Kenellä on oikeus määrittää ulkonäköä

Lauantai 28.12.2024 klo 17.29 - Kauko Niemi

Eva_IMG_11501.jpg

Joulun aikana tuli käsittämättömiä, aina rasismiin asti ulottuvia näkemyksiä ja kommentointia Lucia tapahtumasta. Folkhälsan pohtii rikosilmoituksen tekemistä Lucia-neidon saamista rasistisista viesteistä. Poliisi on jo aloittanut asian esiselvittelyn.

Toisaalta maailmaa parantava uutinen tuli Hollannista. Se on maa, joka ensimmäisenä lopettaa missikilpailut.

Veikkaukseni on, että viiden vuoden kuluttua missikisat ovat harvassa, toivottavasti ei missään. Samaan hyssyyn voitaisiin miettiä vakavasti kaikkien muidenkin ulkonäköön perustuvien tapahtumien lopettaminen. Ihan kärkikastissa itsenäisyyspäivän vastaanotto nykymuodossaan  presidentinlinnassa.

Saman tien kiellettäisiin koirien näyttelyt, jotka ovat johtaneet eläinten sisäsiittoisuuteen ja suuriin terveydellisiin ongelmiin. Koira rassukat kun eivät mahda mitään ihmisen määrittelemille ulkomuodolle eli muka ominaisuuksille.

Ihmisten kohdalla  keksityillä ulkonäkökriteereillä tuotetaan tuskaa etenkin nuorille naisille, kun asetetaan tiukkoja normeja ulkonäölle, joilla ei ole yhteyttä terveyteen ja hyvinvointiin tai ylipäätään sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Tällaiset keinotekoiset määritelmät synnyttää rasismia, kateutta, henkistä kärsimystä. Osa selviää näistä keksityistä henkisistä paineista ja osa ei.

Kun siirrytään yksittäisen henkilön tasolta laajempiin kokonaisuuksiin, niin synnytetään vihaa, rasismia. Heikennetään yhteistyötä ja tuloksellisuutta.

Juuri julkaistun Yrittäjägallupin  perusteella puolet yli 10 henkilöä työllistävistä yrityksistä on palkannut maahanmuuttajan. 5–9 henkilöä työllistävissä yrityksissä jo kolmannes on työllistänyt maahanmuuttajan.

Maahanmuuttajan palkkaaminen on kehittänyt yrityksiä. Esimerkiksi henkilökunnan asenteet ovat muuttuneet suvaitsevammiksi.

Yrityksen kyky palvella erilaisia asiakkaita on melko selvästi vahvistunut maahanmuuttajan palkkauksen seurauksena. Myös työyhteisön ilmapiiri on parantunut, samoin henkilökunnan kyky kehittää uusia ratkaisuja sekä yrityksen kyky löytää tarvitsemansa osaajat.

Suomalainen yritys ei menesty, jos sillä ei ole rehellisen toimivaa käsitystä ja osaamista erilaisista kulttuureista, eri värisistä ja eri kokoisista ihmisistä. Tämä ajatus ei vain etene nykyhallituksen ajatuksissa.

Koiramaailmassa esimerkiksi Suomen Agilityliitto uudistaa koiran mittaamiseen liittyviä toimintamalleja vuodenvaihteesta alkaen. Koiria voidaan mitata tarkemmin ja monipuolisemmin ja määrittää sääntötyöryhmän esityksen mukaisesti.

Mitä väliä on koirankaan koolla tai näöllä, kun se pystyy ensimmäisen virkavuotensa aikana paljastamaan 1,2 miljoonan euron arvosta laitonta rahaa. Mitä väliä on koiran koolla tai ulkonäöllä, kun se pystyy pelastamaan pienen pojan hengen lumikasan sisältä. Mitä väliä on koiran koolla tai ulkonäöllä, kun se pystyy paimentamaan isoja eläinlaumoja turvallisesti.

Nyt tietysti ihmettelet, miksi rinnastan missikisat ja koiranäyttelyt. Koiranäyttelystä ei ole mitään hyötyä koiralle. Omistaja sitä vastoin saa paremman hinnan pennuista, jos emo on sopivasti jalostettu ja menestynyt ihmisten luomien normien viidakossa.

Ihminen sattuu syntymään enemmän tai vähemmän kauniina. Ainakin silloin kun kauneutta määritellään missinormein, mutta takuuvarmasti luonnollisena. Tai mistä minä tiedän millaista missijalostusta maailmalla jo tehdään jopa terveyden kustannuksella. Elämän varrella kaikkien pitäisi olla missejä, mikä synnyttää tolkuttomia henkisiä paineita täysin turhasta asiasta.

Koko maailma seuraamaan Hollantia!

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lucia, ulkonäkö, ulkomuoto, rasismi, missikisat, koiranäyttely,

Ihmisen määrittelemä - niin söpö ja niin sairas

Tiistai 14.6.2022 klo 12.00 - Kauko Niemi

Mopsi.jpg

Toukokuun alkupuolella tehtiin harvinaisen järkevä peruutus takavasemmalle, kun jo pitkälle suunniteltu toimintamalli lasten fitness-kilpailusta peruttiin valtaisan älämölön takia. Kerrankin kansan some- ja muukin huutelu tuotti järkevän tuloksen.

Ylen haastatteleman fitness henkilön mukaan poseeraus on tärkeä taito fitnessissä, koska oikeilla asennoilla saadaan kovalla työllä treenatut lihakset näkyville mahdollisimman edustavasti lavalla. Esteettistä vaikutelmaa korostetaan lavalla säihkyvillä bikineillä, meikillä, rusketuksella, kampauksella ja huikeilla korkokengillä.

Siis kaikki tähtää miltä näyttää! Olishan se karmeaa, jos lapsen koko elämän täyttäisi ajatus miltä minä näytän. Pullistelut, ravinto ja pukeutuminen terveyden uhallakin saisi elämässä kaikkein tärkeimmän etusijan.

 

Parhaillaan tulee tuutintäydeltä tietoa tämän hetken missiehdokkaista, joiata sitten joku valitaan 17. syyskuuta Suomen kauneimmaksi. Miksei valita Suomen luonnollisin ja tervein nainen.

Ensimmäinen kauneuskilpailu Suomessa järjestettiin vuonna 1919 ja voittaja oli Rauha Aaltonen Porista. Varsinainen Miss Suomi -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1931.

Vuonna 1941 oli tarkoitus valita Miss Suomi, mutta kilpailun vaatimattoman tason vuoksi titteliä muutettiin Miss Messuhalliksi ja voittajaksi tuli Sanelma Pesonen (myöh. Vuorre).

Vuodesta 1962 kisat ovatkin sitten olleet ohjelmatoimistojen ja tv-kanavien rahankeruulinkoja.

Kuka sitten määrittää ja millä perusteella kilpailun säännöt. Toinen ihminen määrittää toisen ihmisen kauneuskriteerit ja mitkä asiat muodostavat kauneuden kokonaisuuden. Melkoisen outoa toimintaa, kun tissien ja takapuolen koko ohjaa toimintaa. Käynnistäkääpä nyt joku me too -kampanja, jolla saadaan sama lopputulos kuin lasten fitness-kilpailuille.

Ihmisen mieltymyksillä ja määrityksillä tuppaa olemaan usein huonoja seurauksia. Maailman koirajalostusta ohjaa pääsääntöisesti koiran ulkonäkö. Ja kun sellainen tylppäkuonoinen söpöliini pärjää kisoissa. Sen pennut ovat paljon arvokkaampia ja kalliimpia kuin niiden, jotka eivät ihmisen määrittelemällä ulkomuodollaan pärjää.

Paitsi että kuonot ovat nyt niin jalostettuja, ettei henki enää kulje. No meidän söpöläinen vain korisee ja viihdyttää meitä, vaikka kyse on hengen ahdistuksesta ja terveyden äärirajoille rääkkäämisestä.

Nyt sitten pakon edessä on jouduttu hitusen myöntämään, että ihmisen määritykset ja arvostelukyky pettivät pahoin ja jalostukseen on saatu jo vihdoin ja viimein rajoituksia.

Koirien jalostus on aikoinaan lähtenyt koirien tehtävistä, ei ulkonäöstä. On ajavia, paimentavia, laumanvartijoita, noutavia ja ties mitä, sillä koiralla on sellaisia ominaisuuksia, joihin ihminen ei ikinä kykene, eikä esimerkiksi laittoman rahan löytäminen vaadi ulkonäöltä yhtään mitään kunhan hajuaisti ja muu vainu toimii.

Itsekin olen vuosikymmenet henkilökohtaisesti mennyt todella halpaan, kun en ole selvittänyt millaisia terveydellisiä ja toiminnallisia vaikutuksia lihaksistolla on ihmisen kokonaisterveyteen ja sen eri osa-alueisiin. En ole tähän tietoon törmännyt yhdenkään kuntosalin materiaaleissa. Yksikään lääkäri ei ole ottanut asia puheeksi.

Oma, ensimmäinen kuntosalikäyntini oli erittäin vastenmielinen. Siellä vertailtiin paljonko rautaa nousee ja seinillä olevat peilit näyttivät ulkonäkömuutoksia, kun vain muisti aina vähän väliä peilille pullistella.

Nyt vasta on pikkuhiljaa alkanut valjeta lihasten merkitys terveyteen aina aineenvaihduntaan asti ja löytyä syitä miksi lihaksiakin pitää hoitaa ei ulkonäön vaan ja ainoastaan terveyden takia.

 

Tämän äänimersio on kuultavissa Finnradio.fm sivulla 15.6.2022 lähtien

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, fitness, miss Suomi, ulkonäkö, koira, kuntosali, lihasterveys,