Demareiden uutta elämää ilman Sannaa

Perjantai 10.11.2023 klo 20.55 - Kauko Niemi

Vaalit_1A4A4520.jpg

 Kohta tas pystytetään tietoa kansalle

Kahden median, Ylen ja Hesarin teettämissä kannatuskyselyissä Sosiaalidemokraattinen Puolue on ottanut uuden suunnan ja noussut Suomen ykköspuolueeksi. Hallituspuolue Kokoomus on hiipunut kakkoseksi.

Hesarin mittauksessa Demareiden kannatus oli 21,5 ja Ylen mittauksessa 23,5 prosenttia. Kokoomuksen kannatus Hesarin mittauksessa 20,6 ja Ylen mittauksessa 20,2 prosenttia. Suunta on kärkipuolueiden kohdalla selvä ja selvä se on myös molemmissa mittauksissa hiipuvan Perussuomalaisten.

Itse en ole suurikaan politiikan seuraaja, saati tietäjä. Vuosikymmenten aikana olen äänestänyt melkoisella varmuudella kaikkia valtapuolueita Perussuomalaisia lukuun ottamatta. Heidän raakkumisensa ei ole tavoittanut minun arvomaailmaani.

Liikkumisen suunnat eivät sinänsä ole yllättäviä. Ainahan hallitusvastuu nakertaa kannatusta ja oppositio voi jonkin verran vapaammin laukoa ajatuksiaan. Nyt poikkeavaa on se, että muutos on tapahtunut näin nopeasti heti kättelyssä. Mitä se sitten onkaan neljän vuoden kuluttua. Tosin Kokoomuksen alkumetrit hallitusvastuullisena eivät ole olleet kovinkaan sujuvia. Vai pitäisikö sanoa Petteri Orpon eikä Kokoomuksen.

Kokoomuksella on käynnissä jonkin asteinen sisäinen hajaannus, joka välittää ulospäin sekavaa kuvaa. Vanha polvi antaa hienosti palautetta Orpon suunnalle. Uusi polvi ja erityisesti kokoomusnuoret ovat kaukana vanhasta sivistyksestä. Laukovat mitä sattuu ja ovat ehkä enemmän Perussuomalaisia kuin perinteistä Kokoomusta.

Demarit saavat kiittää Sanna Marinia siirtymisestä taka-vasemmalle tai ehkä taka-oikealle. Vihdoinkin puolueen asialliset viestit saavat tilaa kansan keskuudessa ja niitä on myös tutkimusten mukaan otettu vastaan.

Minulla ei oikein syntynyt mitään käsitystä Demareiden puuhastelusta viimeisten neljän vuoden aikana. Tiesin kyllä, kuinka Sanna Marin oli missäkin tilaisuudessa pukeutunut. Tiesin kenen seurassa ja missä hän oli bilettänyt. En vain hahmottanut miten puolue aikoo hoitaa isänmaan asioita. Paitsi, että hommat vaativat taas muutaman miljardin lisää velkaa. Nythän sitä sitten on melko riittävästi.

Nyt on oltava jopa tyytyväinen kehitykseen, että suomalaisten mielipiteitä ohjaavat ihan oikeat asiat. En ole lainkaan tietoinen, missä Antti Lindtman on bilettänyt. En ole nähnyt yhtään kehonkielen arviota Lindthmanin kravaatin sopivuudesta tai sen merkityksestä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Silti kannatusluvut nousevat.

Tilanne vaikuttaa myös ihan varmasti tuleviin presidentin vaaleihin. Jokaisessa puolueessa on suuri joukko peruskannattajia asiassa kuin asiassa. Demareilla nyt eniten. Toistaiseksi, Jutta Urpilaista odotellessa Demarit eivät ole paljastaneet jo hyvinkin lähellä olevien vaalien asetelmiaan.

Vai onko se turvallisinta, ettei presidenttiehdokas ole sähläämässä ja mokaamassa elämäni humpassa tai jossain muussa, äänestäjien mielestä väärässä paikassa. Sitten vaan juuri ennen vaaleja ilmestyy stagelle. Ota tai jätä!

Politiikka on kannatettavaa niin kauan kun asiat esitetään selkeästi, kuinka maan asioita on tarkoitus hoitaa, eikä asioita sotketa kaiken maailman klikkiotsikoihin tai muuten mediassa helposti läpi meneviin juttuihin, vaikkapa koiran tekemiin kepposiin.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantaina 13.11.2023 klo 08.00 ja 16.00

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FinnRadio.fm, Sanna Marin, demari, kannatusmittaus, Petteri Orpo, kokoomus, Perussuomalaiset, Antti Lindthman, Yle, Helsingin Sanomat, presidentin vaalit, Jutta Urpilainen,

Poliittinen intohimoni ei ota syttyäkseen

Lauantai 29.5.2021 klo 13.39 - Kauko Niemi

 Vaalit_1A4A4520.jpg

Edelleen näyttää vahvasti siltä, ettei minulle ole syntynyt poliittista vakaumusta. Olen siis liikkuva äänestäjä ja menen suorittamaan kansalaisvelvollisuuttani niin kuin aina ennenkin.

Tähän mennessä olen elämäni aikana varmaan äänestänyt kaikkia puolueita paitsi yhtä. Ja paljon saa vettä virrata Vantaanjoessa, ennen kuin perusarvoni muuttuvat niin paljon, että äänestäisin perussuomalaisia. He ovat riittävän selkeästi kertoneet niitä asioita, joista olen absoluuttisesti eri mieltä. Olivatpa ne kertomukset sitten puolueen virallista liturgiaa tai yksittäisten ehdokkaiden pinttymiä.

Heiltä ja muiltakin ehdokkailta on jäänyt myös kertomatta millaisiin rikoksiin he ovat syyllistyneet. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan pelkästään pääkaupunkiseudun kuntavaaliehdokkaat ovat syyllistyneet kymmeniin tuoreisiin rikoksiin, joista äänestäjät eivät ole saaneet tietoa. Selvityksen mukaan kaikkiaan 59 ehdokasta on tuomittu syylliseksi 97 rikokseen vuosina 2016–2021 Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Perussuomalaisilla on eniten rikostuomion saaneita ehdokkaita ja rikoksia. Ruotsalainen kansanpuolue nousi rikostilastojen toiseksi.

Kaiken kaikkiaan yksittäisen ehdokkaan mielipide ja puolueen ohjelma eivät ole kovin helposti yhdistettävissä. Toisaalta vaikkapa sosiaalisessa mediassa on varsin helposti huomattavissa missä poliittisessa kentässä kukin seisoo. Kun vaikka kaverini kommentoi politiikkojen sanomisia, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, ei ole järin vaikeaa sijoittaa häntä poliittisessa kentässä.

Välillä ihan arkisissakin asioissa jää ihmettelemään, että jonkun luissa ja ytimissä on niin tiukka poliittinen ohjaus, että ilmaisut ovat jotakin poliittista ajattelua vastaan ja jonkin puolesta. Tietenkin vaalien kynnyksellä se voi tuntua helpolta, kun ei tarvitse muuta, kun etsiä ehdokas omasta puolueesta.

Kunnallisvaalit ovatkin se kansalaisvelvollisuuden vaikein rasti, jos kaveriporukassa ei ole sopivaa ja hyvin tuntemaa kandidaattia. Ehkä silloin on parasta päättää pari selkeää asiaa, joista ei anna periksi. Esimerkiksi Helsingissä voisi olla vaikkapa Malmin lentokentän muuttaminen asuinkäyttöön. Autoilu, luonto tai joku muu. Tämän jälkeen suuri osa ehdokkaista on pudonnut pois, eikä vieläkään tarvitse miettiä puoluetta.

Hyvän ja melko helpon jakolinjan muodostaa myös maahanmuutto. Näitä jakolinjoja kannattaa testailla vaikkapa vaalikoneilla. Pidät muut vastauksesi neutraaleina ja sitten otat reippaasti kantaa yhteen asiaan. Näin voit päästä vähän lähemmäksi ajatuksiasi.

Itse kokeilin ja tein kuusi vaalikonetta vastaten kaikkiin kysymyksiin omasta mielestäni ihan rehellisesti. Rehellisyydellä tarkoitan tässä tapauksessa, että ajattelin asioita enkä asioita puolueiden suotimien kautta.

Kun otan jokaisen vaalikoneen viisi kärkiehdokasta, jota kone minulle suosittaa, niin tähän 30 ehdokkaanlistaan mahtuu 11 perinteistä puoluetta ja 19 sitoutumatonta tai muuta ryhmittymää. Siis keskimäärin jokainen vaalikone antoi minulle viiden kärkeen kaksi perinteistä puoluetta edustavaa ehdokasta ja kolme muihin ryhmittymiin kuuluvaa ehdokasta.

Jos ylipäätään tykkäät lottoamisesta ja tietokonepeleistä, niin tässähän on sopivaa viihdettä muutamaksi illaksi. Teet useita vaalikoneita useilla eri yksittäisillä asioilla. Ehkäpä pian hahmottuu, millaisissa asioissa haluat liikkua ajatuksinesi. Käytännön ongelmanhan tietysti muodostaa valtuutetun arkinen työ, kun lopulliset päätökset tulevat olemaan enemmän ja vähemmän ryhmäpäätöksiä ja ryhmät ovat enemmän ja vähemmän puoluepohjaisia.

Nyt kun ennakkoäänestys pyörii jo täysillä ja eikä ole pitkää aikaa varsinaiseen äänestyspäiväänkään, niin kiihtyyköhän tahti? Toivottavasti kenelläkään ei tule mieleenkään liikkua turuilla ja toreilla tapaamassa ehdokkaita, kerjäämässä pullakahveja.

Nyt mennään ilman kontakteja kuta kuinkin median ja netin varassa. Itse en ole törmännyt yhteenkään ”vaalimainokseen” en sähköiseen enkä paperiseen. No paperiseen mainontaan en tosin enää törmää muutenkaan. Olisin luullut, että jo reilu vuosi olisi luonut uusia ideoita vaalikamppailuun, mutta ei ole ollut luovuus kovinkaan kukoistavaa.

Kaikesta huolimatta toivon ja kehotan kaikkia suorittamaan kansalaisvelvollisuutensa ensi viikon keskiviikkoon mennessä tai sitten varsinaisena äänestyspäivänä sunnuntaina 13.6 – tavoitteena hoitaa yhteisiä asioita järkevästi.

 Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 31.5.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, vaalit, politiikka, Perussuomalaiset, persut, vaalikone, kunnallisvaalit

Yllytyshullu ihminen yllättää nopeasti

Lauantai 6.2.2021 klo 12.32 - Kauko Niemi

vaali1.jpg

 

Tällä hetkellä odotan digimaailman syövereissäni eniten kevään kunnallisvaaleja ja niiden yllätyksiä. Tuntuu jopa ihmeeltä, jos mikään ryhmä ei onnistu sotkemaan perinpohjaisesti perinteistä kunnallisvaalikulttuuria ennen huhtikuun 18. päivää.

Todellisilla asioilla ei tule olemaan vaaleissa suurtakaan merkitystä. Tosin vaalipuheilla ei ole aiemminkaan ollut suurta kytköstä todellisen elämän kanssa. Nyt hetkellinen yllytyshulluus leimahtaa milloin tahansa ja sen mahdollistaa netti niin nopeasti, ettei kukaan mahda eikä ehdi tehdä minkäänlaisia korjausliikkeitä asioiden edetessä.

Agitaattori voi olla yksittäinen ehdokas, mutta todennäköisesti se on kuitenkin joku ryhmä. Ryhmä pystyy laajemmin lietsomaan nopeasti asioita, joita yllytyshullu kansa lähtee ilman ensimmäistäkään ajatusta seuraamaan. Ja kun mennään innokkaasti tunteen vallassa, unohtuvat mahdolliset seuraukset, vastuusta puhumattakaan.

Pimeä porukka, joka käyttää sinistä krakaa ja jopa persutkin Jussi Halla-ahon salamyhkäisyydellä muistuttavat enemmänkin ryhmiä, jotka taistelevat koronaa vastaan. Rajat kiinni ja Suomessa saa olla vain suomalaiset ja varmaan myös toisin päin. Suomalaisia ei saa päästää matkustamaan ja paljastaa kansainvälistä kulttuuria ja elämäntapoja, jotta suomalaisuus ei pääsisi rönsyilemään ja saamaan vaikutteita muualta maailmasta.

Pimeä porukka, Sinimustat, ei ilmeisestikään saa puoluestatusta ennen vaaleja. Yhdistys näet lakkauttaisi maahanmuuton. Se perustaisi rekisterin, jolla seurattaisiin ulkomaalaistaustaisen väestön määrää. Rekisteriin kirjattaisiin ihmisten etnisyys, kieli ja uskonto. Se myös rajoittaisi tapaa, jolla media kertoo suomalaisuudesta ja perhe-elämästä.

Tällaiset ryhmät, jotka eivät kanna vastuuta tekemisistään, voivat luoda yllytyshulluutta ja saada netissä aikaan mitä ihmeellisintä käytöstä ja sotkea perinteiset vaalikuviot.

Hyvässä muistissa on mitä Trump sai aikaan jatkuvilla twiiteillään. Tämä siis yhden miehen show. Miehen, jonka kohdalla viestit pääsivät julkisuuteen aseman takia. Onhan mediallekin tärkeämpään kuka sanoo kuin mitä sanoo.

Trumpin yllytyshullu kannattajajoukko päätyi sitten käsittämättömään loppuratkaisuun mikä ei ollut kenenkään hallussa.

Päättyvällä viikolla Suomen tämän vuoden valtiopäivien avajaispuheessaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti myös yllytyshulluuden esille.

”Moni varmaan muistaa valokuvan vajaan kuukauden takaa: mies, kainalossaan Yhdysvaltain kongressin puhemiehen puhujapönttö ja hämmentynyt hymy huulillaan. Mies, viiden lapsen isä, oli tullut kaukaa näyttämään mielipidettään. Kotioven sulkiessaan hän tuskin osasi kuvitella, että poissaolo voi venähtää hyvin pitkäksi. Poseeratessaan valokuvaan hän ei näyttänyt tajuavan osallistuvansa kapinaan, ja siten rikkovansa oman ja perheensä elämän.”

”Tämä tarina on kova. Hetken huuma tai tunne siitä, että minähän vain menin ja olin siinä kun muutkin, joukossa tai sen jatkeena, ei puolustukseksi riitä. Eikä sekään, että yllyttivät”, Niinistö sanoi.

Netin yllytyshulluus ei suinkaan koske vain intohimoista politiikkaa. Hyvä ja täysin puskista tullut esimerkki on viime viikkoisesta pörssimaailmasta. Missä nuorten kapinallisten joukko heilutti aivan selittämättömällä tavalla vanhoja pörssikäytäntöjä mennen tullen. Osansa sai suomalainen Nokiakin.

Toistaiseksi tutkitaan, ylitettiinkö pörssimiljonäärien tappiokamppailussa laillisuuden rajat. Todennäköisesti ei. Normaalit toimintamallit ja viestintätekniikat vain mahdollistivat tällaisen yllätyksen. Varmasti mietitään, kuinka jatkossa tällainen voidaan estää. Tosin siihen mennessä on jo keksitty seuraava kepponen.

Tuorein esimerkki Yllytyshulluudesta ja netin vimmaisesta käyttäytymisestä tulee Ruotsista. Viisi vuotta sitten Facebookiin perustettu Pink Room -ryhmä on kasvanut nopeasti yhdeksi Ruotsin suosituimmista “kaikkien ei-miesten” keskustelualustoista. Sillä on lähes 160 000 jäsentä.

Ryhmän ylläpitäjille alkoi sadella varoituksia siitä, että ryhmässä julkaistu sisältö rikkoo Facebookin yhteisönormeja. Valitukset koskivat erityisesti miehiin kohdistuvaa vihapuhetta.

Ylläpito sai lopulta kolmen päivän kuluessa varoituksen sadoista julkaisuista ennen kuin Facebook sulki Pink Roomin.

Nostan suomalaiselle sivistykselle pipoani, jos onnistumme viemään kunnallisvaalikampanjat ja itse vaalit läpi ilman ongelmia. Ihminen kun vain tuppaa käyttäytymään verkossa ihan eri tyyppinä kuin kasvotusten. Valtaosalle on myös tahallaan tai tahattomasti ja vastuuttomasti täysin epäselvää millaisen merkityksen hänen sanansa saavat vastaanottajan päässä.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 7.2.2021 su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa) 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, vaalit, Sinimusta, Perussuomalaiset, Jussi Halla-aho, Trump, Sauli Niinistö,

Soinin eväät lopussa

Torstai 7.7.2016 klo 13.40 - Kauko Niemi

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on samassa tilanteessa kuin Aleksander Stubb oli alkuvuonna. Puheiden ja tekojen välinen jatkuva ristiriita on kuluttanut uskottavuuden olemattomiin. Vaikka Soini onkin diktaattori omiensa joukossa, on sekin aika murenemassa.

Soinin tilanne on askelta vakavampi kuin Stubbin. Soini pelaa kahta peliä ja narahtaa harvase päivä. Julkikuvan hallinta lipsuu ja soinismin eväät ovat lopussa. Hauskuudet muuttuvat vastaanottajan päässä ärsytykseksi ja kaikki tämä näkyy kannatuskyselyissä.

Tosin arvaamattomia ovat myös kyselyyn vastaajat, jotka elävät omissa kuplissaan, eivätkä ota vastuuta omista mielipiteistään. Jos nyt pitäisi veikata jotakin, niin veikkaisin, että todellisissa vaaleissa Soini saisi vieläkin pienemmän kannatuksen kuin Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä ja tänään julkistetussa kannatuskyselyssä.

Viestinnän näkökulmasta mikään tässä maailmassa ei oikeastaan ole muuttunut paitsi reaktioiden nopeus. Aiemmin joku saattoi huijata pitkiäkin aikoja, vuosikymmeniä, ennen kuin puheiden ja tekojen todellinen toleranssi paljastui. Nykyisin kokonainen vaalikausi on jo kovin pitkä huijaamiselle. Paljastukset tuovat totuuden pöytään jo muutamassa päivässä ja jos ne tukevat aiempia höynäytyksiä, niin peli on loppuvihellystä vaille valmis.

Viestinnän mestariajoitus tapahtui Britanniassa ja nyt nähdään ja koetaan seuraukset, joista organisoijat näyttävät hyppäävän vastuusta syrjään.

”Varapääministeri” Soinin visiitti Britanniaan ja visiitin jälkipuinti sisälsi lähes kaiken sen toivottomuuden minkä vallassa Soini kannatuslukujen pudotusta seuraa. Ja kuka haluaisikaan olla häviävässä joukkueessa.

Tänään Ilta-Sanomissa Seppo Varjus kirjoittaa perustellusti kuinka Timo Soini on ansassa. Aika näyttää pystyykö Soini olemaan hallitusrintamassa vasten tahtoaan ja pitämään hallituksen kasassa vaalikauden loppuun.

Ennenaikaisissa vaaleissa Perussuomalaisten tulos jäisi varmasti alle tämän päiväisen kannatusmittausten, jolla ei montaakaan edustajaa saisi Arkadianmäelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #Timo Soini, #Perussuomalaiset, politiikka

Ihmiset ilmaisevat itseään toisin kuin ajattelevat

Maanantai 27.6.2016 klo 18.37 - Kauko Niemi

Kaksi suurta, yleisen käsityksen vastaista tapahtumaa viikon sisällä. Iso-Britanian EU-äänestyksen tulos oli ennakko-odotusten vastainen. Espanjan vaalitulos niin ikään iso yllätys.

Rumasti ilmaistuna ihmiset valehtelevat gallupeissa sen kun ehtivät.

Perussuomalaiset antoivat jytkyllään aikoinaan viitteitä, etteivät suomalaisetkaan kerro samaa mitä ajattelevat. Miten ihmeessä Yhdysvaltain mittauskoneisto pystyy arvioimaan tulevaa presidenttikilvan asetelmia.

Trumpin kannattajat kertovat iloisesti, että tällaista showta on kiva seurata tai mieshän on niin hullu ja puheet ovat niin hulluja, että sehän vain piristää elämää ja kannattavat shown jatkumista. Mitä he sitten tekevät todellisessa tilanteessa vaalikopissa, onkin nykyisten galluppien tavoittamattomissa.

Nämä kertovat aika selvästi, että mielipidetutkimukset eivät enää toimi tai tutkimuslaitosten menetelmät eivät enää toimi niin kuin ne ovat toimineet aiemmin.

Taustalla on tietysti, että nykyihminen ei ota juurikaan vastuuta sanomisistaan. Eletään erilaisia rooleja aina tilanteen mukaan. Sosiaalinen media opettaa tehokkaasti tätä peliä ja kuinka sitä pelataan.

Mitä siitä seuraakaan, kun ihmisen mielipiteen ilmaisu ja hänen todellinen päätös kulkevat eri latuja.  Elämme yhä selkeämmin omissa, arvaamattomissa kuplissamme. Tulevaisuuden kuva on arvaamattomuus.

Todellinen haaste kaatuu per heti eri tutkimuslaitosten ennusteisiin ja niiden uskottavuuteen. Nykyiset, vuosikymmeniä käytetyt gallup-menetelmät eivät enää toimi juurikaan luotettavalla tasolla.

Veikkaan, että Cameronillakin oli melkoinen määrä selvityksiä ja galluppeja ”tukenaan”, kun hän tätä peliä pelasi ja hävisi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Gallup, Brexit, Espanja, Trump, Perussuomalaiset

Soini kuuluukin satujen sarjaan

Maanantai 26.10.2015 klo 8.42 - Kauko Niemi

Käytäntö on nyt paljastanut nyt muutamassa kuukaudessa, että Soinin viestintätaidot ovat yksioikoiset, jotka eivät sopeudu tilannekohtaisesti. Soinismi sopii hyvin opposition räksytykseksi, mutta ulkoministerin tulisi viestiä ihan oikeaa asiaakin ja ennen kaikkea oikeaan aikaan.

Soini kuuluukin satujen sarjaan. Hyvää päivää – kirvesvartta! Hän ei pystykään mukautumaan kulloinseenkin tilanteeseen, vaan hokee vanhoja kaavoja, olipa kyse Suomen ulkopolitiikasta tai puolueen johtamisesta. Tällainen viestintä ei toimi. Tällainen viestintä ei synnytä luottamusta. Höpöttäminen hetken ulkopuolella ei vakuuta ketään.

Näin räikeät viestintämokat näkyvät ja tuntuvat jo puolueen kannatuksessa. Nyt on syytä kysyä, voiko näin pahaa tilannetta enää kääntää positiiviseksi. Veikkaukseni on, ettei voi. Uskottavuuden palauttaminen vaatisi ihmisten sisäisen tunteen muuttamista uuteen asentoon ja se ei enää soinismilla ja vastuun välttelyllä onnistu.

Uskooko kukaan, että perjantai-iltana tehty Tynkkysen erottaminen tulee julki vasta pari päivää myöhemmin varsin teennäisellä syyllä ja Soini on hiljaa. Puoluesihteerin suuhun on pantu muutama selitys. Tilanteen julkistaa Tynkkynen itse.

Viestinnällisesti tilanteesta tulee varsin mielenkiintoinen ja opettavainen. Valmista aineistoa tulevaan viestintäkoulutukseen, kuinka luottamusta, uskottavuutta luodaan ja hallitaan.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viestintä, Timo Soini, Sebastian tynkkynen, Perussuomalaiset, tiedottaminen, luottamus

Viestinnällisesti Soini on ylittänyt rajan

Lauantai 20.9.2014 klo 16.46 - Kauko Niemi

Perussuomalaisten perikuva Timo Soini tuskin saa enää montaakaan kannattajaa letkautuksillaan. Tai ainakaan sellaisia kannattajia, joita hän sisimmissään haluaisi. Hakkaraisia on puolueessa jo ihan riittämiin.

Viestinnällisesti Soini on jo ylittänyt sen rajan missä soinismilla saavutettaisiin uusi jytky.  Tällaisten tehokeinojen käyttö on taiteen laji ja se toimii mainiosti silloin kun se yllättää ja sopii tyylillisesti ja ajallisesti oikeaan hetkeen. Nyt ei enää näin käy.

Soinismi toistaa itseään, kyllästyttää joka ikisessä suunavauksessa. Lisäksi se on muuttunut mauttomaksi ja ilmaisuihin on tullut mukaan lopen väsyneen miehen katkeruutta. Nämä kaikki yhdessä ovat omiaan kääntämään voimakkaan ihailun sääliksi. Kannatuksen tyhjän jauhamisen takia hylkäämiseksi.

Kaikkein pahinta tämän tyylilajin viestinnässä on se, että asiakysymykset, joita Soinilla toki on ollut, hukkuvat nyt jatkuvaan soinismiin. Ajatukset harhautuvat pois asiakysymyksistä.

Tilanne on vähän kuin kaveriporukan ikuinen vitsiniekka, jonka vitsit eivät enää naurata kerrottaessa viidettä kertaa samaa vitsiä tilanteessa, jossa vitsillä ei ole mitään yhtymäkohtaa tilanteeseen.

Huumori on tavattoman tehokas viestinnän tehokeino oikein käytettynä ja hallittuna, muttei itsetarkoituksena.

// Persut eivät myy persettään
// Jos Antti Rinteelle saa vinkin antaa, älä jauha siitä äijäfeminismistä.
// Ei siinä twiittuilu riitä


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Timo Soini, perussuomalaiset, Aleksander Stubb, Antti Rinne