Hihna kireällä

Maanantai 14.12.2009 - Kauko Niemi

Kävellessäni viikonloppuna paikoitusalueelta Helsingin Messukeskukseen sisään tuli mieleen ne monet hauva.comin jutut, joissa käsitellään koiran vetämistä hihnassa.

Viikonloppuna hauvojen hihnojen kireys oli luonnollista, kun 17000 koiran hajut ja kohtaamiset pienellä alueella oli käytännön sanelemaa pakkoa. Jokainen liikkui aikataulujen pakottamana paikasta toiseen, eikä läheskään aina ollut aikaa kohtaamishaisteluun.

Hihna oli kireällä siinäkin perheessä, jossa äiti ja poika lähtivät ihailemaan valitsemaansa koirarotua. Perheen koira oli vielä odotusvaiheessa. Perheen isä sen sijaan jätti messukeskuksen väliin osoittaakseen, ettei ole satasella mukana koiranhankinnassa. Isä sanoo tietävänsä lopputuloksen jo nyt. Kenen kontolle koiran ulkoiluttaminen loppujen lopuksi kaatuu.

Hihnat olivat kireillä monen monissa käytäväkeskusteluissa kehien ulkopuolella. Edellisen näyttelyn tuomari kun oli täysin eri mieltä koirasta kuin tämänkertainen tuomari. ”Tuomaripeli” taitaa nostattaa suurempia tunteita ja kiristää hihnaa enemmän kuin missään muussa lajissa.

Hihna kiristyi aina itkuun asti ykköspaikan jäämisestä niinkin lähelle nuorten koirakäsittelijöiden kilpailussa. Kilpailun kuuluttaja jaksoi toistaa liki jokaisen kohdalla kuinka harrastus on tuonut uusia, hyviä ystäviä ympäri maata. Mutta jos harrastus muuttuu itkuiseksi kilpailuksi, niin voi kysyä onko hihna silloin liian kireällä.

Hihnan kireys oli sopivasti hallinnassa tilaisuuksien järjestäjällä, Suomen Kennelliitolla. Maailman suurin yhden päivän koiranäyttely sujui hienosti. Järjestäjä oli etukäteen jo varoittanut Messukeskukseen tulevia suurista liikenneruuhkista. Kaikki eivät neuvoa noudattaneet, mikä aiheutti pientä sekaannusta ohjelmistoon.

Olin aistivinani, että koirien terveys on noussut terveen kritiikin kohteeksi ja konkreettisia toimenpiteitä tukien haetaan ratkaisuja tilanteen hallintaa. Koiranäyttelyt ovat olleet aikojen saatossa yksi syy ulkomuotojalostukseen piittaamatta koiran terveydestä.

Tässä koirien terveysasiassa hihnan kireys on pidettävä hallinnassa. Jopa näyttelytoiminnan periaatteita tulisi muuttaa terveyden ehdoilla.

Minusta taitaa tulla eläinkouluttaja

Maanantai 25.5.2009 - Kauko Niemi

Kotivarpunen pyrähtää sisään heti kun ikkunan avaa. Eilen kahdesti ja toissapäivänä kolmasti. Ja varmasti useamminkin, jos en olisi rajoittanut riemua sulkemalla ikkunan.

Kotivarpunen ei kuitenkaan lennä kämpässä puuta pahkaa ja törmäile jokaiseen ikkunaan ja vastaan tulevaan seinään.

Yksi käden läpsäys riittää ja lintu lentää keittiöön ja sieltä saman tien ulos avoimesta ikkunasta mistä oli sisään tullutkin. Reitti on selvä ja yksinkertainen jokaisessa suorituksessa. Hyvin on oppinut!

Se mihin lintu ei ole vielä oppinut on sisäsiisteys. Hän ei osaa mennä vessaan tekemään tarpeitaan vaan tykkää erityisen paljon hoitaa tarpeensa pianon päälle. Ja kyllähän niitä jätöksiä löytyy siivotessa vaikka mistä.

Odottamaton palvelukokemus

Tiistai 14.4.2009 - Kauko Niemi

Mikä on hyvä palvelukokemus - nyt voin kertoa sen. Se tapahtui Postissa - aivan totta.

Kokemuksen arvoa tietenkin nostaa se, että oletusarvo ei ollut entisiin kokemuksiin nojautuen kovinkaan korkealla.

Hortoilin paksu nippu papereita kainalossa Helsinki kympin hyllujen välissä ja etsin sopivaa kuorta mihin paperin sujauttaisin. Kotoa kun ei niin monelle A4:lle kuorta löytynyt.

Toista vaihtoehtoa mittaillessani Postin henkilökuntaan kuuluva sujahti viereeni ja kysyi millaista kuorta oikein etsin? Hän löysi sen heti, jonka ohi olin jo kertaalleen kulkenut.

Neuvot kuinka kuoresta tehdään sellainen että menee luukusta sisään - "onko teillä jo vuoronumero", oli seuraava kysymys. Hän kävi nappaamassa vuoronumeron ja kun olin saanut paperit kuoreen ja taitettua sen kaiken sääntöjen mukaan, niin olikin minun vuoroni.

Hyvänen aika - alle kaksi minuuttia Suomen ruuhkaisessa pääpostissa. Ja mikä parasta ilman ohjesäännön sivulta kolme olevaa ulkoa opittua palvelun tai tyrkyttämisen makua.

Se oli aidosti palvelua - kiitos!

Hormoneja suusta suuhun

Tiistai 17.2.2009 - Kauko Niemi

Yhdysvaltai tiedeviikolla todistettiin se, mitä toivon mukaan mahdollisimman moni on kokenut käytännössä.

Suutelussa vaihtuu paljon hormoneja. Miehen syljessä niitä on huomattavasti enemmän kuin naisen. Siitäköhän se johtuu, että . . . .

Miehen syljessä on muun muassa paljon testosteronia. Eräässä tutkimuksessa jopa puolet vastaajista sanoi, että treffailu tyssäsi ensimmäiseen suudelmaan. Sen vaikutus paitsi teknisesti niin myös hormonaalisesti on erittäin voimakas. Yli 90 prosentissa maailman kulttuureissa suudellaan.

Lafaytten yliopistossa tehtyjen mittausten perusteella on osoitettu, että ihmisten stressihormoni, kortisolin taso putoaa niillä pareilla, jotka kanssakäymisessään suutelevat. Eikä vähäpätöisintä suinkaan ole, että suutelussa erittyy oksitosiinia. Se on yksi tärkeimpiä luottamusta lisäävä hormoni.

Niin mitähän tähänkin selvitykseen muuta sanoisi kuin, että näin minustakin tuntuu käytännössä. Aika moni vain jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä.

Uskomatonta - 66 uusintaa päivässä

Maanantai 29.12.2008 - Kauko Niemi

Jouluaattoiltana tuli harvinainen, jopa ainutlaatuinen valinnan vaikeus. Lähteäkö yökirkkoon vai katsoisiko televisiosta konsertin Wienistä. Konsertissa oli mukana näet maailman paras tenori perulainen Juan Diego Frorenz. Televisio kun ei ole vuosiin ohjannut tekemisiäni.

Wow - kävikin ilmi, että konsertti tulee uusintana heti tapaninpäivänä, joten valinnan vaikeus poistui välittömästi.

Tapoihini ei kuulu lueskella televisiokanavien ohjelmatietoja, mutta tapaninpäivän aamuna piti tarkistaa kuitenkin uusinta konsertin lähetysaika Hesarin ohjelmatiedoista. Samalla paljastui ainakin minulle huikea ”tilasto.”

Tapaninpäivän aikana ohjelmatiedoissa esitellyillä tv-kanavilla lähetetään 46 uusintaa ja kun päivän aikana esitettiin 20 elokuvaa, joista yksikään ei ollut ensi-ilta, niin yhden päivän aikana tulee 66 uusintaa.

Ei pitäisi ainakaan tuotantokustannusten rasittaa tv-yhtiöitä.

Mihin tarvitaan digitallentimia? Joku voisi hyvinkin kehittää palvelun, jossa koottaisiin kaikki tv-uusinnat. Siitä voisi katsella sopisiko vaikka jonkin konsertin katsominen helmikuun 6. päivänä tai toukokuun 15. päivänä. Vai pariin kertaan siinä välissä. Tv-yhtiöt ovat jo tehneet digitallentimet turhiksi.

Karpela edestä, Karpela takaa, Karpela makaa

Sunnuntai 7.12.2008 - Kauko Niemi

Suomen itsenäisyyspäivän voisi aivan hyvin muuttaa joulukuun muotimessuiksi. Tilaisuuden voisi siirtää saman tien Helsingin Messukeskukseen, niin mahtuisi muutama seksikäs raksamieskin mukaan.

Rouva presidentti - tämän nykyisen ohjelmaformaatin kehittämiseksi ehdotan, että jokaiselle vieraalle annetaan ensi vuonna kilpailunumero ja kansa saa äänestää tekstiviesteillä illan kuningattaren.

Sitä ennen ovat tietystä alkukarsinnat. Rouva presidentin valitsemista 5000 henkilöstä kansa äänestää 1900 varsinaiseen muotinäytökseen. Jokaisella karsintakierroksella on oltava eri iltapuku ja eri kampaus. Karsinnat voisi olla vaikkapa 200 henkilön erissä, niin riittäisi ohjelmaa koko vuodeksi Idolsin ja tangomarkkinoiden lomassa.

Tuntuu aika käsittämättömältä, että tuollaisen päivän pääasia on se, millainen puku ja millainen mies on Tanja Karpelalla tänä vuonna. Ensi vuonna ne ovat joka tapauksessa erit.

Onko nyt todella niin, että itsenäisyyden mittari on iltapukujen muodot ja värit? Ja muotinäytökselle annetaan maan juhlavimmat tilat? Sillä varjolla että on kulunut muutama vuosi itsenäisyyden julistuksesta. Kovin on vaikea ymmärtää näiden kahden asian kytköstä.

Tunnustan ihan reilusti, että jossakin päässä minulla varmasti heittää pahasti, kun ei voisi vähempää kiinnostaa kuinka joku pukeutuu tähän muotinäytökseen.

Nyt olen varma desibeleistä

Sunnuntai 12.10.2008 - Kauko Niemi

Vakuutuin perjantaina, että nautittiva elämys voi olla jotain aivan muuta kuin 120 desibelin raastava jumputus.

Arena-konsertit kun eivät melunsa takia ole kuuluneet ohjelmaani enää vuosiin. Elokuvissa käynti loppui myös uusien teattereiden ja tolkuttoman metelin takia muutamia vuosia sitten. Ja kun olen asiasta maininnut ystävilleni, niin yllättävän moni karttaa elokuvateattereita samasta syystä. kannattaisikohan finkinojen tehdä pientä markkinatutkimusta.

Erääseen arena-konserttiin jouduin viran puolesta ja lähdin pois ennen kuin illan päätähti ehti edes lavalle. Lämppäribändillä olivat nupit kaakkoon ja olo sietämätön.

Yhden stadionkonsertin istuin korvatulpat korvissa vessarivistön takana. En ripulin, vaan melun takia.

Suomalaisen lauluyhtyeen Club for Five joulukonsertti kirkossa oli käsittämätön. Sähköinen äänenvahvistus kirkkotilassa rock-konsertin volyymeilla. Seuraavana jouluna volyymitasot olivat pudonneet puoleen ja kaiutinsetit piilotettu sivistyneesti. Valitettavasti taitavan ryhmän esitykset perustuvat osin sähköisiin efekteihin ja siksi pakko käyttää tekniikkaa kirkkokonserteissa.

Mutta usko hyvään palautui perjantaina 10.10.2008, kun istuin kuuntelemassa ja nauttimassa Leonard Cohenin konserttia Hartwall Arenassa.

Sisään mennessä pysähdyin kauhusta, kun korvatulppakauppiaat olivat heti ovenpielessä. Ei kait tämäkin konsertti ole desibeleillä leikkimistä. Toivoin, että kyse oli arenakonsertin toimintamallista, jossa myydään paitsi kaljaa, niin myös tulppia ja promokamoja riippumatta kuka esiintyy ja miten. Jätin tulpat ostamatta ja päätin että pääseehän hallista pois, jos korvia särkee.

En ole mikään suuri Leonardin fani. En tunne kovin tarkkaan hänen musiikkiaan. Tiedän vain että herra on enemmän runoilija kuin laulaja ja että biisien menestys nojaa sanomaan. Ja lippukin tuli ostettua seuran vuoksi. Ystäväni on niin suuri fani, että lensi Suomen rajojen ulkopuolelta Helsinkiin kun Lontoosta ei enää saanut lippuja. Kiitos hänelle houkutuksesta.

Mutta itse konserttiin. Eleetön 74-vuotias karisma täytti koko areenan ensimmäisestä minuutista lähtien. Ja mikä nautittavinta, tekniikka henkilökunta tuki tätä karismaa 110 prosenttia. Äänen toisto tuhansien ihmisten täyttämässä hehtaarihallissa oli laadultaan liki samaa luokkaa kuin olisi kuunnellut musiikkia akustisessa tilassa. Ja mikä hienointa volyymit olivat myös tukemassa karismaa nautittavilla ja leppoisilla tasoilla. Eikä ollut mitään ongelmaa kuulla Cohenin laulullisia viestejä ja leppoisia välispiikkejä.

Tästä on todella paljon opittavaa heillä, jotka työskentelevät mixeripöytien takana.

Missä meneekään komentelun ja informoinnin raja

Tiistai 29.7.2008 - Kauko Niemi

Olen jo monta vuotta pohtinut miksi Helsingin uimastadionin saunojen ovissa on kyltit, ettei saunaan saa mennä uimahousut jalassa. 

Lapussa vain komennetaan saunaan ilman housuja. Sama komento taitaa olla kyllä ihan kaikissa muissakin uimahalleissa.

Mietin, että mahtaako kyseessä olla jokin hygieeninen asia, että ihmisillä on niin likaisia uimahousuja, että niiden bakteeriviljelmät eivät olisi terveellisiä. Toisaalta sekään ei tunnu loogiselta, sillä lauteille valutetaan kaikenmaailman hikeä mitä erilaisimmista, hyvä ja huonokuntoisista bodeista.

Tämä mysteeri selvisi vihdoinkin viime viikolla kun välisiivousta tekevä naishenkilö, rupesi pitämään uimastadionilla jöötä ja riisututti kaikilta uima-asut pois.

Uima-asujen vienti saunaan kädessä ei myöskään tullut kysymykseen, vaan simmarit oli jätettävä saunan ulkopuolelle.

Tilanteessa syntyi erilaista suukopua puolin jos toisin ja lopulta tuli myös todellinen selvyys asiaan.

Altaassa oleva ja sitä myöden myös uima-asuissa oleva kloori haihtuu kuumassa saunassa ilmaan ja voi aiheuttaa herkimmille ihmisille erilaisia, allergia- ja hengityselinongelmia.

Eikös tällaisesta vaarasta tulisi informoida, eikä vain käskyttää housuja pois?

Jos ovessa lukisi, että saunassa on kloorivaara, mikäli joku on tuonut uima-asun kuumaan saunaan tai jotain vastaavaan. Veikkaan että silloin myös ryhmäkuri toimisi erittäin hyvin.

Tai jos todellista vaaraa ei ole olemassa niin otetaan kaikki liput ja laput pois.

Missä siis menee informoinnin ja käskytyksen raja. Melko varmasti informointi toimisi monin verroin paremmin. Ja lukutaidottomille voisi yleisellä kuuluttaa asiasta aika ajoin, niin varmasti kysyisi kanttia mennä uima-asu päällä saunaan.

Olen virheellinen ja vakavasti virheellinen

Perjantai 25.7.2008 - Kauko Niemi

Jos minua määrittäisi vastaavat määritelmät kuin koiria määrittävät rotumääritelmät, niin mitä todennäköisemmin minä en kelpaisi mihinkään. Tuskin edes tämän blogin kirjoittamiseen. Olisin virheellinen tai vakavasti virheellinen, jopa hylättävä. 

Minun toinen kulmahammas löytyi aikoinaan poikittain kitalaesta ja siksi hammasrivistöni ei ole teoreettisen kaunis ja tasainen, mutta ehkä kuitenkin persoonallinen. Tämä riittäisi koiramaailmassa hylättävään virheeseen tai ainakin vakavaan virheellisyyteen. Tämän jälkeen ei enää kannattaisi yrittää mitään, vaikka pituuteni olisi sentin marginaalissa niemen-suvulle määritellystä pituudesta.

Lukekaa syvällä ajatuksella seuraava, erään rodun rotumääritelmästä kopioitu teksti ja miettikää tuntuuko se kaikin puolin luontevalta ja eläintä kunnioittavalta tekstiltä vuonna 2008.

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna

virheen vakavuuteen.

Raskas tai kevyt rakenne, matala- tai korkearaajaisuus; vaaleat silmät; alas kiinnittyneet,

erittäin pitkät, asennoltaan epäsymmetriset tai kevyet korvat; liian pitkä,

pehmeä tai köyry selkä; takakorkeus; luisu lantio; niskaa kohti kääntyvä hännäntyvi;

liian selvästi kulmautuneet tai länkisääriset takaraajat; pitkät käpälät; lyhyt,

pehmeä, laineikas, takkuinen, silkkinen, valkoinen tai laikukas karvapeite; säkäkorkeuden

ylitys tai alitus 1 cm:n asti.

VAKAVAT VIRHEET: Puutteellinen sukupuolileima (esim. urosmainen narttu);

liian kevyt luusto; griffonmaisesti ylöspäin kääntyvä tai pitkä kuono; liian voimakas

alapurenta tai tasapurenta; ulkonevat silmät; ulkokierteiset kyynärpäät; sisäänpäin

kiertyneet kintereet; yli 1 cm:n ja alle 2 cm:n poikkeamat annetusta säkäkorkeudesta.

HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Kaikenlaiset epämuodostumat; puutteellinen rotutyyppi;

karkeat virheet yksittäisissä kohdissa, kuten rakennevirheet, karva- ja värivirheet;

purentavirheet kuten leikkaava- tai ristipurenta; yli 2 cm:n poikkeamat

annetusta säkäkorkeudesta; arkuus, aggressiivisuus.

Ihmismaailmassa tällainen määrittely johtaisi rankkoihin tasa-arvo ja syrjintä syytteisiin.  Koiramaailmassa näyttelytuomari voi sitten tehdä lähes millaisia ratkaisuja tahansa. Aina löytyy rotumääritelmästä joku kohta, mihin arvosteltava koira mahtuu tai ei mahdu.

Mihin tällainen johtaa tai on jo johtanut koiramaailmassa. Ainakin mitä erikoisempiin koiranäyttelyiden kauneus dopingiin. Turkkeja värjätään jo täyttä häkää ja mitä ihmeellisempiä kikkoja käytetään ja syötetään jopa pillereitä, jotta aggressiivisuus laimenisi siksi hetkeksi kun kehässä pyöritään.

Doping-käsite tuli suomalaisessa koiramaailmassa viralliseksi tämän vuoden alussa. Muutama kuukausi on vasta voitu puuttua virallisesti dopingiin Kennelliiton hyväksymissä kilpailuissa.

Dopingia mielenkiintoisempi kysymys on kuitenkin se, että miltä aikakaudelta rotumääritykset ovat kotoisin? Ovatko ne tätä päivää, vaikka onkin kyse ”vain” eläimestä? Ohjaavatko tällaiset määritykset jalostusta väärille raiteille?

Karu totuus on, että virheellisiä geenejä metsästetään nyt suurella rahalla ja yritetään putsata rotujen perinnöllisiä sairauksia, jotka ovat syntyneet liian pienistä siitoskannoista. Yllä oleva määritys ei ainakaan kannusta laajentamaan reviireitä.

Mutta onhan sentään suuri joukko koiria, jotka saavat omistajien avarakatseisuudella olla kaikessa rauhassa sentin liian korkeita tai matalia.

Lisää koiraiheita: hauva.com

 

Reilusti tuli linnaa nettikirjoittelusta

Sunnuntai 1.6.2008 - Kauko Niemi

Tamperelainen mies sai reilun tuomion nettikirjoittelustaan. Kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta on korkeimpia tuomioita kunnianloukkauksesta, mitä Suomessa on koskaan tuomittu. 

Se on valtionsyyttäjän mielestä myös kova tuomio, mutta teot ovat törkeydessään omaa luokkaa, sanoo valtionsyyttäjän Mika Illman.

Perusteluissa oikeus katsoo, että teot osoittavat vakavaa piittaamattomuutta ihmisten yksityisyydestä, kunniasta sekä poliittisesta, yhteiskunnallisesta, sukupuolisuuntautuneisuudesta sekä uskonnollisesta vakaumuksesta.

Seppo Lehdolla oli apurinaan toinen mies, joka sai kaksi vuotta ehdollista.

Tämä tapaus puhukoon puolestaan, että valitettavan monella ihmisellä on kummallinen käsitys, millaista kieltä ja millaisia ilmaisuja netissä voi käyttää. Aivan kuin nettissä olisi jokin ihmeellinen suojamuuri välissä.

Suojamuuria ei ole ja teknisestikin jäljittäminen on harvinaisen helppoa, sillä viesteistä jää jälkiä aika moneen paikkaan, mistä niitä ei saa pois jälkikäteen vaikka kuinka haluaisi.

Oikeudessa nyt tuomittu syyllinen oli yrittänyt väittää, että joku muu oli esiintynyt hänen nimissään, mutta tutkimuksissa jäljet olivat varsin yksiselitteiset.

Tamperelaisherrojen kirjoituksia on edelleen julki eri palvelimilla, monista poistoyrityksistä huolimatta. Se on oli jopa kasvattamassa annettua tuomiota.

Hyvänä mittapuuna itse kullekin voisi olla, että se mitä kirjoittaa nettiin – saman voisi sanoa kasvotusten rehellisesti ja avoimesti toiselle. Ennen kuin ryhtyy netissä haistattelemaan, nimittelemään, kannattaa testata omaa ajatustaan. Pystyisinkö sanomaan tämän kahden kesken kasvotusten.

Pikku lehtoja vilisee aivan liian paljon netissä. Erityisesti keskustelupalstoilla valehdellaan sumeilematta ja käytetään loukkaavaa kieltä, leikitään sumeilematta toisten tunteilla.

Toivottavasti loukatuksi tulleet nostaisivat tämän asian herkemmin esiin. Ainakin saattaisivat tiedoksi palvelujen tuottajille. Heistä kuitenkin suuri osa on vastuullisia ja pystyvät harkitsemaan kannattaako asiaa viedä eteenpäin.

Näin kovat tuomiot osaltaan auttanevat harkintakyvyn palauttamista normaalille, sivistyneelle kommunikoinnin tasolle.

Paljonko maksaisi toimiva laite?

Maanantai 26.5.2008 - Kauko Niemi

Olen taas moneen kertaan miettinyt kuinka paljon enemmän maksaa sellainen laite, joka toimisi moitteettomasti? Ei se voi olla järin paljon kalliimpi. Itse olisin ainakin valmis maksamaan tuon summan. 

Esimerkiksi Polarin sykemittarin häiriöalttius tuntuu käsittämättömältä kun Suunto tekee sellaisia joilla voi mennä sähkölinjan alta. Ja jopa Polar todistaa itsekin osaavansa tehdä häiriöttömän. Yksi myynnissä olevista malleista on sellainen.

Käytin pitkään Polarin mittareita, kun asuin ”maalla”. Kaupunkilaistumisen jälkeen jokaisen lenkin maksimisyke on 220. Miksi ihmeessä käyttäisin sykemittaria, jos tiedän etukäteen maksimisykkeen olevan 220, sillä en pääse millekään lenkille kulkematta ratikan syöttölinjojen alta.

Kummallisia lukemia tulee myös salilla. Ja tosi kivalla pyörätaipaleella Veikkolasta Kivenlahteen, nousee syke vähän ennen Kauklahtea 220.

Tässä tapauksessa ratkaisu oli kilpailijan laite, vaikka joissakin ominaisuuksissa hävisinkin. Jos tämä  on Polarin lähtökohta niin kovasti ihmetyttää.

Jokainen tietää kuinka valmis on Windows Vista. Siitä ei kannata sen yksityiskohtaisemmin edes raportoida paitsi päivityksiä tulee muuta kerta viikossa. Lopetin automaattiset päivitysten asennukset. Nyt kun annan itse luvan, niin tiedän miksi juuri nyt joku osa järjestelmästä ei hetken kuluttua toimi tai vähintään minun omat asetukset ovat muuttuneet.

Paljonko maksaisi Nokian Communikaattori lisää, jos navigointi ominaisuus kytkeytyisi päälle heti.

Kohta tulee vuosi täyteen E90 omistajana. Kolmasti olen onnistunut hyödyntämään laitteen navigointiominaisuuksia ihan oikeasti, kun olen lisännyt matkan aloittamiseen 15 minuuttia lisäaikaa.

Yksinkertaisesti pinna ei kestä odotella 5-15 minuuttiin, että jotakin tapahtuisi. Google antaa minkä tahansa karttatiedon tietokoneella alle viidessä sekunnissa ja vilkaisu karttaan riittää pääkaupunkiseudulla. Ja 15 minuutissa ajaa tämän kylän laidasta laitaan.

Viime talvena ajoin joka maanantai-ilta Töölöstä Itä-keskukseen ja yhden kerran ehti syntyä valmius navigointiin. Liikenneturvallisuuden takia en sitä tietenkään ryhtynyt vauhdissa säätämään.

Nokian karttaohjelmasta on uusi versio beta-vaiheessa ja siihen luvataan matalampia valikkopolkuja. Ne ovatkin todella tervetulleita. Samalla voisi miettiä Suomenkielen käytettävyyttä.

Google maps kysyy heti kättelyssä lähtöosoitetta. Nokia kysyy selailun jälkeen reitti kohteeseen / reitti kohteesta. Niin mikähän tarkoittaakaan mitä.

Ja Nokia saa miettiä, onko navigaattori ensisijaisesti tarkoitettu navigointiin vai kaupallisiin kontakteihin. Nyt näitä kahta on todella hankala erottaa toisistaan.

Se taisi olla vuonna 1996

Sunnuntai 24.2.2008 - Kauko Niemi

Taas rytisi postiluukku siitäkin huolimatta, että oikein laitoin siihen kieltolapun – ei puhelinluetteloita. 

Kannoin molemmat luettelot paperinkeräykseen seuraavana päivänä. Kahdet naapurini olivat minuakin nopeampia. Heidän luettelonsa olivat jo paperinkeräyslaatikossa.

Pientä lohtua tähän ”vihaamaani tuhlaukseen sentään tuo se, että luetteloja on enää kaksi kolmen sijasta. Nyt yritysten ja yksityisten nimet mahtuvat jo yksiin kansiin.

Joku tilastonikkari voisi mielenkiinnosta selvittää, mikä prosenttiosuus kaikista puhelinnumeroista päätyy nykyisin puhelinluetteloon. Peitto ei varmaan ole kovin suuri ja varmasti pienenee hyvää haipakkaa vuosi vuodelta.

Vinttiä siivotessani pari vuotta sitten siellä oli kelmutettuna vuoden 1997 puhelinluettelot. Niitä oli tuolloin kolme jötikkää. Päiväkirjoistani ei selviä, mutta tästä voisi päätellä, että vuonna 1996 olen viimeiseksi käyttänyt painettua puhelinluetteloa.

Jotainhan tästäkin on opittava, että luettelot tulevat tuplaversioina, kahden yrityksen hyvänä bisneksenä.

Muotitermi bisnesmalli näiden kohdalla lienee se, että keltaistensivujen ilmoitusten lasku on kuitenkin niin pieni, että se menee melko huomaamattomasti läpi ilman suurempia analyysejä mainonnan kannattavuudesta. Tähän kun yhdistetään äärettömän sitkeä myyjä, niin mieluummin maksaa pois kun ryhtyy kinaamaan.

Tuollainen bisnesmalli ei voi olla kovin kestävä, mutta se kulkenee vanhoilla raiteillaan vielä jonkin aikaa. Ekologisesti tilanne on kamala, aivan kuin paperille ei olisi hyödyllisempääkin käyttöä.

Jungerilta kannatettava ehdotus

Torstai 27.12.2007 - Kauko Niemi

Jungerin ehdotus on erittäin kannatettava, mutta jatkojalostettuna.

YLE haluaisi maksu-tv katsojarekisterit avoimiksi, jotta voisi tarkistaa ketkä katsovat luvatta televisiota.

Kaikille reilua ja tasapuolista olisi se, että kaikki kanavat ja ohjelmat pannaan kortin taakse yksitellen ilman kanavapaketteja.

Ja sitten kaikkein tärkein – jokainen maksaa vain katsomastaan kanavasta ja käyttämästään ajasta.

Pian alkaisi hahmottua mitä se digi-ajan todellinen tarjonta on mistä ihmiset haluavat maksaa. Veikkaan, että todellisuus olisi toisenlainen kuin mitä nyt annetaan ymmärtää.

Se olisi reilua myös mainostajille. Mainostajat tietäisivät pian, kumpi puoli budjetista menee hukkaan. Tähän mennessä tiedetään vain että puolet menee hukkaan.

YLE voisi hinnoitella ohjelmansa kaupallisin tai julkisenpalvelun perustein. Hyvään kauppatapaan kuuluu myös, että vanha tavara myydään halvemmalla kuin uusi. YLE:n kanavillahan varmaan kohta puolet on pika uusintoja ja nyt on innostuttu toistamaan myös lähihistoriaan, pyörittämään Elävää arkistoa.

Sen verran juonisti tämän vanhan materiaalin pyöritys tapahtuu, että ensi vaikutelmana ikään kuin kyse olisi jostain tärkeästä dokumentista, siitä mitä Tarva tai Spede ovat aikoinaan sanoneet. Lopputulos on erittäin sisäsiittoista. Joka tapauksessa erittäin halpaa ohjelmasisältöä näin säästökaudella.

YLE ei saa lähettää mainoksia, mutta ohjelma-aikaa saadaan tapettua myös pitkillä mainoskatkoilla. Ohjelmien välissä tulee tavattoman monta ennakkomainosta tulevista ohjelmista. Mikähän mahtaa olla suhteellinen ohjelma-aika täysin ennen näkemättömälle tuotannolle?

Voisi myös kysyä, että lähetysverkon digitalisoinnista piti syntyä suuria säästöjä, joilla pystytään parantamaan ohjelmasisältöä. Tietääkö kukaan, kenen taskuun nämä säästöt ovat päätyneet. Ei ainakaan kustannustalkoissa poispotkittujen toimittajien taskuun.

Vieläkin halvemmalla ohjelma-aikaa täyttävät maksukanavat. Erilaisia puoli- tai kokoautomaattisia chatti- ja peliohjelmia. Mutta nehän tulevat kaupanpäällisiksi ohjelmapaketissa.

Jos viestintäministeriössä oltaisiin oikeasti huolestuneita ohjelmasisällöstä, niin siellä ryhdyttäisiin valmistelemaan lupatarkastajien ja lupatarkastusbyrokratian vaihtoa kortinlukijoihin.

Vaihto ei sulkisi pois sitä, etteikö kortilla voisi katsoa myös ilmaiseksi julkisen palvelun tarjontaa, jos poliitikot niin haluavat ja päättävät.

Kirjoitin nimeni Jokelan adressiin

Torstai 22.11.2007 - Kauko Niemi

Median toimintaa Jokelan katastrofissa moittinut adressi oli asiallinen toimenpide. Se nostaa esiin mikä median toiminnassa on kohtuullista ja mikä ei. Siksi kirjoitin adressin, vaikka media-alalla toimittajana toiminkin.

Tässä tapauksessa tulee esiin rajanveto siitä onko media välittämässä todellista tietoa vai tyydyttämässä ihmisten uteliaisuutta. Uteliaisuuden luomalla tilanteella kasvatetaan vain katsoja ja kuuntelijalukuja sekä nettiklikkauksia omien tavoitteittensa saavuttamiseksi.

Jokelan tapauksessa kyse oli ihmisten uteliaisuuden tyydyttämisestä.

Osin siellä oli kyse jopa viranomaisten häirinnästä. Matkapuhelinliikenne oli niin suurta, että se tukki osittain jopa verkon.

Tällaisessa tapauksessa olisi ollut syytä välttää turhia puheluita, jotta viranomaiset ja omaiset olisivat saaneet yhteyksiä komeroissa ja luokissa olleisiin oppilaisiin.

Omaisten hädällä mässääminen ei ole tyylikästä missään tilanteessa. Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon saanut Marja Manninen oli tänään Aamu-tv:n haastattelussa samaa mieltä.

Manninen sanoi, että Konginkankaan jälkeen jo keskusteltiin ja ”sovittiin” missä hyvän journalistisen tavat ja rajat kulkevat. ”Valitettavasti nuo keskustelut ehtivät jo muutamassa vuodessa unohtua”, Manninen sanoi.

Jos itse olisin joutunut juttukeikalle Jokelaan, niin toki olisin kaivellut tietoja tavalla tai toisella. Siis hoitanut annettua tehtävää varmaan samalla tavalla kuin nyt yksittäiset toimittajat hoitivat heille annettua tehtävää.

En olisi kuitenkaan kokenut tehtävää omakseni. Ja jos tällaisia tehtäviä tulisi jatkuvasti, ei työn sisältö vastaisi omia arvojani. Lopputulemana olisi varmaan työn vaihtaminen tai vähintään hakeutuminen toisenlaisten juttujen pariin.

Toivottavasti Jokelan adressi muistuttaisi toimituksia siitä, että rajansa kaikilla. Omien raadollisten lukijamäärien seuranta, ilman inhimillistä tulkintaa, ilman minkäänlaista sensuuria, ei voi olla oikea tie.

TV-menu häviää Kotipizzallekin

Keskiviikko 31.10.2007 - Kauko Niemi

TV:n menu häviää Kotipizallekin

Sinun pitää tykätä tv-elokuvista, urheilusta ja saippuasarjoista, jotta olisit oikea ihminen suomalaisessa yhteiskunnassa – ainakin kun sinua mitataan tv-katsojana.

Et voi ostaa televisio-ohjelmia kuin pakettina, jotka perustuvat yllä mainittuun sisältöön. Paketissa saattaa olla yksi asia- tai dokumenttikanava. Ostoksesi sisältää siis 95 prosenttia tuotetta, jota et koskaan käytä.

Kotipizzastakin saa pizzan valitsemillaan täytteillä. Miksei sitten ohjelmapakettia voisi ostaa tiettyyn hintaan ja valita ne viisi haluamaansa kanavaa.

Tänään julkaistu liikenneministeriön tutkimus suitsuttaa kuinka kanavat lähettivät viime vuonna yli 136 tuntia televisio-ohjelmaa joka päivä. Kymmenen kanavan paketti tarjosi paljon katseluvaihtoehtoja.

Kanavien yhteenlaskettu monipuolisuus kuitenkin hieman laski; se oli vuonna 2006 vähäisempi kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. Urheilukanavan ja The Voicen kaltaiset erikoistuneet kanavat alensivat omalta osaltaan kokonaistarjonnan monipuolisuutta.

Toivottavasti arviossa ei lasketa ohjelmaksi jokaisella kanavalla seisovia ”taitopelejä.”

Selvityksen mukaan ohjelmistossa oli eniten viihdettä, urheilua, ulkomaista fiktiota sekä ajankohtais- ja asiaohjelmia. Ohjelmistosta 65 prosenttia oli kotimaista tuotantoa. Sarjamuotoisia ohjelmia oli noin 80 prosenttia kokonaistarjonnasta.

Tunnustan, että olen kerran sortunut ostamaan ohjelmaa televisiooni, yhden maksullisen kanavan siis. Tuntui houkuttelevalta saada 24 tuntia vuorokaudessa classista musiikkia ja oopperaa.

Avasin Mezzon maanantaina ja sieltä tuli ihastuttava pianokonsertto. Avasin tv:n keskiviikkona ja Mezzo lähetti saman pianokonserton kuin myös lauantaina. Siis sielläkin pyöri soittolista eli samat ohjelmat ainakin kolmasti viikossa. Palautin ohjelmakortin.

Onnittelen niitä 26.000 tuhatta kotitaloutta, jotka ovat luopuneet tv-orjuudesta. Itse olen tosi nössö, kun en ole tehnyt samaa. Onnittelut myös Petteri Järviselle, joka on pystynyt luomaan realistista maailmankuvaa nilkuttavasta tekniikasta. Perustelen itselleni, että täytyyhän minun käytännössä omakohtaisesti kokea mitä haukkuu.

Ai että kuinka käytän televisiota. Tiedän, että aamuisin kuudelta alkaa YLE 1:n aamuohjelma. Se on vakiokatseltavaa sen aikaa kun kerkeää. Illan tarjonnasta tiedän yhden kelloajan, 20.30 tulee uutiset. Sitten muutaman kerran viikossa avaan hienon koneeni, scannaan kanavia läpi. Ehkä kerran viikossa juutun johonkin ohjelmaan tai sitten suljen koneen. Ainakaan 15 vuoteen en ole seurannut ohjelmatietoja yhdestäkään lehdestä tai ruudusta.

Ministeriön selvitys antaa kuvan monipuolisesta tarjonnasta. Ehkä se sitä on joillekin. Valinnan vaihtoehdot ovat tosi kaposet, jos ei satu kuulumaan keskivertomassaan.