Voi kun joku koskettais

Perjantai 12.2.2010 - Kauko Niemi

Hups  - mitä tutkimusta kaupataan tunnevaurioiselle, suomalaiselle yhteiskunnalle. Pitääkö meidän todella olla tunteettomia robotteja, jotka sääntöjen ja lakien mukaan ohjelmoidaan tekemään asioita.

Kyllä tuli kiukku pintaan kuun kuunteli uutisointia, missä sadat lapset ja nuoret kokevat vuosittain seksuaalista häirintää opettajan taholta suomalaisessa koulussa. Opettajat muun muassa hyväilevät lasten kasvoja tai reisiä ja hierovat oppilaan hartioita ilman, että sitä pyydetään. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus paljastaa, että erityisesti häirintää tapahtuu alakoulussa.

Tätä menoa jo muutaman vuoden kuluttua käydään oikeutta siitä, että joku katsoi minua puhuessaan silmiin ja toinen silmä värähti ikään kuin hän olisi yrittänyt iskeä minua. Selvää seksuaalista häirintää.

Kuka muistaa muutaman vuoden takaisen ruotsalaiskokeilun, missä ongelmanuoria hoidettiin erittäin hyvin tuloksin kosketusterapialla. Toivottavasti se ei jäänyt kokeiluksi. Faktahan on se, että jokainen ihminen tarvitsee toisen läheisyyttä ja kosketusta.

Suomalaisen kulttuurin suuria heikkouksia on se, ettei elämäämme kuulu luonnollinen läheisyys ja kosketus. Jos nyt lähdetään tälle linjalle, että tulkitaan opettajien kosketuksia seksuaaliseksi häirinnäksi, niin ollaan ruokkimassa entistä suurempaa pahoinvointia.

Nyt ryhdytään opetushallitusta myöden pohtimaan rajoja ja sanktioita. Eli syyllistetään ja jahdataan rikosoikeudellisin perustein ihmisten kaikkein luonnollisimpia tunnemaailman tarpeita.

Ehkä tällainen tutkimus kuuluukin juuri ja vain Tampereella toimivan Poliisiammattikorkeakoulun piiriin. Kuka on syyllinen ja kuka syytön. Kuinkahan monta isän ja äidin lämmintä halia poliisiammattikorkeakoulun tutkija Noora Elloselta on jäänyt saamatta.

Monin verroin tärkeämpää olisi luoda ja kasvattaa jo kotona sellainen ilmapiiri, että koskettaminen, toisen huomioiminen olisi arkeakin arkisempaa, ihmisten luonnollista kanssakäynistä, sillä seurauksella etteivät lapset ja nuoret edes koe siinä mitään normaalista poikkeavaa. Koskettaminen on osa tunne-elämää, eikä se ole asia, jota tulkitaan perhepahoinpitelynä, insestinä, seksuaalisena häirintänä, ties minä.

Näillä tulkinnoilla tapetaan ihmisten lämpö ja läheisyys.

Suolaa, suolaa enemmän suolaa

Tiistai 9.2.2010 - Kauko Niemi

Suolaisuus on minulle suuri yllätys. Yllätys nimenomaan kuinka tönkkösuolattua ruoka onkaan.

Minua syyllistetään jokaisella lääkärikäynnillä ja vähän muulloinkin, jos en ymmärrä muuttaa ruokavaliotani suolattomammaksi. Suola on yksi merkittävimmistä tekijöistä aika ajoin lievästi kohonneeseen verenpaineeseeni.

Olen aikoja sitten omasta mielestäni lopettanut runsaan suolan käytön. Sipsit ja metvurstit poistuivat ruokakoristani jo 15 vuotta sitten. Samasta syystä lähes kaikki valmisruoat. Yhdeksänkymmentä prosenttisesti teen ruoan itse, enkä koskaan käytä purkissa olevaa suolaa. Mausteet valitsen sen mukaan onko niissä suolaa vai ei.

No onkos tämä nyt sitten jokin ongelma. Hyvinkin näyttää olevan. Nyt tuli täyteen 12 kuukautta, kun olen käyttänyt K-ryhmän plussakorttiin liitettyä Ravintokoodi.fi-palvelua. Palvelussa rekisteröidään kaikki k-ostokset ja tarjoillaan eriteltynä tietona jokaista vitamiinia myöden.

Nyt siis tiedän kuinka paljon mitäkin ainetta olen suuhuni pistänyt ja samalla näen missä suhteessa ruokailuni on yleisiin suosituksiin nähden.

Kaikesta k-kaupasta ostamastani ruoan määrästä noin 60-75 prosenttia muodostuu, hedelmistä, juureksista ja marjoista. Se on reilusti suosituksia suurempi paitsi se, etten ole ostanut vuoden aikana yhtään perunaa. Rasvat ovat kutakuinkin kohdallaan. Liha reilusti alakantissa samoin viljatuotteet. Maitoa liikaa ja kalaa jonkin verran liian vähän.

Kaikkien ruokaostosten energiapitoisuus kuukausitasolla on vaihdellut 62-93 kcal/100g

Tällä kombinaatiolla en ole yhtenäkään kuukautena päässyt suolassa alle sallitun ylärajat. Äkkiseltään voisi ihmetellä, että onpa suolaisia hedelmiä. Vaihtoehtona ovat väärät suolatiedot järjestelmässä, väärä suositusraja tai suolaa löytyy joka paikasta, missä sitä ei luulisi olevan. Pahaa pelkään, että tämä viimeinen vaihtoehto on todellisuutta.

Jos pääosin marjoilla juureksilla, vihanneksilla ja hedelmillä ylitetään suolasuositukset, niin mitä tapahtuisi jos käyttäisin valmiita eineksiä, katsoisin televisiota sipsien ja suolapähkinöiden kanssa tai olisin erehtynyt ostamaan jouluksi harmaasuolattua joulukinkkua. Ehkä olisin jo verenpainelääkityksellä.

Näin ne silmät aukenevat. Onneksi Ravintokoodi tarjoaa mahdollisuuden tutkia suolan liikasaantia ruoka-aines kerrallaan.

Auton katsastus herätti monta mietettä

Lauantai 30.1.2010 - Kauko Niemi

Auton katsastus tällä viikolla herätti monenlaisia mietteitä. Aivan tarkkaa kuvaa minulla ei ollut mitä se jupina katsastuksen ympärillä oikein on, paitsi että tämä maksoi 90 euroa ja Ruotsissa sama homma kuulopuheiden mukaan 25 euroa. Mikähän mahtaa olla yhden katsastuksen omakustannushinta? Ei kovinkaan korkea.

Onko raha kuinka ratkaisevaa? Tämä oli kolme vuotta vanhan auton ensimmäinen katsastus ja seuraava tulee kahden vuoden kuluttua. 180 euroa viidessä vuodessa. Sehän on 36 euroa vuodessa minun kohdallani.

Katsastajien markkinoinnissa kohderyhmä löytyy tasan tarkkaan autorekisterikeskuksen tietokannasta. Varmaan yksi harvoista toimialoista, missä ei tarvitse tehdä yhtään hukkamarkkinointia. En tiedä yhtään autoilijaa, joka mielijohteesta haluaisi katsastuttaa autonsa.

Markkinointi alkoi heti syksyllä kun katsastuksen aikaikkuna avautui ja viimeiset liput ja laput tulivat luukusta pari viikkoa ennen viimeistä katsastuspäivää. Katsastusajankohtani jäi viime metreille, niin kuin moni muukin inhimillinen asia. Oli kyllä oikeakin syy. Toinen takavalo oli nuukahtanut.

Polttimon kyllä kävin jo ostamassa, mutta odottelin lämpöisempiä kelejä sen vaihtoon. Merkkihuollosta ostettu varaosa oli tähän asti pienin autokaupassa maksettu lasku 3,5 euroa. Polttimonvaihdossa osoittautui, ettei polttimo ollutkaan palanut vaan vähän löysällä tai hapettunut.

Katsastajien markkinointi oli sen verran ärsyttävää, että loppujen lopuksi valitsin sellaisen, jolta en ollut saanut yhtään lippulappua. Toinen valintakriteeri oli, että ajanvarauksen voi hoitaa nettipalveluna.

Jään miettimään milloin olen viimeksi käynyt katsastuksessa. En todella muista. Tämä on myös selkeä mittari elintason putoamisesta. Työsuhdeautolla ajaessani katsastus ei ollut ajankohtainen asia ja jos oli, niin joku leasingyhtiö hoiti homman.

Katsastusmuistot ovat siis siltä ajalta , kun itse ajoin autoa pukille ja heiluttelin rattia oikealle ja vasemmalle ja sadistisen tärkeä herrahenkilö mutrusteli kulmiaan.

Nyt kassalla pyydettiin avaimet ja käskettiin istuutumaan kahvikoneen viereen ja odottelemaan. Ilmeisesti naisetkin käyvät nykyisin katsastamassa autojaan, kun lehtihyllyssä oli kaksi Tekniikan Maailmaa ja kaksi Me Naiset –lehteä.

Ajan olin varannut kello 12:00 ja 12:07 tulikin mukavan oloinen mieshenkilö avaimien kanssa ja kehui, että oikein hyvässä kunnossa on auto.

Se kehuminen ja kehumisen sävy ei ollut ihan tavallinen viran puolesta tehty. Se kosketti, vaikka mitäpä muuta kolme vuotta ja 31000 km ajettu auto voisi ollakaan.

Palautteen antaminen ja sen sävy on siis melkoinen taitolaji. Olisihan sen voinut antaa kielteisesti suomalaisittainkin. Ei siinä mitään vikaa ollut.

Hyvä palaute pysyy pitkään mielessä pitempään kuin yksikään kampanjakirje. Itse muistan vieläkin sen palautteen kun 18-vuotiaana ajoin ajokortin. Kysyin ajon jälkeen heti hädissäni, että saanko ajokortin – kukas sen sitten saa jos et sinä – oli rauhallinen vastaus. No olinhan jo 12-vuotiaana ajanut mummoani kirkkoon kaksi tyynyä takapuolen alla, jotta näin ratin puolien välistä eteenpäin.

Annetaan koiralle koiruus ja lapselle lapsuus

Sunnuntai 24.1.2010 - Kauko Niemi

Suomen Kennelliiton luonnetyöryhmän rotujärjestöillä teettämä kysely toi esiin, miten kokeneetkin koiraihmiset kuvailevat koiriensa luonnetta ihmismäisillä termeillä. Koirien liiallisesta inhimillistämisestä seuraa vain vääriä tulkintoja ja ongelmia.

Mikähän ihmeen tarve meillä ihmisillä on säätää toisten elämää mieleiseksemme?

Oikeastaan kenelläkään ei ole oikeutta saati velvollisuutta muuttaa toista mieleisekseen ja omia tarkoitusperiä palvelevaksi. Eniten tästä käytännössä kärsivät lapset ja koirat. Annetaan lapsille lapsuus ja koirille koiruus.

Koira on luontokappale ja ihminen tulkitsee lemmikkiään väärin silloin kun hän käyttää inhimillisiä termejä tulkitessaan koiransa käyttäytymistä. Saati, että ihminen ryhtyy kouluttamaan koiraa ihmisen tavoille. Koira ei esimerkiksi osaa katua tekemisiään tai ymmärtää tekojensa seurauksia. Eikä koiralle voi selittää asioita, vaikka moni sitä yrittää.

Eläinnäyttelijöiden kouluttaja ja tietokirjailija Tuire Kaimio kuuluu myös Kennelliiton luonnetyöryhmään. Hän on vakuuttunut, että myös koiralla on tunteita. Ongelma on vain se, että ihminen ei tiedä, miltä koirasta oikeasti tuntuu. Koira elää tässä ja nyt luonnon vaistojensa mukaan.

Koira saa usein perheessä lapsen aseman ja silloin ovat jo roolit ja käyttäytymismallit melko sekaisin.

Mitähän jos annettaisiin eläimen elää eläimen elämää. Voisihan sitä vaikka kouluttaa itseään ajattelemaan oman koiransa kohdalla kyseessä olevan villieläimen  ja hyväksyä koiran käyttäytyminen sitä kautta. Pikkuhiljaa voi sitten pudottaa etuliitteen villi pois, mutta jättää käsitteen eläin eikä ihminen.

Koiraa voi rakastaa koiran eikä ihmisen tavoin. Todennäköisesti monet epäluulot ja väärät olettamukset jäisivät syrjään. Monet ongelmat jäisivät syntymättä.

Suomenkieleen syntyi uusi sana - tikkataululakko

Tiistai 19.1.2010 klo 18.43 - Kauko Niemi

Helsinki-Vantaalla heitetään tikkaa. Kukaan ei tosin tunnusta, että laukkuhihnojen takana olisi ollut tikkatauluja. Tikkataulujen etsinnässä oli mukana jopa Baronan toimitusjohtajakin, joka tosin ei ehtinyt työntekijöilleen näyttäytyä.

Nyt ovat siis tikkataulut löytyneet. Ne ovatkin henkisiä tikkatauluja, jotka pantiin piiloon päivässä ja taas laulut kulkevat entiseen malliin. 

Toivottavasti lopetamme italialaisten parjaamisen kun meillä on nyt ihan ikioma suomalainen sana – tikkataululakko.

Tikkataulut siirtyivät kakkosterminaalista ykkösterminaaliin, eikä se ollut Baronan syytä. Tikkataululakko siirtyy sujuvasti yhtiöstä toiseen. Milloinkahan minun vesihanasta tulee vettä tipoittain kuin eturauhasvaivoista kärsivältä vanhalta mieheltä. Silloin kun tikkataululakko on levinnyt Helsingin Veteen.

Kieltämättä tikkataululakko on kiduttavaa ainakin sen kohteeksi joutuvalle, joka on joku muu kuin itse työnantaja. Helsinki-Vantaan tapauksessa matkustajat. Ikään kuin kaikki olisi kunnossa, mutta ei sittenkään.

Naurettavinta asiassa on se, että tilannetta vääristellään ja keksitään ihmeellisiä selityksiä suurista matkustajamääristä ja huonoista keleistä. Ja kirkkain silmin väitetään, että tehdään yhtä ahkerasti niin kuin ennenkin. Tikkataululakko on vain niin ovela, ettei kukaan pysty osoittamaan yksiselitteisesti ongelmaa.

Mielenkiinnolla nyt odottelemaan, mihin toiminta leviää Helsinki-Vantaalta ja millaisia muotoja se tulee saamaan. Siinä riittääkin tuottavuus-exelin pyörittäjille miettimistä.

Maailman paras bisnesmalli?

Lauantai 9.1.2010 klo 12.01 - Kauko Niemi

Helsingin asukaspysäköinti on varmasti yksi maailman parhaimmista bisnes malleista. Asiakas ostaa tuotteen, jonka saannista ei anneta mitään takuuta. Moni lentoyhtiö on kateudesta kalpeena. Nekin ovat yrittäneet ylibookata koneitaan ja kun kaikki eivät ole koneeseen mahtuneet, niin lentoyhtiöt ovat sovinnolla maksaneet aivan kohtuullisia korvauksia.

Asukaspysäköintikyltti autossa ei anna mitään takuuta siitä, että löydät paikan autollesi siltä alueelta, johon kyltti oikeuttaa auton jättämään. Minkähän kannan kuluttajaviranomainen tähän ottaisi. Ehkä sitäkin pitää jonain päivänä kysyä.

Kaupunki myy kaikille paikkaan oikeutetulle pysäköintitunnuksen riippumatta siitä onko alueella paikkoja vai ei.

Asukaspysäköintiä tarjoava taho, Helsingin kaupunki, kasaa parhaillaan lumikasoja asukaspysäköintipaikoille. Yhdessäkään lumikassa en ole nähnyt asukaspysäköinti kylttiä saati pysäköintivirhemaksua, vaikka lumikasat ovat pysäköity väärin.

Kilpailua ei myöskään ole. Kaupunki korotti vuoden vaihteessa maksun 36 eurosta 100 euroon. Ei mikään pieni yksipuolinen korotus vaihtoehdottomassa tilanteessa. Tosin kaupungin kassa karttuu yhdestä 2,7 miljoonaan euroon.

Rahahan tässä ei kuitenkaan ole ydinkysymys vaan se, että jos jotain ostaa, niin tuote tai palvelu pitäisi myös saada. Muutoinhan se täyttää petoksen tunnusmerkit.

Nyt vedotaan, että kadun varret ovat kesäautojen säilytyspaikkoina. Eikö silloin olisi järkevämpää tarjota kesäautoille talvisäilytyspaikka jossakin tattarinsuolla. Onhan veneillekin osoitettu talvisäilytysalueita, jopa Helsingin paraatipaikalla.

Asukaspysäköinnin erikoisuuksiin kuuluu myös yrityspysäköinti. Esimerkiksi toimisto, jossa työskentelee viisi ihmistä samassa tilassa, samalla alalla. Heistä, jokaisella on oma yhtiönsä. Rakennusviraston mukaan heillä kaikilla on oikeus kolmeen yrityspysäköintipaikkaan. Näin ollen pikku toimistolla on oikeus viiteentoista pysäköintipaikkaan.

Vallan vahtikoirat

Torstai 7.1.2010 klo 23.28 - Kauko Niemi

Viime aikaisilla, normaalia runsaimmilla uutisilla Ruotsin hovissa nostatetaan häähumua. Kruununprinsessa Victorian ja kuntosaliyrittäjä Daniel Westlingin liikkeistä saadaan normaalia enemmän ja normaalia avoimempaa tietoa.

Nuorenparin menemisistä kerrottiin vastikään maamme ykköslehdessä ja kuvituksena oli kuinkas muuten kuin menevä nuoripari koiran kanssa. Sama kaava kuin lähes kaikilla merkittävillä valtioiden päämiehillä ja muilla merkittävillä vaikuttajilla.

Koira on tarkoin harkittu työkalu inhimillisemmän henkilökuvan luonnissa. Suomen politiikassa lemmikillä ei ole toistaiseksi näyttävästi ratsastettu. Jokohan se aika koittaa seuraavissa vaaleissa?

Televisiossa tuli uutena vuonna höysteinen ohjelma vallan vahtikoirista. Vaikka ohjelman ote olikin kevyehkö, niin siinä selkeästi oivallettiin ja todistettiin lemmikkien merkitys imagon rakentajana. Jopa niin, että osa oli muuttunut lemmikkinsä kaltaiseksi.

Sattumaa ei ole sekään, että Victoriasta levitetään virallisia lehdistökuvia koiran kanssa. Koira on selvästi rekvisiittaa, sillä toistaiseksi ei ole tullut vastaani artikkelia, jossa kerrottaisiin tulevan kuningattaren koiraharrastuksesta saati suhde koiriin, ei edes sitä onko kuvien koira edes hänen omansa.

Sattumaa ei ollut sekään, että Venäjän presidentti Dmitri Medvedev  esitteli uuden koiransa videoblogissaan. Koiralle on mitä ilmeisimmin kaavailtu tärkeää pr-roolia Putinin Koni-koiran tapaan. Kremlin nettisivuille ilmestyneellä videolla Medvedev kertoo, kuinka hän valmistelee puhettaan maan parlamentille. Kesken kaiken kuviin ilmestyy kuitenkin otos, jossa Medvedev kävelee perheen lemmikin, englanninsetterin kanssa.

Yhdysvalloissa mitataan kaikki mahdollinen. Siellä viime vaaleissa John McCain johti vaalikampanjaa kaiken aikaa todella selvästi koiranomistajien keskuudessa. McCainilla oli kaikkiaan 26 eläintä ja Barac Obamalla ei yhtään. Tosin Obama lupasi hankkia perheeseen koiran riippumatta vaalien tuloksesta. Yhdysvalloissa Presidentin koira on yhtä itsestään selvyys kuin Valkoinen talo virka-asuntona.

Suomessakin on noin 600.000 koiraa siis melkoinen joukko äänestäjiä, joille voisi taitavasti viestittää inhimillisempää elämänotetta.

Kuinka paljon inhimillisempi on ministeri Risikko kuin ministeri Stubb, jää kunkin itsensä pääteltäväksi. Stubb juoksee vain itsensä kanssa ja Risikko koiransa kanssa. Risikko on minun asteikolla aito koiraihminen ja Stubb ei ole koskaan omistanut koiraa.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja, jos lupaa koirien ilmestyvän seuraaviin vaalikampanjoihin inhimillistämään isäntänsä tai emäntänsä imagoa. Eiköhän se kovuus ja politiikassa ryvettyneisyys ole jo tapissa.

Ei päivää ettei mitään oppisi

Lauantai 2.1.2010 - Kauko Niemi

Tänään olen opppinut paljon valokuvaamisesta. Ensinnäkin löysin jokin aika sitten erinomaisen valokuvauskirjan, jossa on 101 hyvää neuvoa. Nyt olen neuvon 22 kohdalla.

Kirjassa ei kerrota, että pitää painaa vasenta nappia, vaan siinä kerrotaan miksi pitää painaa vasenta nappia ja mitä siitä seuraa.

Toki olen kuvia saanut aikaiseksi ennenkin ja yhtään käytäntöä ei ole tarvinnut heittää roskikseen tämän päivän jälkeen, vaan paljon tuli uutta.

Ja käyttöopastakin piti välillä vastahankaisesti lukea. Yleensä etenen kokeilemalla ja testaamalla.

On se mielenkiintoinen tämä valokuvausmaailma. Ja pitää muistaa, että oli millainen kamera tahansa, niin kamera on parempi kuin kuvaaja. Jo nuoruudessa istuin illat pitkät pimiössä.Kuvaamisen perusfilosofia on ymmärryksessä ja kyse on siitä kuinka tätä ymmärrystä soveltaa eri tilanteissa.

Uusi kukoistus alkoi digijärjestelmään siirtyessäni. Siinä toinen ulottovuus tulee kuvien käsittelyssä tietokoneella. Kamera-tietokoneyhdistelmällä saa paljon aikaan, mutta sillä saa myös paljon huonoa tulosta.

En laskenut tänään ruutujen määrää, mutta otin varmaan noin 500 kuvaa kuudessa tunnissa etsien erilaisia vaihtoehtoja ja valintoja.

Tämä on sitä elinikäistä oppimista.

Prisman hyvän huomenen toivotus

Perjantai 1.1.2010 - Kauko Niemi

Eipä arvannut HOK-Elanto eilen aamulla kuinka kuuroille korville sen hyvän huomenen toivotus kaikui Sellon Prismassa.

Koko etusivun ilmoitus Helsingin Sanomissa kertoo, että hyvä huomen rakennetaan teoilla, ei puheilla.

Tietenkään mainoksen tekijät eivät tarkoittaneet tällaista tekoa mitä muutamaa tuntia lehden ilmestymisen jälkeen tapahtui Leppävaaran HOK-Elannon Prismassa.

Toisaalta ilmoituksen lista oli pitkä, joiden puolesta HOK-Elanto on toiminut pitkään. Nyt hyvän huomenen merkitys sai uutta sisältöä ja painoarvoa, vaikka kyseessä olikin yhden ihmisen epätoivoinen elämäntaistelu.

Yhden ihmisen epätoivo ei saa nostaa rasismia pintaan Kovin syvällä pinnan alla se ei näytä olevan, kun lueskelee ihmisten kannanottoja erilaisilla keskustelusivuilla. Jokaiselle suomalaiselle on terveellistä tuntea syvällisesti ainakin yksi ihminen toisesta kulttuurista. Se avartaa maailmankuvaa enemmän kuin sata ryhmämatkaa maailmalle.

Vastaavia yhteensattumia on tapahtunut ennenkin. Ollessani Tietoverkko-lehden päätoimittajana, oli lehden takasivulla erään yrityksen merikaapelimainos. Mainoksessa kaksi ihmistä pulputtivat toisilleen merenpohjassa.

Lehti oli jo poissa käsistäni, painossa, kun Estonia-onnettomuus tapahtui. Tuolloin asiakas soitti hädissään ja halusi, ettei ilmoitusta julkaistaisi. Painoprosessi saatiin pysäytettyä ja merikaapeli-ilmoitus poistettua. Tuskin monikaan olisi ymmärtänyt tätä yhteensattumaa yli 800 ihmisen hukkumisen jälkeen.

Kaksi gps:ää perseessä

Lauantai 26.12.2009 - Kauko Niemi

Tapaninajelut suoritettu. Aamulla piti löytää Helsingistä Nurmijärven metsäperukoille lähelle Hyvinkäätä.

Vilkaisin illalla netistä Googlen karttapalvelusta mihin suuntaan sitä ollaan oikein menossa. Matkaa näytti olleen 43 km suuntaansa ja 46 minuuttia ilmoitettiin ajoajaksi. Tosin tätä lumimyräkkää ei nyt tuohon ajoaikaan ollu leivottu.

En tietenkään kantanut suurtakaan huolta reitistä, sillä kyydissä oli kaksi navigaattoria nokialainen ja samsungilainen.

Ei muuta kuin matkaan aamutuimaan. Apukuskit ryhtyivät räpläämään navigaattoreitaan. Ensimmäisenä jotakin tietoja alkoi indikoimaan samsungilainen.

Se kuitenkin käski kääntymään ympäri ja esitti mitä ihmeellisimpiä paikkoja. Asiaan syvällisemmin tutustumatta tuntui, että taisivat mennä suunnat väärinpäin, eikä löytynyt vaihtoehtoa kääntää lähtö ja määränpäätä ympäri.

Nokialaiseen ei saatu otetta lainkaan tuon 47 minuutin aikana jonka matka kesti.

Kuinka sitten löysimme tuon yksinäisen talon keskellä ei mitään? Ajoin suoraan, kertaakaan harhaantumatta perille sen mielikuvan pohjalta, joka jäi eileniltaisesta karttavilkaisusta.

Siis ainakin kaksi gps:ää on mun perseessä, kun perstuntumalla pääsee paikkaan, jossa ei koskaan elämässään ole käynyt.

Sitten ihmettelen, että onko matkapuhelinten käyttöliittymät ihan kohdallaan. Jos ne olisivat googlemaiset. Ainostaan kaksi asiaa. Lähtöosoite ja määränpää ja sen jälkeen valinta autolla kävellen. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Itsekään en ole vielä koskaan onnistunut nokialaisessa suoraan valitsemaan haluttua navigointireittiä.

Käytön logiikka on jotenkin täysin väärä tai sitten se on tehty tahallaan sellaiseksi, että pitää mennä karttapaikan ostaneen kapakan kautta. Vaikka ravintolalla ja autoilulla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Nöyränä pitää vain etsiä Nokia Mapsin käytön periaatteet jostakin. Puhelimen käyttöohjeesta niitä ei löydä.

Hihna kireällä

Maanantai 14.12.2009 - Kauko Niemi

Kävellessäni viikonloppuna paikoitusalueelta Helsingin Messukeskukseen sisään tuli mieleen ne monet hauva.comin jutut, joissa käsitellään koiran vetämistä hihnassa.

Viikonloppuna hauvojen hihnojen kireys oli luonnollista, kun 17000 koiran hajut ja kohtaamiset pienellä alueella oli käytännön sanelemaa pakkoa. Jokainen liikkui aikataulujen pakottamana paikasta toiseen, eikä läheskään aina ollut aikaa kohtaamishaisteluun.

Hihna oli kireällä siinäkin perheessä, jossa äiti ja poika lähtivät ihailemaan valitsemaansa koirarotua. Perheen koira oli vielä odotusvaiheessa. Perheen isä sen sijaan jätti messukeskuksen väliin osoittaakseen, ettei ole satasella mukana koiranhankinnassa. Isä sanoo tietävänsä lopputuloksen jo nyt. Kenen kontolle koiran ulkoiluttaminen loppujen lopuksi kaatuu.

Hihnat olivat kireillä monen monissa käytäväkeskusteluissa kehien ulkopuolella. Edellisen näyttelyn tuomari kun oli täysin eri mieltä koirasta kuin tämänkertainen tuomari. ”Tuomaripeli” taitaa nostattaa suurempia tunteita ja kiristää hihnaa enemmän kuin missään muussa lajissa.

Hihna kiristyi aina itkuun asti ykköspaikan jäämisestä niinkin lähelle nuorten koirakäsittelijöiden kilpailussa. Kilpailun kuuluttaja jaksoi toistaa liki jokaisen kohdalla kuinka harrastus on tuonut uusia, hyviä ystäviä ympäri maata. Mutta jos harrastus muuttuu itkuiseksi kilpailuksi, niin voi kysyä onko hihna silloin liian kireällä.

Hihnan kireys oli sopivasti hallinnassa tilaisuuksien järjestäjällä, Suomen Kennelliitolla. Maailman suurin yhden päivän koiranäyttely sujui hienosti. Järjestäjä oli etukäteen jo varoittanut Messukeskukseen tulevia suurista liikenneruuhkista. Kaikki eivät neuvoa noudattaneet, mikä aiheutti pientä sekaannusta ohjelmistoon.

Olin aistivinani, että koirien terveys on noussut terveen kritiikin kohteeksi ja konkreettisia toimenpiteitä tukien haetaan ratkaisuja tilanteen hallintaa. Koiranäyttelyt ovat olleet aikojen saatossa yksi syy ulkomuotojalostukseen piittaamatta koiran terveydestä.

Tässä koirien terveysasiassa hihnan kireys on pidettävä hallinnassa. Jopa näyttelytoiminnan periaatteita tulisi muuttaa terveyden ehdoilla.

Ompas Britit rumia

Perjantai 11.12.2009 - Kauko Niemi

Tämän päivän omituisin uutinen on varmaan, että brittilaisistä naisista yli puolet ja miehistä 39 prosenttia aikovat sisältää kauneuskirurgiaa tuleviin hääkustannuksiin.

Tuo on melkoisen suuri osuus, jos joka toinen morsian kävelee alttarille leikkaussalin kautta. Onhan siinä haastetta jo pelkkien aikataulujen sovittamisessa.

Taitaa olla kauneuskirurgia aikamoinen business tässä kovassa maailmassa, missä uusi työpaikkakin on kohta kiinni nenän koosta.

Tietenkin kiinnostaisi tietää mitä kohtia Bittimiehiltä kohennetaan.

Vahinko kuitenkin, ettei tämä kauneus periydy.

Vihkimiselle ei ole teologista perustetta

Keskiviikko 2.12.2009 - Kauko Niemi

Olen viisastunut paljon eilisen päivän aikana tai ainakin löytänyt uuden näkökulman. Kirkolla ei ole mitään teologista perustetta sille, että se vihkii pariskuntia avioliittoon, saati vääntää vuosikymmenet kättä siitä ketä se vihkii ja ketä ei.

Sen sijaan että kirkko kinaa ketä vihitään ja ketä ei, niin sen pitäisin kinata siitä onko sillä mitään teologista perustetta yleensäkään vihkimisille. Kirkon pitäisi lopettaa vihkimiset ja siunata parit. Maistraatissa voidaan hoitaa vihkiminen, jotta valtioiden säätämät lait voidaan toteuttaa.

Tätä mieltä on Tuulikki Koivunen Bylund. Hän on ensimmäinen suomalainen naispiispa koko maailmassa. Marraskuun alussa Ruotsin Härnösandin piispaksi vihitty Koivunen Bylund puhuu väsymättömästi tasa-arvon puolesta. - "Varmasti - taivaassa", hän vastaa kysymykseen, onko täydellinen tasa-arvo saavutettavissa YLE:n taustapeilin haastattelussa eilen. (kuuntele YLE Areenassa)

Koivunen Bylundin mukaan vihkiminen on valtioiden lainsäädännöllistä tuotantoa, jota kirkko on vain asetettu toteuttamaan, eikä sillä ole teologista perustetta.

Raamatussa puhutaan Jumalan siunaamisesta eikä missään vaiheessa vihkimisestä.

Eilen pastori Arto Antturi Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnasta tarttui lemmikkien siunaustilaisuudessa Senaatintorilla myös ajankohtaiseen asiaan. Mitä kirkon pitäisi siunata ja mitä ei.

Antturi palautti mieliin luomiskertomuksen, missä Jumala loi viidentenä päivänä merenelävät ja villipedot, käski heidän lisääntyä ja siunasi heidät. Jumala loi ihmisen ja siunasi heidät. Ei siis vihkinyt vaan siunasi.

Antturi kiteyttää siunaamisen sillä, että älkää pyytäkö Jumalaa siunaamaan sitä mitä teillä on, vaan yrittäkää löytää sitä mitä Jumalalla on. Se on jo siunattua.

Viime aikoinahan on keskusteltu muun muassa siitä, pitäisikö kirkon ylipäätään siunata ostoskeskuksia ja jättää homoparit siunaamatta, jotka kuitenkin ovat Jumalan luomia.

Järkyttävää turhamaisuutta

Torstai 12.11.2009 - Kauko Niemi

Uimahallien ongelma ei olekaan shortsihousuiset salskeat nuoret miehet.

Radiossa haastatellun uimahallin päällikön mukaan uimahallinen ykkösongelma on vesijumppaan tulevat naiset.

Nimenomaan ne, jotka pukevat uimapuvun jo kotona ja tälläävät täydet meikit, eivätkä käy hallilla lainkaan peseytymässä.

Tutkijan mukaan esim ripsivärissä on sellaista nokea, joka ei lähde kaakelisaumoista millään muulla kuin vaihtamalla saumauslaastit.

Ihan heti ei tule mieleeni mitään vastaavaa turhamaisuutta, mihin miehet sortuvat.

Tähän asti olin kuvitellut, että kaikkein turhamaisinta ovat erilaiset kynsistudiot. Siellä istutaan tuntitolkulla toisten ratsuteltavan ja rakennekynsiä rakennellen. Onneksi ei ole aavistustakaan paljonko sellainen maksaa.

Tunnen jälleen olevani etuoikeutettu

Sunnuntai 25.10.2009 - Kauko Niemi

Jos ja kun ihminen voi siirtyä tunnelmasta toiseen, tuottaa mielihyvää toisille ja itselleen, niin tuntee olevansa varsin etuoikeutettu. Vai mitä tuumit eilisestä tapahtumalistasta:

Hieman töitä
Hieman siivousta ja pyykinpesua
Hieman ulkoilua
Uintia ja saunomista
Kaksi laulua kvartetilla siunaustilaisuudessa kirkossa
Lisää laulua muistotilaisuudessa
Hautajaisista suoraan oopperaan -
(Verdin viimeinen ja koominen ooppera Falstaff)
Myöhäinen illallinen tuttavan kanssa

Hautajaislaulujen tunnelataus oli sanoin kuvaamatonta. Ja siksi täysin vieraat hautajaislaulut tulivat esityskuntoon kahden päivän harjoittelulla.

Ihailtavan tasaista oli oopperan näyttämöllä Marco Chingarin laulanta. Se oli teknisesti niin hienoa, että sain omat äänen tuottoon tarvittavat lihakset kipeäksi kun mielikuvalauloin hänen mukana.

Ei kannata unohtaa myöskään nuoren tenorin Jussi Myllyksen nimeä. Jussista kuullaan vielä paljon.

Täysillä tunneskaaloilla siis koko eilinen päivä.

132 kappaletta c-nuottia sai merkityksen

Lauantai 24.10.2009 - Kauko Niemi

Kaikkea voi tapahtua parissa päivässä. Kuten hyväksyä hautajaiskeikka parin päivän varoitusajalla. Mennä arkun viereen alttarille ja laulaa täysin vieraita lauluja.

Kuulin kopinaa

Tiistai 6.10.2009 - Kauko Niemi

Istuin tänään pitkän käytävän varrella. Pikku hiljaa rupesin kuuntelemaan erilaista kopinaa.

Kaikki kopisijat olivat naisia, jotka fiinisti kopistelivat piikkareillaan ja vähän matalemmillakin koroilla.

Ääniä oli aika monenlaisia, mutta yhteinen piirre oli varsin kova ääni, jota ei millään lailla yritettykään vaimentaa.

Ajatus rupesi pyörimään päässäni ja tulin aivan vakuuttuneeksi, että itse en kertakaikkiaan kehtaisi julkisesti aihettaa tuollaista meteliä.

Analysoidessani ohikulkevia kopistelijoita, tuli eittämättä mieleen, että ääni taisikin olla tehokeino osoittaa, että tässä minä rinnat pystyssä ylväästi vaellan. Katsokaa kaikki minua!

Julkisuuden tavoittelu keinolla millä hyvänsä on aina ollut itselleni vastenmielistä ja siksi jo päässäni tuotekehittelin kenkämallistoa, jolla voisi hipsutella hiljaa vaikka olisi kuinka korkeat korot. Sitäpaitsi eiväthän ne korkeat korot ole edes terveelliset. Naiselliset kyllä - vaikkei minuun vaikutusta teekkään.

Ulos päästyäni rupesin kuulemaan kopinaa myös kadulla, jota ei peittänyt edes kovaääniset ratikat.

Ymmärrän kyllä että flamengo-tanssijoilla on raudat kengänpohjissa ja niillä saatavat rytmiset äänikuviot ovat osa tanssia, mutta että kaduilla ja toimistoissa kopistelulla ei saada paljoakaan aikaiseksi. Saati että kerrostalokodissa vedetään piikkareilla alakertalaisten iloksi.

Terveyskeskus - missä se on?

Tiistai 15.9.2009 - Kauko Niemi

Kävin tänään ensimmäisen kerran terveyskeskuksessa.

Kun sain ohjeet mennä jälkikontrollointiin omaan terveyskeskukseeni, niin kysyin heti, missä minun oma terveyskeskus on. Oikeasti en sitä tiennyt.

Helppo vastaus hoitohenkilöstöltä oli, että siellä missä sinä olet aiemmin käynyt. En ole koskaan käynyt terveyskeskuksessa, oli vastaukseni.

Terveysorganisaatio ryhtyi etsimään organisaatiostan minun omaa terveyskeskusta. Heiltä meni salapoliisityöhön 20 minuuttia. Itse en varmaan olisi löytänyt koskaan.

Siellä oltiin oikein ystävällisiä. Huomasivat tiliä avatessaan, että uusasiakashankinta on purrut.

Nyt tiedän, että minulla on henkilökohtainen suhde terveydenhoitajatätiin. Onkohan kaikilla muillakin? Mulla on nyt tädin numerokin, jos tulee hätä. Huomenna saan soittaa hänelle. Tietenkin olisin toivonut, että se olisi ollut setä eikä täti. Varahenkilökin on täti eikä setä.

Nyt on minullakin ensimmäiset merkinnät Helsingin kaupungin laajassa terveysjärjestelmässä.

Melkoinen opintomatka sairaalassa

Maanantai 14.9.2009 - Kauko Niemi

Joku pöpö jota en ainakaan vielä tiedä vei "tarkkailuluokalle" kolmeksi päiväksi Marian sairaalaan.

Oli melkoinen kokemus- ja opintomatka todella toisenlaiseen maailmaan.

Rajuja tunteita, lupausten, toiveiden ja todellisuuden sotkeentumista, byrokratiaa, rauhattomia, unettomia öitä, tiukkoja karanneiden potilaiden palautuksia. Ja paljon muuta vaikkapa keskustelua ruosta.

Kaiken jälkeen ihmettelen ja säälin hoitajia, jotka tekevät minuutilleen samalla tavalla päivästä toiseen tuollaisessa ympäristössä.

Esimerkki byrokratia vaikka nestelista, jota täytettiin päivittäin. Ruoan tuoja, sairaanhoitaja merkkaa nesteiden määrän ja astioiden korjaaja kuittaa paljonko nesteitä oli kulunut. astioiden kokooja ei voinut merkata tyhjiä mehu ja juomalaseja käytetyksi kun niitä ei oltu merkattu tuoduksi :-)

Aamupalana kaikille sama ja minullakin viilipurkki tarjolla antibiotin kanssa, vaikka poispäästyäni apteekista noutaessani jatkolääkkeet painotettiin moneen kertaan että näiden lääkkeiden imeytyminen heikkenee merkittävästi jos käyttää maitotuotteita. Sairaalan rutiineihin tämä tieto ei siis mahdu.

Hiljaiseen kotiympäristöön verrattuna tuntui että oli yötä päivää itämaisilla markkinoilla.

Mutta hyvää lopputulosta ainakin toistaiseksi odotan. Ja ymmärrän entistä paremmin kipusiskojen ja veljien rankkaa hommaa ja ymmärrän senkin että liukuhihnalla edetään. Sitä voisi sentään miettiä pitäisikö siitä poiketa sairauden ehdoilla.

Kananlihaa paljon tarjolla!!

Lauantai 1.8.2009 - Kauko Niemi

Eilinen taideretki Savoon ei varmasti unohdu koskaan. I Puritan Savonlinnassa oli aivan käsittämättömän hienoa. Vieläkin kananlihalla!

Eikä vain sen takia, että Arturo päästeli lavalle kaksiviivaista äffää. Vaan sen takia, että Bel Canton mestari Belliniltä olivat tässä viimeisessä oopperassa kaikki kuudestoistaosan nuotit loppuneet ja äärimmäisen kaunista hidasta linjaa riitti koko illaksi. Näin ainakin tulkitsen :-)

Teatro Massimon vierailuesitys oli vaikuttava. Palermon miehet ja naiset ovat konkreettisesti huolestuneita Berluskonin linjasta pudottaa kulttuurilaitosten rahoitusta.

Niimpä he jakoivat ennen linnaan menoa vieraille lentolehtistä - opera sunset in Italy.

..jos oli musiikki äärettömän kaunista Savonlinnassa, niin oli maisemakin, jossakin Savonlinnan ja Helsingin välillä kotimatkalla noin yhden aikana yöllä reilun 20 asteen lämmössä.