Tiedättekö - minulle on avattu oikea postilaatikko nettiin

Keskiviikko 8.5.2013 klo 23.25 - Kauko Niemi

Posti lähetti minulle tällaisen pakkosyöttöviestin ja kertoo, että Posti on avannut jokaiselle suomalaiselle sähköisen postilaatikon.

Jos nyt oikein hieron muistinystyröitäni, niin samanlainen viesti tuli joitakin vuosia sitten. Onko tämä nyt kansalaisvelvollisuus ryhtyä Itellan asiakkaaksi? Ainakin se on varsin kyseenalaista markkinointia. Kuinka moni ymmärtää mitä tarkoittaa kaikille suomalaisille avattu postilaatikko ja kuinka moni ymmärtää, ettei sitä ole suinkaan pakko aktivoida käyttöön.

Se on jokaiselle kansalaiselle kuuluva postin palvelu, lupaa mainosteksti. Se on maksuton, mutta kuinka kauan. Jos valtio maksaa viulut, niin miksei sitten paperisen kirjeen lähettäminen on jokaiselle kansalaiselle kuuluva Postin palvelu.

Minusta tämän mainoksen viestin sävy on enemmän kuin harhaanjohtava. Sävy on itsestään selvyys, kuuluu kansalaisvelvollisuuteen, että jokainen aktivoituu Postin asiakkaaksi.

Itse en aio ainakaan nyt aktivoitua, koska en löydä sille mitään käyttöä. Samasta syystä lopetin netpostin käytön muutamia vuosia sitten.

Minun yksityiselämässä ja yritykseni elämässä ei ole tällä hetkellä kuin yksi yritys, joka edelleen lähettää esimerkiksi paperisia laskuja.

Kaksi vuotta sitten siivosin pois kaikki ne yritykset, jotka eivät pystyneet lähettämään e-laskua pankkiin, missä sen hallinta on luonnollisen helppoa. Parille yritykselle annoin jatkoaikaa muutaman kuukauden, kun kauniisti lupasivat siirtyä e-laskuihin.

Netpostin välityspalvelulle en keksi mitään käyttöä. ja miksi jonkun välikäden pitäisi hoitaa ja mutkistaa asioita. En nyt halua tyrmätä tätäkään palvelua. Saattaahan jollakin olla sille käyttöä. Mutta Postin tyylilajista en tykkää. Eikä varmasti tykkää Pihtiputaan mummokaan.

Elämä ei ole näyttelemistä

Sunnuntai 5.5.2013 klo 1.07 - Kauko Niemi

Olen pitkään itsekseni analysoinut, miksi puheteatteri on ainoa taiteenlaji, josta en todellakaan pidä pätkääkään. Olen yrittänyt siedättää itseäni aika ajoin. Tosin kovin harvoin ja aina lopputulos on sama. En pidä, että ihmiset näyttelevät ja teatterissa on pelkkää näyttelemistä, luonnotonta huutamista ja luonnottomia puhetyylejä.

Tottakai tiedän, että joku taitava dramaturgi on määrännyt ihmiset huutamaan luonnottomalla tavalla. Ehkä jonakin päivänä joudun, pääsen teatteriin, jossa uppoudun sanomaan, enkä huomaa, että joku esittää jotakin.

En tykkää näyttelemisestä ihan normaalissakaan elämässä ja jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Kahden päivän päästä, viranpuolesta tulevat kiitokset huikean innostuneen näyttelemisen ja ylenpalttisen kehumisen tuloksena ärsyttää suunnattomasti. Nykytyylin mukaan vastauspuhe voisi olla – kiitti vitusti.

Sen sijaan että olisi heti sanonut aivan normaalin spontaanisti, että toi oli hyvä juttu. Se olisi tehonnut tuhatkertaisesti verrattuna viranpuolesta kehuihin.

Aidon ja näyttelemisen erottaa hyvin helposti. Aito on aitoa ja näytteleminen ärsyttää kaikissa muodoissaan. Jatkuvasti moitteita saavat suomalaiset ovat aidoimpia sanoessaan vakavalla naamalla huomenta kuin amerikkalaisten hollywood-hymy jokaisessa käänteessä.

Lipevät sanat kukkapuskan kyydittämänä syntymäpäivänä – minä rakastan sinua jää varmasti toiseksi sille, että rakkauden tunnustuksen sanoo juuri silloin kun tuntuu hyvältä ja kun sitä vähiten odotetaan. Silloin sanominen perustuu rehellisyyteen ja aitouteen. Kaikki mikä elämässä on ennalta valmiiksi käsikirjoitettua on näyttelemistä ja se sopii vain teatteriin.

Provosoiduin lauantaiaamuna aivan suunnattomasti, kun luin mielenkiintoista artikkelia Pelican kuvaustekniikasta, joka on tulossa kännyköihin. Artikkeliin oli upotettu video valaisemaan tulevan tekniikan hienoja ominaisuuksia.

Mistä tehtaasta noita hymyjä oli ostettu. Tuon teennäisempää näyttelemistä ei hevin löydy. Toki videon pitää ja se voi herättää tunteita, mutta tehtaasta ostetut hymyt toimivat juuri päinvastoin. Provosoiduin niin, etten sitten loppujen lopuksi muistanut videon sisällöstä mitään.

Innokkaana valokuvaajana mietin aivosolut punaisena, millaisella kuvakerronnalla, visuaalisilla elementeillä voidaan kuvattavaa aihetta tukea ja korostaa, niin ettei se ole näyttelemistä. Henkilökuvissahan haaste on todella suuri. Samoin dokumentti ja uutiskuvissa.

Tein lauantaina asiasta innostuneena käytännön testin Facebookissa. Vaihdoin oman profiilikuvani.

Kuva on teknisesti varsin kehno. Silmälaseissa heijastumia. Valaistukseen ei kiinnitetty mitään huomiota. Kaverini vain räpsi kuvia kokeillessaan minun kameraa ja sen käyttösäätöjä.

Minulla ei ollut mielessäni mitään taka-ajatuksia, joita muka olisin yrittänyt näytellä katsojille. Minulla ei ollut tarvetta kammata tukkaani, enkä miettinyt ja jännittänyt näyttävätkö huuleni hyviltä. Näyttääkö toinen korva suuremmalta. Kuvaa ei ollut koskaan tarkoitus julkaista, mutta kun tuppaan säilyttämään kaikki kuvat.

Miksi sitten valitsin tämän kuvat testikappaleeksi. Siksi, että kuvan sanoma rakentuu ainoastaan aitoon ja rehelliseen katseeseen, jossa ei ole näyttelemisen häivääkään.

Yllättävän moni piti kuvasta, vaikka tuskin sitä syvällisesti edes analysoi tai mietti. Teknisesti huonokin kuva voi olla aito eikä aiheuta sisäistä ristiriitaa katsojassa

Kenenkään ei ole pakko synnyttää teatraalista hymyä, eikä muutenkaan näytellä elämää.

Pahempia kuin vakuutusyhtiöt

Perjantai 3.5.2013 klo 12.55 - Kauko Niemi

Omassa sisäisessä arvojärjestyksessäni vakuutusyhtiöt ovat olleet kautta aikojen epämiellyttävin yritystyyppi. Niissäkin tosin yksi pienen pieni poikkeus, joka palveluita käytän kun on pakko.

En oikein voisi kuvitella, että vapaaehtoisesti ottaisin yhteyttä vakuutusyhtiöön ja luojan kiitos he ovat lopettaneet puhelinmarkkinoinnin. Vai johtuuko se siitä, että olen aina tylysti ilmoittanut, ettei vakuutusasioissa minulle saa soittaa.

Nyt markkinaoikeus on kieltänyt minun teleoperaattori DNA:ta mainostamasta laajakaistaansa Suomen nopeimpana liikkuvana laajakaistana.

Markkinaoikeus kieltää DNA:ta käyttämästä ilmaisuja, joissa totuudenvastaisesti tai harhaanjohtavalla tavalla väitetään DNA:n matkaviestinverkon olevan Suomen nopein tai matkaviestinverkossa tarjottavien tiedonsiirtopalvelujen olevan Suomen nopeimpia.

Markkinatuomioistuin saisi kaikin mokomin siivota paljon muutakin kaikkien operaattoreiden toiminnasta. Kokemukseni telepalvelujen suurkuluttajana alkaa olla samalla tasolla kuin vakuutusyhtiöiden.

Operaattoreiden palvelut ja sopimukset ovat niin monimutkaisia, että teleoperaattoreiden henkilökuntakin antaa erilaisia vastauksia, riippuen keneltä kysyy. Olemassa olevalle asiakkaalle ei automaattisesti muuteta tehokkaampaa ja halvempaa yhteyttä, vaan sitä pitää kysyä. Vastaukseksi saan - juu kyllä tässä on päivittämisen varaa.

Kolmas yritystyyppi samassa kastissa on pankki. Valitettavasti joudun menemään pankkiin ensi viikolla ennakkoon sovittuun aikaan. Ensimmäistä asuntolainaa hakiessani, pankinjohtaja eväsi lainan, koska olin niin nuoren näköinen. Onneksi nykyisin 99 prosenttia pankkipalveluista voi hoitaa netissä.

Mitä yhteistä näillä yrityksillä on ja mikä tekee niistä niin vastenmielisiä, joissa palvelukokemuksen asteikot eivät riitä mihinkään suuntaan. Ne ovat omalla tavallaan, asiakkaan näkökulmasta monopoleja. Niitä on vain pakko käyttää. Palvelupaketointeja ei hallitse kukaan, eivät yritykset itsekään. Ja kun palvelut ovat riittävän epämääräistä ja hämäriä, niin niitä voi markkinoida miten tahansa kenenkään ymmärtämättä, kuten DNA nyt tekee.

Kaikkien niskaan on helppo ripustaa huijarin viitta syystä tai ilman syytä. Siinä olisi imagonrakentajilla töitä pitkäksi aikaa.

Vitun ääliö - vihapuheet ovat muuttumassa vihateoiksi

Keskiviikko 27.3.2013 klo 12.41 - Kauko Niemi

Kevät on ollut perinteisesti rauhatonta aikaa koiranomistajien ja muiden välillä. Tennarit eivät ole pysyneet valkoisina. Suunsoitto puolin ja toisin yltyy lumien sulaessa. Nettipalstoilla kielenkäyttö yltyy aina vihapuheasteelle.

Koirattomat ihmiset eivät tunne koirille luotuja sääntöjä ja koiranomistajat eivät niitä noudata vaikka tietäisivätkin. Sota on valmis. Kukaan ei siedä huomautteluja ja vähiten ne koiraihmiset, joilla on maailman kiltein  ja söpöin koira, joka saa tehdä mitä tahansa, jopa purra toisia.

Nyt ei enää riitä, että koirattomat ja koiralliset ottavat nokkapokkaa. Vantaalaisnaiset olivat toistensa rinnuksissa kiinni koirapuistossa.

Niin ikään Vantaalla irralleen päässyt iso koira hyökkäsi kahden pienemmän koiran kimppuun ja aiheutti samalla haavan koirien taluttajalle. Koiria taluttaneen naisen mies kävi uhkaamassa ison koiran omistavaa perhettä tappamisella.

Mies uhkasi tappavansa vesurilla perheen koirat ja perheen. Myös uhkailijan isä tuli paikalle ja lateli tappouhkauksia.

Mistä tällainen käytös kumpuaa? Kaikkein syyttömin on joka tapauksessa koira. Se on ja tulee olemaan luontokappale, joka toimii vaistollaan sen mukaan, kuinka uhkaavana tai mukavana se kulloisenkin tilanteen tuntee. Syyllisiä ovat siis koiran omistajat.

Huolestumisensa on osoittanut myös Kennelliitto. Kevään alkajaisiksi, ennen pahinta suunsoittoaikaa se käynnisti valistuskampanjan – valkoiset tennarit.  Asenneviat eivät tietenkään yhdellä kampanjalla tokene, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Netti näyttää olevan yksi vihapuheiden lietsoja, paitsi koiramaailmassa niin vaikkapa silmittömässä susivihassa tai homo- ja maahanmuuttokeskusteluissa. Nettiin kirjoitettaessa pitäisi aina miettiä esittäisikö asian samalla tavalla kasvotusten.

Harvase päivä saa palstoilta poistaa kommentteja, joissa  toisia, eri mieltä olevia käyttäjiä nimitellään vitun ääliöiksi.

Syödään munat sovinnossa - Hyvää pääsiäistä!


 

Menisköhän se nettikauppa jotenkin näin

Maanantai 28.1.2013 klo 21.07 - Kauko Niemi

Lähetys on luovutettu vastaanottajalle. Rekisteröinti: 28.1.2013 klo 18:22:06. Noudin uuden sykemittarini pakettiautomaatista Helsinki kympissä. Ohitin 15 sekunnissa 23 henkilön jonon.

Mitä tapahtui sitä ennen. Posti lähettää sekä tekstarilla että sähköpostitse noutokoodin Rekisteröinti: 28.1.2013 klo 17:36:13.

Nettiseuranta ilmoittaa, että lähetys on lajiteltu 28.1.2013 klo 09:02:06. Sitä ennen se on ollut Itellan logistiikkakeskuksessa 26.1.2013 klo 08:27:09

Lähetys on lajiteltu 25.1.2013 klo 18:14:39 Seinäjoella ja sitä ennen lähetyksestä oli vastaanotettu ennakkoilmoitus EDI-sanomana 25.1.2013 klo 11:35:24 Tuurista.

Tein tilauksen 25.1.2013 klo 11:20 ja sain Keskisen kello Oy:n tilausvahvistuksen sähköpostiin viiden minuutin kuluttua: Lisätietoja tilauksestasi: Tilauksenne lähtee postin kuljetettavaksi. Lähetystunnus on JJFI61497712345162XXX, tapahtuma-aika 25.01.2013 11:25:57.

Minuutti tilausvahvistuksen jälkeen tuli vahvistus myös Suomen verkkomaksut Oy:ltä, että maksu on hyväksytty.

Siis torstaista 25.1.2013 klo 11:20 tehty tilaus oli kädessä 28.1.2013 klo 18:22:06 ja olihan siinä viikonloppu välissä. Ai niin – tuote oli juuri se, jonka tilasin ja noin 70 euroa edellisempi (38 %) kuin valmistajan, Suunnon omassa verkkokaupassa.

Lue myös tämä

Ensimmäinen aamu ilman painettua lehteä

Maanantai 14.1.2013 klo 8.26 - Kauko Niemi

Ensimmäinen aamu ilman suurta tai typistettyä Hesaria 40-vuoteen. Tämähän on vähän sama kuin 90-luvun alkupuolella, kun puhelimeen ei tarvinnutkaan vastata eteisessä, missä oli se asunnon ainoa puhelinpistoke.

Painetun lehden lopettaminen aiheuttaa monia muutoksia. Tiedän ainakin yhden onnellisen ihmisen, lehdenjakajan. Hänen ei tarvitse kiivetä hissittömän rapun viidenteen kerrokseen, ja näin säästyy 192 porrasaskelmalta. Ihme ettei hän tänä aamuna pudottanut kiitoskorttia.

Minä voin ryhtyä käyttämään keittiönpöydällä vaaleampia liinoja, kun ei tarvitse ajatella painomusteen tummia sotkuja.

Löytyy muutokseen toki oikeitakin syitä. Säästän 189,80 euroa vuodessa. Se on ihan merkittävä summa kun uskon, etten jää mistään paitsioon. Maksan kuitenkin Verkko Plus –palvelusta.

Minulle on merkittävää myös paperin ja luonnonvarojen ekologinen säästö. Selkä väärällään kun kantaa puoliksi lukematonta paperimassaa keräyspaperiin, niin ei siinä ainakaan hyvä omatunto kasva.

Olen uutisnarkomaani. Aamun Hesarissa ei ole aikoihin ollut montaakaan juttua, josta en olisi ollut tietoinen ennen Hesaria aamu kuudelta.

Tämä päätös lopettaa paperilehden tilaus on kypsynyt kuitenkin yllättävän pitkää, vaikka olen vuodesta 1998 lähtien ollut varma, ettei paperisella lehdellä ole tulevaisuutta. Näin sitä on itse kukin kaavoihin kangistunut rutiinien noudattaja. Kait siinä on ollut myös lukkarinrakkautta lehtityötä kohtaan 20 vuoden toimittajauran takia.

Hesarin tabloidiin siirtyminen oli kuitenkin se, joka poisti varmistimen. Ensimmäinen numero oli jo painoasultaan säälittävän harmaan tunkkainen. Vaikka painoasu onkin nyt jonkin verran parantunut ja ymmärrän, että vastoin tahtoani minun pitää hajottaa tämä moniosainen paketti. Vaikeaa on hahmottaa uutisten painotuksia. En löydä sellaisia argumentteja, jotta pyörtäisin päätökseni.

Nyt olen viikon verran vuoroaamuina lukenut ensin netistä ja sitten printtinä tai painvastoin. Ja mielikuva vain vahvistuu, että netti on se monin verroin parempi vaihtoehto.

Hesari teki saman printtiversiossaan minkä tekivät niin monet internetin kanssa. Sama vanha sisältö tungetaan uuteen kuosiin. Se ei vaan tunnu onnistuvan kovinkaan helposti.

Seuraava mediamurros elämässäni on jo käynnistynyt. Se on televisio. Kuuntelen radiota käytännössä liki koko hereillä olon ajan. Nyt kun YLE on siirtynyt yhden uutistoimituksen järjestelmään, niin illan kuvallinen versio päivän mittaan julkaistuista uutisista tuo ani harvoin mitään lisäarvoa. Minua kun ei oikein kiinnosta kuinka Jutta on tänään pukeutunut tai onko Jyrkillä punainen vai sininen solmio.

Olen jo vuosia vain kuunnellut televisiota, josko siellä menisi jotain kiinnostavaa. Ja kun ei ole mennyt, niin paljoa en valehtele, jos sanon että tv on auki korkeintaan kahtena iltana viikossa.

Sen sijaan netti on auki/saatavilla yhtä monta tuntia kun minulla ovat silmät auki. Kulloisenkin kiinnostuksen mukaan Ampparit, Youtube ja Google keräävät minulle aineistoa ja olen hyvinkin tietoinen maailman menosta. Ja jos nämä eivät kerro kaikkia, niin loput juorut selviävät Facebookissa.

 
Lue myös - Vuosisadan lehtiuudistus

Tänäänkin aamiaiseksi viagraa, lehtiä ja pikavippejä

Sunnuntai 30.12.2012 klo 8.20 - Kauko Niemi

Vielä muutama päivä ja sitten tapahtuu ”suuria” suomalaisessa mediakentässä. Tai toisaalta läheskään kaikki eivät edes huomaa mitään, vaikka Hesarin lasikuutiossa niin luullaankin.

Tässä vaiheessa voisin jo luvata, että yksikin puhelinsoitto tai jonkun parhaat tarjoukset spämmikoneen kautta tuleva viesti saa minut katkaisemaan Hesarin tilauksen.

Päivittäistä postiani katsellessa on syntynyt periaatepäätös, etten tilaa yhtään lehteä enkä koskaan näiden tarjousten perusteella. Niin hyvää sisältöä ei ole olemassakaan, vaikka olenkin kaikilla tavoin mitattuna median suurkuluttaja.

Minun häpeäni jatkuu media-yritysten puolesta, vaikken vähään aikaan ole ollutkaan heidän palkkalistoillaan.

Tuntuu käsittämättömältä, että lehtien ulkoasua ja konseptia suunnitellaan kuukausia. Typografiaa mietitään kuukausitolkulla ja jopa tilataan oma kirjasinmallisto huippusuunnittelijalta huippuhintaan. Tehdään sisäisiä ja ulkoisia tutkimuksia, joihin suunnittelutyö perustuu. Painetaan tai julkaistaan netissä dammeja, jotta nähdään miltä lehti oikeasti näyttää ja päästään kärryille kuinka työprosessi arjen kiireessä sujuu.

Ja sitten samaan aikaan sähköposti suoltaa viagra ja lehtitarjouksia pikavippitarjouksilla höystettynä.

Yhdellekään lukijalle ei voi tuottaa niin hienoa fonttia, että hän ilomielin vastaanottaisi kaiken tämän spämmin, mitä sähköposti ja puhelinmarkkinointi suoltaa. Eiväthän nämä voi imagomielessä olla niin erillään toisistaan. Vai voivatko jonkun mielestä olla?

Jos lehden imagoa, journalismia ja luotettavuutta varjellaan kaikin mahdollisin keinoin, niin miten mediatalo antaa lehden levikkimyynnin käyttää keinoja kaihtamatta kaikki mahdolliset sirkustemput ja paljon enemmänkin.

Surkuhupaisin omakohtainen kokemukseni on se, että lehtikauppias soittaa ja kauppaa minulle lehteä, jonka päätoimittajana olin tuohon aikaan. Hänellä ei ollut alkeellisintakaan käsitystä myytävästä tuotteesta. Hän ei edes ymmärtänyt kommenttiani, että olen tämän lehden päätoimittaja. Vasta kun selitin, että olen tässä lehdessä töissä, hän antoi periksi valmiiksi kirjoitetusta myyntipuheestaan.

Termien sähköinen viidakko - miksiköhän palvelua ei käytetä

Keskiviikko 26.12.2012 klo 12.40 - Kauko Niemi

Vihdoin ja viimein aloin kiinnostumaan sähkönkulutuksestani ihan kilowattitunteina ja tietty siitä rahasta, jonka huolimaton sähkönkuluttaja maksaa vuodessa.

Niin kuin jokainen kerrostaloasukas tietää, vuosittaisella säästömahdollisuudella ei matkusteta Thaimaahan eikä edes VR:llä Vaasaan.

Todellinen syy selvittää sähkönkäyttöäni on ihan vain uteliaisuus asiaan, josta en käytännössä tiennyt muuta kuin, että sähkölasku pitää maksaa tai muuten pakastin sulaa ja huusholliin tulee pimeää.

Tiesin, että Helsingin Energia etälukee kaikki ainakin kantakaupungin mittarit ja harmaa aavistus, että jollakin tasolla pystyn seuraamaan kulutustani tosiaikaisesti netissä.

Minulle netti on taikasana ja siksi luonnollisesti aloitin tutkimusmatkani netistä. Matkani loppui kuitenkin lyhyeen. Kokeneena nettikäyttäjänä en osannut rekisteröityä Helsingin Energian online-palveluun. En vain löytänyt oikeita tietoja, joita rekisteröinnissä kysyttiin.

Rekisteröityessä kysytään:

Asiakasnumero:
(Myyjän) Käyttöpaikkatunnus:
Käyttäjätunnus:
Salasana:
Vahvista salasana:
Sähköposti:

 Ohjeiden mukaan nämä tiedot löytyvät sähkölaskusta. Kaivan laskun pankkini verkkokätköistä, sillä jokin aika sitten tein periaatepäätöksen, etten käytä sellaisia palveluita, joista en saa e-laskua. Tuolloin Helsingin Energia sai neljän kuukauden siirtymäarmahduksen.

E-laskussa on kolmella eri termillä sama numerosarja. Numerosarjasta ei ole pääteltävissä mihin se viittaa:

Ostajan Y-tunnus
Laskun vastaanottajan yhteystiedot
Asiakas

E-laskusta löytyvät myös seuraavat tiedot:

Ostaja
Toimitusosoite
Laskun numero
Sopimus

Tässä vaiheessa lopetin energiayhtiön lottoarvonnan – mikä termi vastaa mitäkin ja missä tilanteessa ja missä kentässä. Lähetin viestiä asiakaspalveluun, joka vastasi heti parin päivän kuluttua:

1. Asiakasnumero (laskun oikeassa yläkulmassa rivillä "Asiakas") 2. Käyttöpaikkatunnus (laskun oikeassa yläkylmassa rivillä "Käyttöpaikkatunnus")

Seuraavaksi voitte syöttää itse valitsemanne käyttäjätunnuksen ja kahteen seuraavaan kenttään omavalintaisen salasanan. Sähköpostiosoite kannattaa syöttää myös, jos salasana sattuisi unohtumaan. Silloin järjestelmä lähettää uuden salasanan tähän osoitteeseen.

Hetken kuluttua Helsingin Energian asiakaspalvelusta toinen sähköpostiviesti perään:

Hei, sain juuri tietää, että osalla verkkopankkiin toimitettavista e-laskuista ei näy käyttöpaikkatunnusta. Jos teillä on käytössä e-lasku, niin soittakaa asiakaspalveluumme. Saatte tarvittavat kirjautumistiedot puhelimitse.

Helsingin Energia ei toki ole ainoa yritys, jossa termejä keksitään eri osastoilla ja paikoissa. Missä verkkosivujen tekijät, laskuttajat ja monet muut yksiköt eivät koordinoi keskenään, saati että verkkosivujen tekijät viitsisivät katsoa mitä tietoja ja termejä laskussa oikeasti käytetään. Tai käytetäänkö paperilaskussa ja e-laskussa samoja termejä.

Tällaisen sopan jälkeen on turha ihmetellä, mikseivät asiakkaat käytä meidän hienoa ja suurella rahalla pystytettyä palvelua.

Harva asiakas viitsii taistella tällaisten asioiden kanssa, jos rekisteröinti ei onnistu kerralla.

Lääkäri hoiti minua ja minä lääkäriä

Tiistai 11.12.2012 klo 22.32 - Kauko Niemi

Kokeilinpa uteliaisuuttani Oma-Mehiläinen-palvelua, kun siellä nyt tuli käytyä ja odotellessa labratuloksia.

Palveluhan osoittautui mielenkiintoiseksi. Sieltä löytyivät kaikki labratulokseni ja lääkärissä käynnit, rokotukset aina vuodesta 2001 lähtien.

Pystyinpähän heti hyödyntämään palvelua kun sieltä näin milloin labratulokseni valmistuivat ja varasin netistä tarkistuskäynnin lääkärille.

Tänään sitten lääkäriltä loksahtivat leuat kun hän kysyi haluanko kopiot testituloksista. En tarvitse kopioita, kun pääsen kotoa koneeltani niitä katsomaan suoraan teidän järjestelmästänne, oli vastaukseni.

Lääkärin uteliaisuus heräsi ja tunnustuksellinen kommentti, että pitääkin selvittää itselle tämä. Mutta mitä sinä näet sieltä? Näitkö sinä nämä testitulokset ennen minua? Näetkö sitä näetkö tätä? Kuinka sinne pääset? Minä en hyväksy sitä, jos sinä näet lääkärin lausunnot. Sanoudun kyllä irti sellaisesta.

Lääkäri kävi sen verran kovilla epätietoisuuden kierroksilla, että oikein piti ryhtyä rauhoittelemaan. Reseptiä en hänelle kirjoittanut.

Mutta herää kysymys hoitotakuusta vai mikä se nyt onkaan. En nyt ota kantaa siihen kuinka Mehiläinen veronsa kierrättää. Otan kantaa, kuinka terveydenhoito voisi toimia.

Illalla näin Oma-Mehiläisestä, että labratulokseni olivat valmistuneet. Sitten jatkoin netissä ajanvaraukseen ja siellä oli minulle sopiva aika klo 16:00. Varasin sen ja sain sähköpostitse varausvahvistuksen, jonka pudotin sähköiseen kalenteriini.

Pääsin lääkärin huoneeseen minuutin etuajassa 15:59 ja olin ulkona 16:16. Kaikki dokumenttini on katsottavissa koneelta. Ja kun teen verenpaineen kotimittauksia, niin tulokset voin tallentaa samaan paikkaan ja antaa suostumukseni, että lääkäri pääsee näkemään myös minun tekemät merkintäni.

Jotain tämän tapaista sen pitäisi olla. Kenenkään ei tarvitse turhaan odotella missään vaiheessa, eikä kysellä, eikä soitella ja varmistella. Tosin tämä nyt maksaa omasta pussista maksettuna aivan liikaa.

Muutaman vuoden takainen ensivisiittini julkiselle puolelle, oli kokopäivän projekti. Sain omahoitajan nimen ja puhelinnumeron. Kertaakaan siihen numeroon ei ole vastattu, vaan puhelu ohjautuu johonkin vaihteeseen ja kaikki alkaa alusta.

ps. Olen ollut työterveyssuhteessa Mehiläiseen ja siksi siellä on kaikki terveystietoni yli 10 vuoden takaa – ehkä sitä vanhempia tietoja ei ole koneellistettu.

ps2. Kaikki kunnossa

Vuosisadan lehtiuudistus ala HS

Keskiviikko 21.11.2012 klo 20.15 - Kauko Niemi

Otsikko on journalistien sisäistä slangia, joka sopii nyt tähän Helsingin Sanomien hetkeen. Paljon ideoita, pitkää suunnittelua, paljon puhetta ja uhoa, kokeilemista ja uuden tekemistä sekä jännitystä loppumetreille asti.

Ja kaiken tämän jälkeen uskalletaan muuttaa hieman ja luontainen laiskuus hiivuttaa loppuakin tekemistä ja helposti palataan vanhaan tyyliin. Lukija tuskin huomaa muutosta ja vielä vähemmän välittää, sillä hän keskittyy asiaan mistä hän on kiinnostunut, eikä pahemmin jää miettimään millaisella fontilla uutinen on julkiasetettu. Paitsi jos se hidastaa suunnattomasti lukemista ja etenkin ymmärtämistä.

Onko Hesarin verkkomuutos vuosisadan lehtiuudistus? Ainakin minun muistini on kovin lyhyt, kun eilen en oikein muistanut, millaiset sivut olivat maanantaina. Todennäköisesti ei kovinkaan paljon erilaiset.

Ammatti-ihmisenä fontin valinta ei ole ruudulta lukemista helpottava valinta. Jossakin syvällä journalistin syövereissä elää edelleen fonttijako. Uutistekstin pitäisi olla Timesia ja loput ovatkin sitten mainostekstejä varten. Tämä vaan ei enää toimi sähköisessä maailmassa.

Osastojaossa en huomannut mitään eroa. Sehän onkin lehdissä yleensä sisäinen organisaatiojako. On kulttuuritoimitus, urheilutoimitus, kotimaan toimitus ja ulkomaan toimitus. Tietenkin lukija on totutettu sadassa vuodessa tällaiseen jakoon, mutta tietääkö lukija mistä mitäkin asiaa etsii. Jaottelu ei toisaalta nykyisin haittaakaan, kun julkaisut ovat niin kaposia, että sen skannaa läpi hetkessä.

Vuosisadan lehtiuudistukseen viittaa oikeastaan kaksi asiaa. Nettisivujen maksullisuus ja sähköisen ja painetun version samankaltaisuus.

Maksullisuuden kohdalla katsotaan kestääkö perse merivettä. Kun viralliset ja epäviralliset laskurit ilmoittavat kävijämäärien ja sivulatausten määrät  ja niiden jatkumot. Kuinka moni haluaa maksaa ja kuinka helppoa onkaan kiertää tässä tapauksessa maksullisuutta. Jokainen kierto myös vääristää tilastoja. Se on toisaalta hyvä kiihdytin tehdä haluttavaa sisältö, jota muut eivät tarjoa.

Henkilökohtaisesti olen samassa tilanteessa kuin 1990 luvun alussa luopuessani lankaliittymästä. Miksi maksaisin samasta toiminnasta kahdesti. Painettuna ja sähköisesti. Lankaliittymästä luopumista pitkitti tunnearvot. Niin se taitaa olla painetun lehdenkin kanssa.

Kunnon journalismi on toki aina maksun väärttiä. Järkevämpää on käyttää sama raha kahteen erilaiseen sisältöön kuin kahteen samanlaiseen sisältöön.

Kiitos Hesari ennakkojutusta - saa tehdä useamminkin

Sunnuntai 11.11.2012 klo 10.10 - Kauko Niemi

Kulttuurin suurkuluttajana,osin jopa tuottajana pysähdyin jo ties monennenko kerran pohtimaan median kulttuuripalveluja. Sysäyksen tähän purkaukseen antoi Hesarin laaja ennakkojuttu Berliinin Filharmonikkojen ja Sr Simon Rattlen vierailusta Helsingin Musiikkitaloon ensi lauantaina.

Juttu sinänsä oli mielenkiintoinen ja vielä mielenkiintoisemmaksi se olisi tullut, jos olisi lippu tuohon tilaisuuteen. Hyödyllistä taustatietoa mitä tuleman pitää.

Arvatenkin ensi lauantain jälkeen Hesari kirjoittaa täysin hyödytöntä arviota siitä kuinka orkesteri soitti ja kuinka Sr Simon puikkoansa heilutti. Konsertti tuli ja meni, kuulijat kokivat tilaisuuden kukin omalla tavallaan, eikä vastaavaa tilaisuutta enää koskaan tule. Olihan se elävä konsertti.

Olen ollut konsertissa, missä hikikarpalot ilmestyivät otsaan aivan kuin olisin syönyt currya. Olen ollut lukuisia kertoja konsertissa ja jopa itse lavalla, jolloin iho on kananlihalla. Ne ovat hetkiä, jolloin jokin muljahtaa sisälläni musiikin voimasta.

Tällaisen kokemuksen jälkeen en koe mitenkään hyödylliseksi tietää yhden ainoa henkilön henkilökohtaista mielipidettä siitä, että jokin pieni nyanssi ei syttynyt sataprosenttisesti.

Olen ollut myös konsertissa, missä minäkin erotan, etteivät kaikki nyanssit olleet kohdallaan, mutta silti kananlihalla. Se on se vetovoima, miksi menen uudelleen, enkä sen takia, että joku mediakriitikko jälkiviisastelee ja osoittaa omaa erinomaisuuttaan.

Lukisin mielelläni ennakkoon mistä lähtökohdista kukakin ponnistaa, eikä silloin tarvitse olla maailman nimi. Helsingissäkin tapahtuu paljon hienoja esityksiä, jotka eivät koskaan pääse edes tyrkylle.

Meillä ei ole oikeastaan ole yhtään hyvää tapahtumapalvelua. Suuret tapahtumat pääsevät pramille ja pienemmille ei hevin sijaa löydy. Tasapuolisimmin tapahtumia tarjoaa Kirkko & Kaupunki –lehden tapahtumakalenteri. Mutta se perustuukin kirkkojen varausjärjestelmään eikä satunnaiseen valikointiin – mikä ketäkin sattuu kiinnostamaan. Tosin täkin sitten rajoittuu vain kirkkojen tapahtumiin.

Joku viranomaistaho tai kulttuurisäätiö tms voisi hyvinkin tukea palvelua, joka keräisi eri tapahtumapaikkojen ja järjestäjien varauskalentereista tiedot yhteen paikkaan. Saattaisihan siinä olla jopa mahdollisuus liiketoimintaankin.

Lue myös:

Menisin Juliuksen konserttiin, jos tietäisin sellaisen olevan

Koira-doping: kaikki sen tietävät, kukaan ei oikeasti puutu

Tiistai 23.10.2012 klo 13.50 - Kauko Niemi

Eilen illalla A-studio raapaisi koira-dopinkia, muttei valitettavasti päässyt tälläkään kertaa pintaa syvemmälle.

Eniten ohjelmassa huolestutti Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin vähättelevä asenne. ”Suomessa se ei ole laajamittainen ongelma.” Tarkoittaako Suni tosiaan sitä, ettei siihen pidä kajota, ennen kuin kaikki käyttävät mitä erilaisimpia vilunkikonsteja saadakseen koirilleen menestystä = itselleen.

Tämä ajattelumalli tarkoittaisi, ettei se nyt niin nokonnuukaa ole jos joku vähän douppaa olympialaisissa tai muissa kisoissa, kun kaikki eivät kuitenkaan.

Eläinlääkäri Milla Männistö sanoo samassa ohjelmassa, että koirien hengitysteitä availlaan leikkauksilla ja hampaita oiotaan, mutta ne tehdään vain lääketieteellisin perustein. Lääkärin näkökulma on lääketieteellinen vaikka omistajan näkökulma on oma menestyminen. Kenelläkään ei siis ole pahaa oloa paitsi koiralla. Eikö tällaisten koirien lisääntyminen pitäisi kaiken järjen mukaan kieltää?

Käyttötarkoitusjalostamisen voi vielä ymmärtää, mutta ulkomuotojalostus ajaa koko koiramaailman sivuraiteille. A-studion ulkomuototuomari ei kovin vakuuttavaa kuvaa luonut. Kepulikonsteja on vaikea huomata; milloin turkkia on värjätty tai milloin ylivilkkaalle koiralle on syötetty ennen kehää rauhoittavia.

Liian tarkka ulkomuototuomari menettää ”asiakkaitaan” ja tieto tuomarista, joka huomaa liian tarkkaan hampaiden kirurgiset toimenpiteet, leviää koirapiireissä nopeasti. Entä jos ryhdyttäisiin miettimään käytäntöä, ettei näyttelyn tuomareita ilmoitettaisikaan ennakkoon.

Ylen verkkosivuilla olleen tiiseri-jutun kymmenissä kommenteissa ei tähän mennessä ole ainuttakaan nykymenon puolustajaa. Nykyistä ulkomuotojalostusta pidetään koiranäyttelyiden tuotoksena ja ennen kaikkea ihmisten turhamaisuutena eläinten kustannuksella.

Suomessa järjestetään joka vuosi lähes 300 koiranäyttelyä, joissa käy noin 163 000 koiraa ja 400 000 ihmistä. Näyttelyillä rahoitetaan erilaisten järjestöjen ja yhdistysten toimintaa ja ruokitaan ihmisten kilpailuviettiä sekä luodaan pentubisnekselle hinnoittelupohja.

Katso koko juttu

Anteeksi Fennia - alennusmyynnit panevat vihaksi

Tiistai 23.10.2012 klo 13.43 - Kauko Niemi

Olenkohan ainoa ihminen maailmassa, joka pahoittaa mielensä alennusmyynneistä. Ja etenkin jos olen syystä tai toisesta mennyt halpaan ja ostanut tuotteen aiemmin kalliilla. Minua on tai on yritetty huijata, jos saman tuotteen voi nyt myydä 70 prosentin alennuksella.

Miksei tuotetta voi hinnoitella heti kättelyssä ”oikein.” Tämä on se hinta, jolla sitä kannattaa myydä. That is it!

Anteeksi sinä Fennia-vakuutuksen puhelinmyyjä, että hermostuin sinulle hetki sitten. Eihän se sinun syytäsi ollut, että Fennia laskee vakuutushintojaan ja käskevät sinun myydä vakuutuksia 35 prosentin jatkuvalla alennuksella. Eihän se mikään jatkuva-alennus ole, vaan uusi hinta. Eikä sekään ole alennus, että saa huikean jatkuvan alennuksen keskittämisestä.

Fennia olisi voinut miettiä asiaa reilut puolivuotta sitten kun olin vielä heidän asiakkaana. Alentaako hyvin maksavan asiakkaan hintaa vai revitäänkö viimeiseen asti, kun ei se asiakas kuitenkaan mitään huomaa. Se vaan kannattaa muistaa, että uuden asiakkaan hankkiminen on monin verroin kalliimpaa kuin vanhan asiakkaan pitäminen tyytyväisenä.

Prosenteilla on kiva leikkiä, hämätä, monimutkaistaa asiat, sekoittaa asiakkaan hintakäsitystä, luoda kuvaa uskomattomasta edusta. Kuitenkin vain lopullinen hinta ratkaisee.

Ruokakauppa on hauska paikka ja erinomainen paikka oppia ymmärtämään hinnoittelumekanismeja. Oikeastaan suosittelen yhden päivän mittaista ekskursiota kolmeen ruokakauppaan ja tekemään itselleen sopivan ruokakori vertailun.

Vertailu avaa silmiä monella tavalla. Jonakin päivänä saat supertarjouksena jauhelihaa 1,89 eurolla. Wow! Tosin se onkin pakkauksen hinta, jossa tänään sattuu olemaan 175 g tuota jauhettua mössöä. Se pienellä oleva kilohinta on aivan sama kun eilen ilman tarjousta.

Ruokakori-casessa voit tehdä kännykkääsi omat suosituskilohinnat eri tuotteille. Tai vain ymmärtää, että espresso-papujen käypä hinta on Suomessa 12 – 16 euroa kilo (Euroopassa 7,50 – 11,00) ja kaikki sen päälle on turhaa kiskontaa jostakin muka brändistä. Erilaista pakettikohtaista hinnoista ei ota saimaan sällikään selvää.
 

Viedään kuin pässiä narussa

Maanantai 8.10.2012 klo 9.21 - Kauko Niemi

Meitähän viedään kuin pässiä narussa. Uskomme valheellisiin ajatuksiimme ja luomme niitä koko ajan uusia. On oikein terveellistä pysähtyä ja miettiä niin monia harhaisia ajatuksia, joita päässämme pyörii ja joiden varassa teemme monenlaisia päätöksiä ajattelematta, tiedostamatta, automaattisesti toistaen mitä muutkin tekevät. Valtaosa luuloistamme on valitettavasti vain valheellisia.

Aivan loistavan mielenkiintoinen kirja sattui eteeni. Rolf Dopellin Selkeän ajattelun taito paljastaa 52 ajatusvirhettä, jotka on parasta jättää muiden huoleksi. Tämä pysäyttää ja saattelee nopeasti omiin harhoihin ja virheellisiin ajatteluihin. Tai ainakin syy ja seuraus ketjuihin joita emme oikeastaan tunnista.

Kirjan lähes jokaisesta kohdasta löytää itsensä tavalla tai toisella. Kun pysähtyy miettimään omia harhojaan, niitä löytyykin yllättävän helposti ja yllättävän paljon.

Oletko koskaan pitänyt suusi supussa jossakin kokouksessa? Et sano mitään, kunhan nyökkäät esitykselle, sillä et viitsi olla häirikkö. Kun kaikki toimivat näin, vallitsee joukkoajattelu: ryhmä älykkäitä ihmisiä tekee idioottimaisia päätöksiä, koska jokainen sovittaa mielipiteensä oletettuun yhteiseen mielipiteeseen. Näin syntyy päätöksiä, jotka jokainen yksittäinen ryhmän jäsen olisi jättänyt tekemättä.

Itse ihastuin aikoinaan luottokortteihin, joissa bonuksilla pystyi ostamaan vaikka mitä. Laskin tieteellisen tarkkaan omat mahdollisuuteni ja bonusten määrä osoittautui kannattavaksi. Ja laskelmani likimain toteutuikin, mutta se olikin harhaa, että olisin boonuksilla ostanut jotakin.

Tarjolla olevat tuotteet ja palvelut olivat sellaisia, joille minulla ei ollut käyttöä, tai sellaisia luxus-tuotteita, joita en missään tapauksessa olisi halunnut edes sillä pienellä hinnalla. Harhautin itseäni ja sen sijaan että laskin bonusten määrää olisi pitänyt seurata mitä niillä bonuksilla voi saada.

Vähän sama tilanne on nykyisessä pankkisuhteessani. Bonuksia kertyy enemmän kuin pankkisuhteeni hoidossa niitä tarvitsen. Aiemmin pitkällä aikavälillä bonuskertymää palautettiin rahana, mutta nyt bonukset vanhenevat ja palkkio hyvästä asiakkuudesta valuu teille tietämättömille.

Yleinen harhani on ollut myös, ettei mainonta vaikuta minuun. En muka lue mainoksia tai katsele niitä. Osittain tämä on totta, sillä en juurikaan käytä televisiota ja jos katselen niin en koskaan kaupallisia kanavia. Mutta täyttä harhaa se on lehtien suhteen. Yritin juuri opetella lukemaan Hesaria iPadilla. Senhän piti olla niin trendikästä ja kaikkien pitää näyttäytyä iPadin kanssa, mutta siinä Hesarin versiossa ei ollutkaan mainoksia.

Jäinkin miettimään mites tämä nyt näin. Enhän minä tarvitse mainoksia. Ajattelematta sen enempiä olenkin kehittänyt itselleni aivan oman päivittäisen toimintamallini.

Valitsen päivittäin jonkin elintarviketarjouksen ja sitten keksin millaista ruokaa siitä teen. Siis en tarvitse enkä lue reseptejä vaan tarvitsen tietää päivän tarjoukset.

Tosin siihen löytyy jo halvempikin keino kuin seurata lehtimainontaa. Voi tilata kaupparyhmien uutiskirjeet sähköpostiin. Suomessa se on jopa helppoa, kun on vain muutama ryhmittymä ja samat tavarat kaikissa ketjun kaupoissa.

ITC: Palvelukokemus kovilla

Perjantai 27.7.2012 - Kauko Niemi

Vuosi Saunalahden asiakkaana jouduin liian monta kertaa soittamaan asiakastukeen, jopa senkin takia, että Omasaunalahti-palvelun sivuilta en löytänyt asioita, vaikka ne siellä olivatkin jossakin haudattuna. Palvelukokemusta ei mitenkään helpottanut 20-40 minuutin jonotus puhelinpalveluun tai nettikyselyn vastauksen viipyminen useita päiviä.

Siis hyvää ei saa halvalla. Niinkö se on myös puhelinoperaattorin palvelussa. Ennen Saunalahtea olen muistaakseni ollut pari kertaa yhteydessä kahden eri operaattorin Sonera ja Elisa -asiakaspalveluun. Tosin maksanut yli tuplasti. Näiden palvelukokemus on ollut välinpitämätön, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen positiivinen, kun sitä ei ole tarvinnut kokea.

Parhaillaan on taas operaattorivaihto meneillään. Saunalahdesta DNA:han. Palvelukokemus ei ole alkanut kovinkaan loistavasti. Siirto on ensimmäisen kerran aloitettu 7.7.2012 ja tuolloin siirron piti tapahtua 16.7.2012.

Pian tuon Kampin DNA-kaupassa tehdyn sopimuksen jälkeen asiakaspalvelusta soitettiin ja sanottiin, että sopimuksessa on yksi ruksi väärässä paikassa – ”saako sen muuttaa ja käynnistää siirron uudestaan” – kyllä saa. Wow, täällähän palvelu pelaa!

17.7.2012 ja mitään ei ole tapahtunut. Soitan DNA:n asiakaspalveluun, josta ei löydy oikeastaan mitään jälkeä siirtosopimuksesta. Siirto käynnistetään uudestaan. Postissa tulee uusi paketti ja sim-kortti.

Kävelen postireissulla uudelleen DNA-kauppaan vaan tarkistaakseni, ettei kukaan odota minun tekevän mitään tässä vaiheessa. Ei odota – postin kuittaus tarkoittaa, että olen sopimuksen hyväksynyt. arvioitu siirtoaika on 27.7.2012 11:38:45.

Pian tulee tekstiviesti, että siirto on hylätty, mutta käynnistetään pian uudelleen. Seuraava viesti kertoo, että arvioitu siirtoaika on 30.7.2012 12:45.

Pyysin sähköpostitse DNA:lta selvitystä mikä tässä mättää. Itse en ymmärrä olenko käyttäytynyt kaiken taiteen sääntöjen mukaan? Vastausta odottelen edelleen viiden päivän jälkeen.

Mitähän mieltä tästä palvelukokemuksesta pitäisi olla? Voin hyvinkin jatkaa tätä pohdintaa tulevana maanantaina, jos vaikka siirto tapahtuisi. Ja kuinka helposti kaikki eri sähköpostilaatikot ja palvelut siirtyvät uuteen tilanteeseen. Puhelut ja testarit kun ovat enää alle 10 prosenttia puhelimeni käytöstä.

Miksi sitten ryhdyn tällaiseen soppaan. Yritän löytää sopivaa liittymää nykyiseen tilanteeseeni. Operaattoreiden puhe+tekstipaketit kun elävät jossakin menneisyyden maailmassa.

Tekstareiden määräni perinteistä väylää myöden on pudonnut murto-osaan. Samoin puhelut. Vielä kun muutaman kaverin saa käännytettyä WhatsUppiin ja muihin wlanien kautta käytettäviin viestintäsovelluksiin, niin edullisin liittymätyyppi olisi varmaan vanha kunnon minuuttiperusteinen laskutus.

ITC: Ryhdyin opettelemaan navigoinnin saloja

Sunnuntai 22.7.2012 - Kauko Niemi

”Sinulla on ainakin kaksi gps:ää takapuolessasi”, sanoo kaverini, joka on aina hukassa ja minä en juuri koskaan.

Muutaman kerran olen vuosien varrella yrittänyt käyttää Nokian kännykän navigointia ja vain yhden kerran siitä on ollut oikeaa hyötyä tähän mennessä.

Suurin syy käyttämättömyyteen on ollut, ettei minun ajatuslogiikkani ole yhteensopiva nokialaisten kanssa. Navigoinnin käyttökuntoon asettaminen kun on vienyt aikaa kyllästymiseen asti ja olen vain ajanut perille. Vastaan tulee myös sellaisia termejä, joita on vaikea ymmärtää. Kysyessäni tietä ja neuvoessani tietä, en varmasti käyttäisi tällaista teminologiaa.

Kerrankin olin kuskina kavereille, johonkin Hyvinkään liepeille keskelle ei mitään. Vilkaisin paikan Googlen mapsista ja sitten mentiin. Kaverit eivät saaneet navigointia toimimaan koko matkan aikana. He näpräsivät kännykkäänsä kun olin jo ajanut määränpäähän eksymättä kertaakaan. Eikä kestänyt kuin reilun tunnin.

Tietenkään kokemus ei kasva jos ei käytä. Ja jos käyttää vain joka toinen vuosi, niin kaikki toiminnot ovat muuttuneet. Eniten kyrpee se, että koko systeemi on tehty hotelleille, ravintoloille ja muille kaupallisille toimijoille ja vasta seuraavaksi käyttöliittymä palvelee navigoijaa.

Steven Elop julisti juuri, että Nokiasta tulee johtava navigointiyritys. Jos näin on, niin navigoitava matka on pitkä, jotta palvelusta innostuisi ja ottaisi sen vakio-käyttöön. Elopin julkilausuma ei ole käänteentekevä, sillä samaa asiaa julistettiin noin neljä vuotta sitten, kun navigointi tuli maksuttomaksi.

Ikään kuin sattuman kauppaa onnistuin kaksi vuotta sitten tallentamaan kolme kantarellipaikka ja ne ovat edelleen monista päivityksistä huolimatta säilyneet tallessa. Mikä onkin tämän jutun positiivisin asia.

Tulin tänä viikonloppuna Turun suunnasta. Aja kotiin oli riittävän yksinkertainen asetus opetellakseni navigointia ja tarkistaakseni missä vaiheessa kehitys kehittyy. Miltä navigointi tänään näyttää ja mitä tietoa se tarjoaa.

Reitti oli viimeisen päälle tuttu. Tunnen sen kuin taksimies konsanaan. Tiedän mihin kellonaikaan pitää valita mikäkin reitti. Mikä on nopein ja helpoin ja mukavin reitti ajaa.

Lopputulemana oli että jouduin poikkeamaan kuusi kertaa navigoinnin antamista ohjeista. Aika sujuvasti se nykyään valitsee uuden reitin. Joskus aikoinaan näytettiin pitkään, että lasken uutta reittiä.

Vakavin asia perjantaina oli tietenkin, että ohjeiden mukaan minun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle risteyksessä, missä on vasemmalle kääntyminen kielletty. Tunsin risteykset ja tietenkin jätin ohjeet noudattamatta. Edellisessä kokeilussa olisi pitänyt ajaa kiellettyyn ajosuuntaa. Totean vielä, että varmuuden vuoksi päivitin karttani ennen tätä koeajoa.

Ehkä nyt ollaan aika lähellä, että käyttökokemus on sen verran kohtuullinen, että hädän hetkellä otan navigoinnin käyttöön. Paitsi jos se taas seuraavalla kerralla näyttää täysin erilaiselta ja eksoottiselta. Tunnustan myös, että takapuolessani olevat gps:t ovat pitäneet oikealla tiellä, eikä ole kokemusta mistään muustakaan navigointilaitteesta.

Millaisen YLE:n minä haluaisin

Tiistai 8.5.2012 - Kauko Niemi

Kävin muutama päivä sitten netissä kertomassa millaisen YLE:n haluaisin. Seuraavaksi pitäisi neuvoa millaisen Hesarin haluaisin ja samalla keikalla voin neuvoa millaiseksi Sanomatalo pitää muuttaa.

Onkos suurten media-konsernien eväät lopussa? Onko luovuus laantunut? Onko tämä taas iänkaikkista silmänlumetta?

Pitäähän olla asiakaslähtöinen. Järjestetään näytelmä missä kaikki vaikuttaa siltä kuin kuultaisiin lukijoita, katselijoita ja kuuntelijoita.

Mediatalot, yksittäiset lehdet ovat kautta aikojen tehneet lukijatutkimuksiaan. Niiden lopputulos on vain ollut laiha toimitusten näkökulmasta. Lukijatutkimukset ovat antaneet markkinoinnille lukuja, joita painetaan mediakortteihin. Toimitusta se ei paljoa hetkauta, jos tiedetään lukijoiden ikäjakautuma tai asuinpaikkakunta.

En muista 20-vuoden uraltani montakaan lukijalta tullutta kuningasajatusta, joka olisi muuttanut julkaisun

Lukijoiden mielipiteet ovat toki arvokkaita, mutta harva lukija kuitenkaan ymmärtää mediabisneksen kokonaisuutta ja se mitä haluaisi lehdestä lukea, on yleensä kaukana  julkaistusta aineistosta. Ikuinen ristiriita ja yllättävä lähestymistapa asioihin on se, minkä takia lehtiä loppujen lopuksi luetaan. Itsestään selvyydet eivät jaksa innostaa.

Nyt on kuitenkin sellainen aika, että sekä YLE, että Sanoma hyötyvät palautteesta, jos vaikka Sanomat kysyy muutakin kuin lehden kokoa. Sehän on jo selvää pässinlihaa, vaikka virallinen päätös tulee kesäkuussa.

YLE hyötyy, jos se ottaa tosissaan tulevan tekniikan kehittymisen. Pahaa pelkään, että minunkin vastaukseni luokitellaan marginaaleihin. Liian vanha ihminen haluaa palvelut nettiin. Karu totuus on että kaapissa oleva televisiovastaanotin pääsee pramille pari kertaa kuukaudessa.

Mediatalojen huoli on aiheellinen ja etenkin huoli ansaintalogiikasta. Mediatalojen kohdalla tilanne on kuin matkatoimistoilla muuta vuosi sitten. Kuka tarvitsee matkatoimistojen palveluita, kun kaiken saa suoraan netistä.

Eikä mediatalojen pidä vähätellä myöskään ekologista kehitystä. Paperinkeräys Oy julkisti jo viime viikolla huikean paperin vähennysluvut ja ei tarvitse kauaakaan odotella kun tilausten lopettamisen yksi merkittävä syy on ekologisuus. Sähköiset kanavat kiidyttävät myös tätä kautta paperille painetun informaation määrä.

Onnea ja menestystä kyselyille ja jalkautumisille kansan pariin.

Taas tuli tehtyä treeni ? so what

Maanantai 7.5.2012 - Kauko Niemi

Nyt on vuosi kuluun. kun aloitin terveysprojektini. Ehkä sana projekti on paikallaan, sillä kaikki tavoitteet eivät menneet putkeen. Jos nyt pitäisi antaa avosana menneelle vuodelle niin se olisi 9 miinus.

Jotain tapahtui joulukuun puolivälissä. Projekti pysähtyi tai mitattavia, tavoiteltuja muutoksia ei tapahtunut. Enkä lopullista syytä pysty sanomaa. Toisaalta onko se edes tarpeellista.

Nyt olen päättänyt, että unohdan menneet. Aloitan uuden terveysprojektin ja lähtökohtana on nykyinen tilanne ja uudet tavoitteet.

Sanoin, että mitattavia, tavoiteltuja muutoksia ei tapahtunut. Nyt voisinkin katsoa vuoden kokemuksia mittaustekniikan näkökulmasta.

Ehdottomasti suurin ongelma on se, että mitä mitatut ominaisuudet tarkoittavat minun tapauksessa ja mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ei yleisesti, vaan minun aineenvaihdollani, lihaskunnolla, mentaalilla, olemassa olevilla vaivoillani,  jne jne.

Vuoden aikana mittasin painoani kehonanalyysilla (jalkapohjista)  varustetulla Beurerin vaalla, verenpainetta Omronin M6 mansetilla varustettu verenpainemittari, sykettä Suunnon M5 sykemittarilla, syke/harjoitustiedot latasin Suunnon Movescount-verkkopalveluun, ulkotreeneissä käytin myös Nokian E7:ssa Sport tracker –palvelua, taskussa on aina askelmittari, käytössä on myös Nokia Labsin Wellnes diary. Ja kaiken kukkuraksi verenpainedata on tallennettava exeliin, kun mikään palvelu ei suostu tätä taltioimaan.

Laite- ja palveluvalikoima on melkoinen ja osoittaa, ettei kokonaisvaltaista terveystekniikkaa ole olemassa, vaikka ihmisen terveys on kokonaisvaltaista ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Suuren ongelman muodostaa myös, ettei mitattu tieto siirry automaattisesti yhteiseen ”terveystietovarastoon.”

Verepainemittari on täysin stand alone. Muutama muistipaikka ei asiaa auta vuoden mittaisessa projektissa. Nokian Wellness Diaryn uusimmassa versiossa verenpaineelle ei ole enää seurantataulua. Omronilla on malli, jossa on tietokoneliitäntä, mutta tulostusta varten hoitavalle lääkärille.

Askelmittari kuvannee parhaiten hyötyliikuntaa. 10.000 askelta päivässä auttaa pitämään kuntoa yllä. Esimerkiksi viime kuussa askeleita kertyi keskimäärin 10569 päivässä. Myös maaliskuussa keskiarvo ylitti myös tuon tavoitteen. Siis noin kahdeksan kilometriä päivässä. Askeleet tilastoin manuaalisesti askelmittarista Wellness Diaryyn.

Wellness Diaryyn taltioin myös unen määrän, harjoituksiin käytetyn ajan ja painon. Wellness Diary ilmoittaa taltioiduista tiedoista viikon keskiarvot vaikkapa painosta.

Wellness Diary osaa laskea askeleita, jos puhelin on taskussa. Ainakin minun rytmillä hyötyaskeleista jäisi noin puolet pois , jos käyttäisi vain puhelinta. Yhtään vaakaa en tunne joka osaisi lähettää painotiedot suoraan Wellnes Diaryyn.

Sport Tracker puhelimessa osaa piirtää kauniita karttoja ja mitata matkaa. Verkkopalvelu toimii hyvin ja siellä minulla on nyt yli 300 harjoitusta taltioituna. Mielenkiintoista on aika ajoin verrata kuinka paljon on eroa nyt ja kaksi vuotta sitten ajetulla 70 km fillarilenkillä.

Sport Trackeriin on saatavissa myös sykevyö. Itse asiassa minulla sellainen onkin paitsi en sitä käytä.

Sykettä seuraan Suunnon sykemittarilla. Siihen on selkeä syy. Suunnossa on kunto-ohjelma, joka rakentaa kunto-ohjelmaa sen mukaan kuinka kuntosi kehittyy. Tämä on siis kaiken syvällisin toiminne koko terveysprojektin aikana. Sykettä mittaan Suunnolla sekä sisä- että ulkoharjoituksissa.

Suunnon ongelma on se, ettei se toimi uidessa. Polar tekisi sen, mutta Polarista luovuin silloin kun siinä ei ollut ohjaavaa kunto-ohjelmaa ja jokaisen harjoituksen jälkeen maksimisyke oli 220. Jos kuljin ratikkalinjojen alta niin syke oli aina 220 ja Helsingin keskustasta ei lenkille pääse ilman ratikkalinjoja, eikä muitakaan voimalinjoja.

Sunnon mittaustiedot synkroinoidaan pc:lle langattomasti Suunnon omalla Movescount linkillä.

Mittaustietoa on siis runsaasti – so what? Valitettavasti liian moni tolpanväli on ilman piuhoja. Voin hyvin ymmärtää lääkäreiden tuskan, jotka tallentavat tietoja sovelluksesta toiseen.

Suunnon kunto-ohjelma on se todellinen osa tätä häkkyrääni, joka pitää yllä riittävää motivaatiota. Muutenhan en ymmärtäisi mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä. Niin suurta asiantuntemusta en omaa, että pystyisin mitattujen tietojen pohjalta laatimaan viikon harjoitusohjelman.

Tästä tarinasta voit huomata, ettei minkäänlaista tietoa keräänny syömisestä. Sellainenkin palvelu oli, mutta K-ryhmä lopetti Ravintotiedon. Kuitenkin ravintoaineiden kokonaismäärä olisi hyvä osviitta terveellisestä syömisestä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos olisi se oikea instanssi, jonka pitäisi tarjota ravintotietopalvelua.

Onkohan viiden vuoden kuluttua jo kokonaisvaltaisempaa terveystekniikkaa itsestään huoltapitäville ihmisille? Eri valmistajat voisivat yhdistää voimiaan ja määritellä toimivat rajapinnat terveystiedoille, jotta eri järjestelmät toimisivat automaattisesti yhteen ja ymmärtäisivät toisiaan.

PS.

Huhtikuussa 29 harjoituskertaa, yhteensä 34:30 tuntia.
Ensimmäisen 4 kuukauden aikana 90 harjoitusta 113:29 tuntia. 10 eri lajia.

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Uusmediatutkijalle tuhannen taalan paikka

Maanantai 16.4.2012 - Kauko Niemi

Oikotie kertoo olevansa suurin asuntokanava Suomessa, silloin kun mittarina käytetään sivulatauksia. Jokakoti kertoo olevansa suurin asuntokanava, silloin kun mittarina käytetään palvelussa olevien asuntojen määrää. Etuovi ehti jo päästää hätäpaskat sekä muuttaa hinnoitteluaan että avata palvelun kaikenmaailman kansalle.

Suomessa on menossa suurin niin sanotun uuden median muutos. Siinä on mediatukijalle tuhannen taalan paikka. Miten ja missä ajassa yli puolen miljoonan viikkokävijän massa käännetään toiseen palveluun. Tai jos ei onnistu, niin miksi - sekin on arvokasta tietoa.

Asuntoilmoitusmarkkinoilla tapahtui todella iso muutos. Kiinteistövälittäjät perustivat oman verkkopalvelunsa Jokakoti.fi. Suuret kiinteistövälittäjät luopuvat Oikotien ja Etuoven nettikäytöstä.

On vain melko lyhyen ajan kysymys kun käytettyjen asuntojen ilmoittelu häviää painetussa muodossa. Asuntoilmoittelu painettuna ei vain kerta kaikkiaan täytä sitä haku- ja informaatiotarvetta, mikä asunnonetsijällä on ja mitä hän haluaa internet-aikana tietää ennen kuin nostaa pyllynsä tuolista ja lähtee näytölle. Sunnuntaikävelijät ovat erikseen ja heille riittää kadulla oleva esittelyteline.

Sanoma-konsernin hädän ymmärtää, sillä suuri bisnes hiipuu – ensin verkosta ja hieman hitaammin painettuna. Sanoman kampanjointi näyttää jopa surkuhupaisalta, jos pitää painaa sivun kokoinen lippu, jolla asunnonmyyjää pyydetään pakottamaan välittäjä ilmoittamaan asuntoa Oikotiellä.

Alma Median omistama Etuovi perusti hädissään uuden Listaus-palvelun, johon kiinteistönvälittäjät saavat ilmoituksensa näkyville veloituksetta. Etuovi.comin valikoimasta katosi noin 12 000 kohdetta helmikuussa.  Kato vei lähes kolmanneksen myytävistä tai vuokrattavista kohteista.

Jokakodilla ei näytä olevan rohkeutta yhden yön yli tapahtuvaan muutokseen. Eli lopettaa kertaheitolla Oikotien ja Etu-oven verkkopalvelut. Onko vitkuttelu viisasta näin suuressa muutoksessa. Se olisi mediatutkijoille hyvä arvioinnin paikka ja arvokasta tietoa kaikille muille. Kuinka suuria massoja pystytään ohjaamaan nettimaailmassa.
Asunnontarvitsijoille ei ole syntynyt tähän mennessä kovinkaan hyvää kuvaa, mistä kanavasta asuntoa pitäisi nyt etsiä. Jokakodin vaisu tulo markkinoille vain tuntuu enemmänkin hajottavan kenttää, kun ohjaavan käyttäjiä yhtenäisempään palveluun.

Oman luonteensa muutokseen synnyttää se, että asunnonostajat ovat enemmän tai vähemmän satunnaisia käyttäjiä. Palveluita käytetään muutama kuukausi vain silloin kun asunnonvaihtotarve iskee muutaman vuoden välein. Seuraavalla kerralla tilanne ja palvelut ovatkin jo muuttuneet.

Tästä prosessista on paljon opittavaa kävipä siinä kuinka vain, kunhan vain paljastuisi todellisia faktoja.

Mihin me tarvitsemme verkkopalveluita

Torstai 1.3.2012 - Kauko Niemi

Ostin lipun oopperaan, Julius Caesarin tällä erää viimeiseen näytökseen eilen illalla. Valitsen näytöksen itse, valitsen paikan itse, tulostan lipun itse omalla tulostimellani ja omilla musteillani. Se että teen kaiken itse, enkä häiritse sen enempää oopperan lipunmyyntiä kuin Lippupisteen ihmisiä ja minun pitää maksaa tekemästäni työstä jollekin 2,5 euroa.

Verkkokauppa: Palvelupalkkio 1,00 e/lippu. Printtilipun toimitusmaksu 2,50 e/tilaus (alle 100 euron tilaus) ja 3,50 e/tilaus (yli 100 euron tilaus). Kirjetoimitus 8 e/tilaus.

Valitettavasti minun ajatteluni ei löydä mitään logiikkaa tälle toimintamallille. Mitään muuta kuin älä käytä nettipalvelua. Osta netistä 10 prosentin ylihintaan - tuntuuko huokuttelevalta mainoslauseelta.

Myyn www.huuto.net:ssä tavaraa. Sanoma ja Itella ovat suuressa viisaudessaan kehittäneet huutopaketin. Ostan huutopaketin suoraan sivulta senttiä tai kahta vaille kahdeksan euroa. Maksan postimaksun verkkopankissa, josta pankki veloitta palvelumaksua 0,35 euroa ja tulostan taas omalla tulostimellani ja omilla musteillani ja saan nyplättyä kasaan pakettikortin. Ja ei kun postiin, jossa pudotan paketin omaan reikään ketään häiritsemättä.

Siis paketin toimituskustannukseksi tulee 8,30 euroa. Tämähän tuntui asialliselta palvelulta kunnes tajusin, että sama paketti maksaa 7,20 euroa, kun käytän Itellan painamia pakettikortteja ja kulutan postivirkailijan työaikaa.

Valitettavasti ajatteluni ei löydä tällekään tapaukselle mitään järjellistä selitystä. Mitään muuta kuin lopeta huutopaketin käyttö. Niin kuin olen tehnytkin.

VR:n lippukaupan käyttäjäkokemus painii jo aivan omassa sarjassaan. Viimeksi se suljettiin eilen. Silti VR pitää uudistusta onnistuneena. Sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässää.

Ilmeisesti olen liian innostunut verkkoasioinnista ja ennen kaikkea omaan väärän ajattelumallin, jonka mukaan itsepalvelu netissä tarjoaisi jotakin toiminnallisia ja ennen kaikkea taloudellisia etuja sekä olisi ekologista.

Ilmeisesti pitää tarkistaa myös jokainen e-lasku. En yhtään ihmettelisi, jos niissäkin joku nyhtäisi välistä ja tulisi minulle halvemmaksi vastaanottaa laskut kirjekuoressa metsiä ja energiaa tuhoten.

Onko nyt oikeasti niin, että oopperalipun tuotantokustannukset itsepalveluna loppuun asti tulevat niin paljon kalliimmaksi kuin meno luukulle.

Finnairia ja eläkeyhtiö Ilmarista lainatakseni voisin todeta, että vaikka nettikauppaketjun välistävedot eivät olekaan juridisesti väärin, niin ne eivät ainakaan ole hyvän kauppatavan mukaista. Ja vielä vähemmän innostaa nettiasiointiin.