Terveyttä vai kauneutta etsimässä

Perjantai 15.3.2024 klo 14.41 - Kauko Niemi

rumasydan.jpg

Tuossa tuokiossa 70 prosenttia suomalaisista on ylipainoisia, siis virallisten ja viranomaisten mittareiden mukaan. Minäkin olen yksi niistä, joilla on rasvaa rakenteissa aivan liikaa.

Toistaiseksi minulla ei ole varmaa tietoa mitä kaikkea terveysvaikutuksia rasvaisuuteni on aiheuttanut. Siitä olen satavarma, ettei ylipainoni tuota minulle mitään ulkonäköongelmia. Olen aina rantakunnossa – ainakin omasta mielestäni, paitsi etten tykkää viettää aikaani biitsillä.

Toisin päin ajateltuna minulle lihava ihminen ei ole ruma eikä kaunis, kunhan on luonnollinen. Usein jään vaan miettimään, että toivottavasti hän pärjää. Toivottavasti ylipaino ei ole aiheuttanut mitään sairauksia. Ylipainolla tuppaa vaan olemaan kaikenlaisia elimistöä liikaa kuormittavia riskitekijöitä. Tosin laihallakin saattaa olla sisäelinrasvaa.

Tuoreessa Global Burden of Disease -tutkimuksessa tarkasteltiin, miten paljon kakkostyypin diabetes, eli sokeritauti, yleistyi Suomessa alle 25-vuotiailla nuorilla vuodesta 1990 vuoteen 2019.

Suomessa kakkostyypin diabeteksen esiintyvyys kasvoi 285 prosenttia. Se tarkoittaa sitä, että sairastavien nuorten määrä lähes nelinkertaistui. Kakkostyypin diabetesta sairastaa Suomessa noin 470 nuorta 100 000 ihmistä kohden. Luku on huolestuttava ja lähes aina tautia on edeltänyt ylipaino.

Tilanteeseen ei auta mikään virallinen lautasmalli. Eikä yhtään se, että houkutellaan pudottamaan painoa ulkonäkösyillä. Kesäksi rantakuntoon. Tosin Yleisesti hyväksytyt ravinto-ohjeet eivät ole tehtykään laihdutukseen. Ne ovat poliittinen päätös, mutta kaikilla pitää olla mahdollisuus syödä terveellisesti.

Näitä ulkonäkökauppiaitahan riittää mennen tullen. Elintarviketeollisuus viis veisaa lautasmalleista, eikä ihmisten terveydestäkään muuten kuin lainsäännösten perusteella. Lainsäädäntöön voisi lisätä reilun sokeriveron. Ja media pelottelee taudeilla ja kuolemalla, muka asiantuntijoita haastatellen.

Me kaikki olemme yksilöitä ja erilaisia, emmekä pääse terveellisiin tuloksiin millään lyhytaikaisilla yleisillä tempuilla. Pahin lopputulos painonpudotuksesta on lihasten häviäminen ja läskin jääminen. Ihannetilanne, ettei paino putoakaan, koska lihakset kasvavat ja läski lähtee.

Tästä blogistani meinasikin tulla keskusteleva podcast, kun näitä tietoja etsiskellessäni tuttavani, terveydestä kiinnostunut Janne lähetti viestissä linkin ihannepainolaskuriin. Laskurin on kehittänyt Muutos.net. Tartuin laskuriin ja ei järin suurta yllätystä, kun minun pitäisi hävittää painoa, niin mieluusti läskiä, vähintään 9 kiloa. Eikä kestäisi kuin 124 päivää.

Kotivaakani osaa arvioida jollakin trendiluotettavuulla häviääkö läskiä vai lihasta. Monissa paikoissa, kauppakeskuksissa löytyy Bodymaja palvelu kunnon laitteella ja sieltä saa tarkkaa tietoa jopa sisäelinrasvoista.

Ja sitten tähän podcast osioon;

Heh… tää on aika hyvä

Joo oon seurannut näitä muuttujia aika pitkään - parasta, ettei kaupata ulkonäköä, vaan terveyttä.

Terve ihminenhän on kaunis. Hänellä on virheetön iho ja hyvä ryhti. Nämä asiat ovat terveyden kannalta tärkeämpää kuin esimerkiksi lievä ylipaino. Kyllä niitä sopii kaupata. Se miten niihin päästään on monesti arveluttavaa.

No tosiaan hyvä ryhti on ennen kaikkea terveyskysymys. Kauneuden takia sitä ei kannata havitella

Jos ihminen on terve, hän on yleensä kaunis, mutta kaunis ihminen voi olla myös sairas.

No kauneus katsojan silmissä - arvostan persoonallisuutta - olkoon sitten jonkun mielestä kaunis tai ruma - mitä lienee tarkoittakaan ja millä mittareilla.

Olen vuodesta -69 harrastanut aktiivisesti urheilua ja liikuntaa. Olen tavannut lukuisia harrastajia tänä aikana. Keskusteluista päätellen jokainen heistä treenaa harrastuksestansa riippuen siihen sopivaa vartalotyyppiä. Voimailijat hakevat lihasta, kestävyystyyppisellä liikunnalla uskotaan keskivartalon kaventuvan. Itsekin olet sanonut, että tavoittelet kapeampaa uumaa. Antti Heikkilä on sanonut, että ainoa liikunta, josta on terveydellistä hyötyä ja joka on tieteellisesti todistettu, on yli 65-vuotiaiden voimaharjoittelu. Kaikki silti haluavat ainakin toissijaisesti muokata kehoaan. Onko se kauneuden kaipuuta. Se on kumminkin katsojan silmissä, kuten sanoit

Heikkilän ajatus on ihan ymmärrettävä ja koen sen itsekin oikein hyvin. Seurauksena siitä on jaksaminen liikkua ja erittäin tärkeä tasapainon hallinta, muttei ulkonäkö.

Se ei ole Heikkilän ajatus vaan hänen ulostuoma fakta. Antin ajatus on se, että kun noudattaa hänen dieettiään ja treeniä pysyy kauniina ja nuorekkaana!

 

Jokainen siis päättäköön ja toimikoon sen mukaan, haluaako pysyä terveenä vai poseerata ulkonäöllään. Terveys on pitkäaikaista ja poseeraus hetkellistä.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantaina 18.3.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

 

 

Lisää aiheesta:

Voisit olla laihempi

Pikaruoka aiheuttaa paitsi lihomista, myös tulehdusta aivoissa

Väsyttääkö ja pätkiikö muisti? Ratkaisu epämääräisiin oireisiin voi olla yksinkertainen | Kauneus ja Terveys (eeva.fi)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, laihdutus, lihavuus, diabetes, sokeritauti,

Rahoitetaan soteuudistus sokeriverolla

Keskiviikko 25.5.2022 klo 13.30 - Kauko Niemi

Sokeri_risti_KN213658.jpg

Meillä on huikea armeija viranomaisia, tutkijoita, lääkevalmistajia, elintarviketeollisuuden lobbareita, jotka vahtivat jokaista milligrammaa jokaisesta vitamiini- ja hivenainetuotteessa. Pienikin määrä ”väärää” ainetta nostaa ison hulabaloon. Media ja median ihannoimat asiantuntijat tahkoavat uhkia ilmaan ja pelottelevat jopa kuoleman vaaroilla. Vaikka jokainen voi käydä labrassa ilman lääkärin määräystä mittauttamassa arvot ja pitoisuudet, niin luulo muuttuu tiedoksi.

Mutta samaan piperryksen aikaan terveyden kokonaisuudesta ei kukaan hiiskahda mitään ja kuka tahansa, koska tahansa saa myydä ja ostaa valkoista tappavaa ainetta, sokeria mielin määrin. Ruoka- ja juomateollisuus saa käyttää sokeria addiktoimaan ihmiset ja käyttämään juuri haluttuja tuotteita uudestaan ja uudestaan vakavin seurauksin. Sokerilla, alkoholilla, tupakalla ja huumeilla ei käytännössä ole suurtakaan eroa ihmisen terveydelle.

Soteuudistusta ja sen rahoitusta sekä toimintatapoja pähkitään ylintä valtionjohtoa myöten yksittäisenä ongelmana, kuinka saataisiin jatkuvasti kasvava sairaiden joukko riittävän nopeasti hoitoon pienin kustannuksin. Kukas onkaan miettinyt kokonaisuutta miksi sairauskeskusten jonot sen kun vain kasvavat vaikka palvelu nopeutuu.

Moni saattaa muistaa yhdysvaltalaisen sisällissodan terveyden ja sokeriteollisuuden välillä. Tämän sodan voitti sokeriteollisuus. Nyt lasketaan, että Yhdysvalloissa lihavuudesta aiheutuvien sairauksen hoito maksaa 147 miljardia dollaria vuodessa. Summa on kymmenen prosenttia Yhdysvaltojen kaikista sairausmenoista.

THL:n määrittelee tällä hetkellä erikseen ylipainoisuuden ja lihavuuden. Minäkin kuulun tähän 63 prosentin ylipainoisten porukkaan. Olen toki tietoinen asian vaaroista ja tsemppaan kaiken aikaa ja mittaan muutoksia.

Suomalaisista 2–16-vuotiaista tytöistä 18 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.

Nuorista eli 18–29-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Samanikäisistä naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.

Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava.

Lihavuus lisää riskiä sairastua lukuisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, dementiaan, masennukseen, uniapneaan, kihtiin, sappi- ja haimasairauksiin sekä useisiin syöpäsairauksiin. Vuosittainen kuolleisuus näissä sairauksissa on vuositasolla noin 6000 henkilöä. Ei ihan pärjännyt koronalle, mutta ei kaukanakaan.

Juuri julkaistu suomalainen tutkimus on löytänyt valitettavan yhteyden lasten synnynnäiseen sydäntautiin ja äidin diabetekseen.

Näiden edellä mainittujen lukujen muodostamisessa käytetään painoindeksiä. Joka ei tietenkään ole yksiselitteinen asia ja totuus yksilötasolla. Jos olet koko elämäsi käynyt hoitamassa lihastesi terveyttä kuntosalilla tai olet hoikka ja sisäelimiesi ympärillä on runsaasti niin sanottua viskeraalirasvaa. Terveellisen lihaskunnon omaavan painoindeksi on yläkantissa, mutta laihan kantama sisäelinrasva on suuri riski, jota painoindeksi ei kerro. Nämä asiat selviävät vain kunnollisella kehonkoostumusmittauksella.

Vaarallinen rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus, joka on jo noin miljoonalla suomalaisella. Joka viidennellä maksan rasvoittuminen on edennyt maksatulehdukseksi ennen kuin se todetaan. Rasvamaksa on nykyään myös lasten yleisin maksasairaus Suomessa, eikä sillä ole yhteyttä yleiseen luuloon liiallisesta alkoholin käytöstä.

Taustalla on liiallisen sokerin ja hiilihydraattien insuliiniresistenssi.

Lihavuus on myös monen diabeetikon taustalla. Suomessa on noin 450 000 diagnosoitua hoidossa olevaa diabeetikkoa: noin 50 000 tyypin 1 ja noin 400 000 tyypin 2 diabeetikkoa. Lisäksi 50 000 - 100 000 suomalaista sairastaa tietämättään tyypin 2 diabetesta.

Näiden monien asioiden takana on sokerin liiallinen käyttö. Suomalaiset käyttävät 2-4 kertaa liikaa sokeria. Entä jos otetaan heti käyttöön reipas lisätynsokerin vero ja sillä rahoitettaisiin uusia sotejärjestelyjä. Sen jälkeen järkeviä säädöksiä sokerin käyttöön etenkin ruokateollisuudessa. Niin että asiaa vahditaan ja säädellään vähintäänkin yhtä tehokkaasti kuin nyt valvotaan lisäravinteiden käyttöä.

Olemmehan pystyneet säätelemään liikennekuolemia, tupakkakuolemia, alkoholikuolemia miksemme muka pystyisi ohjaamaan sokerikuolemia.

Ja lopun kaikkein tärkein neuvo on – älä yhdistä tähän keskusteluun ulkonäkökysymyksiä, niillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa.

Ääniversio löytyy Finnradio.fm sivulta

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, sokeri, insuliiniresistenssi, sokerivero, sairauskeskus, soteuudistus, ylipaino, lihavuus, rasvamaksa, diabetes,

Sote-valmisteluryhmään nopeasti liuta insinöörejä ohjaamaan lääkäreitä

Lauantai 10.4.2021 klo 12.39 - Kauko Niemi

 Sokeri_risti_KN213658.jpg

 Hiilihydraattia ja sokeria tunkee jokaisesta raosta.
Elimistömme ei sitä kestä ja sokeritaudista eli diabeteksestä on muodostunut vakava terveysongelma.
Sen aiheuttamiin ongelmiin kuolee 270 000 amerikkalaista vuosittain.

”Diabeetikot nielevät noin neljänneksen maan sairaanhoidon dollareista. Suoriin diabeteksen hoitokustannuksiin kuluu Yhdysvaltojen diabetesliiton mukaan yli 230 miljardia dollaria (193 miljardia euroa) vuosittain.”

”Diabetekseen tai siihen liittyvään sairauteen kuolee vuosittain noin 270 000 amerikkalaista. Yli 90 prosenttia heistä sairastaa diabeteksen kakkostyyppiä, joka on seurausta geenien, ympäristötekijöiden ja elintapojen monimutkaisesta vuorovaikutuksesta.”

Näillä ”faktoilla” aloittaa Helsingin Sanomat aukeaman laajuisen toivoa täynnä olevan juttunsa kuinka Sami Inkisen bisness Virta Healthin ravitsemuksellinen lähestyminen perustuu ketogeeniseen ruokavalioon. Se sisältää niukasti hiilihydraatteja mutta runsaasti rasvaa.

Noin 20 000 ihmistä Suomessa sairastuu vuosittain sokeritautiin ja joka viidennellä suomalaisella on esidiabetes, eli sokeritaudin esiaste. Se on sairaus, jossa verensokeri on jatkuvasti koholla. Sairaus kulkee kahdessa luokassa joko synnynnäisesti tai sitten elämäntapatautina.

Samainen Helsingin Sanomat järjesti historian suurimman yksittäisen ajojahdin, kun Antti Heikkilä perusteli kirjassaan miksi ja miten ketogeeninen ruokavalio vaikuttaa insuliiniresistenssiin eli sokeritautiin ja sen syntyyn. Heikkilällä on tästä asiasta myös yli 20 vuoden käytännön kokemus.

Hesarin jututhan ovat lähtökohdiltaan tietenkin erilaiset, vaikka puhuvatkin täsmälleen samasta asiasta. Asiasta, joka taitaa olla jopa vakavampi ongelma länsimaissa kuin korona konsanaan. Helsingin Sanomien tulee kantaa myös vastuu asioiden sekoittamisessa ja sekavan kuvan luomisessa näin keskeisessä asiassa.

Heikkilän lynttääminen oli pitkälti kateellisen ja oman egonsa kanssa kipuilevan Juhani Knuutin mobilisoima ajojahti. Inkisen juttu puolestaan taloustoimituksen tekemä huikea amerikkalainen miljoonaunelma. Sami Inkinen on ollut aina mestari lehdistösuhteissaan ja saanut myönteistä näkyvyyttä bisneksilleen. Heikkilän akilleen kantapää on puolestaan täysi ymmärtämättömyys median toimintatavoista.

Siis saman ongelman kimpussa sekä Heikkilä että Inkinen ja vieläpä täysin samoilla metodeilla. Ja perässä hiihtäjiähän on myös riittävästi. Ketogeenistä ruokavaliota tuputetaan joka ikinen päivä monella foorumilla. Ja jos ketogeeninen ruokavalio ei kelpaa viranomaisille, niin heiltä on lupa odottaa parempia tutkimuksia ja ohjeita, kuinka insuliiniresistenssi pidetään hallinnassa. Käytäntöhän on jo osoittanut, etteivät viralliset ruokasuositukset siihen pysty syystä tai toisesta.

Keinoja pitäisi etsiä sokeri/hiilihydraattiverolla, ruokateollisuuden sääntelyllä ja ties millä. Syytä olisi myös tuoda avoimesti julki kaikki ne tutkimukset, joihin nykyiset suositukset pohjaavat. Kuka on tutkimusten taustalla ja ennen kaikkea kuka on rahoittaja. Ei riitä enää pelkkä yliopiston tai tutkimuslaitoksen nimi.

Jos Sami Inkinen onnistuu omassa perusajatuksessaan, että kaikki mitä pystytään mittaamaan, pystytään myös muuttamaan. Tämähän tarkoittaa, että suomalaisen Sote-työryhmään pitää kiireesti palkata liuta hyviä insinöörejä, joiden johdolla toimintaan saadaan riittävästi faktaa ja ennen kaikkea yksilöllisiä mittauksia, joiden mukaan lähdetään toteuttamaan muutoksia terveelliseen suuntaan.

Tällä hetkellä kaikki viralliset hoitopäätökset tehdään keskiarvosuositusten perusteella, vaikka samassa perheessä samalla ravinnolla toinen saa diabeteksen ja toinen pysyy hoikkana ja terveenä. Ja byrokratiamme varmistaa, ettei lääkäri eikä muukaan hoitohenkilökunta saa puhua eikä hoitaa muuten kuin näiden keskiarvoisten käypähoitosuositusten tai paremminkin määräysten mukaan. Sen jälkeen kaikki muu onkin sitten luokiteltu puoskaroinniksi. Inkinen taitaa jälleen istua tukevan rahakirstun päällä.

Onhan se sääli, että hiilihydraattien laskemiseen perustuva ruokavalio oli käytössä sokeritaudin hoidossa 1700 luvun puolesta välistä asti aina 1980 luvulle. Tuolloin kemiallisesti valmistettu insuliini syrjäytti sen. Luulisi, että liki 300 sadassa vuodessa on joku tutkimuskin tehty ja jonkin verran kokemustakin karttunut. Joka tapauksessa sokeritauti fiinimmin ilmaistuna diabetes on jo räjähtänyt käsiin.

Muistetaanhan tästä lähtien aina puhua sokeritaudista, niin kaikki ymmärtävät taudin ja sen aiheuttajan.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 11.4.2021 alkaen su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, diabetes, sokeritauti, Helsingin Sanomat, Sami Inkinen, Antti Heikkilä, Juhani Knuuti, Sote, insuliini, käypähoitosuositus, ketogeeninen ruokavalio,

Odottavan aika on pitkä

Sunnuntai 1.7.2018 klo 11.44 - Kauko Niemi

Ihminen on kautta aikain tottunut siiten, että ostotapahtumassa raha ja tavara vaihtavat omistajaa ihan siinä samassa hetkessä ja samassa paikassa.

Tämän asian tiedostaminen nettikauppiaalle on ihan niitä ensimmäisiä asioita, kuinka pitkään asiakkaan luottamus kestää odottamista ja mitä odotusaikana tapahtuu. Tätä aikaa ei mitata viestien määrällä vaan viestien sisällöllisellä laadulla. Tämä vanha sananlasku, jos mikä, pitää paikkansa.

Tilaan lauantaina puhelimeeni suojalasin Suojakalvotukku.fi. Automaattinen kuittaus kertoo, että tilaus on otettu vastaan. Aikaisin maanantaiaamuna saan viestin, että toimitus on lähtenyt matkaan ja keskiviikkona postiluukusta putoaa tilattu lasi. Ehkä olisi jo tiistaina, jos alueellani olisi ollut postin jakelua.

Samaisena lauantaina tilaan myös diabeteskauppa.fi uuden verenpainemittarin. Kuvio toistuu täsmälleen kuin suojalasissa paitsi saan jo maanantaina iltapäivällä viestin Matkahuollosta, että paketti on noudettavissa.

Juhannusviikon keskiviikko-iltana selaan koneellani saamaani Gigantin kesäale pdf-katalogia. Siellä yhdessä nurkassa on pienellä 2T kovalevy, sopiva varmuuskopiointiin.

Välitön hintavertailu osoittaa, että sama kovalevy on 110 – 150 euron välillä ja tuo Gigantin hinta oli 79 euroa. Normaali hinta Gigantilla 129 euroa. Sama hinta kuin sähköisessä katalogissa, oli myös nettikaupassa.

Tarjous näyttää olevan voimassa yli juhannuksen, eikä erikseen mainita, että se olisi joko netissä tai vain myymälässä. Siis huomenna tilaus sisään kaikessa rauhassa.

Hups - yön yli ja hinta nettikaupassa olikin torstaina 129 euroa. Päätän piipahtaa nyt myymälässä. Myyjä tarjoaa painettua jaossa olevaa kesä-alen tablot-lehtistä. Siinä ei ole mukana koko levyasemaa. Sitten tarkistetaan myyjän työaseman sielunelämä. Ei löydy kuin 129 euron hintaisia.

Kaivetaan koneelta tuo sähköinen tarjouslehti ja sieltähän se 79 euron levy löytyy kuin löytyykin. Tämän jälkeen haetaan lisää myyjiä ja lyhyen neuvottelun jälkeen tietojärjestelmään minun tietojen kohdalle kirjoitetaan, että tälle herralle myydään tämä levy 79 eurolla. Ja kassalla jo tiedettiin, että K Niemi maksaa levystä tämän verran.

Nyt tiedän kuinka luottavaisesti minun pitää tulkita Gigantin viestejä, joista ei saa sen enempää tolkkua asiakkaat kuin myyjätkään.

Laitan koemyyntiin sänkyni tori.fi -sivustolle. Kyselytulvaa ei syntynyt paitsi yksi, joka lupasi ostaa sängyn, jos voi hakea sen kahden päivän kuluttua. Tarkistusten jälkeen sovin kaupoista.

Aina ei tarvitse olla edes nettikauppaa kun ostat verkossa. Tiesin tarkalleen millaisen uuden sängyn haluan ja pyysin sähköpostilla tarjouksen Metropoli kaluste Oy:ltä. Hinta oli sopiva ja toimitusaika 2 viikkoa. Kaksi viikkoa lattialla ja yökylässä tuntui kohtuulliselta. Tilasin, sain maksukuitin käsimaksusta, maksoin ja myyjä sai pankin maksutositteen. Kaikki tapahtui noin puolessa tunnissa.

Viestejä ja jopa puheluita alkoi kulkea kahden viikon kuluttua. Ja ennen kaikkea selityksiä, jotka eivät tuntuneet uskottavilta. Toimitus venyi 8 viikkoon. Kahdeksan viikkoa ilman säbkyä alkoi pikkuhiljaa pakottamaan. Ja vasta sänkyä kuskannut autokuljettaja tiesi kertoa, että Tempuren patjamallien uusinta ei pysynyt alkuunkaan aikataulussa. Tällaisen selityksen olisin ymmärtänyt aikaisemminkin. Olinhan vanhojen mallien tyrkytyksistä huolimatta valinnut uuden mallin.

Tekniikkafriikkinä ja huonounisena päätin tilata ennakkotarjouksesta Oura-sormuksen. Tein tilauksen ja maksoin tilauksen helmikuussa.

Olen saanut nyt 23 tilanneviestiä Ouralta. Kaikki ovat vähintään viestintätoimiston puppusanageneraattorilla tuotettuja. Kauniita, kohteliaita, tunteisiin vetoavia, mutta yhdessäkään ei ole mitään konkreettista tietoa kuinka toimitukset ajoittuvat.

Yllätys, yllätys viime perjantaina tuli se 24:s viesti, jossa arvioidaan minun tilaukseni toimituksen tapahtuvat tulevan elokuun lopussa. Ensimmäinen konkreettinen viesti neljän kuukauden jälkeen tilauksesta.

Jokainen voi näiden esimerkkien jälkeen päätellä onko odottavan aika pitkää ja millaista maineenhallintaa kannattaa nettikaupoissa harrastaa.





Tämä on myös kuultavissa podcastina Finnradion taajuudessa 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai nettissä www.finnradio.fm - maanantaina 2.7.2018 klo 13:00 alkavassa ohjelmassa.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettikauppa, Suojakalvotukku, Diabeteskauppa, Gigantti, Metropolikaluste, Oura, tori.fi,