Älä osta mitään, ei edes mustaa

Torstai 23.11.2023 - Kauko Niemi

KasakkaKassa_IMG_74801.jpg 

Sanontahan tuli julkiseen keskusteluun, kun pian väistyvä presidenttimme Sauli Niinistö käytti sitä aikoinaan maanpuolustuskurssin puheessaan. Tuolloin kommentti herätti hämmennystä Suomessa, eikä Niinistö suostunut tarkemmin selittämään mihin se tarkalleen oli osoitettu.

Sanontaa tulkitaan, että kasakka vie sen, mikä on vailla kontrollia. Jos jätät jotain jonnekin etkä huolehdi siitä, sitten ohikulkeva kasakka tulee ja ottaa sen itselleen. Se voi olla hevonen, auto tai vaikka tavaranyytti. Asioista täytyy pitää huolta, muuten kasakka tulee ja vie.

Nyt näyttää vakavasti, että Suomessakin asuu ja vaikuttaa yhä enenevässä määrin kasakoita. Jos nyt unohdetaan tuo vanha ilmaisu kasakka, niin modernimpi ja tutumpi ilmaisu on hakkeri.

Tietojärjestelmissä tuskin on enää sellaista päivää, etteikö hakkeri iskisi tavalla tai toisella ja nykyisin kun kaikki toimivat verkossa, niin hakkereiden työkenttä ulottuu kaikkialle.

Muistathan käyttää tietoturvaohjelmia ja muistathan tarkistaa ohjelmien päivitykset. Päivityksistä valtaosa on valtaosa tietoturvassa havaittuja puutteita. Itselläni on tapana joka aamu tarkistaa päivitykset. Kokemukseni pohjalta viikkotasolla päivityksiä tulee noin parisen kymmentä.

Reilu 10 vuotta sitten Suomen rehellisyystilanne oli ainakin imagomielessä hyvä. Valittujen Palojen ja sen kansainvälisten Reader’s Digest –sisarlehtien toimittajat pudottivat lompakoita suurkaupungeissa 16 maassa ympäri maailmaa. Jokaisessa kaupungissa testattiin ihmisten rehellisyyttä pudottamalla 12 lompakkoa ja tarkkailemalla, kuinka moni niistä palautettiin.

Helsingissä pudotetuista lompakoista palautettiin yhtä lukuunottamatta kaikki. Heikoimman arvosanan rehellisyydestä sai Portugali, jonka pääkaupungissa Lissabonissa pudotetuista 12 lompakosta palautettiin vain yksi.

Jos nyt arvioidaan rehellisyyttä tämän päivän valossa, niin tilaisuus tekee varkaan, jos emme yllä ihan kasakoiden tasolle.

Helsinkiläinen K-kauppias on törmännyt kaupassaan moneen eri tapaan varastaa. Jotkut jättävät itsepalvelukassoilla osan tuotteista skannaamatta ja maksamatta tai laittavat tuotteisiin vääriä hintalappuja. Toiset jättävät maksutapahtuman tietoisesti kesken ja poistuvat liikkeestä.

Röyhkein huijari maksoi yhden pienen ostoksen ja yritti poistua kaupasta, vaikka ostosten todellinen arvo oli 200 euroa.

Kauppias toivoo ihmisten ymmärtävän, että esimerkiksi tahallinen tuotteen väärin punnitseminen on varastamista yhtä lailla kuin tuotteen työntäminen taskuun. Jotkut näyttävät kauppiaan mukaan kuvittelevan, että ovelammat tavat varastaa olisivat jotenkin hyväksyttävämpiä.

Ja aivan satavarmaa on, ettei näin tapahdu vain yhdessä Helsinkiläisessä K-kaupassa.

Itsepalvelukassat ovat mitä hienoin keksintö. Itselläni kauppa on valikoitunut jo pitkään sen mukaan, onko siellä itsepalvelukassaa vai ei.  Minusta on aivan turhaa istuttaa ihmistä kassakoneen takana ja toivottavasti se näkyisi minulle alentuvina hintoina.

Edellä kerrottu kauppias on nyt rajoittanut itsepalvelukassojen aukioloaikoja ja tarkassa harkinnassa parhaillaan pitäisikö itsepalvelukassat poistaa kokonaan.

Monesti olen nykyään miettinyt sitä, että mitenkähän mahtavat jakaantua tuotteen tai palvelun kehityskulut. Jokohan ollaan lähellä 20/80 suhdetta. Itse toiminnan kehittämiseen suunnatut kulut ja aika olisi kokonaisuudesta 20 prosenttia ja väärinkäytösten estäminen 80 prosenttia. Etenkin kun väärinkäytösten mahdollisuudet vaativat todellista ja arvaamatonta mielikuvista.

 

Lisää aiheesta:

Muista päivittää laitteet ja ohjelmistot

Läkärivaraus kiusantekona

Kommentoi kirjoitusta.

Vertaistukea koronaan

Perjantai 17.11.2023 klo 20.51 - Kauko Niemi

Korona_IMG_72191.jpg

Pitkään piti odottaa varmaa tapausta – nimittäin koronatartuntaa. Tätä kirjoittaessani käsitykseni on, että tilanne on tuota pikaa ohitse - toivottavasti. Ikäni puolesta kuulun peloteltuun ryhmään – korona voi tehdä ja on tehnyt melkein mitä vaan. Monelta vienyt hengenkin. Todennäköisesti ei kuitenkaan täysin omin avuin.

Tietomäärä, kokemusvaihtoehdot koronan käyttäytymisestä ovat valtavia ja laidasta laitaan ja jokaisella yksilöllä luonnollisesti erilaisia.

Itse odotin tätä hetkeä hieman jännityksellä. Minulla on viimeiksi ollut ylipäätään minkäänlainen flunssakiertolainen liki 15 vuotta sitten ja nyt halusin tarkasti tietää oliko kyseessä korona vai ei.

Flunssavapauteni alkoi, kun muutin elämän tyyliä monta askelta luontaisempaan suuntaan. Lopetin kausirokotukset, lopetin kaikki mahdolliset buranat, aloin käyttämään 100ug D-vitamiinia kesät talvet. Muutoinkin tarjosin vapautta bakteereille. En ole käyttänyt käsidesiä, enkä muutakaan bakteereiden tappolitkua. En näet pysty valikoimaan hyvien ja pahojen bakteereiden välillä. Tämä riitti flunssan torjuntaan muttei koronan.

Tässä vallitsevassa tilanteessa tuli mieleeni hyvä vertaistuki ja ihmisten kokemukset mikä auttaa ja mitä ei missään tapauksessa kannata tehdä. Julkiset ohjeet kun ovat virallista jargoniaa, jota mitä ihmeellisempien titteleiden voimalla pusketaan ulos ikään kuin olisimme kaikki veistetty samasta puusta. Useammat eri näkökulmat olisivat tervetulleita.

Tein Facebookissa pienen kokeilun ja syntyi kohtalaisen vilkas keskustelu kokemuksista, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Virallisesti toteutuessaan vertaistukiryhmät vaatinee asiallisen moderaattorin, muttei missään tapauksessa sellaisessa roolissa, joka tukisi vain käypähoitosuosituksia.

Ja tässä minun aloitteeni;

Vertaistukipäivitys - saattaa tämän hetken voinnin mukaan ollakin niin, ettei ensimmäiseen koronaan kuole.

pe 10.11 kaverin ja hänen koiransa kanssa tavattoman kauniilla luontokierroksella - ei mitään tuntoja tai oireita.

la 11.11 aamulla valuva nenä, jonkun verran yskää ja kutinaa kurkussa - koronan kotitesti kaksi viivaa. (edellinen testi tiistaina yksi viiva.

su. 12.11 koneet kertoivat 0,9 asteen kuumeesta kaikki lauantaiset tunnot voimistuneet. Paljon lämmintä juotavaa - hunaja, inkivääri, sitruuna. Ja tietenkin rauhallista lepoa. Testissä kaksi viivaa.

ma 13.11 Kaksi viivaa. Kuume oli poistunut ja kroppa muutoinkin rennompi ja normaalimpi. Enempi koneiden ääressä kuin pitkällään.

ti 14.11 Kaksi viivaa. Paino pudonnut perjantaista 1,2 kg. En kuitenkaan suosittele laihdustuskuuriksi. Uni siedettävällä tasolla vaikka runsaan juomisen seurauksena vessareissut lisääntyneet.

Jos arvioin oloani vajaa viikko sitten, viime tiistaina ja nyt 0-10 niin luokkaa (10=sama) arvioni on 8,5. Ei särkyjä tai kolotuksia. Kehon sisäinen sodankäynti pitää kehon stressitason hyvin korkeana ja sitä ei kannata kuormittaa.

Kommenttien suurin ryhmä koski kotitestien tarpeellisuutta ja siitähän voidaan olla montaa mieltä. Omalla kohdallani, kun nyt vain testaan enkä väitä testien tarpeellisuudesta mitään.  Koronatestit osoittavat juuri sitä mitä tunnen omassa kropassaani ja voinnissani - samat muunnokset ja samaa tarinaa vahvistavat samaan aikaan Ouran, Withingsin ja Omronin mittarit. En koe ristiriitaa - pikemminkin suunnaton uteliaisuuteni saa palkkion kun tiedän mitä tapahtuu ja miksi.

 

Lisää aiheesta:

Tällaisia oireita korona­virus voi aiheuttaa juuri nyt

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, korona, vertaistuki, kotitesti, kuume, pahoinvointi,

Demareiden uutta elämää ilman Sannaa

Perjantai 10.11.2023 klo 20.55 - Kauko Niemi

Vaalit_1A4A4520.jpg

 Kohta tas pystytetään tietoa kansalle

Kahden median, Ylen ja Hesarin teettämissä kannatuskyselyissä Sosiaalidemokraattinen Puolue on ottanut uuden suunnan ja noussut Suomen ykköspuolueeksi. Hallituspuolue Kokoomus on hiipunut kakkoseksi.

Hesarin mittauksessa Demareiden kannatus oli 21,5 ja Ylen mittauksessa 23,5 prosenttia. Kokoomuksen kannatus Hesarin mittauksessa 20,6 ja Ylen mittauksessa 20,2 prosenttia. Suunta on kärkipuolueiden kohdalla selvä ja selvä se on myös molemmissa mittauksissa hiipuvan Perussuomalaisten.

Itse en ole suurikaan politiikan seuraaja, saati tietäjä. Vuosikymmenten aikana olen äänestänyt melkoisella varmuudella kaikkia valtapuolueita Perussuomalaisia lukuun ottamatta. Heidän raakkumisensa ei ole tavoittanut minun arvomaailmaani.

Liikkumisen suunnat eivät sinänsä ole yllättäviä. Ainahan hallitusvastuu nakertaa kannatusta ja oppositio voi jonkin verran vapaammin laukoa ajatuksiaan. Nyt poikkeavaa on se, että muutos on tapahtunut näin nopeasti heti kättelyssä. Mitä se sitten onkaan neljän vuoden kuluttua. Tosin Kokoomuksen alkumetrit hallitusvastuullisena eivät ole olleet kovinkaan sujuvia. Vai pitäisikö sanoa Petteri Orpon eikä Kokoomuksen.

Kokoomuksella on käynnissä jonkin asteinen sisäinen hajaannus, joka välittää ulospäin sekavaa kuvaa. Vanha polvi antaa hienosti palautetta Orpon suunnalle. Uusi polvi ja erityisesti kokoomusnuoret ovat kaukana vanhasta sivistyksestä. Laukovat mitä sattuu ja ovat ehkä enemmän Perussuomalaisia kuin perinteistä Kokoomusta.

Demarit saavat kiittää Sanna Marinia siirtymisestä taka-vasemmalle tai ehkä taka-oikealle. Vihdoinkin puolueen asialliset viestit saavat tilaa kansan keskuudessa ja niitä on myös tutkimusten mukaan otettu vastaan.

Minulla ei oikein syntynyt mitään käsitystä Demareiden puuhastelusta viimeisten neljän vuoden aikana. Tiesin kyllä, kuinka Sanna Marin oli missäkin tilaisuudessa pukeutunut. Tiesin kenen seurassa ja missä hän oli bilettänyt. En vain hahmottanut miten puolue aikoo hoitaa isänmaan asioita. Paitsi, että hommat vaativat taas muutaman miljardin lisää velkaa. Nythän sitä sitten on melko riittävästi.

Nyt on oltava jopa tyytyväinen kehitykseen, että suomalaisten mielipiteitä ohjaavat ihan oikeat asiat. En ole lainkaan tietoinen, missä Antti Lindtman on bilettänyt. En ole nähnyt yhtään kehonkielen arviota Lindthmanin kravaatin sopivuudesta tai sen merkityksestä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Silti kannatusluvut nousevat.

Tilanne vaikuttaa myös ihan varmasti tuleviin presidentin vaaleihin. Jokaisessa puolueessa on suuri joukko peruskannattajia asiassa kuin asiassa. Demareilla nyt eniten. Toistaiseksi, Jutta Urpilaista odotellessa Demarit eivät ole paljastaneet jo hyvinkin lähellä olevien vaalien asetelmiaan.

Vai onko se turvallisinta, ettei presidenttiehdokas ole sähläämässä ja mokaamassa elämäni humpassa tai jossain muussa, äänestäjien mielestä väärässä paikassa. Sitten vaan juuri ennen vaaleja ilmestyy stagelle. Ota tai jätä!

Politiikka on kannatettavaa niin kauan kun asiat esitetään selkeästi, kuinka maan asioita on tarkoitus hoitaa, eikä asioita sotketa kaiken maailman klikkiotsikoihin tai muuten mediassa helposti läpi meneviin juttuihin, vaikkapa koiran tekemiin kepposiin.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FinnRadio.fm, Sanna Marin, demari, kannatusmittaus, Petteri Orpo, kokoomus, Perussuomalaiset, Antti Lindthman, Yle, Helsingin Sanomat, presidentin vaalit, Jutta Urpilainen,

Asiakas on oikeassa - useimmiten

Perjantai 3.11.2023 klo 11.19 - Kauko Niemi

Gigantti_Forum_pieni_IMG_7043.jpg

 Gigantin Forumin myymälässä tehdään sekä fyysistä että henkistä remonttia

Gigantti sai viime viikolla julkista kyytiä ylimyynnistä. Toivottavasti tämä on nyt sellainen käytännön esimerkki, että jokaisen kannattaa tai pitää olla tyytymätön asiakas -  kuitenkin asiallisesti. Toivottavasti tyytymättömät, jopa petetyt, mikä tahansa kaupan asiakkaat, nostavat tämän esimerkin innoittamana asioita julkisesti esiin ja näin siivoavat tyrkytyskulttuuria.

Nyt en tarkoita alunpitäenkään rikollisessa tarkoituksissa tehtyjä tarjouksia ja huijauksia, vaan niitä tapauksia, joissa toimintaa ohjataan puhtaasti rahalla, eikä asiakkaan todelliset tarpeet ja tyytyväisyys paina toiminnassa pennin vertaa.

Gigantin asiakkaiden ja entisen myyjän väitteistä liittyen huonoon asiakaspalveluun, on noussut tarpeellinen keskustelu. Asiakkaat kertoivat, että myyjä oli ylipuhunut heidät tai heidän läheisensä ostamaan tuotteita, joita he eivät tarvinneet.

Nyt Gigantin julkinen ulostulo kertoo, että se aikoo muuttaa myymälähenkilöiden bonusjärjestelmää niin, että asiakastyytyväisyyden osuus moninkertaistuisi. Lisäksi eettisiä parannuksia luvataan myyjien perehdyttämiseen, lähijohtamiseen ja ikäihmisten asiakaskohtaamiseen. Hyvä että vikoja löytyi sentään omasta organisaatiosta.

Tietotekniikka jos mikä on helppo alue johdatella asiakas kauas todellisista tarpeista. Aiemmin automyyjät olivat ylivoimaisia tällä saralla ja heistä olikin pysyttävä kaukana kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Minulle suhde myyjään päättyy nopeasti, kun myyjä kehuu tuotetta hengästymiseen asti, eikä ole ollut pätkääkään kiinnostunut minun tarpeistani.

Muistan eräänkin autokauppiaan, joka vetäisi konepellin ylös ja alkoi kehua uutta 16 sylinteristä moottoria. Kysyin, että mihin minä voin käyttää noita kaikkia 16 sylinteriä? Konepelti laskeutui alas eikä jatkokeskustelu oikein ottanut tuulta purjeisiin.

Eiköhän se nykypäivän supermyyjä niillä vanhoilla taidoilla ole netti. Netistä kaivetaan viimeisetkin tiedot aina hintavertailuja myöden kiinnostuksen kohteena olevasta tuotteesta tai palvelusta. Ja kysellään vielä kavereilta somessa. Mikä onkaan myyjän todellinen tehtävä ja arvo myymäläkohtaamisessa, jos nyt ylipäätään on myymälään nettimahdollisuuksien jälkeen asiaa.

Aalto yliopiston myynnin johtamisen työelämäprofessori Pekka Töytäri painottaa Iltalehdessä myyntityötä, jossa ensimmäinen tavoite on asiakkaan hyödyn toteutuminen. Periaate siis on, että asiakas kokee saavansa arvoa tekemällä myyjän ehdottaman päätöksen ja että hän maksaa myyjälle kompensaationa osan saamastaan arvosta.

Gigantin tyrimisestä ottaa kaiken irti hyvä kilpailija Verkkokauppa.com. Se kertoo hakevansa joulusesonkiin määräaikaista seniorikokemusasiantuntijaa jokaiseen myymäläänsä. Ilmoitus tuli sen jälkeen, kun Gigantti joutui kohuun ikäihmisten harhaanjohtavasta asiakaspalvelusta. Työpaikkailmoitusta on julkaistu sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Myymme vain tarpeeseen, emme tuputa, työpaikkailmoituksessa sanotaan.

Minähän voisin periaatteessa hakeutua tuohon hommaan, kun olen tietotekniikan avulla selviytynyt töistäni ja vapaa-ajastani jo 42 vuotta tietotekniikan monellakin eri tasolla.

Mutta kun myyminen stressaa minua niin tolkuttoman paljon. Omien tarpeettomien tavaroiden myynti nettipalstoilla jännittää ihan sikana. Olenko antanut todellisen kuvan tuotteesta ja sen kunnosta. Jopa monta päivää myynnin jälkeen jännittää, että onkohan ostaja tyytyväinen liki loppuun käytetystä, puoli-ilmaisesta tuotteesta. En siis myyjänä ole varmistanut sopiiko tuotteeni ostajan tarpeisiin.

Toisaalta nettipalautteiden mukaan minulla on myyjänä vain yksi neutraali palaute ja kaikki muut kiitettäviä.

 

 

 

Lisää aiheesta:

Viiden euron kaapeli tuli kalliiksi 

Saako minkkiturkki päällä edelleen parempaa palvelua?

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, myynti, Gigantti, Verkkokauppa.com, tyrkyttäminen, Pekka Töytäri, supermyyjä,