Kansa on puhunut - pulinat pois

Sunnuntai 11.2.2024 klo 21.02 - Kauko Niemi

Stubb_8x6_pieni.jpg

Seuraavat kuusi vuotta mennään kahdeksikkoa ja hymykuopat sen kun syvenevät.

 

Jokohan sadan vuoden kuluttua oltaisiin niin tasa-arvoisia, ettei ihmisen koolla, ulkonäöllä, sukupuolella tai millään muullakaan olisi mitään kytköksiä ja ennakkoluuloja ihmisen niin sanottuun osaamiseen ja sisäiseen laatuun. Kun faktat muuttuvat tarinoiksi ja keksittyjä tarinoita ryhdytään levittämään faktoina, niin näin ei synny parasta mahdollista lopputulosta.

Kun vaaleissa kisa tiukkenee, huomio kiinnittyy sivu­asioihin, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan. Juuri näinhän kävi viimeisten päivien aikana. Muut kuin poliittiset seikat saavat ison roolin, ainakin kun ehdokkaat olivat monilta perusnäkemyksiltään kovin lähellä toisiaan.

Alexander Stubbin äänestäjistä 40 prosenttia on sitä mieltä, että vastaehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen ei ole presidentille sopiva.

Jonkin tasoista kampanjointia, eikä suinkaan luotettavaa tutkimusta oli asiasta tehty ”tutkimus.”  Sen mukaan kolmannes äänestäjistä on Haaviston seksuaalista suuntautumista vastaan. Tosin ”tutkimuksen” tulos perustuu vain vajaat 400 henkilön mielipiteeseen. Ja kuinka nämä henkilöt ovat todellisuudessa vastaajiksi valikoituneet? Herää siitäkin ihmettelyä.

Toki me kaikki muodostamme mielikuvia ihmisen ulkoisen olemuksen perusteella, tietämättä tai tuntematta ainuttakaan asiaa ihmisen sisäisestä elämästä. Niinkin yksinkertainen fakta-asia kuin sukupuoli on hiertänyt vuosisatoja ihmisten elämää. Nainen ei voi olla monessakaan asiassa yhtä hyvä kuin mies. Metoo nosti asiaa pinnalle, mutta asia ei järin voimakkaasti edennyt. Taustallahan ovat eri kulttuurit ja ennen kaikkea uskonnot, jotka eivät perustu minkäänlaiseen naisen todellisuuteen ihmisenä ja osaajana.

Ylen tuoreessa jutussa nuori tamperelainen nainen Eerika Komi, 22, pääsi ison urheiluliikkeen suksiosaston myyjäksi ensimmäisenä nuorena naisena.

Työkavereiden kanssa hommat sujuivat, mutta asiakkaat kyseenalaistivat Komin ammattitaidon toistuvasti.

Asiakkaat kommentoivat, että osaatko ja ymmärrätkö suksista yhtään mitään. Nuori nainen sai toistuvasti kertoa, että hiihtää tuhansia kilometrejä talvessa, ja jotain suksista oppinut tietämäänkin. Sen kuultuaan asiakkaat yleensä rentoutuivat.

Viime viikolla on laaja artikkeli Helsingin Sanomissa henkilöstä, jolle oli kertynyt pituutta reippaan puoleisesti. Hän joutuu lähes päivittäin ottamaan kantaa täysin vieraiden ihmisten kannanottoihin. Onko ihmisen pituus sitten hänen itsensä hallittavissa? Ei ihmisessä välttämättä ole mitään vikaa, vaikka olisi muita pidempi tai lyhyempi. Pitääkö johtajan olla iso ja jämäkkä, ollakseen vaikutusvaltainen ja uskottava. No ei.

Tuttavapiiriini kuuluu Suomeen jo vuosikymmeniä sitten muuttanut ja monissa suomalaisissa vaaleissa äänestänyt henkilö. Hän arvioi oman kokemuksensa pohjalta, että suomalaiset varmasti vierastavat Antonio Floresin tummempaa ihonväriä. Jos Haaviston kumppanina olisi vaalea suomalainen mies, olisi tuttavani kokemuksella vieroksunta ollut vaaleissa vähäisempää.

Seksuaalisuudesta voisi myös kysyä – jos kaksi ihmistä tykkää toisistaan ja jopa rakastavat toisiaan, niin mitä väliä sillä on mitä on jalkojen välissä.

Mittava somekohu leimahti myös, kun Ylen uutistenlukija Matti Rönkä kysyi: ”Ihan suomeksi sanottuna, tässähän voi tulla eteen esimerkiksi toisen ehdokkaan Pekka Haaviston sukupuolinen suuntautuminen. Miten sen kanssa voi kampanjoida? Jos voi arvailla, että on ihmisiä, joille se on punainen vaate, tai vaikeasti hyväksyttävä asia?”

Pitää myös muistaa, että Haavisto oli jo kolmatta kertaa presidentin vaaleissa ehdokkaana, eikä hänen sukupuolista suuntautuneisuutta aiemmilla kerroilla vatvottu tähän malliin. Maailmalla seksuaalinen suuntautuminen ei välttämättä herätä enää niin suuria kysymyksiä. Latvian presidentti sekä Ranskan että Luxemburgin pääministerit kuuluvat seksuaaliseen vähemmistöön.

Presidenttikisassa Aleksander Stubb malttoi itse pitää suunsa supussa sukupuoliroolituksesta, mutta hänen kannattajansa joko organisoidusti tai oma-aloitteisesti heittivät bensaa liekkeihin. En olisi ikinä uskonut, että reilun ja rehdin ihmisen maineessa oleva Teemu Selänne lähti näin epäonnistuneeseen Haaviston julkiseen mustamaalaamiseen. Ja selitykset sen kun pahensivat tilannetta ja sai Niinistön ja Haukion suuren ikäeronkin epäilyttävään päivänvaloon.

No tämä miljoonia maksanut kampanjointi on joka tapauksessa eilen tuottanut meille Aleksander Stubbista uuden presidentin kuudeksi vuodeksi. Jos olemme tämän siistin ja reilun kampanjoinnin jälkeen siirtyneet edes pari milliä suvaitsevampaan suuntaan, niin kaikki on paremmin kuin kuukausi sitten.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 5.2.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

Lisää aiheesta

Suksimyyjä Eerika Komi on himohiihtäjä ja huoltaa omat varusteensa – asiakkaat vaativat silti palvelua mieheltä

Saako media käsitellä ehdokkaan homoutta?

Politiikan puskaradio: Teemu Selänne paljasti mielipiteensä homoista – Ex-idolin ulostulot vaivaannuttavaa seurattavaa

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, presidentti, Pekkka Haavisto, Alexander Stubb, homo, Teemu Selänne, seksuaalisuus, Matti Rönkä, Eerika Komi,

Päässäni rakentuu algoritmi sinusta

Torstai 14.4.2022 klo 21.12 - Kauko Niemi

omakuva.jpgMark oli varsin fiksu jätkä, kun tajusi, että jokainen ihminen muodostaa oman kuvan jokaisesta kaveristaan ja kohtaamastaan ihmisestä. Zukkerberg vain älysi pistää tekoälyn asialle ja muodostaa meidän käyttäytymisestämme niin kutsutun algoritmin, joka ohjaa mitä sinulle facessa näytetään, jotta olisit tyytyväinen ja koukutettu.

Olen vuosikymmenet hokenut, että sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Niin saavat myös kuvat ja eleet. Tämä hokema johtuu siitä, että koko työurani ajan piti miettiä kenelle kirjoittaa, mitä vastaanottaja mahdollisesti ymmärtää tekstistä ja millainen viitetausta mahdollisesti auttaa ymmärtämään.

 Se millaisia tunteita juttuni herätti minussa itsessäni, eivät läheskään aina olleet samoja mitä lukijoilla. Jopa täydellisiä fiaskoja, vaikka olisi ollut kaikki faktat käytettävissä.

Nykyisin tämä vastaanottajasta muodostuva algoritmi korostuu päivittäin somessa ja vieläpä moninkertaisena. Vain sillä erotuksella, että asiakokonaisuus katoaa ja yksityiskohdat nousevat pintaan. Jokainen kun löytää helposti viestistä omaa kuplaansa vahvistavan asian, jota sitten alkaa pyörittämään. Ja asiallista keskustelua ei synny kokonaisuudesta vaan väittelyä epäolennaisista pikku nyansseista.

Viimeisin esimerkki vaikkapa jakamani Sanna Ukkolan kolumni Karita Mattilasta. Minun päässäni algoritmi Mattilasta alkoi muodostua huikeana esiintyjänä ja vielä huikeampana sopraanona vuosien takaa Porvoossa. Silloin kohtasin Mattilan ensimmäisen kerran livenä. Beethovenin yhdeksäs livenä pysäytti ja muina solisteina Monika Groop, Matti Salminen ja Raimo Sirkiä.

Algoritmin rakentuminen on jokaisen päässä kokonaisuus ja yksittäinen asia vaikkapa seksuaalisuus tai millaisesta peniksestä kukakin tykkää, ohjaa kokonaisuutta. Mattilan peruuttamattomat viestit somessa rakentaa erilaista algoritmia minun päässäni kuin Metropolitanin tai Teatro Real -oopperoiden johdon päässä. Se mihin suuntaan Mattila itse haluaa ihmisten päässä muodostuvaa algoritmiaan ohjailla, on täysin kiinni hänen viestinnästään ja julkisista tekemisistään, jotka Mattilan tasolla valuvat aina julkisesti pramille.

Mattilan twiitti Ukkolan kolumnin jälkeen osoitti, ettei some ole oikein hänen hallussa. Ja toisaalta 60-vuotiaan naisen seksuaalisuus ja siitä keskustelu ja kommentointi on oikein hyvä asia esimerkiksi sellaisessa artikkelissa, jonka keskeinen sisältö nojaa asiantuntemukseen, muttei erillisinä twiitteinä, jotka saavat merkityksen yksittäisen vastaanottajan päässä ja eri tilanteissa.

Tällä hetkellä seuraan suurella mielenkiinnolla erään suomalaisen poliitikon algoritmin rakentumista päässäni. Hänellä on joku vimmattu tavoite, jota en vielä tiedä, mutta varmasti kohta selviää. Hänen viestinsä määrä on moninkertaistunut. Viesteissä ei viitata sanallakaan perinteiseen politiikkaan tai puolueisiin. Kaikkien sisältö on ihmisläheisyys ja julkisuuteen valutetaan tavaton määrä jopa perheen asioita. Aika paljastaa kuinka tämän henkilön algoritmi ja uskottavuus minun päässäni sitten kehittyy.

Minulla on monta ystävää, joiden säätelemä algoritmi päässäni on tarkentunut. Kukaan heistä ei ole varsinaisesti valehdellut tai julkaissut väärennettyä totuutta. Useiden kohdalla vuosienkaan keskustelut eivät ole muodostaneet samaa fiilistä kuin heidän liki päivittäinen seuranta facessa. Mitä ja miten kommentoidaan ja mistä kukakin tykkää. Uskonnollisuus ja poliittinen ajattelu ja moni muu rakentuu ja paljastuu pikkuhiljaa tahtomattaan ja tietämättään. Muutamalle olen asiasta kertonutkin ihan naamatusten ilman naamakirjaa, kuinka paljon monipuolisemman ja inhimillisemmän kuvan olekaan sinusta muodostanut.

Tasapainoiselle ihmiselle on helpointa olla rehellinen itselleen ja eritoten olla heiluttelematta omaa toisten päässä syntyvää algoritmia. Jatkuva roolissa eläminen on rasittavaa, näytellä jotakin koko elämänsä.

Omilla roolin mukaisilla sanomisilla on kokonaisuuden toiston kannalta pieni merkitys, koska niitä tulkitaan niin monella eri tavalla, eri tavalla jokaisessa päässä. Jonakin päivänä rakennettu pilvilinna sitten hajoaa ja se vasta sattuukin – kun minä niin yritin.

Ihmiset ovat pahoja ja ilkeitä. Ei vaan ne ymmärtävät asioita eri tavalla. Ilkeys tulee pääsääntöisesti kuvaan vasta sitten kun valeroolit paljastuvat.

Itse vaan olen niin laiska, vaikka päässäni on ihan mielenkiintoisia algoritmeja, niin edelleen tuputan samoja asioita kaikille, vaikka matille pitäisi lähettää eri viesti kuin maijalle. Koneellisesti sen näin tekee Markin face.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 18.4.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, Zukkerberg, algoritmi, Karita Mattila, Sanna Ukkola, Raimo Sirkiä, Monica Group, Matti Salminen, Metropolitan, Teatro Real, seksuaalisuus,

Vaarallinen yhdistelmä - Jeesuksesta seuraava, joka elää selibaatissa

Lauantai 25.8.2018 klo 8.46 - Kauko Niemi

Selibaatti eli naimattomuus tarkoittaa pidättäytymistä avioliitosta ja yleensä seksuaalielämästä.

Selibaattilupaus on osa kristillisiä luostarilupauksia. Katolisen kirkon latinalaisessa riituksessa selibaattia edellytetään munkkien ja nunnien lisäksi myös papeilta ja piispoilta, ortodoksisessa kirkossa sekä idän katolisissa kirkoissa vain piispoilta. (Wikipedia)

* * *

Jäsenmäärällä mitattuna 1,25 miljardilla jäsenellään maailman suurin kirkko on joutunut todella katsomaan totuutta silmiin. Vuosisatojen ajan kirkon rakenteet ovat pystyneet peittelemään mitä karkeimmat ihmisarvon loukkaukset. Eikä niistä päästä tulevaisuudessakaan eroon niin kauan kun kirkko kieltää ihmisen normaalin tarpeen eli seksuaalisuuden.

En näe suurtakaan eroa sillä, että kielletäänkö ihmiseltä syöminen, nukkuminen vai seksuaalisuus. Kaikki ovat ihmisen perustarpeita, joita ilman elämä ei ole tasapainossa.

Katollisen kirkon rakenteissa on omia lakeja ja monia muita ristiriitaisuuksia useiden demokraattisten hallintojen ja lainsäädäntöjen kanssa. Kirkon rakenteisiin puuttuminen ulkopuolelta on kokolailla mahdottomuus. Tietovuotojen on tapahduttava kirkon sisältä.

Aiemminkin on vuotanut julkisuuteen yksittäisiä seksiskandaaleja ja pääsääntöisesti katollisen kirkon piiristä. Nyt kuitenkin tekijöitä on satoja ja lapsiuhreja jopa tuhansia. Huomionarvoista on se, että nyt on paljastunut asioita vain kuudesta hiippakunnasta ja hiippakuntia on Yhdysvalloissa parisensataa.

Katollisen kirkon piirissä on myös maksettu uhreja hiljaisiksi jopa siinä mitassa, että seurakuntia on mennyt jopa konkurssiin.

Katolisen kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Piispojen ja pappien asema Jeesuksesta seuraavina luo sellaisen arvomaailman, ettei heitä voi kukaan tavallinen ihminen vastustaa. Ei sitten minkäänlaisessa tilanteessa.

Vaarallinen yhdistelmä syntyy, kun vastustamattomalta auktoriteetilta kielletään luonnollinen seksuaalisuus. Seksuaalisuus, jota hän toteuttaa joka tapauksessa tavalla tai toisella.

A-sudiossa vieraillut Suomen katollisen kirkon tiedottaja puhui varovaisin sanakääntein selibaatista ikään kuin se olisi vain este avioliitolle. Sen takia, että papit suuntaisivat kaiken tarmonsa kirkon hyväksi. Seksuaalisuuteen hän ei viitannut vahingossakaan. Avioliittokin jo toisi ihmiselle yhden normaalin tavan toteuttaa seksuaalisuuttaan.

* * *

Ihmisen seksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen kyky ja valmius reagoida fyysisesti ja psyykkisesti aistimuksiin ja virikkeisiin kokemalla eroottista ja seksuaalista mielihyvää, sekä valmius pyrkiä näihin kokemuksiin.

Ihmisen seksuaalisuus palvelee sekä ihmislajin biologista säilymistä että psyykkistä nautintoa. Seksuaalisuus on ominaisuus, joka on osa ihmisyyttä koko elämän ajan. Ihmisen seksuaalisuuteen kuuluu seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti ja sen mukainen rooli, seksuaalinen suuntautuminen, eroottinen mielenkiinto, nautinto ja intiimiys sekä suvunjatkaminen.

Ihminen voi kokea ja ilmaista seksuaalisuuttaan esimerkiksi ajatuksin, fantasioin, haluin, uskomuksin, asentein ja arvoin sekä käyttäytymisessä, rooleissa ja suhteessa itseensä ja toisiin. Seksuaalisuuteen ja sen ilmaisuun vaikuttaa monen tekijän vuorovaikutus, kuten biologisten, psykologisten, sosiaalisten, taloudellisten, poliittisten, kulttuuristen, eettisten, oikeudellisten, historiallisten, uskonnollisten ja henkisten. (Wikipedia)

* * *

Katollisen kirkon uutiset tulevat jatkumaan, vaikka tällä kertaa itse paavikin jo otti julkisesti kantaa viimeaikaisiin tapahtumiin. Anteeksiantamus ei nyt enää riitä. Yli 2000 vuoden rakenteita kun ei yhdessä yössä pureta. Ei edes vaikka viime päivinä kirkon ovesta on poistunut runsaasti pettyneitä jäseniä. Ja tällä hetkellä pappiskoulutukseen ei saada läheskään riittävästi opiskelijoita.

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantain 27.8.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Katolinen kirkko, Paavi, selibaatti, seksuaalisuus, ,

Nyt tarvitaa #metoo kakkosta

Tiistai 20.2.2018 klo 12.47 - Kauko Niemi

Mitäs jos lähdetään siitä, että seksuaalisuus on ihmiselle aivan saman arvoinen elämän perusasia kuin uni, ruoka, juoma.

Kyse on peruselämäntavoista, eikä niihin tarvita valtiollisia eikä uskonnollisia käypäsuosituksia.

Seksuaalisuus purkautuu joka tapauksessa aina tavalla tai toisella ja aika monessa tapauksessa myös seksinä. Ja onhan seksi tämän maailman kiertokulun kannalta perusedellytys sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Jos seksuaalisuuden purkautumiselle ei löydy luonnollisia ja hyväksyttäviä  kanavia, niin silloinhan pato murtuu jostakin, useimmiten väärästä kohdasta.

Erilaiset uskonnot ovat sieltä pahimmasta päästä rajoittamaan seksuaalisuutta ja luomaan mitä ihmeellisimpiä myyttejä sekä sekoittamaan seksuaalisuuden ja seksin keskenään ja provosoimaan tilanteita.

Kirkkokuntia, joissa pappi ei voi purkaa seksuaalisuuttaan millään tavalla, ovat olleet vuosisatoja vaikeuksissa ilmitulleiden pedofiili ja muiden tapausten johdosta. Tilanne on luonnoton melkein sama kun papilta kiellettäisiin nukkuminen tai syöminen tai vessassa käynti.

Seksuaalisuuden ympärille on muodostunut miljardimarkkinat ja maailman laajuinen peli, jonka pelisäännöt ovat hämärretty ja jota pelaavat sekä miehet että naiset. Ja kuten Elina Tanskanen HS:n kolumnissaan kirjoittaa: - ”Usein seksileikkien rajana ovat mielikuvituksen sijaan häpeä ja ahdistus: pelko siitä, mitä kumppani ajattelee, ja hämmennys siitä, mitä ajattelisi itse itsestään. Kun ujostuttaa ylivoimaisesti, tuntuu turvallisimmalta pysyä oman mukavuusalueen ytimessä ja jättää leikki sikseen.”

”On harmillista, että seksistä on usein leikki kaukana: se tekee nimittäin monella tapaa hyvää. Parhaimmat leikit saavat posket punoittamaan ja silmät loistamaan. Ne vaivuttavat nautinnolliseen flow-tilaan, jossa unohtuvat niin aika, paikka kuin arki loputtomine velvollisuuksineen.”

Onhan seksiin virittämällä viritetty jotain salaista ja jännää, ja sillä voi niin monella tavalla hallita toista ja niin monessa eri tilanteessa.  

#metoo on nyt avannut ovia ja ottanut askeleen avoimempaan suuntaan, mutta itse ongelma ei ole kadonnut mihinkään. Eikä katoa, niin kauan kun vanhat valtarakenteen saavat määritellä ja rajoittaa seksuaalisuuden ilmenemismuodot epänormaalina ihmisen tarpeena.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: seksuaalisuus, seksi, #metoo

#metoo

Maanantai 20.11.2017 klo 20.58 - Kauko Niemi

Minuakin on ainakin kerran häiritty. Tosin en antanut tilanteen jatkua niin pitkään, että olisi selvinnyt, olisiko se ollut sitä seksuaalista häirintää.

Nyt on taas ryvetty yhden asian ympärillä kokolailla ylireippaasti. Toki asia on tärkeä ja sen nostaminen esiin näin kiihkeästi tarkoittaa kaiken kaikkiaan tietoisuuden lisääntymistä.

Ongelma on viestinnän kannalta siinä, että kokonaisuudessaan asioiden keskinäiset suhteet vääristyvät.

Häirintä ylipäätään saa aina erilaiset merkitykset kuka, missä, milloin se tapahtuu ja millaiset ovat osapuolten taustat ja mielenmaisemat. Millainen on kunkin ihmisen seksuaalisuus ja kuinka hän on sitä toteuttanut. Niin kuin kaikessa viestinnässä sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä.

Näin kompleksista yhtälöä ei voi ratkaista säännöillä eikä lakipykälillä. Se ratkaistaan kasvatuksella, avoimuudella ja ymmärryksellä, että meillä jokaisella on oma seksuaalisuutemme, jota me toteutamme tavalla tai toisella. Kuten Ylen A-teemassa todettiin, että koululaiset tietävät paljon enemmän keihään heitosta kuin seksuaalisuudesta. Kumpi on tärkeämpää?

Ja muistathan, että seksuaalisuus on eri asia kuin seksi.

#metoo on toki nostanut asioita esiin ja toki kissa pitää nostaa pöydälle, kun siiten tarvetta ilmenee.

Kuinka paljon tämä vaikuttaa nyt esimerkiksi tavallisten keskiverto suomalaisten käyttäytymiseen vahvistaen suomalaisten kulttuurillisia  heikkouksia:

Sanotaan, että suomalaiset ovat niin sulkeutuneita
Nyt ei uskalleta avautua sitäkään vähää, kun se voi tuntua seksuaaliselta häirinnältä

Suomalaiset ovat etäisiä
- ei voi halien tervehtiä, jos se ymmärretään jonakin yrittämisenä
- ei voi hississä hymyllä, kun se ahtaassa paikassa mielletään lähentelynä kosketuksen etäisyydellä

Suomalaiset eivät voi puhua vieraille, eikä oikein tutuillekaa
- Ylen selvityksen mukaan naiset vaativat nyt myös sanallisen häirinnän kriminalisointia

Suomalaiset eivät katso silmiin
- lehtihaastattelussa nuori nainen sanoo, että kyllä minua on tuijotettu ja se tuntuu seksuaaliselta häirinnältä
-Suomessa tarvitaan siis säännöt kuka saa katsoa ja kuinka pitkään

Olisiko seksuaalisen häirinnän riepotuksille syytä panna piste tai vähintäänkin lopettaa vouhkaaminen.

Nyt voisi aloittaa mieluummin keskustelun, kuinka ihan jokaisella ihmisellä on oma, erilainen seksuaalisuus, jota pitää toteuttaa tavalla tai toisella, ihan kuin pitää syödä lähes joka päivä.

Näin tämä luonto on täällä maapallolla rakentunut meidän kaikkien eläinten kesken. Toiset ovat koreampia kuin toiset houkutellakseen itselleen seuraa, eikä vain häirintää.

Vuosituhansia on koettu ja nähty ne kieroutuneet seksuaalisuuden purkaumat sen seurauksena, että ihminen itse on tehnyt luonnottomia sääntöjä.  Esimerkkinä vaikkapa katolinen kirkko, jossa papille ei sallita luonnollisia reittejä toteuttaa seksuaalisuuttaan.

Nyt olisi asiallista puhua syistä eikä seurauksista. Mitä enemmän luomme sääntöjä ja määräyksiä toteuttaa luonnollisia tarpeitamme, sitä enemmän mölyä ja tulkintoja  ilmassa.

Mitähän tuolla luonnossa tapahtuisi, jos metsoilta kiellettäisiin soidinmenot. En usko, että yksikään nainen pukeutuu korostetusti vain sen takia, että itsellä olisi hyvä olla tai yksikään mies kävisi punttisalilla muokkaamassa sixbäkiään sen takia, että se toisi jotain extraa arkiseen, jokapäiväiseen elämään. Molemmissa tapauksissa kerätään muiden huomiota.

Siinähän ovat menossa Ihmisten jokapäiväiset soidinmenot, joihin me itse olemme luoneet ulkomuodollisia ja kulttuurillisia sääntöjä ihan riittämiin.

 

Ai niin  - ja sitten vielä tuo oma häirintätapaukseni. Se tapahtui Kokkolassa työkeikalla. Olin hotellin ravintolassa syömässä, kun orkesteri alkoi soittamaan tanssimusiikkia. Annokseni oli noin puolessa välissä, kun eräs nainen tuli hakemaan tanssiin. En tiennyt oliko vai eikö ollut naisten tanssit. Tanssin aikana ei syntynyt mitään yhteyttä mihinkään suuntaan. Tanssin jälkeen jätin illallisen lopun syömättä ja siirryin hotellihuoneeseen. Terveisä Kokkolaan jos tuntuu tutulta!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metoo, seksuaalisuus, seksuaalinen häirintä