Belle on parempi ? sain uuden puhelimen

Sunnuntai 12.2.2012 - Kauko Niemi

Umpimähkään lähdin tekemään tätäkin päivitystä, niin kuin päivityksiä yleensä. Luotin, että Nokian ilmoittaessa uudesta päivityksestä, kyse olisi päivityksestä eikä kokonaan uudesta puhelimesta vanhoissa kuorissa.

Tietoni ovat kyllä jatkuvassa synkronoinnissa tietokoneeni kanssa sekä varmuuskopiot ovat aivan siedettävällä tasolla, muutama kerta kuukaudessa. Ja tällä kertaa ohjelmapäivitys teki automaattisesti ensin varmuuskopion.

Sydämentykytystä syntyi kuitenkin kun huomaan päivityksen jälkeen, että useita sovelluksia puuttuu kokonaan. Vaikkapa minulle kovin keskeinen ja tärkeä Wellness Diary, johon olen koonnut kuntoprojektin terveystietoani viime toukokuusta lähtien.

Sovelluksen uudelleen lataus ratkaisi kuitenkin kaiken. Tiedot olivat jossakin ”pilvessä” ja palautuivat. Pitkään harkitsin viime keväänä, että annanko luvat olla yhteydessä palvelimelle vai käytänkö Wellness Diarya vain offline-tilassa.

Varovainen kannattaa siis olla Belllen päivityksessä. Joitakin tolpanvälejä voi olla ilman piuhoja. Sen sijaan päivitys säilytti entisen siivoustilanteen. Minulla on tapana siivota koneet turhilta. Ensimmäisenä siivoan roskiin pelit viemästä turhaa tilaa. Jos en ole koskaan pelannut yhtään peliä, niin en usko tarvitsevani niitä jatkossakaan. Bellen päivityksen jälkeen puhelimessani ei ollut yhtään peliä – kiitos.

Ensimmäiset viisi minuuttia tuntui katastrofilta, ennen kuin tajusin ikonien pidempään painamisen idean. Parasta oli myös unohtaa näyttöjen visuaalisuus, vaikka siitä yleensä aloitankin muokkaamisen omaan tarpeisiini.

Bellen kanssa on parasta lähteä liikkeelle tavoitteesta, että kaikki päivittäiset toiminnot ovat käytettävissä 2-3 kosketuksen takaa. Siihen on nyt ensimmäistä kertaa Nokia-historiassa jopa hyvät mahdollisuudet. Sen opin jo 1997, että kolmas painallus/kosketus vaatii käyttäjältä suunnatonta motivaatiota ja viitseliäisyyttä. Vain harvalta löytyy.

Suuria ahaa-elämyksiä syntyy hetkittäin, kun aloituspinnasta voi poistaa kokonaan vaikkapa kameran ikonin. Kamera käynnistyy laukaisinta pidempään painettaessa. Ja käynnistyy omilla säädöilläni, joista tärkein on poistaa salama käytöstä.

Kameraan on tullut laukaisukuvake näyttöön, mikä parantaa kuvien laatua ainakin 80 prosenttisesti. Päällä oleva mekaaninen nappula heilautti kevyttä laitetta ja suurin osa kuvista oli tärähtäneitä.

Oikoteitä etsittäessä (ilman ohjeiden lukua) nyt neljää päivää päivityksestä, minulla on aloituspinnassa kolme widgettiä (odotan parempaa sanaa tilalle) ja 11 ikonia. Näillä pärjään 95 prosenttisesti päivittäisestä käytöstä. Ja tämä tarkoittaa myös että toiminnot ovat kahden maksimissaan kolmen kosketuksen päässä.

Näissä 11 ovat jo mukana parkkimaksut, terveystieto ja liikuntatreenit.

Nyt olen kuta kuinkin sillä tasolla mistä olen haaveillut. Äänikomennot saattavat toki vieläkin pudottaa kosketusten määrää, kunhan ehtii tutustua ja virittää kohilleen.

Sitten on vuorossa se visuaalisuus. Aloituspintaan jäävistä ikoneista toivoisi jäävän tekstit pois. Ikoneita jää loppujen lopuksi vain muutama ja ovat päivittäisessä käytössä, joten hyvin muistaisi niiden tehtävän. Ilman tekstiä ilme rauhoittuisi melkoisesti. Hienoa on, että pysty- ja vaakanäyttö pitävät palikat paikoillaan, eikä muljauta niitä omituisiin asentoihin kuten edellisessä Annassa.

Nyt vain Photoshopilla pyöräyttämään silmiä hiveleviä näkymiä tai teemoja kuten Nokia niitä kutsuu.

Poliisin palvelukukkanen

Torstai 26.1.2012 - Kauko Niemi

Yritin varata aikaa poliisin palvelupisteeseen uusiakseni passin, joka menee vanhaksi maaliskuun alussa. Muistot viiden vuoden takaisesta passikeikasta olivat karmeat. Kahdentunnin ja kymmenen minuutin jonotus, jotta sain uuden passin työn alle. Eikä edes vielä tuolloin sormenjälkiä.

Odotellessani ihmisiä tuli ja heidät kutsuttiin nimellä tuota pikaa hoitamaan sama homma. Päätin, että toista kertaa en jonota. Parissa tunnissa ehti siivota puhelimen osoitekirjan  ja vastailla sähköposteihin ja silti olisi joku kirja ollut tarpeen olla mukana.

Viisastuneena tällä viikolla menin poliisin sivuille ja sieltähän löytyi kuin löytyikin linkki passiasioiden nettivaraukseen. Olo oli kuin ensimmäistä kertaa verkkopalvelussa. Mitään ei tapahtunut vaikka klikkasin mistä tahansa. Seuraavat seitsemän päivää olivat kalenterissa ja kaikki vihreällä värillä.

Räpläysteni jälkeen kello 23:30 tulin siihen tulokseen, että varauksia voi tehdä varmaan vain virka-aikana tai sitten olen keskimäärin tyhmempi netin käyttäjä.

Aamulla uusi yritys ja sama peli jatkuu. Ei mitään loogisuutta, eikä mitään myönteistä etenemistä.
Tartuin puhelimeen. Kolkkoääninen vaihde taisi vastata jostakin putkakopin nurkasta. Heti 13 minuutin jonottelun jälkeen ystävällinen virkailija vastasi ja ryhdyimme tekemään aikavarausta.

Ihmettelin ääneen miksen onnistunut tekemään palveluvarausta netissä? Virkailija tiesi kertoa, että nettivarausjärjestelmässä varauksia voi tehdä vain seuraaville seitsemälle päivälle. Ja nyt kun on seuraava vapaa aika on yli kahden viikon päässä, niin nettivarusjärjestelmä ei osaa näyttää niin pitkälle eikä varauksia voi netissä tehdä. Tosin verkkosivulla ei ollut eikä tullut mitään infoa ettei onnistuisi.

Puhelinvarauksesta tuli sitten siististi sähköpostilla varausvahvistus ja varausnumero.

Mitä on pyörinyt järjestelmä toimeksiantajan, suunnittelijoiden ja toteuttajien päässä tätä systeemiä kehitettäessä. Onko se nyt oikeesti järkevää ohjata puhelimeen ja kuormittaa virkailijoita syöttämään tiedot varausjärjestelmään. Onko tämä se mielikuva, jota poliisista halutaan rakentaa.

Mikä on tämän jälkeen se niin sanottu käyttäjäkokemus näinkin yksinkertaisessa asiassa. Jos nyt tarkasti laskisin voisi olla, että sittenkin olisi ollut nopeampaa jonottaa paikan päällä kuin räplätä konetta ja epäillä itseään ja jonottaa puhelimessa onneksi ilman panhuilun soittoa.  

Voiskohan joku pikkasen arvioida toiminnan järkevyyttä kokonaisuuden ja hallintoalamaisten kannalta.

Olen erehtynyt ainakin 120 kertaa

Keskiviikko 18.1.2012 - Kauko Niemi

Ja taas tulin postista, eikä tälläkään kertaa postimaksu ollut sitä mitä kuvittelin sen olevan. Tänään selvisi myös se karu totuus, että ostamalla huuto.net-palvelusta niin sanottu huutopaketti, maksaa omasta aherruksesta useimmissa tapauksissa enemmän kuin ostamalla postin tiskiltä tavallinen pakettikuljetus.

Olen tehnyt pitkälti toistasataa kauppaa huuto.netissä. Pannut tavaroitani kierrätykseen kohtuullista korvausta vastaan. Näissä kaupoissa pelin henki on sellainen, että ostaja maksaa toimituskulut. Myyjälle olisi kohtuullinen taito pystyä kertomaan ja veloittamaan oikeat ja todelliset toimituskulut. Tähän en ole pystynyt edes 120 harjoituskerran jälkeen kuin ani harvoin.

Nyt ymmärrän miksi Postin sivuilla hintalaskurin ilmoittaessa hinnan, perässä lukee - Hinnat ovat verottomia. Hinnat sitoumuksetta.

Hintaheittoja on toki kaikkiin suuntiin. Välillä lähetykset ovat halvempia ja välillä kalliimpia. Siis ymmärrykseni ei riitä tulkitsemaan postimaksujen saloja. Mikä vaikuttaa mihinkin ja kuinka paljon.

Sen verran on uteliaisuus herännyt, että täytyy vielä joskus keskeyttää lähetys siinä vaiheessa kun virkailijan tulkinta hinnasta on selvillä ja siirtyä toiseen postiin ja katsoa onko tulkinta samanlainen.

Niin hieno ajatus kuin huuto.net, tori.fi ja kaikki muutkin käytetyn tavaran nettikauppaaminen onkin, tuntuu joka kerta karsealta, kun tuotteen postituskulut ovat enemmän kuin itse tuote.

Tai yhtä karsealta se, että hieno kuljetuksen maksaminen suoraan netissä ja pakettikortin tulostaminen ja paketin jättäminen postiin virkailijan puuttumatta asiaan, onkin monissa tapauksissa kalliimpaa kuin vanhanaikainen virkailijan häiritseminen.

Eiköhän tämäkin taas ole osoitus kilpailun puutteesta, kun ei tarvitse asiakkaita houkutella helppoudella ja selkeydellä.

Vähän niin kuin Helsinki 10 palvelutiskin numerointi vasemmalta oikealle virkailijoiden suunnasta katsottuna. Virkailijat osasivat tulla oikeille luukuille ja asiakkaat törmäilivät toisiinsa. Tässä nyt kuitenkin annettiin periksi ja vaihdettiin numerointi asiakkaille loogiseksi. Koskahan hinnoittelussa?

Taidetaan olla jo huijauksen rajoilla

Keskiviikko 28.12.2011 - Kauko Niemi

Uskomukseni ja luottamukseni ovat koetuksella Canonin toimintaan ja tuotteisiin. Jos objektiivin hinnoittelussa on tyhjää ilmaa 926 euroa, se on paljon, eikä perustu mielestäni mihinkään todellisuuteen.

Brittiläinen Simply Electronic nettikauppa on mainostanut viime päivinä aktiivisesti suomalaisillakin sivustoilla Canonin 70-200 mm /2,8 objektiivia 1799 eurolla.  Keskustelupalstoille kyseinen kauppa on saanut aivan kohtuulliset arviot toiminnastaan.

Suurin kritiikki Brittikauppaa kohtaan kohdistuu ilmoitettuun toimitusaikaan. Todennäköisesti varsinaista varastoa ei ole olemassakaan, vaan tuotteet välittyvät Aasiasta ja toimitusajat venyvät.

Suomalainen Rajala on myynyt vastaavaa tuotetta noin 2500 eurolla, Verkkokauppa.com 2352,90 euroa ja Digitarvike.fi  2299 euroa. Digitarve ilmoittaa että kyseessä on rajoitettu erä ja seuraavat objektiivit ovat noin 200 euroa kalliimpia.

Tänään Rajala ilmoittaa tuotteen hinnaksi 1999 euroa ja lähtöhinnaksi 2825 euroa. Tosin tuollaista hintaa ei ole ollut yhdenkään hyllyn laidassa. Stockmannilla ollaan myös 2500 euron luokassa.

Viikko sitten soitto Canonille Mumbaissa, Intiassa hinnaksi ilmoitetaan noin 2000 euroa myyjästä riippuen. Eli hinta katukaupassa asettunee siellä 1800 – 2000 euron väliin.

Mitä ihmeen hinnoittelua tällainen on ”korkealuokkaisen” ammattilaistuotteen kohdalla. Ymmärrän oikein hyvin, että tarjoustalot ostavat 100.000 sinkkiämpäriä tibuktusta ja myyvät se muutamalla kymmenellä sentillä ilman omantunnontuskia laadusta tai takuusta tuntematta.

Ja eiköhän suurin osa alennusmyyntiprosenteista synny laskentatavasta, jossa lähtöhinnaksi ilmoitetaan euromäärä, jota ei koskaan ole ollut oikeassa hintalapussa.

Jos objektiiveilla on tuollaiset hintahaitarit, niin minulle siinä on viesti, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Tuotteen materiaaleissa ja tuotannossa on suuria heittoja, jotka joustavat milloin mitenkin. Tai sitten hinnoittelu ei perustu mihinkään muuhun kuin mielivaltaan ja luottoon, että Canonin rungon omistajat ostavat saman merkkisiä objektiiveja.   

Kokonaan oma lukunsa on imago, uskottavuus ja luottamus Canonia ja suomen suurimpaan ammattikauppaa Rajalaa kohtaan.

Yhteistä joulurauhaa eläimille ja ihmisille!

Perjantai 23.12.2011 klo 10.40 - Kauko Niemi

Liian monta purematapausta, liian monta myrkytystapausta, liian monta oikeudenkäyntiä koirien ja muiden lemmikkien huonon kohtelun takia. 500 pelastettua eläintä yksinomaan Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen toiminta-alueella on myös liian paljon.

Sen sijaan 40000 tappouhkausta oli Brasiliassa vasta riittävästi, että poliisi ryhtyi tutkimaan tapausta, jossa nainen rääkkäsi koiransa lopetuskuntoon. Tutkintaan ei ryhdytty kun naapuri ilmoitti tapauksesta, mutta kun naapuri latasi rääkkäyksestä taltioidun videon Youtubeen, niin raivostuneet ihmiset saivat poliisin töihin. Nainen kertoi hänellä olleen huonon päivän.

Korkein oikeus teki merkittävän päätöksen jänistä ajaneen koiran ja auton törmäyksestä. Alemmat asteet tuomitsivat koiran omistajan korvaamaan 1200 euron autonkorvauskulut, mutta korkein oikeus kumosi päätökset, sillä se ei katsonut metsästäjää ja hänen ajavaa koiraansa syylliseksi. Koira on nyt kuitenkin koirien taivaassa.

Mikä meitä riivaa?

Tuntuu kuin autoakin pidettäisiin paremmin kuin tuntevaa, elävää eläintä. Kolarit tutkitaan tarkemmin kuin eläinrääkkäykset. Edes huonoina päivinä emme menisi potkimaan autoa lommoille saati hakata se lunastuskuntoon.

Pienikin hipaisu parkkipaikalla selvitellään juurta jaksain ja sovitaan korvauksista tai kutsutaan poliisi paikalle. Tuusulassa tällä viikolla pikkupoikaa jalkaan purreen koiran omistaja ei korvaansa lotkauttanut, ei edes torunut koiraansa tai puhettakaan, että olisi selvittänyt tilannetta.

Ihmiset näyttävät jakautuvan kovin jyrkästi kahtia koiraihmisiin ja ei koiraihmisiin. Haastaen  ja jopa ärsyttäen toisiaan. Koiraihmiset katsovat oikeudekseen tehdä asioita, jopa lakia rikkoen niin sanotusti koiran hyvinvoinnin kustannuksella toisia huomioimatta.

Toisaalta koirattomilla on täysin vääriä käsityksiä purevista ja paskovista karvaturreista.

Tämän kuilun tasoittaminen molemminpuolisen ymmärryksen lisäämisellä olisi hyvä tavoite meille kaikille.

Tämä molemminpuolinen ymmärrys joutuu erityisen suurelle koetukselle vuoden vaihteen jälkeen, kun on mahdollista mennä koiran kanssa ravintolaan. Silloin kun ravintola sen sallii. Pahaa pelkään, että ensi vuonna uutisoidaan ravintola-koira-provokaatioita.

Hyvää Joulua ja paljon yhteisymmärrystä vuodelle 2012 kaikissa yllättävissäkin tilanteissa!

Levällään kuin koiratieto

Torstai 17.11.2011 klo 11.12 - Kauko Niemi

Viime viikonloppuna seurasin ajokoirien Suomen Mestaruus ajokoetta Kilpa 2011 tapahtumia netin välityksellä uutisointimielessä, kun Polvijärvelle, Pohjois-Karjalaan ei tuntunut mielekkäältä matkustaa.

Kilpa 2011 oli saanut omat sivunsa, joihin Suomen Ajokoirajärjestön tulospörssisivu tien linkitti. Kennelliiton tiedote ohjasi tapahtuman Facebooksivuille. Tilaisuuden järjestäjän Pohjois-Karjalan Ajokoirayhdistyksen ajankohtaissivulla asia oli mainittu mutta linkitykset puuttuivat.

Käytännössä osoittautui, että Facebook oli parhaiten ajan tasalla. Helppoa se ei ollut. Jos olisi kovasti kiinnostunut mitä ajokoirarintamalla oikeasti tapahtuu, on tieto varsin hajallaan.

Todettakoon vielä, että ajokoiratieto ei ole ainoa koiratieto, joka on hajanaista ja vaikeasti seurattavissa.
Taustallahan on luonnollisesti se, että koiramaailman tieto jakautuu monitasoiseen matriisiin. Rotuja on yli 300. Rotujärjestöjä on melkein yhtä paljon. Toisaalta toiminta hajautuu alueellisiin järjestöihin. Esimerkiksi Ajokoirajärjestöllä on 18 alueellista ajokoiraverkkosivua.

Tuohon toiminnalliseen matriisiin kun yhdistetään tekniikkamatriisi, omine nettisivuineen, Facebookeineen tai rotujärjestöjen tai liittojen tarjoamia verkkoalustoihin, on tietohäkkyrä riittävän monimutkainen ja vaikeasti hallittava. Sisällöntuottajille se on melkoinen haaste. Tätä virallista puolta höystää ja sekoittaa vielä monet koirakeskustelupalstat.

Viikonlopun esimerkki osoitti, että valmis kansainvälinen tekninen alusta Facebook osoittautuu helpoksi ja nopeaksi tavaksi päivittää tällaista hektistä tietoa. Facebook-tieto tulee ja menee päiväkohtaisesti, muttei ole hallittavissa vaikkapa jälkipolville.

Pysyvämpään tiedon  säilyttämiseen tarvitaan siis tupla tai jopa tripla päivitystä riippuen palveluiden integraatiosta. Ongelmaa monimutkaistaa jatkuva pula ja osaaminen sisällöntuottajista. Joiden pitäisi vielä mieluusti olla osaavia, palkattomia talkooihmisiä.

Verkkopalvelujen kehitys on haasteellista. Erityisen haasteellista on siirtää niin sanotut mainostajat lehdistä verkkoon. Lehtien painaminen pienillä levikeillä on kohtuuttoman kallista verkkoon verrattuna.

Kilpa 2011 oli onnistunut saamaan 82 linkkiä yhteistyökumppanisivuilleen ja kahdeksan etusivulle. Oliko sivu perustettu vain mainostajia varten, vaikka online-tieto pyöri Facebookissa.

Lähivuosien aikana tullaan näkemään monia kokeiluja ja rakennemuutoksia koiratiedon jakelussa.

Levällään kuin koiratieto

Torstai 17.11.2011 - Kauko Niemi

Viime viikonloppuna seurasin ajokoirien Suomen Mestaruus ajokoetta Kilpa 2011 tapahtumia netin välityksellä uutisointimielessä, kun Polvijärvelle, Pohjois-Karjalaan ei tuntunut mielekkäältä matkustaa.

Kilpa 2011 oli saanut omat sivunsa, joihin Suomen Ajokoirajärjestön tulospörssisivu tien linkitti. Kennelliiton tiedote ohjasi tapahtuman Facebooksivuille. Tilaisuuden järjestäjän Pohjois-Karjalan Ajokoirayhdistyksen ajankohtaissivulla asia oli mainittu mutta linkitykset puuttuivat.

Käytännössä osoittautui, että Facebook oli parhaiten ajan tasalla. Helppoa se ei ollut. Jos olisi kovasti kiinnostunut mitä ajokoirarintamalla oikeasti tapahtuu, on tieto varsin hajallaan.

Todettakoon vielä, että ajokoiratieto ei ole ainoa koiratieto, joka on hajanaista ja vaikeasti seurattavissa.
Taustallahan on luonnollisesti se, että koiramaailman tieto jakautuu monitasoiseen matriisiin. Rotuja on yli 300. Rotujärjestöjä on melkein yhtä paljon. Toisaalta toiminta hajautuu alueellisiin järjestöihin. Esimerkiksi Ajokoirajärjestöllä on 18 alueellista ajokoiraverkkosivua.

Tuohon toiminnalliseen matriisiin kun yhdistetään tekniikkamatriisi, omine nettisivuineen, Facebookeineen tai rotujärjestöjen tai liittojen tarjoamia verkkoalustoihin, on tietohäkkyrä riittävän monimutkainen ja vaikeasti hallittava. Sisällöntuottajille se on melkoinen haaste. Tätä virallista puolta höystää ja sekoittaa vielä monet koirakeskustelupalstat.

Viikonlopun esimerkki osoitti, että valmis kansainvälinen tekninen alusta Facebook osoittautuu helpoksi ja nopeaksi tavaksi päivittää tällaista hektistä tietoa. Facebook-tieto tulee ja menee päiväkohtaisesti, muttei ole hallittavissa vaikkapa jälkipolville.

Pysyvämpään tiedon  säilyttämiseen tarvitaan siis tupla tai jopa tripla päivitystä riippuen palveluiden integraatiosta. Ongelmaa monimutkaistaa jatkuva pula ja osaaminen sisällöntuottajista. Joiden pitäisi vielä mieluusti olla osaavia, palkattomia talkooihmisiä.

Verkkopalvelujen kehitys on haasteellista. Erityisen haasteellista on siirtää niin sanotut mainostajat lehdistä verkkoon. Lehtien painaminen pienillä levikeillä on kohtuuttoman kallista verkkoon verrattuna.

Kilpa 2011 oli onnistunut saamaan 82 linkkiä yhteistyökumppanisivuilleen ja kahdeksan etusivulle. Oliko sivu perustettu vain mainostajia varten, vaikka online-tieto pyöri Facebookissa.

Lähivuosien aikana tullaan näkemään monia kokeiluja ja rakennemuutoksia koiratiedon jakelussa.

Maailman hyödyllisin nettipalvelu lopetettiin

Maanantai 11.7.2011 - Kauko Niemi

Ravintokoodi.fi palvelu tuli tiensä päähän. Nyt kysyn miksi kaikkien aikojen hyödyllisin palvelu pitää lopettaa. Palvelun kehittäjä ja ylläpitäjä Kesko ilmoittaa vain, ettei ollut riittävästi käyttöä.

Mitä se sitten tarkoittaakaan. Se ei vaikuttanut riittävästi K-ketjun myyntiin. Se lienee liian kaukana arkiostosten tekemisestä. Reseptiin kun laittaa että kolme Pirkka munaa ja 3 dl Pirkka vehnäjauhoja ja lusikallinen Pirkka leivinjauhetta, niin ihminen yksinkertaisimmillaan uskoo, että muu vehnäjauho ei leivontaan käy kuin Pirkka. Näin se markkinointi toimii yksinkertaisimmillaan.

Mutta tuo Ravintokoodi.fi keräsi ja eritteli kaikki ravintoaineet, jota K-kaupasta olin ostanut ja vain sillä vaivalla, että vilautin Plussa-korttia.

Vaikka olen koko ison ikäni lueskellut tuoteselosteita, valinnut terveellistä ruokaa, lukenut varmaan tuhansia sivuja ruoan koostumuksesta, niin kokonaisuus on aina jäänyt hämäräksi. En ole koskaan ymmärtänyt että onko ostamassani ruoassa suosituksiin nähden riittävästi C-vitamiinia, mistä saan ne liiat kolestrolit tai kaiken kaikkiaan mikä on ruokakorini ravintoarvo ja koostumus.

Käytin palvelua reilut kaksi vuotta ja opin tekemään valintoja sata kertaa paremmin kuin lukemalla tuoteselosteita. Opin seuraamaan mielihalujeni suuntaa ja panna stopin sivuraiteille. Ja pystyin myös tyydytyksellä toteamaan, että hiilihydraattini oli jatkuvasti reilusti alle suositusten vaikken mikään himokarppaaja olekaan.

Sitä en tässä tapauksessa ymmärrä, ettei tällaiselle palvelulle löytynyt käyttöä. Mitä kummallisimmille viihdepalveluille löytyy käyttäjiä vaikka kuinka.

Kuitenkin ihmiset jahkaavat ruokatiedon kanssa. Kokonaisuutta ei hevin kukaan ymmärrä ja yksittäisten ruoka-aineiden kanssa pähkäileminen ei johda mihinkään. Pelkäänpä että K-ryhmä ei satsannut palvelun esittelyyn riittävästi. Harvoin sitä näkyi K-ruokakauppojen ilmoituksissa.

Paitsi se huikea määrä tietoa aina jokaista hivenainetta myöden, niin palvelu oli juuri niin vaivaton kun käytettävän palvelun pitää olla. Samalla kun näytät plussakorttiasi, niin kaikki ostostesi ravintoarvot siirtyivät palveluun. Ei tarvinnut tehdä ainuttakaan tiedonsyöttöä. Ainostaan sopimus, että tiedot siirtyvät.

Palvelua kehuessani, moni sanoi, että hän käyttää myös muita kauppoja kuin K-ketjun kauppoja. Niin minäkin käytin. Ruoan määrän absoluuttinen totuus ei paljastunut, mutta suhteet kyllä ja niiden ohjaava vaikutus. En kertaakaan tietoisesti mennyt S-ryhmän kauppaan ostamaan suolapussia  huijatakseni Ravintokoodi.fi-palvelua.

Käyttäydyin eri kaupoissa samalla ravintokoodin opettamalla tavalla. Enkä usko että Rainbow- ja Pirkkatuotteilla olisi niin suuria koostumuksellisia eroja, jotta niillä olisi ollut merkitystä tässä ruokasodassa.

Jos K-ketjun todellinen syy oli palvelun liian kaukainen vaikutus päivittäiseen markkinointiin, niin tämä palvelu kuuluisi ehdottomasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Jopa niin, että tiedot siirtyisivät myös S-korttia vingutettaessa.

Tällaisella palautteella olisi varmasti ajan mittaan suurempi merkitys ihmisten terveyteen kuin kalliilla rasvasodilla ja muilla hetken kampanjoilla. Vielä ehtinee lunastaa perusdatan K-ryhmältä.

Koiran rääkkäystä muutaman tonnin tähden

Keskiviikko 4.5.2011 - Kauko Niemi

Julki tullut suuri Viialan koirahuijaus mietityttää mistä oikein on kyse. Vaikka laskisi mitenkä päin tahansa, niin kenneltoiminta ei ole suuri kultakaivos tai oikotie miljonääriksi.  

Viialan suuressa koirahuijauksessa noin 700 coton de tuléar koiraa asetetaan jalostuskieltoon sukutauluissa olevien epäselvyyksien takia. Kyseessä on kuitenkin virallinen Suomen Kennelliiton hyväksymä kennel. Miten ihmeessä tällaista voi tapahtua niin sanotussa valvotussa systeemissä.

Asiahan on näköjään ollut tiedossa pidemmän aikaa, sillä rotusivuilla on kehotettu dna-selvityksiin jo vuoden 2010 alusta.

Aamulehti on julkaissut tietoja asiakkaiden kokemuksista kyseisestä kennelistä. Paitsi virallisten tietojen vääristely, niin esiin on tullut siivottomuus ja muita omituisuuksia toiminnassa. Kyseessä ei ole ainakaan rakkaus koiriin.

Virallinen kennel on myös se, josta ystäväni pelasti langan laihan, synnytystyönsä tehneen saksanpaimenkoiran. Työnsä tehnyt koira olisi joutunut ulkotarhaan odottelemaan elämänsä loppua, joka olisi tullut varmaan melko nopeasti. Kennelin ilmoittama koiran ikä ja sirun tiedot ovat ristiriidassa. Kennelin mukaan venäjältä tuotu koira oli tehnyt kuudet pennut. Siis kehrännyt noin 20000 euroa kahdeksan vuoden aikana. Miljoonat kaukana tästäkin tapauksesta.

Ja näitä valitettavia tapauksia löytyisi lisää, joissa eläinrakkaus on kaikonnut tipotieheen ja viekkaudella ja vääryydellä kerätään pennosia kasaan.

Tilanteen ymmärtäisi varsin hyvin, jos tässä bisneksessä tavoiteltaisiin miljoonia euroja. Miljonäärihaaveet voi unohtaa ainakin suomalaisessa koiramaailmassa. Yhdysvalloissa on löytynyt pentutehtaita, joissa samaan aikaan elää 200 jopa 700 pentua ja pennut toimitetaan eläinkauppaan myytäväksi. Sitä voisi jo nimittää bisnekseksi, jossa pyörivät huomattavat dollarit piittaamatta pentujen kohtalosta.

Mikä saa ihmisen rääkkäämään eläimiä vain muutaman euron takia?

Kuinka toimii kennelien valvonta? Esimerkiksi Viialan tapauksessa eläinlääkäri on käynyt tarkistamassa tilanteen, mutta hänellä ei ollut eläinsuojelullisesti huomautettavaa. Aamulehdessä eläinlääkäri sanoo ettei hänen vastuulleen kuulu paikan siisteys.

Jos tähän mennessä on varoiteltu, ettei koiraa pidä ostaa netti-ilmoitusten perusteella ja saada koira kotiin kuljetettuna tai nouto parkkipaikalta, niin pakko on nyt varoitella, ettei kennel-nimikään takaa aina koirien hyvinvointia ja rehellistä toimintaa.

Kuinkas Nokia nyt kelpaa Microsoftille

Lauantai 12.2.2011 klo 22.20 - Kauko Niemi

Nyt voin jatkaa viime kesäkuussa kirjoittamiani arvioita Nokiasta – Nokiasta tuli vain iso yritys.

Nokia Microsoft kumppanuus on aika ajoin vuosien varrella pompannut esiin. Kalpene Nokia oli ensireaktiot silloin kun Microsoft kehitti windows käyttiksen matkapuhelimeen.

Tuolloin Nokian asenne oli kylmän viileä. Matkapuhelimen käyttöjärjestelmä on jotain aivan muuta kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Puhelimen käyttöjärjestelmän pitää osata tehdä puhelun aikana sellaisia asioita, joihin pc:n käyttöjärjestelmä ei ikinä pysty. Siis ei syytä huoleen.

Puhumiseen tehdyn käyttöjärjestelmän piti olla perin helppoa laajentaa muihin toimintoihin ja tietokoneen käyttöjärjestelmää ei koskaan saataisi kunnolliseksi puhelimen käyttöjärjestelmäksi. Siis ei edelleenkään syytä huoleen.

Nämä kaksi yritystä olivat lähtökohdiltaan niin erilaiset, että milloin Jorma Ollila kumosi yhteistyöhuhut ja milloin taas Bill Gates teki samoin. Ei löytynyt aitoa synergiaa, vaikka Ollila ja Gates nähtiinkin jo muutaman kerran kaveeraamassa.

Markkinakehitys on toki liikkunut nopeammin tietokoneista puhelimiin kuin puhelimista tietokoneisiin. Tässä on syntynyt se rako Androidille ja Applelle. Tehdä sellainen käyttöjärjestelmä, joka taipuu nykyisiin tarpeisiin ilman vanhoja rasitteita. Apple on lisäksi aina osannut intuitiivisen käytettävyyden salat.

Historia toistaa itseään. IBM oli tietotekniikan mahtivaltias, kunnes se joutui 90-luvun alussa muuttamaan koko toimintansa syvän notkahduksen kautta. Uusi aika osoitti, että tietohallintojohtaja ei aina ollutkaan oikeassa, eikä varmistanut selustaansa ostamalla tuotteita kuin tuotteita, kunhan ne olivat vain IBM-merkkisiä. Niin kuin nyt käy Nokialle 20 vuotta myöhemmin.

En muista juurikaan yhtään menestystarinaa, missä kaksi isoa tietotekniikka organisaatiota olisivat onnistuneet tekemään jotain suurta. Pahaa pelkään, että ei tule olemaan helppoa tässäkään tapauksessa. Ja jos pitää jotain veikata, niin veikkaan, että Nokian vaarana on, että siitä muodostuu tehokas tuotantolinja Mikrosoftille.

Välttämättä nousee myös ajatus, että joitain oli tehtävä ja nopeasti. Stephen Elopilla ei ollut aikaa juuri muuhun kuin valmiiden kanavien ja kavereiden hyödyntämiseen. Tosin Elop väitti, että kaikki vaihtoehdot tutkittiin.

Onnistumisen mahdollisuuksiakin toki on. Strategian olisi syytä olla lähempänä kuinka integroidutaan maailman kanssa kuin se, että saako puhelimeen ladattua musiikkia. Teinitytön musiikin lataaminen Afrikan savannilla sopii ihan hyvin hetkelliseksi markkinointi tempuksi, jolla boostataan seuraavan kvartaalin lukuja kuntoon, mutta ei sen varaan voi laskea tuon kokoisten yritysten pitkän aikavälin kehitystä.

Kirjoittaja on integroinut puhelimen ja tietokoneen yhteen jo 1993 – ensin Palmin kanssa ja myöhemmin nokialaisten kanssa. Lopettanut 15 vuotisen Applen käytön, kun hermo petti jatkuvien integraatio-ongelmien takia. Oli Apple-maailma ja muu maailma. Kirjoittaja on tietoisesti lopettanut yhteistyön sellaisten palveluntuottajien kanssa, jotka eivät tarjoa sähköistä integraatiota palveluunsa. E-laskun puuttuminen on jo täysi syy vaihtaa kumppania. Kirjoittaja on vaihtanut pankkia jo 1990-luvun alusta lähtien sen mukaan millaisia sähköisiä palveluita on tarjolla.

Jäätäviä tunteita

Lauantai 12.2.2011 - Kauko Niemi

Hyvä ystävä Roomasta tuli Suomen vierailullaan seuraamaan kuoromme harjoituksia viime torstaina. Suomalaisena hän ymmärtää suomikuvaa ja ilmastolliset olosuhteet. Nyt tuo roomalainen kuoro on rohkaistunut ja suunnittelee vierailua Suomeen toistamiseen.

Edellinen vierailu tapahtui kesällä. Nyt halutaan kokea talvi ja matkaa suunnitellaan Joensuuhun. Keskustelu käy jo nyt kuumana ja jännitys valtaa roomalaisten kuorotreenit - kuinka kylmä ja pimeä Joensuussa voikaan olla.

Ystäväämme, ainoaa suomalaista kuorossa laulavaa henkilöä vaaditaan jo pukeutumaan kuoron harjoituksiin malliksi juuri sellaiseen asuun, jolla voi pärjätä Joensuussa vuoden 2012 joulukuussa.

Pari viikkoa sitten Irlannissa asuva ja töitä tekevä portugalinen ystäväni visiteerasi Helsingissä ja käväisin hänen kanssaan päiväristeilyllä Tallinnassa. Tallinna ei tuntunut niinkään kummalliselta kuin Helsingin rannikon jäinen meri, jossa laiva pääsi eteenpäin.

Pian matkan jälkeen hän päivitti FaceBookiaan laittamalla kuvia Töölönlahdesta ja laivalta otetusta Pihlajasaaresta – siis meri eikä pelto. Jonka päällä voisi jopa kävellä.

Päivityksestä syntyi mielenkiintoista keskustelua Suomesta. Eräs kommentti kertoo kuinka on tehnyt mieli talvella Helsinkiin. Nähdä eksoottinen luminen kaupunki. Ongelmaksi oli vain muodostunut se, että löytyykö Helsingistä talvella kasvissyöjälle ruokaa. Pohjoisen asukkaat kun syövät talvisin vain raskasta ja rasvaista ruokaa selvitäkseen kylmän talven yli hengissä.

Onneksi vieraani oli myös kasvissyöjä ja vein hänet Silvople-ravintolaan syömään, joten hän lohdutti epäilijää, että Helsingistä saa talvellakin loistavaa kasvisruokaa.

Kolmas tapaus tulee mieleen reilun vuoden takaa. Tuolloin maailman metropolista Suomeen tullut tuttava kysyi Mäkelänkadun päässä lentokentältä tultaessa, että mitä täällä tapahtuu? Onko teillä joku erikoistilanne? Ulkonaliikkumiskielto? Vain muutama auto liikenteessä, eikä ihmisiä näy missään.

Siis kello 18:00 ja suurin piirtein paikassa mihin suunnitellaan miljoonia maksavaa ruuhkamaksuseurantaa. Itse en tullut ajatelleeksi muutamia muita hänen kommentteja liikenteestä. Miksi teillä on liikennevalot öisin tai mihin te ylipäätään tarvitsette liikennevaloja, kun ei ole autojakaan liikenteessä.

Kävin ostamassa hänelle Helsingin muistoksi töölöläisestä Mentalware-kaupasta t-paidan, jossa rintaan oli painettu Helsingin metrokartta ja teksti Lost in Helsinki.

Suomessa asuva globaali henkilö on neljäs esimerkkini, joka nyt kuuden vuoden asumisen jälkeen on oppinut hieman ymmärtämään, että suomalainen ei aina olekaan vihainen hänelle, vaikka suupielet ovatkin alaspäin ja naama kurtussa. Sitä hän ei voi vieläkään tajuta, että ihmiset eivät tervehdi, jopa työpaikoilla kulkee muumioita, joilla ei ilmekään värähdä.

Neljä vuotta sitten juttelin thaimaalaisen henkilön kanssa, joka oli viikon kurssilla Helsingissä. Hänen havaintonsa oli se, että kuinka on mahdollista, etten ole viikon aikana nähnyt yhtään poliisia. Helsingin täytyy olla huippu turvallinen kaupunki.

Kaikki edelliset esimerkit kuvaavat omalla tavallaan maailmalla olevaa Suomi-kuvaa. Jään vaan miettimään millaisilla ohjelmilla Suomi-brandiä pyritään nyt hallitsemaan. Vai olisiko syytä houkutella ihmisiä Suomeen kokemaan jäätäviä tunteita.

Melodia kantaa pitkään

Lauantai 1.1.2011 - Kauko Niemi

Tämä olkoon minun uuden vuoden puheeni tai aatokseni heti Tarjan jälkeen. Paljoa en Tarjalta lainaa, vaikka asiallisia pointteja hänkin pudotteli mietittäväksi.

Viime viikkoina olen moneen otteeseen pysähtynyt miettimään mikä oli Kari Tapion menestyksen salaisuus. Ennen hänen kuolemaansa Kari Tapio oli vain pirun rehellinen mies, josta hän ansaitsi minulta täydet kymmenen pinnaa. Viinan kanssa läträämisessä oli ainut positiivinen asia jälleen rehellisyys. Ei hän sitä juurikaan kieltänyt eikä julistanut, että on ollut viikon selvin päin.

Hänen musiikkinsa oli miellyttävää, vaikken hevidiggari ollutkaan. Hänen äänensä soi kauniisti ja hänen ylärekisterinsä oli oikeinkin hyvä. Korvani eivät panneet hanttiin jos kohdalle osui. Livenä en koskaan kuullut.

Mutta nyt hän on osunut kohdalle melkein harvase päivä jonkin muotoisessa muistokonsertissa tai muisto-ohjelmassa. Omantiensä kulkijaksi jopa sotapäälliköksi nimetyn mestarin tuotanto on avautunut riittävän laajasti saadakseen aivojumpan käyntiin ja arviot alulle, mikä siinä viehättää minua ja ennen kaikkea muita ihmisiä.

Olen melko vakuuttunut että se on melodia. Oman tiensä kulkijana Kari Tapiolla oli varaa valita esittämänsä musiikki siltä pohjalta mikä häntä itseään miellytti, pääsi sisään kappaleisiin mikä kuului myös lopputuloksessa. ja yhteinen nimittäjä on melodia.

En ole toistaiseksi törmännyt yhteenkään hänen esittämäänsä lauluun, jossa melodialla ei olisi ollut ensisijaista tehtävää. Peruutuspeiliin on helppo katsoa ja tulkita mikä oli Abban suuren menestyksen salaisuus. Lauluissa oli omaksuttavat melodiat.

Miksi Beatlesit nousivat suosioon. Biiseissä oli omaksuttavia melodioita. Miksi Mozartin musiikki on kestänyt vuosisadat ja valloittanut koko maailman ja Kaija Saariahon musiikkia sietää vain kourallinen itsensä musiikkiasiantuntijoiksi itsensä nostaneita ihmisiä. Mozartin musiikissa tempaavat melodiat yllättävät jatkuvasti.

Nykymuusikot itkevät menestyksen puutettaan, kun teknokombin  päälle räpätään joitakin sanoja, eikä anneta kuulijan sielulle voiteluainetta. Musiikin historia on osoittanut, ettei suosikkeja tai vielä vähemmän kestosuosikkeja synny tällä kaavalla.

Näin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä jäin miettimään, että millaista on elämä ilman melodiaa, ilman kauniita linjoja tahdista toiseen, ilman legatoa. Se on räppiä tässä ja nyt – tuosta poikki ja pinoon. Pohjattomia pettymyksiä ja rahalla hankittuja lyhytkestoisia hyvänolontuntemuksia.

Millainenkohan se hyvä elämän melodia olisikaan tai ainakin kannattaa etsiä niitä tekniikoita ja ajatuksia, joilla sellaisen voi itselleen säveltää ja olla itse kapellimestarina tulkitsemassa kestäviä ja mieluusti kauniisti soljuvia melodisia linjoja. Sellaisia joita kehtaa esittää toisenkin kerran ensi-illan jälkeen.

Lakooninen suhde sähköyhtiöön

Tiistai 21.9.2010 klo 12.33 - Kauko Niemi

Riittäisiköhän kolme muistutusta ryhdistäytymään sähkön käytössä ja erityisesti sähköyhtiön suhteessa.

Tiedän varsin hyvin, että sähköyhtiöitä voi kilpailuttaa ja jonakin päivänä jostakin saa sähköä halvemmalla kuin toisesta paikasta.

Lähtökohtana on vain se, että perstuntumalta kolmen kuukauden laskun 160,79 euron laskusta nipistetyt eurot säästyisivät todennäköisesti helpommin joltakin toiselta momentilta.

Etenkin kun tässä viimeisessä laskussa on melkein normaalia elämään kaikki kolme kesäkuukautta ilman kesälomaa. Ja epänormaalia, että jäähdytin hyrräsi makuuhuoneessa yötä päivää liki koko kolmen kuukauden jakson.

Voisin toki miettiä sitäkin kuivaisinko pyykit ullakolla enkä rummussa. Käyttäisinkö kylpyhuoneen lattialämmitystä harvemmin tai pienemmällä teholla. Tai miettisin ovatko kaikki seinässä kytkettynä olevat 36 pistoketta tarpeellisia.

Sähkölaskun suhteen minua on kuitenkin herätelty. Helsingin kaupungin sähkölaitos, anteeksi Helsingin Energia lähetti pari kuukautta sitten tasoituslaskun ajalta, joka alkoi maaliskuulta 2008. En ollut huomannut niiden puuttuvan. Ja ihmettelyyni löytyi monta selitystä.

Varmuuden vuoksi avasin viimeisen e-laskun, josko siinäkin olisi Kampista jotakin outoja terveisiä. Terveisiä oli 15 rivillistä. Sen verran pikasilmäyksellä ymmärsin, että piirun verran alle puolet loppusummasta oli varsinaista sähkönkulutusta ja loput kaikkea muuta mukavaa laskutettavaa.

Millekähän riville se sähköyhtiön vaihto vaikuttaisi. Selvittelyn paikka kun aikaa ja sisäistä energiaa ilmestyy.

Kolmas herättely tapahtui tänään. Helsingin Energialta tuli tärkeä kysely, missä haluttiin selvittää tärkeiden asiakkaiden mielipiteitä omaan sähköyhtiöön.

Kyselyssä tuntui painottuvan paikallisuus. En todellakaan muista, että olisin kertaakaan käynyt fyysisesti sähköyhtiössäni – miksi olisin. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut yhteydessä sähköisesti vain kerran, kun uhkasin vaihtaa yhtiötä, jos paperilast eivät lopu ja tilalle tule e-laskua. Nyt tulee.

Sivutolkulla kysymyksiä, mikä on tärkeää sähköyhtiössä ja mikä vähiten tärkeää paljasti lopullisesti kuinka lakooninen suhde minulla on sähköyhtiööni. Kun ei ole minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta, niin ainoa tärkeä asia on että pistorasiasta tulee sähköä silloin sitä tarvitsee.

Tällainen lakooninen suhde olisi toki hyvä pohja sähköyhtiöiden kilpailuttamiselle.

Nokiasta vain tuli iso yritys

Perjantai 18.6.2010 - Kauko Niemi

Nokiasta tuli vain iso yritys ja imi itseensä ison yrityksen vaivat, jotka nyt näkyvät lopputuloksena muutaman vuoden viipeellä. Pienet ja nokkelat kampittavat joka kulmalta, niin kuin Nokiakin teki 90-luvulla. Pitäisikö ylipäätään uskoa suuruuden voimaan.

Suureksi tulemisen ensimmäinen oire on siinä, että se on enemmän kiinnostunut budjeteistaan kuin todellisista kuluistaan. Budjetien rahat on tuhlattava, ettei seuraavassa budjetissa vietäisi rahoja pois. Tämähän synnyttää järjettömiä päätöksiä ja tuhlauksia. Kun rahaa on enemmän kuin kekseliäisyyttä käyttää sitä järkevästi, hankitaan muun muassa ennakkolaskuja työlle, jota ei ole vielä tehty. Järjestetään ylikalliita tilaisuuksia ja ties mitä.

Nokian lähtöpaketit ovat olleet liiankin tasavertaisia ihmisille ja ne ovat olleet irti reaalimaailman työnteosta. Ne joilla on hyvä tietämys, osaaminen ja omat siivet kantavat, lähtevät, vaikka Nokia heitä todellisuudessa tarvitsikin. Ei ole enää itsestään selvää, että kaikkia haluavat Nokialle töihin.

Nokia kehitti kahden ydinalueen yhdistävän loistavan järjestelmän SportsTreckerin. Siinä yhdistyy navigoinnin hyväksikäyttö ja maailman nopeimmin kasvava liiketoiminta-alue, hyvinvointi ja terveys. Järjestelmään on kännykällä tallennettu harrastuskilometrejä  monen edestakaisen kuumatkan verran.

Kuinka ollakaan, järjestelmän kehittäjät ottivat eropaketit ja vasta jälkikäteen Nokialla huomattiin, että kuinkas tässä näin kävi. SpotsTreckerin kehitys pysähtyi ja sitä ei ole nyt saatavissa uusille puhelinmalleille.

Vähän sama tilanne on viime viikolla väitöskirjassa hyväksi osoitetussa Wellnessdiaryssa ja listaa voisi jatkaa.

Nokialla eri yksiköt saavat huseerata mitä tahtovat. Sisäisen koordinaation puute näkyy puhelinten käyttöliittymissä. Nokian vahvuus oli ennen älypuhelimia tuttu ja turvallinen ja ennen kaikkea käyttäjän oppima nokialainen käyttökokemus. Itsekin yritin vaihtaa aikoinaan ericksonilaiseen, mutta en jaksanut opetella uutta maailmaa.

Nyt taas ihmettelen miten on mahdollista N97:ssa, että samat toiminnot ovat eri järjestyksessä, riippuen mitä kautta toimintoon tulee. Apple keksi jo 80-luvulla, että kaikki valikot olivat samassa järjestyksessä, riippumatta toiminnosta tai ohjelmiston valmistajasta.

N97:ni toimii nyt riittävän vakaasti kolmannen ohjelmistopäivityksen jälkeen. Kuinka moni passiivinen puhelimenkäyttäjä näitä päivityksiä tekee. Tuskin kovinkaan moni, vaan kärsii nahoissaan tai vaihtaa toiseen.

Nokian kannattaa muistaa, kun tuotekehittelijöitä lähettää kilometritehtaalle, että pelkillä powerpointeilla ja ties millä huomiotaloudella ei pitkälle pötkitä.

Viimeisimmän S60 version tullessa markkinoille Samsungin puhelimet tulivat markkinoille kuudessa kuukaudessa ja Nokian puolessatoista vuodessa ja silloinkin ohjelmistoltaan keskeneräisinä.

Avasin OVI-palvelun ensimmäisten joukossa. Ovi on valitettavasti pysynyt kiinni. Perusasia kuten sähköpostin tai muun viestin vastaanottajaa ei voinut valikoida osoitekirjasta - yhteys puuttui. Olisi pitänyt kirjoittaa erikseen – ei kiitos. Minulla on puhelimessa ja Outlookissa samat yli 900 kontaktitietoa ja kaikki kalenteritiedot  ja niitä aion jatkossakin käyttää ja synkronoida keskenään automaattisesti.

Kyllä Nokialla pitäisi oikean ja vasemman käden tehdä samoja asioita käyttäjien hyväksi. Sisäinen ryhti saisi mielellään korvata powerpoint kilpailun paikasta organisaatiossa.

Kuinkas seuraava raivokohtaus kuvaillaan

Lauantai 12.6.2010 - Kauko Niemi

Taitavat kohta toimittajakollegoilta loppua sanat ja niiden merkitykset kesken. Voimakkaat sanat lantraantuvat webbimössökilpailussa. Mikään ilmaisu ei tunnu miltään ja jatkuvasti pitäisi keksiä päivä toisensa jälkeen voimakkaampia ilmaisuja, voimakkaampia sanoja.

Lukijoiden kannalta tämä on kuin allergikoille annettava siedätyshoito. Kohta ei enää reagoi mihinkään, vaikka mummo murhattaisiin viereisessä makuuhuoneessa.

Lööppikielessä kaupan kassoilla ja kioskien ikkunoissa on jo vuosia tiedetty, ettei lööppi vastaa alkuunkaan todellisuutta. Entä jos jokaisen jutun otsikko muutetaan lööppikielelle, niin kauankohan lukijat jaksavat tulla petetyksi joka ikisen jutun kohdalla.

Entäs jos joku on tänään vielä vihaisempi kuin eilen. Eilisessä uutisessa hän raivosi. Mikäs sitten onkaan todellisuutta vastaava ilmaisu tänään?

Väärä Suomi-kuva: Raivo heräsi ”russofobiasta” – itse jutussa sentään aktivistit ovat vain hermostuneet (Uusi Suomi)

Raivo ja hermostuminen ovat aika kaukana toisistaan. Oman mittapuuni mukaan olen silloin tällöin hermostunut, mutta en kyllä muista näyttäneeni Espanjalaiselta härältä, joka raivoaa areenalla matadorin edessä tuskissaan. En muista edes huutaneeni vuosiin kenellekään. Joskus sentään ääneen ihmettelen.

Obaman raivo – nyt suuttui Iso-Britannia (Uusi Suomi) – jutussa Isossa-Britaniassa suuttumus kasvaa ja pääministeri Cameron on luvannut keskustella presidentti Barack Obaman kanssa viikonloppuna.

Näiden kahden raivon lisäksi Uuden Suomen haku antaa yli 60 muuta raivoamista. YLE:n uutisista löytyi vain raju ukonilma, joka raivosi Hämeessä. Tässäköhän se tuoreen tutkimuksen salaisuus, että YLE on luotettavin uutiskanava.

Whitney Houston raivostui yleisölleen – itse jutussa kerrotaan, että Houstonin esitykseen tyytymätön yleisö buuasi hänelle, minkä jälkeen tähti haukkui oman yleisönsä. (Voice)

Minun kovin vaikea edes kuvitella, että Matti Vanhanen raivoaisi. Olin sitten mitä mieltä tahansa hänestä poliitikkona. Aikoinaan harmaudestaan haukuttu mies nousi kyllä otsikoihin, mutta mielikuvitukseni yltää vain sille tasolle, että Matti voisi sadatella raivona itsekseen saunan takana.

Vanhanen raivostui yllätyksestä (Uusi Suomi) Itse jutussa kerrotaan, että sekä Ilta-Sanomat että Helsingin Sanomat kuvailevat Vanhasen raivostuneen yllättävästä muutoksesta Joutsenmedia-asiassa. Valitettavasti en löytänyt kummastakaan lähdemediasta kuvausta Vanhasen raivosta.

Vanhanen liikuttui (Iltalehti 11.6.2010) – oliko tämäkin dramatisointia. Ei ollut, sillä Vanhanen oli silminnähtävästi liikuttunut. Sen todisti kuva.

Victoria Beckham raivostui raskaana olevalle naiselle (Ilta-Sanomat). Itse jutussa Victoria Beckham hermostui naiselle, joka pyysi David Beckhamia hieromaan hänen vatsaansa. ”Oletko tosissasi”, kysyy Victoria.

Wikipedian mukaan raivo tarkoittaa aggressiivista tunnetta ja mielentilaa sekä niitä ilmentävää käyttäytymistä. Raivon vallassa olevan ihmisen harkinta ja päätöksenteko eivät ole samalla tavoin kontrolloitua kuin normaalisti.

Raivo voi ilmetä sanoina, eleinä tai väkivaltaisina  tekoina. Myös eläimen toimintaa voidaan kuvata raivoksi; tällöin viitataan käyttäytymisen arvaamattomuuteen ja aggressioon. Raivoksi voidaan vertauskuvallisesti kutsua myös luonnonilmiöitä kuten myrskyä tai ukkosta.

Jälkiraivolla viitataan aggressiiviseen tilaan, johon voidaan joutua tietyissä asioissa lukuisten kertojen epäonnistumisien jälkeen, esimerkkinä pianonsoittaja joka ei millään onnistu soittamaan tiettyä kappaletta oikein.

 

Pitäisikö ostaa uusi televisio

Lauantai 5.6.2010 - Kauko Niemi

Elämässäni on harvoja asioita, joista jää pitempiaikaisia naarmuja sielunmaisemaan. Yksi niistä on televisiotekniikka ja miksei myös tarjottava sisältö.

Lokakuun 18. päivänä 2005 kello 17:40 siirryin niin sanottuun taulutelevision aikaan. Ennen tuota h-hetkeä minut oli vakuutettu ties kuinka monta kertaa ja ties kuinka monelta taholta, että erillinen digiboxi on ja pysyy.

Yksikään kauppias ei ollut kuullut edes huhuja, että digiboxi istutettaisiin yhdeksi kokonaisuudeksi näytön kanssa.

Menin ja uskoin. Siitäkin huolimatta, että tunnen television sielunelämän, kun olen sellaisen jopa komponentaista rakentanut toimivaksi laatikoksi. Ja satavarmasti tiedän on mahdollista rakentaa minimivaatimukset täyttävä televisio yhdellä virtakytkimellä.

Siis kahvipaketin kokoinen televisio, joka ei järin kallis ollut, mutta siihen sopiva näyttö maksoi tuolloin maltaita, peräti 1699 euroa. Tekniikkahullu kun olen.

Käyttökokemus oli järkyttävä. Parhaalla tahdollanikaan en pystynyt ymmärtämään, että television katseluun pitää käyttää kahta on/off-nappulaa ja kahta kaukosäädintä. Toinen kaukosäätimistä ei ole oikeastaan kertaakaan toiminut näiden vuosien aikana.

Nyt kun avaan päivän aviisin ja katselen televisiomainoksia, internet-tv:stä, joka sisältää kaiken maailman virittimet kaikenlaisiin verkkoihin ja hinta on alle puolet maksamastani. Hieman tuntuu kuin olisi tullut huijatuksi. Hieman on toki siisti ja varovainen ilmaisu.

Lopputulos ei nyt kuitenkaan ole järin katastrofinen. Tekniikkani on piilotettu kiinalaiseen ”ristikytkentä” kaappiin. Virransyöttö hoituu master-pistokkeella, kaikki käynnistyy tai sammuu, kun kytkee virinvahvistimen päälle (tv-ääni tulee siis stereoiden kautta)

Kanavaa vaihdan noin kahdesti kuukaudessa. Tv kun on päällä vain aamuisin ja silloinkin aina YLE:n puolella, missä turha viihdehömppä on pidetty kiitettävän vähäisenä. Kanavanvalitsijallakaan ei siis tarvitse pahoittaa mieltään.

Ohjasiko huijatuksitulemisen tunne ja inhottava käyttökokemus pois tv:n äärestä? Sitä sopii nyt miettiä. Sopii myös arvailla mikä on seuraava askel. Vienkö koko käyttämättömän elektroniikkaläjän sorttiasemalle siitäkin huolimatta että minullekin on tulossa mediamaksu. Minulle se siis olisi nettiradiomaksu.

Mitähän minulta puuttuu

Tiistai 18.5.2010 - Kauko Niemi

En ole koskaan pelannut kännykällä yhtään peliä. Joskus se vain tuntuu omituiselta yleisiin tilastoihin verrattuna, että mikseivät pelit mahdu tämän hetkiseen arkeeni eivätkä juhlaani.

Tietotekniikka-alan lehti Tietoviikko kirjoitti tänään Tutkimusyhtiö Gartnerin ennusteista, että maailmanlaajuiset mobiilipelimarkkinat kasvavat 19 prosenttia tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Yhtiö arvioi loppukäyttäjien tuottaman liikevoiton ylittävän 5,6 miljardia dollaria (noin 4,5 miljardia euroa). Vuonna 2009 samainen summa oli 4,7 miljardia dollaria.

Markkinat kasvavat tasaisesti vielä vuonna 2014 ja Gartner arvioi voiton yltävän silloin 11,4 miljardiin dollariin.

Noin 70–80 prosenttia kuluttajien lataamista sovelluksista on pelejä. Näistä peleistä 60–70 prosenttia on ilmaisia. Tämän trendin uskotaan jatkuvan vielä parin vuoden ajan.

Näiden lukujen jälkeen pidän hetken hiljaisuuden ja yritän mennä sisimpääni saadakseni selville mikä minua riivaa, kun pelit eivät sytytä.

Uuden puhelimen muokkaukseen mieleisekseni kuuluu yleensä ensimmäisenä sen riisuminen mahdollisimman yksinkertaiseksi ja sitä kautta muistin säästäminen. Ensimmäinen operaatio on pelien ja niihin liittyvien tietojen siirtäminen roskiin.

En ole koskaan pelannut kännykällä yhtään peliä, enkä myöskään tietokoneella.

Tiedän erittäin hyvin, että minulta puuttuu tärkeää tietotekniikkakokemusta, sillä monet sovellukset saavat alkunsa juuri pelien maailmasta. Toistaiseksi olen kuitenkin pärjännyt.

Ilmeisesti kyse on heikosta kilpailuvietistä. Kilpaileminen tuntuu vain pahalta kaikissa muodoissaan. Hyväksyn kilpailemisen vain itseni kanssa. Kilpaileminen toisten kanssa tarkoittaa asettumista toista vastaan.

Tykkään liikkumisesta, olen osallistunut jopa joukkotapahtumiin, kuten maratoneihin, mutta en ihan hevin lähtisi seuraamaan urheilukilpailuja. Omien suoritteiden numeraalinen seuraaminen osoittaa fyysisen ja henkisen kunnon muuttumista suuntaan tai toiseen.

Auton katsastus herätti monta mietettä

Lauantai 30.1.2010 - Kauko Niemi

Auton katsastus tällä viikolla herätti monenlaisia mietteitä. Aivan tarkkaa kuvaa minulla ei ollut mitä se jupina katsastuksen ympärillä oikein on, paitsi että tämä maksoi 90 euroa ja Ruotsissa sama homma kuulopuheiden mukaan 25 euroa. Mikähän mahtaa olla yhden katsastuksen omakustannushinta? Ei kovinkaan korkea.

Onko raha kuinka ratkaisevaa? Tämä oli kolme vuotta vanhan auton ensimmäinen katsastus ja seuraava tulee kahden vuoden kuluttua. 180 euroa viidessä vuodessa. Sehän on 36 euroa vuodessa minun kohdallani.

Katsastajien markkinoinnissa kohderyhmä löytyy tasan tarkkaan autorekisterikeskuksen tietokannasta. Varmaan yksi harvoista toimialoista, missä ei tarvitse tehdä yhtään hukkamarkkinointia. En tiedä yhtään autoilijaa, joka mielijohteesta haluaisi katsastuttaa autonsa.

Markkinointi alkoi heti syksyllä kun katsastuksen aikaikkuna avautui ja viimeiset liput ja laput tulivat luukusta pari viikkoa ennen viimeistä katsastuspäivää. Katsastusajankohtani jäi viime metreille, niin kuin moni muukin inhimillinen asia. Oli kyllä oikeakin syy. Toinen takavalo oli nuukahtanut.

Polttimon kyllä kävin jo ostamassa, mutta odottelin lämpöisempiä kelejä sen vaihtoon. Merkkihuollosta ostettu varaosa oli tähän asti pienin autokaupassa maksettu lasku 3,5 euroa. Polttimonvaihdossa osoittautui, ettei polttimo ollutkaan palanut vaan vähän löysällä tai hapettunut.

Katsastajien markkinointi oli sen verran ärsyttävää, että loppujen lopuksi valitsin sellaisen, jolta en ollut saanut yhtään lippulappua. Toinen valintakriteeri oli, että ajanvarauksen voi hoitaa nettipalveluna.

Jään miettimään milloin olen viimeksi käynyt katsastuksessa. En todella muista. Tämä on myös selkeä mittari elintason putoamisesta. Työsuhdeautolla ajaessani katsastus ei ollut ajankohtainen asia ja jos oli, niin joku leasingyhtiö hoiti homman.

Katsastusmuistot ovat siis siltä ajalta , kun itse ajoin autoa pukille ja heiluttelin rattia oikealle ja vasemmalle ja sadistisen tärkeä herrahenkilö mutrusteli kulmiaan.

Nyt kassalla pyydettiin avaimet ja käskettiin istuutumaan kahvikoneen viereen ja odottelemaan. Ilmeisesti naisetkin käyvät nykyisin katsastamassa autojaan, kun lehtihyllyssä oli kaksi Tekniikan Maailmaa ja kaksi Me Naiset –lehteä.

Ajan olin varannut kello 12:00 ja 12:07 tulikin mukavan oloinen mieshenkilö avaimien kanssa ja kehui, että oikein hyvässä kunnossa on auto.

Se kehuminen ja kehumisen sävy ei ollut ihan tavallinen viran puolesta tehty. Se kosketti, vaikka mitäpä muuta kolme vuotta ja 31000 km ajettu auto voisi ollakaan.

Palautteen antaminen ja sen sävy on siis melkoinen taitolaji. Olisihan sen voinut antaa kielteisesti suomalaisittainkin. Ei siinä mitään vikaa ollut.

Hyvä palaute pysyy pitkään mielessä pitempään kuin yksikään kampanjakirje. Itse muistan vieläkin sen palautteen kun 18-vuotiaana ajoin ajokortin. Kysyin ajon jälkeen heti hädissäni, että saanko ajokortin – kukas sen sitten saa jos et sinä – oli rauhallinen vastaus. No olinhan jo 12-vuotiaana ajanut mummoani kirkkoon kaksi tyynyä takapuolen alla, jotta näin ratin puolien välistä eteenpäin.

Työpöydän huoltopäivä

Perjantai 22.1.2010 - Kauko Niemi

Koneen avautuessa se kertoo, että kaksi tärkeää päivitystä saatavissa. Tämän ei sinänsä ollut uutta, kun liki joka aamu on sama ilmoitus. Tässäkin niin kuin monessa muussakin asiassa haluan itse päättää viimekädessä mitä omaisuudelleni tapahtuu. En käytä pankkien suoraveloituksia enkä käytä täysin automaattista päivitystä. Aika ajoin kun tapahtuu, että kone alkaakin käyttäytyä uudella tavalla, niin silloin osaan epäillä, että kyse saattaa olla Microsoftin päivityksistä.

Enkä oikein hyväksy sitäkään, että jotakin tapahtuu työpöydälläni, jota en ymmärrä miksi ja miten. Joskus tämä on työläs tapa elää, kun pitää opiskella ja oppia ymmärtämään asioita, joita ei ehkä tarvitsisi.

Seuraavana oli vuorossa lupaava päivitys selaimesta. Mozzilla julkaisi Firefoxista uuden, kuulemma nopeamman version selaimestaan. Totuuden nimissä en pysty nyt sanomaan syntyykö selaimesta ylimääräistä nopeutta. Nettiyhteyteni on kuulemma 20 megaa. Sitäkään en pysty käytännössä toteamaan muuten kuin, että vikkelästi kaikki tapahtuu. Nettiyhteyteni oli 10 megaa, kunnes pari viikkoa sitten Welhon edustaja soitti ja kysyi sopiiko, että nopeus nostetaan huomen aamusta 20 megaan – eikä maksa lisää. Ketunhäntänä kainalossa toki oli, että sopimus jatkuu seuraavat 1,5 vuotta.

Firefox on kirinyt hyvin asemiaan. Esimerkiksi www.hauva.com –palvelun viime viikon tilastot osoittavat, että viikko oli ensimmäinen viikko palvelun historiassa, kun sitä selattiin enemmän Firefoxilla kuin Internet Explorerilla. Niin se maailma muuttuu.

Mutta mikäs onkaan puhelimeni tilanne. Haluaisin ne Nokian eilen julkistetut ilmaiset kartat, eikä N97 näkynyt listalla. Josko ohjelmistopäivityksestä olisi apua?Yritän tarkistaa puhelimen ohjelman versiota ja mikä on uusin tarjolla oleva versiota. Vertailu onnistuu minun taidoillani vasta päivitysprosessin noin kymmenennen vaiheen jälkeen. Puhelimessani onkin uusin ohjelmaversio. No tulihan tehtyä puhelimesta ja sen sisuksista varmuuskopio. Edellinen oli syyskuulta.

Miksi sitten pitäisi puhelimen sielunelämää päivittää? Ainakin Nokian N97 minun tapauksessani alkoi toimia siedettävästi vasta kolmannen ohjelmaversion jälkeen.

Entäs sitten? Kameran muistikorteilla on taltioimattomia kuvia seitsemän gigan verran. Ja koneen syövereiden noin 25.000 kuvasta on noin 95 prosenttia kopioituna kahdelle ulkoiselle kovalevylle. Nyt on aika siirtää kuvat muistikorteilta ja kopioida loputkin ulkoisille levyille.

Pitää varmaan tämän bittiviidakon jälkeen huoltaa itseään ja lähteä hiihtämään.

 

 

Suomenkieleen syntyi uusi sana - tikkataululakko

Tiistai 19.1.2010 klo 18.43 - Kauko Niemi

Helsinki-Vantaalla heitetään tikkaa. Kukaan ei tosin tunnusta, että laukkuhihnojen takana olisi ollut tikkatauluja. Tikkataulujen etsinnässä oli mukana jopa Baronan toimitusjohtajakin, joka tosin ei ehtinyt työntekijöilleen näyttäytyä.

Nyt ovat siis tikkataulut löytyneet. Ne ovatkin henkisiä tikkatauluja, jotka pantiin piiloon päivässä ja taas laulut kulkevat entiseen malliin. 

Toivottavasti lopetamme italialaisten parjaamisen kun meillä on nyt ihan ikioma suomalainen sana – tikkataululakko.

Tikkataulut siirtyivät kakkosterminaalista ykkösterminaaliin, eikä se ollut Baronan syytä. Tikkataululakko siirtyy sujuvasti yhtiöstä toiseen. Milloinkahan minun vesihanasta tulee vettä tipoittain kuin eturauhasvaivoista kärsivältä vanhalta mieheltä. Silloin kun tikkataululakko on levinnyt Helsingin Veteen.

Kieltämättä tikkataululakko on kiduttavaa ainakin sen kohteeksi joutuvalle, joka on joku muu kuin itse työnantaja. Helsinki-Vantaan tapauksessa matkustajat. Ikään kuin kaikki olisi kunnossa, mutta ei sittenkään.

Naurettavinta asiassa on se, että tilannetta vääristellään ja keksitään ihmeellisiä selityksiä suurista matkustajamääristä ja huonoista keleistä. Ja kirkkain silmin väitetään, että tehdään yhtä ahkerasti niin kuin ennenkin. Tikkataululakko on vain niin ovela, ettei kukaan pysty osoittamaan yksiselitteisesti ongelmaa.

Mielenkiinnolla nyt odottelemaan, mihin toiminta leviää Helsinki-Vantaalta ja millaisia muotoja se tulee saamaan. Siinä riittääkin tuottavuus-exelin pyörittäjille miettimistä.