Itsekkyyden kasvattama kilpailuvietti vääristää tasapainoisen elämän

Maanantai 6.7.2026 klo 12.42 - Kauko Niemi

Kilpailu vääristää hyvätkin asiat ja rakentaa ja korostaa itsekkyyttä. Itsekkyys on huolestuttava kehityssuunta yhteiskunnassa.

Ihminen käyttää hyväkseen urheilua, eläimiä ja kaikkea mahdollista kilpaillakseen asiassa kuin asiassa.

Miksi ihmeessä pitäisi olla paras, taitavin tai hienoin sekä rikkain. Miksi pitää suorittaa, päteä ja näyttää muille jotain ja keskittää koko elämä tähän yksilölliseen näyttämiseen keinolla millä hyvänsä kampittaen kaverinsa korostaen yksilöllisyyttä ja itsekkyyttä.

Nyt on tullut julki, että jopa 10  prosenttia koiranäyttelyiden koirista kärähtää dopingista. Olen melko varma, ettei yksikään koira halua hinnalla millä hyvänä olla näyttelyn paras. Vaan omistaja haluaa kunniaa ja ennen kaikkea korkeampaa hintaa pennuista, joiden emo on näyttelymenestyjä. Koira tuskin tuntee mitään poikkeavan suurta mielihyvää ollessaan korkeimmalla palkintokorokkeella.

Parhaillaan pelattava jalkapallon mestaruuskisat osoittaa ajan muuttuneen joukkuepelin yksilölliseksi kilpailusuoritukseksi. Pelejä selostetaan ja seurataan itsekkyyden kautta. Eipä juurikaan kuule arvioita joukkueen yhteistyön hienoudesta ja kehityksestä, vaikka kyseessä on nimenomaan joukkuelaji.

Jalkapallossa itsekkyydellä kerätään palkkapussiin vain huimia rahasummia ja itsekkyyden statusta menestyksen maksimoinniksi, vaikka kyse on joukkuelajista ja osaamisesta muiden kanssa.

Yksikään koira ei mieti sijoituksia näyttelyssä, kun se seuraa kotona omistajaansa huoneesta toiseen. Koira ei valitse kumppania ja halua jalostua näyttelyssä ulkonäöllä pärjääväksi voittajayksilöksi. Samalla kuitenkin luonnon mukainen terveys pettää, ja omistaja kehuu voittajakoiraansa sekä nostaa pentujen myyntihintaa. Tämä kehitys on jo kärjistynyt merkittäväksi sairaudeksi toimenpidetasolla.

Sellainen koira, joka ei ehkä loista kehissä tai harrastuksissa, mutta joka kantaa ihmistään hiljaisina päivinä on terapeutti neljällä tassulla. Se huomaa ahdistuksen ennen sanoja ja tulee viereen pyytämättä.

Itsekkyyden aika korostuu joka kulmalla ja jatkuvasti ja luo voimaa ilman rajoja nykyiseen pahoinvoivaan yhteiskuntaan. Lukusuosituksena esitän Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa – Itsekkyyden aika. Se avaa selkeästi monta asiaa, kuinka yltiöyksilöllisyys saa ihmisolennon voimaan pahoin.

Yltiöitsekkyys korostuu jatkuvasti myös päivittäin erilaisissa myyntitilanteissa. Harvoin, (omalla kohdallani vain kahdesti), kohtaa myyjän, joka tekisi aitoa ja rehellistä yhteistyötä asiakkaansa ”palvelussa.”. Tavoitteena kun on vain ja ainoastaan työnantajan asettamat tavoitteelliset rahasummat eivätkä aidosti tyytyväiset asiakkaat.

Viimeiseen asti toteutettu itsekkyyden trump-malli on kaikilla tavoin mielenkiintoinen. Sitä on seurattava mitä tuleman pitää. Palataanko yhteisöllisyyteen vai tapellaanko ja riidelläänkö tulevaisuudessa jatkuvasti jokaisesta pienestäkin asiasta epäaidoin tempuin.

 

Lisää aiheesta:

Jopa 10 prosenttia näyttelykoirista käryää dopingista

Onko presidentin tehtävä kumota jalkapallon tuomaripäätöksiä

 

Ujo on tyhmä, laiska ja lihava?

Sunnuntai 21.4.2019 klo 12.03 - Kauko Niemi

Yhteiskuntamme on jostain kummallisen tuntemattomasta syystä määritellyt menestyksen mittariksi ulospäinsuuntautuvan käytöksen, joka on sitten lähtenyt elämään täysin omaa elämäänsä. Näin sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen uudessa kirjassaan ja Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Keltikangas-Järvinen viittaa myös amerikkalaiseen kyselyyn, jonka tuloksena ujoa ihmistä jopa pidetään mielikuvissa tyhmänä, laiskana ja lihavana.

Nyt kun vaalikampanjat ovat meitä opettaneet, niin voidaan jälkikäteen hyvinkin miettiä eri tyyppisten ehdokkaiden menestyksiä vaaleissa. Vaalien ääniharava Jussi Halla-aho on varmasti monien esiintymiskouluttajien ja ihmisbrändääjien kauhukuva ja hänestä olisi heidän mukaansa voinut muokata nykyajan mielikuvien vaatiman extrovertti supliikkimiehen. Mutta silloin hän ei enää olisi ollut aito Halla-aho.

Entäs sitten vaikkapa joka käänteessä eteen putkahtanut ja aina sanavalmis, kauneudestaan huolehtiva Susanna Koski. Hänen ulospäinsuuntautuvuutensa ei kantanut tällä kertaa edes eduskuntaan. Hän ei vain vaikuta aidolta ja uskottavalta kansan mielikuvissa.

Ja tässä kolumnissani en ota mitään kantaa poliittiseen näkemykseen tai kannatukseen. Vain ja ainoastaan temperamenttipiirteisiin.

Meille syötetään mielikuvaa yleisenä totuutena, millainen ihmisen tulisi olla. Odotusarvolla ei ole kuitenkaan mitään todellisuuspohjaa. Keltikangas-Järvinen painottaa, että kaikkia tarvitaan, koska ihmiskunta ja evoluutio on rakentunut niin, että on niitä hiljaisia keksijöitä, on riskinottajia ja on harkitsijoita. Vain sillä tavoin yhteiskunta voi toimia tasapainoisesti.

Millään temperamenttipiirteellä ei ole tämän hetken tietojen mukaan mitään yhteyttä älykkyyden kanssa, eikä minkään ulkomuodon kanssa. Ujous on vain hetkellinen lukkiutuminen julkisessa tilanteessa, eikä sillä ole mitään yhteyttä älykkyyteen. Kukaan ei ole ujo kotisohvalla televisiota katsellessa.

Jos ja kun yritys copy pastaa työpaikkailmoituksensa ja etsii aina vain ulospäinsuuntautuvia tyyppejä ja myös palkkaa sellaisia. Pian on organisaatio, missä on vain rohkeita, reippaita toistensa kanssa kilpailevia yksilöitä ja koko organisaatio täynnä kilpailevia kyynärpäitä. Tällainen organisaatio ei toimii parhaalla mahdollisella ja tehokkaalla vuorovaikutuksella.

Oman elämän näytteleminen ulkopuolisen käsikirjoituksen mukaan ei ole helppoa. Ei ainakaan niin, etteikö ulkopuolinen jossakin vaiheessa vaistoaisi aitoutta. En missään nimessä halua sanoa, etteikö ihmisbrändääjien neuvoja kannattaisi jossain määrin ymmärtää ja jopa opetella. Mutta vain sen verran, ettei aitous katoa.

Perussuomalaisten vaalimenestystä on analysoitu nyt monestakin näkökulmasta ja viimeisimpiä määritelmiä on uusi porvaristo. Halla-ahon yksinkertaiset ja yksinkertaistetut perustelut ja argumentit ilman syvällisiä tunteita ja maailmanluokan maalailuja ovat puhuttaneet normaalia suomalaista ihmistä.

Kun verrataan vaikkapa Timo Soiniin, niin siitähän ei ota selvää saimaan sällikään mitä mieltä hän aidosti on. Soini houkuttelee letkautuksillaan hetken, muttei niillä pystytä rakentamaan mitään pidempiaikaista ja sen on nyt käytäntö osoittanut. Ja vihdoin Soini itsekin huomannut ilmoittaessaan kiirastorstaina, että jättää politiikan.

Sama teennäisyys tulee vastaan myös viihdemaailmassa, missä liian usein suoritetaan vain käsikirjoitusta. Hymyillä pitää vaikka paskat olisivat housuissa.

Yksilölliset erot siinä, miten herkästi ja voimakkaasti tunteita koetaan, ovat toki yllättävänkin suuria. Toisia voi jallittaa vaikka kuinka ja toiset ovat tunneherkkiä ja huomaavat pienimmätkin muutokset toisten ilmeissä tai äänensävyssä ja reagoi niihin heti. Aitous ja suurella rahallakin rakennetut kulissit paljastuvat ennemmin tai myöhemmin.