Kun sanat menettävät merkityksensä

Tiistai 20.5.2014 klo 8.58 - Kauko Niemi

Sain tänään sähköpostia K-ryhmältä. Siis samalaista postia kuin viimeiset 20 vuotta. Tänään viestin otsikko oli K-Citymarketin Hintarallissa hinnat pohjassa. Tarkempi viestiin tutustuminen osoitti, ettei pohjakosketusta löytynyt oikein mistään tuotteesta. Vain markkinahintaisia tuotteita, joita löytyy muista kauppaketjuista ja jopa halvempia Lidlistä. Otsikon viestillä ei ole todellista sisältöä.

Tosin kosmetiikkaa en pysty arvioimaan, koska minulla ei ole sen alueen hintatietoutta lainkaan, sillä niitä tuotteita en marketeista osta.

Saamani viesti voi toimia vain niissä tapauksissa, ettei vastaanottaja on hinnoille umpisokea, eikä esitetyillä alennusprosenttinumerolla ole mitään sisältöä.   Emmehän osta prosentteja vaan sen hintaisia tuotteita mitä kassakuitti osoittaa.

Eiköhän tässä ole yksi syy kauppojen ongelmiin. Yhä hintatietoisempien ihmisten ajatuksissa sanat menettävät merkityksensä. Pohjahinnat ja muut vastaavat vuosia toistetut sanat ilman todellista merkitystä eivät markkinoinnissa toimi. Sanat saavat todellisen merkityksen vastaanottajan päässä.

Eikö kaupalla ole luovuutta muuttaa tätä vuosikymmeniä toistettua räiskintää. Vain onko se laiskuutta muuttaa viestintää uskottavaksi antamalla sanoille oikea sisältö. Markkinaosuuksien lasku pakottanee jossain lähitulevaisuudessa muuttamaan tätä ikivanhaa mallia. Muutakin kuin ysi-ysi.

Sama tilanne on parhaillaan pyörivässä vaalikampanjoinnissa. Jo aiemmin kritisoin sitä, kuinka hyvätkin kommunikoijat luiskahtavat vuosikymmeniä toistettuun vaalijargoniaan. Vaalikampanjoinnissa sanoilla ei ole tänään juurikaan mitään merkitystä.

Kolmas tapaus, missä sanat ovat menettäneet merkityksensä, ovat johtajien kiitos-, juhla- ja kehupuheet. Kukaan ei huomaisi mitään, vaikka hän käyttäisi samaa hiirenkorvalle rypistynyttä puhepaperiaan vuodesta toiseen. Niin ympäripyöreää ylistystä ja kehumista, ettei näennäisesti hienoilla sanoilla ole todellisuudessa mitään vaikutusta. Saattaa jopa osaa hyvämuistisia ärsyttää.

Kun sanat menettävät merkityksensä, se tapahtuu salakavalasti ja pikkuhiljaa. Tunnusmerkit ja tulokset näkyvät jossain muualla kuin niissä mainosten huomioarvotutkimuksissa. Luottamuksen ja uskottavuuden kariseminen vaikuttaa pitkällä aikajaksolla laajalti ja monella eri tavalla.

Paljastuskierteet ryöpsähtivät käyntiin

Perjantai 4.4.2014 klo 14.35 - Kauko Niemi

Kaksi mielenkiintoista avausta kirjojen kautta parin päivän sisällä. Tapaukset Kummola ja Soini.

Jokainenhan, jopa Soini tietää, että tällaisen jytkyn jälkeen asioita pengataan ja jokainen kivi käännetään. Aina on jollakin tarve, jopa vihjata asioista. Kummolan kohdalla en ole aivan varma, sillä hänen julkisuuden hallinta on niin alkeellisella tasolla.

Kirjan julkaisun jälkeen Kummolan on turha örähdellä yhtään mitään. Toki Kummola aiheutti itse kirjalle huikean kiinnostavuus asteen ja moninkertaisen julkisuuden.

Luulen, että Soinin arviot eivät ihan osuneet nappiin niistä vaikuttimista, joilla kirjalla pyrittiin. Jokainen on satavarmasti tiennyt, ettei Soinin terveys voi olla hyvä. Jokainen tietää satavarmasti, ettei Soinin terveys muutu yhdessä yössä, niin kui ei kenenkään muunkaan ihmisen. Jokainen on satavarmasti tiennyt, etteivät Soinin todelliset ajatukset ja julkinen populismi kulkeneet käsi kädessä. Oma kirja avaa nyt näitä saloja.

Kirja paljastaa, että todellisuuden ja populismin ero on ollut liian suuri ja se synnyttää epäluottamuksen kuilun. Toki aina on olemassa ero todellisuuden ja mielikuvien välillä, mutta toleranssi ei voi olla mahdottoman suuri. Liian suuri toleranssi paljastuu aina ennemmin tai myöhemmin.

Nyt Soinikin tietää mitä on elää kaksoiselämää. Siis samanlainen tunne kuin kellä tahansa homolla. Soinin olisi nyt helppo samaistua yksilön ristiriitaisessa tunnemaailmassa elämisessä ja kääntää kelkkansa tasa-arvoisuuden kannattajaksi.

Molemmat herrat ovat nyt liipaisimella ainakin seuraavan puoli vuotta. Enkä usko, että kumpikaan tästä selviää kunnialla.

Suomen fiksuimman ihmisen valinta on helppo

Lauantai 15.3.2014 - Kauko Niemi

Jos minun pitäisi valita juuri nyt Suomen fiksuin ihminen, niin valinta olisi harvinaisen helppo. Hän on piispa Irja Askola.

Askolan eilen iltainen kommentointi Stradassa Kristuksen morsian elokuvaa ja tämän päivän Helsingin Sanomien haastattelu ovat sen tasoista kiihkotonta pohdintaa, että sitä soisi tulevan vastaan useamminkin.

Askolan ajatukset ovat laaja-alaisia, kiihkottomia, hyvin perusteltuja ja kaiken lisäksi selkeän ymmärrettäviä.

Askolan persoona riisuu ylilyönnit. Kummassakin esimerkkitapauksessa toimittajat pysyvät asiassa ilman äärimmäisyyksiin vietyjä kärjistyksiä. Ja se johtuu Irja Askolan persoonasta ja tavasta kohdata ihminen aidosti.

Itse olen kerran haastatellut häntä juttua varten. Tein kotiläksyni huomattavasti keskivertoa paremmin. Paremmin kuin vaikka ennen pääministerin haastattelua. Enhän voi mennä näin fiksun ihmisen pakeille valmistautumatta.

Omalla kohdallani hyvästä ennakkovalmistelusta huolimatta jäi itselleni epäselväksi pitääkö min teititellä vai voinko sinutella. Tämäkin ratkesi fiksulla tavalla. Istuin yksin odottelemassa sisään käynnissä. Askola tulee itse noutamaan minut työhuoneeseensa ja huikkaa iloisesti jo kaukaa, että sinä olet varmaan Kauko. Siinä selvisi sinutellaanko vai teititelläänkö.

Fiksuus kumpuaa aitoudesta. En ole kohdannut sellaisia viestejä, joissa Askola puhuisi itsensä pussiin. Tänään yhtä, huomenna toista – ota siitä nyt selvää mentaliteetilla. Askolan viesteihin ei ole sisällytetty puppusanagenaraattorilla tuotettua propagandamössöä, eikä piilotettu asioita rivien väliin.

Yritysviestinnän taktikoinnissa kun esimerkiksi lasketaan kuinka monta kertaa haastattelussa pystyy toistamaan yrityksen tietyt avainsanat. Lopputulos on luonnoton ja epäuskottava. Sellaisen haastattelun esillepano vaatii toimittajan rankkaa toimittamista. Ja yrityksen puolella alkaa peli - kuinka minä mieleni pahoitin.

Kolmas kerta toden sanoo - vai sanooko

Maanantai 17.6.2013 klo 19.43 - Kauko Niemi

Lällärit eli radiopuhelimet ovat hoitaneet rajatun porukan keskinäistä viestintää. Nokia yritti kehittää aikoinaan viestintäratkaisua pienille rajatuille ryhmille ja lanseerasi push-to-talk-mallin. Lynxnet tulee nyt samalla ajatuksella, mutta normaalia matkapuhelinverkkoa ja älypuhelimia käyttäen. Sanooko kolmas kerta toden?

Perspektiivi on mielenkiintoinen. Perusajatus siitä, että jonkun ennalta määritellyn ryhmän pitää pystyä kommunikoimaan nopeasti, luotettavasti ja heti, ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin – tällaisia tarpeita nousee kuin sieniä sateella.

Työelämä on täynnä virtuaaliorganisaatioita, kansallisia ja globaaleita projektiryhmiä, päivystysrinkejä, popup-työryhmiä. Se on tämän hetken työelämän kehitystrendi.
Eikä harrastusryhmissäkään ole näkyvissä muuta suuntaa kuin teknisesti tehokas tapa pitää yhteyttä tavalla tai toisella.

Omalla tavallaan Twitter rakentaa samanlaista maailmaa. Tieto välittyy pienten ryhmien välillä, kunhan twitter-maailmassa vain ymmärretään ja luovutaan seuraamasta ja arvottamasta toimintaa twiittien määrien perusteella, kuten nettimaailmassa on totuttu asioita arvottamaan.

Twitteri on avoin kaikille kun taas push-to-talk-periaate on tarkasti rajattu ja sisällöltään suojattu. Kummankin tulevaisuus kuitenkin perustuu samaan ajatukseen viestinnän kohdistamiseen.

Tunnetuin puh-to-talk-periaatteella toimiva verkko Suomessa on Virve-viranomaisverkko, missä poliisi ja pelastuslaitos operoivat yhdessä. Virve on sekä verkkotekniikaltaan että päätelaitteiltaan räätälöityä ja siksi kallista, eikä sen hevin halutakaan avautuvan kenellekään muulle. Esimerkiksi vapaapalokunnat ovat Virven ulkopuolella.

Kautta aikojen radiopuhelimet omilla taajuuksillaan ovat toimineen puh-to-talk-periaatteella niin hirvimetsässä kuin suurten hotellien siivoojilla. Taajuuskantama vain rajaa viestinnän melko suppealle alueelle.

Jos tällainen tarve on ollut olemassa ja kasvaa entistä voimakkaammin, niin mikä ihme sitten pidättelee ratkaisujen käyttöönottoa?

Tähän mennessä ei vaan ole toteutettu asioita – verkkoa ja päätelaitteita – olemassa olevilla tekniikoilla, joita ihmiset jo valmiiksi käyttäisivät. Ratkaisuista on tullut liian räätälöityjä ja kalliita hankkia ja ylläpitää, eritoten muuttuvissa käyttötarpeissa. Verkkojen kattavuus on loppunut kesken jne.

Älypuhelinten käyttö, normaaleissa matkapuhelinverkossa ryhmäviestintään täyttää nyt ensimmäisen kerran oikeasti perusedellytyksen kohdennettujen käyttötarpeiden toteuttamiselle.

Älypuhelinten muilla ominaisuuksilla voidaan tuottaa tarpeellisia lisäominaisuuksia. Kamera viivakoodin lukijana ei pitäisi olla ylivoimaista vaikkapa logistiikka- tai vartiointiyrityksille, koska kameraa käytetään jo muutenkin tähän tarkoitukseen.

Kolmas kerta voi nyt hyvinkin sanoa toden.

Niin pientä hanketta ei olekaan, josta voisi unohtaa viestinnän

Keskiviikko 14.11.2012 klo 12.04 - Kauko Niemi

HIFK kertoi eilen suunnittelevansa Helsingin Töölönlahdelle uuden kotiareenan rakennuttamista. Jäähallin sekä viihde- ja ostoskeskuksen yhdistelmän nimeksi olisi tulossa Helsinki Garden.

HIFK kuitenkin unohti suunnitelmistaan yhden merkittävän asian. Se ei ollut rekisteröinyt helsinkigarden.fi -verkkotunnusta itselleen ennen suunnitelmiensa julkistamista.

Taas niin tyypillinen tapaus, että viestintä unohdetaan aivan kuin joksikin omaksi erillisprojektikseen.

Rinnastaisin asian muotoiluun. Eihän tuotetta voi tai ainakaan kannata suunnitella niin, etteikö muotoilija olisi prosessissa mukana alusta alkaen. Sama se on viestinnänkin suhteen.

Luvattoman usein suunnitellaan ja suunnitellaan, tehdään ja tehdään ja kun kakku on kasassa - ups! Vasta nyt ryhdytään miettimään miten tästä kerrottaisiin ja millaisia aktiviteettejä kannattaisi keksiä.

Pääsääntöisesti tuolloin on jo menetetty uutuusarvo ja uutisellisuus. Viestinnän pitää olla se sormi liipaisimella oleva prosessi, ettei tule yllätetyksi housut nilkoissa kuten nyt HIFK.

HIFK:n hanke on niin iso, että tällaista ei pitäisi tapahtua, jos mukana olisi ollut viestinnän ammattilainen tekemässä ja suunnittelemassa asioita omasta näkökulmastaan.

Niin pientä projektia ei ole olemassakaan, etteikö viestintää pidä ajatella osana alusta asti. Paitsi jos teet asian vain itsellesi ja haluat pitää sen kaikilta muilta salassa. Jos taas käytät vaikka yhtä apuria, on projektisi jo julkinen ja se vaatii viestinnän suunnittelun.

Se on jo taktiikan valintaa riittävätkö omat taitosi vai pitääkö oikein palkata tai ostaa tietämystä ulkoa. Pääasia, että joku miettii koko ajan viestinnän näkökulmasta tapahtumien kulkua ja ennen kaikkea ennakoi.

Lähes kaikissa hallituissa projekteissa toteutusaikataulu kannattaa suunnitella  myös viestinnän ehdoilla. Ajankohtaisuus ja uutuusarvo ovat niitä pelinappuloita joita kannattaa hyödyntää.

HIFK:n tapauksessa nimen rekisteröi toinen yhtiö, jonka edustaja kertoo Ilta-Sanomille verkkotunnuksen kaappaamisessa olevan kyse eräänlaisesta "mediataiteellisesta kulmasta".

Hän halusin tuoda tietoisuuteen sen, että myös tällaisiin asioihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Tapauksesta ei välttämättä tällä kertaa nouse suurta älämölöä, sillä varaaja ei aio rahastaa verkkotunnuksella. Hän kertoo luovuttavansa sen mielellään veloituksetta, jos niin halutaan.

Linnanmäellä on vakavan arvioinnin paikka

Sunnuntai 3.7.2011 klo 19.39 - Kauko Niemi

Kun toimitusjohtaja käyttäytyy kuin Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen, on vain yksi arvio. Hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Hän elää jotain muuta kuin tätä päivää. Tuskin hän on tietoinen mitä nykyaikaisessa verkossa ja siellä käytävissä keskusteluissa tapahtuu ja ennen kaikkea kuinka nopeasti.

Televisio-ohjelmia tai lehtiä kun ei vaan tehdä Linnanmäen markkinointitavoitteiden mukaan. Kyllä medialla on ihan ikiomat linjauksensa, joihin räikkösillä ei ole syytä puuttua tai edes yrittää määräillä.

Tuskin kukaan tulee Linnanmäellekään vaatimaan millaisia laitteita heidän on ensi kaudeksi hankittava.

Tällaisia täydellisiä floppeja valitettavasti tapahtuu, vaikka koulutusta ja konsultointia olisi saatavissa yllin kyllin. Joillakin ihmisillä vain on synnynnäinen musta aukko, johon ei oikein tunnu mikään auttavan.

Linnanmäen kohdalla tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Muutama vuosi sitten nousi kohu kirjallisista ohjeista, joiden mukaan kukaan muu ei saanut puhua medialle kuin toimitusjohtaja. Ja kerrottavien asioiden oli oltava vain positiivisia.

Tämä ajattelu on täysin luonnotonta. Ei ole sellaista organisaatiota tai sellaista ihmistä, jolle ei tapahtuisi myös negatiivisia asioita tai vähintäänkin vähemmän kiiltokuvamaisia asioita. Paasikiven patsaan jalustasta kannattaa ohimennen lukea, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden myöntäminen.

Tässä se haaste onkin tämän päivän viestinnässä, jota kukaan ei pysty eikä ehdi vahtimaan. Nyt kannattaa miettiä kuinka uskottava ja inhimillinen on viestinnässään sekä hyvässä että pahassa.

Minullakin on Facebook ystäviä, joiden uskottavuus on kadonnut aika päivää sitten. Tiedän organisaatioita, joihin ei voi uskoa ja luottaa. Ei kenelläkään voi olla joka päivä hyvä, ainutlaatuisen aurinkoinen aamu. Ei se ole uskottavaa. Joku aamu on, joku aamu ei ja jonakin aamuna suorastaan vituttaa.

Viestinnässä inhimillisyyttä ja uskottavuutta kannattaa ylläpitää ja kasvattaa. Se kiiltokuvapuoli rapisee jonakin päivänä joka tapauksessa. Meillä on riittävästi nokioita ja trainerhouseja.

Nokiaakin lyötäisiin nyt kevyemmin, jos se olisi viestinnällään inhimillistänyt itsensä, eikä kontrolloinut jokaista sanaa ja sanomista lakimiesten turvin. Viestinnän ja totuuden toleranssi ei voi olla liian iso. Siloteltu kupla puhkeaa ennemmin tai myöhemmin. Nykyisessä viestintäkentässä nopeammin.

Jos nyt joku organisaation johdossa kuvittelee kuin Risto Räikkönen, että median tehtävänä on edesauttaa hänen tavoitteitaan positiivisilla jutuilla, niin silloin ovat omat ja median tavoitteet menneet hieman sekaisin.

Ymmärrystä kannattaisi kehittää tai lähteä poimimaan marjoja metsään.

Mihin suuntaan muuttuu Nokian viestintä

Sunnuntai 20.2.2011 - Kauko Niemi

Arja Suominen jättää Nokian ja siirtyy Finnairin leipiin. Suominen tulee varmasti paremmin toimeen entisen työkaverinsa Mika Vehviläisen kanssa kuin Stephen Elopin kanssa. Elop on jo tuonut uutta eloa Nokian esiintymiseen. Elopin kohdalla merkittävin oli hänen ensi esiintymisensä.

Ainakin Nokian käytävillä iloittiin huhusta, että Elop puhui omilla sanoillaan, eikä viestinnän määräämillä sanoilla. Hän sanoi kirjoittavansa puheensa itse.

Suominen onnistui vetämään vuosien varrella hihnat aina vaan kireämmälle. Viime aikoina ilman viestinnän lupaa ei suuta pahemmin aukaistu ja jos aukaistiin, niin viestinnän edustaja oli aina korppina paikalla.

Nokian viestintä määrittää kuinka monta kertaa jonkun avainsanan on oltava puheessa. Täytyy olla melkoinen verbaalivirtuoosi, joka oikeita sanoja oikean määrän kulloisessakin puheessaan pystyy pudottelemaan.

Kyllähän merkittävä osa viestintää on myös esittäjän persoona hyvässä ja pahassa. Jos ja kun persoona riisutaan pois ja jäljelle jää vain ennalta määritelty nokialainen kylmän tarkkaan harkittu ja matemaattisesti laskettu viestintä, lopputulos ei voi olla paras mahdollinen, ainakaan kiinnostavuudessaan.

Veikkaan, että jos Kallasvuo olisi saanut olla Kallasvuo, eikä vain Nokian toimitusjohtaja, mielikuva sekä Kallasvuosta että Nokiasta  olisivat olleet inhimillisempiä ja kiinnostavampia.

Tiedän toki, että tässä vaiheessa puolustaudutaan pörssiyhtiön säännöillä ja käytännöillä. Ne ovat kuitenkin säälittävän heikkoja selityksiä.

Kuinka paljon tästä kiinalaistyyppisestä propagandasta ja sen valvonnasta on suoraan Suomisen keksimää, siihen en ota kantaa, mutta hän on joka tapauksesta ollut vastuussa ja hallinnoinut asiaa.

Jottei tämä tuntuisi pelkältä puskasta ampumiselta, muutama esimerkki todistakoon asiaa.

Yksi omakohtaisista kokemuksistani päätyi surkuhupaisaan lopputulokseen. Kaverini Nokialla kutsui aamukahveille Nokia-taloon. Sovittiin aika, kun kumpikin puuhasteli saman asian ympärillä, joten tulisi päivitettyä paitsi menneitä yhteisiä vuosi, niin myös mitä ajassa liikkuu.

Pian aikataulutuksen jälkeen sainkin soiton Nokian viestinnästä. Tiukkasävyiset kysymykset kartoittivat aionko toimittajana kirjoittaa tapaamisen pohjalta juttua. Tietenkään en voinut vastata sitovasti tällaiseen tiedusteluun. Eihän toimittaja voi etukäteen tietää saako tarpeeksi ja mielenkiintoista tietoa jutuksi asti.

Tämä ei sitten riittänyt vastaukseksi ja minulle tehtiin selväksi, että jos tapaan kaverini vain aamukahvin merkeissä, niin saamme juoda aamukahvit kahdestaan, mutta jos aion kirjoittaa jotakin, niin viestinnän edustaja tulee paikalle meitä vahtimaan.

Vastaavan kohtelun olen saanut vain Yhdysvaltain maahantulovirkailijalta, joka tivasi millaisia juttuja aion kirjoittaa tapahtumasta, johon olin matkalla. Hänelle riitti kaksi nimeä, joita mahdollisesti tapaan.

Nokian tapauksessa annoin periksi. Lupasin, etten kirjoita tästä tapaamisesta mitään. Mutta sitä en tiedä kuinka Nokian viestintä seurasi kirjoitteluani, josko olisin kirjoittanut joitakin trendejä mainitsematta lähteitä suoraan.

Toinen esimerkki kertoo Nokian tiukasta otteesta, kun kaverini meni Nokialle töihin melkoisen korkeaan asemaan ja antoi lehdelle pari ympäri pyöreää kommenttia nimityksestään ennen ensimmäistä työpäiväänsä. Ensimmäisenä työpäivänä hän sitten joutuikin puhutteluun moisesta vallattomuudesta.

Kolmannen esimerkin välitän kollegaltani YLE:stä. Hän kuvaili haastattelu ja kuvausmatkaansa Nokia-taloon pahemmaksi kuin raastuvassa käyntiä tuntien itsensä suorastaan rikolliseksi. Asiat olivat niin hankalia saada purkkiin Nokian mieleisellä tavalla, että Nokia oli pakko pudottaa pois ohjelman kahdesta seuraavasta jaksosta. Näinhän oli toki parasta molemmille, silloin kun ei löydy yhteistä intressiä.

Kirjoittajalla on vuosikymmenten aikana ollut kymmeniä tuttavia Nokialla töissä sekä seurannut it-alan toimittajana Nokian virallista esiintymistä reilun parin vuosikymmenen ajan. Olen myös tutustunut Nokian sisäiseen valmennusohjelmaan, "kuinka kohdataan toimittaja".