Huijattu laajakaistan ostaja

Sunnuntai 3.2.2008 - Kauko Niemi

Tiedätkö mitä todella ostat ja mitä todella saat tehdessäsi operaattorin kanssa laajakaistakaupat. Ja vieläkin tärkeämpää on ymmärtää tarvitsetko todella huippunopeata yhteyttä. Erittäin harva tällä hetkellä sellaista tarvitsee.

Niin kauan kun chattailet, lähettelet sähköpostia ja liitteenä normaaleja pakattuja kuvatiedostoja, et todellakaan huomaa käytätkö neljän vai kymmenen megan liittymää. Ja yli kymmenen megaiset onkin jo hinta/hyötysuhteeltaan isoja kysymysmerkkejä.

Kannattaa todella muistaa, että todelliset käytännön nopeudet saattavat olla jotain aivan muuta kuin mitä sinulle tarjotaan, eikä sinulla ole juurikaan mahdollisuutta valvoa ostamasi palvelun laatutasoa.

Sitten kun tuntuu hitaalta, älä juokse ensimmäisenä operaattorille ostamaan lisää kaistaa. Koneesi selaimen välimuistin tyhjentäminen tai kovalevyn eheyttäminen saattaa hyvinkin poistaa hitaudet saati sitten, että hankit mieluummin tehokkaamman koneen kun ylettömästi kaistaa.

Tämän päivän laajakaistaiset tarjouspiuhat ovat pelkkiä liekanaruja, joilla näennäishalvalla hinnalla sitoutetaan pariksikin vuodeksi.

Itse olen päässyt Soneran himoittuun kohderyhmään. Taloyhtiössäni tehtiin sähkö- ja putkiremontti ja nyt olen liki kaikkien mahdollisuuksien kuidun päässä, jota en tosin käytä. Kun en edes hevikäyttäjänä tarvitse.

Markkinapotentiaali on muutoinkin mielenkiintoinen. Rapussani on 10 huoneistoa, joissa kolmessa asutaan vakituisesti. Itselläni on netti käytössä vähintään 12 tuntia päivässä. Naapurillani ei ole konetta ja toinen vakituinen naapuri on 87 vuotias, enkä usko hänenkään himoitsevan valtavia nopeuksia.

Sonera on jo lähestynyt kolmasti kirjeellä. Lupaukset ja tarjoukset ovat todella sellaisia, joita voisi kehua kavereille ja osoittaa olevansa todellinen nettimaakari.

Kirjeet eivät ole tehonneet, niin sitten soitettiin. Ymmärtäväinen ja ystävällinen kauppias teki kaikkensa. Hän ei vain ollut valmistautunut liittymän vaihtamisen suurimpaan kynnykseen – sähköpostiosoitteen vaihtamiseen. Lupasi ystävällisesti selvittää kuinka vanha sähköpostiosoite säilytetään.

Sähköpostiosoitteen vaihtaminen olisi minulle käytännössä itsemurha. Saan päivittäin 80-150 sähköpostia. Kymmenien yritysten rekisteröintitunnuksena on sähköpostini. Osoitekirjan yli 900 kontaktista ani harva tulisi muuttaneeksi sähköpostiosoitettani, vaikka heille sen pystyisinkin ilmoittamaan.

Näiden rinnalla näennäinen nopeuden kasvattaminen ei paljoa paina.

Soneran laajakaistakauppias yllättäen palasikin kuten oli luvannut. Hän oli kuullut kaveriltaan, että vanhan osoitteen voi säilyttää tekemällä nykyisen operaattori Welhon kanssa siitä sopimuksen.

Ei muuta kun Welho-kauppaan tarkistamaan asiaa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs. Ei sellaista voi tehdä. Asia jäi kuinkin kaivelemaan ja palasin jonkin ajan kuluttua uudelleen Welho-kauppaan ja nyt parin kollegan kanssa keskusteltuaan Welko-kauppias tiesi, että minun osoitteesta jätetään heidän postipalvelimelle passiivinen reititys, joka jatkaa postit uuteen osoitteeseen.

Tämä palvelu maksaa yhdeksän euroa kuukaudessa ja siihenhän se sitten Soneran huipputarjous hupeneekin.

Jotta laajakaistakilpailu käynnistyisi todenteolla, olisi Etelä-Esplanadilla mietittävä samanlaista osoitteen siirrettävyyttä, kuin mitä viestintäministeriö aikoinaan sai aikaiseksi käynnykkänumeroiden siirrettävyydessä.

Pirun hyvä laki osui väärään kohteeseen

Keskiviikko 23.1.2008 - Kauko Niemi

Tupakkalaki on toteutunut todella hienosti ja nimenomaan asennetasolla. Kukaan vieraistani ei ole enää aikoihin kysynyt, että saanko polttaa olohuoneessani. Näin tapahtui vielä pari vuosikymmentä sitten. 

Enää ei ole fiiniä, ei miehekästä, ei mitään extra-fiilistä polttaa tupakkaa. Malboro mies ei tallustele rehvakkaasti, vaan värjöttelee jossakin syrjäisessä paikassa häpeissään, kun ei pysty muuttamaan tapojaan. Tällainen asennemuutos on arvokas, jota nyttemmin laki on edesauttanut.

Todella sääli, ettei aikoinaan tajuttu, että muutos olisi pitänyt tapahtua mieluummin alkoholin kuin tupakan suhteen. Todella hienoa, kun Kännikapina aloittaa edes nyt tämän asennemuutoksen.

En ole kuullut että yksikään tupakoija olisi tupakan takia aiheuttanut kuolemaan tuottavia auto-onnettomuuksia. En ole kuullut, että raakoja murhia olisi tehty nikotiinin vaikutuksen alaisena. En ole kuullut, että perheväkivallan syynä olisi ollut tupakka. En ole kuullut että tupakka olisi aiheuttanut lennon keskeytyksen ja häirikön poistamisen. En ole kuullut, että joku olisi menettänyt työpaikkansa tupakan takia, paitsi silloin kun hankkinut itseaiheutetun kuolemaan johtaneen syövän.

Siis hienoa, että näin topakasti on ajettu savutonta maailmaa. Ja viimeistään nyt on aika saada aikaan sama muutos alkoholin suhteen.

Miksi maan suurin päivälehti Helsingin Sanomat ja monet muut tekevät viiniarvosteluja ja luovat jotenkin hienoa viinikulttuuria. Miksei sitten sikariarvosteluja?

Miksi kirkko tarjoaa ehtoollisviiniä (onneksi alkoholitonta) kaiken synninpäästöksi? Miksi viininmaistaja ravintolaseurueessa on jotenkin muiden yläpuolella.

Miksi eri tilaisuuksissa alkoholittoman vaihtoehdon puute paljastuu vasta tilaisuuden ollessa vauhdissa ja sitten sählätään suurin elein, kun tuo törppökin tuli tänne sekoittamaan ”hyvät” järjestelyt.

Itselleni alkoholin vajaakäyttö (verrattuna keskimääräiseen) tuli sivutuotteena kun heräsin elämän laadun parantamiseen. Minulla ei koskaan ollut illalla niin hauskaa, että olisin kestänyt sen nuhjuisen olon aamulla ja seuraavana päivänä. Saman tuomion saivat kaikki muutkin nuhjuisen olon aiheuttaneet asiat. Kuten turha valvominen.

Kohdallani selittelyä sai kestää noin 15 vuotta – onko sinulla ollut ongelmia alkoholin kanssa, kun et uskalla ottaa. No ota nyt. Yksi lasillinen, ilonpilaaja, pitääkö sitä nyt olla noin tiukkapipoinen. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Alkoholin käytössä näyttää olevan vain on-off-asento. Nyt kun ei enää kysellä, niin myös varataan vesi valmiiksi vaikka toki voisin silloin tällöin ottaa lasillisen hyvän ruuan kanssa. Omituinen tyyppi kun ei pysty päättämään ottaako vai ei!

Jonkinmoinen ongelma on edelleen se, että olen erinomainen kokki ja vieraana saavat maukkaita ja erikoisia tarjoiluja – ilman alkoholia. Sherry, ja viini on jo useimmiten valmiiksi ateriossa.

Tiukkapipoisimmat vetoavat etiketteihin. Kuuleman mukaan etiketteihin kuuluu tarjota sitä sun tätä. Onneksi olen sen verran vahva kulkemaan omia polkuja ja noudattamaan ikiomia etikettejä niin kuin se Malboro-mies teki aikoinaan.

Onnea kännikapinalle – Anna lapselle raitis joulu – ja kaikille asian eteen työskenteleville. Aloitetaan vaikka etikettikirjojen uusintapainoksilla.

ps.

edellisissä blogeissani ihmettelin Canonin markkinointia. Väliaikatietona mainittakoon, että hyvitys raha ilmestyi tililleni tasan kuukauden kuluttua ostopäivästä.

 

Myykää hiljaisuutta, älkää kansallispukuja

Lauantai 12.1.2008 - Kauko Niemi

Matkamessujen Suomi-halli sai surun puseroon. Aivan kuin ei olisi elänyt tätä päivää tai kaikki näytteilleasettajat olisivat tulleet Kalevalasta. Missä on tämän päivän viesti.

Tiedän tosi tarkkaan kun menen mihin maahan tahansa, niin kansallispukuiset ihmiset esittävät jotakin menneestä maailmasta. Ja minä kun matkustan, haluan kokea tätä päivää tässä ja nyt ja mieluusti vielä sellaista, jota ei ole tarjottu samassa muotissa viimeiset 15 vuotta.

Ensinnäkin suomalainen on pelottava ulkomaalaiselle ihmiselle. Ulkomaalaisella kestää viikkoja, kuukausia ennen kuin hän ymmärtää, että suomalainen ei ole vihainen, eikä tarkoita mitään pahaa istuessa myrttinä, suupielet alaspäin junassa, bussissa, lentokoneessa. Yksi lomaviikko ei siihen riitä.

Jokaisessa kylässä pitää olla huvipuisto, tuhottomasti äksöniä ja kilpailla ikään kuin disneylandien kanssa ja hävitä jokaisessa käänteessä menneisyyden symboli, suomalainen kansallispuku päällä. Tällainen mielikuva syntyi, kun messujen käytäviä käveli.

Seychellit oli omalla osastollaan esittelemässä paratiisisaarien ihanuutta, jossa vuosittain vierailee noin 500 suomalaistakin. Osasto oli varsin simppeli, ja Seychellien edustaja sai hyvälle mielelle omalla käytöksellään. Mies ei tyrkyttänyt mitään, mutta hymyilevä vastaus tuli kaikille bonus pistein. Hän myi kaunista luontoa ja hyvää oloa.

Välttämättä tuli myös mieleeni muutamat kokemukset maassamme vierailevista tuttavistani. Toissa kesänä lähdin intialaisen tuttavani kanssa pyöräilemään Lieksaan. Patvinsuolta pohjoiseen, karhunpolku-reittiä pitkin. Reittiä on mainostettu maailman kauneimmaksi pyöräreitiksi. Sitähän se varmaan onkin. Mutta vasta tuolla metsässä tajusin mistä on kyse, kun olimme kolme päivää kulkeneet emmekä nähneet yhtään ihmistä. Ja kun vieraani pysähtyi monta kertaa päivässä ja käski kuuntelemaan hiljaisuutta.

Suomalaisen on vaikea ymmärtää että hän ei ole koskaan aikaisemmin voinut ylipäätään mennä metsään. Kotimaassaan Intiassa metsät ovat täynnä käärmeitä ja erilaisia ötököitä ja villieläimiä. Siellä ei voi nauttia vaeltamisesta. Ennen Suomeen tuloaan hän asui Yhdysvalloissa, missä ei ole jokamiehen oikeutta. Yksityiset metsät ovat pääosin aidattu ja luonnonpuistoissa pahimmillaan jaetaan vuoronumeroita vierailua varten.

Muutama vuosi sitten radiossa haastateltiin saksalaista turistia. Mikä on mieleenpainuvinta Suomessa. Vastaus oli, että olemme ajaneet 46 kilometriä pikitietä, eikä yhtään autoa ole tullut vastaan.

Hiljaisuus on monelle extreame-laji. Muutama vuosi sitten en saanut japanilaiselle vieraalle hotellimajoitusta ja sijoitin hänet syksyisenä, tuulisen yönä yksinäiseen, hienoon ja kalliiseen majataloon luonnon keskelle.

Aamulla noutaessani tajusin mitä olin tehnyt. Ihminen, joka koskaan ei elämässään ollut kokenut pimeyttä, yksinäisyyttä saati syksyisen tuulen epämääräistä ääntä, oli aamulla liki shokissa pelosta.

Tällaista hiljaisuutta, luontoa, yksinäisyyttä ja extreame-matkailua en huomannut tarjottavan lainkaan messukeskuksessa. Siinä olisi tuotteistettavia ideoita.

 

Canonin markkinointi luottaa laiskuuteen

Maanantai 31.12.2007 - Kauko Niemi

Canonilla oli jo ainakin toistamiseen markkinointikampanja, missä ostetun tuotteen hinnasta sai ”kassa-alennuksen.” Canon maksaa ilmoitetun summan suoraan ostajan tilille. 

Tämä verrattain monimutkainen järjestelmä kysyy asiakkaalta hermoja, osaamista ja ahkeruutta. Minun henkilökohtainen veikkaukseni onkin, että kampanjalla on tarkoituksensa. Olisi todella kiva tietää kuinka monelta jää raha saamatta.

Se on varmasti niin suuri osuus, että Canonin kannattaa tehdä kampanja mutkan kautta. Jos se olisi suoraan kauppiaiden tehtävissä, niin jokainen kassa-alennus tulisi varmasti hoidettua jokaisesta kampanjan piiriin kuuluvasta laitteesta.

1) etsi verkosta osoite, jossa voit anomuksen tehdä. 2) valitse mistä maasta tuote on ostettu. 3) Valitse kampanjatuote. Tämä antaa viitteen siitä, että jokaisesta tuotteesta käydään koko rumba läpi yksi kerrallaan. 4) välisivu, jossa voit tarkastella erillisen selainsivun kautta ohjeita tai jatkaa umpimähkää eteenpäin. 5) suoraankin jatkettaessa tulee ohjesivu. Se kertoo, että sinun pitää kopioida kaupan kassakuitti, leikata pakkauksen viivakoodi, täyttää lomake, tulostaa lomake ja postittaa se fyysisen postin kautta Canonin markkinointikampanjaa hallinnoivaan yksikköön Irlantiin.

6) lomakkeen voi yllätys yllätys täyttää kuitenkin tietokoneella. Lomakkeessa on paljon kohtia, joiden ylihyppinen antaa Canonin punaisen virheilmoituksen, eikä anna jatkaa prosessia.

7) lomakkeen täytössä menee viimeistään sormi suuhun kun kansainvälistä pankkiliikennettä varten sinun pitää täyttää omat kansainvälisen pankkimaailman IBAN ja SWIFT tunnuksesi. Muutenhan rahaliikenne ei Suomen rajaa ylitä kumpaankaan suuntaa.

Jotta saat täytetyn lomakkeen hyötykäyttöön eli kirjepostiin, pitää sinulla olla tulostin. Kaikillahan sitä kotona ei ole, mutta Canon mielellään sellaisen varmaan myy. Sen verran yhteensopiva maailma kuitenkin oli, että sain tämän arvokkaan Canonin lomakkeen tulostettua HP:n tulostimella.

Koko prosessi kesti toista tuntia, vaikken olekaan eilisen teeren poikia tietotekniikassa. Suomalaisella sisulla vein homman läpi. Jos olisin tehnyt tuon ajan laskutettavaa työtä, olisin voinut tienata hieman enemmän kuin Canonin kassa-alennuksen.

Sitäkin olen aina ihmetellyt, muidenkin kuin Canonin kohdalla, että miksei esimerkiksi sarjanumero voisi olla yksiselitteinen serial No. Laitteiden pohjissa on erilaisia numerosarjoja ja sitten täytyy vain päätellä ja kokeilla mikä kelpaisi.

Varmuuden vuoksi myös Canonin kameran pakkauslaatikkoon oli laitettu kaksi erilaista viivakoodia. Leikkelin molemmat Irlantiin lähtevään postilähetykseen. Ehkä sieltä tulee kahden kuukauden kuluttua huomautus, etteivät voi käsitellä asiaa, kun eivät tiedä kumpaa viivakoodia olen heille tarjoamassa.

Joka tapauksessa rahoja ei toistaiseksi ole tililläni näkynyt, mutta vastahan on kulunut reilu parisen viikkoa. Irlannissa joku aukoo kirjettäni, joku näpyttelee tietoni koneelle, joku hyväksyy rahapalautuksen ja joku panee palautuksen toimeksi.

Kansainvälinen pankkiverkko pihtaa rahoja jokaisessa solmussa ja hyödyntää summan täysimääräisesti, vaikka bittiraha voisi liikkua sekunnin murto-osassa. Google olisi jo ilmoittanut, että prosessi kesti 0,59 sekuntia ja he kiersivät sentään koko maailman.

Tällainen markkinointi ei voi perustua mihinkään muuhun kuin siihen, että valtaosalta jää kassa-alennus saamatta syystä tai toisesta. Kaupantekotilanteessa kukaan ei tingi, sillä Canon on ikään kuin tinkinyt valmiiksi.

ps.

tuotteessa ei ole valittamisen varaa. Kamera on aina parempi kuin kuvaaja ja kuvaaja oppii kaiken aikaa.

ps2

Enää ei kannata kampanjan perään murehtia. Kampanja päättyi tänään.

Jungerilta kannatettava ehdotus

Torstai 27.12.2007 - Kauko Niemi

Jungerin ehdotus on erittäin kannatettava, mutta jatkojalostettuna.

YLE haluaisi maksu-tv katsojarekisterit avoimiksi, jotta voisi tarkistaa ketkä katsovat luvatta televisiota.

Kaikille reilua ja tasapuolista olisi se, että kaikki kanavat ja ohjelmat pannaan kortin taakse yksitellen ilman kanavapaketteja.

Ja sitten kaikkein tärkein – jokainen maksaa vain katsomastaan kanavasta ja käyttämästään ajasta.

Pian alkaisi hahmottua mitä se digi-ajan todellinen tarjonta on mistä ihmiset haluavat maksaa. Veikkaan, että todellisuus olisi toisenlainen kuin mitä nyt annetaan ymmärtää.

Se olisi reilua myös mainostajille. Mainostajat tietäisivät pian, kumpi puoli budjetista menee hukkaan. Tähän mennessä tiedetään vain että puolet menee hukkaan.

YLE voisi hinnoitella ohjelmansa kaupallisin tai julkisenpalvelun perustein. Hyvään kauppatapaan kuuluu myös, että vanha tavara myydään halvemmalla kuin uusi. YLE:n kanavillahan varmaan kohta puolet on pika uusintoja ja nyt on innostuttu toistamaan myös lähihistoriaan, pyörittämään Elävää arkistoa.

Sen verran juonisti tämän vanhan materiaalin pyöritys tapahtuu, että ensi vaikutelmana ikään kuin kyse olisi jostain tärkeästä dokumentista, siitä mitä Tarva tai Spede ovat aikoinaan sanoneet. Lopputulos on erittäin sisäsiittoista. Joka tapauksessa erittäin halpaa ohjelmasisältöä näin säästökaudella.

YLE ei saa lähettää mainoksia, mutta ohjelma-aikaa saadaan tapettua myös pitkillä mainoskatkoilla. Ohjelmien välissä tulee tavattoman monta ennakkomainosta tulevista ohjelmista. Mikähän mahtaa olla suhteellinen ohjelma-aika täysin ennen näkemättömälle tuotannolle?

Voisi myös kysyä, että lähetysverkon digitalisoinnista piti syntyä suuria säästöjä, joilla pystytään parantamaan ohjelmasisältöä. Tietääkö kukaan, kenen taskuun nämä säästöt ovat päätyneet. Ei ainakaan kustannustalkoissa poispotkittujen toimittajien taskuun.

Vieläkin halvemmalla ohjelma-aikaa täyttävät maksukanavat. Erilaisia puoli- tai kokoautomaattisia chatti- ja peliohjelmia. Mutta nehän tulevat kaupanpäällisiksi ohjelmapaketissa.

Jos viestintäministeriössä oltaisiin oikeasti huolestuneita ohjelmasisällöstä, niin siellä ryhdyttäisiin valmistelemaan lupatarkastajien ja lupatarkastusbyrokratian vaihtoa kortinlukijoihin.

Vaihto ei sulkisi pois sitä, etteikö kortilla voisi katsoa myös ilmaiseksi julkisen palvelun tarjontaa, jos poliitikot niin haluavat ja päättävät.

Viestintäministeri Suvi Linden on tainnut unohtua etätöihin Kärsämäelle

Tiistai 27.11.2007 - Kauko Niemi

Viestintäministeri Suvi Linden on tainnut unohtua etätöihin Kärsämäelle, kun tuntuu olevan niin kaukana reaalielämästä.

Hän lupasi palauttaa Suomen tietoyhteiskuntien kärkikastiin.

Linden sanoo, että Suomi on pudonnut kärjestä kansainvälisissä tietoyhteiskuntavertailuissa niin Euroopassa kuin erityisesti Pohjoismaisessa vertailussa. Meneillään olevalla tietoyhteiskuntatyöllä meillä on mahdollisuus nostaa Suomi uudelleen kärkeen.

Viestintäministeri Suvi Lindén puhui kotikaupunkinsa, Oulun Puhelimen 125-vuotisjuhlassa 12. marraskuuta.

Linden ei varmaan ymmärrä, että Suomella ei ole nykyisillä malleilla asiaa kärkeen. Maassamme ei ole enää yhtään kaupallista veturia asiaa kiihdyttämässä. Ja digi-tv-jupakasta olisi jo pitänyt oppia, että hallinnollisella komentelulla ei hyvää seuraa.

Helsingin Puhelinyhdistys, kuten sitä toiminnallisesti voidaan edelleen kutsua, on selvää pässin lihaa. Islantilaisilla sijoittajilla ei ole minkään valtakunnan kiinnostusta kehittää suomalaista tietoyhteiskuntaa. Elisa on tammikuun 21. päivänä kohtalonsa paalulla.

Telia-Soneran tytäryhtiö-talous on leikannut Suomessa yli puolet porukasta poista ja nyt vain kiinnostaa miten bitti kulkee kaikkein kustannustehokkaammin piuhassa. Ruotsalaisetkaan eivät ole sen kiinnostuneempia suomalaisesta tietoyhteiskunnasta ja sen kehittämisestä.

Nokia on puolestaan jo niin iso, että kotimaan markkinat eivät juurikaan hetkauta kun pitää miettiä viiden miljoonan suomalaisen tai yli miljardin intialaisen välillä.

Pankit ovat osansa tehneet ja ruotsalaisia Nordeassa ja tanskalaisia Sampopankissa ei suuremmin myöskään kiinnosta muu kuin kerätä palvelumaksuja asiakkailtaan. Pankkien kiinnostus on palaamassa fyysisen konttoriverkon kasvattamiseen.

Suomessa ei ole yhtään niin sanottua veturia, joka puskisi, kehittäisi ja kokeilisi tietoyhteiskunnan palveluita. Viimeiset peliyrityksetkin siirtyvät aina sopivassa vaiheessa, perustajien pussia lihottaen kansainväliseen omistukseen.

90-luvun teleklusteri toimi tehokkaasti ja sen jäsenet kehittivät merkittäviä innovaatioita, tosin pitkälti tekniikkapainotteisesti. Pankit opettivat puolestaan suomalaiset nettitavoille.

Jos Linden tarkoittaa paluulla tietoyhteiskunnan kärkeen julkista sektoria, niin tavoite tuntuu vieläkin kaukaisemmalta. Julkisen sektorin kehitysresurssit ovat varsin rajalliset, eikä sen tarve innovoida ole kovin painava niin kauan kun rakenteisiin ei puututa.

Ongelmallistahan on se, etteivät julkiset palvelut ole käyttäjien kannalta seksikkäitä. Niitä käytetään kun ei haluta tavata mörttiä virkahenkilöä. Niihin ei myöskään synny riippuvuutta, sillä palveluita käytetään vain muutaman kerran vuodessa.

Pahaa pelkään, että Lindenin lausahdukset ovat nyt pahasti ylioptimistisia.

 

TV-menu häviää Kotipizzallekin

Keskiviikko 31.10.2007 - Kauko Niemi

TV:n menu häviää Kotipizallekin

Sinun pitää tykätä tv-elokuvista, urheilusta ja saippuasarjoista, jotta olisit oikea ihminen suomalaisessa yhteiskunnassa – ainakin kun sinua mitataan tv-katsojana.

Et voi ostaa televisio-ohjelmia kuin pakettina, jotka perustuvat yllä mainittuun sisältöön. Paketissa saattaa olla yksi asia- tai dokumenttikanava. Ostoksesi sisältää siis 95 prosenttia tuotetta, jota et koskaan käytä.

Kotipizzastakin saa pizzan valitsemillaan täytteillä. Miksei sitten ohjelmapakettia voisi ostaa tiettyyn hintaan ja valita ne viisi haluamaansa kanavaa.

Tänään julkaistu liikenneministeriön tutkimus suitsuttaa kuinka kanavat lähettivät viime vuonna yli 136 tuntia televisio-ohjelmaa joka päivä. Kymmenen kanavan paketti tarjosi paljon katseluvaihtoehtoja.

Kanavien yhteenlaskettu monipuolisuus kuitenkin hieman laski; se oli vuonna 2006 vähäisempi kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. Urheilukanavan ja The Voicen kaltaiset erikoistuneet kanavat alensivat omalta osaltaan kokonaistarjonnan monipuolisuutta.

Toivottavasti arviossa ei lasketa ohjelmaksi jokaisella kanavalla seisovia ”taitopelejä.”

Selvityksen mukaan ohjelmistossa oli eniten viihdettä, urheilua, ulkomaista fiktiota sekä ajankohtais- ja asiaohjelmia. Ohjelmistosta 65 prosenttia oli kotimaista tuotantoa. Sarjamuotoisia ohjelmia oli noin 80 prosenttia kokonaistarjonnasta.

Tunnustan, että olen kerran sortunut ostamaan ohjelmaa televisiooni, yhden maksullisen kanavan siis. Tuntui houkuttelevalta saada 24 tuntia vuorokaudessa classista musiikkia ja oopperaa.

Avasin Mezzon maanantaina ja sieltä tuli ihastuttava pianokonsertto. Avasin tv:n keskiviikkona ja Mezzo lähetti saman pianokonserton kuin myös lauantaina. Siis sielläkin pyöri soittolista eli samat ohjelmat ainakin kolmasti viikossa. Palautin ohjelmakortin.

Onnittelen niitä 26.000 tuhatta kotitaloutta, jotka ovat luopuneet tv-orjuudesta. Itse olen tosi nössö, kun en ole tehnyt samaa. Onnittelut myös Petteri Järviselle, joka on pystynyt luomaan realistista maailmankuvaa nilkuttavasta tekniikasta. Perustelen itselleni, että täytyyhän minun käytännössä omakohtaisesti kokea mitä haukkuu.

Ai että kuinka käytän televisiota. Tiedän, että aamuisin kuudelta alkaa YLE 1:n aamuohjelma. Se on vakiokatseltavaa sen aikaa kun kerkeää. Illan tarjonnasta tiedän yhden kelloajan, 20.30 tulee uutiset. Sitten muutaman kerran viikossa avaan hienon koneeni, scannaan kanavia läpi. Ehkä kerran viikossa juutun johonkin ohjelmaan tai sitten suljen koneen. Ainakaan 15 vuoteen en ole seurannut ohjelmatietoja yhdestäkään lehdestä tai ruudusta.

Ministeriön selvitys antaa kuvan monipuolisesta tarjonnasta. Ehkä se sitä on joillekin. Valinnan vaihtoehdot ovat tosi kaposet, jos ei satu kuulumaan keskivertomassaan.