Ennustajaukko miettii epävarmaa tulevaisuutta

Perjantai 25.12.2020 klo 15.03 - Kauko Niemi

Jälkiviisaus on niin helppoa ja epäluotettavaa, kun joku ilmaisee, että tätähän minä ennustin jo viime vuonna. Kuitenkaan ei ole mitään dokumentteja. Siksi kirjoitan nyt julkisesti ajatuksia tulevasta.

Oikein mielelläni tunnustan vuoden kuluttua, että olin väärässä tai jopa täysin väärässä. Tai sitten viittaan tähän blogiini, että näin tuli arvioituakin. Siis arvioitua, sillä nämä eivät perustu mihinkään laajaan tutkimukseen tai muuhunkaan faktaan. Puhtaasti vain minun intuitioon, joka on joskus oikeassa ja sitten taas toiste ihan pielessä.

Korona on keskuudessamme koko ensi vuoden. Rokotukset hillitsevät jonkin verran, mutta ihmiset eivät malta ottaa asiaa riittävän vakavasti ja viruksen uudet versiot livahtavat keskuuteemme. Kolmas, neljäs ja ties monesko versio ensi vuoden aikana koetaankaan.

Itse en tee mitään suunnitelmia sen enempää kuin tänäkään vuonna ja näin ei tarvitse pettyä, eikä perua matkoja tai ennakkoon ostettuja lippuja.

Ensi vuosi on todellinen koetinkivi matkailulle ja sen ympärillä pyörivälle taloudelle. Siinä ei auta, että Finnairin lentokoneruokia myydään supermarketissa. Ravintolat ovat myös tosipaikan edessä. Ei vain sen takia, että asiakasrajoitteet jatkuvat tavalla tai toisella koko vuoden, vaan ihmiset ovat taas oppineet tekemään hyvää ja terveellistä ruokaa ja jopa nauttimaan luovuudestaan omassa keittiössä.

Kahden vuoden koronasta pitäisi selkeästi paljastua, ettei yksittäisellä valtiolla ole mitään mahdollisuutta selvitä globaalissa maailmassa missä tarvitaan maksimaalista yhteistyötä tällaisten yllätyksellisten asioiden selvittämiseksi ja torjumiseksi. Tämän saavat Britit pian kokea käytännön elämässään.

Suomalainen kaupan grand old Stockmann ei selviä hengissä. Stockmannilla ei ole enää mitään mikä kannattelisi sitä vaikeuksien yli. Nyt ei enää locatiokaan. Palvelu, jota vielä jotkut arvostavat hiipui ja samat tuotemerkit eivät kannattele, joita saa jokaisesta peltomarketista ja nettikaupasta. Stockmann on nyt normaali ostoskeskus ja ongelmia tulee olemaan muillakin ostoskeskuksilla. Korona on opettanut ja opettaa tehokkaasti edelleen ensi vuonnakin nettikaupankäyntiä. Koronan kurittama outlet-kylä Kaakkois-Suomessa siirtyi jo yrityssaneeraukseen.

Ensi vuoden yksi pelottavimmista asioista Yhdysvaltain sisällissota. Toistaiseksi sotaa käydään fyysisesti paikallistasoilla ja suunsoitollisesti kaikkialla. Fyysiset yhteenotot lisääntyvät ja poikkeustilan julkistaminen on ollut viime päivinä viittä vaille valmis.  Poikkeustilaa ei suinkaan harkita koronan takia, vaikka tilanne ei ole lainkaan hallinnassa.

Kostonhimoisen, harhaluuloisen ja salaliittoteorioihin kallellaan olevan Trumpin katkeruus voi purkautua ihan millä arvaamattomalla tavalla tahansa. Etenkin kun hänen syytesuojansa poistuu presidenttikauden jälkeen.

Rallimaailmassa tapahtuu muutoksia merkkikohtaisen kärkipaikan valloituksessa.  Toyota rallitalli menettää asemansa. Uudelle tallipäällikölle Jari-Matti Latvalalle on ehdottomasti tärkeämpää päästä itse lööppeihin, kuin motivoida kuskeja ja tekniikan kehittäjiä ylivoimaisiin suorituksiin.

Suora lainaus Tampereen yliopiston professori Janne Seppäseltä - Olen seurannut nyt jonkin aikaa somekeskusteluja Al-holista haetuista lapsista ja heidän äideistään. Tässä maassa käydään nyt ankaraa yhteiskunnallista kamppailua, jossa käyttövoimana on viha. Se suuntautuu kaikkia niitä kohtaan, jotka yrittävät pitää yllä jonkinlaista inhimillisyyttä, suhteellisuudentajua ja kokonaisnäkemystä tarjolla olleista vaihtoehdoista. Monet kommentoijat menevät todella primitiiviselle tasolle puhuessaan "ihmissaastasta". Oikeistopopulistiset poliitikot valjastavat tämän vihan käyttövoimakseen ja lietsovat sitä. Tämä on helvetin vaarallinen kehityskulku.

Pirullinen populismi muuttuu pahuudeksi, niin kuin yksi kommentoija osuvasti sanoo.

Politiikka muuttuu merkittävästi ja kevään kuntavaalit tulevat olemaan osoitus, kuinka politiikkaa ei enää tehdä kuntien ja kaupunkien yhteiseksi hyväksi, vaan sitä tehdään vain ja ainoastaan yhden puolueen häikäilemättömän pyrkyryyden ehdoilla. Erityisesti tässä ennusteessani toivoisin olevani täysin väärässä.

Toki ensi vuosi tuo onnellisia hetkiä, jos vain ymmärtäisimme mitä se onni on. Suomalaissyntyinen onnellisuustutkija Emma Seppälä paljastaa Helsingin Sanomien haastattelussa selkeästi onnellisuuden perusteet.

Seppälän mukaan on olemassa kahdenlaista onnellisuutta. Ensinnäkin on onnea, jota ihminen saa täyttäessään itsekkäitä halujaan.

”Ruokaa, seksiä, mainetta, valtaa, huumeita, alkoholia, rokkia, rahaa ja vaikkapa Instagram-kuvan tykkäyksiä. Sitä on hedonistinen ja materialistinen onnellisuus.”

Kun hedonistista onnea kerää osakseen, mielihyvähormonit ryöpsähtävät aivoissa mutta katoavat nopeasti. Sen vuoksi iloa tuovia piikkejä janoaa jatkuvasti lisää.

Alituinen asioiden tavoitteleminen oman itsen kustannuksella ajaa ihmisen taistele tai pakene -tilaan, joka on pitkään jatkuessaan uhka terveydelle.

Jatkuva suorittaminen saa ajatukset vaeltelemaan ja vaikeuttaa hetkessä elämistä. Se vie meitä kauemmas onnellisuudesta.

Kun olemme läsnä nykyhetkessä eli ajattelemme sitä, mitä parhaillaan teemme, olemme tutkimusten mukaan onnellisimmillamme riippumatta siitä, tuoko tekeminen iloa vai ei. Lisäksi läsnäolo lisää karismaa muiden silmissä.

Hyvää Uutta Vuotta ja ollaan läsnä.

Ennustamisen olemuksesta laaja artikkeli Helsingin Sanomissa. (tilaajille) Voit tedä oman ennusteesi ja osallistua kilpailuun, jonka voittaja selviää vuoden kuluttua.

Korona on toiminut muutosvoimana

Lauantai 19.12.2020 klo 19.49 - Kauko Niemi

Nyt on pakko jatkaa tämän kuun alussa kirjoittamaani blogia muutoksesta. Ilman koronaa ei valitettavasti olisi tapahtunut mitään merkittävää. Siis vain pientä hivuttautumista suuntaan tai toiseen.

Useampikin viime päivinä julkaistu tutkimus näyttäisi viittaavan siihen suuntaan, että koronasta on ollut paljon hyötyä. Ihmiset ovat joutuneet, onnistuneet, saaneet pysähtyä miettimään asioita, eikä paahtaa rutiinilla ja ympäristöpaineilla entiseen tahtiin.

Yritysasiantuntijat ovat aina sanoneet, että yrityksen suurimmat virheet tapahtuvat silloin, kun ollaan tyytyväisiä toimintaan. Tyytyväisyys hidastaa ja tappaa uuden kehitysksen ja tarpeelliset muutokset.

Muistan kun oli 1990-luvun lopulla haastattelemassa erästä Nokian johtajaa. Tuolloin alkoi olla selkeitä viitteitä Applen tulosta matkapuhelinmarkkinoille. Keskustelun viesti oli selvä. Nokialla oltiin varmoja, että he ovat noin 5 vuotta edellä tekniikassa, eikä Apple voi koskaan saada sitä etumatkaa kiinni. Tyytyväisyys ja varmuus paistoi, eikä ollut epäilystäkään muusta vaihtoehdosta. Todellisuus oli toinen, eikä 5 vuoden etumatka suojannut lainkaan.

Muutos on välttämätöntä, mutta miksi se on niin vaikeaa tehdä vapaaehtoisesti, kuten tuossa joulukuun alun blogissani mietiskelin. Muutoksen nopeus ja suuruus vaikuttavat merkittävästi kuinka sen koemme.

Vuosi koronan kanssa on osoittanut, että nopeus on ollut tässä tapauksessa monelle sietämätöntä. Monelle elämän tilanteen mukaan myös suuruus on koetellut pinnaa. Ja sekin kannattaa istuttaa tulevaisuuden realiteetteihin, että kun kaikki eivät ole pystyneet mukautumaan tilanteeseen, niin ensi joulunakin pähkimme samojen asioiden kanssa – ovatko etäisyydet kunnossa.

Pikkuhiljaa alkavat kuitenkin paljastua, että vuosi on tuonut paljon hyvää, nöyryyttä ja yhteisöllisyyttä, kun on ollut aikaa pysähtyä ja miettiä ihan perusasioita.

Ylen tuoreen selvityksen mukaan Suomalaisista 86 prosenttia on tyytyväisiä elämäänsä. Luku on suurempi kuin vuosi sitten. Lisäksi samaisen tutkimuksen mukaan yli kolmannes suomalaisista uskoo, että vuoden päästä onnellisuus omassa elämässä on lisääntynyt.

Yle on myös uutisoinut aiemmin, että myös huolestuneisuus on vähentynyt tänä vuonna: omasta terveydestä, läheisistä, toimeentulosta ja työssäjaksamisesta erittäin huolestuneiden osuus on pudonnut merkittävästi, alle kymmeneen prosenttiin, edellisiin vuosiin verrattuna.

Kriisit ja onnettomuudet saavat kansalaiset puhaltamaan yhteen hiileen. Sosiaalipsykologian tohtorikoulutettava Jennifer de Paola Helsingin yliopistosta uskoo, että yhteistyötä tehdään kansainvälisen kriisin aikana enemmän, ja se vaikuttaa myös ihmisten onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen. Kiitollisuus ja auttamishalu ovat osa onnellisuuden kokemusta.

Jyväskylän yliopiston selvityksessä 72 prosenttia kokee, että koronalla on ollut positiivisia vaikutuksia perheen lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin. Toki uusi nopeasti muuttunut tilanne on aiheuttanut lyhytaikaisia ongelmia päivittäisissä järjestelyissä.

Viime viikolla julkaistu Sitran selvitys osoittaa myös, että koronaviruspandemia rajoituksineen on saanut suomalaiset tekemään terveellisempiä ja kestävää kehitystä tukevia valintoja arjessaan.

Sitran kyselyyn vastanneista 32 prosenttia kertoi muun muassa raivanneensa kotejaan ja ostaneensa enemmän kotimaista ruokaa. Sen sijaan kotimaanmatkailu ja maallemuutto eivät osoittautuneet kyselyn valossa niin suosituiksi ilmiöiksi, kuin olisi voinut kuvitella, kertoo Kestävä arki -projektin johtaja Markus Terho Sitrasta.

Sitra tulkitsee myös vahvasti, että osa muutoksista tulee jäämään myös käytäntöön, vaikka pandemia saataisiin nujerrettua.

Suurin kysymys onkin nyt, että kannattaako panna jatkuvasti hanttiin. Vuosikin näyttää olevan ihmiselle todella lyhyt aika tehdä pysyviä muutoksia. Aina kannattaa muistaa, etteivät muutoksien tarvitse olla pysyviä ja iankaikkisia. Aina voi palata takaisin vanhaan tai sitten tehdä vieläkin suuremman ja paremman muutoksen.

Kun maskivääntö alkaa helpottamaan, niin rokote vääntö kasvaa

Lauantai 12.12.2020 klo 12.39 - Kauko Niemi

Kävin eilen kaupassa ja vastaan tuli siis kaupan sisällä yksi henkilö ilman maskia. Viranomaisten selkeä sekoilu maskeista ja samoin julkituodut puolesta ja vastaan niin sanotut tieteelliset ja ristiriitaiset tutkimukset aiheuttivat niin sekavan sopan, josta ei ottanut tolkkua saimaansällikään. Muutama päivä sitten kasvomaskia ehdotettiin jopa vuoden turhakkeeksi.

Nyt näyttää samanlaiselta korona rokotteen kanssa. Rokotusvastaisuus on kasvanut viime keväästä ja tämä on pitkälti viestinnällinen ongelma. Ei ole selkeää faktaa tarjolla, miten korona-rokote on saatu valmiiksi näin lyhyessä ajassa. Ja etenkin kun koko koronan olemus ja käyttäytyminen ovat samaan aikaan hakusessa.

Jokainenhan tekee oman yksilöllisen päätöksen rokotuksesta pääasiassa omien tunteiden ja kokemustensa perusteilla. Meillä harvoilla on niin paljon faktatietoa ja kykyä ymmärtää sitä, että voisimme tehdä oman päätöksemme ilman tunteita. Faktat voi olla myös hieman liian voimakas ilmaisu tässä tapauksessa, missä ensimmäiset piikit on annettu vasta muutama päivä sitten.

Immuniteetista tai haittavaikutuksista ei siis ole olemassa käytännön tietoa. Sekin pitää muistaa, että kun ensimmäinen sivuoire ilmaantuu, niin sekin on yksilöllistä. Se että Britanniassa kaksi on saanut jo allergiaoireita, ei tarkoita, että kaikki saisivat. Ja rokotekehittäjien testit ovat osoittautuneen turvalliseksi testiryhmällä, ei tarkoita, että se olisi tasan yhtä turvallinen sadoille miljoonille muille ihmisille.

Jäitä hattuun, silmät ja korvat auki – realismia peliin.

Jyrkemmän kannan otan vain sitä vastaan, että korona-rokotteesta tulisi pakollinen jokaiselle. Vaikka näin asetunkin yksilön vapauden kannalle, en missään tapauksessa puolusta yhtäkään salaliittoteoriaa. Se on vain jo laissa määrätty, että jokainen on viimekädessä vastuussa omasta terveydestään. Sellaista lakimuutosta en kannata. Samalla Suomen kielestä pitäisi poistaa ilmaisu – lääkärin määräys.

Kokemukseen pohjaavaa päätöksentekoa on myös melko helppo ymmärtää vaikkei niillä olisi juuri mitään yhteyttä korona-rokotteeseen. Jos lähipiirissä on narkolepsiatapauksia tai hpv-rokotteen vaikeita nuorten saamia jälkiseuraamuksia, on täysin selvää, että tarkkaavaisuus on heillä tapissa uusien rokotteiden kohdalla.

Itse olen sen ikäinen, että olen kaikkien yleisimpien rokkojen immuniteettia hankkinut sairastamalla ne luontaisella tavalla. Olen hankkinut myös kaiken maailman rokotteita mitä nyt yleensä on suositeltu vaikkapa matkustellessa. Mitään sivuoireita en ole koskaan saanut.

Kausirokotteistakaan en omasta mielestäni ole saanut sivuoireita, mutta ihmettelin pitkään niiden äärettömän heikkoa tehoa omalla kohdallani. Rokotteista huolimatta kolmekin pitkää flunssaa. Kun pahemmaksi ei voi mennä, niin päätin kokeilla omalla vastuullani mitä tapahtuu, jos jätän piikin ottamatta. Nyt on kulunut vajaa kymmenen vuotta ilman syyspiikkiä ja ilman ainuttakaan kausiflunssaa. Näin se on toiminut minun kohdallani, mutta en lähde lietsomaan joka syksyistä piikkiä vastaa. Varmaan on niitäkin, jotka saavat siitä avun. Vain kokeilemalla tietää.

Se mikä ihmetyttää, ettei virallinen taho edistä immuniteetin ja vastustuskyvyn kasvattamista luontaisin keinoin. Sehän ei olisi keneltäkään pois – paitsi ehkä lääkefirmoilta.

Juuri tällä hetkellä kiertää melko arvovaltainen paperi, jolla yritetään suostutella eri maiden viranomaisia nostamaan D-vitamiinin suositusarvoa luontaisen vastustuskyvyn kasvattamiseksi. Nähtäväksi jää syntyykö uusia, virallisia suosituksia tämän pandemian aikana vai vasta seuraavan, joka tulee melkoisella varmuudella.

Rokotevastaisuus ei ole mikään uusi ilmiö sen enempää hyvässä kuin pahassakaan.

– Jos ihmisen elimistöön laitetaan jotain uutta, niin moni suhtautuu siihen tunteenomaisesti suurella epäluulolla ja sen takia tämä rokotevastaisuus on koronan osalta jossain määrin ymmärrettävämpää kuin perinteisten ja tunnettujen rokotteiden osalta, arvioi psykiatri Hannu Lauerma Ilta-Sanomien haastattelussa.

Lauerma sanoo, että – ’musta tuntuu’ on erittäin huono perustelu monelle asialle, mutta sillä tavalla ihminen on rakentunut. Hyvin pienet ja hyvin suuret todennäköisyydet ovat asioita, jotka eivät ole ihmisillä oikein hallussa.

Nyt pitäisi kaikkien tahojen olla viestinnässä tarkkoina. Se että rokotusmyönteisyyttä on ryhdytty kauppaamaan kuin mitä tahansa muotitavaraa presidenttien ja julkkisten voimin, saa itselläni niskavillat pystyyn. Veikkaan, että monella muullakin. Liioittelevia puolesta ja vastaan juttuja mediassa. Eihän tämä ole mitään markkinahumua ja hulluja päiviä. Uskottavuutta ammutaan nyt alas, jos faktat jäävät julkkisten suuhun asetettujen sanojen ja mielipiteiden varjoon.

No entä itselläni kyllä vai ei. Jonkinlaista vaalean vihreää valoa. Mutta en ole rynnimässä ensimmäisten joukossa, vaikka ikäni puolesta siihen olisikin todennäköisesti kohtuullisen hyvät mahikset. Jaksan oikein hyvin noudattaa korona-suosituksia edelleen, käyttää maskia, pitää etäisyyksiä, jättää väliin kaikki ne tilaisuudet ja tapahtumat missä useampi ihminen viipyilee saman aikaisesti samassa sisätilassa.

Jo muutama viikko osoittaa tarjolla olevien rokotteiden turvallisuuden tositilanteessa. Pääasia, että korona saadaan kuriin ja on syytä toivoa, että rokotteella olisi vihdoin merkittävä teho nujerruksessa ja turhat riehumiset jäisivät netissä enempi syrjään.

Valtioneuvoston päätös rokotuksista

Ilman rokotetta korona ei häviä - HS

Miten alle vuodessa kehitetty rokote voi olla turvallinen - HS

Muutos - pieni vai suuri, nopea vai hidas

Lauantai 5.12.2020 klo 13.31 - Kauko Niemi

Tunnistat varmasti sen tilanteen, kun Facebook on tehnyt sinulta kysymättä muutoksen palvelun käytöstä. Koneeltasi kuuluu ääneen kiroamista – mitä helvettiä ne taas ovat menneet tekemään. Miksi taas pitää muuttaa ja häiritä käyttäjiä. Kuitenkin viikon kuluttua huomaat, että tämähän olikin hyvä muutos

Menet ruokakauppaasi ja siellä on myllätty hyllyjä uuteen uskoon. Maski pullottaen, otsa punaisena paahdat henkilökunnan luo ja uhoat mihinkähän ihmeeseen olette piilottaneet taatelit. Nehän ovat aina olleet tuossa hyllyn päässä.

Ajat töihin autollasi ahdasta katua pitkin, jota ole käyttänyt viimeiset viisi vuotta. Melko lähelle on rakennettu uusi väljempi katu, joka rikkoisi rutiinisi. Ja onhan siellä tehokas liikenteen seuranta ja nopeuskameratkin häiritsemässä ja sekoittamassa.

Tuntuu niin turvallisen tutulta, kun radion soittolista toistaa lempibiisejäsi tuon tuostakin. Joululaulutkin kilisevät taas samalla tavalla kuin viimeiset 50 vuotta. Ei kyllästytä, kun on vuoden huili välissä. Spotyfy rakentaa sinulle tutun turvalliset listat.

Taas on aika miettiä jokavuotista uuden vuoden lupausta. Olenhan minäkin aina tehnyt ja koskaan en ole pystynyt toteuttamaan muutosta. Tipaton tammikuu on monelle aivan liian suuri elämänmuutos hetkellisesti.

Sitten kun olet rutiinien orja. Rutiini toki vapauttaa mielen päätöksenteosta ja suunnittelusta: ei tarvitse miettiä jokaista askelta tietyn asian tekemisessä, koska tekee sen aina samalla tavalla samassa tilanteessa. Tuttua ja turvallista jopa helppoa arkielämää päivästä toiseen.

Netti on täynnä ohjeita ja koulutusta, kuinka teet asioista rutiineja ja toisaalta kuinka pääset eroon rutiineista. Mitä nopeammassa aikataulussa muutos suuntaan tai toiseen pitäisi tehdä sitä suurempaa tuskaa se tuottaa ihmispoloiselle. Emme pystykään elämään niin sanottua normaalia elämää. Mikä sitten onkaan normaalia kenellekin.

Pienessä mittakaavassa järkyttävän nopeita muutoksia tapahtuu jatkuvasti, joihin rutinoituneen ihmisen on tavattoman vaikea sopeutua – äkilliset sairaudet, onnettomuudet.

Laajassa mittakaavassa olemme tänä vuonna nähneet ja kokeneet koronan myötä kuinka sopeutumaton ihminen yhtenä lajina on luonnon muutosten edessä. Kaipaamme ja hoemme paluuta normaaliin. Olemme kykenemättömiä muuttumaan ja muuttamaan käyttäytymistämme edes vuoden aikajänteellä.

Tällä hetkellä asiantuntijat kertovat, kuinka elämä muuttuu koronarokotteen myötä: Pikapaluuta entiseen ei näköpiirissä - pitäisikö olla?

Pakotettuna olemme ottaneet käyttöön uutta tekniikkaa, oppineet uusia työtapoja, huomanneet ettei tarvita niin paljon kalliita toimistotiloja. Etäopetus tuli jäädäkseen. Mutta miksei ilman pakkoa – koska emme halua muuttua. Tai emme viitsi muuttua.

Pian puhuu myös raha. Terveydenhuollon kustannuksissa tulee väistämättä raja vastaan jossain vaiheessa, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki. Pandemian hoitamiseksi oli nyt otettava velkaa, mutta niin tuskin voidaan tehdä joka vuosi seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Ehkä ihmisrodun pitää ottaa uusi kurssi myös ilmastonmuutoksen suhteen. Nythän keskusteluissa pyöritään vain kuinka ihmisten pitää hillitä ilmastonmuutosta muuttamalla toimintaansa

Entä jos lähtökohtana olisikin, että ilmasto muuttuu joka tapauksessa. Ihminen ei näet pysty hallitsemaan, määräämään tai ohjaamaan luontoa. Ihminen on vain pieni osa luonnon kokonaisuutta ja monimuotoisuutta siinä missä korona-viruksetkin.

Ja nyt haettaisiin muutosta, kuinka eletään jatkuvissa myrskyissä ja tulvissa, kun joudutaan kaikki toiminta pistämään aina joksikin aikaa pakettiin. Kuinka toimitaan lapin bisneksen kanssa, kun hiihtäminen ja laskettelu loppuu. Kuinka kaavoitetaan ja korjataan, kun merenpinta on pysyvästi reilun metrin nykyistä korkeammalla. Mitä syödään, kun pölyttäjät käy vähiin ja luonnon ruoka hupenee.

Suuria muutoksia, joihin ihmisen tekeminen ei riitä, vaan niihin on sopeuduttava.

Ja vaikkei tämä skenaario toteutuisi, niin aina löytyy myös niitä ihmisiä, joille muutos on mahdollisuus. Uusi sauma nähdä asioita uudella tavalla ja irtautua vanhasta. Kannattaa treenata.

Bullshit Friday

Tiistai 1.12.2020 klo 9.19 - Kauko Niemi

Jos sinä maksat 635 euroa 60 prosentista. Mihin sinä käytät tuota 60 prosenttia lähitulevaisuudessa? Näinkin nurinkurisesti asian voisi esittää, kun katseli Black Friday -kampanjoita ja joulumarkkinoiden alkamista.

Hintavertailu.fi:n kyselyn mukaan tänä vuonna 44 prosenttia suomalaisista aikoi tehdä Black Friday -ostoksia ja kuluttaa keskimäärin jopa 635 euroa. Yli puolet, 57 prosenttia Hintavertailun kyselyyn osallistujista ei silti luottanut juurikaan tai lainkaan Black Fridayn tarjouksiin ja alennuksiin.

BF - Black Friday on siis hyvää vauhtia muuttumassa Bullshit Friday:si

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on törmännyt kahteen kyseenalaiseen käytäntöön, kun puhutaan Black Fridaysta tai vastaavista alennuskampanjoista.

Nostetaan hinta hetkellisesti korkealle, jotta voidaan sitten myydä tuotetta alennettuun hintaan. Luodaan ikään kuin keinotekoinen mielikuva alennuksesta.

Toinen tapa on, että tuote on säännöllisesti – sanotaan että viikon – tarjouksessa, sitten kaksi päivää niin kutsuttuun normaalihintaan, joka on tuplankin isompi (tarjoushintaan verrattuna), sitten taas viikon tarjouksessa.

Aiempina vuosina on tullut esiin myös se, että normaalihinta on lain mukaan vasta oikea hinta, jos sillä on tehty tietty määrä kauppoja. Lakia kiertäen kauppoja on syntynyt, kun henkilökunta on ostanut tuotteita.

Black Friday -ostospäivään liittyvä kyseenalainen markkinointi on huomattu myös Hintaopas.fi-nimisessä hintavertailupalvelussa.

Viime vuonna Black Fridayn keskimääräinen alennusprosentti oli 4,5. Tuolloin lähes joka kymmenennen tuotteen hintaa nostettiin Black Fridayn alla ja laskettiin sitten isompien alennusprosenttien saavuttamiseksi.

Yritykset liikkuvat nyt vaarallisen liukkaalla alustalla. Vanhanaikaisen prosenttimielikuvan pystyy jo melko hyvin ja nopeasti arvottamaan ja vertailemaan. Tämä taito on lisääntynyt merkittävästi koronavuonna, kun nettikauppa ja -asiointi on kasvanut merkittävästi.

Verkkoon on tullut lukuisia hintavertailupalveluita ja tarkistamalla ja vertaamalla suurten nettikauppojen hintoja on ostaja helposti ja melko nopeasti kartalla mikä on kunkin tuotteen käypähinta ja ovatko tarjoukset oikeasti hyviä vai huonoja.

Jos nyt päätät ostaa D-vitamiinia Black Friday hintaan, niin kolmen euron hintaero ei juuri hetkauta, vaikka alennusprosentti olisi huikeat 30 prosenttia. Mutta jos päätät ostaa kalliimman puoleisen matkapuhelimen tai tabletin tai jopa tolkuttoman suuren television. Tällöin kannattaa tutustua asiaan jo ainakin pari kuukautta aiemmin ja rakentaa itselleen sopiva käypähinta, eikä sokaistua prosentteihin.

Tällainen markkinointi syö uskottavuutta ja yritykset rakentavat lyhyillä ja kyseenalaisilla tempuilla höttöistä pohjaa koko Black friday-markkinoinnille. Jokainen tietää kuinka nopeasti petetyksitulemisen kokemukset leviävät verkossa. Positiivista ja luotettavaa yrityskuvaa ei voi rakentaa, jos jatkuvasti narahtaa hinnoittelussa.

Toki ymmärrän ja tuen tuottavaa liiketoimintaa terveeltä pohjalta, mutta en valheellisilla mielikuvilla. Itselläni on jo muutamia yrityksiä boikottilistalla. Yritykset, jotka harvase päivä myyvät tuotteita 60 – 70 prosentin alennuksella. Tällaiset yritykset ovat huijareita tai sitten johtaminen on niin tolkuttoman huonoa, etteivät hankinta ja myynti kohtaa taloudellista tasapainoa. Nämä joutavatkin kuolla pois.

Unohda prosentit ja luo itsellesi käypähinta. Käypähinta muodostuu parissa illassa siinäkin tapauksessa, vaikka astianpesukone hajoaa ja pitäisi saada uusi mahdollisimman nopeasti tilalle. Kotimaiset hintavertailusivut ovat käyttökelpoisia. Aina kannattaa piipahtaa vaikkapa Amazonin sivuilla sekä vertailla hintoja eri maissa.

Pian tiedät, onko hinta nousussa vai laskussa ja mikä on oikea taso. Maitokauppareissulla ei kannata mielijohteessa ostaa 75 tuumaista kolmen tonnin televisiota, jota myydään puoleen hintaan. Kauppa ei ole rehellinen.

Itselläni parhaillaankin kaksi hankintaa, jotka olen valmis tekemään heti kun euromääräinen hinta saavuttaa tavoitellun tason. Joko alennuksina tai kilpailutilanteen takia markkinahinta vaan laskee, niin kuin usein tuppaa käymään. Kyllä minä jaksan odottaa. Toki joskus tulee tilanteita, missä investointi tulevaan kannattaa tehdä per heti, mutta sillä ei olekaan mitään tekemistä mustien perjantaiden tai sinkkupäivien kanssa.

Lääkkeetön elämä

Lauantai 28.11.2020 klo 12.48 - Kauko Niemi

Lääkäri on tuputtanut (en ymmärrä tässä yhteydessä sanaa määräys) jo kahdesti minulle lääkettä varmuuden vuoksi. Siis varmuuden vuoksi. Ajattelin josko kokeilisin ja nyt olen varma, että olen saanut neljänlaisia sivuoireita, joita on lueteltu lääkepakkauksen tolkuttoman pitkässä, 81 cm pitkässä listassa – samma på Svenska - sekä yhden oikeinkin hankalan sivuoireen, jota ei ole listalla.

On aika taas kokeilla lääkkeetöntä elämää ja testata mikä muuttuu. Antaa elimistölle luonnollinen rauha toimia. Ja jos varmuuden vuoksi pilleri tuottaa loppuelämäksi omituista oireilua, niin ehdottomasti on parempi lähteä sitten kertaheitolla taivaalliselle vaellukselle. Tämän olen myös ilmoittanut Kanta-palvelun oma-tahto osuudessa.

Heti kättelyssä sanon, etten ole Antti Heikkilä, enkä toimi Antti Heikkilän kätyrinä. Tuo Heikkilän parjatun ja maanrakoon hakatun kirjan nimi vaan on niin tavoittelemisen arvoinen asia joka ikisen ihmisen elämässä. Toki olen kirjankin lukenut ja tullut lopputulokseen, ettei älämölö voi johtua kirjan sisällöstä vaan aivan muista pikkusieluisuuksista ja niiden hallinnasta.

Lääkkeetöntä elämää ei Suomessa pysty kukaan toteuttamaan kuin omaehtoisesti niin pitkään, kun virallinen taho pitää täydentävien ja tukihoitojen asemaa puoskarointina. Niin pitkään kun, lääkärien on toimittava suomalaisen byrokratian narunukkeina, eikä käytännön kokemuksen kartuttamana ja monipuolisen koulutuksen vahvistamana asiantuntijoina.

Itse en koe olevani mikään uppiniskainen vastarannan kiiski tai salaliitoteorioiden keksijä. Olen iloinen jokaisesta hyödyllisestä lääkeannoksesta ja vihainen jokaisesta varmuuden vuoksi määrätystä antibiootti- tai muusta lääkekuurista.

Viime viikolla Yle julkaisi mielenkiintoisen artikkelin perustuen filosofian maisteri Anna Kinnusen pian julkaistavasta väitöskirjasta. Kuinka suomalaisen mielenterveystyön historia on synkkä. Vuosikymmeniä se perustui ajatukseen rodunjalostuksesta. Ihmisten harhaluuloisuutta siis ihan terveydenhoidon huipulla.

Vielä tänäänkin yksi ajan ilmiöistä onkin juuri medikalisaatio. Se tarkoittaa esimerkiksi elämäntapahtumien ja poikkeavuuksien lääketieteellistämistä. Medikalisoitunut elämänhallinta masennus- ja unilääkkeineen on iso bisnes, mutta ei kuitenkaan uusi ilmiö, kuvailee Kinnunen.

Muutama viikko sitten nousi esille apteekkarien huikeat ansiot. Tuossa keskustelussa puolustuksella oli selkeä kanta asiaan. Ihmiset haluavat pillereitä ja sen takia ne menevät lääkäriin, että saisivat pillereitä. Asian käänteinen puoli on kuitenkin siinä, ettei suomalainen lääkäri voi juurikaan ”määrätä” muuta kuin pillereitä, eikä täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja.

Mutta palaan alussa mainitsemaani kokemusasiantuntemukseeni. Minulle ”loppuelämäkseni” määrätyn varmuuden vuosi lääkkeen ohjepaperissa on eritelty 51 mahdollista haittavaikutusta saatesanoilla – niin kuin kaikilla lääkkeillä, niin tälläkin saattaa olla seuraavia haittavaikutuksia. 51 mahdollista haittaa on hirveä määrä mahdollisuuksia varmuuden vuoksi.

Varmuuden vuoksi aloitin puolella annoksella, joka riitti jo lyhyessä ajassa osoittamaan viisi erilaista haittavaikutusta ja mikään ei ole mennyt alkuinnostuksen jälkeen ohitse.

Kokemusasiantuntemukseni pohjalta on paljastettavissa, ettei ihminen tarvitse arkisessa elämässään myöskään käsikaupan buranoita eli kipulääkkeitä. Lääkkeetöntä elämää sekin parhaimmillaan. Itse en ole ottanut ainuttakaan yhdeksään vuoteen. Toki päätäni on särkenyt ja hartioitani kolottanut tuntikausien tiekkarilla istuminen.

Usko tai älä säryt menevät kyllä ohitse ilman pillereiden napostelua – ulkoilua, venyttelyjä, hierontaa, kropalle luonnollista liikettä jne, jne.  Näin et tapa turhaan pahoja ja hyviä bakteereitasi ja samalla heikennä luonnollista vastustuskykyäsi. Näin uskon 9 vuoden kokeilun jälkeen.

Korona-ajan lääkevaikutuksista Ylen artikkelissa valotetaan, kuinka itsehoidossa on myös omat haittansa. Koska kipulääkettä saa reseptivapaasti, halvalla ja helposti, niitä myös syödään todella paljon.

Hyvinkin pienellä parasetamoliyliannostuksella, etenkin alkoholin kanssa, voi olla hyvin vakavia haittoja.

Ja kaikkea näitä ihmiset napsivat aivan huolettomasti ja tuhoavat terveyttään. Toki kannattaa kuunnella ja erityisesti oppia kuuntelemaan kehon kieltä ja joskus voi toki oikeastikin tarvita jokun buranan.

Ja lopuksi Pekka Juntin omakohtaisesta blogista - Maito kait olisi minut tappanut;
Olemme niin paatuneita sosialidemokraatteja, että olemme ulkoistaneet terveytemme yhteiskunnan hoidettavaksi.

Jos on vaivaa, menemme lääkäriin – emme ruokakaapille, lenkille tai nukkumaan.

Liian moni ei ota vastuuta itsestään, vaikka kannattaisi. Sillä kun perusasiat ovat kunnossa, arkireppu kevenee. Terveydenhoitomenot laskevat. Kaikki voittavat.

Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa

Lauantai 21.11.2020 klo 16.21 - Kauko Niemi

Kuvankäsittelyohjelmat ovat pitkään olleet taitavissa käsissä varsin monipuolisia, joilla kuvia on tehostettu, kun ei ole pätkääkään välitetty totuuden mukaisesta dokumentaarisuudesta.

Vanha perinteinen PhotoFinlandia sai melkoisen arvostelyryöpyn tulosten julkistusten jälkeen. Kommenttien perussävy oli, ettei kuvilla ole juurikaan yhteyttä valokuvaustaitojen kanssa. Pitäisikö koko kilpailun nimi muuttaa KuvaFinlandiaksi? Kameran osuus jää kovin vähäiseksi tämän vuoden kilpailukuvissa.

Mainoskuvien manipuloinnit ovat niin itsestään selviä, ettei niiden tulkinnoissa välttämättä ole ollut vääriä ongelmia. Paitsi silloin kun kuvien luomat mielikuvat tuotteista ovat todellisuuden kanssa kokonaan eri planeetoilta.

Kuvien käsittely on nyt hiljaa hiipimässä ihan tavallisen kännykän käyttäjän arsenaaliin. Kun ennen kuvaa pidettiin dokumentaarisena elementtinä totuudesta ja sanottiin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tänään on todettava, että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.

Mietipä vaikka auringonlaskun kuvaa sosiaalisessa mediassa. Kun postaat mahdollisimman luonnonmukaisen kuvan, saa kuva kymmen tykkäystä. Jos taas säädät oranssien ja punaisten värien nupit kaakkoon, niin johan satelee tykkäyksiä.

Sehän on jokaisen ihmisen sisäänrakennettu halu tulla huomioiduksi ja siihenhän koko sosiaalisen median imuteho perustuu. Miksi et siis käyttäisi ylivärjättyjä kuvia. Etenkin kun kuvien muokkaus voi tapahtua helposti suoraan kännykässä. Ja jättää tulkinta katsojan silmiin.

Entäs kun siirrytään askelta kehittyneimpiin suorituksiin tai annetaan kuvien tulkinta koneen tehtäväksi. Ja sehän on varmaa, että huijarit markkinoinnissa kuin tavallisessa elämässä varmasti käyttävät kuvamanipulaatioita taitavasti hyväkseen. En luottaisi enää kuvat todistavaan voimaan.

Surkuhupaisa esimerkki koneen tulkinnasta tuli viime viikolla, kun viestintäasiantuntija Katleena Kortesuo päivitti kuinka kiva saada pyytämättä ventovierailta ihopainotteisia kuvia.

Hän oli vetämässä pariakin webinaaria, niin eikös joku laittoi Instagramissa kiitoksensa. Onneksi Instagram osasi varoittaa: tuhma kuva oli sumennettu, ja tekoäly varoitti, että kuvaa ei kannata klikata auki.

Kyseisessä tapauksessa kiittäjä oli ottanut kuvakaappauksen Kortesuon webinaarista, ja tekoäly tulkitsi hänen naamansa dick piciksi. Vastaavia konetulkintoja tulee melko usein. kun kone laskee vain paljaan ihon prosentuaalisen osuuden kokko kuvasta. Muista siis kuvasuhteet, kun seuraavan kerran lähettelet tissi- ja pippelikuvia.

Kuvan käsittelyssä siirrytään parhaillaan kokonaan uudelle tasolle, kun vaikkapa Adoben Photoshopin uusimman version ominaisuuksissa ei enää parannella värejä, terävyyksiä, lisäillä elementtejä toisista kuvista tai vaihdella taustoja jne.

Nyt ohjelma muuttaa hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä ulkonäkösi nuoremmaksi tai vanhemmaksi. Muuttaa lantiosi kapeammaksi, lantion sopivan pyöreäksi ja tissit suuremmiksi. Ja kaikki tämä ilman botoksia parilla napin painalluksella.
(oma kuvani tuossa blogin alussa on muokattu vain yhtä säätöä käyttäen)

Kokonaan eri asia on sitten se tilaisuus, kun joudut kuvia nähneiden kanssa kasvotusten, jolloin silmä ei ole saanut käskyjä muutoksista. Onpa noloa, kun henkilö ei tunnista sinua.

Ylen kolumnissa jyväskyläläinen toimittaja, kuvaaja Johanna Malinen ottaa osuvasti kantaa.

Malinen tuo esiin, kuinka yleensä kuvia pyritään manipuloimaan mahdollisimman huomaamattomasti, koska räikeää kuvanmuokkausta pidetään nolona. Tämä käy ilmi esimerkiksi siitä, kuinka julkkisten kuvanmuokkauksista uutisoidaan. Valoja, varjoja ja kontrasteja muuttavat filtterit ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä tapoja muokata kuvista esteettisiä, mutta kehon ja kasvojen muotoihin kajoamista pidetään seuraajien huijaamisena.

Siitä, millaisia tunteita omien kuvien muokkaaminen aiheuttaa, ei juuri puhuta, koska kuvia muokataan salaa. Miltä sitten tuntuu nähdä älypuhelimen ruudulla itsestään paranneltu versio?

Kun Malinen vertaa muokkaamaansa kuvaa alkuperäiseen, hänelle tulee yhtäkkiä vähän paha mieli. On yllättävää huomata, kuinka omalle keholle sokeutuu parissa minuutissa. Ennen kuvanmuokkaussessiota olin alkuperäiseen kuvaan tyytyväinen, mutta äkkiä löydän itsestäni monta “epäkohtaa”, joista en ollut aiemmin tietoinen.

Helsingin Sanomat testasi kolmea kuvanmuokkausohjelmaa. Kolmea sovellusta vertaillessa huomaa nopeasti, miten niiden ominaisuudet keskittyvät pitkälti samoihin elementteihin.

Vaikka kuvamuokkausohjelmat mahdollistavat ulkonäöllä leikittelyn ja radikaalienkin muutosten tekemisen, ne ohjaavat käyttäjiään samaan suuntaan. Hyvältä näyttäminen vaikuttaa tarkoittavan hoikkaa vartaloa, tasaista ihoa ja symmetrisiä kasvoja.

Sovelluksiin jää äkkiä koukkuun ja kuvien käsittelystä on vaikeaa päästää irti. Miltä näyttäisin, jos kaventaisin kasvojani hieman lisää? Mitä jos huuleni olisivat vielä vähän paksummat?

Nyt ollaan siinä pisteessä, että herää kysymys, onko kaunistellun kuvavirran keskellä edes mahdollista tunnistaa, mikä on aitoa. Erilaiset ulkomuotoa silottelevat filtterit ja kaunistellut kuvat kiihdyttävät ulkonäköstressiä.

Kuvan kaikinpuolinen rooli on nyt muuttumassa vauhdilla ja se kannattaa jokaisen tiedostaa kaikissa eri kuvatilanteissa.

Onko sinun positiivisuusasetuksesi kohillaan

Lauantai 14.11.2020 klo 10.54 - Kauko Niemi

Pari vuotta sitten nousi otsikoihin Jaana Venkula, sosiaalipsykologi, valtiotieteen lisensiaatti, vapaa tutkija, kouluttaja ja konsultti, joka uskoo tekemisen voimaan. Hänen väitteensä on, että ensin on teko, ja tekemisen kautta syntyy ilo.

Venkula sanoo, että positiivisuus pitäisi kieltää. Nyt on tullut jopa positiivista psykologiaa. Ihmiset teeskentelevät olevansa positiivisia ja siitä seuraa vain huonoa.

On myös todettu, että positiivinen elämänasenne auttaa kohtaamaan haasteita ja ottamaan riskejä. Liiallisena annoksena tsemppaaminen voi kuitenkin johtaa negatiivisten tunteiden kieltämiseen eli toksiseen positiivisuuteen.

Venkulan ehdottama positiivisuuden kieltäminen nyt tuskin onnistuisi, mutta melkoinen liuta koulutusta, muuta ohjeistusta ja paljon erilaisia metodeja on olemassa positiivisen ajattelun kehittämiseksi. Syytä on tiedostaa, ettei kukaan pysty mekaanisesti näyttelemään positiivisuutta loputtomiin ja siksi se on vaarallista peliä.

Ei ole pitkääkään aikaa, kun nuori nainen lehtiotsikoiden mukaan paloi puhki ja tunnusti kaiken. Hän oli kerännyt valtavan joukon someseuraajia ja rakentanut kadehdittavan elämäntarinansa. Paitsi että pääosa päivityksistä oli tehty sairaalan vuoteelta.

Millaisilla positiivisuusasetuksilla elämää sitten pitäisi säätää. Se on täysin yksilökohtaista, opittua ja koettua. Kunhan se ei vain ole ulkopuolisista paineista syntynyttä, keksittyä suorittamista nupit kaakossa.

Viime viikkojen aikana on puhuttu paljon amerikkalaisesta unelmasta. Donald Trumpin asetukset olivat täysillä. Taisivat kylläkin kiertyä ihan jengoiltaan.

Itse olen työskennellyt yli 17 vuotta amerikkalaisissa organisaatioissa ja aina vain olin huulipyöreänä mitä ihmeellisimmistä asioista, jotka tuntuivat olevan itsestään selvyyksiä suuren veden takana.

Viime viikolla radiossa oli haastateltavana nuori ”amerikkalaismies” tosin ollut Suomessa 10 vuotiaasta lähtien ja käynyt kaikki koulunsa Suomessa. Hänen ajatuksenjuoksunsa avasi monta asiaa amerikkalaisesta unelmasta.

Vaikka hän sanoikin olevansa hyvin suomalainen, niin jatkuvasti tulee kaveriporukassa naureskelua hänen yltiöpositiivisuudestaan. Se on sitä hänen amerikkalaisuuttaan, joka kumpuaa jostakin syvältä sisältä verenperintönä.

Hänen mukaansa unelma on vilpitön usko johonkin asiaan ja sen ympärille sepitetty tarina on tuotu julkisesti esiin, siis kuinka se toteutuu. Näin syntyy sisäänleivottu amerikkalainen unelma, joka löytyy lähes jokaiselta amerikkalaiselta.

Kyllä tämä nuorimies ymmärsi hyvin Trumpin toiminnan mekanismin, eikä siinä ollut mitään vierasta niin kuin siinä on ollut perisuomalaisille. Tosin hänenkin arvion mukaan Trumpin positiivisuusasetukset eivät olleet realistisia ja hän ajautui valheiden linjalle saadakseen unelmansa läpi.

Tuossa amerikkalaisessa unelmassa taustalla lienee se tosiasia, että alitajunta ohjaa käytöstäsi ja tekee valintoja tietoisen mielen ulkopuolella. Ongelma syntyy siinä kuinka saat alitajuntasi uskomaan unelmiisi. Kasvuympäristöllä on merkittävä rooli asiassa. Puhut uskottavasti itsesi kanssa, etkä hae hetkellistä helpotusta valittamisesta.

Jokaisella on kokemuksia vaikkapa laihduttamisesta. Alitajuntasi tuskin alkaa yhteistyöhön, jos suorittamisen tavoitteena on vain ulkonäkö. Jos mielikuva syntyy konkreettisella tavalla vaikkapa jonkun sairauden karkottamisesta, lähtee alitajunta ohjaamaan toimintaasi näin tärkeässä asiassa.

Ja jos laihduttaessasi puhut itsellesi kieltomuodossa vaikkapa, että olen laihiksella enkä saa syödä kinkkuvoileipää enkä juoda olutta. Toteutuu Alitajunnan voima -kirjan mukaan kaikkein pahin. Alitajuntasi ei näet ymmärrä kieltomuotoja – ei sanaa. Kinkkuvoileipä ja olut pyörivät vain päässäsi, kunnes olet jääkaapilla.

Hidasta elämää blogissa Pauliina Flang tuo esiin tärkeän asian, että tunteet ovat kaikki samanarvoisia. Ilo, rakkaus ja viha sekä pelko ovat yhtä arvokkaita. Silti me helposti miellämme ne eriarvoisiksi. Saatamme ajatella, että positiivisuuteen ei kuulu viha, pelko tai syyllisyys. Se miten käyttäytyy ilossa tai vihassa, näyttäytyy vain eri tavoin. Ilo voi pahimmillaan kääntyä maaniseksi toiminnaksi tai viha voi pahimmillaan kääntyä toista satuttavaksi toiminnaksi. Ääripäät ovat aina vaarallisia tässäkin asiassa.

Mieti missä asennossa sinun positiivisuusasetukset ovat nyt ja muista että niitä voi ja pitääkin säätää. Pääasia ettet vedä nuppeja kaakkoon tai käy kuin Trumpille.

Kaikkia terveysasioita ei pidä sijoittaa samalle aikajanalle

Lauantai 7.11.2020 klo 20.18 - Kauko Niemi

Asia tuli mielenkiintoisesti esille, kun kaverini Antti Ylikojala vertaili Facebook-seinällään kahta esitystä vastustuskyvyn parantamisesta ja mikrobien elämästä. Kiintoisa aihe etenkin näin vaikeassa koronan vaiheessa.

Vaihtoehtoisten hoitojen kohuprofeetaksi nousseen Maria Nordinin Instagram-päivityksessään hän kertoo 15.10.2020 julkaistussa päivityksessä siitä, miten hyvään vastustuskykyyn (tai siis vastaanottokykyyn) voi vaikuttaa mm. välttelemällä käsienpesua ja pintojen desifiointia, sekä koskettelemalla ihmisiä.

Nordin ei vain sijoita periaatteessa hyvää asiaa minkäänlaiseen aikakontekstiin. Meillä vaan sattuu olemaan liikkeellä tavallista hankalampi pöpö ja juuri nyt ei ole se hetki, kun vastustuskykyä vahvistettaisiin koskettelemalla muita ihmisiä.

Nordinin pitäisi selkeästi asettaa ehdotuksensa ja toimenpiteensä oikeaan aikajanaan. Neuvoessaan välttämään käsienpesua ja muita vastustuskykyyn vaikuttavia asioita, hän olisi pitänyt ilmaista, että nyt kun aloittaa koronan huomioiden niin vastustuskyky on parempi, kun seuraava pöpökierros tulee joskus kolmen neljän vuoden kuluttua.

Samoista asioista puhunut Journalisti Johanna on aikaikkunassaan realisti. "Käsiä onkin syytä pestä huolellisesti joka käänteessä, mutta muun ihon pesemiseen kannattaisi suhtautua nykyistä kriittisemmin. Jokainen pesukerta nimittäin hävittää iholta myös joukoittain niitä hyviä bakteereja, jotka päivystävät ihon pinnalla, suojellakseen ihmistä taudinaiheuttajilta ja muulta ikävältä. Näitä vartiosotilaita kannattaa suojella"

Aika helposti ymmärrettävää, eikö totta? Koko ohjelman kannatta kuunnella tästä: https://areena.yle.fi/audio/1-50609048

Ilman realistista ja oikeaa aikaikkunaa saa myös kärjistyshaluisen median niskaansa ja jopa viranomaiset. Sen Nordin ja muutama muukin terveysvaikuttaja on saanut kokea, vaikka periaatteessa puhuisi kuinka hyvää ja hyödyllistä asiaa, mutta väärässä aikaikkunassa.

Vastustuskyky kun ei synny likimainkaan samassa ajassa, kun korona tappaa tuhansia. Ne ovat tässä hetkessä täysin eri asioita ja kannattaa elää sen mukaan.

Journalisti Johannan aikajänne on oikea ja Nordinin täysin väärä tähän hetkeen, kun puhutaan pöpöistä ja niiden vaikutuksesta. Kun puhutaan meidän 2-3 kilon bakteerikombosta ja siitä aikataulusta, jona bakteerikantaamme pystyisimme muokkaamaan, jos sattuisimme onnistumaan.

Vähän niin kuin sanoisin kaverille, että olen säästänyt asuntoa ja ajattele ensi kuussa minulla on miljoona kasassa. Kaverikin innostuu ja alkaa säästämään myös, mutta pettyy ensi kuussa, kun hänellä ei olekaan sitä miljoonaa. En vain muistanut kertoa, että olen jo säästänyt 20 vuotta.

Terveyden kehittämisessä tapahtuu yhdessä yössä ihmeitä vain sairaaloiden leikkaussaleissa. Kannattaa tutkia ja kuunnella oman kropan muutosalttiutta. Kuinka kauan oma keho panee mitä tahansa muutosta hanttiin. Se on varsin arvokas tieto.

Omalla kohdallani esitän arvioksi kuutta viikkoa. Kun laihdutat ensimmäiset 2-3 kiloa, pääosin nestettä lähtee helposti ja sitten kuuden viikon päästä vähenevät kilot ovat vasta todellista painonpudotusta. Tietenkin sillä edellytyksellä, että jaksat jatkaa muuttunutta elämääsi.

Tällä hetkellä olen kuin Maria Nordin harvoin flunsassa tai sairaana. Mutta se ei johdu, että nyt korona-aikana huolettomasti halaisin ihmisiä ja kahlaisin kaikki kivat tilaisuudet hankkiakseni vastustuskykyä.

Vaan se johtunee suurimmalta osin siitä, että yhdeksän vuotta sitten lopetin turhien buranoiden popsimisen, jotka tappavat sekä hyvät että huonot bakteerit. En ole tarvinnut antibiootteja, joiden jäljiltä bakreetikantamme tervehtyminen joidenkin tutkimusten mukaan kestää jopa kolme vuotta.

Sen sijaan popsin 100 u D-vitamiinia päivässä (tämän hetken mittaus 168) ja muita tukiaineita sekä yritän elää muutenkin terveellisesti vältellen turhia kemikaaleja ja luontoa kunnioittaen.

Minulta puuttuu fanittamisen taito

Lauantai 31.10.2020 klo 18.02 - Kauko Niemi

Viimeistään silloin kun avasin twitter-tilin tajusin, ettei minulla tullut mieleeni ainuttakaan henkilöä, jota olisin halunnut jatkuvasti seurata, siis tavallaan fanittaa. Ja nyt en käytä twitteriä lainkaan. Toisin päin ajateltuna aikoinaan tuli vastaan karu totuus – kun minulla on todella nopeat yhteydet ympäri maailmaa, niin vasta nyt ymmärrän, kuinka vähän minulla on sanottavaa maailmalle.

Tuon twitter-päihkäilyn aikaan toki mietin ja ymmärsin, että jos olisin edelleen aktiivinen toimittaja ja työkseni pitäisi seurata Donald Trumpia tai Sanna Marinia, niin totta kait olisin työni takia heitä seurannut. Mutta kun minä haluan seurata eri päivinä erilaisia asioita, niin henkilön seuraaminen tuntuu lähinnä kyttäilyltä tai jopa vakoilulta. Sellaista tunnetilaa en halua vahvistaa.

Onneksi professuuria Jyväskylän yliopistossa hoitava Kaarina Nikunen, joka on suomalaisen fanitutkimuksen uranuurtajia, sanoo Ylen haastattelussa, että on niitäkin, jotka eivät fanita ketään missään elämänsä vaiheessa. Heillä on erilainen elämänasenne ja jotain muuta tärkeää. Fanitushan on harrastuksen tapainen asia, jonka ympärillä puuhastellaan ja ollaan usein myös sosiaalisia.

Fanisuhteisiin liittyy voimakkaita tunteita: ihastumisen ja rakastumisen tunteita. Joku puhuttelee, tuntuu itsen kaltaiselta ja häneen voi samastua. Ehkä minulla ei sitten ole tarvetta samaistua sen enempää Donald Trumpiin kuin Madonnaankaan.

Sanaa fani käytettiin ilmeisesti ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisessa lehdistössä 1800-luvulla kuvaamaan ammattilaisjalkapallojoukkueiden kannattajia. Nimitys on lähtöisin englannin sanasta fanatic eli kiihkoilija.

Suomessa fani-termiä on käytetty lehdistössä ainakin 1960-luvulta lähtien kuvaamaan musiikkiyhtyeiden ihailijoita. Toisaalta sana fani juontuu latinankielisestä temppeliä tarkoittavasta sanasta fanum ja sen johdannaisesta fanaticus, joka voidaan kääntää jumalan innoittamaksi tai temppelinpavelijaksi.

Fanius on aiemmin leimattu julkisuudessa ja tutkimuksessa oireena, joka kertoo yksilön psyykkisistä häiriöistä tai yhteiskunnan sosiaalisista ongelmista. Yleinen mielikuva faniudesta sisältää kaksi stereotyyppiä: pakkomielteisen yksilön sekä hysteerisen ryhmän. Fanireaktiot saatetaan kiivaudessaan nähdä hysteerisinä ja järjettöminä. Kun fanius nähdään oletetun sosiaalisen kyvyttömyyden oireena. On "hulluja keräilijöitä" tai "villiintyneitä konserttiyleisöjä" ja nehän on tietenkin helppo ymmärtää vaarallisina.

Eikö minulla sitten koskaan ilmekään värähdä. Toki värähtää. Olen matkustanut todella monenlaisissa paikoissa. Nauttinut erilaisista asioista, oppinut paljon uutta, mutta en ole koskaan elämässäni matkustanut samaan paikkaan kahta kertaa, sen takia, että se oli niin kiva paikka. Minusta ei ole tullut Lontoo-fania eikä Lauterbrunner-fania, vaikka kummassakin on ollut todella hienoja ja henkeä salpaavia hetkiä.

Olen ollut konserteissa, oopperassa ja tapahtumissa kananlihalla ihokarvat sojolla ja monta kertaa tippa silmässä. Siis ihan kaiken maailman tunteet pinnassa. Silti en ole halunnut toistoa hinnalla millä hyvänsä missä päin maailman kolkkaa tahansa. Puhettakaan että menisin kahdesti samaan konserttiin tai katsoisin saman leffan monena toistona.

Kävin Finlandia-talolla kuuntelemassa perulaista tenori  Juan Diego Flórezia livenä, koska hänen tenoriäänensä kilahtaa minun korvissani taivaalliselta. Haluaisin toki kuulla tällä hetkellä myös Jonas Kaufmannia. Vaikka koronan jälkeen näenkin hänen kalenterinsa netistä, niin silti en aio matkustaa mihinkään häntä varta vasten kuuntelemaan. Jos tulee Helsinkiin niin varmasti sitten menen.

Radion kuuntelun painajainen ovat soittolistat. Taivas varjele, kun ajat autolla Lappiin matkalla on moneen otteeseen vaihdettava kanavaa toistojen välttämiseksi.

Kevyessäkin musiikissa minun tunteeni tunnistavat ensimmäiseksi melodian kauneuden, jos sitä ei ole, en käytännössä kuule mitään. Sen todisti Me naiset testi, missä piti yhdistää 15 suomalaista biisiä sanoituksen pohjalta. Yhtään en tiennyt kaksi arvasin oikein.

Toki fanittaminen kuuluu ennen kaikkea nuoruuteen. Ehkä minäkin silloin vähän fanitin ja pidin Nuffield traktoria parempana kuin Massey Fergusonia.

Kyllähän tiettyjen brändien ihannointi ja käyttäminen on tietynlaista fanittamista. Törmäsin tuolla yhdellä nettikirppiksellä kangaskassiin, josta pyydettiin 35 euroa. Ryhdyin heti laskemaan, että hyvänen aika mullahan on yli 30 kangaskassia siis tonnin edestä kasseja. Muttei yhtään Marimekon kassia. Ja kun tulin asiasta tietoiseksi, niin tuolla kadullahan on joka toisella Marimekon kangaskassi, mutten ymmärrä miksi?

Psykologi ja psykoterapeutti Riitta Ylikomin mukaan ihminen etsii luonnostaan kohteita erilaisille tunteilleen. Joskus kohteet löytyvät lähempää, joskus kauempaa.

On ihan tavallista etsiä esikuvia, ihmisiä, joita voi ihailla ja ehkä myös jäljitellä. Idolilta voi oppia jotain, hänen kauttaan voi kokea elämyksiä ja samastua sellaiseen elämään, jota itse ei ehkä voi elää, mutta josta voi haaveilla.

Siis fanittakaamme hyvällä omalla tunnolla – ken siihen pystyy!

Hauskoilla peleillä kerätään vain tietoa sinusta

Lauantai 24.10.2020 klo 10.04 - Kauko Niemi

Minulla on ainakin neljä tärkeää tietoa, joita varjelen viimeiseen asti ja joiden kanssa en hevin tee kompromisseja. Tietojen luovutukset kieroilla kepulikonsteilla on kyseenalaista ja viimeaikaiset tietomurrot puistattavia.

Itse pidän tarkkaa huolta muutamista asioista. Sosiaaliturvatunnus. Sen levittämisellä pääsee omasta identiteetistä ja loppu onkin sitten välistävetäjien mielikuvituksesta kiinni. Ja heitähän et saa ikinä kiinni.

Pankkitunnuksiakaan ei kannata jakaa ja kehuskella suurilla säästöillä ja sijoituksilla. Pian nekin ovat vain tyhjiä rivejä.

Puhelinnumero. Säästyy monenlaisilta harmeilta ja kaiken maailman tyrkyttäjiltä, kun suojelee numeroaan. Numeron suojaamiseen ei riitä alkuunkaan se, että asetat markkinointikiellon. Julkisista palveluista numero kannattaa poistaa tai ainakin kieltää tietojen antaminen kuten vaikkapa kaupparekisteristä, Trafin sivuilta ja samalla kannattaa kieltää Trafin kaikkien tietojen jakaminen. Auton rekisteristä, kun saa helposti tarkan osoitteen ja ei ole kovinkaan harvinaista, että pitkään seissyt auto kadulla tai lentoaseman parkkiksella tarkoittaa, ettei ole ketään kotona. Lopun arvaatkin.

Puhelinnumerolla ei kannata netissä vahvistaa yhtään mitään. Moni asia on jäänyt minulta hoitamatta, kun puhelinnumero on ollut pakollinen kenttä.

Neljäs varjeltava tietoni on paikannus. Se on yhtä vaarallista kuin pankkitunnusten jakaminen. Hätätilanteessa viranomainen kyllä saa teleoperaattorilta tukiasemasignaaleiden kautta tietoonsa missä paikannettava on ja muille se ei kuulu pätkääkään missä minä liikun.

Optiona ja kokemusasiantuntijana voisin vihjaista myös sähköpostin käytöstä, että pidä kahta sähköpostia. Sitä virallista ja sitten sitä huuhaa-postia, jonka voi helposti poistaa käytöstä menettämättä mitään. Itse jouduin poistamaan virallisen postiosoitteen, kun spämmiä alkoi tulla yli 500 viestiä viikossa.

Ja sitten ihan konkretiaa. Päivitin tuolla facen virrassa pari viikkoa sitten, kuinka face ilmoitti, että minun käyttöoikeuksiani on rajattu. He halusivat muka varmistaa, että ole se kuka olen, koska minulla on niin paljon päivityksiä. Toki onhan niitä päivityksiä, kun henkilökohtaisella seinälläni levittelen ahkerasti kuviani ja muutakin. Minulla on käyttäjäoikeudet Finnradio.fm, tuotapikaa kymmenentuhannen seuraajan ryhmässä, Näiden lisäksi pyöritän 8000 tykkääjän koiraryhmää – hauva – useampia päivityksiä joka päivä. Kuukausitasolla päivitykseni tavoittaa yli 200.000 ihmistä.

Tuo mainitsemani facen pyyntö oli kovin epämääräinen, eikä minulle valjennut mitä olisi oikein pitänyt tehdä. Nettivaari jätti homman sikseen. Tässä vaiheessa huomautan, että käytän silloin harvoin kun käytän facea puhelimessani samalla selaimella kuin pc:llä ja tabletilla. En facen sovellusta. Selaimekseni olen tietoisesti valinnut ”vihamies” Microsoftin Edgen. Tällä selaimella en tee koskaan yhtään mitään muuta. Sillä ajatuksella, etteivät tiedot vahingossa valu muuhun käyttöön.

Muutaman päivän kuluttua ilmestyi uusi uhkaus ja nyt selvisi mitä pitää tehdä ja kaikki ruksit pitää vahvistaa matkapuhelimen face-sovellukseen ilmestyvällä viestillä. Ahaa ongelma lienee, etten käytä lainkaan facen omaa sovellusta enkä paikannusta. Mikäs siinä, jos tämän kerran. Vahvistaminen ei onnistunutkaan, kun en ollut antanut lupaa seurata sijaintiani. Kytkin sijainnin seurannan päälle ja sitten prosessi pääsi loppuun ja sain kiitokset. Mutta kytkin heti perään sijainnin seurannan jälleen kokonaan pois.

Asia alkoikin tosissaan kiinnostamaan. Facen sivuilta löytyykin mielenkiintoinen teksti. Sijaintipalvelut, joita kutsutaan joskus myös sijainnin käyttöoikeudeksi, on puhelimen tai muun mobiililaitteen asetus. Sijaintipalvelut auttavat facea tarjoamaan sijaintiin perustuvia ominaisuuksia, kuten julkaisemaan sijainnillasi merkittyä sisältöä, saamaan osuvampia mainoksia, löytämään paikkoja ja lähellä olevia Wi-Fi-verkkoja sekä käyttämään Lähellä olevat kaverit -ominaisuutta.

Ja teksti jatkuu . . . kun sijaintipalvelut ovat käytössä, voit joko ottaa taustatiedot käyttöön tai poistaa ne käytöstä. Taustatietojen avulla Facebook saa tiedon laitteen tarkasta sijainnista, vaikket käytä sovellusta.

Siis vaikka kävelet kännykkä taskussa etkä käytä facea niin se pystyy seuraamaan sinua ja rakentamaan sinulle seurantahistorian.

Tarkistin omalta kohdaltani facen seurantahistorian ja se oli täysin tyhjä – siitäkös se kenkä nyt puristaakin. Ilman kännykän seurantaa facen käyttö kännykällä vaati tällaiselta äkkinäiseltä nettimaagarilta puolentoista päivän säätelyä oikeassa järjestyksessä. Nyt odotan, milloin tämä oikeus taas hyytyy.

Viime viikolla EU:n mietinnöissä mepit esittävät radikaaleja muutoksia, joista yksi merkittävimmistä on kohdennetun mainonnan rajoittaminen ja jopa kieltäminen. Kohdennettu mainonta tarkoittaa siis ihmisistä verkossa paikannuksella, peleilla ja kaikella muulla kerättyjen tietojen käyttämistä mainosten räätälöimiseen niiden tehokkuuden parantamiseksi.

Pari viikkoa sitten oli laajasti esillä miksi kannattaisi hylätä Whatsupin käyttö. Tämä viestintäpalikan omistaa nykyisin face ja kaikki merkit viittaavat siihen, että tiedot vuotavat näiden kahden sovelluksen välillä. 

Sovelluksen käyttöehdoissa todetaan, että käyttäjä sitoutuu luovuttamaan laitteeseen tallennetut yhteystiedot palvelulle.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Facebookin omistama WhatsApp saa jopa ne yhteystiedot, jotka eivät ole sidoksissa Whatsup-sovellukseen. Tämä onkin herättänyt epäilyt, rikkooko linjaus EU:n gdpr-säädöstä.

Sovellus pitää kirjaa siitä, mitä käyttäjä tekee. Vaikka se ei pääse seuraamaan viestien kryptattua sisältöä, niin se pystyy tarkkailemaan käyttäjänsä liikkumista sekä sitä, kenen kanssa ja kuinka pitkään käyttäjä juttelee.

Ja ihan lopuksi muista, että lähes kaikki netin kivat kyselyt ja kilpailut ovat kaikkea muuta kuin meidän hauskuuttamista.  Ne keräävät yksityiskohtaista tietoa sinusta ja minusta ja meidän mieltymyksistäja rakentaa sitä kuuluisaa algoritmia. Älä ihmettele, jos jonkun kyselyn jälkeen saat tarjouksen tavintolasta, missä ovat ne ihailemasi vaaleanpunaiset pöytäliinat.

PS. käytän tässä jutussa tietoisesti face-nimitystä, josko se ei tarttuisi niin helposti jonkun vahtirobotin raivoavaan kitaan.

Kuuntele viestejä, älä sanoja

Torstai 15.10.2020 klo 10.17 - Kauko Niemi

Jokainen, kuka viime keväänä kuunteli viestejä eikä vain yksittäisiä sanoja peräkkäin tajusi, että maskikeskustelu oli kieroutunutta ja politisoitunutta. Sosiaali- ja terveysministeriö ei missään tapauksessa viestinyt satasella ja avoimen ymmärrettävästi ihmisten terveyden ehdoilla. Jotain hämärää oli ilmassa. Sitä pohdin myös monien ystävien kanssa.

”Miten nyt sanoisi...maskiasia ehkä poikkesi muusta viestinnästä jostain syystä. Se tuntui erityisesti olevan asia, josta ei katsottu aiheelliseksi sen enempää ääntä pitää”, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo Helsingin Sanomille.

Maskiviestit tuntuivat kiemuraisilta. Sanat saattoivat olla Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ihan asiallisia tänään, vaikka huomenna olivatkin sävyltään ja sisällöltään taas erilaisia. Viestinnän kokonaisuus oli kummallista ja rakensi hyvin sekavan kuvan. Ja nyt en todellakaan puhu yksittäisten sanojen, lauseiden juridisesta tai poliittisista merkityksistä, joita voidaan aina jälkikäteen selitellä ja todistella mennen tullen, vaan kulloisenkin hetken viestinnästä.

Viestinnän tulos on se, miten ihmiset kokevat tilanteen, ei se mitä sanoja on käytetty ja missä järjestyksessä. Ja lempi ilmaukseni – sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Siinä piilee koko viestinnän haasteellisuus. Viestijän omalla mielipiteellä ei ole juurikaan merkitystä.

Elokuun lopulla siis ennen tämän kertaista maskijupakkaa – pääministeri Sanna Marinin tunnustusta ja nyt THL:n pääjohtaja Tervahaudan ulostuloa – kirjoitin blogissani hallintoalamaisista. Tämä on paistanut läpi koko koronakauden. Ja jopa ärsyttävästi ennen koronaakin.

Koko Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan on pesiytynyt kummallinen sävy viestiä ja toteuttaa asioita tuolta jostain ylhäältä – kun te ette kuitenkaan näin vaikeita asioita ymmärrä mentaalilla. Jotkut ymmärtävät ja haluaisivat ymmärtää enemmän ja toki joillekin riittää pyhä yksinkertaisuus, että lääkäri määrää – ihan mitä vaan. Yhteistyön ja yhteisen hyvän tavoittelu on kateissa.

Odotan myös sitä päivää, kun jostain paljastuvat ne todelliset taloudelliset ja poliittiset sekä kulttuurilliset sitoumukset ja syyt miksi maskeista ei keskusteltu avoimen asiallisesti ja rehellisesti.

Jos Sosiaali- ja terveysministeriön viestintäjohtaja Vivikka Richt ei ymmärrä mitä Tervahauta tarkoittaa ulostulollaan, hänenkin kannattaisi miettiä sanojen sijaan muodostunutta viestiä.

Sanna Marinin ulostuloa tulkittiin monellakin eri tavalla valehtelusta väärinymmärrykseen ja jopa naisasiana aina kokoomuksen ajamaan ministeri Krista Kiurun epäluottamukseen. Sanojen tulkinta ja politiikka sotkeutuivat taas oikein reippaasti.

Oma näkemykseni on, että Marinin viestit ovat tulkittavissa valehteluksi, vaikka pelkkien yksittäisten sanojen tulkinta etenkin jälkikäteen ei sitä juridisesti välttämättä ole. Sanojen jälkiselvittely, kun ei olekaan viestintää se on tarvittaessa oikeuslaitosten työtä.

Kokoomukset vaateet ministeri Kiurun suhteen ovat silkkaa politiikkaa, joka päätyi Kiurun luottamukseen. Epäluottamus olisi ollut Suomelle hyväksi. Kiuru on liian lepsu hoitamaan koko hallinnonalaa ja sen virkaihmisiä ja lukuisia itseellisiä virastoja, jotka toimivat kuin valtio valtiossa pelaten aivan omaa peliään omilla säännöillään.

Viestinnällisesti maskien sekavaan sekoiluun on juuri julkaistu varsin yksityiskohtaista tietoa. Tähän kannattaa jopa tutustua - https://agiletassu.com/julkaisut

Tuon laajan ja yksityiskohtaisen selvityksen mukaan maskit käyttäjälleen sekä muille ihmisille aiheuttamat hyödyt on todennettu kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa, joissa maskien vaikutusta virusten leviämiseen on tutkittu mm. suodatusmittauksilla, aerosoli- tai populaatiosimulaatioilla, maakohtaisilla COVID-19-kuolleisuustilastoilla tai maskin käyttäjien keskuudessa tehdyillä seurantatutkimuksilla, osin myös aiempien vastaavan tyyppisten epidemioiden aikana.

Jo pelkillä teknisillä mittauksilla voidaan todeta, että parhaat kirurgiset maskit suodattavat jopa 95 % kolmen mikronin kokoisista hiukkaista siinä missä parhaiden vastaavan hengitysvastuksen aiheuttavien kankaiden suodatusteho on noin 60 – 70 %. Maskien lääketieteellisistä haitoista on varsin vähän tieteellistä tutkimusta; olennaisia haittoja alkaa löytyä vasta silloin, jos mukaan otetaan kulttuurillisia tai poliittisia perusteluja.

Tämä laaja raportti suosittaa viranomaisille, että päätöksenteon ja annettujen suositusten taustat on avattava kansalaisille läpinäkyvällä tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki perustelut on esitettävä avoimesti ja rehellisesti siten, ettei kansalaisille uskotella suositusten perustuvan tarkkaan punnittuun lääketieteelliseen tietoon tilanteessa, jossa todelliset perustelut ovat luonteeltaan poliittisia, hallinnollisia tai kulttuurillisia.

Nettikaupan epämääräiset kuljetusvastuut

Lauantai 10.10.2020 klo 12.10 - Kauko Niemi

Näyttää vahvasti siltä, että pian joudutaan paremmin ymmärtämään kuka vastaa ja miten nettikaupasta ostettujen tavaroiden toimituksista.

Haukunko minä sählingistä kuljetusfirmaa vai tavarantoimittajaa. Onko kuljetusfirma itseellinen toimija välissä vai onko se tavaranmyyjän vastuulla oleva alihankkija. Olisiko parempi, jos minä saisin valita toimitustavan. Nythän tilanne on kohtuullisen sekava ainakin ostajan näkökulmasta tapaus tapaukselta.

Missä kulkee oikeesti vastuiden rajat. Onko vastuu tavarantoimittajalla siihen asti kunnes tavara on luovutettu minulle. Ihan samalla tavalla kuin kivijalkakaupassakin. Kun pudotan juomapullon ennen kassaa ja se särkyy, niin se on kaupan vastuulla ja kassan jälkeen minun vastuullani.

Entäs jos kuljetus olisi kokonaan oma palvelunsa. Nettikaupalla olisi lista kuriireista, joista minä voisin valita sen palvelun, johon luotan ja valita myös sen hintaisen palvelun mitä kulloinkin tarvitsen ja kuinka kauan pystyn ostettua tuotetta odottelemaan. Kun tilaan synttärilahjan netistä, niin soisi sen tulevan ennen syntymäpäivää.

Nythän joillakin logistiikkayrityksillä on superhalpoja palveluja, joissa ei ole mitään seurantaa, viimeisten metrien kantajalla ei ole edes oikeutta käyttää puhelinta ilmoittaakseen, että kohta tullaan. Nämä ovat niitä ”toimitus kuuluu hintaan” tapauksia. Keksitään ja jopa suoraan valehdellaan toimituksen tilasta robottien automaattisilla vastauksilla. 

Kuinka toimituskustannukset sitten piilotetaan tai näytetään, on oma taiteenlajinsa myyntitapahtumassa. Mutta jos valinta kuljetuksesta siirrettäisiin ostajalle, saattaisi tilanne selkeytyä huomattavasti. Samoin todellinen kilpailutilanne.

Nettikauppaa tuskin kenenkään kannattaa perustaa, jos ei ole rakentanut selkeää ja ymmärrettävää logistiikkaa. Jos kukaan on ostanut esimerkiksi Amazonilta, niin ymmärtää miksi tämä yritys pärjää ja kasvaa jatkuvasti.

Viimeiksi ostin Amazonilta varsin edullisen, isomman ja nopeamman muistikortin kameraani. Tilauksen tein pari viikkoa sitten tiistaina ja paluupostissa tuli vahvistus tilauksesta ja ilmoitus arvioidusta toimituksesta viikon kuluttua keskiviikkona. Toimituskulut kuuluivat hintaan, eikä minulle käynyt selville kuka toimituksen hoitaa.

Muistikorttini tipahti postiluukusta päivää ennen ennakoitua ajankohtaa tiistai iltapäivällä. Omapostin nettipalvelusta selvisi, että viimeiset metrit kantoi posti. Ei valittamista. Jos Amazon ilmoittaa heti toimituspäivän, niin sopimuksen mukaan Postilla ei tässä tapauksessa lienee ollut vaihtoehtoja.

Sitten tilasin itselle täysin tuntemattomasta nettikaupasta vaatteita. Otin riskin, sillä loppusumma toimituksineen oli 29:60 euroa. Kellot alkoivat kilkattamaan, kun asiallinen tilausvahvistus ilmoitti seurantakoodin. Paitsi seurantakoodi ei johtanut mihinkään eikä vielä kolmenkaan viikon päästä.

Lähetin tiedustelun ja sitten toisenkin. Kumpaankin tuli robotin kirjoittama sama vastaus hoonolla soomella. Tällaista tilausta ei löydy. Kunnes viikko sitten maanantaina alkoikin tapahtua.

Omapostisovellus ilmoitti, että minulle on paketti tuolla parin kilometrin päässä olevassa postissa. Samaisen maanantai iltapäivän kannossa sain paperisen ilmoituksen Postilta, että minulle on kirjattu kirje, mutta se oli vastakkaisessa suunnassa olevassa Postin toimipisteessä. Kahdeksan kilometrin kävelyn jälkeen sain paketin, jossa oli tilaamani vaatteet ja selvisi että toisessa potissa ei ollut kirjattua kirjettä vaan olematon kirjattu kirje tarkoitti samaa pakettia, jonka olin juuri noutanut 8 kilometrin kävelyn jälkeen. Asunhan kuitenkin aivan Helsingin ydinkeskustassa.

Ja todistaakseni kuinka sekavaa on nettikauppa, niin lopuksi huikean hieno kokemus myös viime viikolta.

5.10.2010 maanantai – Oura.sormukseni ei herännyt henkiin ja tein vikailmoituksen Ouran tukeen (sovelluksen kautta)
10:10 automaattiviesti ilmoituksen vastaanotosta
12:27 sähköposti Tapiolta, että on tarkistanut tilanteen minun logitiedoista ja siirtää tapauksen takuukäsittelyyn ja pyytää ostodokumentit.
15:07 ilmoitus, että takuutilauksesi uudelle sormuksellesi on nyt luotu järjestelmäämme tilausnumerolla XXX
Seuraavana päivänä tiistai 6.10 klo 11.11 ilmoitus, että sormus on lähetetty ja DHL:n seurantakoodi (Hollannista)
19.36 sähköposti sekä sm viesti DHL:ltä seurantakoodeineen ja että arvioitu toimitus pe 9.10. Siis kaikki viikossa ja tietäen lähes minuutin tarkkuudella mitä milloinkin tapahtuu?

Paitsi DHL ei toimita sormusta lupaamansa perjantain aikana. Seurannasta voi päätellä, että sormuksen matka päättyi torstaina 14:31 Brysseliin. Hyvin olisi siitä ehtinyt perjantaiksi Helsinkiin, jos olisi kaikki mennyt putkeen. On se tavattoman vaikeaa. (kirjoitan kommentin sitten joskus, kun asia on hoitunut)

Eksyksissä ihan siis fyysisesti

Lauantai 3.10.2020 klo 12.33 - Kauko Niemi

Viime kesänä eksyin kolmasti ja tänä kesänä olin viikon aikana eksyksissä lähes joka päivä ja pari kertaa aikaisemminkin. Siis fyysisesti en ollut siellä missä halusin olla.

Näille kaikille eksymisille on yhteistä, että yritin käyttää tietoteknistä paikanninta siis niin sanottua navigaattoria. Mistähän sitä saisi ostettua tuoreen maantiekartan, jotta voisi hahmottaa ja ymmärtää kokonaisuuksia. Taitaahan se olla myös niin, että on koronan takia eksyksissä myös henkisesti. Henkisessä eksymisessäkin samaa syy, kun riidellään pienistä palasista eikä tiedetä tai ymmärretä kokonaisuutta.

Karttakeskuksen nettikaupassa näyttäisi olevan kyllä ihan tuoreita ja ajankohtaisia GT-karttoja myös ihan maantiereissaajillekin.

Taitaa olla noin kymmenen vuotta siitä, kun käytin autossa kännykän navigaattoria. Ajelin Sveitsissä ja löysin oikein hyvin tien pienille putouksille ja takaisin Zurichiin. Se oli hyvä ja myönteinen kokemus.

Tuon jälkeen en ole navigaattoria juurikaan käyttänyt. Katson toki nettikartasta ennen matkaa mihin olen menossa, jos en suorilta käsin tiedä reittiä. Näin hahmotan kokonaisuuden ja painan mieleeni kartan tärkeimmät mutkat.

Kolme vuotta sitten autonvaihdon yhteydessä ”kaupanpäälle” tuli navigaattori ja sehän tuntui hienolta suoraa kojelaudassa. Nyt kolmen vuoden kokemuksen jälkeen olen melko varma, että navigaattoreiden kehitys on kulkenut yhtä kauemmas perinteisen kartan logiikasta ja minä en olekaan ajatuksiltani yhteensopiva navigaattoreiden kanssa. Vaatisi varmaan jonkinmoisen periaatekoulutuksen, kuinka navigaattoria käytetään. Paikannusta en salli noin yleisellä tasolla. Vain niissä tilanteissa joissa on ”pakko” vaikkapa pysäköintimaksun maksamisessa.

Toki autoni systeemi tekee varsin selväksi, että olipa näytöllä mitä tahansa, niin kuljettaja on vastuussa reittivalinnoista ja tämä alkuviesti pitää oikein vahvistaa nappia painamalla.

Kaikkia ongelmia en kuitenkaan ota kontolleni. Tänä kesänä eksyin silloinkin, kun minua paljon syvällisemmin it-asioita tunteva apukuski kytki kännykän auton järjestelmään ja käytti kahtakin erilaista sovellusta ja aina vain olimme paikassa, jota emme tienneet emmekä tunteneet, saati tavoitelleet.

Pahinta asiassa alkoi olla luottamuspula. En pystynyt livehavaintojeni ja karttasovelluksen yhteisseurannassa tulkitsemaan missä oikeasti olen. Toyotan sovellus pääsääntöisesti poistaa kaiken informaation sen jälkeen, kun on hyväksynyt reitin. Näkyy vain sininen juova, mitä pitkin nuoli etenee, kertomatta missä mennään.

Silloin tällöin näkyy joku paikan nimi. Kuten esimerkiksi ajaessani Ounasjoen länsipuolella Meltauksesta etelään. Meltausta ei kartalla näkynyt missään vaiheessa, mutta itäpuolella näkyi jonkun pikkukylän nimi. Aivan kuin olisi minua auttanut hahmottamaan sijaintiani.

Auton karttaa voi jonkin verran zoomata lähemmäs, jolloin saattaa näkyä muutakin kuin ajettava tie. Tällöin asiasta ei juurikaan ole ennakoivaa hyötyä, kun saman näkee omilla silmillään tuulilasin läpi. Yhtään ei helpota sekään, että auton kartta on inhottavasti aavistuksen hidas. Ainakin kolmasti piti tehdä sitten u-käännös, kun oli ajanut satasta ohi risteyksen.

Vaikka ajaisin suoraan ja tulee risteys, niin olisihan se kiva tietää, että nyt ollaan sekä kartalla että luonnossa siinä risteyksessä mistä käännytään Onnelanperäkylälle. Näin se usko ja luottamus kasvaisi. Ja kaikkein parasta tietenkin olisi, että kartalla näytettävät nimet olisivat samoja nimiä mitä näkyy tiekylteissä.

Ennakkosuunnittelussa käytin neljää eri sähköistä karttasovellusta ja sain kolme eri suositusta parhaaksi reitiksi. Paitsi että perusasetukset eivät tainneet olla ihan ideaalisäädöilla, kun väliin osui 10 km hiekkatietä. Tai viime kesänä nopein reitti hotellille oli tie, joka päättyi kerrostalon pihaan ja viimeinen puolikilometriä oli kävelytietä. Silti nopein.

Ymmärrän oikein hyvin tietotekniikan muuttavan asioita ja aika moneen asiaan olen pystynyt mukautumaan ja jopa innostunut kuinka paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa asioiden hoito tekniikan avulla onkaan.

Tämä autolla suunnistaminen nyt vain tuottaa ongelmia. Ehkä se johtuu siitä, että olen niin pirun hyvä hahmottamaan paikkoja ja reittejä. Viitteitä siitä olen saanut kaveriltani, joka on aina eksyksissä ja toteaa, että sulla on ainakin kaksi gps:ää perseessäsi.

Lupaan kuitenkin opetella sähköistä navigointia ja lisäämään luottamusta näitäkin härpäkkeitä kohtaan, sillä pahaa pelkään, etteivät paperiset kartat taida pysyä  ajantasalla.

ps. juuri ryöpsähti somessa keskustelu Toyotan hankalasta ja kalliista karttojen päivityksistä ja ei tunnu muutoinkaan olla autojätin nettipalvelut ihan tätä päivää.

Ostaisinko talon väkisin vai valtaisinko

Lauantai 26.9.2020 klo 10.29 - Kauko Niemi

Ajelin pitkin ja poikin ja etenkin pitkin Suomenniemeä. Katselin suomalaista arkkitehtuuria. Siis ei mitään maailmankuulua super-aaltoilua, vaikka Lakeudenristinkin ohitin näköetäisyydeltä. Siis katselin niitä jokaisen arkisia ja stailaamattomia asumuksia, joissa joku on varmaan viettänyt suurimman osan elämästään. Mene ja tiedä.

Toisten talojen pihat olivat rämettyneitä ja toisten nurmikot parturoitu millin tarkasti. Osa hyvässä maalissa ja toiset pahassa hilseessä. Joissakin pihassa seisoi punainen auto ja joissakin kaksi eri väristä autoa heti traktosin vieressä. Mitään yhtenäistä suomalaista, saati maakunnallista linjaa en pystynyt mielessäni muodostamaan. Olisiko pitänyt - ehdottomasti ei. Siis ei mitään asumiseen erikoistuneiden lehtien tuottamia muoti-ilmiöitä, vaan vahvaa oman elämän makuista asumista.

Mielikuvitukseni oli laukalla ja minun teki mieli tuon 2631 kilometrin matkalla moneen kertaan pysähtyä, mennä ovelle koputtamaan ja kertomaan, että tämä on juuri sellainen talo, jossa haluaisin asua. Voisiko pikaisesti vilkaista kuinka voisin asettua tänne asumaan. Paljonko tästä pitää teille maksaa ja mikä olisi sopiva muuttopäivä?

Yllätys voisi olla melkoinen. Reaktiot saattaisivat olla huikeita. Mietin myös, että missä viipyy se vetovoimainen tv-formaatti, missä yllättäen yritetään ostaa asuntoja, taloja, navettoja, vajoja ympäri Suomea. Testata missä se haamuraja menee, kun ihminen päättää lopulta toteuttaa nurmijärvi-ilmiötä. Onhan niitä kaikenlaisia tv-sarjoja muutoinkin – tanssii alttarilla, abc-taloja ja kuka on kenenkin tykönä yötä.

Itse en vaan ole vuosiin katsonut yhtään tv-formaattia, enkä osaa arvioida tällaisen menestystä. Tämän idean myynnistä olen toki valmis neuvottelemaan.

Voisihan se nurmijärvi-ilmiö todellakin yltää muuallekin kuin vain pääkaupunkiseudulle. Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi minullahan ei ole mitään erityistä syytä asua kalliisti Helsingin keskustassa ja ajaa autolla ihailemaan luontoa kymmenien kilometrien päähän. Oikeastaan muuta vaateita ole kuin, ettei lämpötiloissa mentäisi kovinkaan paljon yli 20 asteen. Välivaihe tietysti voisi olla kesämökki, jollaista en koskaan ole omistanut.

Pari vuosikymmentä sitten kun etsin asuntoa keskustasta, niin vitsailin kiinteistövälittäjille, että ainoa kriteerini on 20 minuutin kävelymatka Stockmannille. No nyt ei tuokaan #meidänstokka-kriteeri enää pidättelisi pätkääkään pysyä Helsingin keskustassa.

Entäs sitten, jos menisi ja valtaisi mukavan talon jostain päin Suomea. Taitaisi olla aika utopistinen tyylilaji muuttaa lähelle luontoa. Vaan eipäs ole Espanjassa. Siellä asuntojen valtaus olisi lähinnä tv-formaattia – tuttu juttu.

Espanjassa on näet melko yleistä, että asuntoja vallataan ja valtaajista eroon pääsy on tuskainen tie. Espanjassa lasketaan olevan nyt jopa 100 000 asuntoa, joissa asutaan ilman omistajan lupaa.

Valtaosa vallatuista huoneistoista on vapaa-ajan asuntoja tai tyhjiä asuntoja pankkien omistuksessa. Valtaajasta eroon pääsy voi vaatia kuukausien oikeusprosessin. Vuonna 2018 maassa tuli voimaan niin sanotut pikahäädöt mahdollistava uusi laki. Käytännössä uuden lain toteutumisen esteenä ovat olleet ylityöllistetyt oikeusistuimet, joten laki toimii huonosti tässä pitkät perinteet omaavassa kummallisuudessa.

No toivottavasti tällainen ilmiö ei koskaan rantaudu kotoiseen Suomeemme.

Koronakesä on ilmeisesti tervehdyttänyt suomalaista asuntokauppaa, joka on käynyt kesän aikana vilkkaampaa kuin vuosi sitten kesällä. Nurmijärvi-ilmiö leimaa tilannetta ja omakotitalot ja rivitalot ovat olleet haluttuja.

Korona on ilmeisesti tervehdyttänyt myös kauppatapoja. Esittelyt ovat yksityisiä tapahtumia ja uteliaat portinpieleen potkijat ovat sivussa. Helsingin Sanomien jutussa vuosikymmenet asuntokauppiaana toimineen Markku Rautasen tavoin useampi välittäjä kertoo, että suurin osa esittelyissä käyvistä ei kaipaa erillistä stailaamista. Pullan tuoksun levittämisestä puhettakaan.

Taisin olla aikaani edellä, kun tuttavani kautta sain reilu vuosi sitten kuvauskeikan tyhjään, siistiin ja kauniilla maisemilla olevaan myyntikohteeseen. Tein mielestäni hienoja kuvia, joissa tuunauksen jälkeen ikkunoistakin näkyi todellinen kaunis luonto. Taloa ulkoa päin hän katsellaan vain muutama minuutti kotiin tullessa. Kotona ollessa mielihyvän tuottaa ne maisemat, jotka näkyvät ikkunoista.

Luxory-välittäjäksi itsenä leimannut yritys ei kelpuuttanut kuviani, eikä maksanut laskuani, kun en ollut stailannut asuntoa. Lähiön kaksion keittiön työpöydällä olisi pitänyt ainakin olla samppanja-pullo laseineen ja muuta vastaavaa höpöä tyhjään asuntoon.

Markku Rautanen muistuttaa, että esittelykuvien on tärkeää olla mahdollisimman todenmukaisia, etteivät asiakkaat pety paikalle tullessaan. Petetyksi tulemisen tunne on merkittävä este asunnon hankinnassa. Olkaamme realistisia!

Puiden ja kivien halailua Lapissa

Perjantai 18.9.2020 klo 19.01 - Kauko Niemi

Viime viikolla onnistuin tekemään yhden elämäni hienoimmista matkoista. Todellakin tein koronasta huolimatta matkan. Tein sen Suomeen, tein sen omalla autolla, majoituin yksityiseen mökkiin, enkä tarvinnut ravintolapalveluita enkä muutakaan joukkoistumista.

Lauantainahan matkailun nyörejä höllennettiin. Matkustaminen ulkomaille helpottuu, kun matkailurajoituksia puretaan lauantaina. On mahdollista, että suomalaiset rynnistävät vielä tänä syksynä reissuun, arvioi matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola Helsingin Sanomien artikkelissa.

Minun matkan olisi siis voinut tehdä koska vaan, mutta viime viikon ajoitus onnistui sataprosenttisesti. Pohjois-Suomen ruska näyttäytyi todella kauneimmat piirteensä.

Kuva-albumi ruskasta

Kauneus, luonnollisuus, rauha, hiljaisuus, omaehtoisuus, levon ja liikunnan hyvä suhde olivat ainakin niitä termejä, jotka olivat koko viikon läsnä. Tietenkin niille ihmisille, joille biletykset, baarielämä ovat keskeinen osa elämää, olisi viikko ollut pahempi kuin pääsiäisen piinaviikko konsanaan.

Tuon linkin takaa olevista kuvista suuri osa on otettu Muoniossa, Särkitunturilla. Jos vertaan tuota 7,62 kilometrin ja 13255 askeleen 84 keskisykkeellä tehtyä tunturivaellusta Etelä-Suomen suosittuihin luontokohteisiin, niin silmiinpistävää on, ettei paikalla ollut todennäköisesti käynyt yhtään pussikaljaporukkaa.

Siis yhtään tyhjää kaljatölkkiä tai pulloa ei oltu jätetty luontoon. Luontoa on kunnioitettu myös muutoin siisteydellä. Yhtään eväskäärettä ei matkalla näkynyt, vaikka parkkipaikat ja tien reunustat olivat autoja täynnä ja alueella satoja ihmisiä.

Tietenkin tällaisella luontomatkailulla Suomessa on ainakin tähän aikaan vuodesta sekin ominaispiirre, ettei matkalla ollut yhtään kauppiasta tai muuta tyrkyttäjää. Aikoinaan kun olin käymässä Italiassa. Ja kun porukalla lähdettiin hotellista, mies vastaanottotiskin takana kysyi kohteliaasti, kuinka aiotaan nauttia päivästä? Ja kun saavuimme vaelluspaikkaan, niin siellä oli tarjolla tasan yhtä monta aasia kuin oli meitä turistiakin. Tarjottiin aasikyytiä kohteeseen ja kaikkea muuta.

Siis Särkitunturilla kukaan ei tyrkyttänyt mitään. Ainuttakaan kuppi-, kippo- tai kuksakauppiasta ei tarvinnut väistellä. Kaikessa rauhassa sai halata puita. Ai niin paitsi tunturin laella ei kasva puita, joten piti halata kiviä ja saada niistä luonnon voimaa. Täydellistä.

Toki turistiryntäystä ei näkynyt sen enempää Särkitunturilla kuin Levin kauppakaduillakaan. Tietenkin sääli, ettei tämän enempää matkailijoita ole liikkeellä, etenkään niinhin kohteisiin, joissa suuret investoinnit rasittavat. Koronan vuoksi kotimaan matkailu olisi joka tapauksessa monin verroin turvallisempaa kuin yksikään ulkomaanmatka. Ja päinvastoin alueeilta puuttuvat kansainväliset turistit.

En ole matkailun asiantuntija, mutta suomalainen luonto ja luonnon rauha yhdistettynä liikuntaan on käsittääkseni sen suuri mahdollisuus. Talvellahan se onnistuu jo oikein hyvin, kun liikuntana on hiihto ja laskettelu. Tosin silloinkaan eivät kansainväliset turistit ensimmäisenä kiirehdi alamäkeen, jos näkevät ensimmäistä kertaa elämässään lunta ja sukset.

Muutamia vuosia sitten olin myös sulanmaan aikaan liikkeellä samalla alueella oman fillarini kanssa. Pettymyksiä tuli liki jokaisena päivänä. Levin pyöräreitit loppuivat ”kesken” johonkin kivikkoon. Tuolloin Levillä vakuuteltiin, että pyöräreitistöt olivat vasta rakenteilla. Tällä kertaa pyöräilijöitä näkyikin entistä enemmän ja Levin huipulta lähti uutuuttaan hohtava pyöräreitti alas. Olisiko pyöräily se sulanmaan aktiviteetti, jolla voitaisiin täyttää vajaata kapasiteettia.

Toisaalta jos esimerkiksi sähköpyörän päivähinta on 70 euroa, niin kuin se nyt on, ei tunnu kovinkaan houkuttavalta. Pyöräily olisi siinäkin mielessä inhimillisempää, etteivät kesän itikat ehtisi lentää perässä. Kokemuksesta tosin tiedän, ettei pysähtyminen olisi kovinkaan suositeltavaa. Ja paarmat ehtivät pyöräilijänkin perään.

Vaikka olen nyt kehunut luonnon rauhaa, niin maailmassa on toki paljon ihmisiä, joille rauha ja hiljaisuus sattuu syvältä. Ympärillä pitää olla melua, valoa, muita ihmisiä. Tiedän jopa tapauksen, jossa tunturimajassa järjestetty luxus-illallinen piti keskeyttää, kun ulkomaisia vieraita alkoi hiljaisuus ja pimeys pelottamaan. Ei ole helppo yhtälö markkinointi-ihmisille.

Jos minä olisin yhtä vaikutusvaltainen ja todellisuuden tajuton kuin vaikka Trump, lupaisin kehittää Suomen lappiin geenimuunneltuja itikoita, jotka eivät imisikään verta vaan imisivät ihonalaista rasvaa. Näin olisi kesän turistikausi pelastettu.

Ettei vaan statistiikka ja kiire ohjaisi liikaa journalistisia päätöksiä

Perjantai 11.9.2020 klo 15.10 - Kauko Niemi

Täydellisenä uutisnarkomaanina kaipaan niitä sujuvia aikoja, kun median otsikon ja ingressin jälkeen silmäili kuvatekstit ja tiesi alle minuutissa mitä uutta on oikeesti tapahtunut. Ja sitten kun oli aikaa, saattoi lukea taustat eli uutisen loppuun ja saada luotettavaa taustoitusta.

Mediaa on toki helppo arvostella, etenkin jos ei tunne työskentelytapoja ja menetelmiä saati kunkin median itsensä itselleen määrittelemää linjaa. Media on tuote siinä missä mersukin. Harva autoilija pystyy vaikuttamaan mersun tuotekehitykseen, mutta pystyy tekemään myönteisen tai kielteisen ostopäätöksen.

Näin se on mediankin suhteen. Se ettei Kirkko&Kaupunki -lehti mässäile matti nykäsillä tai tissi maisoilla, on vain lehden linjapäätös, eikä yksittäisen toimittajan pahansuopaisuutta. Itsekin olen käynyt monessa tietokonepelien julkistutilaisuuksissa ja jättänyt kirjoittamatta sanaakaan hienosta pelistä, sillä pelillä ei ollut teknistä tai taloudellista merkitystä.

Viimeaikaisista taistelukohuista esimerkkinä voisin vaikka nostaa Antti Heikkilän. Jo paljon ennen kirjakohua sanoin monesti ääneen, että Heikkilä pilaa asiallisen viestinsä, kun ei ymmärrä lainkaan median toimintatapoja. Ja Heikkilä ei missään tapauksessa ole ainoa.

Itsekin olin yli 17 vuotta organisaatioiden viestintähommissa ja uskoin tietäväni tasan tarkkaan median toimintatavat. Tapasinhan mediaa liki viikoittain. Ja kun hyppäsin aidan toiselle puolelle, yllätys oli suuri. Enhän lainkaan tiennyt kuinka julkaisua ja yksittäisiä uutisia suunniteltiin, organisoitiin, toteutettiin ja kontrolloitiin.

Silloin kun itse olin 20 vuotta toimittajana en muista yhtään omaa juttuani, joka olisi mennyt julkisuuteen suoraan sanasta sanaan minun saattelemana. Aina oli joku ”vahtimassa” että juttu oli ylipäätään kulloisenkin median linjan mukainen, sisällöltään ymmärrettävä. Joskus piti oikein kunnolla puida useamman ihmisen voimin, mitä nyt oikeesti oltiin uutisoimassa. Lukijatutkimukset antoivat sitten osviittaa, kuinka kohderyhmä asian ymmärsi.

Sitten 1990-luvun lopulla pääsinkin niiden autuaitten joukkoon, jotka täysipäiväisesti alkoivat tuottamaan sähköistä uutispalvelua ja ilman minkäänlaista kytköstä painettuun sanaan. Ei välttämättä tarvinnut piitata jutun pituudesta, eikä kuunnella toimitussihteereiden muistuttelua jutun pituudesta eli merkkimäärästä.

Verkkojulkaisun myötä nousi statistiikka arvoon arvaamattomaan sekä palvelun rakenteessa että yksittäisissä jutuissa. Varsin nopeasti tuli esille palvelun liian monimutkaiset rakenteet. Kolmen klikkausen takana olevat jutut eivät juurikaan saaneet lukijoita.

Sellaista ihmistä ei löydykään, joka ei olisi kiinnostunut välittömästä palautteesta. Tässä suhteessa ihmisellä ja koiralla ei ole suurtakaan eroa millaisen reaktion välitön palaute tuottaa. Statistiikka osoitti, kuinka monta kertaa juttu oli avattu. Ja niitähän sitten seurattiin innolla ja ihmeteltiin miksi noin vähän tai olipa yllätys, kun noin paljon tuollaiselle paskalle jutulle.

Me olimme median ammattilaisia, emmekä tuolloin välttämättä hiffanneet samaa mitä Facbook ja Google myöhemmin keksivät - dopamiinilla toimivan feedback-looppin.

Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy nautinnon tavoitteluun ja motivaatioon ja sitä kautta myös riippuvuuteen. Riippuvuuden mekanismeja ei tunneta täysin. Se tiedetään, että dopamiinilla on siinä iso rooli. Näin alkoivat netin algoritmit jyllätä.

Klikki-otsikot alkoivat kyllä tuolloin jo ohjata tekemisiä jollakin tasolla. Siis kuinka saadaan statistiikkaan suurempia numeroita pienellä lipeämisellä journalistisista periaatteita. Lipeäminen sai siunauksensa markkinoinnilta. Siis muutakin kuin puolivuosittainen kyselytutkimus lukijakunnalle.

Tuolloin ja vielä vuosia jälkeenkin päin statistiikalla on ollut merkittävä rooli ja statistiikan ohjaamana klikkiotsikointi sen kun edelleen voimistuu ja sillä ei enää ole mitään roolia lukijan palvelemisessa.

Jossakin vaiheessa alkoi kalvaa, kuinka relevanttia tällaiset statistiikat oikeasti ovat. Ryhdyttiin mittaamaan jutun parissa käytettyä aikaa, joka antaisi todellisemman kuvan jutun hyvyydestä tai huonoudesta. Ja taas statistiikka antoi uusia ohjeita juttuihin, joissa nyt pitäisi myös viipyä.

Pahaa pelkään, että journalistiset ajatukset saivat taas joustaa lukijoiden palvelussa. Keksittiinkin, että uutisjuttujen pitää olla tarinallisia. Ja netissähän se onnistuu, kun ei ole pituusrajoitteita kuten paperilla. Ja sitten lopussa selviää, oliko hovimestari murhaaja. Aiemmin olisi kerrottu heti kuka on murhaaja ja sitten hyvät taustoitukset.

Tällä hetkellä kiire on myös luotettavaa journalismia nakertava voima. Ajoitus on aina ollut ja korostuu yhä enemmän. Kuka ensimmäisenä ja kaiken pitää olla hetkessä. Joskus olisi viisaampaa hävitä ajassa, mutta voittaa luotettavuudessa. Tiedotustilaisuudet näkyvät suorina striimauksina ilma pienintäkään toimituksellista panosta.

Viime viikolla ex-kollegoiden kanssa ihmeteltiin, kuinka Kinnulan lääkärin koronatartunnasta kertovassa jutussa kuvituksena oli Kinnulan kirkko ja sankarihaudat. Journalistisena ratkaisunahan tuo oli kamala limbo. Vai oliko todella niin, ettei suurenkaan mediatalon arkistosta löytynyt tähän hätään kuin yksi kuva Kinnulasta.

Journalistista luotettavuutta ei myöskään paranna pätkääkään somesta siemaistut kommentit, veikkaan tarkistamattomat, joiden varaa juttu sitten ”luotettavasti” rakennetaan.

Itseäni huolestuttaa ja hämää suunnattomasti, että tällä hetkellä tehdään runsaasti pikauusintoja. Vanhoja uutisia julkaistaan uudelleen ilman että heti kättelyssä kerrottaisiin uusinnasta. Onko se lukijoiden palvelua, että ensin pitää etsimällä etsiä onko tämä tapahtunut nyt vai joskus aiemmin.

Journalististen uutisten suurin haaste onkin erottautua somesekoiluista luotettavuudellaan.

Samaa paasausta, mutta tarinallisuuden käkökulmasta:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2018/5/13/24783

Järkeviä jarruja ihmisen liioittelulle

Torstai 3.9.2020 klo 19.16 - Kauko Niemi

Tuhisevat koiraparat ovat muka niin söpöjä, ihmisen mielestä. Ja kun vielä yritetään saada sairaita kuonoja vieläkin sairaamman lyhyemmäksi, ollaankin jo liki rikoksen tiellä.

Ongelma on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta ohitettu sujuvasti. Koiran terveys ei paljoa paina ihmisen mielihalujen tiellä. Lyhyt kuono ei ole mikään luonnon oikku, vaan lyhyt kuono on jalostettu koirille ulkonäkösyistä ihmisen mielihalusta.

Nyt on taas saatu aikaan selvitys, jonka ”yllättävä tieto” on, että koirien lyttynaamat ja lyhyet kallot ovat eläinsuojelulain vastaisia. Onneksi otetaan myös kantaa, että tiettyjä rotuja pitää muuttaa terveempään suuntaan.

Selvityksen ovat tehneet luonnonvarakeskuksen (Luke), maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ja Ruokavirasto.

Eläimelle kärsimystä ja perinnöllisiä sairauksia aiheuttava koiranjalostus pitäisi tuoreen selvityksen mukaan lopettaa. Hyvä selvitys, joka olisi pitänyt tehdä ainakin 25 vuotta sitten, vai peräti sata vuotta sitten.

Ongelma ei siis ole mikään uusi eikä yllättävä. Kun googletat lyhytkuonoinen koira, saat 7900 juttua, jossa asiaa käsitellään. Rotujärjestöillä on liian suuri valta ja suuri rooli mielikuvien rakentamisessa. Eikä Kennelliittoakaan voi kehua asian edistämisestä. Koirien geeneistä tässä maassa eniten tietävä geenitutkija Hannes Lohi on ilmaissut varsin selkeästi, että ulkonäkökeskeisestä jalostuksesta pitäisi luopua.

Uuden selvityksen esittelyssä Kennelliiton tiedote on täysin ympäripyöreää puppusanageneraattorilla tuotettua tekstiä, joka antaa kuvaa ikään kuin asia olisi jo jotenkin hallinnassa. Ei ole.

Ihmisillä on taipumus liioitella kaikenlaisia asioita. Koiramaailmassakin asia tulee selkeästi vastaan ja korostuu etenkin näyttelytoiminnassa. Näyttelyissä menestyvät liioitellut piirteet ja näyttelymenestys puolestaan kasvattaa kunniaa ja pentujen hintaa.

Nyt julkaistun selvityksen suurin ansion on siinä, että tätä ikuisuuskiistaa ollaan jälleen kerran asettamassa eläinsuojelulain alaiseksi. Jos tässä nyt onnistuttaisiin, niin lainvastaisuus olisi se ase, millä tämä eläinrääkkäys saataisiin loppumaan. Tosin eläinsuojelulakia on yritetty saada mukaan tähän rääkkäykseen jo vuonna 2016. Tosin huonoin tuloksin. Jokohan nyt.

Eläinlääkäriliitto nosti asian esiin noin puolitoista vuotta sitten laihoin tuloksin. Suomen arvostetuimpiin koira-alan asiantuntijoihin lukeutuva Marjatta Snellman on tutkinut koirien terveysongelmia yli 40 vuotta. Hän on ollut asian kanssa kiitettävästi esillä vuosikymmenet, mutta huippuasiantuntijan sana ei ole johtanut tekoihin.

Eläinlääkäriliitto tuntee ja tietää tilanteen, sillä ongelmia hoidetaan leikkauksilla.  Keskisuomalainen eläinlääkäri Suvi Heinola on Iltalehden mukaan tehnyt kymmenen vuotta. Leikkaus on vaativa operaatio ja yksi koira on kuollut hänen käsissään. Lievempiä komplikaatioita on ollut useamminkin. Hänen klinikallaan leikkaus maksaa 850 euroa, mikä ei koiran leikkauksena ole kallis, mutta sitä ei ole haluttukaan hinnoitella niin, että hinta estäisi koiran terveyden edistämisen.

Useat lentoyhtiöt ovat jo vuosia kieltäytyneet kuljettamasta lyhytkuonoisia koiria. Taustallahan on muutama lennon aikana kuollut koira, joka ei ole pystynyt hengittämään ja lentoyhtiö on tuomittu korvauksiin koiran kuolemasta.

Lyhytkalloisuus koskee erityisesti esimerkiksi englanninbulldoggia, ranskanbulldoggia, bostoninterrieriä ja mopsia. Nämä kärsivät tyypillisimmin hengitysvaivoista. Brakykefaalisia koiria lienee tässä maassa kokonaisuudessaan noin 20 000. Yksi niistä on presidentti Niinistön bostoninterrieri Lennu.

Hollannissa koirien terveyteen on puututtu jo lainsäädännön avulla. Siellä kuonon pituuden pitää olla puolet kallon pituudesta, siirtymäaikana vaatimuksena on kolmannes. Ruotsissa on puolestaan meneillään kartoitus, jossa yritetään löytää mahdollisimman pitkäkuonoisia yksilöitä roduista.

Toivottavasti järki vihdoin voittaa asiassa, missä ihminen itse on aiheuttanut eläimellisen ongelman vain omien mieltymysten ja ulkonäkökysymysten takia. Asian voisi jotenkin sietää, jos olisi yritetty jotenkin parantaa koirien elämää ja sitten ajan saatossa huomattu, että hyvät aikeet eivät onnistuneet. Siitähän tässä ei tällä kertaa ole kyse.

Kirjoitin asiasta jo kymmenisen vuotta sitten ja monta muutakin kertaa

http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2012/5/23/208

Hallintoalamaiset ovat ymmällään - miksi

Lauantai 29.8.2020 klo 22.25 - Kauko Niemi

Olemme saaneet viime aikoina määräyksiä, suosituksia ja ties mitä, joita hallintoalamaisten pitää noudattaa turhia kyselemättä.

Siinä on todella valtava ero, jos arvovaltaa pönkittämällä ja monen ministerin voimalla päivittäin kerrotaan mitä pitää tehdä. Asenneilmastolla me sanomme ja te teette. Näin synnytetään voimakas hallintoalamaisuutta korostava kulttuuri.

On kokolailla heikkoa kulttuuria, jos kerrotaan mitä pitää tehdä muttei oikeasti ja täsmällisesti kerrota miksi, mihin päätökset faktisesti perustuvat. Miksi vastaukseksi ei riitä, että joku tutkimus jossain sanoo asioiden olen näin. Ja sitten kun ilmestyy toisenlainen tutkimus, ryhdytään puolustautumaan ja osoittamaan, että olimme oikeassa. Avomoisuus ei tässä tapauksessa toteudu oikeusvaltion periaatteiden mukaan.

On tärkeää, että viranomaiset muuttavat näkemyksiään tiedon karttuessa ja näkemysten tarkentuessa. Näin kasvatetaan luottamusta. Samalla pitäisi kuitenkin perustella, miksi näkemys ja ohjeet ovat muuttuneet. Tämä auttaisi hallintoalamaisia ymmärtämään asiantuntijapäätöksentekoon liittyviä epävarmuuksia ja sitoutumaan myös muuttuviin ohjeistuksiin. Näin toteaa hyvin myös Eroon koronasta -sivusto.

Jo paljon ennen koronaa hallintoalamaisuus on toteutunut erityisen korostuneesti Sosiaali- ja terveysministeriössä. Hallinnon alalla on ollut varsinainen kummajainen Valvira. Sen toimiin ei kukaan ole pystynyt puuttumaan, ei edes tarkistamaan toiminnan oikeellisuutta.

Näyttää ilmiselvältä, että Valviran organitaatiossa pätevämpiä ovat lakimiehet kuin terveyden asiantuntijat. Toiminta on hiottu rimaa hipoen muodollisesti lailliseksi.

Elokuun viimeisenä päivänä pistetään piste i:n päälle, kun Valvira antaa ratkaisunsa kuopiolaisen lääkäri Ville Pöntysen asiassa. Pöntysen saamien dokumenttien mukaan kantelua hänen toimistaan ei suinkaan ole tehneet hoitoihin pettyneet asiakkaat, vaan kollegalääkärit. Eikä Pöntynen ole ainoa tapaus missä lääkäreiden sisäsiittoiset oppikiistat toteutuvat. Tätäkin oppikiistaa on käyty noin seitsemän vuotta ja eduskuntaankin on tehty virallisia valituksia liki kymmenen. Kukaan vaan ei saa asiakseen kantaa vastuuta kilpirauhaspotilaiden hyvinvoinnista.

Nyt ratkaisun saavassa tapauksessa on mielenkiintoista sekin, että valitukseen tehneet lääkärit toimivat asiantuntijalääkäreinä omassa valituksessaan päätöstä tehtäessä. Jos nämä kaikki koukerot ovat 100 prosenttisesti totta ja toteutuvat käytännössä, en tunnusta asuvani oikeusvaltiossa.

Korona on varsin selkeästi osoittautunut, että Sosiaali- ja terveysministeriön aiemmat epäilyt todeksi. Hallintoalamaisille ei tarvitse kertoa miksi. Heidän on vain toteltava. Asiathan ovat toki sikäli monimutkaisia, että tällaista mentaliteettia on helppo viljellä niin virallisissa ravinto-ohjeissa, keskivertoisuuteen pyrkivissä käypähoitosuosituksissa kuin korona-maskeissakin. Joskus jopa sanan pääte voi muuttaa merkityssisällön täysin erilaiseksi. Pyritäänkö estämään koronaviruksen leviäminen vai vain sen leviämistä?

THL:n ja STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan lausunnot ovat viestinnällisesti luokiteltavissa enemmänkin heidän mielipiteiksi, kuin uskottaviksi tosiasioiksi ilman taustoittavaa, avointa ja rehellistä tietoa – miksi näin toimitaan.

Viimepäivinä sosiaali- ja terveysministeriön hattuun on aseteltu runsaasti uusia sulkia. Helsinki-Vantaan lentoasemalla jaetaan vanhoja ohjeita ja 5000 päivittäisestä matkustajasta testataan sormissa laskettava määrä.

Aluehallintovirastot tekivät viime keskiviikkona ensimmäisen sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauskirjeestä poikkeavan päätöksensä, kun ne jättivät voimaan maanantaina julkaisemansa ohjeet yleisötapahtumien rajoituksista.

Maanantaina julkaistu päätös perustui osittain STM:n ohjauskirjeeseen, johon oli jäänyt virhe. STM:n oli tarkoitus linjata, että yleisötapahtumien rajoitukset koskisivat jatkossakin vain yli 500 hengen tapahtumia. Ohjauskirjeessä luvusta oli kuitenkin jäänyt yksi nolla pois. Kuka tietää tuonkin nollan todellista tarinaa.

Kunhan tästä koronasotkusta selvitään, niin nyt tarvittaisiin sitä todellista nyrkkiä, joka selvittäisi ja tarkistaisi Sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisuudessa toimivat yksiköt. Avaisi toimintamallit, jotta ne kaikilta osin toteutuisivat oikeusvaltioperiaatteella.

Ja kokonaan kyntämätön pelto on siinä, että muun maailman tapaan ihmisiä hoidettaisiin kokonaisvaltaisesti lääketieteellisillä ja täydentävillä hoidoilla. Eikä puhuttaisi puoskaroinnista.

Toiminta olisi avointa ja ymmärrettävää. Ihan jopa silläkin asteella, että vastattaisiin median kysymyksiin.

Tässä yksi Ville Pöntysen videoviesti tilanteesta

https://www.youtube.com/watch?v=1UEQIR9ISyk&fbclid=IwAR04APclvGSiGAZ8Gtrnnas7bYhOAJuktv54Zn24rPEcSyOV3ShTlsXwYLQ

Ei tarvitse häävi olla, kun pääsee toisesta sanomaan

Lauantai 22.8.2020 klo 20.38 - Kauko Niemi

Antti Heikkilän ajojahdin aloittanut professori, kuten media häntä kutsuu, Juhani Knuuti julkaisi oman kirjansa – Kauppatavarana terveys.

Knuutin kirja on jo ehditty nimittää – Kauppatavarana asennevamma. Ja sitähän Knuutin lausumat ovat vuosien varrella olleet Skeptikkojen tukemana. Tunnustan heti kättelyssä, että ryhdyin innolla seuraamaan Knuutin kolumneja Turun Sanomissa. Siinähän mies, joka perustaa kirjoituksensa faktoihin.

Valitettavasti ehkä jo viidennen kolumnin jälkeen niskakarvani, jos siellä sellaisia on, nousivat pystyyn ja ryhdyin miettimään, ettei professori voi olla noin kapeanäköinen. Kunnes selvisi, että herra kerää syystä tai toisesta huomiota itselleen – eli asennevammasta on selvästikin kysymys. Vammasta, joka on jossakin vaiheessa elämää syntynyt ja nyt sille haetaan hyvitystä.

Jos ja kun katselen asiaa taas viestinnän näkökulmasta, niin Knuutin onnistuminen tähän asti perustuu pitkälti siihen, että hän ottaa pikkuriikkisen asian voimakkaasti esille ja todistelee kuinka asia ei ole tieteellisesti todistettu oikeaksi.

Näin kun unohdetaan kokonaisuus, niin asiahan ihan oikeasti näyttää muka tieteen kannalta uskottavalta ja karulta, vaikkei sillä ole juurikaan merkitystä kokonaisterveyden ja ihmisen terveellisen elämän kanssa.

Esimerkkinä vaikkapa Himalajansuolan hippuselliset aineosat, jotka eivät tapa ketään normaalilla suolan käytöllä ja jodiakin saa riittävästi, kun käyttää juustoa, pari, kolme kertaa viikossa nautitusta kalasta sekä 60 vuoden taistelun jälkeen terveellisiksi luokitelluista kananmunista ja merilevää unohtamatta.

Mutta Knuutin luomat haitalliset mikrogrammat menivät läpi kuin häkä, jopa tiedetoimittajien seulasta ja professori näytti olleen mediassakin arvonsa väärtti.

Knuutin menestyksellisenä metodina on ollut julkaista pienen pieniä ja jopa täysin mitättömiä yksityiskohtia. Hänen ei koskaan olisi kannattanut julkaista kirjaa. Kirja osoittaa nyt knuutimaisesti ilmaistuna vääriä yksittäisiä faktoja, epämääräisyyksiä, vääriä määrityksiä ja tulkintoja. Nyt kun ne ovat kaikki koottuna yksiin kansiin hitaampikin haistaa ja ehtii ymmärtämään pelkällä pikaluvulla, etteivät kaikki palikat ole merkityksellisesti kohdillaan.

Se että ovatko mikrogrammat jossakin tapauksessa merkityksellisiä, niin sellaista totuutta ei ole olemassakaan, ei edes professori Juhani Knuutin määrittelemänä. Suurin ongelma kauppatavarassa onkin, että ihminen on kokonaisuus ja tätä kokonaisuutta ei voi palastella, niin että johonkin palaseen vaikutetaan kemialla niin ettei se muka vaikuttaisi muihin palasiin. Se olisi vain oireeseen vaikuttamista. Valitettavasti tämä on koululääketieteen yleisempikin ajattelu.

Lääketiedettä, elämäntapaa, perinnöllisyyttä, ulkoisia olosuhteita ei edes Knuuti pysty erottelemaan. Kaikki vaikuttavat kaikkeen ja siksi puhutaan täydentävistä hoidoista. Vastakkainasettelulle ei ole sijaa.

Toki Juhani Knuuti on siinä oikeassa, etteivät kaikki kauppojen hyllyillä olevat terveystuotteet ole sellaisia mitä luvataan. Jokaisen pitää olla toki tarkkana, ettei tuhlaa rahojaan sumeilematta. Toisaalta pitää muistaa kuinka hieno järjestelmä ihmisen kokonaisuus onkaan. Kaikki tapahtuu kuitenkin kokonaisuuden kannalta hitaasti. Se että otat tänään 100 mikrogrammaa D-vitamiinia ei tarkoita, että vastustuskykysi on huomenna huippukunnossa.

Terveyden kustannuksella rahastaminen on tietenkin väärin, kun ihminen on ongelmiensa kanssa herkässä tilanteessa. Tämähän ei koske vain koululääketieteen ulkopuolella myytäviä tuotteita.

Kun lääkäri määrää, niin vaikeampi on pistää hanttiin. Kuinka paljon lääketehtaat käyttävät rahaa lääkäreiden manipulointiin ja auktoriteetin kasvattamiseen suoraan ja julkisuuden kautta. Esimerkkinä parhaillaan ajettava kolesterolin rajan alentaminen. Se toisi maailman laajuisesti yli 3 miljardia dollaria liikevaihtoa  lääkeyhtiöille. Samaan aikaan on myös tutkimuksia, ettei kolesteroli olisikaan niin vaarallista, kuin annetaan ymmärtää tieteellisin keinoin.

Palatakseni tuohon otsikkoon, niin kumman kirja Heikkilän vai Knuutin on sitten vaarallisempi? Molemmissa on niin paljon virheitä, että joutavat pois myynnistä, jos päätöksiä tehtäisiin virheiden perusteella. Kummassakin on ehdottomuutta aivan liikaa. Se toki voi olla kustantajankin määrittelemä tyylilaji.

Itse kun olen vielä lääkkeetön otus, niin taidan aloittaa Heikkilän Lääkkeetön elämällä ja sitten jossain vaiheessa alan lukea Knuutin Kauppatavarana terveys, kuitenkin niin, että yhdistelen molempia täydentäen ja tukien vointiani suoraan kaupan hyllyiltä. Olenhan lain mukaan itse vastuussa terveydestäni, eikä kukaan voi määrätä mitä teen paitsi sitten ihan pimeillä loppumetreillä, ehkä.

Näitä kannattaa lueskella - kommentteja ja ehdotuksia virheellisten tieojen korjaamiseksi Knuutin kirjasta;

https://liinanblogi.com/2020/08/13/juhani-knuutin-kirjauutuuden-faktantarkistusta/?fbclid=IwAR1XViRFDKGyD1GTyCrj33vsvMm3aaPNfC0K31Fa3TBTFhtgFXO7uoScsHc

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhonieminen1/numeroita-kauhean-ravintolisabisneksen-taustalla/?fbclid=IwAR34LW1EPugUleAJR4HiE8ecCwqNqeQ1u-aCPcsOUvKALf_EwzssR0VgEvM

https://liinanblogi.com/2020/08/16/cam-alan-jarjestaytymiskiista-parannusehdotuksia-juhani-knuutin-uutuuskirjaan-1/

http://turpaduunari.fi/kauppatavarana-asennevamma/?fbclid=IwAR0H2h6y7RvtqLF-2tXFn25YSQNWOJShk1uCYn9ZvPJmh7O69SQxXLsBiAY

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jouni-jamsa/prof-juhani-knuuti-kirjassaan-todisti-luontaisala-on-paikkansa-ansainnut-ja-tarvitsee-virallistamista/?fbclid=IwAR1r3uZGhO5-WnynHVjaP9dwmPJZDlGJgKVsTfsuXTvkjGC9qhmpGD_PrdE

https://liinanblogi.com/2020/08/17/laaketieteen-ulkopuolisista-hoidoista-parannusehdotuksia-juhani-knuutin-uutuuskirjaan-2/

https://liinanblogi.com/2020/08/18/mihin-kahdeksan-prosenttia-viittaa-parannusehdotuksia-juhani-knuutin-uutuusteokseen-3/

https://liinanblogi.com/2020/08/21/kelpo-kirjassa-virhesitaatti-korjausehdotus-juhani-knuutin-uutuusteokseen-4/