Selittämätön musta hetki

Tiistai 8.6.2010 - Kauko Niemi

Koirakaupoissa syntyy tunteitten palossa mustia hetkiä, mutta minulle se syntyi niinkin tunteettomassa tavarassa kuin kamerassa.

Miten ihmeessä meidän päässämme syntyy tuo selittämätön musta hetki. Teemme ratkaisuja ja päätöksiä, jotka normaalissa arkisessa ajattelussa jäävät tekemättä.

Musta hetki – ja äkkiä teemme ratkaisun, jota myöhemmin kadumme. Valitettavan usein musta hetki johtaa  verkkokaupan tilausnäppäimen painallukseen. Olemme hetken huumassa valmiit ostamaan koiran pennun ja tekemään 10-15 vuoden sitoumuksen. Se on suurin piirtein saman pituinen kuin asuntolainan takaisin maksuaika.

Viime viikolla varsinais-suomalainen pentutehtailija osasi vetää oikeaan aikaan oikeasta narusta. Pohjois-suomalaisen opiskelijan ostamista pennuista enää toinen jatkaa kamppailuaan elämästä. Ja poliisi tutkii asiaa. Onneksi tutkii. Rikosilmoituksia pitäisi tehdä hanakammin.

Mikä ihme sitten saa ihmisen ostamaan pennun, jota ei ole nähnyt, ei ole nähnyt kasvuolosuhteita. Kyse ei varmastikaan ole tiedon puutteesta. Pennun hankkijoita on varoitettu jatkuvasti, mutta pentutehtailu on kaikesta huolimatta kasvanut.

Ihminen voi miettiä kaikessa rauhassa jopa kuukausia jotakin hankintaa ja kun hän vihdoin on saanut rutistettua päätöksen itselleen, niin ostos pitäisikin saada heti seuraavana päivänä.

Korien kohdalla taas saattaa hyvinkin olla, että haluttuun rotuun syntyy seuraava pentue vasta puolen vuoden kuluttua. Koirakuumeen iskettyä puolivuotta on monelle aivan liian pitkä odotusaika ja siinä tilanteessa syntyy helposti musta hetki. Huomenna sen saan marketin parkkipaikalta.

Mustan hetken syntyy vaikuttaa varmasti myös se tunnelataus, joka on syntynyt luetuista kirjoista, artikkeleista rotuesittelyistä ja vastaan tulevista kävelevistä, ihanista karvaturrikoista.

Siinä unohtuvat sukupapereiden tutkiminen. Kellot eivät kilise, jos hinta on poikkeuksellisen alhainen tai niin kuin viime viikkoisessa pentutapauksessa - vatsatauti esti pääsyn pentujen kasvupaikkaan tutustumisen.

Kyse ei ole siitä, etteikö jollakin olisi oikeutta ostaa halvalla koiranpentu, jonka saa jo ensi viikolla hoivaansa. Kyse on eläinten hyvinvoinnista. Pentutehtaassa ei löydy inhimillisyyttä. Sinulle sen sijaan harmia ja kustannuksia sairaasta ongelmakoirasta.

Vuonna 2009 koirakaupoista tehtiin 466 valitusta kuluttajaneuvontaan. Siis noin yhdeksän mustaa hetkeä joka viikko. Ja sama tahti jatkuu näköjään alkaneenakin vuonna. Tammi, helmikuun aikana valituksia on tehty 56 kappaletta.

Jottei tämä blogi jäisi ulkopuolisen viisasteluksi, niin musta hetki koitti minulle juuri ennen joulua. Löysin netistä edullisen tarjouksen Canonin järjestelmäkamerasta. Siis juuri sellaisesta, jota olin pidempään kuolannut.

Maltoin jopa nukkua kahden yön yli, sillä epäilys kalvoi jossain sisimmässäni. Jos vähääkään epäilee, kannattaa aina jättää kauppa tekemättä, oli sitten kyse koiran pennusta tai kamerasta.

Mistään en saanut selkeää vahvistusta epäilylleni. Verkkokauppa oli kaiken taiteen sääntöjen mukainen Hollantiin rekisteröitynä,  jopa asiakkaiden arvioita myöten. Tilauksen vahvistukset ja kaikki muutkin toimivat loistavasti, kunnes verkkosivusto näytti erroria ja sähköpostit tulivat bumerangeina takaisin.

Kaikkine dokumentteineni marssin poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Sekin sujui asiallisesti. Tuskin olin ehtinyt kotiin, kun poliisilta tuli paluupostissa ilmoitus, että tutkinta on lopetettu.

Olen elänyt verkkomaailmassa 15 vuotta. Ostanut verkkokaupoista kaiken minkä voi ostaa. Musta hetki yllätti minutkin kaikesta huolimatta. Jälkikäteen tunnustan, että tunnusmerkit olivat aivan riittävät, eikä ostosta olisi pitänyt tehdä.

Nyt kuvaan vanhalla kameralla 1270 euroa köyhempänä.

Pitäisikö ostaa uusi televisio

Lauantai 5.6.2010 - Kauko Niemi

Elämässäni on harvoja asioita, joista jää pitempiaikaisia naarmuja sielunmaisemaan. Yksi niistä on televisiotekniikka ja miksei myös tarjottava sisältö.

Lokakuun 18. päivänä 2005 kello 17:40 siirryin niin sanottuun taulutelevision aikaan. Ennen tuota h-hetkeä minut oli vakuutettu ties kuinka monta kertaa ja ties kuinka monelta taholta, että erillinen digiboxi on ja pysyy.

Yksikään kauppias ei ollut kuullut edes huhuja, että digiboxi istutettaisiin yhdeksi kokonaisuudeksi näytön kanssa.

Menin ja uskoin. Siitäkin huolimatta, että tunnen television sielunelämän, kun olen sellaisen jopa komponentaista rakentanut toimivaksi laatikoksi. Ja satavarmasti tiedän on mahdollista rakentaa minimivaatimukset täyttävä televisio yhdellä virtakytkimellä.

Siis kahvipaketin kokoinen televisio, joka ei järin kallis ollut, mutta siihen sopiva näyttö maksoi tuolloin maltaita, peräti 1699 euroa. Tekniikkahullu kun olen.

Käyttökokemus oli järkyttävä. Parhaalla tahdollanikaan en pystynyt ymmärtämään, että television katseluun pitää käyttää kahta on/off-nappulaa ja kahta kaukosäädintä. Toinen kaukosäätimistä ei ole oikeastaan kertaakaan toiminut näiden vuosien aikana.

Nyt kun avaan päivän aviisin ja katselen televisiomainoksia, internet-tv:stä, joka sisältää kaiken maailman virittimet kaikenlaisiin verkkoihin ja hinta on alle puolet maksamastani. Hieman tuntuu kuin olisi tullut huijatuksi. Hieman on toki siisti ja varovainen ilmaisu.

Lopputulos ei nyt kuitenkaan ole järin katastrofinen. Tekniikkani on piilotettu kiinalaiseen ”ristikytkentä” kaappiin. Virransyöttö hoituu master-pistokkeella, kaikki käynnistyy tai sammuu, kun kytkee virinvahvistimen päälle (tv-ääni tulee siis stereoiden kautta)

Kanavaa vaihdan noin kahdesti kuukaudessa. Tv kun on päällä vain aamuisin ja silloinkin aina YLE:n puolella, missä turha viihdehömppä on pidetty kiitettävän vähäisenä. Kanavanvalitsijallakaan ei siis tarvitse pahoittaa mieltään.

Ohjasiko huijatuksitulemisen tunne ja inhottava käyttökokemus pois tv:n äärestä? Sitä sopii nyt miettiä. Sopii myös arvailla mikä on seuraava askel. Vienkö koko käyttämättömän elektroniikkaläjän sorttiasemalle siitäkin huolimatta että minullekin on tulossa mediamaksu. Minulle se siis olisi nettiradiomaksu.

Mitähän minulta puuttuu

Tiistai 18.5.2010 - Kauko Niemi

En ole koskaan pelannut kännykällä yhtään peliä. Joskus se vain tuntuu omituiselta yleisiin tilastoihin verrattuna, että mikseivät pelit mahdu tämän hetkiseen arkeeni eivätkä juhlaani.

Tietotekniikka-alan lehti Tietoviikko kirjoitti tänään Tutkimusyhtiö Gartnerin ennusteista, että maailmanlaajuiset mobiilipelimarkkinat kasvavat 19 prosenttia tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Yhtiö arvioi loppukäyttäjien tuottaman liikevoiton ylittävän 5,6 miljardia dollaria (noin 4,5 miljardia euroa). Vuonna 2009 samainen summa oli 4,7 miljardia dollaria.

Markkinat kasvavat tasaisesti vielä vuonna 2014 ja Gartner arvioi voiton yltävän silloin 11,4 miljardiin dollariin.

Noin 70–80 prosenttia kuluttajien lataamista sovelluksista on pelejä. Näistä peleistä 60–70 prosenttia on ilmaisia. Tämän trendin uskotaan jatkuvan vielä parin vuoden ajan.

Näiden lukujen jälkeen pidän hetken hiljaisuuden ja yritän mennä sisimpääni saadakseni selville mikä minua riivaa, kun pelit eivät sytytä.

Uuden puhelimen muokkaukseen mieleisekseni kuuluu yleensä ensimmäisenä sen riisuminen mahdollisimman yksinkertaiseksi ja sitä kautta muistin säästäminen. Ensimmäinen operaatio on pelien ja niihin liittyvien tietojen siirtäminen roskiin.

En ole koskaan pelannut kännykällä yhtään peliä, enkä myöskään tietokoneella.

Tiedän erittäin hyvin, että minulta puuttuu tärkeää tietotekniikkakokemusta, sillä monet sovellukset saavat alkunsa juuri pelien maailmasta. Toistaiseksi olen kuitenkin pärjännyt.

Ilmeisesti kyse on heikosta kilpailuvietistä. Kilpaileminen tuntuu vain pahalta kaikissa muodoissaan. Hyväksyn kilpailemisen vain itseni kanssa. Kilpaileminen toisten kanssa tarkoittaa asettumista toista vastaan.

Tykkään liikkumisesta, olen osallistunut jopa joukkotapahtumiin, kuten maratoneihin, mutta en ihan hevin lähtisi seuraamaan urheilukilpailuja. Omien suoritteiden numeraalinen seuraaminen osoittaa fyysisen ja henkisen kunnon muuttumista suuntaan tai toiseen.

Lottoa voi pelata myös Itellassa

Maanantai 3.5.2010 - Kauko Niemi

Minäkö tyhmä – nyt en ymmärrä. Se mitä en ymmärrä on Suomen postin hinnoittelu. Paitsi että se on järjettömän kallista, niin en kertaakaan ole onnistunut arvioimaan etukäteen paljonko lähetys mahdollisesti maksaisi.

En siinäkään tapauksessa, että olen viettänyt postin, anteeksi Itellan, sivuilla melkoisen tovin aikaa löytääkseni lähetykselle sopivan hinnan. Ilmeisesti minun päässäni ja hinnoittelussa on jokin merkittävä logistinen ero, joka johtaa meitä eri suuntiin.

Olen kohtuu paljon käyttänyt huuto.net palvelua, kun en ole mikään keräilijä luonne ja ihmisenä koulutan itseäni tykkäämään luopumisesta kaikin tavoin ja jopa toisten hyväksi.

Ainoa selkeä hinnoittelu postin maailmassa on huutopaketti, jolla on törkeän korkea kiinteä hinta. Siinä missä Verkkokauppa.com lupaa kaikki alle 35 kiloiset paketit kahdella eurolla lähimpään postiin, niin minä maksa 7,95. Ja jos en halua makuuttaa rahaa Sanoman kassassa ja maksan tuon viittä vaille kahdeksan euroisen verkkopankin kautta, niin päälle lisätään 35 senttiä.

Siinä sitä on mukava päästä eroon tavaroista, joista ei kehtaa yli 8,2 euroa pyytää. Postimaksu on suurempi kuin tavaran hinta.

Olen kuvitellut aika monta kertaa löytäneeni edullisemman postimaksun kuin huutopaketti. Kertaakaan en ole onnistunut arvioimaan oikeaa maksua. En vaikka kuinka kahlaan tämän monopoliyrityksen hintasivuja ja käytän heidän laskureitaan.

Minusta olisi kohtuullista kenelle tahansa kauppiaalle, että hintamerkinnät olisivat ymmärrettäviä. Kauppojen hyllyjen hintamerkinnöistä valitetaan herkästi. Kukahan valittaisi postin hinnoista.

Onneksi Viestintävirasto, ei viime viikolla niellyt mukisematta Itellan selvitystä hinnoitteluperusteista. Näillä kahdellakin on näkemysero hinnoittelusta, joka minua hieman lohduttakoon.

Se etten ymmärrä millä periaatteella hinta muodostuu tuli esiin tänään. Lähetin kirjeen, siis sellaisen paperisen, Vietnamiin. Hinta oli tasan sama kuin olisin lähettänyt kirjeen Mannerheimintie yhdestä Mannerheimintie kahteen. Oletusarvona päässäni pyöri, että kirjettä käsitellään monessa paikassa ja moneen kertaan. Kaikki käsittely maksaa, vaikka sen tekisi kone.

Taas olin väärässä. hinnoittelu perustui tasan tarkkaan kirjeen painoon, eikä siihen montako suomalaista tai vietnamilaista käsiparia kirjettä käsittelee. Tai meneekö kirje toiselle puolen katua vai maapalloa.

Pitäiskö ryhtyä opiskelemaan logistiikan saloja. Ehkä ymmärtäisi mikä tässä maailmassa maksaa ja mikä ei.

17500 osuman kakkasota

Tiistai 27.4.2010 - Kauko Niemi

Lyhytkin nettiselailu osoittaa, että koirankakkasota käy kiivaana joka keväiseen tyyliin. Hetkessä löytyy noin 17500 osumaa ja niistäkin suurin osa keskustelupalstoja, joissa sanan säilää ei ole säästelty.

Onko todella pakko edetä näin? Ei ole, jos otamme mallia nokialaisista Johanna Hulkosta ja Jussi Kallioniemestä ja tekisimme jotakin konkreettista asian eteen kuten koirankakkaroskis.

Mielenkiinnolla odotan asian etenemistä. Lähtö on ollut jo kiitettävää. Erityisen suurella mielenkiinnolla odotan niitä koirankakkaroskiksia, jotka ovat pystytetty ei-koiratalouksiin. Varmasti tehokas tapa pitää lähialue siistinä.

Suurin vastuu on edelleen koiranomistajalla. Valitettavasti näitä vastuuttomia koiraihmisiä on liian paljon, jotka tulkitsevat vallitsevia käytäntöjä miten sattuu ja saavat teoillaan paska-puheet vauhtiin.

Kuulen jo korvissani, että minähän en teidän paskatalkoisiinne osallistu. Valitettavasti nämä samat henkilöt eivät osallistu mihinkään muuhunkaan talkoisiin, vaan ovat sitä mieltä että kunnan ja kaupungin on siivottava ilmaiseksi. Tosin siinäkin tapauksessa maksajana on verovelvollinen.

Ensi viikonlopun vappusiivoaminen maksaa meille yksin Helsingissä yli 100.000 euroa. Montakohan koiran kakkaa tuolla rahalla siivottaisiin. Ja lisäksi taloyhtiöt pesevät kusisia porttikongejaan. Viikonloppuna on siis paljon muidenkin jätöksiä kuin koiran. Viime vappuna Kaivarista kerättiin 29.000 ihmisen jättämää kuohuviinipulloa, mutta ei yhtään koiran jättämää.

Koiran jätöksethän on korjattava teiltä ja kaduilta sekä hoidetuilta alueilta, puistoista, pihoilta jne. Niin kuin jokin aika sitten blogini loppukaneetissa totesin, ettei ollut suurtakaan ideaa pussittaa koiran kakkaa hajoamattomaan kaupan hedelmäpussiin ja jättää pussi Nuuksion luontoon.

Sairaan siistiä vappua kaikille ja vapun jälkeen pystyttämään ja huolehtimaan koirankakkaroskiksista!

Nokia loivensi Vanjoen intoa

Tiistai 27.4.2010 - Kauko Niemi

Nokian Anssi Vanjoki uhosi pari viikkoa sitten, että kännykkäkamerat syrjäyttävät pian jopa digitaaliset järjestelmäkamerat.

Vanjoki sai huutia lausunnostaan ja lausunto osoitti taas jälleen kerran Nokialta tai vain Vanjoelta insinöörimäistä lähestymistä asiaan.

Tänään julkaistussa N8 puhelimessa on toki 12 megapikselin kenno ja tunnettua lasinhiontaa, mutta megapikselit eivät tee kameraa ammattilaisten työvälineeksi. Ehkä Vanjoella on ollut varaa kuvauttaa muilla kun käytännön kokemus on jäänyt puuttumaan.

Nokian tämän päivän tiedotteessa N8:aa verrataan kompakteihin digikameroihin. Tuossa vertauksessa ollaan oikealla hehtaarilla. Silti epäilyttää etteikö ”oikeilla” kameranvalmistajilla olisi jäänyt 100 vuoden kokemuksesta mitään valttikorttia hihaan.

Omalta työuraltani muistan vähän saman tyyppisen tilanteen 80-luvun lopulta. Hewlett-Packard julkaisi toimistoihin ja jopa koteihin soveltuvan laser-tulostimen. Silloiset insinöörit hehkuttivat markkinoille tulevasta julkaisujärjestelmästä.

Tulostimessa kun näet oli valittavissa useampia kirjasimia. Syntyi melkoinen kahina, kun probakandamaakari Niemi ei suostunut tiedotteissaan tuollaista nimeä käyttämään.

Muutaman kerran olin reilun 10-vuoden aikana painotöitä teetättänyt ja käynyt kirjapainoissa, enkä kokenut suurtakaan uhkaa kirjapainojen puolesta.

Kännykkäkamerakokemuksiakin on. E71:llä en ole saanut kertaakaan julkaisukelpoisia kuvia en edes nettiin. 3,2 megapikseliä ei riitä mihinkään ja puhelimen ergonomia ei millään tavoin tuo tärähtämättömiä kuvia. N97:n 5.0 megapikselillä olen saanut alle 10 julkaisukelpoista kuvaa nettiin.

Itse laitteet sinänsä ovat aivan käyttökelpoisia. E71 itseasiassa paras Nokian puhelin mitä olen omistanut ja N97 nyt usean ohjelmistopäivityksen jälkeen riittävän vakaa.

Niin miksi sitten käytän Nokiaa. Ylivertaisuus ja asia numero yksi löytyy synkronoinnista tietokoneen kanssa.  En voisi kuvitella käyttäväni iPhonea ja pc:tä jossa elämän tärkeät tiedot pyörivät Outlookissa.

Ja siirtyminen kokonaan mac-maailmaan olisi kuin muuttaisin Etu-Töölöstä Kaunissaareen.

Nuukuusviikon Exclusive

Torstai 22.4.2010 - Kauko Niemi

Tämän nuukuusviikon kunniaksi Stockmann lähestyi postiluukun kautta Exclusive-lehdellä. Ja aiemmin tällä viikolla tuli palkintokuvasto Dinners Clubilta.

Kumpikin painotuote edustaa sellaisia tuotteita, palveluita, ravintoloita ja hotelleja, joita en ostaisi, enkä käyttäisi edes vaikka nuukuusviikon päätteeksi voittaisin lotossa kuusi miljoonaa euroa. Olen siis väärässä kohderyhmässä.

Ja tässä lista sanoja, joita poimin tuosta Stockmannin lehdestä. Sanoja, jotka saavat kaikki sisäiset voimat vastahankaan.

Exlusive (ylihintaista ihmisten huijausta)

Muodin raikkaat tuulet  (vain mukavuus ja käytännöllisyys ohjaa valintoja – 10 euron housut Prismasta)

Klassinen piknik-kori (se on kunnon reppu selässä kun menee Nuuksioon tulille)

Arjen luksusta (Hetki hiljaista aikaa itselle – ei maksa mitään)

Arkinen paratiisi (puhtaat lakanat - ei maksa mitään)

Mercedes-BenzSLS AMG legenda jo syntyessään (kehtaisin salaa kokeilla Perä-Posiolla ja pimeällä)

Ruoka maailma, jossa voisi viihtyä koko päivän (nälkähän siinä tulisi, jos ei sattuisi olemaan ilmaisia maistiaisia)

Taivaallisen ihan yhdistelmä (siis epäterveellistä)

 

 

 

Pankki otti minulta korotonta lainaa

Sunnuntai 11.4.2010 - Kauko Niemi

Millä ihmeen oikeudella pankit käsittelevät minun rahojani kuin omiaan. Käsittääkseni teknisesti ei ole mitään syytä, miksei raha voisi siirtyä pankista toiseen saman tien kuten sähköpostitkin siirtyvät ja monet muut bittivirrat.

Siirsin rahaa omalta tililtä omalle tilille eri pankkien välillä. Siirto tapahtui kiirastorstaina, jolloin se hävisi saman tien lähettävän pankin tililtä. Vastaanottavan pankin tilillä se näkyi  tiistaina. Siis viisi päivää minun rahani ei ollut kummallakaan tililläni.

Ehkä olen jossakin tilinavaussopimuksessa antanut luvan pankeille lainailla rahojani korottomasta parempiin tarkoituksiin. Maalaisjärjellä ajatellen se ei ole reilua.

Jos siirtäminen, johon en usko, kestää teknisesti useita päiviä, niin vähintään rahan tulisi näkyä jommallakummalla tilillä niin kauan kun siirtoprosessi on tehty.

Kovasti ihmettelen, että miten suuret yritykset hyväksyvät tällaisen korottoman lainan pankeille, vain onko se piensijoittaja, säästäjä joiden kohtelusta ei tarvitse olla niin nogon nuuka.

Paljonkohan pankeilla on vuorokaudessa käytössään tällaista halpaa rahaa? Summat ovat varmasti sitä luokkaa, ettei ole suurtakaan intressiä siirrellä sitä saman tien niin kauan kuin asiakkaat eivät perään huutele.

Ehkä se on otettava suurennuslasi pieneen kätöseen ja luettava millaisen sopimuksen olen pankkieni kanssa allekirjoittanut.

Mikään ei toimi ilman markkinointia

Maanantai 29.3.2010 - Kauko Niemi

Näin se vain on tässä markkinataloudessa, että mikään ei toimi ilman markkinointia. Kirkkojen sunnuntaisia jumalpalveluksia pitää markkinoida siinä missä HK:n sinistäkin.

Töölön seurakunnan suoramarkkinointikampanja tuotti viime sunnuntaina hyvän tuloksen. Olin palmusunnuntaina laulamassa Töölön kirkon 80-vuotisjuhlamessussa ja yllätys oli melkoinen.

Kuinka ollakkaan, tupa oli melko täynnä - viitisen sataa ihmistä sen sijaan, että normaalisti on 5-15 ihmistä.

Ja kysehän oli onnistuneesta suoramarkkinointikampanjasta. Seurakunta oli postittanut kustin mukana jokaiseen talouteen, jossa on seurakunnan jäsen, suoramarkkinointimateriaalin.

Olisikohan kaikki edes mahtuneet kirkkoon, jos siellä olisi jumalanpalvelusta laulanut seurakunnan alueella asuva Maria Lund.

Ei ole varmasti kaukana, kun kirkko kampanjoi sunnuntaiaamuisia messujaan. Tosin sitä ennen saattaa tulla strategian uudistaminen ja siirtää palvelus toiseen kellon aikaan.

Rekka-autot pitää kieltää

Sunnuntai 14.3.2010 - Kauko Niemi

Rekka-autot pitää kieltää maanteiltä, sillä ne ovat vaarallisia. Tämä on kuta kuinkin samanlainen vaatimus, kuin joidenkin tiettyjen koirarotujen kieltäminen.

Tanskassa on jo kielletty ja monissa maissa keskustellaan, valmistellaan vakavasti niin sanottujen vaarallisten koirarotujen kieltämistä kokonaan.

Tällaisia lakiehdotuksia tekevät ja hyväksyvät vain ihmiset, joilla ei ole ymmärrystä eläimen käyttäytymisestä. Se on aivan sama kuin kiellettäisiin rekka-autojen kulkeminen maanteillä sillä varjolla, että suuri auto on vaarallinen ja aiheuttaa suuria tuhoja.

Yksikään rekka-auto eikä mikään muu auto aiheuta kuolonkolaria kuin ani harvoin tekniikan pettäessä. Vaaratilanteiden aiheuttaja on ajoneuvon ohjaaja.

Ani harvoin on myöskään luonnevikaisia koiria ja jos on, niin niitä saattaa olla missä rodussa tahansa. Vika on tässäkin tapauksessa ohjaajassa, kun koiran käyttäytyminen kehittyy johonkin tiettyyn suuntaan.

Aivan kuin ajokortiton ja täysin kokematon kuski pistettäisiin rekan rattiin ja puikkelehtimaan liikenteen sekaan. Samanlainen tilanne kuin ensimmäiseksi pikkulemmikiksi otettaisiin kaukaasianpaimenkoira. Kannattaa katsoa vielä kerran Myrsky-elokuva.

Lausuntokierroksella oleva suomalaisten siitoskoirien luonnetesti saattaa karsia ne muutamat luonnevikaiset yksilöt, mutta millaisella testillä karsitaan luonnevikaiset koiranomistajat, joiden ei koskaan pitäisi saada koiraa.

Jos rekkakuskilla pitää on ajokortti ja ymmärrys vastuusta, miten isoa ajoneuvoa pitää käsitellä, niin samanlainen ymmärrys ja vastuu on oltava koiranomistajalla. Olkoon koira sitten iso tai pieni.

Tässä suhteessa Ranskassa on ymmärretty mistä hihna kiristää. Siellä on rotuja, joiden hallussapitoon tarvitaan koiranajokortti. Sellainen kortti ei olisi pahitteeksi kaikille koiran omistajille.

Sitä paitsi jonkun rodun kieltäminen johtaa siihen, että lakia kierretään siittämällä kaksi ”pahaa” rotua ja seuraus voi olla vieläkin arvaamattomampi monirotuisten maailmassa.

Kaksi viattomuuden perikuvaa

Keskiviikko 10.3.2010 - Kauko Niemi

Timo Räty ja Jouko Ahonen - kumpikin herra on varmaan saanut puhe- ja esiintymiskoulutuksen samalta opettajalta. Niin viatonta ja pyyteetöntä on poikien tapa esittää asiaansa. Heillähän ei ole mitään pahaa mielessään, muuta kuin vain auttaa muutamaa hyväpalkkaista työntekijää silläkin ehdolla että koko Suomi pysähtyy.

Kummassakin tapauksessa voi konkreettisesti huomata mikä merkitys esiintymisellä ja tarkoin valitulla ja omaksutulla tyylillä on. Ahosen ja Rädyn tapauksessa esimerkiksi räksyttävä tyyli saisi varmaan kansan nopeasti barrikaadeille.

Pitkälle saman tyylin on omaksunut myös Matti Vanhanen. Vaikka mies tyrii nykyisin mennen tullen, niin tyylilaji puree ja viattomuuden kautta uskottavuus säilyy yllättävän pitkään.

Suomalaisiin puree matala tasainen ilmaisutapa. Toisille se on luontaisempaa kuin toisille. Anni Sinnemäki on tehnyt vuosia töitä tähän suuntaan, mutta edelleen tyyli tuntuu jotenkin teennäiseltä, eikä istu Annin persoonaan sataprosenttisesti.

Jyrki Katainen sen sijaan on saanut tuloksia Sinnemäkeä nopeammin. Kataisen luontainen matala ääni on hyvällä luottamuksen tasolla, jopa seksistisellä tasolla ja kun mies on lopettanut turhat hötkyilyt on lopputulos vakuuttavaa.

Muistelkaapa millä yksitoikkoisella sävyllä Paasikivi ja Kekkonen asiansa esittivät. Jos et muista niin käy kuuntelemassa YLE:n elävässä arkistossa.

 

 

Pääsin melkein kiinteistönvälittäjäksi

Sunnuntai 28.2.2010 - Kauko Niemi

Käsiraha on maksettu ja pian asunto vaihtaa omistajaa. Ostajana hyvä tuttavani ja myyjänä on sukulaiseni. Minusta tuli melkein kiinteistövälittäjä. Etenkin kun h-hetkellä ostaja lähtikin työmatkalle Jenkkilään ja sovittelin asioita sekä Suomen ja Kalifornian aikaeroja.

Kovin vieras tämä kiinteistönvälitysbisness ei minulle kuitenkaan ole. Sen lisäksi, että nykyinen asuntoni on järjestyksessään  yhdeksäs, niin entisessä elämässäni olin sivutoiminen sihteerikkö kiinteistönvälitystoimistossa. Tein hienon ja helpon sovelluksen hallita myytäviä kohteita. Olin ensimmäinen koekaniini Helsingin Sanomien kanssa, joka välitti valmiit ilmoitusaineistot lankaa pitkin lehteen. Kävin muutaman kerran jopa esittelemässä huoneistoja.

Tässä tämänkertaisessa tapauksessa parin vuoden projekti on nyt saamassa päätöksen ja minä monta mielenkiintoista havaintoa ja kokemusta rikkaampana.

On mielenkiintoista huomata, että tekniikka tarjoaa näennäisesti ikään kuin suurenkin mullistuksen alalle. Kone hoitaa vahtimista, tarjoaa automaattista tietoa ostajille. Tietojen etsintä on siirtynyt asiakkaalle, joka usein tietääkin enemmän kuin välittäjä. Todellisuudessa 20 vuodessa toimintamalli ei ole paljonkaan muuttunut.

Kuka pelkää välittäjää? Monet ihmiset eivät anna yhteystietojaan välittäjälle peläten välittäjän pommittavan yötä päivää. Jaoin parin vuoden aikana auliisti puhelinnumeroani ja sähköpostiosoitettani ja vain yksi välittäjähenkilö lähetti sopivaa lupaamaansa aineistoa. Kiitos siitä! Muut eivät korvaansa lotkauttaneet. Vaikka kertoivat samaa tarinaa, etteivät kaikki asunnot ehdi nettiin ja parhaat myydään tiskin alta.

Tämä oli kuitenkin projekti, jossa ei ollut myymätöntä asuntoa ja oli repullinen riihikuivaa rahaa. Olisi luullut kiinnostavan. Olin kuvitellut, että välittäjillä on nyt enemmän aikaa henkilökohtaiseen palveluun kun rutiinit pyörivät verkossa. Vai olisiko ranteessa pitänyt olla oikea Rolex. Aikoinaan yksi välittäjä tunnusti, että aloittaa asiakkaan valinnan katsomalla millainen kello hänellä on. Aikansa elänyt kriteeri tuokin. Tämän casen ostaja ei omista rannekelloa vaan katsoo ajan kännykästään.

Kenen puolella seisot? Välittäjien suurin haaste on aina ollut saada asuntoja myyntiin. Niin se on näköjään vieläkin. Oli siis suuri virhe kertoa välittäjälle, ettei projektissa tule asuntoa myyntiin. Kiinnostus lopahti siihen. Se taas sopi oikein hyvin kahdelle yksityishenkilölle, jotka keskustelivat asioista ilman myyntipalkkioiden painolastia. Itselläni oli puolestaan neutraaliuden painolasti kahden tuttavan välissä. Kenenkähän puolella välittäjä seisoo?

Mistä tuntee osaavan välittäjän? Hän on aidosti kiinnostunut ostajan tarpeista. Siinä säästyy kaikkien aikaa. Olemattomien argumenttien tuputtaminen on turhaa. Minulle aikoinaan esiteltiin hyvää perunakellaria senkin jälkeen, kun olin tehnyt selväksi, että olen peruna-absolutisti. En syö yhtään perunaa vuodessa. Se mikä toiselle on arvokasta voi olla toiselle rasite. Tässäkin kaupassa myyjä lupasi 4500 euron arvoiset valaistusratkaisut kaukosäätimineen kaikkineen mukaan. Ostaja oli taas kauhuissaan tästä. Kuinka kalliiksi niiden huoltaminen tulee? Valaistuksen laatu ja monipuolisuus kun ei painanut vaakakupissa mitään.

Kymmenes kerta toden sanoo. Itsellänikin on ainakin yksi asunto vielä hakusessa. Aikatauluhaarukka on kuukaudesta kuuteen vuoteen. Olen määritellyt kolme ominaisuutta, joista en sitten tingi. Yksi niistä on keittiö. Keittiön olen jo periaatetasolla suunnitellut. Heti kun löytyy sopiva tila, niin kiinni veti.

Niin ja myyntiin tulee ylimmän kerroksen huippuasunto huippupaikalta Helsingin keskustasta.

Kuus-nolla

Lauantai 27.2.2010 - Kauko Niemi

Nyt ei suomalaisille pitäisi olla epäselvää mitä tarkoittaa kun ilmaistaan että homma hoitui 6-0. Vapaampi käännös mennen tullen.

On se mielenkiintoista miten paljon lopputulos voi muuttua, vaikka taidot eivät muutu lainkaan.

Onhan sitä itsekin kokenut monasti saman tilanteen. Vaikkapa noustessa estraadille laulamaan. Yks kaks musta aukko ja biisin sanat ovat kadonneet.

Jonakin päivän ylä f tulee niin helposti, että tuntuu kuin laulaisi väärästä sävellajista. Jonakin päivänä joku väärä lihas on väärin päin jumissa ja tuskin edes C onnistuu.

Teet virheen keilaradalla ja rupeat korjaamaa sitä. Väkisin vääntämisen jälkeen virheiden määrä senkun kasvaa ja pallo on kohta rännissä.

Mikähän olisi se jatkuvan rentouden saalaisuus?

Voiko asiaa selkeämmin esittää?

Torstai 25.2.2010 - Kauko Niemi

Rautatieasema täynnä laukkujen, suksipussien ja reppujen päällä lojuvia ihmisiä odottelemassa junansa lähtöä. Puikkelehdin ilmoitustaululle ja huomaan, että uskomatonta vieraani juna on kaikesta huolimatta aikataulussa.

Ennen Helsingin rautatieasemalle lähtöä tietenkin tarkistin netistä, eikä siellä kerrottu kuin 2-4 tuntia myöhässä lähtevistä junista. No ei hätää, eihän vieraani pääse rautatieaseman ohitse, vaikka joskus on sitäkin yrittänyt.

Ilmoitustaulu kertoo, että juna saapuu laiturille 12. Kiiruhdan kyseiselle laiturille. Se on se sama remontissa oleva laituri, johon vaunut karkasivat muutama viikko sitten ja pysähtyivät hotellirakennuksen rakenteisiin. Hmmm tuleekohan se nyt varmasti tälle raiteelle, joka on remontissa ja siinä seisoo kylmän näköinen veturi tuulessa ja tuiskussa.

Kävelen takaisin 100 päähän asemalliin. Kellon on kolmea minuuttia vaille määräajan ja taululla vilkkuu valot merkkinä junan saapumisesta. Eikun taas takaisin. Ei tietoakaan junasta.

Kymmenen minuuttia aikataulun jälkeen edelleen valot vilkkuvat ja laituri on 12?

Kestää hetken vielä, kun 15 minuuttia tuloajan jälkeen taululle ilmestyy uusi saapumisaika, jonka mukaan juna on 27 minuuttia myöhässä. Tällä kertaa saapuvan junan laituri on kuusi. Eikun sinne silmä tarkkana. Ja pian laiturille kuusi saapuukin juna, mutta ehtiikö se lähteä alta pois Kouvolaan, ennen kuin odottamani juna saapuu kyseiselle paikalla.

Ystävällinen neuvoja poika kertoo, ettei nuo taulut pidä lainkaan paikkaansa. Pitää kuunnella kuulutuksia. Tosin tuolloin kuulutettiin vain lähteviä junia, ei saapuvia. Entäs sitten? Mistäs löydän ihmisen, joka tulee ensimmäistä kertaa elämässään Helsinkiin.

Juoksen aina sellaista laituria kohden, josta tulee ihmisiä. Ilmeisesti sinne oli tullut joku juna. Kun kipitin laiturien itälaitaan, niin puhelin pirahti ja minulta kysyttiin, ettenkö tullutkaan vastaan? Hän oli laiturien länsilaidalla. Onneksi nuo kuljetuslaitteet eivät lentäneet – junien kulku ei näyttänyt olevan kenenkään ohjauksessa.

Koira-alennus palovakuutuksiin

Tiistai 23.2.2010 - Kauko Niemi

Parin päivän sisällä on koira hälyttänyt kahdessa palotapauksessa, toisessa varmuudella pelastanut emäntänsä. Toisessa pelastettiin asuinrakennus, mutta hälytys tuli liian myöhään kanoille ja kalkkunoille.

Vastaavia uutisia oli viime vuoden aikana useita. Voittaja 2009 –näyttelyn yhteydessä palkituista sankarikoirista kolme oli tunnistanut palon tai alkavan palon ja pelastanut isäntäväen sekä suuremmat tulituhot. Papun, Figon ja Mion tarkat nenät vainusivat tulipalon jo ennen palovaroittimia

Muiden muassa lempääläisen collie Mion omistajat heräsivät aamuyöllä koiran levottomaan liikehdintään ja murinaan. Herätessään Mion emäntä huomasi valoa olohuoneen ikkunasta. Hän nousi ylös ja meni katsomaan, mistä valo tuli. Tässä vaiheessa naapurin parveke oli jo ilmiliekeissä. Mion emäntä herätti muut naapurit, jotka vielä nukkuivat. Talo, jossa he asuvat, on kuuden asunnon luhtitalo. Onneksi kaikki kotona olleet saatiin ulos ennen kuin palo alkoi levitä.

Vuosittain palkittujen sankarikoirien listalla on liki poikkeuksetta tulipalon havainneita koiria. Sankarikoiran tittelin perustana onkin ihmishengen pelastaminen.

Onkohan nyt niin, että koira on varmempi palovaroitin kuin se tekninen värkki, joka on kiinnitettynä johonkin, mahdollisesti väärään paikkaan ja joka on ollut testaamatta vuosia. Mahdollisesti paristotkin ovat hiipuneet.

Koiran vaisto, hajuaisti eikä energia lopu kesken niin kauan kuin koira on hengissä. Koiraa ei nyt kuitenkaan voida määritellä pakolliseksi jokaiseen perheeseen niin kuin palovaroitin. Soisi kuitenkin vakuutusyhtiöiden miettivän koira-alennusta vakuutuksiin. Kaupanpäälle tulisi vielä murtohälytyskin.

Voi kun joku koskettais

Perjantai 12.2.2010 - Kauko Niemi

Hups  - mitä tutkimusta kaupataan tunnevaurioiselle, suomalaiselle yhteiskunnalle. Pitääkö meidän todella olla tunteettomia robotteja, jotka sääntöjen ja lakien mukaan ohjelmoidaan tekemään asioita.

Kyllä tuli kiukku pintaan kuun kuunteli uutisointia, missä sadat lapset ja nuoret kokevat vuosittain seksuaalista häirintää opettajan taholta suomalaisessa koulussa. Opettajat muun muassa hyväilevät lasten kasvoja tai reisiä ja hierovat oppilaan hartioita ilman, että sitä pyydetään. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus paljastaa, että erityisesti häirintää tapahtuu alakoulussa.

Tätä menoa jo muutaman vuoden kuluttua käydään oikeutta siitä, että joku katsoi minua puhuessaan silmiin ja toinen silmä värähti ikään kuin hän olisi yrittänyt iskeä minua. Selvää seksuaalista häirintää.

Kuka muistaa muutaman vuoden takaisen ruotsalaiskokeilun, missä ongelmanuoria hoidettiin erittäin hyvin tuloksin kosketusterapialla. Toivottavasti se ei jäänyt kokeiluksi. Faktahan on se, että jokainen ihminen tarvitsee toisen läheisyyttä ja kosketusta.

Suomalaisen kulttuurin suuria heikkouksia on se, ettei elämäämme kuulu luonnollinen läheisyys ja kosketus. Jos nyt lähdetään tälle linjalle, että tulkitaan opettajien kosketuksia seksuaaliseksi häirinnäksi, niin ollaan ruokkimassa entistä suurempaa pahoinvointia.

Nyt ryhdytään opetushallitusta myöden pohtimaan rajoja ja sanktioita. Eli syyllistetään ja jahdataan rikosoikeudellisin perustein ihmisten kaikkein luonnollisimpia tunnemaailman tarpeita.

Ehkä tällainen tutkimus kuuluukin juuri ja vain Tampereella toimivan Poliisiammattikorkeakoulun piiriin. Kuka on syyllinen ja kuka syytön. Kuinkahan monta isän ja äidin lämmintä halia poliisiammattikorkeakoulun tutkija Noora Elloselta on jäänyt saamatta.

Monin verroin tärkeämpää olisi luoda ja kasvattaa jo kotona sellainen ilmapiiri, että koskettaminen, toisen huomioiminen olisi arkeakin arkisempaa, ihmisten luonnollista kanssakäynistä, sillä seurauksella etteivät lapset ja nuoret edes koe siinä mitään normaalista poikkeavaa. Koskettaminen on osa tunne-elämää, eikä se ole asia, jota tulkitaan perhepahoinpitelynä, insestinä, seksuaalisena häirintänä, ties minä.

Näillä tulkinnoilla tapetaan ihmisten lämpö ja läheisyys.

Suolaa, suolaa enemmän suolaa

Tiistai 9.2.2010 - Kauko Niemi

Suolaisuus on minulle suuri yllätys. Yllätys nimenomaan kuinka tönkkösuolattua ruoka onkaan.

Minua syyllistetään jokaisella lääkärikäynnillä ja vähän muulloinkin, jos en ymmärrä muuttaa ruokavaliotani suolattomammaksi. Suola on yksi merkittävimmistä tekijöistä aika ajoin lievästi kohonneeseen verenpaineeseeni.

Olen aikoja sitten omasta mielestäni lopettanut runsaan suolan käytön. Sipsit ja metvurstit poistuivat ruokakoristani jo 15 vuotta sitten. Samasta syystä lähes kaikki valmisruoat. Yhdeksänkymmentä prosenttisesti teen ruoan itse, enkä koskaan käytä purkissa olevaa suolaa. Mausteet valitsen sen mukaan onko niissä suolaa vai ei.

No onkos tämä nyt sitten jokin ongelma. Hyvinkin näyttää olevan. Nyt tuli täyteen 12 kuukautta, kun olen käyttänyt K-ryhmän plussakorttiin liitettyä Ravintokoodi.fi-palvelua. Palvelussa rekisteröidään kaikki k-ostokset ja tarjoillaan eriteltynä tietona jokaista vitamiinia myöden.

Nyt siis tiedän kuinka paljon mitäkin ainetta olen suuhuni pistänyt ja samalla näen missä suhteessa ruokailuni on yleisiin suosituksiin nähden.

Kaikesta k-kaupasta ostamastani ruoan määrästä noin 60-75 prosenttia muodostuu, hedelmistä, juureksista ja marjoista. Se on reilusti suosituksia suurempi paitsi se, etten ole ostanut vuoden aikana yhtään perunaa. Rasvat ovat kutakuinkin kohdallaan. Liha reilusti alakantissa samoin viljatuotteet. Maitoa liikaa ja kalaa jonkin verran liian vähän.

Kaikkien ruokaostosten energiapitoisuus kuukausitasolla on vaihdellut 62-93 kcal/100g

Tällä kombinaatiolla en ole yhtenäkään kuukautena päässyt suolassa alle sallitun ylärajat. Äkkiseltään voisi ihmetellä, että onpa suolaisia hedelmiä. Vaihtoehtona ovat väärät suolatiedot järjestelmässä, väärä suositusraja tai suolaa löytyy joka paikasta, missä sitä ei luulisi olevan. Pahaa pelkään, että tämä viimeinen vaihtoehto on todellisuutta.

Jos pääosin marjoilla juureksilla, vihanneksilla ja hedelmillä ylitetään suolasuositukset, niin mitä tapahtuisi jos käyttäisin valmiita eineksiä, katsoisin televisiota sipsien ja suolapähkinöiden kanssa tai olisin erehtynyt ostamaan jouluksi harmaasuolattua joulukinkkua. Ehkä olisin jo verenpainelääkityksellä.

Näin ne silmät aukenevat. Onneksi Ravintokoodi tarjoaa mahdollisuuden tutkia suolan liikasaantia ruoka-aines kerrallaan.

 

 

 

Auton katsastus herätti monta mietettä

Lauantai 30.1.2010 - Kauko Niemi

Auton katsastus tällä viikolla herätti monenlaisia mietteitä. Aivan tarkkaa kuvaa minulla ei ollut mitä se jupina katsastuksen ympärillä oikein on, paitsi että tämä maksoi 90 euroa ja Ruotsissa sama homma kuulopuheiden mukaan 25 euroa. Mikähän mahtaa olla yhden katsastuksen omakustannushinta? Ei kovinkaan korkea.

Onko raha kuinka ratkaisevaa? Tämä oli kolme vuotta vanhan auton ensimmäinen katsastus ja seuraava tulee kahden vuoden kuluttua. 180 euroa viidessä vuodessa. Sehän on 36 euroa vuodessa minun kohdallani.

Katsastajien markkinoinnissa kohderyhmä löytyy tasan tarkkaan autorekisterikeskuksen tietokannasta. Varmaan yksi harvoista toimialoista, missä ei tarvitse tehdä yhtään hukkamarkkinointia. En tiedä yhtään autoilijaa, joka mielijohteesta haluaisi katsastuttaa autonsa.

Markkinointi alkoi heti syksyllä kun katsastuksen aikaikkuna avautui ja viimeiset liput ja laput tulivat luukusta pari viikkoa ennen viimeistä katsastuspäivää. Katsastusajankohtani jäi viime metreille, niin kuin moni muukin inhimillinen asia. Oli kyllä oikeakin syy. Toinen takavalo oli nuukahtanut.

Polttimon kyllä kävin jo ostamassa, mutta odottelin lämpöisempiä kelejä sen vaihtoon. Merkkihuollosta ostettu varaosa oli tähän asti pienin autokaupassa maksettu lasku 3,5 euroa. Polttimonvaihdossa osoittautui, ettei polttimo ollutkaan palanut vaan vähän löysällä tai hapettunut.

Katsastajien markkinointi oli sen verran ärsyttävää, että loppujen lopuksi valitsin sellaisen, jolta en ollut saanut yhtään lippulappua. Toinen valintakriteeri oli, että ajanvarauksen voi hoitaa nettipalveluna.

Jään miettimään milloin olen viimeksi käynyt katsastuksessa. En todella muista. Tämä on myös selkeä mittari elintason putoamisesta. Työsuhdeautolla ajaessani katsastus ei ollut ajankohtainen asia ja jos oli, niin joku leasingyhtiö hoiti homman.

Katsastusmuistot ovat siis siltä ajalta , kun itse ajoin autoa pukille ja heiluttelin rattia oikealle ja vasemmalle ja sadistisen tärkeä herrahenkilö mutrusteli kulmiaan.

Nyt kassalla pyydettiin avaimet ja käskettiin istuutumaan kahvikoneen viereen ja odottelemaan. Ilmeisesti naisetkin käyvät nykyisin katsastamassa autojaan, kun lehtihyllyssä oli kaksi Tekniikan Maailmaa ja kaksi Me Naiset –lehteä.

Ajan olin varannut kello 12:00 ja 12:07 tulikin mukavan oloinen mieshenkilö avaimien kanssa ja kehui, että oikein hyvässä kunnossa on auto.

Se kehuminen ja kehumisen sävy ei ollut ihan tavallinen viran puolesta tehty. Se kosketti, vaikka mitäpä muuta kolme vuotta ja 31000 km ajettu auto voisi ollakaan.

Palautteen antaminen ja sen sävy on siis melkoinen taitolaji. Olisihan sen voinut antaa kielteisesti suomalaisittainkin. Ei siinä mitään vikaa ollut.

Hyvä palaute pysyy pitkään mielessä pitempään kuin yksikään kampanjakirje. Itse muistan vieläkin sen palautteen kun 18-vuotiaana ajoin ajokortin. Kysyin ajon jälkeen heti hädissäni, että saanko ajokortin – kukas sen sitten saa jos et sinä – oli rauhallinen vastaus. No olinhan jo 12-vuotiaana ajanut mummoani kirkkoon kaksi tyynyä takapuolen alla, jotta näin ratin puolien välistä eteenpäin.

Annetaan koiralle koiruus ja lapselle lapsuus

Sunnuntai 24.1.2010 - Kauko Niemi

Suomen Kennelliiton luonnetyöryhmän rotujärjestöillä teettämä kysely toi esiin, miten kokeneetkin koiraihmiset kuvailevat koiriensa luonnetta ihmismäisillä termeillä. Koirien liiallisesta inhimillistämisestä seuraa vain vääriä tulkintoja ja ongelmia.

Mikähän ihmeen tarve meillä ihmisillä on säätää toisten elämää mieleiseksemme?

Oikeastaan kenelläkään ei ole oikeutta saati velvollisuutta muuttaa toista mieleisekseen ja omia tarkoitusperiä palvelevaksi. Eniten tästä käytännössä kärsivät lapset ja koirat. Annetaan lapsille lapsuus ja koirille koiruus.

Koira on luontokappale ja ihminen tulkitsee lemmikkiään väärin silloin kun hän käyttää inhimillisiä termejä tulkitessaan koiransa käyttäytymistä. Saati, että ihminen ryhtyy kouluttamaan koiraa ihmisen tavoille. Koira ei esimerkiksi osaa katua tekemisiään tai ymmärtää tekojensa seurauksia. Eikä koiralle voi selittää asioita, vaikka moni sitä yrittää.

Eläinnäyttelijöiden kouluttaja ja tietokirjailija Tuire Kaimio kuuluu myös Kennelliiton luonnetyöryhmään. Hän on vakuuttunut, että myös koiralla on tunteita. Ongelma on vain se, että ihminen ei tiedä, miltä koirasta oikeasti tuntuu. Koira elää tässä ja nyt luonnon vaistojensa mukaan.

Koira saa usein perheessä lapsen aseman ja silloin ovat jo roolit ja käyttäytymismallit melko sekaisin.

Mitähän jos annettaisiin eläimen elää eläimen elämää. Voisihan sitä vaikka kouluttaa itseään ajattelemaan oman koiransa kohdalla kyseessä olevan villieläimen  ja hyväksyä koiran käyttäytyminen sitä kautta. Pikkuhiljaa voi sitten pudottaa etuliitteen villi pois, mutta jättää käsitteen eläin eikä ihminen.

Koiraa voi rakastaa koiran eikä ihmisen tavoin. Todennäköisesti monet epäluulot ja väärät olettamukset jäisivät syrjään. Monet ongelmat jäisivät syntymättä.

 

 

Työpöydän huoltopäivä

Perjantai 22.1.2010 - Kauko Niemi

Koneen avautuessa se kertoo, että kaksi tärkeää päivitystä saatavissa. Tämän ei sinänsä ollut uutta, kun liki joka aamu on sama ilmoitus. Tässäkin niin kuin monessa muussakin asiassa haluan itse päättää viimekädessä mitä omaisuudelleni tapahtuu. En käytä pankkien suoraveloituksia enkä käytä täysin automaattista päivitystä. Aika ajoin kun tapahtuu, että kone alkaakin käyttäytyä uudella tavalla, niin silloin osaan epäillä, että kyse saattaa olla Microsoftin päivityksistä.

Enkä oikein hyväksy sitäkään, että jotakin tapahtuu työpöydälläni, jota en ymmärrä miksi ja miten. Joskus tämä on työläs tapa elää, kun pitää opiskella ja oppia ymmärtämään asioita, joita ei ehkä tarvitsisi.

Seuraavana oli vuorossa lupaava päivitys selaimesta. Mozzilla julkaisi Firefoxista uuden, kuulemma nopeamman version selaimestaan. Totuuden nimissä en pysty nyt sanomaan syntyykö selaimesta ylimääräistä nopeutta. Nettiyhteyteni on kuulemma 20 megaa. Sitäkään en pysty käytännössä toteamaan muuten kuin, että vikkelästi kaikki tapahtuu. Nettiyhteyteni oli 10 megaa, kunnes pari viikkoa sitten Welhon edustaja soitti ja kysyi sopiiko, että nopeus nostetaan huomen aamusta 20 megaan – eikä maksa lisää. Ketunhäntänä kainalossa toki oli, että sopimus jatkuu seuraavat 1,5 vuotta.

Firefox on kirinyt hyvin asemiaan. Esimerkiksi www.hauva.com –palvelun viime viikon tilastot osoittavat, että viikko oli ensimmäinen viikko palvelun historiassa, kun sitä selattiin enemmän Firefoxilla kuin Internet Explorerilla. Niin se maailma muuttuu.

Mutta mikäs onkaan puhelimeni tilanne. Haluaisin ne Nokian eilen julkistetut ilmaiset kartat, eikä N97 näkynyt listalla. Josko ohjelmistopäivityksestä olisi apua?Yritän tarkistaa puhelimen ohjelman versiota ja mikä on uusin tarjolla oleva versiota. Vertailu onnistuu minun taidoillani vasta päivitysprosessin noin kymmenennen vaiheen jälkeen. Puhelimessani onkin uusin ohjelmaversio. No tulihan tehtyä puhelimesta ja sen sisuksista varmuuskopio. Edellinen oli syyskuulta.

Miksi sitten pitäisi puhelimen sielunelämää päivittää? Ainakin Nokian N97 minun tapauksessani alkoi toimia siedettävästi vasta kolmannen ohjelmaversion jälkeen.

Entäs sitten? Kameran muistikorteilla on taltioimattomia kuvia seitsemän gigan verran. Ja koneen syövereiden noin 25.000 kuvasta on noin 95 prosenttia kopioituna kahdelle ulkoiselle kovalevylle. Nyt on aika siirtää kuvat muistikorteilta ja kopioida loputkin ulkoisille levyille.

Pitää varmaan tämän bittiviidakon jälkeen huoltaa itseään ja lähteä hiihtämään.