysin väsähtänyt viestintä ei pysäytä Perussuomalaisten alamäkeä.

Veikkaukseni on myös, että Aleksander Stubb saa seuraavassa puheenjohtajavaalissa hyviä kilpailevia vaihtoehtoja. Miehen sanat ja aikaansaannokset eivät ole oikeassa suhteessa.

Stubb on kohdannut hyvän puhujan dilemman. Ensin innostutaan suunnattomasti ja kun puhe jatkuu vaikka ajatus katkeaa, niin silloin alkaa uskottavuus karista.

Kadonneita, hyviä esiintyjiä olen kohdannut paljon monikansallisissa organisaatioissa. Lavalle tulla tupsahtaa tähtiesiintyjä ja saa kuulijat ekstaasiin sanomatta mitään todellista. Jonkin ajan kuluttua miehestä tai naisesta ei kuulu mitään. Hän on tehtävänsä suorittanut.

Organisaation näkökulmasta tehtävä oli vain herättää ja innostaa porukka ruusujen unesta.

Kun seuraavan kerran kuuntelet vaikkapa jonkun henkilön lausumia kiitoksia. Kysy itseltäsi ketä hän oikeasti kiittää ja mistä konkreettisesta asiasta. Jos ei saa vastausta, niin kiitoksilla ei ole sisältöä eikä tarkoitusta. Kyllä me olemme hyviä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aleksander Stubb, Juha Sipilä, Timo Soini, sote, viestintä, uskottavuus

Ylhäältä annettua

Sunnuntai 14.12.2014 klo 11.50 - Kauko Niemi

Ylhäältä annetut komennot, määräykset toteutetaan juuri ja juuri rimaa hipoen. Ei synny mitään lisäarvoa suorittavassa portaassa, kun kukaan ei ole sydämestään asian takana.

Oikeassa olemisen tarve on nykyisin niin voimakas, ettei synny rakentavaa yhteistyötä, todellista aivoriihtä, missä ideat jalostuisivat. Ja kun ihminen ei pysty ymmärtämään ja tunnustamaan omaa rajallista tietomääräänsä, syntyy vain riitoja eikä rakentavaa yhteistyötä. Näin eletään nyt Suomessa, toimitaan organisaatioissa, kuihdutaan kuppikunnissa.

En oikeastaan tunnista juurikaan yhtään tapausta, missä ylhäältä annetut käskyt ja määräykset tuottaisivat huipputuloksia. Käskyt ja määräykset ajavat puolustuslinjalle, mukaan lähtijöitä on vain sellaisissa tapauksissa, kun joku hiffaa oman etunsa täyttyvän.

Poliittinen pattitilanne ja koko maamme talous rypee nyt yhteistyökyvyttömyydessä. Nousu käynnistyy sinä päivänä kun joku innostuu jatkokehittämään toisen puolueen avointa aloitetta.

Juha Sipilän gallupluvut osoittavat, että hän edes näennäisesti kuuntelee, jopa yrittää ymmärtää vastapelureita ja jopa tekee kehittämisehdotuksia. Gallup-menestyksen takana tuskin on kovinkaan paljon keskustalaista aatemaailmaa.

Ylhäältä kaikessa viisaudessa annetut säännöt ja rajoitukset ovat ajaneet byrokratian vastaiseen taisteluun, mikä sekään ei edistä mitään, ei ainakaan yhteistyöhön.

En oikeastaan tunnista juurikaan yhtään tapausta, missä joku viisas itämään tietäjä tulee ja sanoo mitä pitää tehdä ja laskuttaa sen jälkeen 700.000 euroa. Olen työskennellyt organisaatiossa, missä tämän päivän guru Jari Sarasvuo kertoi viisauksiaan organisaationi yläkertaan, mutta alakerrassa en havainnut piirunkaan vertaa muutosta. Vain hymähtelyjä.

Kukaan ei ole niin viisas, eikä kellään ole niin paljon tietämystä, että voisi saada ryhmänsä toimimaan ylhäältä annetuilla mielipiteillä ja käskyillä. Menestyksen salaisuus on tunnustaa oma rajallisuus ja ottaa vastaa ideoita menestyksen raaka-aineeksi kaikilta tasoilta.




3 kommenttia . Avainsanat: Jari Sarasvuo, Juha Sipilä, ideointi, organisaatio

Politiikka kipuilee

Tiistai 29.7.2014 klo 14.25 - Kauko Niemi

Politiikan kulissit murtuvat ja se näyttää ottavan koville Sirkka-Liisa Anttilalle, siinä sivussa Jukka Tarkalle ja monelle muulle.

Kulisseilla ja käytössäännöillä on rakennettu oma, suljettu suhmurointi ja ainakin minulle vastenmielinen pelikenttä ja arvomaailma. Tämä suljettu arvomaailma on ylläpitänyt ja pönkittänyt valtaeliittiä osaamis- ja taitotasosta riippumatta. Suljetun arvomaailman keskeisenä pönkänä on aina rajoittunut ja tarkasti valikoiva viestintä.

Tämä aikakusi on pian ohitse, eikä siinä auta anttiloiden kiukuttelu ja pelko muodollisten pilvilinnojen romahtamisesta. Maailma vain muuttuu avoimemmaksi – onneksi.

Muutoksen vauhti kiihtyy merkittävästi seuraavien 5-10 vuoden aikana, kun Jungerin, Stubbin, Sipilän ja Haglundin rinnalle nousevat supercelliläiset ja roviolaiset ja monet muut aivan toisenlaisen arvomaailman omaksuneet ihmiset. Ja joilla on intohimoa ja osaamista muuttaa maailmaa myös politiikan keinoin.  

Avoimuuden ja sumuroinnin välinen ero on juuri siinä mitä Kekkonen harrasti ja mitä Stubb nyt harrastaa. Kyllä Kekkonenkin harrasti intohimoisesti liikuntaa. Kävi hiihtämässä joka talvi ja oli usein Outokummun kelohuvilalla hyysättävänä. Siellä syntyi muutaman ihmisen päätöksiä, jotka piti saada näyttämään jälkipeleissä demokraattisilta päätöksiltä. Ja tätä suhmurointia ikävöivät edelleen vanhan ajan poliitikot.

Avoimuus, tapahtuu se nyt sitten nokitusten tai twiittaamalla tai facettamalla, synnyttää keskustelua ja parhaimmillaan aivoriihi-tyyppistä kehittävää ja monipuolista näkemystä asioista. Ennen kaikkea se synnyttää luottamusta vallanpitäjiin, jatkuvien epäilyjen sijaan. Mistä onkaan kotoisin paljon manattu suomalainen epäilyksen ilmapiiri?

Tosin Stubbin tapauksessa muutos on ollut monille aivan liian nopea. Suuri haaste on muuttaa omia pinttyneitä ajatuksia ja käytäntöjä. Esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttilan kommentit osoittavat selvästi, että hän on jysähtänyt jonnekin 1980-luvulle.

Ja mitä tulee sitten tähän liikuntaan, niin siinä ei juuri ole tulkinnallisia vaihtoehtoja.  Liikunta on lääke kaikkeen. Myös työttömille. Fyysistä ja henkistä kuntoa ei voi erottaa. Stubb tekee kahdessa päivässä normaalikuntoisen ihmisen kolmen päivän työt ja jää vielä yksi päivä aikaa liikkumiseen.

Ehkä tällä hetkellä pääministerin ei tarvitse antaa erillistä lääkärinlausuntoa terveydentilastaan, niin kuin monen muun puoluejohtajan ja poliitikon pitäisi antaa ja liittää dokumenttina ensi kevään kampanjaansa.



Lue myös: Että ketäkö Äänestin

2 kommenttia . Avainsanat: politiikka, Stubb, Anttila, Junger, Sipilä, Haglund

Mikä ranskalaisten rekrytoinnissa meni pieleen

Tiistai 14.5.2013 klo 13.18 - Kauko Niemi

Mielenkiintoista kuinka ranskalaisten rekrytoidessa itselleen presidenttiä, koko homma meni pieleen. Vuodessa paikkaan valitun kehitys- ja arviointikeskustelut osoittavat, että suoritustaso on pudonnut 65 prosentista 25 prosenttiin.

Yritysmaailmassa taitaisi tulla jo potkut – ainakin jossakin Jalliksen vaikutusvallassa olevassa urheiluseurassa. Ei taitaisi kyseiset headhunteritkaan saada uusia toimeksiantoja.

Missä tällainen rekrytointi voi mennä näin pieleen. Eihän vain François Hollande ole valepresidentti ja hänellä ei olekaan pätevyyttä tähän tehtävään. Antoiko hän haastattelukierroksilla sellaista tietoa tai väärää tietoa, jolla palkkaajia johdettiin harhaan. Vai jäikö rekrytoijilta joitakin tietoja tarkistamatta.

Todennäköisesti organisaation toiminta ei ole vuodessa muuttunut niin paljon, että palkatun esitetyt tiedot ja taidot olisivat vuodessa täysin vanhentuneet ja hän ei olisikaan kykeneväinen enää tähän tehtävään. Tällöinhän organisaation intresseissä pitäisi olla jatkokouluttaa ja ohjata palkattu henkilö uuteen tilanteeseen.

Ovatkohan rekrytoijat ymmärtäneet tässä tapauksessa omaa tehtäväänsä oikein, vai tehneet päätöksiä pärstäkertoimen ja vanhojen tuttavuuksien pohjalta. Kuinkahan suuri on informaatiovaje toimeksiannon ja todellisuuden välillä. Ja toki sattuuhan organisaatioissa sitäkin, että tunnustetaan tehdyn täysin väärän rekrytoinnin ja lopetetaan kaveeraaminen siinä toivossa, että väärä valinta ottaa jalat alleen.

Yrityksissä rekrytointiprosessi on aika tiukka, jopa aika tunteeton. Pitäisiköhän poliitikkojen samaistua tähän prosessiin ja jättää iän ikuiset vaalilupaukset julistamatta, joita sitten ei kuitenkaan pystytä olosuhteiden pakosta lunastamaan. Kun ei edes etukäteen tiedetä kenen kanssa niitä pitäisi niitä lunastaa.

Ehkä Juha Sipilä on jotain tämän kaltaista alitajunnassaan toteuttanut. Tai jopa ihan tietoisesti. Ja tällä kommentilla en ota minkäänlaista kantaa puolueisiin tai niiden kannatuksiin. Itseäni ei politiikka niinkään kiinnosta, mutta nämä iän ikuiset prosessit kyllä.

Entäs jos headhuntereina ei olisikaan kaiken maailman kansa. Vaan kansa palkkaisi headhunterin valikoimaan loppukierroksille pääsevät pätevät ei sopivat kandidaatit.

Jotkut himaset voisivat hyvinkin tahkota nyt rahaa kehittämällä uuden mallin politiikoille sen sijaan että mentäisiin samalla vanhalla kaavalla kuin viimeiset sata vuotta.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: politiikan mallit, Juha Sipilä, Ranska, François Hollande