Poliisi varoittaa

Keskiviikko 29.2.2012 - Kauko Niemi

Etelä-Savon poliisi varoittivirallisesti Kerimäellä epäillystä koiramyrkytyksestä. Poliisin tiedotteen mukaan ainakin yksi koira oli vakavasti sairastunut syötyään näitä ”herkkupaloja.”

Tässä tapauksessa asiaa oli ilmeisesti asiaa jo selvitetty riittävästi, eikä poliisi julkaissut tiedotettaan huhujen perusteella. Ainakin, jos poliisin toimintaan on luottaminen. Muutaman viikon takainen Tampereen myrkkyvaroitus taas osoittautui parkettilattian hiontapölyksi, vaikka sielläkin koiran epäiltiin sairastuneen tähän ”rotanmyrkkyyn”

Myrkytysuutiset ovat hämääviä. Ne leviävät vauhdilla netissä ja saavat aika ajoin kohtuuttomat mittasuhteet. Aivan kuin vanha huhuleikki, jossa kuiskataan toisen korvaan lyhyt tarina ja jo muutaman ketjun jälkeen tarina on muuttunut melkoisesti.

Myrkytysuutisoinnissa jää myös medialta taustojen tarkistus monasti heppoiseksi.

Myrkytys uutisen kohdatessa tilanne on tietysti kaksijakoinen – olisiko varmuuden vuoksi kuitenkin jatkettava varoitusta, jos se vaikka sittenkin olisi myrkkyä. Jatkettava ennen kuin joku söpö koira ahmaisee nakinpalkan suuhunsa, vaikkei niitä nakkeja edes todellisuudessa tainnut ollakaan.

Tervettä harkintakykyä kannattaa käyttää ja ilmoittaa asiasta poliisille.

Kokonaan toinen asia on se, että mitä mahtaa niiden ihmisten päässä liikkua, jotka vihaavat eläimiä niin totaalisesti, että jaksavat viritellä näitä ansoja. Joita siis ihan todettunakin on löytynyt.

Siinähän ei ole kyseessä voi olla naapurin koiran haukuntaan hermostunut henkilö. Naapurin koiranomistajaa voisi mennä torumaan suoraan. Tai tehdä haukunnasta kohdistetun ilmoituksen virkavallalle.

Mitä liikkuu sen henkilön päässä, joka levittää myrkkyä häätääkseen oravat pois. Siinä samalla tarjoutuu kohtalokasta ”ruokaa”, linnuille, kissoille, joka pienille lapsille.

Kenelle luontokappale voi olla niin suuren vihan kohde? Kuka auttaisi näitä henkilöitä löytämään sovun luonnon kanssa.

Hiihtäjät vastaan koirailijat, koirahiihto

Keskiviikko 22.2.2012 - Kauko Niemi

Taas on se vuodenaika, jopa hiihtolomaviikko, jolloin vakiokeskustelu leimahtaa joka ainoa vuosi. Koirat ja hiihtäjät eivät mahdu samaan metsään.

Keskustelu on yhtä varmaa kuin kahden kuukauden kuluttua koirankakat lumien sulaessa. Keskustelu siirtyy nettipalstoilta aina itse laduille ja valitettavasti jopa sauvojen säestyksellä.

Hiihtäjän ja koirankohtaaminen on ristiriitainen, sillä kumpikin osapuoli tulkitsee eri sääntöjä. Hiihtäjä lukee esimerkiksi kaupunkien järjestyssääntöjen sallimia kieltokylttejä, joissa kielletään laduilla käveleminen. Kävelemiseksi hiihtäjä tulkitsee vaikkapa ladun ylittämisen.

Koiran kanssa metsässä kulkeva toteuttaa taas Suomen perustuslakia jokamiehenoikeudesta. Siis tiukan paikan tullen mitä todennäköisimmin koiran kanssa kulkeva voittaa välikohtauksen. Harvemmin järjestysääntö voi päihittää perustuslain.

Hiihtokulttuuriin kuuluu myös, että takaa tuleva väistää, niin ladulla kuin rinteessäkin. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että hiihtäjä nopeampana väistää.

Hiihtäjän ja koiran kohtaaminen on aina niin tulkinnanvarainen tilanne, ettei siinä kenenkään kannata uhotella. Ainoa ratkaisu sen sijaan, että ryhdyttäisiin tulkitsemaan pilkkuja, on kohteliaisuus ja toisten huomioiminen. Sopu tilaa antaa.

Koiran kanssa talvisessa luonnossa liikkuva voi hakeutua vähemmän ladullisille alueille. Hiihtäjien on syytä varautua siihen, että mäen alla voi olla muitakin esteitä kuin koira.

Oman mausteensa soppaan tuo myös se, että kuntien ulkoiluviranomaiset muuttavat kovin helposti vakiintuneita kevyenväylän reittejä hiihtoladuiksi.

Nyt on jo kolmas talvi koko Suomessa kun voit yhdistää nämä asiat ja harrastaa koirahiihtoa. Jotkin edistyneemmät kunnat ja kaupungit ovat varanneet latureittejään koirahiihdolle tiettyinä päivinä viikossa.
Jos olet kiinnostunut koirahiihdosta voit aloitta tutustumisen vaikka lukemalla ensin Suomen Valjakkourheilijoiden  Liiton sivuilta Koirahiihto-oppaan.

Kaikille rauhallisia ja nautinnollista hiihtolomahetkiä.
 

Vastuutonta eläinrakkautta

Tiistai 7.2.2012 - Kauko Niemi

Lemmikkieläinten lihomisesta huolissaan olevan amerikkalainen Association for Pet Obesity Prevention –yhdistys toteaa tuoreessa tutkimuksessaan, että 55 prosenttia kissoista ja 53 prosenttia koirista on liikalihavia. Luvuiksi muutettuna tämä tarkoittaa, että maasta löytyy yli 88 miljoonaa liian pulleaa kissaa ja koiraa.

Ylimääräisistä kiloista seuraa, että lemmikit ovat alttiimpia erilaisille lihavuudesta johtuville sairauksille, kuten sokeritaudille ja erilaisille syöville. Lisäksi elikoilla on muun muassa hengitysvaikeuksia ja korkeaa verenpainetta.

Syyt lemmikkieläinten lihomiseen ovat samat kuin ihmisilläkin, liikaa, vääränlaista ruokaa ja liian vähän liikuntaa.

Kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkilä kirjoittaa eilen julkaistussa blogissaan samasta asiasta. Heikkilä ottaa rajusti kantaa omaan tyyliinsä tällä kertaa eläinten ruokinnasta.

Mielestäni kaikki eläimille tarkoitetut valmisruuat ja kuivamuonat ovat roskaa, joka sairastuttaa lemminkin vuoren varmasti ennen aikojaan. Kissojen ja koirien ruuissa on paljon tärkkelystä, joka on peräisin viljasta ja sisältää gluteiinia. Tärkkelys-gluteiini -yhdistelmä on todellinen sairauspommi eläimelle, jonka suolisto on tarkoitettu vain lihan syöntiin. Vaikka tärkkelys olisi riisistä, on sillä sama teho. Ajan kuluessa iskee diabetes. Sama koskee myös ihmistä, mutta siitähän ei saa puhua.

Olipa ruokinta kunkin mielestä kuinka hyvää tai huonoa tahansa, niin lopputulos ja kehitys on huolestuttava ja siitä on vastuussa yksinomaan koiran omistaja. On vastuutonta eläinrakkautta syöttää koira ylipainoiseksi ja kipeäksi.

Moni tekee tämän tietämättömyyttään. Liian moni ei ymmärrä lajin luontaista ruokavaliota. Kovin moni on vain niin laiska koiranomistaja, että nappulat riittäköön.

Jos on vastuutonta ruokkia koira sairaaksi, niin jopa vieläkin vastuuttomampaa on olla hyväksymättä koiran lajille tyypillinen käyttäytyminen ja ryhtyä syöttämään sille vaikkapa ihmisille valmistettuja rauhoittavia lääkkeitä.

Iltalehden haastattelussa eläinlääkäri Tuulia Burgherr varoittaa, ettei koiran lääkitseminen ole ongelmatonta, koska mielialalääke poistaa eläimeltä pelon tunteen.

Kun lääke poistaa pelon, on valitettavasti riski, että koirasta tulee jopa entistä aggressiivisempi. Se ei pelkää taistelua, vaan uskaltaa tapella.

Homekoirille nopeasti virallinen asema

Keskiviikko 25.1.2012 - Kauko Niemi

Suomi on homeisten tilojen ja rakennusten luvattu maa. Rakennustekniikkamme ja ilmastomme eivät ole vuosien varrella kohdanneet terveellisellä tavalla ja rakennusten homevauriot ovat jokapäiväisiä terveysriskejä ja etenkin kalliita korjata.

Tiedämme ja tunnustamme koirien ilmiömäisen, hajuaistiin perustuvan ominaisuuden tunnistaa ja löytää melkein mitä vain siis myös hometta.

Koiria käytetään tupakan, rahan, huumeiden ja monien muiden asioiden ilmaisemiseen ja puhettakaan kadonneiden ja karanneiden ihmisten jäljittämiseen hajun perusteella.

Etelä-Korean tulli otti koirat käyttöön piraattilevyjen etsimisessä. Ja ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana tulli pysäytti 1,5 miljoonaa piraattilevyä.

Puolustusvoimilla, tullilla ja poliisilla on omat kriteerinsä koiriensa kouluttamisessa ja hyväksynnässä. Nyt olisi kiire saada myös homekoirien asema luotettavalle ja virallisesti hyväksyttävälle tasolle.

Hometta ilmaisevia koiria on kohtuullinen määrä ja ne tekevät jo ainutlaatuista työtä. Tällä viikolla valmistuvat myös ensimmäiset homekoirakot Kannuksen maaseutuopistosta.

Keski-Pohjanmaan Maaseutuopisto on ensimmäinen oppilaitos Suomessa, josta valmistuu homekoiraohjaajia 1,5 vuotta kestäneeltä kurssilta. Aiemmat homekoirat ovat kouluttautuneet omin avuin.

Nyt olisi todella tärkeää kiireesti luoda jonkinlainen sertifiointi-järjestelmä, jolla varmistetaan kunkin koirakon ammattimainen ymmärrys rakennustekniikasta ja koiran ohjaamisesta ja sen homeen ilmaisusta.
Sellainen sertifiointijärjestelmä, jonka voisivat eri viranomaiset ja vakuutusyhtiöt hyväksyä.

Homekoirahan ei hometta miksikään muuta. Sitä vain rakennuksissa on tai sitten ei. Mutta kun homevaurioita kartoitetaan, pystyy koira ilmaisemaan hyvinkin tarkkaan sen alueen missä vaurio sijaitsee. Korjaustyöt voidaan nopeasti paikantaa oikeaan kohtaan.

Tarkka paikantaminen nopeuttaa korjauksia ja säästää merkittävästi kustannuksia. Itse en ainakaan lähtisi tutkimaan homevaurioita purkamalla rakenteita varmuuden vuoksi ja etsimään näköhavaintoja. Etenkin kun kaikki homevauriot eivät edes silmällä näy.

Homekoirien virallinen tunnustaminen osana homevaurioiden korjausketjua olisi todella iso harppaus yhä kasvavaan homeongelmaan. Innokkaista koirista ja ammattitaitoisista ohjaajista ei ole puutetta.

Maltti on valttia ravintoloiden koira-asiakkailla

Keskiviikko 11.1.2012 - Kauko Niemi

Harvoin suuriin muutoksiin suhtaudutaan niin maltillisesti kuin vuoden vaihteessa muuttuneeseen käytäntöön koirien sallimisesta ravintola-asiakkaiksi.

Todennäköisesti seuraavan kerran asia ryöpsähtää nettipalstoille, kun keväällä avautuvat terassit ottavat kantaa, voisiko vaikka yhden oluen siemaista koiranulkoiluttamislenkillä.

Suomalainen hygienia ja siisteys asuvat syvällä ihmisten sisällä, myös koiranomistajien sisällä. Ja hyvä näin, ettei asiasta provosoiduta.
Innokkaimmatkin koiraihmiset haluavat ruokarauhan ravintolassa, eivätkä itse hevin menisi koiran kanssa ravintolaan syömään, vaikka ravintola avaisikin ovensa koirille.

Viimeksi tänään Turkulaisen haastattelussa koira-aktivistit kuvaavat omia ajatuksiaan, jotka ovat hyvin maltillisia ja varmasti sopusoinnussa yleisen suomalaisen siisteys ja hygieniakäsityksen kanssa. Joskin meidän hygieniakäsitys onkin monissa asioissa äärimmäistä liioittelua.

Hygieniakäsityksessä ollaankin ottamassa peruutusaskeleita muissakin kuin koiratapauksissa. Ja aika selvästi on jo osoitettu, että koirat siedättävät hyvin erilaisiin allergioihin. Koiraperheissä on vähemmän allergiaa kuin muissa perheissä.

Koirien ravintolassa käynti on siis pitkälle tottumis- ja kulttuurikysymys, joka muuttuu hitaasti ja omalla vauhdillaan, eikä sitä pidä sen enempää vauhdittaakaan. Ajan mittaan sopu kyllä antaa tilaa.

Itse olin reilu vuosi sitten Wienissä ja lounaspaikaksi valitsin McDonalsin. En välttämättä ruoan takia, vaan hyvän nettiyhteyden takia. Jotain outoa oli ilmassa. Minulla meni pitkään, ennen kuin tajusin ja havainnoin, että ympärillä oli kolme koiraa. Kaksi pientä ja yksi iso.

Näin se varmaan tapahtuu ajan mittaan myös Suomessa. Paikat ja ajat valikoituvat luontaisella tavalla. Olen aiemminkin asiasta kirjoittanut. Kaksi ääripäätä löytyy varmasti kun puhutaan Kahvila Regatasta Helsingin Töölössä tai keskellä metsää Tammelassa, (vuorineuvos Puolimatkan entinen metsästystalo) sijaitsevasta Keppana Kellarista.  Regatassa on aina ollut juomakupit koirille kun taas metsäjuottolan pihalla suurin tervetulotoivotus on, ettei koiraa saa ottaa autosta ulos.

Ravintoloitsijat ovat suhtautuneen varovasti muutokseen. Suuria markkinointikampanjoita ei ole näkynyt. Nyt olisi oiva hetki perustaa ravintola vilkkaille koirien ulkoilutusreiteille – vaikkapa Helsingin Töölönlahden ympäristöön.

Yhteistä joulurauhaa eläimille ja ihmisille!

Perjantai 23.12.2011 klo 10.40 - Kauko Niemi

Liian monta purematapausta, liian monta myrkytystapausta, liian monta oikeudenkäyntiä koirien ja muiden lemmikkien huonon kohtelun takia. 500 pelastettua eläintä yksinomaan Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen toiminta-alueella on myös liian paljon.

Sen sijaan 40000 tappouhkausta oli Brasiliassa vasta riittävästi, että poliisi ryhtyi tutkimaan tapausta, jossa nainen rääkkäsi koiransa lopetuskuntoon. Tutkintaan ei ryhdytty kun naapuri ilmoitti tapauksesta, mutta kun naapuri latasi rääkkäyksestä taltioidun videon Youtubeen, niin raivostuneet ihmiset saivat poliisin töihin. Nainen kertoi hänellä olleen huonon päivän.

Korkein oikeus teki merkittävän päätöksen jänistä ajaneen koiran ja auton törmäyksestä. Alemmat asteet tuomitsivat koiran omistajan korvaamaan 1200 euron autonkorvauskulut, mutta korkein oikeus kumosi päätökset, sillä se ei katsonut metsästäjää ja hänen ajavaa koiraansa syylliseksi. Koira on nyt kuitenkin koirien taivaassa.

Mikä meitä riivaa?

Tuntuu kuin autoakin pidettäisiin paremmin kuin tuntevaa, elävää eläintä. Kolarit tutkitaan tarkemmin kuin eläinrääkkäykset. Edes huonoina päivinä emme menisi potkimaan autoa lommoille saati hakata se lunastuskuntoon.

Pienikin hipaisu parkkipaikalla selvitellään juurta jaksain ja sovitaan korvauksista tai kutsutaan poliisi paikalle. Tuusulassa tällä viikolla pikkupoikaa jalkaan purreen koiran omistaja ei korvaansa lotkauttanut, ei edes torunut koiraansa tai puhettakaan, että olisi selvittänyt tilannetta.

Ihmiset näyttävät jakautuvan kovin jyrkästi kahtia koiraihmisiin ja ei koiraihmisiin. Haastaen  ja jopa ärsyttäen toisiaan. Koiraihmiset katsovat oikeudekseen tehdä asioita, jopa lakia rikkoen niin sanotusti koiran hyvinvoinnin kustannuksella toisia huomioimatta.

Toisaalta koirattomilla on täysin vääriä käsityksiä purevista ja paskovista karvaturreista.

Tämän kuilun tasoittaminen molemminpuolisen ymmärryksen lisäämisellä olisi hyvä tavoite meille kaikille.

Tämä molemminpuolinen ymmärrys joutuu erityisen suurelle koetukselle vuoden vaihteen jälkeen, kun on mahdollista mennä koiran kanssa ravintolaan. Silloin kun ravintola sen sallii. Pahaa pelkään, että ensi vuonna uutisoidaan ravintola-koira-provokaatioita.

Hyvää Joulua ja paljon yhteisymmärrystä vuodelle 2012 kaikissa yllättävissäkin tilanteissa!

Minäkös se tuolla suuressa kuvassa

Keskiviikko 7.12.2011 - Kauko Niemi

Kesken koiratanssiesityksen koira pysähtyy ja rupeaa ihmettelemään itseään suurelta meganäytöltä. Toiselle kilpailijalle löytyi taas mielenkiintoisia hajuja joltakin edelliseltä koirakolta ja siihen ei sitten auttanut nakinpalatkaan.

Koiratanssin syvin olemus paljastuu vasta kun yrität itse ohjata koiraa tekemään harjoituksia musiikin mukaan ja suunnitellun koreografian mukaan. Tai kun seuraat koiratanssin avoimen luokan esityksiä ja niitä koiran täysin ennalta arvaamattomia kiinnostuksen kohteita.

Kontrasti on valtava kun areenalle astuu voittajaluokan Sini Ericsson ja Sonic. Koira käyttäytyy kuin ajatus. Ei epäillystäkään, että koira keksisi jotakin muuta kuin mitä koreografiaan oli suunniteltu. Koiratanssi näyttää liian helpolta tämän parin esittämänä.

Koiratanssi on kehittynyt muutamassa vuodessa pilkallisen naurun tasosta huippusuoritusten ihailuksi. Lajia verrataan usein jäätanssiin, mutta kyseessä on monin verroin haasteellisempaa toimintaa, kun toinen osapuoli ”tekee periaatteessa mitä haluaa.”

Koiran harhautuminen muihin hommiin kuin mihin oli tarkoitus, tuntuu katsomossa inhimilliseltä. Ajatus kun kulkee enemmänkin, että koiran pitää haistella ja tutkia ympäristöä. Kun taas vaikkapa jäätanssissa ajatuksissa kulkee, ettei ole taitoa ja harjoituksia riittävästi.

Koiratanssi on ollut virallinen kilpailulaji Suomessa reilun vuoden. Kilpailukentällä ei toistaiseksi ole nähty yhtään miestä ohjaamassa koiraansa. Jostain syystä ehkä fyysisempänä lajina agility on houkutellut runsaasti miesohjaajia.

Koiratanssilla tulee olemaan näyttävä tulevaisuus. Siinä yhdistyvät tarina, musiikki, taito näyttävissä puitteissa. Uskon myös, että koiratanssia tullaan näkemään muuallakin kuin kilpakehissä. Jos edelleen verrataan jäätanssiin, niin koiratanssiesityksen saa pystyyn muuallakin kuin jäähallissa.

Suosittelen jokaiselle samanlaista opintomatkaa koiratanssin saloihin, kuin itse tein Voittajanäyttelyn koiratanssikilpailussa. Kuinka liikkeiden määrä kasvaa eri luokissa. Voittajaluokassa liitteitä on jo yli kymmenen erilaista. Kuinka ohjausetäisyys kasvaa. Kuinka koiran ja ihmisen kumppanuus toimii ilman kosketuksia. Kuinka koira ei saisi olla paikallaan yli 10 sekuntia.

Levällään kuin koiratieto

Torstai 17.11.2011 klo 11.12 - Kauko Niemi

Viime viikonloppuna seurasin ajokoirien Suomen Mestaruus ajokoetta Kilpa 2011 tapahtumia netin välityksellä uutisointimielessä, kun Polvijärvelle, Pohjois-Karjalaan ei tuntunut mielekkäältä matkustaa.

Kilpa 2011 oli saanut omat sivunsa, joihin Suomen Ajokoirajärjestön tulospörssisivu tien linkitti. Kennelliiton tiedote ohjasi tapahtuman Facebooksivuille. Tilaisuuden järjestäjän Pohjois-Karjalan Ajokoirayhdistyksen ajankohtaissivulla asia oli mainittu mutta linkitykset puuttuivat.

Käytännössä osoittautui, että Facebook oli parhaiten ajan tasalla. Helppoa se ei ollut. Jos olisi kovasti kiinnostunut mitä ajokoirarintamalla oikeasti tapahtuu, on tieto varsin hajallaan.

Todettakoon vielä, että ajokoiratieto ei ole ainoa koiratieto, joka on hajanaista ja vaikeasti seurattavissa.
Taustallahan on luonnollisesti se, että koiramaailman tieto jakautuu monitasoiseen matriisiin. Rotuja on yli 300. Rotujärjestöjä on melkein yhtä paljon. Toisaalta toiminta hajautuu alueellisiin järjestöihin. Esimerkiksi Ajokoirajärjestöllä on 18 alueellista ajokoiraverkkosivua.

Tuohon toiminnalliseen matriisiin kun yhdistetään tekniikkamatriisi, omine nettisivuineen, Facebookeineen tai rotujärjestöjen tai liittojen tarjoamia verkkoalustoihin, on tietohäkkyrä riittävän monimutkainen ja vaikeasti hallittava. Sisällöntuottajille se on melkoinen haaste. Tätä virallista puolta höystää ja sekoittaa vielä monet koirakeskustelupalstat.

Viikonlopun esimerkki osoitti, että valmis kansainvälinen tekninen alusta Facebook osoittautuu helpoksi ja nopeaksi tavaksi päivittää tällaista hektistä tietoa. Facebook-tieto tulee ja menee päiväkohtaisesti, muttei ole hallittavissa vaikkapa jälkipolville.

Pysyvämpään tiedon  säilyttämiseen tarvitaan siis tupla tai jopa tripla päivitystä riippuen palveluiden integraatiosta. Ongelmaa monimutkaistaa jatkuva pula ja osaaminen sisällöntuottajista. Joiden pitäisi vielä mieluusti olla osaavia, palkattomia talkooihmisiä.

Verkkopalvelujen kehitys on haasteellista. Erityisen haasteellista on siirtää niin sanotut mainostajat lehdistä verkkoon. Lehtien painaminen pienillä levikeillä on kohtuuttoman kallista verkkoon verrattuna.

Kilpa 2011 oli onnistunut saamaan 82 linkkiä yhteistyökumppanisivuilleen ja kahdeksan etusivulle. Oliko sivu perustettu vain mainostajia varten, vaikka online-tieto pyöri Facebookissa.

Lähivuosien aikana tullaan näkemään monia kokeiluja ja rakennemuutoksia koiratiedon jakelussa.

Levällään kuin koiratieto

Torstai 17.11.2011 - Kauko Niemi

Viime viikonloppuna seurasin ajokoirien Suomen Mestaruus ajokoetta Kilpa 2011 tapahtumia netin välityksellä uutisointimielessä, kun Polvijärvelle, Pohjois-Karjalaan ei tuntunut mielekkäältä matkustaa.

Kilpa 2011 oli saanut omat sivunsa, joihin Suomen Ajokoirajärjestön tulospörssisivu tien linkitti. Kennelliiton tiedote ohjasi tapahtuman Facebooksivuille. Tilaisuuden järjestäjän Pohjois-Karjalan Ajokoirayhdistyksen ajankohtaissivulla asia oli mainittu mutta linkitykset puuttuivat.

Käytännössä osoittautui, että Facebook oli parhaiten ajan tasalla. Helppoa se ei ollut. Jos olisi kovasti kiinnostunut mitä ajokoirarintamalla oikeasti tapahtuu, on tieto varsin hajallaan.

Todettakoon vielä, että ajokoiratieto ei ole ainoa koiratieto, joka on hajanaista ja vaikeasti seurattavissa.
Taustallahan on luonnollisesti se, että koiramaailman tieto jakautuu monitasoiseen matriisiin. Rotuja on yli 300. Rotujärjestöjä on melkein yhtä paljon. Toisaalta toiminta hajautuu alueellisiin järjestöihin. Esimerkiksi Ajokoirajärjestöllä on 18 alueellista ajokoiraverkkosivua.

Tuohon toiminnalliseen matriisiin kun yhdistetään tekniikkamatriisi, omine nettisivuineen, Facebookeineen tai rotujärjestöjen tai liittojen tarjoamia verkkoalustoihin, on tietohäkkyrä riittävän monimutkainen ja vaikeasti hallittava. Sisällöntuottajille se on melkoinen haaste. Tätä virallista puolta höystää ja sekoittaa vielä monet koirakeskustelupalstat.

Viikonlopun esimerkki osoitti, että valmis kansainvälinen tekninen alusta Facebook osoittautuu helpoksi ja nopeaksi tavaksi päivittää tällaista hektistä tietoa. Facebook-tieto tulee ja menee päiväkohtaisesti, muttei ole hallittavissa vaikkapa jälkipolville.

Pysyvämpään tiedon  säilyttämiseen tarvitaan siis tupla tai jopa tripla päivitystä riippuen palveluiden integraatiosta. Ongelmaa monimutkaistaa jatkuva pula ja osaaminen sisällöntuottajista. Joiden pitäisi vielä mieluusti olla osaavia, palkattomia talkooihmisiä.

Verkkopalvelujen kehitys on haasteellista. Erityisen haasteellista on siirtää niin sanotut mainostajat lehdistä verkkoon. Lehtien painaminen pienillä levikeillä on kohtuuttoman kallista verkkoon verrattuna.

Kilpa 2011 oli onnistunut saamaan 82 linkkiä yhteistyökumppanisivuilleen ja kahdeksan etusivulle. Oliko sivu perustettu vain mainostajia varten, vaikka online-tieto pyöri Facebookissa.

Lähivuosien aikana tullaan näkemään monia kokeiluja ja rakennemuutoksia koiratiedon jakelussa.

Koira ja fillaristi eivät mahdu samalle väylälle

Keskiviikko 2.11.2011 - Kauko Niemi

Viimeaikaiset kirjoittelut lehdissä ja nettipalstoilla ovat ryöpsähtäneet vauhtiin kahden onnettomuuden siivittämänä. Toisessa mopoilija ajoi koiran päälle kevyenliikenteen väylällä. Toisessa fillarikaveri sotkeentui pennun hihnaan niin pahasti, että rytäkässä pentu kuoli. Pyöräilijä poistui paikalta kommentoimalla vain että oho. Poliisi peräänkuulutti eilen tätä mikkeliläispyöräilijää.

Itse olen tavallaan kahden tulen välissä, sillä taidan olla vieläkin intohimoisempi pyöräilyihminen kuin koiraihminen. Ajan tuhansia kilometrejä vuodessa, eivätkä kehä kolmosen ja Suomen rajojen ulkopuoliset reitit ole jääneet tuntemattomiksi.

Yhtään koiraottelua ei ole kohdalleni sattunut (ja nyt koputan puuta) vaikka ajankin sekä maantie että maastopyörällä kaikenlaisia reittejä. Ja olen myös muutenkin   kevyenliikenteenväylien kuluttaja.

Kevyenliikenteenväylät ovat kieltämättä ongelmallisia, etenkin viimeisen lakimuutoksen myötä. Loogista olisi jos kaikessa noudattaisimme oikeanpuolesta liikennettä ja vasemmalta ohitse.

Näinhän ei laki määrää ja käytäntö on erityisen sekava. Väylä on oikeastaan vääränimi tuolle paikalle, jossa kuljetaan eteenpäin ja jossa liikkuu niin monenlaisia ihmisiä niin monenlaisin tarkoitusperin ja monenlaisilla välineillä monenlaista nopeutta. Parempi olisi kutsua vaikka joksikin siirtymäseka-alueeksi.

Tapaus koira kevyenliikenteenväylällä. Niitä koiran ulkoiluttajia on todella vaikea ymmärtää, joiden koira saa hölköttää flexissä väylän laidalta toiselle. Toki koiria lähellä olevana fillaristina osaan varoa ja hiljentää vauhtia sekä valita sopivan raon ohittamiseen. Entäs ne pyöräilijät, jotka eivät elämässään ole flexsistä kuulleetkaan. Saati eivät tiedosta, että koira voi täysin vapaasti hypätä eteen. Kun tiedän koiran arvaamattomuuden soitan myös varoitukseksi kelloa. Tosin siitä saa poikkeuksessa ainakin puolivihaisia mulkaisuja.

Niitä koiranulkoiluttajia ymmärrän, jotka kävelevät aina pientareen eikä ajoradan laidalla. Koiralle on pientareella aina enemmän hajuja. Ja koira on poikkeuksetta johdonmukaisemmin sillä samalla puolella.

Tapaukset sinällään ovat ne koirat, jotka reagoivat kaikkeen liikkuvaan, ja hyökkäävät fillaristia kohti. Vastaantulevasta koirasta voi ja ehtii jopa nähdä, etteivät kaikki opit ole menneet perille.

Hankalia ohitettavia ovat myös sunnuntaikävelyryhmät valloittaessaan laidasta laitaan koko väylä ja väistyvät jos väistyvät kuka minnekin. Ja mukana oleva koira väistää vasemmalle kun omistaja väistää oikealle.

En suinkaan ole puhtoinen pyöräilijä minäkään. Ajan kyllä aina mahdollisimman oikeaa laitaa. Rikon usein liikennesääntöjä ja ajan ajoväylällä autojen seassa. Etenkin silloin kun vauhti nousee autojen kanssa samalle tasolle. Tällä vauhdilla ei olisi koiranlukutaidoistakaan hyötyä kevyenliikenteenväylällä.

Sanotaan - kyllä sopu tilaa antaa – ja näinhän se on. Etenkin jos meillä tulkittaisiin soittokellon rooli sovunrakentajana eikä keskisormen korvikkeena. Jos meillä kevyenliikenteenväyliä pidettäisiin yleisinä eikä ”minun yksityis” –väylinä. Sekä koiranomistajat että pyöräilijät käyttäytyisivät niin, että luontokappaleena koira voi yllättää koska vaan ja miten vaan.

Pienillä lakimuutoksilla ja suurilla asennemuutoksilla väylille tulisi joustavuutta, tilaa ja loogisuutta.

ps.
eilisellä liki tunnin ajolenkillä nopeushuippu 42,9 km/tunnissa ja kohtasin 23 koiraa sulassa sovussa.

Tämän vuoden ylivoimaisin turhake

Tiistai 25.10.2011 - Kauko Niemi

En todellakaan keksi ainuttakaan etua miksi vessapaperirullan hylsy pitäisi huuhtoa vessanpöntöstä alas. Ensimmäinen koira on sitä vastoin saanut siitä suolitukoksen. Milloin on lapsen vuoro?

Yleensä tuotteita kehitetään ja vanhoja parannellaan, jotta käyttäjä saisi jotakin selkeää etua joko toiminnallisesti tai taloudellisesti. Veikkaan, että huuhdeltava vessapaperirullan hylsy tuo vain harmia yhdelle jos toiselle.

Vanha hyvä konsti on tehdä rullan hylsystä puuhapaketti koiralle piilottamalla hylsyn sisään ruokaa. Pienen askaroinnin jälkeen koira saa toiminnan palkkioksi namia.

Nyt huuhdeltavaa hylsyä ei kannata antaa lemmikin leikkikaluksi. Vessapaperivalmistaja Georgia-Pacific Nordicille on tullut tällä viikolla kuluttajapalaute huudeltavan hylsyn koiralle aiheuttamasta suolitukoksesta.
Samanaikaisesti Facebookissa leviää viesti, jossa koiranomistajia varoitetaan kyseisen paperirullan vaaroista.

Turun Sanomissa markkinointijohtaja Heidi Toivola Georgia-Pacific Nordicilta pitää tapausta valitettavana, mutta muistuttaa, ettei hylsy ole elintarvike eikä syötäväksi tarkoitettu. Toivola kehottaakin kuluttajia noudattamaan varovaisuutta lemmikkieläinten ja lasten kanssa.

Veteen joutuessaan hylsy hajoaa. Täytyy muistaa, että olemme tutkineet hylsyn käyttäytymistä putkistossa, ei suolistossa, Toivola sanoo.

En ole noihin testeihin tutustunut, mutta minun vessani huuhtelu kestää korkeintaan 10 sekuntia ja siinä ajassa hylsy tuskin sulaa hajulukkomutkissa. Vielä pahempaa on opettaa ihmisiä työntämään mitä milloinkin vessanpönttöön.

Aika harva on niin merkkiuskollinen vessapaperin käyttäjä etteikö ostaisi milloin mitäkin paperia tarjouksesta riippuen ja muistaako mikä hylsy menee paperikeräykseen ja mikä pönttöön. Ei varmasti. Helsingin Vedestä oltiinkin jo huolestuneita tämän kulttuurin löystymisestä. Löytyyhän puhdistamoiden siivilöistä jo nytkin mitä ihmeellisimpiä asioita.

Leikkeihinsä Flush&Go-vessapaperirullan saanut koiranpentu on huhujen mukaan hoidettavana eläinlääkärissä suolitukoksen takia. Tukosta yritetään hoitaa parafiinillä. Kyseinen koira on tiettävästi nesteytetty ja kipulääkitty, eikä se pysty syömään tai juomaan itse.

Jos tällaisella keksinnöllä olisi selkeä etu tässä maailmassa, jossa harvoilla on vesivessa, ja joilla on rajoitukset kuinka monta paperirepäisyä saa käyttää yhdellä istunnolla.

Itse en keksi ainuttakaan etua - vain pelkkiä haittoja. Olen valmis antamaan kannatusääneni, kun valitaan tämän vuoden turhaketta.

Timo Soini pääsee kuin koira veräjästä

Torstai 22.9.2011 - Kauko Niemi

Presidenttiehdokas Paavo Lipponen asetti viime viikolla kielikuvat pramille  suomiessaan Timo Soinin joukkojen demokraattisia perustaitoja. Lipposen on vaikeauskoa, että Suomen eduskunnassa johtopaikoilla olevat ihmiset avoimesti halveksivat demokratiaa ja näyttävät pääsevän siitä kuin koirat veräjästä.

Googlaan ilmaisun – kuin koira veräjästä – vastauksia tulee noin 142.000. Kaikkia en ryhdy lukemaan läpi, mutta uskon tämän sanonnan olevan varsin yleisessä käytössä. Veräjä-sanaa tuskin juuri normaalissa kielessä ei enää käytetä. Tämä koirasanonta kuvaa kuitenkin koiran vakaata asemaa ihmisen elämässä. Kielikuva on laajahko ajatus siitä, että joku ei saa asianmukaista, yleisen käsitteen mukaista seuraamusta huonosta, vilpillisestä jopa lainvastaisesta käyttäytymisestään ja teoistaan.

Kuinkahan usein Lipposen valkoinen länsiylämaanterrieri Onni on päässyt lujahtamaan veräjästä karkuun?

Koiran varsin vankkaa asemaa kielessä kuvastaa se, että koira-aiheisia sanontoja löytyy paljon. Hauva.comin Facebook-sivulla listattiin hetkessä useita koirasanontoja ja nyt listaan ne tämän blogin loppuun.

Lukuisat elämään jääneet koira-aiheiset sanonnat kuvaavat myös sitä, että koiran asema ihmisen elämässä on vankkumaton. Koiran käytös ja temput ovat laajasti koettuja ja ymmärrettyjä.

Kuinka paikkansapitäviä eri sanonnat ovat, onkin sitten toinen juttu. Koiran ovela karkaaminen ja etenkin jonkun koiruuden jälkeen on jokaiselle tuttua ja ruokkii päivittäin karkaa kuin koira veräjästä –sanonnan vetovoimaa.

Sanonnasta Ei vanha koira opi uusia temppuja – ollaankin jo montaa mieltä sekä todellisuudessa että kielikuvamaailmassa. Niin moni vanhus käyttää ihan sujuvasti nettiä ja oppinut uuden tempun, kokonaan uuden maailman.


Koiranilma
Nukkua koiran unta
Koirakii on hyvä kuoltuaan
Ei ole koiraa karvoihin katsomista
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa...
Mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän pidän koirastani
Ei vanha koira opi uusia temppuja
On kuin uitettu koira
Kyllä koira koiran tuntee
Käy kuin kahden talon koiralle, kuolee portaille
Haukkuva koira ei pure
Ei haukku haavaa tee
Kyllä koira haavansa nuolee
Leipänsä edestä se koirakin haukkuu
Sellainen emäntä/isäntä kuin koira
Etsiä kissojen ja koirien kanssa
Koiran virka
Epäsiisti ihminen jättää kaiken kuin koira paskansa.


 

Loistavaa oppimateriaalia medianlukutaidon opettamiseen

Perjantai 26.8.2011 - Kauko Niemi

Liven keskiviikkona aloittama ohjelma Kiinteistökuningatar Kaisa ja pitkään kanavilla pyörinyt Koirakuiskaaja ovat molemmat parasta mahdollista oppimateriaalia medialukutaidon opetukseen.

Kumpikin ohjelma jäljittelee dokumentin tyyliä. Leikataan lyhyisiin pätkiin sieltä täältä. Kiinnitetään katsojan huomio pois pääasiasta. Tarjoillaan perustelematta muutama faktan poikanen ja hämärretään kokonaisuus ja etenkin todellisuus.

Vauhti, viihteellisyys luo taikuritunnelman. Hämätään katselijoita sellaisilla epäolennaisilla seikoilla, jotta katsojan ajatukset pyörähtävät muualle kuin itse asiaan. Tehdään jotain muuta kuin miltä näyttää. Tällaiset formaatit sopivat oikein hyvin sirkukseen. Siis tämän päivän mediasirkukseen. Kuinka hävitetään kani silinterihattuun.

Koirakuiskaajassa Cesar Millan taikoo luontokappaleelta, siis koiralta ihmisen mielestä huonot (koiralle luontaiset) ominaisuudet kerralla pois. Siitäkin huolimatta, että rotua on jalostettu sata vuotta näiden ominaisuuksien takia.

Koirakuiskaaja-ohjelma unohtaa näyttää tai kertoa kuinka monta tapausta on epäonnistunut, eli koiraa ei ole saatu ihmisen mielestä kiltiksi. Ohjelma unohtaa kertoa kuinka monta sataa toistoa oppiminen on vaatinut. Kuinka monta kertaa metodia ja palkitsemista on pitänyt muuttaa. Nyt koirakuiskaajalta sataprosenttiseen tulokseen menee pari minuuttia, mikä ei ikinä tapahdu elävässä elämässä.

Kokematon koirakuumetta sairastava ihminen menee helppoon, kun ei osaa lukea mediaa eikä tunnista tai erota ohjelman tyylilajia.

Liv:n aloittama Kiinteistökuningatar Kaisa noudattaa samaa tyylilajia. Huomio itse asiasta harhautetaan pikakuvilla audin logorenkaista tai Vuittonin myymälästä. Kaisa on viety niin kauas todellisuudesta kaikessa ärsyttävyydessään, että mieleen tuli aikoinaan Valittujen Palojen Kaarina Mäkelä. Henkilö, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Ilmeisesti Kaisa on oikea kiinteistövälittäjä. Ohjelman nettisivuilla hän on saanut sukunimenkin ja tiedetään hänen hoitamattomista veloistaan ja muistakin yksityisasioistaan. Tämä tuskin Liv-kanavaa haittaa, että keskustelua syntyy. Kokonaan toinen asia on mitä tapahtuu Kaisan kiinteistövälitykselle, jos hän ihan oikeasti sellaista tekee. Kiinteistönvälitys on saanut oman johanna tukiaisensa.

Jos tällainen sisältö toteutettaisiin painetussa lehdessä, niin kulmissa lukisi – mainos. Kyseessä olisi niin sanottu advertoriaali. Lukijaahan ei saa hämätä toimituksellisen ja mainossisällön välillä.

Ohjelman formaatti synnyttää keskustelua, mutta vaatii hyvää medialukutaitoa. Kiinteistökuningattaressa kyse on viihdeohjelmasta, joka on naamioitu dokumentin oloiseksi. Nettisivujen keskustelu osoittaa jo selvästi, ettei ohjelmaformaattia ole ymmärretty.

Ohjelman väärin ja oikeinymmärrys tulee joka tapauksessa muuttamaan kuvaa alan toiminnasta. Minun veikkaukseni on ettei ainakaan kiinteistövälittäjien toivomaan suuntaan.  Alan maine ei muutoinkaan ole paras mahdollinen. Ja ohjelman yksi pääsponsoreista on Oikotie.

Kaisako välittäisi minun asuntoni päivässä, pyhkäisisi Audillaan Vuittonille ostamaan uuden laukun – ei ainakaan minun rahoillani rällätä.

Jokaisen on syytä oppia katsomaan ja ymmärtämään näitä uuden tyyppisiä ohjelmia, missä faktat ja fiktiot sekoitetaan tahallaan ja tarkoituksella viihteen voimalla.
 

Koiran irtipito-oikeutta ei ole olemassa

Torstai 18.8.2011 - Kauko Niemi

Huomenna perjantaina on viimeinen päivä kun metsästyslain  (615/1993) 51 §, 53 §) mukaan koira on aina pidettävä ulkona kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.

Tämä lienee yksi niistä koiraa koskevista laeista, jota rikotaan jatkuvasti ja sumeilematta. Lain tarkoituksena on rauhoittaa luonnon eläinten lisääntyminen rauhassa maaliskuun 1. päivästä aina elokuun puoliväliin asti.

Kesän aikana poronvasat ja linnunpojat on pieniä ja kaikki muutkin eläimet poikasvaiheessa. Jänisten hankiaiset syntyvät jo maaliskuussa. Koiranomistajien tulisi ymmärtää, että kiinnipitoaikana on meneillään tärkeä lisääntymisvaihe, jolloin riistan pitää saada olla rauhassa.

Laissa on myös mielenkiintoinen maininta, että koira pitää olla välittömästi kytkettävissä. Näinhän se on kun vastaan tulee vaikkapa ihminen, mutta kun koira saa vainun ja käyttäytyy vaistojensa mukaan – mitä silloin tarkoittaa kytkettävissä välittömästi?

Liian usein ajatellaan, että oma koira ei aiheuta vahinkoa, kunnes se joutuu riistaeläinten kanssa nokatusten ja silloin on satavarmaa, että tottelevaisuus unohtuu. Lisäksi metsästyskoiraharrastajissa on liian kilpailuhenkisiä ihmisiä, jotka tähtäävät koirakokeisiin. He ajattelevat, että koiraa pitäisi pystyä pitämään irti lähes ympäri vuoden kiinnipitoajoista piittaamatta.

Metsästyskoiraa voi treenauttaa lauantaista lähtien, mutta silloinkin pitää olla asian mukaiset luvat maanomistajilta. Koirahan ei saa olla koskaan irti ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.

Monet koiraharrastajat ja metsästäjät ovat huolestuneita löystyneestä koirakurista. Karkulaisten määrän lisääntyminen johtuu paitsi tietämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä, myös silkasta välinpitämättömyydestä.

Käytännössä yleistä koiran irtipito-oikeutta ei oikeastaan ole olemassakaan. Taajamissa koira on aina pidettävä kytkettynä.

Näittenkin sääntöjen noudattaminen kasvattaa suvaitsevuutta koiria kohtaan.

Voiko tiedotusta huonommin hoitaa

Tiistai 26.7.2011 - Kauko Niemi

Ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmettelen koiratapahtumista saatavaa tietoa. Saati, että tapahtumista tiedotettaisiin aktiivisesti.

Tiedottamisen alkeellisuus varmasti vääristää käsitystä koiraharrastuksesta. Jos uutisten pääsääntöinen lähde on poliisien raportit koiran puremista tai koirien pahoinpitelystä, Syntyykö siitä tasapainoista kuvaa koiraharrastuksesta.

Voiko tiedottamista enää huonommin hoitaa. Tuskin tai en ainakaan heti muista missä maailman laajuisessa tapahtumassa olisi huonommin hoidettu.

Maailman yksi ykköstapahtuma, Maailman voittajanäyttely Pariisissa oli malliesimerkki. Verkkosivujen tuorein uutinen tapahtuman alettua heinäkuun puolivälissä, oli ja on vieläkin kesäkuun 23 päivältä. Toiseksi tuorein uutinen 31.5.2011.

Virallisten sivujen kielivalinnat ovat Ranskan lisäksi Englanti ja Venäjä. Käytännössä valikko vaihtuu Englanniksi, mutta sisältö pysyy edelleen Ranskankielisenä. Lehdistölle annettiin mahdollisuus pysyä uutisvirrassa antamalla sähköposti. Koskaan ei tullut yhtään viestiä, eikä yhteenkään sähköpostikyselyyn ole tähän päivään mennessä vastattu.

Verkkopavelua oli myös hajautettu niin, että tapahtuman pääsivulta oli linkitetty sponsorin sivulle ja he taas puolestaa kertoivat vain asioista omalta kantiltaan.

Suomen Kennelliitolla ei ole suurtakaan haastetta panna paremmaksi vuonna 2014, kun vastaava tapahtuma järjestetään Suomessa. Toivottavasti Suomessa löytyy hieman enemmän kunnianhimoa, ettei tapahtuma jää pienen (30.000 – 40.000) sisäpiirin salajuhlaksi kuten nyt tapahtui Pariisiissa.

Paljonkohan se maksaisi lisää jos koiranäyttelyistä ja muista tapahtumista saisi ennakkoon perustietoja uutisoitavaksi. Ja löytyyhän aina kaikenlaista tapahtuman ympäriltä, jolla voisi rakentaa tapahtuman kiinnostavuutta. Vain harva tilaisuus kehittyy ja kasvaa ilman riittävää viestintää.

Ei koskaan aikaisemmin

Keskiviikko 13.7.2011 - Kauko Niemi

Suurin osa, veikkaanpa että kaikki, koiranomistajista on sanonut vähintään kerran, että meidän koira ei koskaan ole aiemmin käyttäytynyt tuolla tavoin. Monet ovat joutuneet sanomaan ja tunnustamaan ihmettelynsä useammankin kerran koiran eliniän aikana.

Näin se on ja tulee olemaan. Koira tuottaa omistajalleen yllätyksiä tämän tästä. Koira on luontokappale, eikä ohjelmoitu robotti tai kuten säännöillä, määräyksillä puhki peloteltu ihminen.

Koira yllättää omistajansa kovin helposti kun seuraa uutisotsikoita, liiankin helposti. Se kiltti, koulutettu ja aina mallikkaasti käyttäytyvä koira onkin hyökännyt lajitoverinsa tai ihmisen kimppuun. Koira rassukka on mahdollisesti kokenut tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi ja ryhtynyt puolustamaan itseään. Kokenut tilanteen sellaiseksi mitä aiemmin ei ole kohdalle sattunut, vaikka koiraa onkin sosiaalistettu pennusta lähtien mennen tullen monin eri tavoin.

Kokonaan toinen asia on se, että miten koira voi olla vapaana ja hyökätä? Tälläkin hetkellä koiraa pidetään kiinni tai se on oltava hallittavissa. Siis ei juoksennella pitkin metsiä ja polkuja vaikka se kuinka tuntuisikin parhaalta mitä rakkaalle koiralle voi juuri nyt tarjota.

Kyse ole koiran koosta tai rodusta eikä yksilöstä. Mäyräkoira on jalostettu jahtaamaan mäyriä koloistaan ja kun tutkitaan yhdysvaltalaisia vakuutustilastoja, niin eniten on korvattu mäyräkoirien tekemiä tuhoja. Pieni koko, ärhäkkä luonne, voimakas purukalusto tekevät tehtävänsä, kun koiran vaisto laukaisee yllätyksen.

Koskaan ei pitäisi tulla - ei koskaan aikaisemmin tilaisuutta. Ei koirasi muista niitä ohjeita, jota olet sille antanut – ei saa metsästää luonnon eläimiä (siihenhän se on luotu), ei saa purra vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria.

Lähdetään siitä, että luonnon eläin provosoituu sellaisista asioista, joita sinä et parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään saati ennakoimaan. Nämä tilanteetkin on kuitenkin hallittava.

Iloisia ja huolestuttavia uutisia samassa paketissa

Keskiviikko 8.6.2011 klo 12.07

Tuoreet uutiset kertovat kuinka Yhdysvalloissa karsitaan jo omista menoistaan ja hemmotellaan lemmikkejä. Amerikkalaiskoirat ja -kissat nauttivat luomuruokaa, juovat lähdevettä ja ulkoilevat muodinmukaisissa sadetakeissa.

Taantumasta huolimatta lemmikkieläintarvikkeiden myynti jatkaa kasvuaan Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa. Amerikkalaiset kuluttavat lemmikkien ruokiin ja tarvikkeisiin 56 miljardia dollaria vuodessa. Perinteisesti Japani on ollut muutaman koiranloikan yhdysvaltoja edellä kun kokonaismarkkinoita mitataan rahassa.

Hyvä uutinen tässä on tietenkin se, että ihmiset luopuvat omistaan ja huolehtivat lemmikeistään ennen omia tarpeitaan.

Huolestuttavaa tässä on puolestaan se, että millaista tämä huolenpito on. Tukeeko se rodunomaista, tervettä koiran elämää.

Yhdysvalloissa on 77,5 miljoonaa koiraa, joten markkinavoimilla on intressiä kehitellä mitä ihmeellisimpiä härpäköitä ja luoda niille kysyntää ja pelata koiranomistajan tunteilla.

Siis hyvinvointia koiran vai ihmisen ehdoilla? Koiran rattaat tai koiran juoksumatto eivät varmastikaan luo rodunomaista elämää koiralle. Saati että se puetaan omistajan kanssa sävy sävyyn. Suomessa kovilla pakkasilla lyhytkarvainen koira saattaa tarvita lämpöisen vaatteen ulkoilulenkeilleen.

Jotain kertonee sekin, että yhdysvaltalaisista koirista 55 prosenttia on ylipainoisia.

Toistaiseksi ei ole tullut vastaan rotumääritelmää, missä kerrottaisiin, että rotu on jalostettu edustamaan emäntäänsä ja isäntäänsä näyttävästi ja erikoisella tavalla.  Suuria ennustajan lahjoja ei tarvitse olla kun voi olla huolissaan siitä etteivät koirat saa rodulle ominaista tekemistä. Ei ainakaan Yhdysvalloissa.

Millä oikeudella ihminen saa tappaa viattomia

Keskiviikko 18.5.2011 - Kauko Niemi

Parhaillaan on tutkinnassa liian monta koirien myrkytystapausta eri puolilla Suomea. Espoon Matinkylässä on yksi varma kuolema ja toisesta kuolemasta kiertää sitkeitä huhuja.

Millä ihmeen oikeudella ihminen saa tappaa viattomia luontokappaleita. Ihmisen tekosiahan nämä ovat, sillä yksikään lihapulla tai nakki ei osaa kävellä syötiksi ulkoilualueille.

Asian vakavuutta ei yhtään lievennä onko osoitteena linnut, oravat tai koirat. Viranomaiset pystyvät kyllä arvioimaan milloin oravia on liikaa ja suunnittelemaan niiden vähentämistä.

Olkoonkin näiden syöttien osoite mikä tahansa, levittäjän on syytä tuntea vastuunsa siinäkin tapauksessa, että esimerkiksi Matinkylän puiston laidassa on päiväkoti. Annos pystyy myrkyttämään myös pienen lapsen.

Toivon mukaan poliisi pääsee näiden jäljille. Lain mukaiset rangaistukset eivät päätä huimaa jos nyt todetaan yhden pennun kuolleen.

Eniten ihmetyttää, mitä ihmisen päässä voi liikkua. Mikä on se niin ärsyttävä asia, joka saa tappamaan täysin viattomia luontokappaleita. Voiko jonkun ihmisen mielessä olla sellainen ajatus, että hän voi valita oman mielensä mukaan tapettavan kohteen ja eihän siinä mitään, jos siinä sivussa kuolee joku muukin.

Laillista ja hallittua eläinten tappamista, metsästystä, on säädetty tarkoin lailla. Metsästys periytyy esi-isiltämme. Hehän metsästivät elannoksi. Nykyisellä metsästyksellä ei ole enää mitään tekemistä elannon hankkimisen kanssa. Sitähän todistaa jo sekin, että useille lajeille on asetettu kaatomäärä, eikä niitä metsästetä tarpeen mukaan.

Onko tällainen myrkyttäjäihminen oikeasti yhteiskuntakelpoinen, jos ei pysty selvittämään asioita ja purkamaan harmistumistaan muuten kuin tappamalla. Linnut ja oravat eivät lopu myrkkysyöttejä levittämällä. Koiraihminen hankkii uuden koiran tilalle. Tämä sota on turhaakin turhempi.

Koiran rääkkäystä muutaman tonnin tähden

Keskiviikko 4.5.2011 - Kauko Niemi

Julki tullut suuri Viialan koirahuijaus mietityttää mistä oikein on kyse. Vaikka laskisi mitenkä päin tahansa, niin kenneltoiminta ei ole suuri kultakaivos tai oikotie miljonääriksi.  

Viialan suuressa koirahuijauksessa noin 700 coton de tuléar koiraa asetetaan jalostuskieltoon sukutauluissa olevien epäselvyyksien takia. Kyseessä on kuitenkin virallinen Suomen Kennelliiton hyväksymä kennel. Miten ihmeessä tällaista voi tapahtua niin sanotussa valvotussa systeemissä.

Asiahan on näköjään ollut tiedossa pidemmän aikaa, sillä rotusivuilla on kehotettu dna-selvityksiin jo vuoden 2010 alusta.

Aamulehti on julkaissut tietoja asiakkaiden kokemuksista kyseisestä kennelistä. Paitsi virallisten tietojen vääristely, niin esiin on tullut siivottomuus ja muita omituisuuksia toiminnassa. Kyseessä ei ole ainakaan rakkaus koiriin.

Virallinen kennel on myös se, josta ystäväni pelasti langan laihan, synnytystyönsä tehneen saksanpaimenkoiran. Työnsä tehnyt koira olisi joutunut ulkotarhaan odottelemaan elämänsä loppua, joka olisi tullut varmaan melko nopeasti. Kennelin ilmoittama koiran ikä ja sirun tiedot ovat ristiriidassa. Kennelin mukaan venäjältä tuotu koira oli tehnyt kuudet pennut. Siis kehrännyt noin 20000 euroa kahdeksan vuoden aikana. Miljoonat kaukana tästäkin tapauksesta.

Ja näitä valitettavia tapauksia löytyisi lisää, joissa eläinrakkaus on kaikonnut tipotieheen ja viekkaudella ja vääryydellä kerätään pennosia kasaan.

Tilanteen ymmärtäisi varsin hyvin, jos tässä bisneksessä tavoiteltaisiin miljoonia euroja. Miljonäärihaaveet voi unohtaa ainakin suomalaisessa koiramaailmassa. Yhdysvalloissa on löytynyt pentutehtaita, joissa samaan aikaan elää 200 jopa 700 pentua ja pennut toimitetaan eläinkauppaan myytäväksi. Sitä voisi jo nimittää bisnekseksi, jossa pyörivät huomattavat dollarit piittaamatta pentujen kohtalosta.

Mikä saa ihmisen rääkkäämään eläimiä vain muutaman euron takia?

Kuinka toimii kennelien valvonta? Esimerkiksi Viialan tapauksessa eläinlääkäri on käynyt tarkistamassa tilanteen, mutta hänellä ei ollut eläinsuojelullisesti huomautettavaa. Aamulehdessä eläinlääkäri sanoo ettei hänen vastuulleen kuulu paikan siisteys.

Jos tähän mennessä on varoiteltu, ettei koiraa pidä ostaa netti-ilmoitusten perusteella ja saada koira kotiin kuljetettuna tai nouto parkkipaikalta, niin pakko on nyt varoitella, ettei kennel-nimikään takaa aina koirien hyvinvointia ja rehellistä toimintaa.

Mikseivät koirat nouse otsikoihin muulloin kun purressaan

Keskiviikko 20.4.2011 - Kauko Niemi

Koirasesonki on taas käynnistynyt. Valtaosa koiranäyttelyistä, kilpailuista  ja muistakin aktiviteeteistä tapahtuu sulan ja lämpöisen aikaan, kun ei tarvita halleja tai muita suojaisia paikkoja.

Jokaisena kesäviikonloppuna on useita koiratapahtumia ja liki joka arki-ilta jollakin kentällä, parkkipaikalla on jokin tapahtuma ja kymmeniä, satoja koiria.

Osa tapahtumista on hyväntekeväisyyttä, osa koirajärjestöjen varainkeruuta, osa totista kilpailua paikalliselta tasolta aina MM-tasolle. Laji- tai rotukohtaisia tapahtumia ja kilpailuja riittää aivan varmasti jokaiselle päivälle useita. Silti median otsikoissa toistuu jatkuvasti kuinka koira on hyökännyt ja purrut toista koiraa, muuta eläintä tai ihmistä.

Hevoset ovat esimerkiksi päässeet urheilun eliittiin. Jokainen tietää, että ravit ja ratsastus on urheilua ja niitä voi seurata median urheilu-uutisissa. Ihmisen ulkomuoto on myös saanut kilpailustatuksen.

Kehonrakentajien saavutuksia voi myös lukea urheilusivuilta. Harvempi tietää, että agilityn harrastukseen voi käyttää liikuntaseteleitä.

Koiraharrastusten kilpailun, liikunnan, harrasteen rajat ovat epäselviä. Mikä on urheilua ja mikä koiramussutusta ja mikä jotain siltä väliltä. Statukset ovat aika hämärät.

Se ettei koiratapahtumat ja kilpailut näy mediassa ja luo positiivista kuvaa koirista, jotka tekevät muutakin kuin pelottavat ja purevat, johtuu koiraväestä itsestään.

Tietoa ei yksinkertaisesti ole saatavissa oikealla ajoituksella. Seuraavalla viikolla julkaistavat tulokset ovat enää sisäpiiritietoa kenen koira oli parempi kuin omani. Ja harvoin edes helposti tiedossa kellä tietoa olisi.

Tällä hetkellä koiraurheilu ei kiinnosta niin paljon, että media lähettäisi toimittajaa paikalle seuraamaan ja raportoimaan kilpailua. Ja paikalla olevalle tietoa pitäisi olla tarjolla online.

Tähän mennessä itse olen ollut yhdessä tapahtumassa, missä tieto ja järjestelyt ovat sujuneet mallikkaasti. Suomessa järjestetyt agilityn MM- kisat. Siellä oli helppo työskennellä oikean ja relevantin tiedon kanssa tässä ja nyt. Sekä paikan päällä että netissä. Ja ei ollut ihme, että tapahtumasta oli niinkin paljon uutisia.

Koiranäyttelyiden kohdalla on kyse myös maksavasta yleisöstä. Etukäteistiedolla ja uutisoinnilla pystytään vaikuttamaan yleisömääriin, mutta ani harvoin tätä ennakkotietoa on tarjolla. Voittaja-näyttelyt Helsingissä hoitaa tätä ennakkotiedottamista ja maakunnista ainoastaan Kuopion Sawo Show hoitaa tätä tonttia.

Oikea ajoitus julkisuudelle on se, että media voi kirjoittaa muodossa – tänään.