Juhannuksen saldo

Maanantai 22.6.2009 - Kauko Niemi

En hukkunut

En kompuroinut
En kolaroinut
En satuttanut itseäni enkä muita
En sytyttänyt tulipaloa
En maistanut alkoholia
En polttanut tupakkaa
En käynyt kirkossa
En käynyt ravintolassa
Kävelin metsässä ja kaduilla
54878 askelta kolmessa päivässä
45,6 kilometriä kolmessa päivässä
Lepoa
Suunnaton rauha ja hiljaisuus Helsingissä

Euroviisut oli ja meni

Maanantai 18.5.2009 - Kauko Niemi

30 miljoonaa euroa on aika iso raha yhden tilaisuuden järjestämiseksi. Oliko anti sen väärtti? Huonompaakin katsottavaa televisiosta tulee vaikka kuinka paljon.

Venäjä pisti parastaan ja onnistuikin hienosti. Ohjelma eteni jouhevasti ilman suurimpia jaaritteluja.

Suurimman vaikutuksen teki valotekniikka. Olen tutustunut pariin valo-ohjaustekniikkaan ja täytyy sanoa, että lauantaisen spektaakkelin valotekniikka oli kyllä huikea.

Kameratyöskentelyssä sen sijaan oli tietokoneohjaus ei toimi, eikä toiminut Moskovassakaan. Automaattikamerat kiersivät lavaa nykytyylin mukaan äärettömän nopeine leikkauksineen. Tässä oli vaan se heikkous, ettei kamera elänyt tilanteessa. Huikeat akrobatiat jäivät näyttämättä, paitsi vahingossa.

Ai että musiikki? Olihan siellä sitäkin. Loppujärjestys oli kutakuinkin oikea - myös Suomen osalta.

Minulle musiikki tarkoittaa jotakin kaunista ja harmoonista. Jos kahden kuuntelukerran jälkeen en pysty biisiä hyräilemään tai luomaan siitä mitään selkeää mielikuvaa, niin se ei ole minun makuuni.

Kun nyt radio soi taustalla ja sieltä tulisi Suomen edustuskappale, niin en sitä tunnistaisi vieläkään.

Norjan voittajan tunnistaisin, mutta en nyt kuitenkaan ymmärtänyt miksi se sai niin ylimääräiset pisteet. Niin ylivoimainen se ei kuitenkaan mielestäni ollut.

Odottamaton palvelukokemus

Tiistai 14.4.2009 - Kauko Niemi

Mikä on hyvä palvelukokemus - nyt voin kertoa sen. Se tapahtui Postissa - aivan totta.

Kokemuksen arvoa tietenkin nostaa se, että oletusarvo ei ollut entisiin kokemuksiin nojautuen kovinkaan korkealla.

Hortoilin paksu nippu papereita kainalossa Helsinki kympin hyllujen välissä ja etsin sopivaa kuorta mihin paperin sujauttaisin. Kotoa kun ei niin monelle A4:lle kuorta löytynyt.

Toista vaihtoehtoa mittaillessani Postin henkilökuntaan kuuluva sujahti viereeni ja kysyi millaista kuorta oikein etsin? Hän löysi sen heti, jonka ohi olin jo kertaalleen kulkenut.

Neuvot kuinka kuoresta tehdään sellainen että menee luukusta sisään - "onko teillä jo vuoronumero", oli seuraava kysymys. Hän kävi nappaamassa vuoronumeron ja kun olin saanut paperit kuoreen ja taitettua sen kaiken sääntöjen mukaan, niin olikin minun vuoroni.

Hyvänen aika - alle kaksi minuuttia Suomen ruuhkaisessa pääpostissa. Ja mikä parasta ilman ohjesäännön sivulta kolme olevaa ulkoa opittua palvelun tai tyrkyttämisen makua.

Se oli aidosti palvelua - kiitos!

Vanhanen ei ymmärrä yritysjohtamista

Sunnuntai 8.3.2009 - Kauko Niemi

Vanhanen ja kumppanit taitavat luulla, että yrityksissä mietitään syvällisiä strategioita, kun leikataan kustannuksia eli pannaan väki pellolle.

Yt-neuvottelut alkavat sillä, että ilmoitetaan tavoite, kuinka monesta ihmisestä on päästävä eroon. Tässä vaiheessa ei ole tehty mitään suurempaa ajattelutyötä töiden järjestelyistä, saati mistään muustakaan.

Mekaaninen laskenta tapahtuu yrityksen henkilöstökulujen keskiarvolukuina.

Seuraavana näennäisesti istutaan yt-pöytään, koska laki niin edellyttää.

Toisaalla laskentaosasto pistää ihmiset exeliin ja listaa kalleimpia kulueriä niin pitkälle, että säästösumma on kasassa. Jos on paljon suuria kulueriä, ei tarvitse irtisanoa koko ennakoitua määrää.

Kas kummaa, vanhoille työntekijöille on vuosien varrella kertynyt kaikenlaisia korotuksia ja etuisuuksia (hyvien vuosien aikana), joten he ovat kuluerinä kaikkein kalleimpina listan kärjessä.

Seuraavana esimiehille annetaan tehtäväksi ilmoittaa suurimmille kuluerille, ettei heidän kulujaan enää makseta. Toiset esimiehet tekevät se tekstiviestillä, toiset sähköpostilla ja ne, joilla on nahan alla vähän tuntoa, sanovat sen naamatusten.

Ihmisestä, joka on tehnyt muutaman kymmenen vuotta töitä, on tullut hyvin tehdyn työn takia suuri kuluerä, eikä siinä mietitä sen enempää osaamista kuin eläkkeitäkään.

Vanhasen malli merkitsee käytännössä työttömiä ikäihmisiä.

Näin se toteutuu, management by exell. Vasta sen jälkeen mietitään, kuka hommat hoitaa ja kuinka voitetaan oikeudessa, jos joku vanha änkyrä ottaa moisesta nokkiinsa.

Tehdäänkö meistä kaikista sohvaperunoita?

Lauantai 7.3.2009

Suomesta on varastettu kaikki sohvat tai sitten meistä vain kerta kaikkiaan tehdään suurella rahalla sohvaperunoita.

Tällaiseen tulokseen tulee kun katsoo tämän päivän Helsingin Sanomia. Siellä on esillä 84 erilaista sohvaa myynnissä eri yritysten mainoksissa.

Miten se on mahdollista, että sohvia myydään kuin kahvia. Vaihtavatko ihmiset sohvansa joka viikko?

Tuolla sohvarahalla kävisi 6-7 vuotta kuntosalilla ja taatusti olisi terveellisempää kuin oleminen sohvaperunana.

Sitä paitsi minusta sänky on huomattavasti miellyttävämpi paikka tehdä mitä vaan.

En oikein löydä sohvalle edes mitään roolia huushollissani. Vieraiden kanssa istutaan makoisan ruokapöydän ympärillä. Yksin ollessani istun työpöydän ääressä. Lekotteluun ja nukkumiseen käytän sänkyä.

Hormoneja suusta suuhun

Tiistai 17.2.2009 - Kauko Niemi

Yhdysvaltai tiedeviikolla todistettiin se, mitä toivon mukaan mahdollisimman moni on kokenut käytännössä.

Suutelussa vaihtuu paljon hormoneja. Miehen syljessä niitä on huomattavasti enemmän kuin naisen. Siitäköhän se johtuu, että . . . .

Miehen syljessä on muun muassa paljon testosteronia. Eräässä tutkimuksessa jopa puolet vastaajista sanoi, että treffailu tyssäsi ensimmäiseen suudelmaan. Sen vaikutus paitsi teknisesti niin myös hormonaalisesti on erittäin voimakas. Yli 90 prosentissa maailman kulttuureissa suudellaan.

Lafaytten yliopistossa tehtyjen mittausten perusteella on osoitettu, että ihmisten stressihormoni, kortisolin taso putoaa niillä pareilla, jotka kanssakäymisessään suutelevat. Eikä vähäpätöisintä suinkaan ole, että suutelussa erittyy oksitosiinia. Se on yksi tärkeimpiä luottamusta lisäävä hormoni.

Niin mitähän tähänkin selvitykseen muuta sanoisi kuin, että näin minustakin tuntuu käytännössä. Aika moni vain jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä.

Isä-rakas, otan nyt elämäni omiin käsiin

Lauantai 14.2.2009 - Kauko Niemi

Viikon ehdottomasti suurin uutinen Suomessa, joka jäi vähälle huomiolle oli Kirsti Paakkasen syntymäpäivähaastattelu Helsingin Sanomissa. Jopa sopulilauma jätti jälkiruodinnan kokonaan väliin.

Mitä ihmeellistä siinä on jos joku mummo täyttää 80 vuotta? Minun vaatimattoman ja epätarkan seurannan perusteella keskiviikkoinen haastattelu oli Paakkasen kaikkien aikojen ensimmäinen syntymäpäivähaastattelu. Hän on varjellut fyysistä ikäänsä viimeiseen asti. Joko hän nyt luovuttaa?

Paakkanen on noudattanut Tarmo Mannilta saamaansa ohjetta: silloin kun nainen ilmoittaa ikänsä, niin se on sama kuin viimeinen käyttöpäivä. Tästä näkökulmasta katsottuna Paakkanen siirtynee eläkkeelle.

Ei se fyysinen ikä vaan henkinen ikä. Siinä se on koko elämän kulminaatio. Paakkanen on oman tiensä kulkija, joka otti 16-vuotiaana ohjat omiin käsiinsä, lähtiessään kotoaan. Vanhempien uhotteluun hän vain vastasi – Isä-rakas, otan nyt elämäni omiin käsiin.

Kumpa mahdollisimman moni meistä pystyisi samanlaiseen dialogiin oman elämänsä kanssa.

Meillä on pari muutakin mummoa, joiden fyysisellä ja henkisellä iällä ei juuri ole mitään yhteyttä toisiinsa.

Aira Samulin tanssii ja menee ikäisekseen kuin nuori tyttö eläen tässä päivässä ja ammentaen vaikutteita nuorista.

Lenita Airistolle fyysisen iän paljastaminen on yhtä suuri peikko kuin on ollut Paakkasellekin. Lenitan täyttäessä vuosi sitten tammikuussa 70 vuotta, hän välitti STT:n kautta medialle jyrkkäsanaisen kiellon asian uutisoinnista. Ehkä näemme tämän haastattelun sitten yhdeksän vuoden kuluttua.

Mahtavia esimerkkejä kaikki kolme. Miksi meidän pitäisikään elää ulkopuolisten oletusarvojen ja ohjaussignaaleiden mukaan. Kannattaa kuunnella elämän ohjeeksi vain omaa sisintään, silti julistamatta tai loukkaamatta muita.

Armeijan kulttuuriteko

Perjantai 13.2.2009 - Kauko Niemi

Voi hyvänen aika. Armeijan kasvatuksellinen rooli vie meitä taas pitkälle taakse päin.

Ensi kesäkuussa voimaantuleva uusi ohjesääntö kieltää hellyydenosoitukset eri tai samaa sukupuolta olevien kanssa.

Juuri kun aloin uskoa, että Suomessakin näyttäisi yleistyvän lämmin ja läheinen tervehdystapa - halaaminen. Siis edelleenkin kasvatetaan suomalaiset siihen, että läheisyys ja koskettelu on samaa kun seksi.

Suurella mielenkiinnolla jään odottamaan tulevan ohjesäännön tulkitsemista. Millainen niuhotus siitä syntyy.

Niin ja tiukkapipoisimmat voivat tulkita silmäniskut ja lämpöiset hymyt ja katsekontaktit hellyyden osoituksiksi. Voi meitä poloisia!

Silti lämpöiset ystävänpäivän halit jokaiselle!

Uskomatonta - 66 uusintaa päivässä

Maanantai 29.12.2008 - Kauko Niemi

Jouluaattoiltana tuli harvinainen, jopa ainutlaatuinen valinnan vaikeus. Lähteäkö yökirkkoon vai katsoisiko televisiosta konsertin Wienistä. Konsertissa oli mukana näet maailman paras tenori perulainen Juan Diego Frorenz. Televisio kun ei ole vuosiin ohjannut tekemisiäni.

Wow - kävikin ilmi, että konsertti tulee uusintana heti tapaninpäivänä, joten valinnan vaikeus poistui välittömästi.

Tapoihini ei kuulu lueskella televisiokanavien ohjelmatietoja, mutta tapaninpäivän aamuna piti tarkistaa kuitenkin uusinta konsertin lähetysaika Hesarin ohjelmatiedoista. Samalla paljastui ainakin minulle huikea ”tilasto.”

Tapaninpäivän aikana ohjelmatiedoissa esitellyillä tv-kanavilla lähetetään 46 uusintaa ja kun päivän aikana esitettiin 20 elokuvaa, joista yksikään ei ollut ensi-ilta, niin yhden päivän aikana tulee 66 uusintaa.

Ei pitäisi ainakaan tuotantokustannusten rasittaa tv-yhtiöitä.

Mihin tarvitaan digitallentimia? Joku voisi hyvinkin kehittää palvelun, jossa koottaisiin kaikki tv-uusinnat. Siitä voisi katsella sopisiko vaikka jonkin konsertin katsominen helmikuun 6. päivänä tai toukokuun 15. päivänä. Vai pariin kertaan siinä välissä. Tv-yhtiöt ovat jo tehneet digitallentimet turhiksi.

Karpela edestä, Karpela takaa, Karpela makaa

Sunnuntai 7.12.2008 - Kauko Niemi

Suomen itsenäisyyspäivän voisi aivan hyvin muuttaa joulukuun muotimessuiksi. Tilaisuuden voisi siirtää saman tien Helsingin Messukeskukseen, niin mahtuisi muutama seksikäs raksamieskin mukaan.

Rouva presidentti - tämän nykyisen ohjelmaformaatin kehittämiseksi ehdotan, että jokaiselle vieraalle annetaan ensi vuonna kilpailunumero ja kansa saa äänestää tekstiviesteillä illan kuningattaren.

Sitä ennen ovat tietystä alkukarsinnat. Rouva presidentin valitsemista 5000 henkilöstä kansa äänestää 1900 varsinaiseen muotinäytökseen. Jokaisella karsintakierroksella on oltava eri iltapuku ja eri kampaus. Karsinnat voisi olla vaikkapa 200 henkilön erissä, niin riittäisi ohjelmaa koko vuodeksi Idolsin ja tangomarkkinoiden lomassa.

Tuntuu aika käsittämättömältä, että tuollaisen päivän pääasia on se, millainen puku ja millainen mies on Tanja Karpelalla tänä vuonna. Ensi vuonna ne ovat joka tapauksessa erit.

Onko nyt todella niin, että itsenäisyyden mittari on iltapukujen muodot ja värit? Ja muotinäytökselle annetaan maan juhlavimmat tilat? Sillä varjolla että on kulunut muutama vuosi itsenäisyyden julistuksesta. Kovin on vaikea ymmärtää näiden kahden asian kytköstä.

Tunnustan ihan reilusti, että jossakin päässä minulla varmasti heittää pahasti, kun ei voisi vähempää kiinnostaa kuinka joku pukeutuu tähän muotinäytökseen.

Finanssikriisillä on väärä nimi

Perjantai 17.10.2008 - Kauko Niemi

Nyt kannattaisi jo antaa periksi ja lopettaa puhumasta talous- tai rahoituskriisistä.

Aikoinaan romahti kommunismi Neuvostoliiton hajoamiseen. Nyt romahtaa kapitalismi. Sen vuoro oli tulla tiensä päähän.

Kapitalismilla ja markkinataloudella on tässä kommentissa täysin eri merkitykset. Kapitalismi on vastuutonta ja markkinatalous on vastuullista liiketoimintaa.

Pitäisi ymmärtää, ettei tyhjästä voi nyhjästä saati syntyä mitään pysyvää. Ehkä finanssimaailman on vihdoin ymmärrettävä, että maailmassa on muitakin arvoja kuin kvartaaleittain mitattavia numeroita, joilla spekuloidaan ja keikutetaan venettä ja mitataan ulos jokainen heilahdus.

Numeroiden joukossa ovat jo ihmisetkin, joita heitetään ulos ja otetaan sisään vuosineljänneksien tahdissa. Sekään ei voi olla tuottavaa pitkällä aikajänteellä.

Jossakin Neuvostoliiton ja finanssikeinottelun välissä lienee se linja, joka voi jatkua pidempään kuin kvartaalin.

Ääriliikkeet syntyvät ahneudesta. Siitä ominaisuudesta ihminen ei valitettavasti pääse eroon. Sopiva määrä ahneuttakin on siedettävä ominaisuus, mutta valitettavasti liian monen kohdalla ahneus ei tunne rajoja eikä keinoja. Ahneus ja naapurikateus synnyttävät tuhoisia seurauksia niin valtiojohdossa, yritysjohdossa kuin uskonnoissakin. Maailman historiassa on aivan liikaa esimerkkejä näistä.

Tämän päivän yhteisöllisyys ei ole sitä mitä yhteisöllisyys sanana alun perin on tarkoittanut ja tarkoittaa edelleen joissakin itämaisissa kulttuureissa. Tämän päivän yhteisöllisyys netissä ruokkii ahneutta ja kateutta. Netissä on helppo tirkistellä toisia ja panna paremmaksi. Tai hullaannuttaa toisia.

Finanssikriisi on tervetullut maailman nykyisen järjestyksen pysäyttäjä. Kenenkään ei pitäisi sääliä keinottelijoiden rahoja, joilla ei ole yhteyttä realimaailmaan. Ainoa syy miksi valtioiden pitää tulla väliin, on se etteivät kaikkein ahneimmat pääse vetämään välistä ja äärimmilleen vietynä synnyttämään sotia. Ahneuden kuvaan kun ei kuulu keinojen ja niiden seurausten harkitseminen.

Lue myös - Missä piilevät rohkeat

Nyt olen varma desibeleistä

Sunnuntai 12.10.2008 - Kauko Niemi

Vakuutuin perjantaina, että nautittiva elämys voi olla jotain aivan muuta kuin 120 desibelin raastava jumputus.

Arena-konsertit kun eivät melunsa takia ole kuuluneet ohjelmaani enää vuosiin. Elokuvissa käynti loppui myös uusien teattereiden ja tolkuttoman metelin takia muutamia vuosia sitten. Ja kun olen asiasta maininnut ystävilleni, niin yllättävän moni karttaa elokuvateattereita samasta syystä. kannattaisikohan finkinojen tehdä pientä markkinatutkimusta.

Erääseen arena-konserttiin jouduin viran puolesta ja lähdin pois ennen kuin illan päätähti ehti edes lavalle. Lämppäribändillä olivat nupit kaakkoon ja olo sietämätön.

Yhden stadionkonsertin istuin korvatulpat korvissa vessarivistön takana. En ripulin, vaan melun takia.

Suomalaisen lauluyhtyeen Club for Five joulukonsertti kirkossa oli käsittämätön. Sähköinen äänenvahvistus kirkkotilassa rock-konsertin volyymeilla. Seuraavana jouluna volyymitasot olivat pudonneet puoleen ja kaiutinsetit piilotettu sivistyneesti. Valitettavasti taitavan ryhmän esitykset perustuvat osin sähköisiin efekteihin ja siksi pakko käyttää tekniikkaa kirkkokonserteissa.

Mutta usko hyvään palautui perjantaina 10.10.2008, kun istuin kuuntelemassa ja nauttimassa Leonard Cohenin konserttia Hartwall Arenassa.

Sisään mennessä pysähdyin kauhusta, kun korvatulppakauppiaat olivat heti ovenpielessä. Ei kait tämäkin konsertti ole desibeleillä leikkimistä. Toivoin, että kyse oli arenakonsertin toimintamallista, jossa myydään paitsi kaljaa, niin myös tulppia ja promokamoja riippumatta kuka esiintyy ja miten. Jätin tulpat ostamatta ja päätin että pääseehän hallista pois, jos korvia särkee.

En ole mikään suuri Leonardin fani. En tunne kovin tarkkaan hänen musiikkiaan. Tiedän vain että herra on enemmän runoilija kuin laulaja ja että biisien menestys nojaa sanomaan. Ja lippukin tuli ostettua seuran vuoksi. Ystäväni on niin suuri fani, että lensi Suomen rajojen ulkopuolelta Helsinkiin kun Lontoosta ei enää saanut lippuja. Kiitos hänelle houkutuksesta.

Mutta itse konserttiin. Eleetön 74-vuotias karisma täytti koko areenan ensimmäisestä minuutista lähtien. Ja mikä nautittavinta, tekniikka henkilökunta tuki tätä karismaa 110 prosenttia. Äänen toisto tuhansien ihmisten täyttämässä hehtaarihallissa oli laadultaan liki samaa luokkaa kuin olisi kuunnellut musiikkia akustisessa tilassa. Ja mikä hienointa volyymit olivat myös tukemassa karismaa nautittavilla ja leppoisilla tasoilla. Eikä ollut mitään ongelmaa kuulla Cohenin laulullisia viestejä ja leppoisia välispiikkejä.

Tästä on todella paljon opittavaa heillä, jotka työskentelevät mixeripöytien takana.

Niinistö on nopea oppimaan

Keskiviikko 1.10.2008 - Kauko Niemi

Täytyy kunnioittaa Niinistön oppimiskykyä. Karpelan jälkeen Niinistö ei ole seurustellut lainkaan vaan mennyt ainoastaan naimisiin. Tältä se näyttää kun lehtiä lukee. Eli omasta tahdosta on kiinni onko jokainen lemmenilta lööppinä iltapäivälehdissä vai ei.

Niinistön temppu ja kuinka se tehdään oli varsin tyylikäs. Hääkahvit huoltoasemalla ja häämatka Budapestiin. Kummassakaan ei ollut suurta glamouria. Kahden ”tavallisen ihmisen” tavallisia paikkoja. Pääasia että heillä oli keskenään hyvä olla.

Vapautunutta, hyvää oloa tuskin saavuttaa, jos koko valtakunta seuraa minuutti minuutilta tapahtumia.

Ehkä Niinistön ei tarvitse julkisuutta enää enempää. Tai lopputulos ehkä keräsi enemmän julkisuutta kuin se, että olisi kutsunut juorulehdet paikalle. Siinä on taas hyvä tutkimuksen aihe jollekin tiedotusopin opiskelijalle.

Onnittelut!

Missä meneekään komentelun ja informoinnin raja

Tiistai 29.7.2008 - Kauko Niemi

Olen jo monta vuotta pohtinut miksi Helsingin uimastadionin saunojen ovissa on kyltit, ettei saunaan saa mennä uimahousut jalassa. 

Lapussa vain komennetaan saunaan ilman housuja. Sama komento taitaa olla kyllä ihan kaikissa muissakin uimahalleissa.

Mietin, että mahtaako kyseessä olla jokin hygieeninen asia, että ihmisillä on niin likaisia uimahousuja, että niiden bakteeriviljelmät eivät olisi terveellisiä. Toisaalta sekään ei tunnu loogiselta, sillä lauteille valutetaan kaikenmaailman hikeä mitä erilaisimmista, hyvä ja huonokuntoisista bodeista.

Tämä mysteeri selvisi vihdoinkin viime viikolla kun välisiivousta tekevä naishenkilö, rupesi pitämään uimastadionilla jöötä ja riisututti kaikilta uima-asut pois.

Uima-asujen vienti saunaan kädessä ei myöskään tullut kysymykseen, vaan simmarit oli jätettävä saunan ulkopuolelle.

Tilanteessa syntyi erilaista suukopua puolin jos toisin ja lopulta tuli myös todellinen selvyys asiaan.

Altaassa oleva ja sitä myöden myös uima-asuissa oleva kloori haihtuu kuumassa saunassa ilmaan ja voi aiheuttaa herkimmille ihmisille erilaisia, allergia- ja hengityselinongelmia.

Eikös tällaisesta vaarasta tulisi informoida, eikä vain käskyttää housuja pois?

Jos ovessa lukisi, että saunassa on kloorivaara, mikäli joku on tuonut uima-asun kuumaan saunaan tai jotain vastaavaan. Veikkaan että silloin myös ryhmäkuri toimisi erittäin hyvin.

Tai jos todellista vaaraa ei ole olemassa niin otetaan kaikki liput ja laput pois.

Missä siis menee informoinnin ja käskytyksen raja. Melko varmasti informointi toimisi monin verroin paremmin. Ja lukutaidottomille voisi yleisellä kuuluttaa asiasta aika ajoin, niin varmasti kysyisi kanttia mennä uima-asu päällä saunaan.

Venäjä, Venäja ja Venäjä

Sunnuntai 22.6.2008 - Kauko Niemi

Puolustusministeri Jyri Häkämies näytti olleen oikeassa, kun hänen huomiota herättävät sanansa Venäjä, Venäjä, Venäjä aiheutti melkoisen hulabaloon. 

Tosin Häkämies ei tuolloin tiennyt arvannut missä yhteydessä tuo kolminkertainen Venäjä todella tulee nostamaan suuren kansakunnan tuntoja siinä mitassa, että siitä voisivat ottaa kaikki muut oppia.

Venäjä voitti jääkiekon maailmanmestaruuden

Venäjä voitti Euroviisut

Ja nyt näyttää kuin Venäjä voittaisi myös jalkapallon Euroopan mestaruuden.

Tällainen kolminkertainen uho osoittaa maailmalle, että kyllähän meiltä pesee. Positiivinen kierre on mielenkiintoinen ilmiö ja sillä on mieletön merkitys olkoonkin se sitten jalkapalloa, jääkiekkoa  tai Euroviisuilua.

Positiivinen kierre on sisäisesti tarttuva tauti, eikä se osaa eritellä yksityiskohtia, vaan etenee kaikilla rintamilla. Monen yrityksenkin kannattaisi miettiä tämän sisäisen taudin levittämistä ja hyödyntämistä.

Mikä ihmeen ylpeilyn aihe on kuukaudesta toiseen toitottaa kuinka olemme onnistuneet supistamaan toimintaamme, säästämään ja pitämään kulut kurissa. Mitä se tuo tullessaan, kun yritys säästää ja supistaa tuotekehitystään. Paitsi johtajille lyhyellä tähtäyksellä loisto bonukset. Sehän sinänsä on jo riittävä syy toteuttaa säästöjä.

Säästäminen ja supistaminen, lakkauttaminen ja sulkeminen ovat takuuvarmasti negatiivisia asioita, jotka luovat negatiivisen kierteen jokaisessa yhteisössä, oli se sitten yritys tai valtakunta.

Olen vaan täällä töissä ja odotan milloin minun vuoroni tulee olla leikkurissa. Eihän mitään uutta kannata miettiä, kun pitää säästää, eikä sitä kuitenkaan viedä eteenpäin.

Toki maailma muuttuu ja jokaisen on muututtava, mutta viesti voisi olla voittajahenkinen, kuinka viisaasti olemme muuttuneet. Olemme voittaneet tämänkin hankalan tilanteen.

Nykyinen karvismainen kannustus vain kuuluu: Jos ette pidä turpaanne kiinni, niin lopetetaan ja suljetaan kaikki tehtaan Suomessa.

Rentoa meininkiä Lissabonin poliisiasemalla

Lauantai 17.5.2008 - Kauko Niemi

Ihan heti ei arvaisi, että istuu poliisiasemalla, jos yhdellä ei olisi univormua päällään.

Asiani hoitaminen keskeytyy tämän tästä. Puhelin soi ja siihen rupatellaan kaikessa rauhassa. Ulko-ovesta tulee rennosti t-paitaan pukeutunut mies. Hän kävelee tiskin taakse. Tervehtii miespuoliset, vaihtaa kuulumiset, halaa naispuoliset ja sutjauttaa jotakin nauruhermoja kutkuttavaa. Portugalin kielen taitoni ei riitä tulkitsemaan viestiä. Sitten mies tarjoaa purkkaa ja tarjoaa sitä myös minulle.

Uusia asiakkaita tulee ovesta sisään. Siellä ei jaeta vuoronumeroita, vaan käydään jokaiselta kysymässä millaista asiaa on. Kenenkään ei tarvitse turhaa odotella ja huomata omalla vuorollaan, ettei hänen asiaansa hoidetakaan tällä tiskillä. Ja jos hoidetaan, niin ohjataan istumaan ja kerrotaan milloin mahdollisesti vuoro koittaa.

Sitten ovesta tulee atk-tukihenkilö. Hänellä on näppis kainalossaan. Kaikki virkailijat kokoontuvat näppiksen ympärille ja pääsevät pian yhteisymmärrykseen, että tiskin päässä oleva ensimmäinen työpiste tarvitsee uuden näppiksen.

Näin se jatkuu toista tuntia. Välillä tarkistellaan onko minun tietoni oikeat ja taas naputellaan raporttia. Puhelin soi, ovesta tulleita tervehditään heti ja tarkistetaan asia. Huudellaan toisille leppoisasti.

Ja, että miksi siellä poliisilaitoksella istuin? No olin tekemässä rikosilmoitusta, kun tuntia aiemmin joku oli nyysinyt lompakkoni metrossa. Taskuun jäi kahdeksan euroa rahaa ja luottokortit oli heti suljettu. Ja taas soi puhelin, johon asiaani hoitava virkailija vastasi. Ymmärsin vain nimeni mainittavan.

Puhelu kertoi, että omaisuuteni oli löydetty ja toinen poliisi tuo sen pian tähän toimipisteeseen. Niinhän sieltä sitten tuli nippu kortteja. Tällä kerta kelpasi käteinen ja itse lompakko. Virkailija tosin kysyi, että oliko sinulla todella niin hyvä lompakko, että se kelpaa varkaille – eihän täällä kannata niin hyviä lompakoita käyttää. Sain monisivuisen rikosraportin käteen. Kiitin kädestä pitäen ja totesin, että tämä oli miellyttävin poliisilaitoksella asiointi. Melkein jo unohdin että kahdeksalla eurolla ei makseta hotellia, eikä makseta kolmen päivän syömisiä.

Miten käy ranskalaisten medialukutaidon?

Torstai 27.3.2008 - Kauko Niemi

Ranskalainen luottaa täydellisesti verbaaliin ilmaisuun. Eikä vähiten presidentti Nicolas Sarkozy, joka on jo moneen otteeseen osoittanut puheen ja sanan voiman. 

Ranskan televisiokanavat paljastaa nopeasti pariisin murteesta johtuvat puutteet. Ei edes uutisissa saa mitään tukea faktoille. Uutis- ja ajankohtaistoimituksissa ei taida olla töissä yhtään graafikkoa. Uutiset ovat pelkkää puhuttua Ranskaa. Urheilu-uutisissakaan ei näytetä edes tuloslistauksia. Yhden kanavan teksti-tv:ssä oli sentään yhden lauseen uutinen, että Hamilton voitti Australian F1 osakilpailun. Muista ei puhuttu mitään, saati olisi näytetty lopputuloslistaa.

Pääsiäisviikolla pidetyt aluevaalit ei tilannetta muuttanut millään tavalla. Ranskalaisilla kanavilla ei grafiikkaa näkynyt. Suomalaiset kanavat esittelevät jo viikkoja ennen vaaligrafiikkaansa ja seurannan kohokohta on kun toimittaja painaa nappia ja pilarit ja pallukat ilmestyvät ruutuun.

Sanan voima korostuu myös erilaisissa keskusteluohjelmissa, joita ei myöskään koristella millään turhanpäiväisillä visualisoinneilla. Eikä juontaja jaa puheenvuoroja yksi kerrallaan. Kaikki, joilla on jotakin asiaa, sanoo sen ja normaalia on, että viisi ihmistä puhuu samaan aikaan päällekkäin.

Kaikki ulkomaiset ohjelmat ovat dupattuja, eikä nekään anna armoa. Tosin se ei ole pelkästään ranskalaisten käyttämä tapa.

Seuraavaksi on ryhdyttävä seuraamaan ranskalaisia nettisaitteja, kuinka ne toteutetaan ilman puhetta, vai toteutetaanko?

Ranskalaiselle visuaalisuus merkitsee ihmisen itsensä pääroolia, itsensä esittelemistä.

Väistämättä jää miettimään kuinka ranskalainen kuuro esimerkiksi pärjää tällaisessa yhteiskunnassa. Hän ei saa mitään visuaalista tukea mistään. Hän ei voi edes lukea huulilta, sillä puheella ja huulisynkalla ei ole mitään yhteistä dupatuissa ohjelmissa.

Mielenkiintoista tulee olemaan myös se, kuinka ranskalaisten uusmedian lukutaito kehittyy. Kannattaa varmasti seurata ranskalaisia verkkopalveluja, joissa varmasti tehdään mielenkiintoisia ratkaisuja - joko parempia tai huonompia. Täytyy myös muistaa, että Citikka on ottanut lusikan kauniiseen käteen ja asettanut ohjausviikset samaan järjestykseen kuin muissakin autoissa ja siirtynyt H-vaihdekaavaan.

Jopa Wall Street Journal lisää visuaalisuutta uudessa omistuksessa ja antaa periksi menneelle maailmalle.

Milloin kauppoihin tulee sisäänpääsymaksu?

Sunnuntai 2.3.2008 - Kauko Niemi

Yritin viikonloppuna houkutella pyöräilykaveriani Fillarimessuille Helsingin Messukeskukseen. 

”Miksi minä maksaisin pääsymaksun, jotta pääsisin ostamaan jotakin tai vähintään tuote-esittelyyn. En näe mitään eroa, jos kauppakeskukset tai Stockmann ryhtyisivät perimään sisäänpääsymaksua ostoksille tulevilta ihmisiltä.”

Hänen vastauksensa pani tosiaan miettimään, mistä messuilla on kyse tänä päivänä. Kuinka moni tosiaan tarkemmin ajateltuna haluaisi maksaa, että näkisi tuote-esittelyn tai päästäkseen kauppaan ostoksille haluaisi maksaa sisäänpääsymaksun.

Messujen sisäänpääsymaksu on perinne menneiltä ajoilta, jota kukaan ei ole kyseenalaistanut maailman muututtua.

Vuosia sitten messuilla oli ehdottomasti kaikenlainen kaupanteko kielletty ja tuolloin katsottiin perustelluksi periä sisäänpääsymaksua vaikka näytteilleasettajat maksavatkin messuorganisaatiolle sievoisen paikkavuokran ja jokaisesta lisukkeesta lisää.

Nythän tilanne on toinen. Tuotteita myydään messuilla täyttä häkää ikään kuin missä tahansa liikkeessä.

Suomen Messut kiidätti kehumaan esimerkiksi heti Matkamessujen jälkeen tiedotteessaan, että - Matkamessujen kävijät tulivat messuille tosimielessä, sillä keskimäärin kävijät ilmoittivat ostaneensa matkailupalveluita messuilta 151 eurolla.

Messuilla kävi viikonlopun aikana 84 000 kävijää, niin TNS Gallupin tekemän kävijätutkimuksen mukaan messuilla myytiin siis yli 12,5 miljoonalla eurolla. Siinä pienempi kauppa kalpenee vaikka päästääkin asiakkaat sisään ilmaiseksi ostoksille. Ja sisäänpääsymaksujakin kertyi yli miljoona euroa.

Onkohan tämä nyt kaikin puolin reilua. Kaverin ajatusmaailmaahan on oikein ryhdyttävä tosissaan miettimään. Siinähän voisi olla seuraavan kansalaisadressin paikka.

Huijattu laajakaistan ostaja

Sunnuntai 3.2.2008 - Kauko Niemi

Tiedätkö mitä todella ostat ja mitä todella saat tehdessäsi operaattorin kanssa laajakaistakaupat. Ja vieläkin tärkeämpää on ymmärtää tarvitsetko todella huippunopeata yhteyttä. Erittäin harva tällä hetkellä sellaista tarvitsee.

Niin kauan kun chattailet, lähettelet sähköpostia ja liitteenä normaaleja pakattuja kuvatiedostoja, et todellakaan huomaa käytätkö neljän vai kymmenen megan liittymää. Ja yli kymmenen megaiset onkin jo hinta/hyötysuhteeltaan isoja kysymysmerkkejä.

Kannattaa todella muistaa, että todelliset käytännön nopeudet saattavat olla jotain aivan muuta kuin mitä sinulle tarjotaan, eikä sinulla ole juurikaan mahdollisuutta valvoa ostamasi palvelun laatutasoa.

Sitten kun tuntuu hitaalta, älä juokse ensimmäisenä operaattorille ostamaan lisää kaistaa. Koneesi selaimen välimuistin tyhjentäminen tai kovalevyn eheyttäminen saattaa hyvinkin poistaa hitaudet saati sitten, että hankit mieluummin tehokkaamman koneen kun ylettömästi kaistaa.

Tämän päivän laajakaistaiset tarjouspiuhat ovat pelkkiä liekanaruja, joilla näennäishalvalla hinnalla sitoutetaan pariksikin vuodeksi.

Itse olen päässyt Soneran himoittuun kohderyhmään. Taloyhtiössäni tehtiin sähkö- ja putkiremontti ja nyt olen liki kaikkien mahdollisuuksien kuidun päässä, jota en tosin käytä. Kun en edes hevikäyttäjänä tarvitse.

Markkinapotentiaali on muutoinkin mielenkiintoinen. Rapussani on 10 huoneistoa, joissa kolmessa asutaan vakituisesti. Itselläni on netti käytössä vähintään 12 tuntia päivässä. Naapurillani ei ole konetta ja toinen vakituinen naapuri on 87 vuotias, enkä usko hänenkään himoitsevan valtavia nopeuksia.

Sonera on jo lähestynyt kolmasti kirjeellä. Lupaukset ja tarjoukset ovat todella sellaisia, joita voisi kehua kavereille ja osoittaa olevansa todellinen nettimaakari.

Kirjeet eivät ole tehonneet, niin sitten soitettiin. Ymmärtäväinen ja ystävällinen kauppias teki kaikkensa. Hän ei vain ollut valmistautunut liittymän vaihtamisen suurimpaan kynnykseen – sähköpostiosoitteen vaihtamiseen. Lupasi ystävällisesti selvittää kuinka vanha sähköpostiosoite säilytetään.

Sähköpostiosoitteen vaihtaminen olisi minulle käytännössä itsemurha. Saan päivittäin 80-150 sähköpostia. Kymmenien yritysten rekisteröintitunnuksena on sähköpostini. Osoitekirjan yli 900 kontaktista ani harva tulisi muuttaneeksi sähköpostiosoitettani, vaikka heille sen pystyisinkin ilmoittamaan.

Näiden rinnalla näennäinen nopeuden kasvattaminen ei paljoa paina.

Soneran laajakaistakauppias yllättäen palasikin kuten oli luvannut. Hän oli kuullut kaveriltaan, että vanhan osoitteen voi säilyttää tekemällä nykyisen operaattori Welhon kanssa siitä sopimuksen.

Ei muuta kun Welho-kauppaan tarkistamaan asiaa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs. Ei sellaista voi tehdä. Asia jäi kuinkin kaivelemaan ja palasin jonkin ajan kuluttua uudelleen Welho-kauppaan ja nyt parin kollegan kanssa keskusteltuaan Welko-kauppias tiesi, että minun osoitteesta jätetään heidän postipalvelimelle passiivinen reititys, joka jatkaa postit uuteen osoitteeseen.

Tämä palvelu maksaa yhdeksän euroa kuukaudessa ja siihenhän se sitten Soneran huipputarjous hupeneekin.

Jotta laajakaistakilpailu käynnistyisi todenteolla, olisi Etelä-Esplanadilla mietittävä samanlaista osoitteen siirrettävyyttä, kuin mitä viestintäministeriö aikoinaan sai aikaiseksi käynnykkänumeroiden siirrettävyydessä.

Viestintäministeri Suvi Linden on tainnut unohtua etätöihin Kärsämäelle

Tiistai 27.11.2007 - Kauko Niemi

Viestintäministeri Suvi Linden on tainnut unohtua etätöihin Kärsämäelle, kun tuntuu olevan niin kaukana reaalielämästä.

Hän lupasi palauttaa Suomen tietoyhteiskuntien kärkikastiin.

Linden sanoo, että Suomi on pudonnut kärjestä kansainvälisissä tietoyhteiskuntavertailuissa niin Euroopassa kuin erityisesti Pohjoismaisessa vertailussa. Meneillään olevalla tietoyhteiskuntatyöllä meillä on mahdollisuus nostaa Suomi uudelleen kärkeen.

Viestintäministeri Suvi Lindén puhui kotikaupunkinsa, Oulun Puhelimen 125-vuotisjuhlassa 12. marraskuuta.

Linden ei varmaan ymmärrä, että Suomella ei ole nykyisillä malleilla asiaa kärkeen. Maassamme ei ole enää yhtään kaupallista veturia asiaa kiihdyttämässä. Ja digi-tv-jupakasta olisi jo pitänyt oppia, että hallinnollisella komentelulla ei hyvää seuraa.

Helsingin Puhelinyhdistys, kuten sitä toiminnallisesti voidaan edelleen kutsua, on selvää pässin lihaa. Islantilaisilla sijoittajilla ei ole minkään valtakunnan kiinnostusta kehittää suomalaista tietoyhteiskuntaa. Elisa on tammikuun 21. päivänä kohtalonsa paalulla.

Telia-Soneran tytäryhtiö-talous on leikannut Suomessa yli puolet porukasta poista ja nyt vain kiinnostaa miten bitti kulkee kaikkein kustannustehokkaammin piuhassa. Ruotsalaisetkaan eivät ole sen kiinnostuneempia suomalaisesta tietoyhteiskunnasta ja sen kehittämisestä.

Nokia on puolestaan jo niin iso, että kotimaan markkinat eivät juurikaan hetkauta kun pitää miettiä viiden miljoonan suomalaisen tai yli miljardin intialaisen välillä.

Pankit ovat osansa tehneet ja ruotsalaisia Nordeassa ja tanskalaisia Sampopankissa ei suuremmin myöskään kiinnosta muu kuin kerätä palvelumaksuja asiakkailtaan. Pankkien kiinnostus on palaamassa fyysisen konttoriverkon kasvattamiseen.

Suomessa ei ole yhtään niin sanottua veturia, joka puskisi, kehittäisi ja kokeilisi tietoyhteiskunnan palveluita. Viimeiset peliyrityksetkin siirtyvät aina sopivassa vaiheessa, perustajien pussia lihottaen kansainväliseen omistukseen.

90-luvun teleklusteri toimi tehokkaasti ja sen jäsenet kehittivät merkittäviä innovaatioita, tosin pitkälti tekniikkapainotteisesti. Pankit opettivat puolestaan suomalaiset nettitavoille.

Jos Linden tarkoittaa paluulla tietoyhteiskunnan kärkeen julkista sektoria, niin tavoite tuntuu vieläkin kaukaisemmalta. Julkisen sektorin kehitysresurssit ovat varsin rajalliset, eikä sen tarve innovoida ole kovin painava niin kauan kun rakenteisiin ei puututa.

Ongelmallistahan on se, etteivät julkiset palvelut ole käyttäjien kannalta seksikkäitä. Niitä käytetään kun ei haluta tavata mörttiä virkahenkilöä. Niihin ei myöskään synny riippuvuutta, sillä palveluita käytetään vain muutaman kerran vuodessa.

Pahaa pelkään, että Lindenin lausahdukset ovat nyt pahasti ylioptimistisia.