Haluaisitko olla Volkswagenin viestintävastaava

Keskiviikko 23.9.2015 klo 10.26 - Kauko Niemi

Jossakin mietitään kuumeisesti kriisitiedottamisen syvintä olemusta. Autoteollisuuden historian suurin, harkittu kusetus ei varmastikaan oikene perinteisten kriisitiedottamisen opein.

Volkswagenin pääjohtajan anteeksipyyntö on sinänsä normaali alku, muttei riitä alkuunkaan tässä tapauksessa kun paljastus osoittautuu harkituksi ja suunnitelluksi valehteluksi.

Automaailman suuria sörssimisiä oli aikoinaan Mersun ruotsalaistesteissä kaatuileva A-malli. Tässä se suuri ero on siinä, ettei pikkumersua oltu suunniteltu kaatuilevaksi äkillisissä väistöliikkeissä. Tehdas teki nopeassa tahdissa korjauksia ja kertoi niistä asiallisesti ja häivytti kohtuu nopeasti koko mallin historiaan.

Volkswagen-konsernin tuskaa ei yhtään helpota se, että se on viimeisen vuoden aikana jättänyt asiakkaat maksumiehiksi tehtaan aiheuttamien ongelmien takia. Saksalainen ylpeys arvioi täysin väärin mikä merkitys on sillä, että kutsutaan autot huoltoon ja korjataan viat.

Takaisinkutsu ei viestinnällisesti ole osoitus huonosta laadusta vaan se on osoitus asiakkaiden välittämisestä. Nyt Audin moottoreiden öljyn kulutusongelmat ja Volkkareiden jakohihnaongelmat maksatetaan käyttäjillä.

Japanilaisessa kulttuurissa korjauskutsuja tulee tämän tästä, vaikkei asiakkaalla olisi ollut mitään ongelmia asian kanssa. Tässä vaiheessa huoltokutsun merkitys kasvaa hyväksi huolenpidoksi ja asiakkaasta välittämisestä.

Volkswagenin tapaus on niin törkeä, että se varmasti luo onnistuessaan tai epäonnistuessaan uusia malleja ja käytäntöjä kriisiviestintään. Suosittelen kaikille opinnäytteitä suunnitteleville seuraamaan tilannetta enemmän kuin tarkkaan.

Nykyisenä someaikana lyötyä lyödään entistä kovemmin. Olisi uskomatonta, jos reilun 30 prosentin kurssipudotus ja Yhdysvaltain 18 miljardin euron korvaussumma riittäisi asian paikkaamiseen.

Volkkareiden vieroksuminen tulevissa autokaupoissa tullee olemaan se todellinen rangaistus. Monelle autonostajalle se ei ole edes tietoinen päätös, vaan alitajunnassa pitkään muhiva epäluottamus. Kuinka pitkään, riippuu kriisiviestinnän onnistumisesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Volkswagen, viestintä, kriisiviestintä, Audi, Mersu

Palkitusta Kutsuplus -ideasta puuttuu innostus

Perjantai 18.9.2015 klo 9.10 - Kauko Niemi

Helsingissä toimiva Kutsuplus –palvelu toimii tänään mielenilmaisupäivänä lähes ainoana julkisena liikennepalveluna. Palkittu palvelu saa varmaan olosuhteiden pakosta uusia kokeilijoita, mutta se tuskin riittää innostamaan, pelastamaan palvelun tulevaisuutta.

Paraskaan innovaatio ei ruoki itse itseään vaan vaatii innostavaa viestintää, pöhinää ympärilleen. Onko tässä Aalto-yliopiston kehittämässä hienossa liikennepalvelussa perusvaroitus suomalaisesta insinöörityöstä, joka ei lähde lentoon.

Kutsu Plus on mielenkiintoinen innovaatio bussiliikenteen ja taksin välimuoto, jonka toiminnanohjaus perustuu nykyaikaiseen verkkopalveluun. Normaalia pienemmät kuljetusvälineet ovat ketteriä pääkaupungin liikenteessä. Kohderyhmänä on ollut yksityisautoilijat. Saada yksityisautoilijat innostumaan julkisten palvelujen käyttöä.

HSL luonnehti palveluidean lähtökohtia - vuonna 2011 haluttiin tarjota vaivatonta, luotettavaa, mukavaa ja joustavaa asiakaskokemusta tyyliin ’juuri sinulle sopiva kyyti’.

CXPA Finlandin raati valitsi yksimielisesti Kutsuplus palvelun vuoden asiakaskokemuksen voittajaksi. ”Kysyntäohjautuva Kutsuplus on ainutlaatuinen maailmassa ja vaatinut näin poikkeuksellisen vahvaa visiota, ymmärrystä asiakkuuskokemuksesta ja asiakkaiden käyttäytymisestä", perusteli raadin puheenjohtaja valintaa, CXPA Finlandin toiminnanjohtaja Sirte Pihlaja.

Kutsuplus-pikkubusseja on nyt liikenteessä 15 kappaletta. Autojen määrää oli tarkoitus alun perin lisätä 45:een viime vuoden aikana. Sittemmin tavoite siirtyi, ja HSL:n budjetissa varaudutaan uusiin autoihin vasta vuodelle 2016, josko silloinkaan. Nyt nimittäin selvitellään koko innovaation alasajoa.

Kiinnostuksensa innovaatiosta on myös esittänyt Uber-paineissa toimiva taksiliikenne.

Taloudelliset laskelmat eivät ole kulkeneet lainkaan toivotulla tavalla. Kutsuplus on kallis veronmaksajalle, sillä jokaisesta matkasta veronmaksajan tuki on 39,80 euroa. Matkustajamäärät ovat jääneet vaatimattomiksi.

Omakohtaisena kokemuksena, keskustassa asuvana ja auton omistavana voin sanoa, että Kutsuplus on toteutuksena kiinnostanut erittäin paljon koko sen elinajan. Kuitenkaan en ole koskaan edes kokeillut. En näe periaatteessa palvelussa mitään vikaa, mutta mistään ei ole tullut sitä kokeilun kipinää.

Vihdoin ja viimein rekisteröidyin palveluun ymmärtääkseni mistä oikeasti on kyse, kun en oikein ymmärrä mistä kyytiin pääseen ja missä pääsee pois. En tunne keskustan pysäkkejä, koska kävelen, pyöräilen ja potkulautailen keskustassa.

Tämän viikkoinen kokeilu tappoi viimeisenkin innostukseni. Tylsääkin tylsemmät insinöörisivut, jotka eivät innostaneet. Ensimmäinen matkasuositus antoi vastaukseksi käyttää bussia 66 (ei Kutsuplus) ja matkasta puolet kävelyä. Matka aika liki sama kun olisin kävellyt koko matkan paikasta A paikkaan B.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kutsuplus, viestintä, markkinointi, HSL, Aalto yliopisto

Kerrankin suomalaiset näyttävät tunteitaan ja se on muka pahasta

Sunnuntai 13.9.2015 klo 17.29 - Kauko Niemi

Nettiraivo on tervetullut ilmiö suomalaiseen elämänmenoon. Kerrankin suomainen voi purkaa pahaa oloaan ja näyttää tunteitaan. Se on monin verroin terveellisempää kuin padota ne ja hautoa asioita sisällään.

Pahanolon purkautuminen netissä on huomattavasti vaarattomampaa kuin puukkokourassa raitilla.

Muutamat tahot kuten Sanomien Nyt ja Maikkari ehtivät jo rajoittaa purkautumiskanaviaan. Se on mielestäni väärä tie. Oikeampi tapa on auttaa ihmisiä ulos pahanolon tunteistaan.

Netin yhteisöllisyys on voimakas kanava, joka varmasti puhdistaa monen sisintä. Sillä ehdolla ettei jää rypemään ja vahvistamaan negatiivisia tunteitaan. Toisaalta toki on myönnettävä, että netti voi myös vauhdittaa pahaa oloa. Jokaista sanaa ja pilkkua ei tarvitsisi tulkita niin vakavasti. Tai pitäisi pystyä erottamaan milloin ollaan ylittämässä vahingollisen suunsoiton rajat.

Suomalaisessa nettikeskusteluissa ollaan kovin alkutaipaleella ja ylilyönnit ovat silloin kokolailla normaalia. Eikä meillä suomalaisilla ole ollut luontaista, rakentavaa keskustelukulttuuria ilman nettiäkään. Sellaista, jossa asiat ja henkilöt eivät sekoittuisi. Meillähän on jokaisella erilainen käsitys samoista asioista, eikä siinä mitään pahaa ole.

Kaikki purkautumiskavat vain sepposen selälleen. Allerin aloittama moderointikoulu on hyvä ja kannatettava tapa suunnata nettikeskustelua rauhallisempaan ja asiallisempaan suuntaan nykyisessä ylimenokaudessa.

Aikansa kutakin. Uskon, että tässäkin tapauksessa tilanne tasoittuu. Eiväthän ihmiset ole niin pitkäjänteisiä, että jaksaisivat loputtomasti viljellä nettiraivoa. Nettiraivo laantuu ja hyvät tavatkin palautuvat mieliin. Niin sinisilmäinen en kuitenkaan ole, etteikö aina ole mukana joitakin vouhkaajia ja uusia raivon kautta yrittäjiä ilmestyy. Ainahan on niitäkin, jotka tietoisesti rikkovat liikennesääntöjä.

Yhteiskunnassamme olisi syytä miettiä millä yleistä pahaa oloa voitaisiin lievittää mieluummin kuin miettiä prosenttiyksikköjen säästöjä. Säästöt ja tehokkuus tulevat automaattisesti kun fiilikset ja into ovat kohdillaan ja oikein suunnattuina.

Isommassa kuvassa vääriä odotuksia ei kannattaisi yliviljellä, kuten hallitukset ovat tehneet. Toteutumatta jäävät epärealistiset odotukset ruokkivat pahaa oloa. Näin on tapahtunut jo vuodesta 2008 lähtien.

Perinteisen raaka-ainetta tuhlaavan teollisuuden kasvuun en pistäisi ropoakaan. Odotukset paluusta kasvun linjalle eivät ole tosia ja luovat vain pettymyksiä, jotka sitten purkautuvat esimerkiksi juuri nettiraivona.

Kasvu tulee, jos on tullakseen jostakin digitalouden suunnasta. Kannattaa lukea Raimo Sailaksen syntymäpäivä haastattelu Helsingin Sanomista. ”Talous, joka ei kasva, ei voi ylläpitää nykyisenlaisia palveluja.”

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettiraivo, hallittus, Raimo Sailas, viestintä, talouskasvu

Sivujen päivityksistä on vielä melkoinen matka viestintään

Perjantai 11.9.2015 klo 17.48 - Kauko Niemi

Nettisivuja selatessa ei ole kovinkaan vaikeaa erottaa viestitäänkö siellä vai päivitetäänkö sivuja. Kovin vaikeaa ei ole myöskään erottaa tekeekö päivityksiä hyvä ainekirjoittaja, sivutyönä ja pakkopullana joku vaan tai puppusanageneraattoria pyörittävä myyntihemmo. Tunnistettavissa on myös päivitykset, jotka ovat ulkoistettu.

Kovin vaikeaa ei ole myöskään huomata milloin sivujen alkuinnostus on loppunut. Milloin päivittäjä on vaihtunut ja milloin päivityksiä tehdään viimeisessä hädässä, kun asiakaskas on oikein suuttunut ja vaatinut.

Asenne, innostus ja osaaminen ratkaisevat tehdäänkö päivityksiä vai viestitäänkö. Vaikeammin korjattava virhe on se, ettei sivuja ole suunniteltu yrityksen tai yhteisön toiminnasta lähtöisin. Sivujen toteutuksen lähtökohtana on jonkun ideanikkarin söpö visuaalisuus. Tai lähtökohtana on joku tekniikka ja katsotaan mitä sillä voidaan tehdä.

Tuhoon tuomittua on se, että yksittäisten ihmisten mielipiteet ja tykkäämisen ohjaavat tekemistä, eikä yhteisön tai organisaation perusarvot ja toiminnan tavoitteet. Tietysti, jos tavoitteet eivät ole kirkkaita, niin mistä se kirkkaus siunaantuisi sivuillekaan - saati sivuston viestinnälliseen tehoon.

Osaaminen muuttaa päivitykset viestinnäksi. Vastaan tulee valitettavan usein sivupäivityksiä tekeviä ihmisiä, jotka eivät käytä muita sähköisiä kanavia kuin pakon edessä sähköpostia. Heidän kokemuksensa ja osaamisensa ei voi karttua alalla, jossa tapahtuu kymmenen uutta asiaa joka päivä. Osa muutoksista tapahtuu asiakaskokemuksessa ja suuri osa taustalla.

Koulun penkillä näitä asioita, ei kertaheitolla voi oppia. Valmiudet ymmärtämään voi kyllä hankkia siihen miksi näin tapahtui vaikka henkilökohtaisesti kuvittelin jotain ihan muuta tapahtuvan.

Erittäin merkittävää sähköisen viestinnän onnistumiselle on siihen käytettävä välineiden mixi, jolla buustataan eri kanavia keskenään. Kanaviahan riittää jokaiseen lähtöön. Jos ajatuksena on tänään hoitaa Facebook-päivitykset, huomenna instagram-pävitykset ja heti alkuviikosta kun on aikaa twitter-twiittaukset. Tästä ei synny tehokasta kokonaisviestintää, paitsi jos hallitset kiihdytysajomallit.

Viestinnän onnistuminen on 80 prosenttisesti kiinni ajoituksesta ja 20 prosenttia sisällöstä. Huono ajoitus ja mitään sanomaton sisältö ei sytytä vastaanottajaa kymmenessä sekunnissa. Jos yrityksen tai yhteisön digitaalihimmeli ei tue tätä ajatusta, jäävät tulokset laihoiksi. Valtaosa työstä pitää pystyä tekemään ennakoidusti.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viestintä, verkkosivut, päivitys,

Vaihdettaisko seuraavaan leikkiin

Tiistai 1.9.2015 klo 8.16 - Kauko Niemi

Nyt kun on kymmenen vuotta leikitty pumsotaa missä minä olen ehdottoman oikeassa ja sinä täysin väärässä, siitäkin huolimatta ettei kukaan ole yhtään enempää oikeassa tai väärässä kuin toinenkaan.

Kiista-asiat ovat vain kunkin ihmisen mielipiteitä, jotka eivät ole oikeita eivätkä vääriä. Mielipiteet eivät koskaan ole totuuksia. Ei edes 1+1=2 ole totuus. Se on vaan aikoinaan pystytty ihmisten kesken sopimaan näin.

Mielipiteet syntyvät jokaisen yksilön päässä viiden aistin varassa. Oma ajattelumme yksinkertaistaa asioita jättää ja karsii aina informaatiota pois. Siltä pohjalta muodostuu päässämme mielipide, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Jos olli immoset, irja askolat ja minä olemme samassa tilaisuudessa ja saamme täsmälleen saman informaation, niin silti meillä kaikilla on erilainen mielipide samasta asiasta. Miksi siitä pitäisi ryhtyä kinaamaan kuka on oikeassa.

Jokainen on nyt konkreettisesti huomannut ja kokenut, ettei tämä vastakkainasetteluleikki johda oikein  mihinkään. Mitään kehittymistä ei tapahdu mihinkään suuntaan. Pikemminkin päinvastoin.

Onko mitään muuta estettä vaihtaa toiseen leikkiin kuin jokaisen itsekkyys.

Leikitään huomisesta alkaen, niin että se voittaa, joka pystyy parhaaseen yhteistyöhön toista kannustaen. Se joka saa ehdotetuille ideoilleen eniten jatkojalostusehdotuksia on voittoputkessa. Kuka kokoaa suurimman ja toimivimman yhteistyötiimin on voittaja.

Jokaisesta vastustuksesta ja alasampumisesta tulee miinuspisteita.

Tämän jälkeen facebookin ja muiden keskutelupalstojen kommentit näyttäisivät tällaisilta:

Tuohon ideaan kun vielä lisätään . . . . . .

Meillä on kokemuksia tästä, voisimme vaihtaa lisää mielipiteitä . . . . .

Oletteko muuten huomanneet, että tämän lisäarvoa voisi kasvattaa näillä . . . . . . .

Olisiko kellään hyviä jatkojalostusideoita tähän malliin . . . . . .

Tuo on loistavaa ajattelua, lisätäänpä siihen vielä . . . . .

Kerätäänpä joukkovoimalla taustatietoa ja ideoita tämän ongelman ratkaisemiseksi syyskuun loppuun mennessä . . . . .

Vaihdetaan leikkiä – jooko ja pannaan uudet käpylehmät peliin!

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteistyö, viestintä, facebook, Immonen, Askola

Minulla on kokemusta asiakkaana

Sunnuntai 2.8.2015 klo 18.46 - Kauko Niemi

Asiakaskokemus taitaa olla yksi eniten pohdittuja asioita nykyisessä kaupallisessa maailmassa. Yksistään Google antoi heti kättelyssä liki 90 000 osumaa kuinka sitä tutkitaan ja opetetaan kuinka se vaikuttaa.

Kyse on pitkälti viestinnästä, kuinka asiat hoituvat, kuinka uskottavasti asiat hoituvat. Mutkikkaaksi asian tekee se, että ihmiset kokevat eri asiat niin kovin eri tavalla omista taustoistansa riippuen.

Minun tuorein asiakaskokemus on Microsoft ja Windows 10. Päivitys oli helpoin tähänastisista päivityksistä. Se ei näköjään riitä hyvään asiakaskokemukseen.

Luulisi, että Microsoftilla olisi itseluottamusta ja taitoa tehdä niin ylivoimaisia tuotteita, ettei niitä tarvitsisi monimutkaisten asetusten kautta pakkosyöttää asiakkaille. Olen aivan varma, ettei Microsoftilla ole yhtään niin fiksua ihmistä, joka tietäisi paremmin kuin minä kuinka haluan tietokonettani käyttää.

Kaikki pakkosyöttö panee vihaksi ja vie uskottavuuden. Tämä on minulle niin voimakas kokemus asiakkaana, että pian kaikki hyvätkin asiat alkavat tuntua huonoilta. Ja jos luottamuksen puute ajaa tilanteeseen, että asetuksista pitää kieltää kaikki toiminnot ja ryhtyä pikkuhiljaa avaamaan ja seuraamaan mitä tapahtuu, on asiakaskokemus varsin huono.

Toinen esimerkkini on K-kaupat. Nyt vaan huomaan, että käyn enää melko harvoin ruokaostoksilla missään K-kaupassa. Ostokseni K-kaupoissa ovat vähentyneet reilusti yli puolella. Todennäköisesti en ole ainoa, sillä ryhmän ruokamyynti on pudonnut vuositasolla 200 miljoonaa euroa.

Käyttäytymiseeni en oikein keksi mitään selkeää syytä paitsi pääjohtaja Mikko Helanderin viimeaikaiset lausunnot. Ilmeisesti Helanderin henki on ollut valtaamassa ja jalkautunut jo ennen näitä kommentteja sisäisesti koko ketjuun. Vika on muissa, asiakkaissakin, kun eivät meiltä osta, viranomaisista puhettakaan. Siitä olen melko varma, että yhdenkään kassan väärä hymy ei pidä K-kauppaa loitolla minusta.

Tässä tapauksessa asiakaskokemus hiipii hiljaa ja silloin korjaustoimenpiteet ovat äärimmäisen hankalia.

Niin pahaa asiakaskokemusta minulla ei kuitenkaan ole, että asettaisin jonkun sataprosenttiseen boikottiin. Lähimpänä sitä on Valio. Valioon en yksinkertaisesti luota. Olen ollut kyseisen yrityksen kanssa monella eri tasolla tekemisissä aina 50-luvulta asti ja jatkuvasti tulee vastaan vedätyksiä.

Valiolla on ollut aina sama mentaliteetti kuin K-ryhmällä nyt. Muissa on vika ja niitä yritetään kampittaa, vaikka omaa toimintaa pitäisi kohentaa.

Valion kohdalla kartan tuotteiden käyttöä jopa siinä määrin, että olen tulkinnut isokorkkiset maitotuotteet tulevan Valion pakkauslinjalta ja ostan pienikorkkisia rainbow- ja muita ketjukohtaisia tuotteita.

Asiakaskokemus on aina monen asian synnyttämä tulema. Yhden virheen pystyy pyytämään anteeksi ja korjaamaan, jolloin sen pitkäaikainen vaikutus saattaa jäädä vähäiseksi. Asiakaskokemuksessa liikutaan tunnetasolla, jos se koskettaa asiakkaan syvintä tuntoa niin parantuminen kestää pitkään.

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: viestintä, Microsoft, Kesko, K-ryhmä, Valio, asiakaskokemus

Poliisin vaikuttava kiitos

Torstai 30.7.2015 klo 11.19 - Kauko Niemi

Itä-Uudenmaan poliisilaitos päivitti Facebook-sivuillaan eilen kuvallisen tiedon nuorista sankareista.

Nuoret sankaripojat, Eelis 8v, Aatu 8 v ja Olli-Pekka 9 v, löysivät tänä aamuna Nurmijärvellä, Sorvankaaren lähellä olevasta metsästä makaamasta liikkumaan kykenemättömän iäkkään miehen. Neuvokkaat pojat lähtivät välittömästi ilmoittamaan asiasta aikuiselle, joka hälytti paikalle ensihoidon. Mies oli kadonnut eilisiltana Nurmijärven Puuradalta ja poliisi oli etsinyt miestä lähiseudulta koko viime yön. Kadoksissa ollut mies sairasti parkinsonin tautia ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon kohtuullisen hyväkuntoisena. Itä-Uudenmaan poliisilaitos kiittää lämpimästi reippaita poikia hienosta ja esimerkillisestä toiminnasta!

Nyt pitää kiittää poliisia tilannetajusta ja oikein ajoitetusta kiitoksesta kuvan kanssa. Näiden pikkusankareiden sisimmäisimmässä sopukassa varmasti tuli sellainen päivitys, joka ei unohdu koskaan heidän elämässään ja se tuli hyvästä työstä toisen ihmisen hyväksi. Kiitos ohjaa varmasti  poikien valintoja tulevassa elämässä.

Kiitos menettää merkityksensä tai ainakin tehonsa, jos se tulee kerjäämisen jälkeen tai sen jälkeen kun asia on jo poissa päiväjärjestyksestä.

Miksei oteta oppia koiran kasvatuksesta. Koira palkitaan heti, kun se tekee jonkun asian oikein, siis ohjaajan haluamalla tavalla. Koira ei enää viiden minuutin kuluttua tiedä mistä palkinto tuli.

Kyllä sama periaate toimii ihmisiinkin, vaikka ihmisen ajattelukyky riittäisi ymmärtämään kiitokset seuraavanakin päivänä. Tosin ihminen pystyy silloin tulkitsemaan – kas kas tulihan se kiitos. Siis kiitos, joka hävitti tehostaa lähes kaiken.

Voi niitä kiitospuheita organisaatioiden vuosijuhlissa. Ympäri pyöreitä, viran puolesta lausuttuja latteuksia kuinka hyviä me ollaan ja kuinka me puhalletaan yhteen hiileen ilman faktoja. Sitä paitsi kiitos puhe on tehty edellisen vuoden puheen pohjalle vuosilukuja ja muita ajankohtaistietoja  muuttamalla, mutta samassa järjestyksessä kuin viime vuonna ja samassa järjestyksessä kuin edellisenä vuonna. Tällainen kiitos ärsyttää enemmän kuin innostaa. Mutta kun tapoihin kuuluu kiittää menneestä vuodesta ilman todellista sisällöllistä viestiä.

Olen ollut suunnittelemassa tilaisuutta, jossa suunnittelukokouksessa tehtiin selväksi, ettei joitakin ihmisiä voida kiittää. Silloin pitäisi kiittää muitakin, ettei synny yleistä kateutta.

Jos syntyy yleistä kateutta, niin kiitosta ei ole selkeästi ja ymmärrettävästi perusteltu ja niitä ei ole sanottu ääneen. Pärstäkerroin kiitokset toki aiheuttavat vaikka minkälaisia höpinöitä ja luovat kateutta.

Kiittäminen on taitolaji ja ennen kaikkea se on ajoituslaji.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: poliisi, kiitos, viestintä

Miksi mediatalot käyttävät roskapostittajia

Maanantai 27.7.2015 klo 12.48 - Kauko Niemi

Luusi, että entistä ahtaammalla olevat mediatalot hallitsisivat huolellisemmin mainettaan. Tiedän, että toimituksissa tehdään lujasti työtä, luodaan juttutyyppejä ja hiotaan toimintamalleja. Sitten lehtien myynnissä käytetään roskapostittajaa, joka romuttaa kaiken hyvin tehdyn työn.

Toki tiedän, että tämä epätoivo pohjaa levikkilukujen kaunisteluun. Pätkätilauksilla kun niitä voidaan lukuja manopuloida lyhyellä tähtäimellä. Tämä on sitä pakkasella housuihin kusemista.

Taidan perustaa palvelun, missä kaikki roskapostit voi jatkolähettää aina kyseisen lehden päätoimittajalle. Kun hän saisi satoja viestejä päivässä, niin luulisi sisäisen keskustelun käynnistyvän markkinoinnin, toimituksen ja levikkimyynnin välillä millaista kokonaisuutta on tarkoitus rakentaa nyt ja tulevaisuudessa.

Ja ettei olisi epäselvää, niin roskapostittaja on se, jonka lähetyksessä on peruutuslinkki, joka toimii vain vahvistuksena, että kyseessä on toimiva sähköposti, johon voidaan roskapostittaa tämän vahvistuksen jälkeen entistä enemmän.

 

>> Lue myös Peruutus onkin vahvistus

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: roskaposti, mediatalo, levikki, viestintä, markkinointi

Avioliittolaki teknisesti oikein, mutta viestinnällisesti provokaatio

Torstai 23.7.2015 klo 11.34 - Kauko Niemi

Kansa on puhunut ja pulinat pois. Lyhyt ja ytimekäs toteamus menneiden vuosien politiikkatantereilta.

Uusi avioliittolaki ja sen kumousyritys on nähtävissä kahdelta kantilta. Teknisesti uudessa kansalaisaloitteessa ei ole mitään virhettä. Sen sijaan viestinnällisesti operaatio on mitä selkein provokaatio suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sellaisena sen tulevat enemmistö suomalaisista muistamaan.

Sosiaalisessa mediassa asiaa on jo verrattu vaikkapa siihen, että tehdään aloite naisten äänioikeuden poistamisesta. ”Korjataan” niitä sun näitä aiemmin kansanedustuslaitoksen päättämiä lakeja.

Suomi on demokraattinen kansantasavalta, jota edustaa kansan valitsema eduskunta. Jos eduskunnan enemmistö on päättänyt muuttaa avioliittolakia, niin se on kansan enemmistön tahto, eikä siinä ole teknisesti eikä viestinnällisesti mitään epäselvää.

Se että tällaista päätöstä pyritään nyt kumoamaan, ei viestinnällisesti voi tulkita muuten kuin provokaatiota kansanvaltaa ja suomalaista demokratiaa vastaan.

Tällä operaatiolla tulee olemaan moninaisia seurauksia, joita räsäset ja kumppanit eivät vielä arvaakaan. Hehän ovat vain uppoutuneet johonkin mielikuvitukselliseen ideologiaansa, jolla ei ole mitään totuuden mukaista perustetta tämän hetkisessä elämän menossa.

Demokratian avoin pilkkaaminen avaa ihmisten ajatuksissa monenlaisia reaktioita, vaikka operaatio olisi teknisesti kuinka oikein tahansa. Syntyneiden reaktioiden oikominen ja paikkaaminen on lähes mahdotonta.

Viestinnällinen vahinko on jo tapahtunut ja jos uusi lakialoite pääsisi syystä tai toisesta etenemään, syntyisi siitä demokraattinen sisällissota. Politiikan ja kansanvallan uskottavuus hupenisi sille tasolle, ettei siitä hyvää seuraa yhteisten asioiden hoitamiseksi.

Toivon hartaasti että Päivi Räsänen ja Jukka-Pekka Rahkonen kantavat myös vastuun mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun kerran tällaiselle tielle lähtivät.

1 kommentti . Avainsanat: demikratia, viestintä, Päivi Räsänen, Jukka-Pekka Rahkonen

Tyylipisteitä jaossa, Adobe, Skype ja Yahoo saavat nollan

Maanantai 1.6.2015 klo 12.56 - Kauko Niemi

Havahduin juuri, kun yllättäen lähes kaikki numerosarjat saivat eteensä Skypen tunnuksen ja olivat sinisiä. Tämä siis Firefox-selaimella. Kyseinen muunnelma ei pystynyt erottamaan päiväyksiä, puhelinnumeroita tai muitakaan järjellisiä numerosarjoja.

Toisilla selaimilla kaikki numerosarjat näyttäytyivät ilman Skypeä, aivan normaalisti kuten pitääkin. Ei ollut järin vaikeaa päätellä, että edellisen päivän Firefox-päivitys toi tullessaan jotain liikaa. Lähempi tarkastelu osoitti, että selaimeen oli asentunut laajennus Skype Click to Call. Mutta miksi?

Vastaavanlainen tilanne tapahtui aiemmin Adoben päivityksessä. Koneelle asentui kokonaan uusi virustorjuntaohjelmisto, joka sekoitti koko myllyni ja ylimääräisten ohjelmanpätkien siivoaminen vei tuskaisesti aikaa. Nyt tiedän mikä täppä pitää poistaa Adoben päivityksessä.

Yahoo jaksaa myös yllättää ja huolimatottoman käytön jälkeen huomasin, että Yahoo onkin oletushakukone ja sen vaihtaminen ei onnistunut kuin siivoamalla Yahoo kokonaan pois koneeltani, eikä ole sen jälkeen ilmestynyt. Kumpi voitti minä vai Yahoo?

Kyllä minä tunnustan, että päivitysehdot pitää lukea huolellisesti. ja huomata ne ruudut joissa on täppä valmiina hyväksyttäväksi joku lisäjuonne. Onko tämä pakkosyöttö se ainoa tapa saada jonkun kumppanin tuote asennettua mihin tahansa koneeseen olipa tarvetta tai ei?

Ymmärrän hyvin, että joku pikkunarikka yrittää millä tahansa tempulla saada jalkaa ovenrakoon.  Todennäköisesti suurin osa tällaisen ohjelman käytöstä pakkopäivityksen jälkeen tapahtuu vain siksi, ettei käyttäjä osaa sitä poistaa. Korjata erehdystään.

Tyylipisteitä ei kyllä heru Adobelle eikä Skypelle. Yahoo onkin jo poissa pelistä. Skype käyttäytyy muutenkin tällä hetkellä varsin aggressiivisesti. Sen kanssa on oltava erittäin tarkkana, etteivät mene puurot ja vellit sekaisin. Toistaiseksi pidän selkeän rajan Outlook- kontaktien, Facebook-kavereiden ja Skype-kontaktien välillä.

Tällaisten tapausten takia olen poistanut koneeltani kaikki automaattiset päivitykset. Ilmoitus uusista päivityksistä riittää ja kun itse päivitän ja tilanne muuttuu jotenkin hämyiseksi, niin tiedän heti mistä asia johtuu. Ja näitä hämyjä kyllä riittää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Adobe, Skype, Yahoo, pakkomyynti, markkinointi, viestintä

Miksi kauppa ei käy vaikka tuote on kunnossa

Lauantai 30.5.2015 klo 18.37 - Kauko Niemi

Eilen illalla Helsingissä konsertoi perulainen Juan Diego Florez. Kaiken taiteen sääntöjen ja odotusten mukaan Finlandia-talon olisi luullut olevan täpösen täynnä ja ulkopuolelle jääneitä runsaasti.

Vaan muutamaa päivää ennen alkoi erikoistarjoukset kaksi lippua yhden hinnalla. Silti tyhjiä paikkoja oli salissa runsaasti. Fiilis muistutti suomalaisen kuoron kevätkonserttia.

Tuote on tässä tapauksessa ehdottomasti kunnossa. Juan Diego Florez on maailman huipputenori. Toisten mielestä paras, toisten mielestä ainakin hyvä kakkonen. Florez on maailmalla oopperamaailman kirkkaimpia ja halutuimpia tähtiä.

Itse yritin saada lippuja hänen Madridissa pitämään konserttiin pari vuotta sitten. Minulla oli paikallinen agentti hoitamassa asiaa ja itse netin kautta. Liput myytiin loppuun 20 minuutissa.

Florez ei ole kulunut Suomessa. Tämä oli hänen toinen visiittinsä. Edellinen konsertti oli vuonna 2004 elokuussa Helsingin Oopperatalon päänäyttämöllä.

Mikä sitten mätti eilen Helsingissä, kun markkinointi ei onnistunut? Lievempiä syitä saattoi olla paikka. Musiikkitaloon totutettu konserttiyleisö jo vierastaa Finlandia-taloa. Toinen intoa lieventävä asia saattoi olla, että konsertti oli resitatiivi, siis pianosäestyksellinen kahden miehen show. Tosin tällä kombinaatiolla esitetään sellaista musiikkia, mihin orkesteri ei taivu ja näin oli eilen illallakin.

Vaikka tuote olisi kuinka kunnossa, niin ilman markkinointia tilaisuudet eivät täyty. Tässä tapauksessa suomalainen tilaisuuden järjestäjän markkinointi, mihin itse törmäsin, oli ilmoitus tai pari Rondo-lehdessä. Lehti on niin pienilevikkeinen, ettei sen mainoksella ole järin suurta merkitystä.

Jos markkinointi rakentuu vanhaan malliin ilmoitteluun lehdissä, niin se aika on jo eletty. Sosiaalisessa mediassa en törmännyt kertaakaan, paitsi mitä nyt itse hehkutin lipunostopäivänä.

Florezin oma Facebook-ryhmä ei maininnut kertaakaan Helsingistä mitään. Sielläkin on puuhastelemassa väärillä ajatuksilla varustettuja tekijöitä. Päivitykset ovat vain menneitä tapahtumia. Ryhmäkuva kuinka suuret taitelijat olivat laulamassa jonkin oopperatalon jossakin tuotannossa. Tämäkin päivitys tulee päiviä tai viikkoja myöhässä. Ketä se enää kiinnostaa.

Kun markkinoinnin pitäisi olla kiinnostuksen ja kiiman kasvattamista taiteilijaa ja tapahtumaa kohtaan monista eri näkökulmista alkaen kuukausia ennen. Nyt oli yksi ennakkojuttu Hesarissa päivää ennen.

Markkinointi vuosimallia 1993 ei vain pure nykyisessä valtavassa tietotulvassa, eikä varsinkaan, jos tuudittaudutaan vain maailman parhaan tuotteen vetovoimaisuuteen.  Ja pienenä yksityiskohtana vanhasta ajattelusta voisi mainita, ettei 10 euroa maksavaa ohjelmaa voinut ostaa kuin käteisellä. Onneksi ystävälläni oli käteistä, itselläni ei. Sainkin tuttavankauppaa painetusta ohjelmasta kännykkäkuvan ja saatoin seurata konsertin lauluja.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinointi, viestintä, Juan Diego Florez,

Työ tekijäänsä opettaa

Keskiviikko 20.5.2015 klo 22.09 - Kauko Niemi

Yleensä en menneitä haikaile, mutta kun näitä työelämän muutoksia joka päivä seuraa, niin jotenkin tulee mieleen mitkä asiat ovat työelämässä opettaneet eniten.

Perusvireen loi luonnollisesti maatalon ympäristö ja sen askareet. Töitä tehtiin silloin kun töiden aika oli. Luonto kun ei odottanut, eikä ihmetellyt, josko sulla olisi nyt inspiraatio päällä. Yhtenä kesänä sain palkkaa sokerijuurikkaan harventamisesta. Oliskohan ollut pennin metri. Se oli tavallaan kiertotie siihen, että sain ensimmäisen oman polkupyöräni.

Seuraava maksullinen aherrus oli koulun viimeisenä kesänä. Sain mennä kesätöihin enkä pellolle. Kodinkonekaupan takapihalla asensin noin 400 autoradiota paikoilleen säiden armoilla. Hienoa hommaa kun sai tutustua arvokkaisiin autoihin ja hienoihin radioihin, joihin minulla ei koskaan olisi ollut varaa.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani opetti minulle varmasti kaikkein eniten työelämästä. Tehtävänäni oli virittää tietyömaiden varoitusvilkkuja. Pitihän niiden palaa ja olla sammuksissa tietyn ajan. Lopputestaus ja sitten pakettiin.

Ensimmäisellä työviikolla sain nootin. Tietenkin tein homman loppuun ja vilkun pakettiin ja sitten kahvitunnille. ”Lähetystö tuli kuitenkin ilmoittamaan, että kahvitunti alkaa tasan kello 14:00 oli työtilanne mikä tahansa, niin meisseli putoaa kädestä. Ja käsienpesuaika alkaa 15:55, eli jonottaminen kellokortille ja heti 16:00 ulos.

Jonkun ajan kuluttua jouduin saman yrityksen komennukselle Kemiöön rakentamaan Suomen ensimmäistä koenavettaa, missä lehmien parret erotettiin sähköpaimenilla. Noottia tuli tästäkin, kun matkustin Kemiöön yrityksen teknisen johtajan kanssa. Olin alkanut veljeilemään herrojen kanssa.

Siinä vaiheessa kun samassa huoneessa oleva vanhempi mies kertoi, ettei anna rahaa pojalleen koulua varten, koska hänestä tulisi herra, tunsin oloni niin vaivautuneeksi ja hankin seuraavan työpaikan. Kahdeksan kuukautta teki selväksi nokkimisjärjestykset, joihin en todellakaan soveltuisi.

Vaikka olinkin muutaman radion sukulaisille rakentanut ja ihan väritelkkarinkin väsännyt, niin alkoi tuntua, etteivät ”kolvihommat” kuitenkaan kiinnosta riittävästi.

Olin suomalaisittain toimivassa amerikkalaisessa yrityksessä. Kulttuuri antoi kuitenkin vapauksia yrittää ja kehittää. Pian huomasin menneen kuusi vuotta joka ikinen ilta opiskelemassa markkinointia ja viestintää. Ja siirtyneeni tekniseltä puolelta viestintään.

Seuraava amerikkalaisorganisaatio olikin täydellinen vastakohta ensimmäiselle työpaikalleni. Ylityöt kuuluivat luontaisetuihin. Seurattiin pääsääntöisesti vain sovittuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Välillä viikossa oli liki 80 tuntia välillä varmaan alle 30 tuntia. Kehitys ja arviointikeskusteluissa kahdesti vuodessa tuli kehut tai tuomio. Kuitenkin ymmärrettävässä ja perustellussa muodossa, eikä mielipiteellisinä ilmaisuna pärstäkertoimen mukaan.

Se oli reilua ja kertaakaan en pyytänyt palkankorotusta, vaikka niitä tulikin 5,5 vuoden aikana seitsemän kertaa. Tuolloin en ymmärtänyt mitään yleiskorotuksista tai yleisistä työehtosopimuksista.

Työn sisältö on kuitenkin se, joka ratkaisee. Oma luovuus, ideointi ja niiden toteutus riittävällä vapaudella ajoi seuraavaan työpaikkaan huomattavasti pienemmällä palkalla. Oma into ja halu toteuttaa jotain uutta johti siihen, että olin saman organisaation palveluksessa viidessä eri tehtävässä, keskimäärin vajaa viisi vuotta kussakin. Kaikki tehtävämuutokset olivat täydellisiä muutoksia, ei mitään tittelimuutoksia joissa hommat jatkuvat entisellään ja sininen kynä vaihtui vihreään kynään.

Uskon että jokainen näistä vaiheista on opettanut tekijäänsä melkoisesti, vaikkei sitä ihan joka päivä arkisessa aherruksessa huomannutkaan. Voiton vei vastuullinen vapaus ja uteliaisuus uuden oppimiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämä, viestintä, työkulttuuri

Kuinka pitkään sinua voi höynäyttää prosenteilla

Torstai 23.4.2015 klo 13.33 - Kauko Niemi

Finnlines pyörittää parhaillaan näyttävää nettikampanjaa, kuinka pääset 60 prosentin alennuksella autolla Eurooppaan. XXL tarjoaa hintatakuuta ja suurin piirtein mitään tuotetta ei kyseisestä putiikista kannata ostaa alle 70 prosentin alennusta.

Tunnustan että ainakin minulle on aina ollut vaikeaa tuo prosenttilasku ja luontainen laiskuuteni estää minua ostamasta mitään, minkä saa vain muutamalla eurolla kuukaudessa. Eli en tiedä mikä on tuotteen tai palvelun lopullinen hinta.

Aikoinaan olivat alennusmyynnit melkoisen rajoitettuja tiettyyn määrään myyntipäiviä vuodessa. Nyt alennusmyyntejä on joka päivä. Siis ne eivät ole enää alennusmyyntejä, vaan juonikkaasti ale, jossa leikitään vaikeasti ymmärrettävillä ja vaivalloisilla prosenteilla.

Itselleni huikeat prosentit ovat olleet jo pitkään osoitus törkeästä huijauksesta. Ihmisiltä on yritetty kiskoa roisia ylihintaa. Hinnoittelu on ollut tahallisesti tai osaamattomuudesta johtuen täysin pielessä, jos sitä hetkessä voidaan pudottaa 80 prosenttia.

Itse rakennan päässäni ja muutamaan otteeseen toivonutkin nettipalvelua, jossa muodostettaisiin  käypähinta. Minulle espressopapujen käypähinta on 10 euroa kilo (eikä 30 euroa / kilo) Lohifileen käypähintä on 8,5 euroa kilo. T-paidan käypähinta on 12 euroa. Laktoosittoman kevytmaidon käypähinta on 1,40. Kestävän ja hyvälaatuisen Cyclegross pyörän käypähinta on 1500 euroa. jne jne.

finnline_2.jpg

Mitä prosentinostajat saavat? Finnlinesiltä ei mitään. Etsintä yhtiön sivuilla johdatti kaiken aikaa polkua -60 prosenttia, mutta eilen ei tullut vastaan yhtään vajaan 400 euron matkaa. Soitto yhtiön myyntipalveluun ei myöskään tuottanut tulosta. Myyntivirkailija ei löytänyt yhtään -60 prosentin matkaa.

Miksi ihmeessä Finnlines maksaa kampanjan suunnittelusta, mediatilan käytöstä ja ties mistä olemattoman tuotteen markkinoimiseksi. Vain onko sittenkin perimmäinen syy johtaa harhaan. No otetaan sitten joku kalliimpi kun näitä mainostettuja matkoja ei löytynyt. Tai sitten hyviin tapoihin kuuluu mainita, että alennusmatkoja on myynnissä yksi kappale.

Toinen mainitsemani prosenttiveijari XXL on saanut markkinatuomioistuimelta 200.000 euron uhkasakon hintalupauksestaan ja sittä, että alennusprosentti on laskettava ja kyettävä osoittamaan, että tuotetta on myyty ko liikkeessä aiemmin korkeammalla hinnalla.

Arvioni on, että prosenttitaivas on pian kaluttu loppuun ja saavuttaa saturaatiopisteensä. Hinnoitteluhuijaukset kasvattavat yritysten viestinnällistä pääomaa voimakkaasti väärään suuntaan ja luottamus pitkällä aikavälillä koko yritystä kohtaan rapisee.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ale, alennusprosentit, markkinointi, viestintä,

Kohtasin ensimmäisen puhetta ymmärtävän koneen kotonani

Tiistai 24.3.2015 klo 20.02 - Kauko Niemi

En ole ollut tietoinen, että työjuhtana toimiva Dell pöytäkoneeni ymmärtää puhetta. Eilen iltapäivällä näet tapahtui jotain, kun käynnistin koneen torkkutilasta. Mikään kolmesta selaimesta ei päästänyt internetiin paitsi niille sivuille, joiden tunnus alkoi https://. Siis kaikki http:// -osoitteet jäivät pimentoon.

Mitään päivityksiä ei ollut tietääkseni tehty. Sillä en anna koneen automaattisesti päivittää, sillä päivitysten jälkeen liian usein tulee jotain häikkää ja haluan tietää mistä häikkä mahdollisesti johtuu.

Tuntitolkulla tutkin koneen sielunelää yksin ja ääneti. Mitä nyt muutama vi**u pääsi sujahtamaan vahingossa kuin torstaisen hernekeiton jälkimainingeissa.

Seuraavaksi tabletti esiin ja siinä kaikki oli kunnossa. Pääsin YLE:n sivuille, Amppareihin jne lukemaan uutisia. Seuraavaksi vertasin koneiden internet-asetuksia. Ero oli vain siinä, että tabletti käyttää windowsin palomuuria ja virustorjuntaan ja pöytäkone käyttää Norman vastaavia kilkkeitä.

Poistin palomuurin käytöstä, ei mitään vaikutusta, paitsi kyllästyin koko hommaan ja suljin koneet.

Tänä aamuna soitan Norman tekniseen tukeen ja haukuin koneen kuullen mitä kaikkea koneeni pihistääkään. Tuen kanssa keskustelun lopputulema on, että varminta on asentaa koko Security-paketti uudestaan. Ystävällinen tukihenkilö löysi järjestelmästään aktivointiavaimeni ja lupasi lähettää loputkin ohjeen sähköpostilla 2-3 minuutin kuluttua.

Jäin odottamaan sähköpostia – 3 min, 5 min ei kuulu. Jatkan sellaisia hommia, joissa ei tarvitse suojaamattomia sivuja. Ja kas kaikki internet-sivut alkoivatkin aueta yks kaks yllättäen. Odottelin ohjeita ja tulivathan ne 45 minuutin kuluttua, joita en tietenkään toteuttanut.

Soitin tukihenkilölle uudelleen ja hän vakuutti, ettei Norman päässä ole tehty mitään päivityksiä tai muutakaan aktiviteettia.

Lopputulema on vain yksinkertaisesti se, että koneeni kuuli minun uhoni puhelimeen ja päätti lopettaa kiusaamisen? Koneeni ymmärtää siis puhetta!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietoturva, viestintä, Norman, Dell, tekninen tuki,

Verkkokeskustelu hyödyntämätön voimavara

Sunnuntai 22.3.2015 klo 17.38 - Kauko Niemi

Tulen porukkaan, tervehdin ja kukaan ei noteeraa millään tavalla. Kukaan ei katso asiakseen tervehtiä, kommentoida tai kuitata mitään.  Onko tämä jotenkin meille luonteenomaista olla ilmaisematta missä mennään? Tuntuu kuin elettäisiin edelleen 1990-luvun sähköpostikautta.

Nyt puhun sähköisestä keskustelusta. Siis kirjoitetusta keskustelusta, joka näyttää edistyvän melko hitaasti salonkikelpoiseksi. Mitä eroa sillä on jos porukassa puhutaan tai kirjoitetaan yhteisestä asiasta? Keksitään uusia ideoita ja saadaan laajempikin joukko mukaan. Mielestäni ei mitään.

Itse olen elämäni aikana ilmaissut itseäni tai ilmaissut toisten sanomisia ainakin tuhat kertaa enemmän kirjoittamalla kuin puhumalla. Siis minulle kirjoittaminen on monin verroin helpompaa ja luonnollisempaa kuin puhuminen.

Tähän tosiasiaan ja kummallisuuteen olenkin viime aikoina herännyt yhä useammin. Ihmetellyt kun monien ideoiden kehittely ja eteenpäin vienti olisi nopeampaa ja helpompaa aivoriihimäisessä verkkokeskustelussa kuin muodollisissa kokouksissa, joista aina joku keskeinen henkilö on poissa ja asiat eivät etene.

Viime päivien herättäjänä on ollut verkon yli käymäni kahdeksan viikkoinen kurssi, missä kurssilaisille on avattu Facebook-ryhmä. Ryhmän alkureaktio oli voimakas ja melko mahdoton seurata keskustelua, mutta vuorovaikutus on tasoittunut nopeasti. On myös opittu aloittamaan uudesta aiheesta uusi keskustelu, eikä jatketa loppumatonta kommentointia ja muuttamalla vain aihetta välillä.

Tällainen aktiivinen keskustelu ja pohdinta antavat hienosti uusia näkökulmia, kokemuksia ja vertaistukea varsinaiselle oppimateriaalille. Täydentävät oppimista. Toistaiseksi ryhmä on pysynyt kurinalaisesti aiheessa, eikä trollihenkisyyttä ole ilmennyt lainkaan.

Silti tuntuu, että luova ja aikaansaava verkkokeskustelu suomalaisessa kulttuurissa tarvitsee vielä ainakin viisi vuotta, ennen kuin sen mahdollisuudet oivalletaan täysin. Niilläkin hiljaisilla, jotka eivät kokoushuoneessa tai seminaarisalissa pysty tuomaan luovia ajatuksiaan kirkkaasti esille, pystyvät sen tekemään ajatuksella verkossa, kunhan siihen vain kannustetaan hyvällä palautteella ilman trollaamista tai tyrmäämistä.

Tekniikkana Facebook ei ole paras mahdollinen. Se vain otetaan käyttöön, koska se on niin nopea ryhmien luomisessa ja helppo käyttää ja lähes kaikki sitä jo osaavat käyttää. Facebook on vain small talk työkalu. Ikään kuin seisoit bussipysäkillä, moikkaat ja vaihdat muutaman sanan ohikulkijoiden kanssa ja tilanne on ohitse. En näkisi mahdottomana liikeideana kehittää omaa verkkokeskustelutyökalua verkko-opetuksen tueksi, mikäli sellaista ei jo ole.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verkko-opetus, verkkoviestintä

Minun ensimmäinen poliittinen puheeni

Perjantai 20.3.2015 klo 21.45 - Kauko Niemi

Suomi on monien suurten muutosvoimien edessä. Eurooppa on kasvukriisissä. Väestömme ikääntyy. Työvoiman määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa. Kilpailukykymme on heikentynyt. Elinkeinorakenteemme on murroksessa.

Suomi ei ole talouden haasteiden kanssa yksin. Samat haasteet koskettavat teollisuusmaita kautta maailman; väestö ikääntyy, talouskasvu heikkenee, teollisuuden rakennemuutoksen myötä menetetään työpaikkoja. Lisäksi geopoliittiset jännitteet Venäjällä ja Lähi-idässä varjostavat teollisuusmaiden kasvunäkymiä.

Näihin muutosvoimiin vastaaminen edellyttää Suomelta jämäköitä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteita on kyettävä uudistamaan, jotta saamme Suomeen uusia työpaikkoja, parempia palveluita ja lisää hyvinvointia.

Me, jotka olemme olleet sitoutuneita talouden kuntoon saamiseen rakenneuudistusten avulla, olemme pettyneitä. Ainoastaan tiukalla taloudenpidolla, toimintatapojen ja rakenteiden muuttamisella voimme säilyttää palveluiden tasa-arvoisen saatavuuden sekä laadun asuinpaikasta riippumatta.

Ykkösenä on selvästi kasvu ja työllisyys. Myös ostovoiman myönteisestä kehityksestä pyritään pitämään kiinni, mutta millä tavalla ja minkä vuoden luvuilla?

Puolueen omissa luvuissa leikkauksia oli tarkoitus tehdä kolmen miljardin ja rakenneuudistuksia kahden miljardin arvosta. Valtiovarainministeriö laski leikkaustarpeeksi kuusi miljardia.

Hallinnonala on tehostanut toimintaansa tällä hallituskaudella. Rakenteita on usean peräkkäisen uudistuksen jälkeen uudistettu jälleen linjakkaammiksi ja kevyemmiksi. Saman mittaluokan rakenneuudistuksia ei ole enää mahdollista löytää. Emme voi kuitenkaan todeta, että olemme nyt valmiita. Muutosten tahti on ollut niin tiheä, että ennen uusiin rakenneuudistuksiin ryhtymistä tulee arvioida jo toteutettujen toimien vaikutuksia erityisesti henkilöstön työoloihin ja jaksamiseen.

Nykytilanne kurittaa erityisesti naisvaltaisten alojen yrityksiä ja estää naisvaltaisten pienyritysten kasvua, koska työllistämiskynnys on miesvaltaisiin yrityksiin nähden korkeampi. Naisten yrittäjyys onkin Suomessa miesyrittäjyyttä harvinaisempaa. Vain kolmannes kaikista yrittäjistä on naisia. Naisten yritykset ovat myös miesten yrityksiä pienempiä. Kolme neljäsosaa niistä on toiminimimuotoisia. Kaksi kolmasosaa naisyrittäjistä on yksinyrittäjiä. Naisyrittäjien kasvumahdollisuuksien esteitä poistamalla voidaan naisvaltaisten yritysten kasvu- ja työllistämispotentiaali saada esiin.

 

Tämä puhe on koostettu eri puoluejohtajien ja ministereiden julkisista suorista sitaateista ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siis kirjoituksessani ei ole ainuttakaan minun omaa sanaa tai lausetta.

2 kommenttia . Avainsanat: politiikka, viestintä, puppusanageneraattori

Klassinen musiikki ei tee itseään tykö

Maanantai 9.3.2015 klo 11.06 - Kauko Niemi

Olen yhä varmempi ajatuksestani, että klassisen musiikin vetovoimattomuuteen vaikuttavat klassisen musiikin tekijät itse. Kaikki asiat tehdään roolien kautta. Koko elämä on roolia.

Viimeisin pysähdys kohdallani on tuorein Rondo –lehti. Se yksi viimeisistä paperille painetuista lehdistä, jonka olen omalla rahalla tilannut. Kansijutun esillepano on vastenmielinen, jopa niin vastenmielinen, etten halunnut lukea koko juttua.

Kuvituksena on sellaista luonnottomuutta, jota saa aikaan vain pitkällisellä studiotyöskentelyllä ja vielä pitkällisemmällä photoshoppaamisella. Miksi ihminen nimeltään Tiina-Maija Koskela ei voi kertoa tarinaansa ihmisenä. 

Jos tämä on se kuva, jota halutaan välittää ulospäin oopperasta ja klassisesta musiikista, niin ei ole ihme jos sitä vältellään mieluummin kuin ihastutaan. Kaikki musiikin hienous ja sen tekijät tarjoillaan teennäisen roolituksen kautta. Olisin innolla kohdannut Koskelan kyökin pöydän äärellä inhimillisenä ihmisenä, joka kovan työn, osaamisen ja erehtymisen jälkeen on saanut laulettavakseen vaativaa Wagner-musiikkia.

Monelle visiitti oopperaan tai klassiseen konserttiin muodostuu ahdistavaksi, kun yleisökin tepsuttelee rooleissaan. Kysehän pitäisi olla musiikin rentouttavasta ja nautinnollisesta vaikutuksesta eikä ennalta sovittujen askelmerkkien toteuttamisesta ja solmioon hirttäytymisestä.

En nyt missään tapauksessa tarkoita kaljapullojen kanssa katsomoon menemistä, vaan luonnollisia kohtaamisia ja antautumista musiikille. Vapaa-ajan viettoa parhaimmillaan. Sitä kautta on mahdollista löytää uusia yleisöjä ”korkeakulttuurille.”

1 kommentti . Avainsanat: klassinen musiikki, Rondo, Tiina-maija Koskela, viestintä,

Yltiöpositiivisuus kalahtaa omaan nilkkaan

Sunnuntai 1.3.2015 klo 12.52 - Kauko Niemi

Teitkö stubbit – hymyillä pitää, olla positiivinen vaikka paskat olisi housuissa. Lopputulos on katastrofaalinen. Kyllä normaali ihminen vaistoaa milloin ollaan aidosti positiivinen ja milloin se on yltiöpositiivista, opeteltua, päälle liimattua teatteria. Tuotetaan puppusanageneraattorilla hienoja, ennalta sovittuja tai opeteltuja sanoja peräkkäin. Tätähän Antti Rinnekin toteuttaa tosi kömpelösti ja epäuskottavasti.

Jo reilut viisi vuotta sitten kun sain luettavaksi Nokian valmennusohjelman median kohtaamiseksi, niin siinäkin painotettiin avainsanojen toistoa, kysyttiinpä mitä tahansa. Sama tekniikka on käytössä politiikoilla. Jutta Urpilainen oppi vasta vuosien saatossa hieman luontevoittamaan näitä avainhokemia. Jyrki Kataisella samat jargonit pyörivät edelleen ja jopa samat sanat ovat aina samassa järjestyksessäkin.

Jos olisin YLE leaksissä töissä, olisi kiva koostaa Kataisen ja Rinteen haastatteluista pitkä videokooste, missä toistuvat, toistuvat, toistuvat samat sanat ja yltiöpositiivinen tulevaisuus.

Yltiöpositiivisuuden piirteisiin kuuluu myös ajoituksen ja tilanteen hallitsemattomuus. Jos on pahapaikka ja pikakommenttina medialle vain todetaan, että kyllä tästäkin ilman muuta selvitään - ilman ensimmäistäkään faktaa, ilman ensimmäistäkään perustelua. On ylimielisyysleima isketty sataprosenttisesti otsaan.

Yltiöpositiivisyys ilmenee myös yritysten ja yhteisöjen juhlapuheissa ja viime aikoina urheilijoiden lausunnoissa. Kun hiihto menee tänään ihan metsään ilman välinerikkoa, niin kyllä jokainen ymmärtää, ettei se voi sujua kolmen päivän kuluttua täysin eri tavalla, kuten Iivo Niskanen antoi ymmärtää.

Yltiöpositiivisuuden rajat ovat pitkälti kulttuurisidonnaisia. Siinä missä jenkkifirman johtaja vääntää puppusanageneraattoria, niin jenkkilässä se on normaalia pehmopuhetta, jota pitää olla aina mukana joka paikassa, eikä siihen sen kummemmin takerruta. Samasta esityksestä suomalaisessa toimipisteessä syntyy höpö-höpö-tunnelma, joka latistaa sen aidonkin positiivisuuden ja draivin.

Aleksander Stubb on fiksu ja nopea mies ja noin viisi vuotta aikaansa edellä tekniikan hyödyntämisessä ja muussakin ajattelussa. Ulkoministerinä hänen postauksensa verkoissa tuntuivat aidoilta ja uskottavilta. Päämisteriksi tultuaan kiire yllätti ja ennen kaikkea palaute mikä on sopivaa päämisterille. Selvästi postaukset siirtyivät jollekin avustavalle taholle. Ne olivat täysin hengettömiä, eivätkä millään tavalla stubbimaisia. Nyt on taas alkanut ilmestyä muutamia itsekirjoitettujakin, mutta pääministerille suodatettuja.  

Kun seuraavan kerran uhoatte helppoa ja yksinkertaista ratkaisua, niin ilmoittakaa myös kuinka. Kun seuraavan kerran uhoatte olevanne maailman paras tai tehdä elämänne parhaan suorituksen, niin ilmoittakaa millä mittareilla mitattuna.

Positiivisuus on ehdottomasti kaikkea eteenpäin vievä voima ja oikea energian kanavointitapa. Päälle liimattu yltiöpositiivisuus vaan tuppaa kalahtamaan omaan nilkkaan varsin nopeasti.


1 kommentti . Avainsanat: Viestintä, Positiivisuus, yltiöpositiivisuus, Stubb, Antti Rinne, polotiikka, Jutta Urpilainen, Jyrki Katainen, kommunikaatio

Miksi ihmiset lukevat sanoja eivätkä asiaa

Perjantai 20.2.2015 klo 15.26 - Kauko Niemi

Tämän päiväisen Hesarin etusivun Markkinointi-Instituutin mainos on kirvoittanut melkoiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Itse pidin ilmoituksesta heti sen nähtyäni. Siinä oli oivallusta – toisin sanoen se aukeni minulle – kuinka käytät aikaasi ja kuinka päivität itseäsi. En millään lailla siis pysähtynyt sanaa nainen, saati ruvennut kehittelemään jotain feministi fantasioita tms.

Tämän päivän somessa ilmiö on jotenkin erikoinen ja korostunut. Luetaan erillisiä sanoja ja ryhdytään niistä meuhkaamaan suuntaan jos toiseen. Toki niistä voi meuhkata ja iltapäivälehdet ottavat kaiken ilon irti siitä mitä mieltä joku julkkis on jostakin asiasta irrotetusta sanasta.

Ehkä oma viitetaustani ymmärsi Markkinointi-Instituutin tarjoaman mahdollisuuden muutenkin kuin sanan nainen perusteella. Olenhan siellä opiskellut työn ohessa kaikkiaan kuusi vuotta. Olenkin aina sanonut, että jos joku on suorittanut jotakin Markkinointi-Instituutissa, niin vähät välitän hänen arvosanoistaan, vaan katson millä aikataululla hän asiansa on hoitanut. Meitä aikoinaan aloitti 87 opiskelijaa, joista 16 suoritti sen minimiajassa läpi.

Kuinka päivität itseäsi, eli elinikäinen oppiminen on tämänkin mainoksen keskeisin viesti. Jos viihtyminen ja viihteellisyys on tärkeämpää kuin osaaminen, ja oma osaaminen ei kiinnosta, niin valinta on ihan oma ja voi kaikessa rahassa lukea naisten lehtiä.

Päivän sana on kuitenkin teollinen viihteellisyys, joka ei tuo onnea, mutta sitä pitää olla jokaisessa asiassa. Tuotamme vain teollista, pinnallista onnellisuutta. Teollisuuden tehtävä on monistaa asioita kaupallisessa mielessä, kuten ohjaaja Jari Halonen YLE:n puheessa asiaa kuvaisi pari päivää sitten. Ihmisille tarjoiltiin tällä viikolla jopa suruviihdettä, kun Sipilän perhesurua ruodittiin mennen tullen.

Aloitan maanantaina kahdeksan viikkoa kestävän nettikurssin. En Markkinointi-Instituutissa. Kurssin sisältö on kiinnostava ja erityisesti minua kiinnostaa oppia ja kokea verkon yli oppiminen käyttämällä useampaa kanavaa. Kahdeksaan viikkoon en ehdi lukea sen enempää miesten kun naisten lehtiäkään.

Lue myös
Minkä version päivitit itsestäsi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, osaaminen, viestintä, koulutus itsensä päivittäminen

Että ketäkö äänestin

Sunnuntai 25.5.2014 klo 16.56 - Kauko Niemi

Äänestin henkilöä, jonka arvomaailman uskon tuntevani tarkkaan, vaikken henkilökohtaisesti ole häntä tavannutkaan. Hän on avoimesti ilmaissut mielipiteitään ja ajatuksiaan eri asioista sosiaalisessa mediassa jo useita vuosia. Hänen sadat, jopa tuhannet kommentit ja päivitykset eivät ole olleet ristiriitaisia keskenään.

Kukaan ei pysty feikkaamalla olemaan vuosia niin johdonmukainen, etteikö jossain vaiheessa lipsahtaisi sellaisia some-kommentteja, jotka paljastaisivat todellisen luonteen. Näin on käynyt monen ystäväni ja tuttavani kohdalla. Käsitys hyvin tuntemasta henkilöstä on muuttunut tai ainakin henkilön esittämä arvomaailma on joutunut uudelleen arvioitavaksi.

Pari viikkoisen politiikkajargonian jätin omaan arvoonsa. En ole aiemminkaan innostunut kaikenmaailman höpöttäjistä. Vaalitentit ovat lähinnä kevyttä sirkusta, ei muutaman kommentin ja sutkauksen perusteella pidä luoda pysyviä, saati äänestettäviä mielipiteitä. Torstainen puheenjohtajatentti oli hyvä esimerkki. Arvioita tehtiin lähinnä kuinka puheenjohtajat esiintyivät. Itse sisältö ei antanut mitään uutta. Täyttä teatteria veronmaksajien rahoilla, kuten Sipilä tilaisuuden lyttäsi.

Kampanjoissa toistetaan puoluetoimiston viestejä, joihin harva, Donneria lukuun ottamatta, uskaltaa sanoa oman todellisen mielipiteensä. Kampanjoinnissahan puhutaan puuta heinää ja asioista, jotka eivät vähimmässäkään määrin kuulu näiden vaalien asiasisältöön. Vaikkapa jatkuvasti esillä oleva Suomen liittyminen Natoon. Sitä tulevaisuudessa tuskin päätetään Brysselissä.

Miksi ihmeessä jälleen kerran mennään samalla kampanjointikaavalla, vaikka uusia vaihtoehtoja vaikuttamiseen on todella paljon. Miksi kampanjointi aloitetaan kaksi viikkoa ennen vaaleja, aivan kuin kaikki alkaisivat nollasta upouusilla pinsseillä ja mukeilla. Ja huomenna kaikki on toisin.

Hyvä kansanedustajaehdokas. Aloita kampanjasi ensi vuoden huhtikuun 19. päivän eduskuntavaaleja varten huomenna. Tosin silloinkin olet jo pahasti myöhässä. Hanki laaja someverkosto ja pysy omassa totuudessasi, siinä mikä sinun totuutesi ja arvomaailma edustaa. Siitä syntyy arvostus ja uskottavuus.

Älä tuputa itseäsi saati puoluetoimiston iskulauseita. Olet hereillä ja kommentoit ahkerasti ja mielenkiintoisesti ajankohtaisia asioita oman arvomaailmasi kautta. Minun tehtäväni on sitten arvioida millaisiin asioihin otat kantaa ja millä tavoin. Lykkyä tykö!

Lue myös

Miksi hyvin kommunikoivasta ihmisestä tulee vaaliehdokas

Kun sanat menettävät merkityksensä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: some, viestintä, vaalit, politiikka

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »