Vitun ääliö - vihapuheet ovat muuttumassa vihateoiksi

Keskiviikko 27.3.2013 klo 12:41 - Kauko Niemi

Kevät on ollut perinteisesti rauhatonta aikaa koiranomistajien ja muiden välillä. Tennarit eivät ole pysyneet valkoisina. Suunsoitto puolin ja toisin yltyy lumien sulaessa. Nettipalstoilla kielenkäyttö yltyy aina vihapuheasteelle.

Koirattomat ihmiset eivät tunne koirille luotuja sääntöjä ja koiranomistajat eivät niitä noudata vaikka tietäisivätkin. Sota on valmis. Kukaan ei siedä huomautteluja ja vähiten ne koiraihmiset, joilla on maailman kiltein  ja söpöin koira, joka saa tehdä mitä tahansa, jopa purra toisia.

Nyt ei enää riitä, että koirattomat ja koiralliset ottavat nokkapokkaa. Vantaalaisnaiset olivat toistensa rinnuksissa kiinni koirapuistossa.

Niin ikään Vantaalla irralleen päässyt iso koira hyökkäsi kahden pienemmän koiran kimppuun ja aiheutti samalla haavan koirien taluttajalle. Koiria taluttaneen naisen mies kävi uhkaamassa ison koiran omistavaa perhettä tappamisella.

Mies uhkasi tappavansa vesurilla perheen koirat ja perheen. Myös uhkailijan isä tuli paikalle ja lateli tappouhkauksia.

Mistä tällainen käytös kumpuaa? Kaikkein syyttömin on joka tapauksessa koira. Se on ja tulee olemaan luontokappale, joka toimii vaistollaan sen mukaan, kuinka uhkaavana tai mukavana se kulloisenkin tilanteen tuntee. Syyllisiä ovat siis koiran omistajat.

Huolestumisensa on osoittanut myös Kennelliitto. Kevään alkajaisiksi, ennen pahinta suunsoittoaikaa se käynnisti valistuskampanjan – valkoiset tennarit.  Asenneviat eivät tietenkään yhdellä kampanjalla tokene, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Netti näyttää olevan yksi vihapuheiden lietsoja, paitsi koiramaailmassa niin vaikkapa silmittömässä susivihassa tai homo- ja maahanmuuttokeskusteluissa. Nettiin kirjoitettaessa pitäisi aina miettiä esittäisikö asian samalla tavalla kasvotusten.

Harvase päivä saa palstoilta poistaa kommentteja, joissa  toisia, eri mieltä olevia käyttäjiä nimitellään vitun ääliöiksi.

Syödään munat sovinnossa - Hyvää pääsiäistä!


 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vihapuhe, nettikirjoittelu, koira,

Reilusti tuli linnaa nettikirjoittelusta

Sunnuntai 1.6.2008 - Kauko Niemi

Tamperelainen mies sai reilun tuomion nettikirjoittelustaan. Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta on korkeimpia tuomioita kunnianloukkauksesta, mitä Suomessa on koskaan tuomittu. 

Se on valtionsyyttäjän mielestä myös kova tuomio, mutta teot ovat törkeydessään omaa luokkaa, sanoo valtionsyyttäjän Mika Illman.

Perusteluissa oikeus katsoo, että teot osoittavat vakavaa piittaamattomuutta ihmisten yksityisyydestä, kunniasta sekä poliittisesta, yhteiskunnallisesta, sukupuolisuuntautuneisuudesta sekä uskonnollisesta vakaumuksesta.

Seppo Lehdolla oli apurinaan toinen mies, joka sai kaksi vuotta ehdollista.

Tämä tapaus puhukoon puolestaan, että valitettavan monella ihmisellä on kummallinen käsitys, millaista kieltä ja millaisia ilmaisuja netissä voi käyttää. Aivan kuin nettissä olisi jokin ihmeellinen suojamuuri välissä.

Suojamuuria ei ole ja teknisestikin jäljittäminen on harvinaisen helppoa, sillä viesteistä jää jälkiä aika moneen paikkaan, mistä niitä ei saa pois jälkikäteen vaikka kuinka haluaisi.

Oikeudessa nyt tuomittu syyllinen oli yrittänyt väittää, että joku muu oli esiintynyt hänen nimissään, mutta tutkimuksissa jäljet olivat varsin yksiselitteiset.

Tamperelaisherrojen kirjoituksia on edelleen julki eri palvelimilla, monista poistoyrityksistä huolimatta. Se on oli jopa kasvattamassa annettua tuomiota.

Hyvänä mittapuuna itse kullekin voisi olla, että se mitä kirjoittaa nettiin – saman voisi sanoa kasvotusten rehellisesti ja avoimesti toiselle. Ennen kuin ryhtyy netissä haistattelemaan, nimittelemään, kannattaa testata omaa ajatustaan. Pystyisinkö sanomaan tämän kahden kesken kasvotusten.

Pikku lehtoja vilisee aivan liian paljon netissä. Erityisesti keskustelupalstoilla valehdellaan sumeilematta ja käytetään loukkaavaa kieltä, leikitään sumeilematta toisten tunteilla.

Toivottavasti loukatuksi tulleet nostaisivat tämän asian herkemmin esiin. Ainakin saattaisivat tiedoksi palvelujen tuottajille. Heistä kuitenkin suuri osa on vastuullisia ja pystyvät harkitsemaan kannattaako asiaa viedä eteenpäin.

Näin kovat tuomiot osaltaan auttanevat harkintakyvyn palauttamista normaalille, sivistyneelle kommunikoinnin tasolle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettikirjoittelu