Kuuntele viestejä, älä sanoja

Torstai 15.10.2020 klo 10.17 - Kauko Niemi

Maski_KN190012.jpg

Jokainen, kuka viime keväänä kuunteli viestejä eikä vain yksittäisiä sanoja peräkkäin tajusi, että maskikeskustelu oli kieroutunutta ja politisoitunutta. Sosiaali- ja terveysministeriö ei missään tapauksessa viestinyt satasella ja avoimen ymmärrettävästi ihmisten terveyden ehdoilla. Jotain hämärää oli ilmassa. Sitä pohdin myös monien ystävien kanssa.

”Miten nyt sanoisi...maskiasia ehkä poikkesi muusta viestinnästä jostain syystä. Se tuntui erityisesti olevan asia, josta ei katsottu aiheelliseksi sen enempää ääntä pitää”, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo Helsingin Sanomille.

Maskiviestit tuntuivat kiemuraisilta. Sanat saattoivat olla Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ihan asiallisia tänään, vaikka huomenna olivatkin sävyltään ja sisällöltään taas erilaisia. Viestinnän kokonaisuus oli kummallista ja rakensi hyvin sekavan kuvan. Ja nyt en todellakaan puhu yksittäisten sanojen, lauseiden juridisesta tai poliittisista merkityksistä, joita voidaan aina jälkikäteen selitellä ja todistella mennen tullen, vaan kulloisenkin hetken viestinnästä.

Viestinnän tulos on se, miten ihmiset kokevat tilanteen, ei se mitä sanoja on käytetty ja missä järjestyksessä. Ja lempi ilmaukseni – sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Siinä piilee koko viestinnän haasteellisuus. Viestijän omalla mielipiteellä ei ole juurikaan merkitystä.

Elokuun lopulla siis ennen tämän kertaista maskijupakkaa – pääministeri Sanna Marinin tunnustusta ja nyt THL:n pääjohtaja Tervahaudan ulostuloa – kirjoitin blogissani hallintoalamaisista. Tämä on paistanut läpi koko koronakauden. Ja jopa ärsyttävästi ennen koronaakin.

Koko Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan on pesiytynyt kummallinen sävy viestiä ja toteuttaa asioita tuolta jostain ylhäältä – kun te ette kuitenkaan näin vaikeita asioita ymmärrä mentaalilla. Jotkut ymmärtävät ja haluaisivat ymmärtää enemmän ja toki joillekin riittää pyhä yksinkertaisuus, että lääkäri määrää – ihan mitä vaan. Yhteistyön ja yhteisen hyvän tavoittelu on kateissa.

Odotan myös sitä päivää, kun jostain paljastuvat ne todelliset taloudelliset ja poliittiset sekä kulttuurilliset sitoumukset ja syyt miksi maskeista ei keskusteltu avoimen asiallisesti ja rehellisesti.

Jos Sosiaali- ja terveysministeriön viestintäjohtaja Vivikka Richt ei ymmärrä mitä Tervahauta tarkoittaa ulostulollaan, hänenkin kannattaisi miettiä sanojen sijaan muodostunutta viestiä.

Sanna Marinin ulostuloa tulkittiin monellakin eri tavalla valehtelusta väärinymmärrykseen ja jopa naisasiana aina kokoomuksen ajamaan ministeri Krista Kiurun epäluottamukseen. Sanojen tulkinta ja politiikka sotkeutuivat taas oikein reippaasti.

Oma näkemykseni on, että Marinin viestit ovat tulkittavissa valehteluksi, vaikka pelkkien yksittäisten sanojen tulkinta etenkin jälkikäteen ei sitä juridisesti välttämättä ole. Sanojen jälkiselvittely, kun ei olekaan viestintää se on tarvittaessa oikeuslaitosten työtä.

Kokoomukset vaateet ministeri Kiurun suhteen ovat silkkaa politiikkaa, joka päätyi Kiurun luottamukseen. Epäluottamus olisi ollut Suomelle hyväksi. Kiuru on liian lepsu hoitamaan koko hallinnonalaa ja sen virkaihmisiä ja lukuisia itseellisiä virastoja, jotka toimivat kuin valtio valtiossa pelaten aivan omaa peliään omilla säännöillään.

 

Viestinnällisesti maskien sekavaan sekoiluun on juuri julkaistu varsin yksityiskohtaista tietoa. Tähän kannattaa jopa tutustua - https://agiletassu.com/julkaisut

Tuon laajan ja yksityiskohtaisen selvityksen mukaan maskit käyttäjälleen sekä muille ihmisille aiheuttamat hyödyt on todennettu kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa, joissa maskien vaikutusta virusten leviämiseen on tutkittu mm. suodatusmittauksilla, aerosoli- tai populaatiosimulaatioilla, maakohtaisilla COVID-19-kuolleisuustilastoilla tai maskin käyttäjien keskuudessa tehdyillä seurantatutkimuksilla, osin myös aiempien vastaavan tyyppisten epidemioiden aikana.

Jo pelkillä teknisillä mittauksilla voidaan todeta, että parhaat kirurgiset maskit suodattavat jopa 95 % kolmen mikronin kokoisista hiukkaista siinä missä parhaiden vastaavan hengitysvastuksen aiheuttavien kankaiden suodatusteho on noin 60 – 70 %. Maskien lääketieteellisistä haitoista on varsin vähän tieteellistä tutkimusta; olennaisia haittoja alkaa löytyä vasta silloin, jos mukaan otetaan kulttuurillisia tai poliittisia perusteluja.

Tämä laaja raportti suosittaa viranomaisille, että päätöksenteon ja annettujen suositusten taustat on avattava kansalaisille läpinäkyvällä tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki perustelut on esitettävä avoimesti ja rehellisesti siten, ettei kansalaisille uskotella suositusten perustuvan tarkkaan punnittuun lääketieteelliseen tietoon tilanteessa, jossa todelliset perustelut ovat luonteeltaan poliittisia, hallinnollisia tai kulttuurillisia.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 19.10.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, maski, STM, sosiaali- ja terveysministeriö, Sanna Marin, Markku Tervahauta, HTL, Vivikka Richt, Krista Kiuru

Tarpeetonta koronasyyllisten etsintää

Perjantai 20.3.2020 klo 11.35 - Kauko Niemi

Kun sama viesti löytyy copy/pastattuna useammasta mediasta ja vielä useammasta someviestistä, niin ollaan lietsomassa sukupolvien välistä eripuraa liki sotaa.

Läheiset tuskailevat: Suomen ”kurittomat” yli 70-vuotiaat uhmaavat korona­ohjeita – ”Kuin kirppuja paimentaisi”

Koko korona tapauksesta näyttää nyt löytyvän syyllinen. Yli 70 -vuotias henkilö. No en kiellä etteikö tällaista olisi voinut tapahtua live elämässä, mutta veikkaukseni on, että todennäköisesti muutamina yksittäistapauksina. Ovatko nämä oikeita ilmaisuja tässä tilanteessa - riskiryhmän mummot tekevät, mitä huvittaa. Kaikkiko?

Näin tapahtuu kaikkien ohjeiden kohdalla ja kaikissa ikäryhmissä. josta ei ainakaan median tai meidän korttelipoliisien pidä ottaa oikeuksia omiin käsiimme.

Yhdessäkään artikkelissa en nähnyt kuvituksena todellista tilannetta. Siis toimituksen kuva-arkistosta oli vaan revitty vanhalta näyttävä henkilö takaa päin. Sen verran toimituksen itsevarjelun vaistoa, ettei kuvasta tunnisteta syyllistä.

Kyse on kuitenkin kaiken aikaa ollut lähikontaktien välttämisestä. Kadut ovat olleet varsin tyhjiä eikä ole ollut mitään ongelmaa pysyä metrin päässä toisesta ihmisestä. Liike on lääke tällaisessakin tilanteessa ja ne jotka pystyvät ulkoilemaan on ennen kaikkea hyväksi mielenrauhalle sekä fyysiselle kunnolle. Kunhan siis pysyvät erossa muista ihmisistä.

Olen aivan varma, että nämä ulkoilevat vanhukset jäävät sisään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen todistettu koronavirus tartunta kuusesta on todistetusti tapahtunut.

Ketä ja mitä tällainen syyllistäminen palvelee näinkin vakavassa tilanteessa. Syyllistäminen tarttui jo pääministeri Sanna Marinikin. ”Jos eivät suositukset tehoa, niin meillä on järeämpiäkin keinoja.” Joukkueenjohtajalla tulee olla muitakin keinoja käytettävissä kuin uhkailu.

Minulla on laaja kaveripiiri ja pakko sanoa, etten ole törmännyt yhteenkään todelliseen tapaukseen, missä läheiset olisivat joutuneet paimentamaan yli 70 vuotiaita kuin kirppuja. Täysin tuulesta temmattua klikkihakuisuutta, jota tilanteeseen sopimattomilla sanoilla boostataan.

Huudellaan epämääräisesti vanhusten vastuuta, vaikka pitäisi huudella median vastuuta. Pitäisi myös perätä viranomaisten vastuuta millaisia sanoja puhuessaan käyttävät – kun virkamies sanoo torstaisessa tiedotustilaisuudessa, että kyllä vanhus saa liikkua kotona, niin onhan se kokolailla käsittämätöntä. Siis ohjeistusko tarkoittaa, että vanhuksella on lupa mennä vessaan.

Tuttavani kysyy facebookissa kokolailla osuvasti tilannetta - kun suomalaisia käsketään, komennetaan ja velvoitetaan niin minkälaista lopputulosta odotatte? Meidän sukupolvemme uskoo järkipuhetta ja hyvin perusteltuja sääntöjä ei poukkoilevaa komentelua.

Alunalkujaan koko ohjeistus lähti sivuraiteelle, kun käytettiin ilmaisua karanteenin omainen. Miksei heti määritelty lähikontaktien välttämistä, jota sitten jouduttiin selittelemään mennen tulle mitä se karanteenin omainen käytännössä tarkoittaa.

Wikipedia kertoo, että karanteeni on pakkoeristys, tyypillisesti vaarallisen tarttuvan taudin leviämisen estämiseksi. Sana tulee luultavasti Ranskasta, sillä ”40” on ranskaksi ”quarante”, joka sitten muuttui italian kielessä muotoon quarantena, lähde? joka tarkoitti 40 päivän odotusaikaa ennen pääsemistä Dubrovnikin kaupunkiin mustan surman aikana. Karanteenissa on tarkoitus pitää henkilö tai eläin karanteenissa niin kauan, että mahdolliset taudit puhkeavat. Näin estetään taudinkantajien liikkuminen alueelle.

Jos vanhukset oltaisiin pistetty karanteeniin, olisi siitä luonnollisesti seurannut tarve organisoida noin 800 000 ihmiselle välttämättömät päivittäiset elämisen tarpeet tavalla tai toisella. Täysin mahdoton savotta. Joten perustuvaa laatua virheellinen sanavalinta ottaa mukaan sana karanteeni.

Vahinko on tapahtunut ja aiheuttanut laajasti väärästä syystä syntynyttä syyttelyä ja uhkailua, jolle tällaisessa tilanteessa ei olisi ollut tarvetta. Näiden otsikoiden jälkeen tuskin kukaan pyytää anteeksi ja koko soppa jää elämään omaa elämäänsä. Vanhempi sukupolvi on nyt syyllinen hautaan asti, kun eivät ymmärrä sääntöjä. Tällainen railo ei rakenna yhteiskunnassa mitään hyvää.

Pelon, tuskan ja epätietoisuuden keskellä viestinnän merkitys kasvaa arvoon arvaamattomaan. Vahva totuus, että sanat saavat merkityksen vastaanottavan päässä korostuu moninkertaisena. Ja etenkin kun sanat saavuttavat nyt niin valtavan määrän epätietoisia ja tulevaisuudesta huolestuneita päitä.

Salaamisella ja väärillä tiedolla ei rakenneta luottamusta. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut sairaanhoitopiireille viranomaisohjeen olla kertomatta julkisuuteen alueellisia tietoja koronaviruksen takia tehohoidossa olevien ihmisten määrästä, kerrotaan sairaanhoitopiireistä. Ohje välitettiin johtajaylilääkäreille viime viikolla. Ministeri Krista Kiuru änkytti tiedotustilaisuudessa kysymyksen tehohoitopotilaiden määrästä ohi.

Salailu voi johtaa turhiin huhuihin ja epäilyksiin siitä, että viranomaiset piilottelevat todellista tilannetta. Tai siis johtaa, satavarmasti. On jo johtanut. Heikentävät kansalaisten uskoa siihen, että viranomaisten ohjeet ja käskyt perustuvat faktoihin.

Miksi?

Kuuntele myös - Niinistön mukaan häntä kiusaa kahtiajako nuoriin ja vanhoihin ja käsitys siitä, että yli 70-vuotiaita oltaisiin sulkemassa suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

PS. 20.3.15:00 Nyt olen kuullut ensimmäisen uskottavan tapauksen

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 23.3.2020  alkaen ma ja ke ja pe klo 08:00 sekä ti ja to klo 15:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, koronavirus, Sanna Marin, Krista Kiuru, kurittomat, mummot, 70-vuotiaat

Ja taas pukkaa sotea

Maanantai 20.1.2020 klo 14.12 - Kauko Niemi

Ministeri Krista Kiurulla on jätti urakka edessään. Hänen viikonlopulla julkituomat Sote-aikataulut tämän vuoden aikana tuntuvat aivan huikeilta, hieman utopistisilta. Tai ei oikeastaan, kun ei tarkkaan tiedetä mitä Sote tässä Kiurun tapauksessa tarkoittaa.

Kiuru sanoi viime perjantaina, että viime hallituskauden harjoitus oli varsin kunnianhimoinen. Siksi nyt on pakko ottaa rönsyt pois. Hallitus on vahvasti sitoutunut sellaiseen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen, joka on mahdollista saada eduskunnassa läpi. Olemme joutuneet suhteuttamaan toiveita ja tarpeita aikaisemmin esitetystä siihen, mikä on mahdollista. Siis mitään laaja-alaista sotea tuskin on luvassa.

Kiuru lupasi rahaakin peräti 190 miljoonaa euroa Soten alueelliseen kehitystyöhön. Perjantaina avattiin Soteuudistus.fi-sivusto, jonka toivotaan olevan uudistuksen tärkein asiantuntijaviestinnän kanava.

Soteuudistus.fi kokoaa sote-uudistukseen liittyvän tiedon yhteen paikkaan. Sivustolla esitellään uudistuksen kokonaisuutta ja sen etenemistä.

Sote-uudistuksen verkkosivusto on suunnattu ensisijaisesti uudistuksen valmistelijoille ja muille sen parissa työskenteleville ammattilaisille. Sivustoa ylläpitää sosiaali- ja terveysministeriö ja mukana ovat myös valtiovarainministeriö, sisäministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Sote-uudistuksen ajankohtaisasiat päivittyvät etusivulle uutisina ja kolumneina. Sivustolta löytyvät sote-uudistuksen yleisesittely ja aikataulu sekä tietoa palvelujen kehittämisestä ja uudesta sote-rakenteesta.

Kiurun ansioksi on laskettava, että sote-uudistus ei olisikaan mitään salatiedettä, vaan ovia pidetään ainakin rakosillaan moneen suuntaan.

Viime viikolla Helsingissä järjestettiin seminaari täydentävien hoitojen haasteista ja mahdollisuuksista. Siellä oli myös avoimuuden ja yhteistyön henkeä ilmassa.

Suomen sosiaali- ja terveysministeriön Asiakkaat-yksikön johtaja Jaska Siikavirta selvitti tilannetta, joka on varsin alkutekijöissään. Hallitusohjelmassa linjattu selvitystyö täydentävien hoitojen sääntelymahdollisuuksien kartoittamiseksi on tällä hetkellä aikataulutettu vuosille 2021- 2022.

Ilman täydentävien hoitojen niputtamista kokonaisuuteen, jää sote vain sairaanhoidon rahastuskoneeksi sen sijaan, että hoidettaisiin nopeasti vanhentuvan kansakunnan terveyttä.

Siikavirta oli varsin avoin ja näytti ymmärtävän, ettei tällainen työ onnistu virkamiestyönä peräkammarissa. Hän painotti useaan otteeseen laajan yhteistyön tärkeyttä ja toivoi, että satapäinen seminaariväki tulee mukaan tavalla tai toisella selvitystyöhön.

Nythän koko terveyden ja sairaudenhoito on sirpaloitunut todella pieniksi palasiksi, jota byrokratia vielä kiilaa entisestään. Ja voimakkaat vastakkainasettelut ovat jumiuttaneet kaiken järkevän yhteistyön viimeiset kymmenen vuotta.

Kansanterveyden näkökulmasta ja myös terveydenhoidossa toteutuvan turvallisen valinnanvapauden vuoksi on tärkeää arvioida kaikkien hoitojen ja hoitajien paikka koko järjestelmässä. Ruotsi saanee laajan näkemyksensä lainsäädännön voimaan ensi vuodenvaihteessa.

Ruotsin esitys sallii kaikkien sairauksien oireiden ja erilaisten vaivojen ja kipujen lieventämiseen liittyvät toimenpiteet myös muille kuin terveydenhuollon ammattihenkilöille. Vakavien sairauksien hoitamista (parantamistarkoituksessa) ei sallittaisi eikä minkään sairauden hoitamista (parantamistarkoituksessa) sallittaisi, kun kyseessä on alle 15- vuotias lapsi tai raskaana oleva nainen. Alle 8-vuotiaiden lasten ja joidenkin vakavien sairauksien hoitaminen on kielletty Ruotsin nykyisessä potilasturvallisuuslaissa.

Terveydenhuollossa tarvitaan lisää hoitavia käsiä ja inhimillistä läsnäoloa. Ihminen kun on paljon muuta kuin vatsakipu yleislääkärin vastaanotolla klo 9-9.15 tai haimasyöpä huoneessa 2.

Terveydenhoito ja sairaudenhoito kun ovat kovin eri asioita väheksymättä kumpaakaan. Niin kovasti kun toivoisi vaikka sellaista ajattelua, että liike on lääke. Sitten vain laajalla yhteisymmärryksellä katsottaisiin millaista liikettä ja miten pystyvät eri osapuolet tarjoamaan ihmisen terveyden ylläpitämiseksi. Se olisi jopa kustannustehokasta, kun personal trainer, hieroja ja lääkäri olisivat kaikki samalla lähtöviivalla.

Toivoa sopii että ministeri Kiurun viime päivien laajemmat ulostulot tarkoittaisivat oikeasti avoimempaa lähestymistä kuin vain lainsäätämistä rahanhimoisten terveysjättien kurissapitämiseksi.

 

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 20.1.2020  alkaen ma ja ke ja pe klo 08:00 sekä ti ja to klo 15:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Krista Kiuru, Sote,