Kaikki koirista

Maanantai 4.12.2023 klo 21.09 - Kauko Niemi

 

Facebookin Hauva-ryhmän tunnusluvut saavuttivat ennätyksiä jouluun alussa. 28 päivän aikana yli 800000 eri kävijää piipahti ryhmässä.

Hauva on Suomen vanhimpia ja suurimpia koiraharrastajille, lemmikkien omistajille tarkoitettu forum, joka kunnioittaa luontoa. Julkaisujen näkökulma valikoituu luonnon, koirarotujen ja lemmikkilajien luontaisista käyttäytymisistä ja elämästä.

Aikoinaan perustettiin hauva.com nettipalvelu ja sen vauhtia kiihdytti koirien rotuvalintakone, jolla tehtiin liki kaksi miljoonaa rotuvalintaa. Toiminta laajeni sitten Facebookiin omaksi ryhmäksi. Toiminta pyöri kuitenkin puhtaasti harrastuspohjalta ja sekä tekniikan että sisällön vaatimukset alkoivat kuormittamaan liikaa ja verkkosivu ajettiin alas.

Yhteistyöhaaveet Kennelliiton kanssa loppuivat heti kättelyssä, kun ilmoitin, että julkaisemme muitakin koira- ja lemmikkijuttuja kuin vain rotukoiria käsitteleviä asioita.

Jäljelle jäi sitten allekirjoittaneen ”one man show” – nyt 13 vuotta pyörinyt hauva-ryhmä Facebookissa ilman sponsoreita tai mainostuloja.

Vuodet ovat kasvattaneet tasaisesti tätä ryhmää ja nyt 4. päivän joulukuuta Facebookin raportin mukaan ryhmä tavoitti 28 päivän aikana ensimmäisen kerran niinkin suuren yleisön kuin 818365 henkilöä. 93092 henkilöä on käynyt useampia kertoja seuraamassa kuulumisia ja niin santusti sitoutuneet julkaisuun.

Luvuthan ovat aivan kohtuullisia, kun tiedetään että Suomessa on noin 700 000 koiraa.

Jos tarkkaillaan vuosien varrelta yksittäisiä julkaisuja, niin eniten suosiota niittänyt julkaisu on saanut 6800 kannanottoa, tykkäyksiä, hymiöitä ja muita ilmaisuja. Sitä on katsottu kaikkiaan 434300 kertaa. Toki juttuporukasta löytyy niitä liki täysiä ohareita, jotka eivät ole kiinnostaneet juuri ketään.

Näillä eväillä jatketaan ja toivoa sopii, että tämä on merkki myös siitä, että luonto on tullut lähemmäs ihmisten arvostusta.

 

Kauko Niemi

 

www.facebook.com/kaikkikoirista

 

 

 

 

 

Ihminen häviää aina luonnolle

Keskiviikko 23.11.2022 klo 18.59 - Kauko Niemi

 

Kukapa meistä ei olisi omissa pikku päissäimme miettinyt ilmastoasioita. Minäkin mietin harva päivä, mutta en lopeta miettimistäni syvään masennukseen. Enhän minä tiedä eikä kovin moni muukaan tiedä totuutta 1,5 asteesta ja kuinka tuo lämpötilan muutos pidetään aisoissa. Vai tarvitseeko?

Päivittäin törmää myös politikointiin. Ne uutiset eivät sytytä, jos joku ryhmä valjastaa näin vakavan asian omien etujen ajamiseen olipa nyt sitten joku vihreä tai elokapinointi tai joku muu.

Vaikutusvaltaisimmatkaan ihmiset eivät kykene ohittamaan omia etujaan yhteisen hyväksi. Tämä tuli varsin selvästi esille viime viikolla, kun Egyptissä päättyneen YK:n ilmastokokouksen tulokset olivat kaikkien asiantuntijoidenkin mielestä selvä pettymys.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Ollikainen luonnehti kokouksen tuloskokonaisuutta huonoksi kompromissiksi.

Ilman hyvinvoipaa luontoa olisimme nykyistäkin huonommassa tilanteessa. Egyptin ilmastokokouksen epäonnistuminen ei saisi toistua YK:n luontokokouksessa joulukuussa.

Minun ajatteluni perustuu siihen, että ihminen häviää aina satavarmasti luonnolle. Tähän perustuu myös minun ajatuksenjuoksu ilmasto-ongelmista. Luonnon ei tarvitse kinata kenenkään kanssa ja hakea teennäisiä kompromisseja tuottavuuden takaamiseksi seuraavilla kvartaaleilla.

Luonto elää tai kuolee ja mukautuu niihin tilanteisiin mitä on tarjolla. Luonto vain muuttaa toimintaansa sen mukaan mitkä ovat kasvun edellytykset eikä juurikaan anele apua tai jatkoaikaa muka viisaalta ihmiseltä. Etenkään välistävetäjiltä.

Viime viikolla maapallon väkiluku ylitti kahdeksan miljardin ihmisen rajan. Kaikkien näiden ihmisten pitäisi saada päivittäisen ravintonsa. Ja mistäs muualta se saadaan kuin luonnosta.

Tiedämme hyvin, että joka vuotista ylikulutuspäivää vietetään maailman laajuisesti nykyisin jo elokuussa. Tuolloin maapallon uusiutuvat luonnonvarat ovat vuositasolla käytetty. Meillä Suomessahan ylikulutuspäivä on jo keväällä. Pörräävät lentsikat kuljettaa meille kuitenkin herkkuja ympäri maailman ja nautiskellen pysymme hengissä. Samalla nuo lentsikat saastuttavat ilmaa ja ilmaston lämpenevä kierre sen kun kasvaa.

Kun ajattelemme maapallomme kehitystä, niin erilaiset ihmisten keksimät fyysiset rajat eivät ole niin kamalan vanha keksintö. Ihmiset vaeltelivat ja asettuivat sinne missä luonto tarjosi ruokaa ja toimeentuloa.

Olen tavattoman kiitollinen siitä perinnöstä tuolta ajalta eli Suomen jokamiehen oikeuksille liikkua luonnossa. Monessa maassa luonnossa liikkuminen ei olekaan itsestään selvyys vaan vaatii maanomistajan luvan. Rajoja pitää noudattaa ja kunnioittaa.

Sitten kun haen Amppareista uutista maamme itärajan aidasta, niin saan vastaukseksi liki 150 median julkaisemaa artikkelia/uutista uuden raja-aidan rakentamisesta. Eikä yhtään vähemmälle huomiolle jäänyt Trumpin muuri Mexicon rajalla.

Vuosisatojen saatossa rajojen vakiinnuttaminen synnytti myös sodat. Parhaillaan Venäjä ja Ukraina ovat erimielisiä rajoista. Jokainen vahtii omaa reviiriään ja jopa rauhanomainen rajan ylitys vaatii monimutkaisia toimenpiteitä.

No mitä merkitystä tällä kaikella on ilmastokysymyksiin. Vanhat kaavat tuppaavat vain toistumaan enemmän tai vähemmän voimakkaina. Jonakin päivänä, kun luonto on pilattu niin pahasti, ettei se pysty ruokkimaan meitä kaikkia kahdeksaa miljardia ihmistä, niin silloin alkavat erilaiset vaellukset, joita ei pitele aidat eikä muurit.

Yksikään ihminen ei kykene elämään aavikolla eikä vedenpeittämällä maa-alueella. vaan ihmisen on lähdettävä etsimään itselleen paikkaa, missä luonto tarjoaa tavalla tai toisella ravintoa elämiseen ja turvaa olemiseen.

87 prosenttia suomalaisista kokee luonnon erittäin tai melko tärkeäksi elämässään. (Sitran kysely 11.2021) Siis ei mikään marginaaliryhmä.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavilla 28.11.2022 alkaen

Lisää aiheesta

Ilmasto unohtui ilmastohallitukselta

Taas hallitus kinaa luonnonsuojelusta

Suomen ensimmäinen ilmasto-oikedenkäynti

Taas pelkkää politikointia

 

Osaatko kuunnella hiljaisuutta

Lauantai 25.7.2020 klo 21.09 - Kauko Niemi

Huomasin yhtenä päivänä yllättäen, että olin istunut tietokoneellani puolisentoista tuntia. Olin ihaillut muutaman Facebook-ryhmän kuvia. Siis satoja ehkä tuhansia kuvia Suomen luonnosta (Suomen luonnonvalokuvaajat, Suomen luonnonkuvaajat) linnuista (Suomen linnut), loputtoman kauniita ja hetkessä olevia maisemia (maisemavalokuvaajat).

Ryhdyin myös miettimään miksei näitä kuvia pystyttäisi jakamaan jonkinmoista korvausta vastaan ja rakentamaan suomalaista luontoimagoa.

Kuvat ovat harrastajien ottamia arkisen kauniita ja arkisen erikoisia luontohetkiä sellaisena kuin suomalainen luonto on mahdollista kohdata joka päivä erilaisena ja eri puolilla maata.

Varsinaiset luonnon mainoskuvat, kun ovat ulkopuolisia ja tekemällä tehtyjä, toki jotakin tiettyä yhtä bisnestä varten. Ymmärrän senkin, että luonto on joillekin vieras joillekin jopa pelottava. Ja varmasti on paljon ihmisiä, jotka ovat vieraantuneet luonnosta, eivätkä ole koskaan leikkineet käpylehmillä. Heille ei tuota suunnatonta tyydytystä olla hiljaisuudessa, vaan heidän on tarve esittää elämää jokin merkkituote päällä kansan keskuudessa.

Some on täynnä kotimaanmatkailijoiden ihastelua kuinka luonto voi olla kaunis. Jopa miljoonat suomalaiset saavat joka päivä ihastella mahtavia kokemuksia kotimaan luonnosta. Aivan kuin olisi juuri eilen keksitty ja syntynyt.

Koronan takia ulkomaan matkustuksella ei tällä hetkellä saa kerättyä irtopisteitä eikä arvostusta. Juuri nyt Suomi, Suomen luonto ja matkailu ovat kansan keskuudessa hyväksyttäviä kaikilla mittareilla mitattuna.

Vaikka itse olen käpylehmäihminen, oli minullekin luonto hukassa monien ruuhkavuosien ajan. Nyt nautin jokaisesta luontohetkestä ja opin jatkuvasti miksi luonto on viisaampi kuin sen yksi pieni osanen – ihminen.

Luonnollahan on suuri voima tasapainottaa elämää. Olin kerran luonnossa tuolla Lieksan takamailla. Kanssani oli intialainen ystäväni, joka aina muistaa vinoilla, että onko Helsingissä ulkonaliikkumiskielto. Eikä tuolloin tiedetty koronasta mitään.

Tuolla Lieksan takamailla hän pysähtyi heti ensimmäisenä päivän ja pyysi, että kuunnellaan tätä hiljaisuutta. Ja niinhän me sitten joka päivä istuimme kannon nokassa pitkiä toveja sanomatta sanaakaan ja kuuntelimme hiljaisuutta. Se oli yksi vaikuttavimmista luonto-opeistani tähän mennessä.

Luontomatkailun renessanssi ei ole alkanut kaikilta osin fiksusti. Ihmiset eivät ole aina tajunneet eikä muistaneet, että metsässä ei ole kunnossapito-osastoa, joka siivoaisi pussit, pullot ja purnukat pois. Monilla luontopaikoilla ja poluilla on onneksi luontokummitoimintaa. Vapaaehtoiset, luontoa rakastavat keräävät siivottomuudet pois.

Jokamiehen oikeudet korostuvat varsikin nyt kun metsissä on runsaasti tarjolla luonnon aitoja vitamiinipommeja. Mustikka ja hillasato palkitsee ahkerimmat ja rohkeimmat. Tosin kokemattomuutta luonnossa osoittaa, että hillasoille on tänä kesänä jo eksynyt autettavaksi yli 80 ihmistä. Suo kun näyttää kaikista suunnista samanlaiselta ja kun hetken olet marjojen perässä pyörinyt, voi suuntavaisto olla kokolailla hakusessa.

Jos on luontomatkailu saanut melkoisen piristysruiskeen, niin samoin on käynyt kotimaanmatkailulle yleisestikin ja jopa kesämökkikauppa on käynyt kuumana.

Erityisen positiivista on ollut se, että sukupolvi, joka oli hukkaamassa kotimaan matkailun, onkin 18 – 44 vuotiaat suurin kotimaanmatkailua kasvattava ikäryhmä tällä hetkellä. Suurin kiinnostus kotimaanmatkailussa on vesi. Onneksi sitä riittää ja rannikkoalueet ja suurien järvien rannat ovat nyt suosikkikohteita. Jopa useiden tuntien jonotuksia on koettu Turun saaristoreitillä ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvassa hiljaisessa Ulko-Tammion saaressa eletään huippuvilkasta kesää.

Veneilyn määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti, ja koronakevät sai suosion suorastaan ryöpsähtämään. Heinäkuun alkuun mennessä uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin jopa neljännes enemmän kuin viime vuonna. Parhaimmillaan veneiden myynti on jopa tuplaantunut viime vuodesta.

Toki lentoliikenteen avauduttua, moni suuntaa jälleen Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta aivan varmasti moni luontomatkailija on kokenut sisäisen rauhan ja kotimaanmatkailun helppouden, joten koronakesä tuskin jää ainoaksi kotimaan matkailun piikiksi ja kohokohdaksi.

Uusi tekniikkakin auttaa asiassa, vaikkapa Sanomien uusittu lomatutka netissä löytää sinulle yli 300 kotimaan kohdetta, joita et muuten helpolla löytäisi.

 

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 27.7.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Osaatko kuunnella hiljaisuutta

Lauantai 25.7.2020 klo 21.06 - Kauko Niemi

Huomasin yhtenä päivänä yllättäen, että olin istunut tietokoneellani puolisentoista tuntia. Olin ihaillut muutaman Facebook-ryhmän kuvia. Siis satoja ehkä tuhansia kuvia Suomen luonnosta (Suomen luonnonvalokuvaajat, Suomen luonnonkuvaajat) linnuista (Suomen linnut), loputtoman kauniita ja hetkessä olevia maisemia (maisemavalokuvaajat).

Ryhdyin myös miettimään miksei näitä kuvia pystyttäisi jakamaan jonkinmoista korvausta vastaan ja rakentamaan suomalaista luontoimagoa.

Kuvat ovat harrastajien ottamia arkisen kauniita ja arkisen erikoisia luontohetkiä sellaisena kuin suomalainen luonto on mahdollista kohdata joka päivä erilaisena ja eri puolilla maata.

Varsinaiset luonnon mainoskuvat, kun ovat ulkopuolisia ja tekemällä tehtyjä, toki jotakin tiettyä yhtä bisnestä varten. Ymmärrän senkin, että luonto on joillekin vieras joillekin jopa pelottava. Ja varmasti on paljon ihmisiä, jotka ovat vieraantuneet luonnosta, eivätkä ole koskaan leikkineet käpylehmillä. Heille ei tuota suunnatonta tyydytystä olla hiljaisuudessa, vaan heidän on tarve esittää elämää jokin merkkituote päällä kansan keskuudessa.

Some on täynnä kotimaanmatkailijoiden ihastelua kuinka luonto voi olla kaunis. Jopa miljoonat suomalaiset saavat joka päivä ihastella mahtavia kokemuksia kotimaan luonnosta. Aivan kuin olisi juuri eilen keksitty ja syntynyt.

Koronan takia ulkomaan matkustuksella ei tällä hetkellä saa kerättyä irtopisteitä eikä arvostusta. Juuri nyt Suomi, Suomen luonto ja matkailu ovat kansan keskuudessa hyväksyttäviä kaikilla mittareilla mitattuna.

Vaikka itse olen käpylehmäihminen, oli minullekin luonto hukassa monien ruuhkavuosien ajan. Nyt nautin jokaisesta luontohetkestä ja opin jatkuvasti miksi luonto on viisaampi kuin sen yksi pieni osanen – ihminen.

Luonnollahan on suuri voima tasapainottaa elämää. Olin kerran luonnossa tuolla Lieksan takamailla. Kanssani oli intialainen ystäväni, joka aina muistaa vinoilla, että onko Helsingissä ulkonaliikkumiskielto. Eikä tuolloin tiedetty koronasta mitään.

Tuolla Lieksan takamailla hän pysähtyi heti ensimmäisenä päivän ja pyysi, että kuunnellaan tätä hiljaisuutta. Ja niinhän me sitten joka päivä istuimme kannon nokassa pitkiä toveja sanomatta sanaakaan ja kuuntelimme hiljaisuutta. Se oli yksi vaikuttavimmista luonto-opeistani tähän mennessä.

Luontomatkailun renessanssi ei ole alkanut kaikilta osin fiksusti. Ihmiset eivät ole aina tajunneet eikä muistaneet, että metsässä ei ole kunnossapito-osastoa, joka siivoaisi pussit, pullot ja purnukat pois. Monilla luontopaikoilla ja poluilla on onneksi luontokummitoimintaa. Vapaaehtoiset, luontoa rakastavat keräävät siivottomuudet pois.

Jokamiehen oikeudet korostuvat varsikin nyt kun metsissä on runsaasti tarjolla luonnon aitoja vitamiinipommeja. Mustikka ja hillasato palkitsee ahkerimmat ja rohkeimmat. Tosin kokemattomuutta luonnossa osoittaa, että hillasoille on tänä kesänä jo eksynyt autettavaksi yli 80 ihmistä. Suo kun näyttää kaikista suunnista samanlaiselta ja kun hetken olet marjojen perässä pyörinyt, voi suuntavaisto olla kokolailla hakusessa.

Jos on luontomatkailu saanut melkoisen piristysruiskeen, niin samoin on käynyt kotimaanmatkailulle yleisestikin ja jopa kesämökkikauppa on käynyt kuumana.

Erityisen positiivista on ollut se, että sukupolvi, joka oli hukkaamassa kotimaan matkailun, onkin 18 – 44 vuotiaat suurin kotimaanmatkailua kasvattava ikäryhmä tällä hetkellä. Suurin kiinnostus kotimaanmatkailussa on vesi. Onneksi sitä riittää ja rannikkoalueet ja suurien järvien rannat ovat nyt suosikkikohteita. Jopa useiden tuntien jonotuksia on koettu Turun saaristoreitillä ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvassa hiljaisessa Ulko-Tammion saaressa eletään huippuvilkasta kesää.

Veneilyn määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti, ja koronakevät sai suosion suorastaan ryöpsähtämään. Heinäkuun alkuun mennessä uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin jopa neljännes enemmän kuin viime vuonna. Parhaimmillaan veneiden myynti on jopa tuplaantunut viime vuodesta.

Toki lentoliikenteen avauduttua, moni suuntaa jälleen Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta aivan varmasti moni luontomatkailija on kokenut sisäisen rauhan ja kotimaanmatkailun helppouden, joten koronakesä tuskin jää ainoaksi kotimaan matkailun piikiksi ja kohokohdaksi.

Uusi tekniikkakin auttaa asiassa, vaikkapa Sanomien uusittu lomatutka netissä löytää sinulle yli 300 kotimaan kohdetta, joita et muuten helpolla löytäisi.

 

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 27.7.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Viikonlopun kaksi kuvaussuunnitelmaa meni pieleen

Maanantai 26.1.2015 klo 22.35 - Kauko Niemi

Valokuvaus harrastuksena kasvattaa luonnetta ja ennen kaikkea kunnioitusta luontoa kohtaan. Luonto ei kuuntele minun toiveitani niin kuin se ei kuuntele saati tottele edes huipputiedemiehiä, eikä bisnes sankareita. Luonto voittaa aina.

Nimensä mukaan valokuvauksessa on kaksi keskeistä elementtiä valo ja kuvaus. Kuvausta voi yrittää ja suunnitella vaikka kuinka, mutta jos ja kun luonto ei välitä minun suunnitelmistani, niin minä annan periksi kuten kahdesti viime viikonloppuna. Ei ollut sitä valoa mitä minä olisin tarvinnut.

Valokuvaus kasvattaa kunnioittamaan luontoa enemmän kuin moni arvaakaan tai tiedostaa. Valokuvaus kasvattaa luonnetta ja nöyryyttä. Ja sitten kun valo ja kuvaus menevät nappiin joskus pitkänkin yrittämisen jälkeen, onnistumisen ja luovuuden ilo on suuri.

Toki toinen puoli valokuvausta on hetki, jolloin valokuvataan olivatpa valo-olosuhteet mitkä tahansa ja kuvauspaikka mikä tahansa. Ja näppärät insinöörit ovat keksineet kaiken maailman keinovaloja, joilla saa keinotekoisia valokuvia.

Minulla pisin tähänastisista valokuvaus suunnitelmista on kestänyt 2,5 vuotta, ennen kuin sen pystyi toteuttamaan. Toinen idea kesti kaksi vuotta. Kolmas idea juoksutti ainakin 20 kertaa paikalle tarkistamaan kuinka valot ja varjot muuttuvat ja elävät. Missään näissä tapauksissa luonto ei totellut minua, vaan nöyränä odotin ja seurasin oikeaa hetkeä.

Hieno harrastus, joka opettaa luontosuhdetta, vieläkin enemmän, jos harrastaa luontokuvausta. Ja lopuksi se karu totuus; olipa sinulla millainen kamera tahansa, niin kamera on aina parempi kuin kuvaaja.

Muoviton syyskuu alkaa - en silti kanna broilerinkoipia taskussani

Maanantai 1.9.2014 klo 9.07 - Kauko Niemi

Tänään alkaa muoviton syyskuu – harvalla on viitseliäisyyttä tai edes mahdollisuutta pysyä kokonaan irti muovista kokonaista kuukautta. Niin tiukkaan on maailma muovitettu.

Sekin olisi jo paljon, jos edes tiedostaisi kuinka paljon muovia käyttää ja erityisesti turhaa muovia. Kuinka paljon asioita pakataan turhaan tai luonnon kannalta vääriin pakkauksiin.

Viimeistään silloin kun näin tämän kamalan videon linnuista keskellä ei mitään, pysähdyin ajattelemaan ihmisten muovin käyttöä ja välinpitämättömyyttä sotkea omaa pesäämme liki peruuttamattomasti.

Yksistään Suomessa käytetään vuosittain yli 300 miljoonaa muovista kauppakassia – turhaan. Niin monet asiat pakataan pariinkin kertaan. Ja jos muka joku direktiivi niin vaatii, niin sitten puretaan sellaiset direktiivit.

Totuttu käytäntö on vaikea muuttaa. Itse lopetin muovisen kauppakassin käytön noin vuosi sitten. Parempi on kuitenkin sanoa aloitin lopettamisen. Kesti melkein vuoden ennen kuin arki alkoi sujua. Nyt minulla on läjä kangaskasseja. Muutama 2-4 roikkuu kotona eteisen naulakossa, hieman useampi on autossa.

Kuvittelin että kahdella pärjäisi. Ei pärjännyt. Aina puuttui kassi joko autosta tai kotoa, riippuen hoituiko kauppareissu autolla vai kävellen. Aika usein myös autolla tehtävän kauppareissut kassajonossa huomasin, että kassi on autossa. Aiemmin kiltisti ostin muovikassin. Nyt sitä tapahtuu sen verran harvoin, että jätän ostokset kassalle odottamaan ja kipaisen hakemaan kangaskassin autosta. Vielä reilu puolivuotta ja olen varma, että homma on automaattisesti hanskassa.

Toinen esimerkki, joka meni jakeluun heti. Jokin aika sitten maitotölkkeihin ilmestyi muovikorkki. Suivaannuin tästä turhakkeesta niin paljon, että käyttäytymiseni muuttui kertaheitolla. En osta maitoa sellaisessa pakkauksessa, jossa on muovikorkki. Tämä johtaa siihen, että maidonostopäivänä käyn Alepassa tai Lidlissä. Esimerkiksi Alepasta saa Arlan punaista täysmaitoa muovittomasti. En osta Valion ruokakermaa, koska niissä on muovikorkki.

Luontopatikointiporukallamme on aina kassi mukana mihin keräämme vastaan tulevat muovipuollot ja -pussit. Sekin on vaikea ymmärtää, että jotkut lähtevät luontoon ja heittävät eväspussinsa siihen paikkaan missä eväänsä syövät tai missä viimeinen hörppy juomapullosta otetaan.

Nyt alkavan muovittoman kuukauden aikana en aio kantaa broilerinkoia paljailtaan taskussa kaupasta kotiin, mutta aion miettiä jokaisen muovin kohdalla olisiko mahdollista toimia toisin tai tehdä toisia, vähemmän muovisia valintoja. Olen jo tänään varma, että teen tämän kuukauden aikana löydöksiä ja havaintoja, jotka muuttavat käyttäytymistäni lopullisesti.

Kenenkään muovitieteilijän ei kannata tästä kirjoituksesta ottaa herneitä nenäänsä, että yleistä muovin yhdeksi kategoriaksi eri laaduista piittaamatta. Muovi kuin muovi kuormittaa liikaa meidän yhteistä elintilaamme.

Onneksi itsesensuuri petti

Keskiviikko 25.6.2014 klo 11.57 - Kauko Niemi

Maanantai-iltainen kuvausreissu oli kaikkea muuta kuin tavoiteltua auringonlaskua. Tosin henkisesti osasin varautua myös muuhun. Kyseisellä reitillä kohtaa usein myös eläimiä.

Sadan kilometrin ajoon olisi ihan hyvin riittänyt sekin, että istuu rannalla aivan hiljaa, kuuntelee luonnon ääniä ja tekee lyhyen meditaation.

Itse kohde tarjosi pari hienoa kuvaushetkeä. Vielä julkaisemattomat taivaalliset layerit tulevat julki tuota pikaa.

Vielä taustaksi se, että päivällä yhden objektiivin kanssa oli ongelmia ja kokeilin kameran palauttamista tehdasasetuksille. Ja kuinka ollakaan illan keikalle en käynyt kaikkia kymmeniä asetuksia läpi ja niin työvälineenä oli puolittainen tekniikkapläjäys. Osa kuvista taltioitui vain jpeg-versioina ja paljon bitti-informaatiota hävisi taivaan tuuliin.

Auringon laskettua kotimatkalla alkoi tapahtua – kaksi pupua, joista toinen jäi bittien vangiksi. Kolme peuraa pääsi karkuun. Mutta avautuvalla peltoaukeamalla rypsin satoa oli nauttimassa kaiken kaikkiaan yhdeksän hirveä.

Julkaistut kuvat tästä

Mutta itse asiaan ja otsikon toteamukseen. Mietin pitkään, oikeastaan koko yön, jotta julkaisenko kuvia lainkaan. Ne eivät täyttäneet minun sisäistä kriteeristöä moitteettomasta kuvasta. Tämä koski siis kuvien teknistä laatua.

Toisaalta koko työurani olen joutunut toimittajana miettimään kuvakerrontaa. Yhdeksän hirveä on sen verran harvinainen ilmiö, että kuvakerronnan kriteeristö kyllä täyttyy. Ja näin se osoittautui myös käytännössäkin. Ensimmäisen vuorokauden aikana kuvat saivat yli 1700 peukutusta.

Väärä epäröintini johtui siitä, että kuvan voima on niin valtava. Voit kirjoittaa tai sanoa melkein mitä vaan ja tuhota viestisi sopimattomalla kuvalla. Kuvallisesta viestistä muistetaan usein vain kuva.

Tuotteesi, palvelusi, toimintasi kuvan on oltava tekniseltä tasoltaan sekä kerronnaltaan oikeassa suhteessa välitettävään viestiin. Huono kuva tekee tuotteestasi huonon. Huono kuvakerronta johtaa harhaan. Tavanomainen kuva ei pysäytä, eikä avaa mahdollisuutta tekstille.

Jos sinulla ei ole hyvää kuvaa, niin jätä mieluummin kuvittamatta, jottet tuhoa viestiäsi.

Kolme viikon otsikkoa pysähtyttää ja pistää miettimään

Perjantai 16.8.2013 klo 16.45 - Kauko Niemi

Näitä otsikoita on todella vaikea pukea sanoiksi. Olla ärsyttämättä ketään tai ärsyyntyä itse. Kyse on kuitenkin kehityksestä joka on vaarallinen pitkällä tähtäimellä ihmiselle itselleen ja lyhyellä tähtäimellä eläimille. Tässä kehityksessä ei ole voittajia.

MTV3: Löytöeläintaloista tullut käytettyjen lemmikkien kaatopaikkoja


YLE: Kertakäyttökanat ja -lampaat - uusi murhe kesäkissojen rinnalla


YLE: "Ihmisistä on tullut sietämättömiä"



Ihminen tarvitsee luonnon kanssakäymistä sekä fyysisen että henkisen hyvinvointinsa takia. Vuorovaikutus on välttämätön, eikä ihmisellä ole kykyä eikä oikeutta muuttaa luonnollista kehitystä, vaikka kuinka niin luulisi.

Lyhyellä aikajänteellä toki ihminen voi tehdä omia temppujaan hetkellisesti. Vieraantuminen luonnosta ja luonnonvoimista on tosiasia, kun eläimet esineellistetään. Niitä tulee ja menee – so what?

Milloinkahan tulee ensimmäinen tarjous kauppaan, kun ostat farkut saat kaupanpäälliseksi kissan. Jos sattuu olemaan tuhma kissa, niin heitä roskikseen – so what?

Ihmisen sietämättömyydestä Kimmo Saarisen mukaan joka toinen suomalainen on allerginen jollekin. Tilanne on käsittämätön.
Käytännössä immuunijärjestelmä pitää jotakin luonnon täysin harmitonta asiaa, kuten esimerkiksi koivun siitepölyä uhkana.

Mitäs tuosta nyt yhdestä allergiasta – apteekista saa kemiaa, jolla pärjää taas pari viikkoa ja jaksaa mennä shoppaileen koivuttomaan ostoskeskukseen.

Kaksi valkoista paimenkoiraa vapaana

Perjantai 10.5.2013 - Kauko Niemi

Koira kun ei ryhdy hädän hetkellä ajattelemaan, että katsotaan nyt, josko tilanteesta jotenkin selvittäisiin. Se vain vaistovaraisesti puolustautuu sekunnin murto-osassa, hyökkää kimppuun ja puree. Ja sitten päivitellään, kun se ei koskaan aiemmin ole tällaista tehnyt ja aina tottelee kun käsketään. Kyse on vain kahdesta täysin eri asiasta.

Eilinen kuuden ja puolen tunnin patikointi Nuuksion poikki toi vastaa kauniin ja herkässä vaiheessa olevan luonnon sekä kymmenkunta koiraa. Omassa seurueessani oli mukana husky ja osan aikaa australian kelpie.

Koirat olivat lain mukaan asianmukaisesti kytkettynä paitsi kaksi isoa valkoista paimenkoiraa. Koirilla ei ollut edes pantoja, joten niiden välittömästi kytkeminen tuskin olisi onnistunut.  

Kyseisessä tapauksessa näytti myös siltä, että koirien hallinta ei muutoinkaan sujunut kuin strömsöössä. Koirat houkuteltiin reitiltä syrjään ja makupalojen turvin pidettiin koirien katse muualle kuin vastaan tulevaan huskyyn. Koirien katse ohjattiin tiukasti pensaikkoon.

Näissä tapauksissa aina vaan tulee mieleen, että omistaja ei ole ymmärtänyt pätkääkään koiran perusluonnetta. Luontokappale reagoi vaistollaan alle sekunnissa. Niin hyvin kasvatettua ja koulutettua koiraa ei ole olemassakaan, etteikö se hädän hetkellä purisi, hyökkäisi uhkaavan kohteen kimppuun.

Tässä vaiheessa on varmuuden vuoksi alleviivattava, että hädänhetki on koiralle aivan joku muu kuin ihmiselle.

Eilisessä tapauksessakin liikuttiin suositulla liikunta-alueella, missä ihmiset treenaavat juosten, pyöräillen ties minkälaisissa ja värisissä vaatetuksissa.

Tällaisen nopeasti eteen tulevan kohteen koira helposti kokee uhkaksi. Koira kun ei ryhdy ajattelemaan, että katsotaan nyt, josko tilanteesta jotenkin selvittäisiin. Se vain vaistovaraisesti puolustautuu sekunnin murto-osassa. Ja sitten päivitellään, kun se ei koskaan aiemmin ole tällaista tehnyt ja aina tottelee kun käsketään.

Kyse on vain kahdesta täysin eri asiasta.

Metsästyslaissa määrätään koiran kiinnipitovelvollisuudesta, että maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Taajamissa on kuitenkin voimassa järjestyslaki, jonka mukaan koira on aina pidettävä kytkettynä.

Pesintä on jo käynnissä ja pian luonnossa kaikki on pientä ja hentoa. Tämä on myös koiranomistajan ymmärrettävä.

Se mitä tapahtuu luonnolle se tapahtuu ihmiselle

Keskiviikko 9.1.2013 klo 16.37 - Kauko Niemi

Siinä on elämänohje, joka on tainnut hämärtyä monelta. Jopa jäänyt siirtämättä sukupolvelta toiselle. Se on kuitenkin elämänohje, joka vaikuttaa niin moneen asiaan elämässämme. Aina koirankasvatuksesta Australian huippukuumaan ilmanalaan tai Yhdysvaltain hirmumyrskyihin.

Nyt voi ja suosittelen jokaiselle luontosuhteen parantamisen aloittamista elokuvalla Metsän tarina. Jos et jaksa mennä lähimetsään mene edes teatteriin ja pysähdy reiluksi tunniksi ja koe luonnon kauneus ja monimuotoisuus.

Elokuvassa ei ole kiire, mutta ei ole metsässäkään. Mitä hitaammin ja hiljaisemmin metsässä liikut, sen enemmän näet ja koet. Luontokuvaajat Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen ovat keränneet materiaalia yli viisi vuotta ja saaneet tallennettua huikeita tuloksia.  

Käsikirjoittaja Ville Suhonen on onnistunut kuljettamaan useampaa tarinaa samaan aikaan. Tarinassa kulkee luonnon / metsän mytologia, faktat ja luonnon vuoden kiertokulku.

Metsä ei ole ollut ihmisen riiston ja mellastuksen paikka. Kaikki lähtee luonnon kunnioituksesta tietoisena siitä mitä tapahtuu metsälle se tapahtuu ihmiselle.

Paitsi, että tarina pysähdyttää miettimään omaa luontosuhdettaan, niin elokuva on luontokuvauksesta kiinnostuneelle todellinen herkkupala. Ymmärtää hyvin jo ensiminuuteilta asti miksei Nuuksion makkararetkillä näe juuri muita kuin myrttyilmeisiä kanssakävelijöitä, jotka jättävät jälkeensä eväspakkauksiaan.

Sydämestäni toivon, että tämä tarina päätyy myös koululaisten oppimateriaaliksi. Vieraantuminen luonnosta vaikuttaa niin moneen asiaan. Ihmisen tehtävänä ei ole hallita luontoa eikä luonnon eläimiä.

Metsän tarina – Ville Suhonen, Kim Saarniluoto (leikkaus), Marko Röhr (tuottaja) kuvaajat Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen. Parhaillaan elokuvateattereissa.